Kiiski Kike Kikkurainen, rakkaalla lemmikillä on monta nimeä!
Edeltävässä postauksessa hieman vihjailinkin jo tähän suuntaan – olen ehtinyt haaveilla karvaisesta vaelluskaverista vasta puolisen vuotta, mutta Kiiski tassutteli elämäämme nopeammin kuin uskoimmekaan. Ilmoitus facebookissa kotia etsivästä yksi vuotiaasta Kiiskistä osui heti silmään ja pohdinta toisen koiran hankinnasta lähti tosissaan käyntiin.
Olin päätynyt suomenlapinkoiraan luettuani rotukuvauksia ja keskusteltuani muiden koiraharrastajien kanssa vaellus ja retkeilytarkoitukseen soveltuvista roduista. Sen luonteenkuvaukseen kuuluu rohkeus, älykkyys, rauhallisuus, koulutettavuus, uskollisuus ja ystävällisyys.
Kävin tutustumassa Kiiskiin yhdellä koulujaksollani Rovaniemellä ja jaksolta kotiin palatessani farmariauton takakontista kurkistelikin kestohymyn omaava karvakasa. Ajomatka sujui koiran osalta hyvin – välillä se katseli maisemia takalasin läpi ja kutsuessa kurkisti pikaisesti huhuilijaa. Kotipihalla vastassa olikin Peku, ja koirat tutustuivat toisiinsa hännät heiluen. Västääminen kesti kaksi ensimmäistä päivää ja oltiin J:n kanssa hyvin tyytyväisiä koirien ensireaktioon toisistaan.
Nyt kaksi viikkoa myöhemmin koirat tulevat edelleen loistavasti toimeen keskenään ja Pekustakin huomaa kuinka onnellinen se on uudesta västäyskaverista, vaikka välillä meidän 3-vuotiaalla ”vanhuksella” meinaakin nuoremman leikit väsyttää.
Mun oli tarkoitus avata telttailukausi tänä perjantaina, mutta jouduinkin jäämään sairaslomalle töistä flunssan takia. Harmitti ihan älyttömästi! Tää kevät, jolloin tunturissa kulkeminen on hankalaa pehmeän hangen ja märkien mättäiden takia on muutenkin hiljaista blogin osalta. Ensi viikolla mulla on vapaat perjantaista sunnuntaihin, jos sitä torstai – perjantai yön viettäisi Kiiskin kanssa luonnossa. Ja sen jälkeen mulla onkin taas yllättäen kouluviikko Rovaniemellä. No, mielummin nyt kipeänä kuin kesällä!
Erämaan vaeltajatar 