Patikka yöttömään yöhön / Skoarrajávri

DSC_0194 DSC_0198
DSC_0201Otin ehkä näin ensimmäiseksi rinkan kannoksi liian raskaan reitin kuljettavakseni. Lähdin nousemaan kohti Skoarrajärveä Nuorgamintien varrelta, Peuran jälkeiseltä levikkeeltä. Levikkeeltä lähtee yksityisen porukan laittamat auraustikut kohti Skoarraskaidin tasankoa, niitä seuraamalla pääsee pitkälle mikäli tahtoo nähdä paikan. Skoarrajärvelle päästäkseen tarvitsee tosin karttaa sen piileskellessä tunturien välissä.

Aikaisemmin olen kulkenut järvelle suoraan vaivaiskoivikon läpi, oli mukava kulkea valmiiksi tallottua reittiä pitkin. Päästessäni poroaidan portille yllätin poron makoilemasta edessämme. Huvitti, kun olin ensimmäinen joka hoksasi tilanteen ja koirani Kiiski viimeinen. Poro nousi meidät huomattuaan ylös ja pinkoi metsään karkuun. Seurasin jonkin aikaa sen juoksentelua ja kuljin portista läpi.

Nouseminen alkoi tuntua pohkeissa. Oletin, että kiipeäminen ylös jyrkkää rinnettä olisi tuntunut pahemmalta. Skoarraskaidin rinteessä on lukuisia tasanteita joiden jälkeen jyrkät nousut jatkuvat. Suurin tasanteista on täynnä lähteitä ja pieniä ojia, väsyneenä nousemisesta katselin varuilta kohtia joihin saisin telttani tarvittaessa suojaan tuulelta. Päätin kuitenkin sinnikkäästi jatkaa.

DSC_0202 DSC_0204
DSC_0212
Helpointa päästä Skoarrajärvelle on nousta suoraan Skoarraskaidin huipulle. Väsyneenä lähdin kuitenkin kiertämään sitä ja epähuomioissani päädyin toiseen tunturin rinteessä olevaan kuruun. Tajusin mokani vasta kurun pohjalla ja turhautuneena istahdin kivelle lepäämään. Kiertoreittini takia minulla oli nyt enemmän kiivettävää kuin mitä suoraan huipulle mentäessä olisi ollut. Kiiski istahti viereeni ja tarjosi tassuaan tsempiksi. Katselin kurun pohjalla kulkevaa puroa ja päättelin lähialueen hirvien käyttävän sitä juomapaikkana.

Maasto suurimmalta tasanteelta järvelle on puurajaan saakka kivikkoista ja hankalakulkuista. Päästessäni puurajan yläpuolelle huokaisin tyytyväisenä. Suuret kivenlohkareet kertoivat minun olevan lähellä päämäärääni.

DSC_0217 DSC_0223
DSC_0240
Suurien kivien lomassa kävellessäni löysin kauniin lammen. Lampi näytti juuri sellaiselta kuuman kesäpäivän helpottajalta, että haaveilin jonain päivänä patikoivani sille uimaan. Lampi oli kuin kattohuoneiston uima-allas maisemineen. Harmi ettei lämpötila taida yltää samoihin asteisiin.

Skoarraskaidi on hauskan muotoinen tunturi. Sitä ei uskoisi yhdeksi suureksi kohoumaksi, vasta kartasta katsoessa sen koon ymmärtää. Skoarrajärvi taas vaikuttaa olevan pienen mäennyppylän juurella – mäki on tosiasiassa Skoarraskaidin huippu. Skoarrajärven rannalla unohtaa olevansa korkealla, vieressä kohoava kartoissa nimeämätön tunturi tuo kauniin erämaajärven tunnelman.

Skoarrajärvi oli ensimmäinen paikka johon J:n kanssa lähdimme telttailemaan. (Tässä linkki hyvin laadukkaaseen postaukseen retkestä vanhan blogini puolella) Skoarrajärvellä nukuin myös ensimmäisen yöni yksin luonnossa (Linkit tässä & tässä) ja nukuin myös ensimmäistä kertaa lumihangessa samaisella järvellä (ja linkki)

DSC_0233
DSC_0241
DSC_0237 DSC_0232
Järvelle päästyäni katselin ympärilleni. Järven maisemat ovat upeat. Ensitöikseni laskin rinkan ja kaivoin esiin Kiiskin vaijerin jonka päässä koira saa tassutella leirini lähellä. Yllätyin kuinka rauhallisesti Kiiski haisteli mättäitä ja seurasi teltan kokoamista – yleensä se kiskoo vaijeria ja itkee perääni.

Pikkuhiljaa jännitys alkoi vallata mieleni. Entä jos kummun takaa tulee karhu? Tai hirvi? Hirvi luultavasti säikähtäisi ja juoksisi karkuun. Kolistelin kattiloita yhteen hakiessani vettä järvestä. Katselin koko ajan ympärilleni ja yritin rauhoittua. Ärsytti.

Lämmitin vettä valmistaakseni viime kesänä ostetun lohipastan. Siinä on vielä syksyyn asti päiväystä. Sekaan lisäsin itse kuivattua tonnikalaa – oli yllättävän hyvää! Mukanani oli myös skumppaa jonka nautiskelin teltan sisällä Tehyn lehteä lukiessani. Jännitys alkoi lievittyä. Kiiski makoili jalkopäässä silmät ummessa.

Päätin itsekin pistää nukkumaan. Uni ei tullut aivan heti, mutta tiesin nukkuneeni kun havahduin yhtäkkiä hereille kovaan tärinään.

Käänsin kylkeä. Tärinä ei loppunut. Tuntui, kuin olisin umpijäässä. Pidin silmäni kiinni ja yritin kietoa makuupussia ympärilleni. Yritin kutsua Kiiskiä viereeni tuloksetta. Tunsin kuinka Trimmin teltan verkkokankaan läpi tuuli puhalsi telttaani. En ollenkaan tajunnut lähtiessäni, ettei Trimmin teltta toimi tuulisella kelillä. Korkeintaan hyvän makuupussin ja kesäkelien aikaan.

Aloin kuumeisesti pohtimaan seuraavaa peliliikettäni. Kello oli kaksitoista, keskiyö. Aamulla hirvet olisivat liikenteessä. Pelko eläimiä kohtaan alkoi jälleen nostella päätään ja tokkurassa mietin olisiko parempi jäädä leiriin lämmittelemään vai lähteä kävelemään autolle päin vielä kun on energiaa – ja mahdollisesti kohdata laumallinen hirviä. Mietin myös, jaksaisinko aamulla kävellä autolle kun vauvan takia yöunet ovat kotonakin katkonaisia. Päädyin pakkaamaan kamppeeni.

DSC_0245 DSC_0264
DSC_0271
Olin yllättävän pirteä 1,5 tunnin yöunista huolimatta. Pakkasin teltan sisällä kamppeeni Kiiskin nukkuessa. Noustessani ulos katsoin taivaalle – aurinko pilkahteli pilvien lomasta. Mielialani koheni oitis, mahtava tilaisuus patikoida yöttömässä yössä. Käännyin ja näin rannassa liikettä, sydämeni jätti varmasti lyönnin väliin. Kuovi, pikkukuovi luultavasti, puuhasteli rannassa. Katselin sen puuhia samalla kun kokosin teltan ja sulloin tavaroita rinkkaan. Jossain vaiheessa se oli kadonnut rannasta ja matkani kohti autoa alkoi.

Soitin J:lle kummulta ja kerroin palaavani kotiin. Taivas oli kuin maalattu ja sen innoittamana päätin kulkea itäisen kurun reunamaa pitkin. Tuuli oli Skoarraskaidin huipulla kova, se ei haitannut kulkuamme. Kiiski haisteli tuulen suuntaan ja yritin kovasti nähdä mitä se haistoi. Skoarraskaidin huippumerkillä pysähdyin ja tiesin, että valintani lähteä kotiin päin oli oikea! Naureskelin iloisena, kuina positiiviseen suuntaan retkeni kääntyikään palelemisen johdosta. Yöttömän yön maisemat hiljaisessa Tenojoen laaksossa olivat kauniit. Niin kauniit, että tuskin koskaan tulen näkemään vastaavaa.

Kiertelin suurien kivien välissä alas tasanteelle kohti aurausmerkkejä. Näin autoni jo kaukaa ja suuntasin suoraan poroaidalle jonka ali pujotin rinkan ja itseni, en jaksanut kävellä portille saakka. Kiiski hyppäsi auton takakonttiin ja pisti heti makuulleen. Rinkan nostin sen viereen ja istahdin etupenkille juomaan järvivettä pullostani.

Ei huonompi reissu.

Pst, tajusin kotiin päästyäni kuinka absurdi pelkoni suuresta hirvilaumasta oli. Tätä kirjoittaessani luin myös postauksen ensimmäisestä yöstäni yksin luonnossa, samat pelot näyttävät kummitelleen tuolloinkin. Ehkä seuraava reissu on pelottomampi.

Iltalenkillä

DSC_0049 DSC_0046
DSC_0032 DSC_0029
DSC_0025
Väsyttää.

Olisi kuitenkin iltalenkin aika, viime päivien löysäily saa riittää ja on suunnattava tunturiin jos mielii kohottaa kuntoa muuten kuin hikoilemalla sisätiloissa jumpaten. Pohdin eteisessä mitä pukisin päälleni. Kuitenkin paleltaa tai tulee liian kuuma.

Raahaudun kotipihasta polkuja pitkin oikoreittini vaativimmalle kohdalle – rinteen jyrkkä kohta hengästyttää luovuttamisen partaalle, mutta kerta toisensa jälkeen olen kiivennyt sen ja todennyt päästyäni Geologiselle polulle että ei se niin paha ollutkaan  vaikka suussa maistuu veri.

Helpompaa olisi mennä tien kautta Geologisen polun alkuun, mutta mieli on outo ja pitää oikoreittiäni fiksumpana vaihtoehtona. Ainakin se kunto kohoaa.

Edeltävällä kerralla säikähdin polulla vastaantulijaa ja tälläkin kertaa otin kuulokkeet pois korviltani välttääkseni turhat jännitykset. Hiippailin kaikessa rauhassa polkua pitkin kohti huippua.

Olen hieman hajamielinen ihminen ja saatan unohtaa ottaa jopa koiran mukaan lenkille. Joskus lähden vartavasten valokuvaamaan ja unohdan ottaa kameran mukaan. Tällä kertaa en unohtanut mitään, koiran olin jättänyt kotiin tarkoituksella. Kastellessani lenkkikenkäni totesin, että olisi pitänyt vaan laittaa ne sisäänajettavat vaelluskengät jalkaan.

Huippumerkillä pysähdyin ja katselin maisemia. Johtalanvárrilla näyttää poikkeuksetta joka kerta liikkuvan jotain. Nytkin tihrustelin tunturia päin ja totesin ”liikkuvien” asioiden olevan edelleen kiviä.

Yksin kulkiessa päässä liikkuu kaikenlaisia ajatuksia. Yleensä käsittelen stressaavat asiat luonnossa, viimeaikoina en ole stressannut oikeastaan mistään joten mietiskelin niitä näitä. Usein seikkailufiiliksen koittaessa haaveilen vaelluksista. Yksin kulkiessa parhaimmat palat jäävät vain itselleen. Kukaan ei ole jakamassa komeaa perseelleen lentoa alamäessä tai silmänräpäyksessä katoavaa loistavaa ajatusta. Ehkä hyvä niin…

Lenkkeily luonnossa on muutakin kuin suorittamista. Tutkimusretki ruohonjuuritasolle sekä mieleen, että ympäristöön.

Ehkä tässä oltiin enemmänkin mielialaa kohottamassa kuin kuntoa.

Iltalenkki suoritettu.

 

 

Kesän bucket list

IMG_20190516_182314.jpg

Mieli pursuaa reissuideoita jotka tekisi mieli toteuttaa kuluvan kuivan kauden aikana, valmistelut tuleville retkille on aloitettu kuivamuonan valmistamisella ja uusien vaelluskenkien lämmittelyllä. Kännykkä käy kuumana karttasovelluksia selatessa.

Spontaaneja reissuja tulee tehtyä viikottain, tykkään myös suunnitella  valmiiksi tehtävälistoja jotta muistan toteuttaa kesän aikana haaveilemani retket. Olen varma ettei vielä tämän kesän ja syksyn aikana tule kaikkia toteutettua, kuten Norjan Rástegáissán pyöräilyreissua. Ovatpahan kuitenkin listattuna.

IMG_20190516_182842.jpg

Tässä minun kesän 2019 suunnitelmani!

Patikoi. 
– Härkävaara – Utsjoen kirkonkylä retkeilyreitti, kuten lähes joka ikinen kevät on tullut tehtyä. Tällä kertaa tahtoisin viedä myös perheen tälle reitille.
– Kuoppilasjärvi, sinne täytyy päästä telttailemaan. Kuoppilasjärvelle vaelletaan tunturimaastoista retkeilyreittiä pitkin, olisi huikeaa kulkea se yksin.
– Nuorgamin suunta, kenties Pulmankijärven tienoo?

Maastopyöräily
– Njallavárri
– Skallovárri

Pyöräily valmiilla mönkijäurilla upeissa maisemissa houkuttelee. Jaksaisipa pyöräillä yöttömän yön auringonpaisteessa! 

Nuku yö uudessa kohteessa. Turvaudun liikaa tuttuihin ja turvallisiin kohteisiin, joten nyt on aika rohkaistua ja yöpyä uudessa paikassa. Olisikohan Kevon Silkeája hyvä kohde?

Telttaile perheen kanssa. Vauvan kanssa telttaileminen jännittää hieman, mutta ainakin kaksi vanhempaa on saatava yöksi luontoon.

Retkeile lasten kanssa keskenään. Olen päivät lasten kanssa kotona J:n ollessa töissä, mikäpä olisikaan parempaa ajanvietettä kuin retkeily? Vauva kulkee mukana joko rintarepussa tai kantoliinassa.

Osallistu Nuku yö ulkona – tapahtumaan 31.8. Tätä odotan superinnoissani! Ilmoitin minut ja Pikku-J:n Suomen luonnon päivänä vietettävään Nuku yö ulkona – tapahtumaan Kiilopäällä. Luvassa on vaikka mitä mukavaa aktiviteettia luonnossa.

Valmista ruokaa kuivatuista aineksista. Aineksia alkaa olla kuivattuna jo hyvä määrä, vielä pitäisi lähteä valmistamaan niistä ruokaa retkille. Toivottavasti sapuskat maistuvat myös lapsille.

Käy kalassa ja  saa kalaa. Pitkäaikaisimmat lukijat (kiitos kun olette vielä mukana!) tietävätkin, että olen usein lupaillut itselleni aloittavani kalastuksen. Viime kesänä kävin Erätoveri E:n kanssa Norjassa jäämerellä kalassa ja sain onkivehkeen siimat sotkuun ennen kuin edes pääsin kalastuksen makuun…Ja joka vuosi minulle on kuitenkin hankittu tarvittavat luvat enkä edelleenkään osaa kalastaa :D.

Valloita uusi tunturi. Facebookin ”Čieža čohka – Seitsemän huippua” – sivusto toimikoon inspiraationa. Olisi siistiä valloittaa kaikki seitsemän huippua!

Ulkoile säällä kuin säällä. Tämä on aika perus, edeltävinä vuosina olen pakottanut itseni ulos väsymyksestä huolimatta. Nyt kannustan itseäni lähtemään pihalle myös silloin kun vähiten huvittaa, eli huonon sään aikaankin. Takana on jo pyöräilyä räntäsateessa ja metsäretki vesisateessa.

Lyhyt road trip Norjaan. Lintukalliolla ja merenrannassa käyminen kiinnostavat. Olisi upeaa ajella myös pohjoisemmaksi ihastelemaan korkeita vuoria.

Geokätköile. Minulla on mielessäni yksi hyvä kätköpaikka jonka tahtoisin perustaa erämaahan. Pitäisi ensin etsiä kylälle piilotetut kätköt, jotta hommaan saisi jonkinlaista tuntumaa.

IMG_20190516_182920.jpg

Jos viimekesäinen hullu helle toistuu, voi olla ettei etenkään telttailua tule harrastettua. Elättelen kuitenkin toivoa, että tänä kesänä nautitaan sopusuhtaisista keleistä. Olen harkinnut lähteväni telttailemaan jo tänä viikonloppuna, mutta kylmä pohjoistuuli ei innosta ollenkaan. En tahdo lähteä palelemaan!

Jutun kuvat on otettu Honor Nova 3:lla Ellin polulta 16.5.2019.

 

Aikainen kevät retkeilijän herättää

DSC_9942 DSC_9929
Aikainen kevät on varmasti monen muunkin mieleen! Utsjoelle kevät tuli vauhdilla, Tenojoen jäätkin lähtivät paljon aikaisemmin kuin viime keväänä. Tänä vuonna ne taisivat lähtä liikkeille 25.4, viime vuonna ne jättivät Tenon 11.5 ja vuonna 2017 23.5! Jäiden lähdön seuraaminen on jännittävä tapahtuma.

Vielä en ole käynyt ylhäällä tunturissa tsekkaamassa lumitilannetta, täällä kylän pinnassa pääsee jo moneen paikkaan kuivin jaloin. Kuluneen viikon aikana olen käynyt Ellin polulla ja kirkkotuvilla sekä Mantokoskella fiilistelemässä kevättä.

DSC_9993 DSC_9994
DSC_9984
Ostin itselleni viimeinkin kunnon kumisaappaat ja ne jalassani kuljeskelin Utsjoen rannoilla jäisiä taideteoksia ihmetellen. Pieni lumisade ei haitannut tutkimusretkeäni ja innostuin nousemaan harjulle josta jatkoin matkaani polkuja pitkin Nisulammelle. Normaalisti lenkkeillessä kuuntelen musiikkia, nyt olin jättänyt kuulokkeet tarkoituksella kotiin kuunnellakseni kevään ääniä. Niistä ehdoton suosikkini on virtaavien purojen pulputus.

Ellin polulla olin poikani kanssa ennen hänen iltapalaansa. Tarkoituksenamme oli kävellä näköalapaikalle saakka mutta vastaan tulleet porot ja kylmä sää pakottivat meidät kääntymään takaisin. Porot eivät sinänsä pakottaneet, mutta taisivat olla hieman liian jännittäviä pojan mieleen. Ja myönnän, itseänikin jännitti hiljalleen lähestyvä joukkio.

DSC_9958 DSC_9950
Muutamana päivänä on tosiaan sadellut hieman lunta, muttei läheskään niin paljoa mitä esimerkiksi Oulussa on. Kylmien kelien takia kevään eteminen hidastui hetkeksi, mutta eiköhän viimeistään kesäkuun ensimmäisinä päivinä päästä perinteiselle Härkävaara-kotipiha patikalle.

Odotan kyllä malttamattomana hieman lämpimimpiä kelejä, heti kun makuupussini riittää lämmittämään minua yön yli suuntaan jonnekin telttailemaan. Harmikseni vauvan ruokkiminen ei enää ole pelkästään minun vastuullani joten voin aloittaa satunnaiset yöreissut jo nyt. Alunperin oli tarkoitus yöpyä yksin vasta kesän lopulla.

Teen vielä erikseen kesän Bucket listin, josta toivottavasti joku muukin saa inspiraatiota kesän viettoonsa. Ainakin itse tykkään lukea muiden suunnitelmista!

Lämmintä kevättä teille muillekin, etenkin sinne Ouluun!

Voisiko joku keksiä otsikkogeneraattorin?

Heipat talvelle

DSC_9900 DSC_9915
DSC_9886
Jäiköhän toissa- viikonlopun tunturireissu tämän talven viimeiseksi?

Eipä tuona aurinkoisena sunnuntaipäivänä olisi arvannut, että viikon päästä kahlataan vesilätäköissä ja järjestellään eteisestä talvivaatteita kesätalteen. Vielä ollaan optimistisia ja suunnitellaan pääsiäiseksi tunturireissua, tuolloin täytyy vain kaivella haalarit ja kelkkavaatteet esille. On haikeaa että jälleen yksi talvi jää taakseen. Toisaalta olen onnellinen että saan meidän pienen eteisen tyhjäksi kelkkavarusteista!

Toistaiseksi tuo viimeisin pilkkireissu on ollut tämän talven parhain. Ei ehkä saaliin puolesta, vaan fiiliksen.

DSC_9888 DSC_9892
DSC_9894
Kulutin aikaa jäällä kelkkaillen ja Pikku-J:n kanssa touhuten. Rakentelimme tunturikeittiöitä lumilohkareista ja kaivoimme tunnelin tuulen puhaltamaan paanteeseen. Saimme J:ltäkin apua lumiluolan kaivamiseen, lopulta hän itse mahtui luolaan sisään. Siitä tuli yllättävän iso!

Tunturikeittiötä tarvitsin vanhojen kaasupatruunoiden tyhjentämiseen. Jäällä tuuli sen verran ettei yksikään rakentamani linnake suojannut retkikeitintä tarpeeksi. Lopulta teevesi keittyi vaarin tekemällä grillillä.

DSC_9905 DSC_9896
Huomaamattani uppouduin täysin puuhastelemaan lapion kanssa. Oli mukavaa suunnitella tunnelia Pikku-J:n kanssa ja opastaa hänelle kuinka mahdollisimman turvallisen tunnelin saa tehtyä. En missään nimessä toivo että lapset ryhtyvät kaivelemaan tunneleita hankeen ilman aikuisen ohjeistamista ja seuraamista, joten meidän tunnelit saavat jäädä tunturiin.

Nyt alkaakin se hankalin vuodenaika jos ajattelee lasten kanssa ulkoilemista. Mitä ihmettä sitä oikein pukee päälle? Tänään Pikku-J:llä oli yllään välikausihousut, kurahousut ja untuvatakki. Ulkona oli +8 astetta lämmintä ja hyvin märkää. Lunta on kotipihassakin vaikka kuinka paljon.

Toivotan kevään ja lähestyvän kesän ilomielin tervetulleeksi!

Nolo loppu kelkkaretkelle

smartcapturesmartcapturesmartcapturebtfsmartcapturesmartcapturesmartcapturerhdr
Torstai- iltana viimein rohkaistuin ajamaan Lynxillä lähitunturiin. Johtalanvárri on aivan tässä kylän lähistöllä, kesällä sinne on helppo kävellä Utsjoen geologista polkua ja retkeilyreittiä pitkin.

Kello oli kuusi, kun Pikku-J:n kanssa lähdimme kotipihasta. Aurinko oli laskenut jo sen verran, ettei sitä enää nähnyt tunturien takaa kylälle. Heti kun pääsimme ylös kelkanjälkeä pitkin, kaunis auringonlasku valaisi tienoon. Pysähdyin kuvaamaan näkymiä puhelimellani, pakko myöntää että kameran kotiin jättäminen harmitti!

Jatkoimme matkaamme Kalkujoen kodan ohitse ylös Johtalanvárrille. Tunturin huipulla ihastelimme maisemia aikamme, kunnes Pikku-J kyllästyi ja oli aika jatkaa kotia kohti. Päätin ajaa minulle suhteellisen tuntematonta reittiä pitkin alas ja idea kostautui lähes heti jäljelle päästyämme. En nähnyt aurinkoiselle kelille tarkoitetuilla ajolaseilla oikeaa, reitille vievää jälkeä ja ajoin kelkan penkkaan. Rinteeseen.

Mukava kelkkareissu päättyi kaivamiseen ja lopulta kotiin kävelyksi. Kylläpä nolotti ja otti päähän – kelkka oli jumahtanut kiven päälle. Pikku-J jaksoi kävellä kanssani alas tunturista tielle hienosti, eikä häntä pelottanut yhtään vaikka hämärä laskeutui lumiseen metsään. Näimme jopa 7 riekkoa ja metsästäjien asettamia riekonansoja.

Onneksi emme ajaneet kelkalla pidemmälle. Kun J ja hänen ystävänsä kävivät hakemassa Lynxin kotia, se ei enää käynnistynytkään. Bensaletkussa oli vika, joka olisi ollut ilkeä havaita syvemmällä erämaassa. Miehet saivat kelkan käynnistymään, itse en olisi osannut tehdä sille mitään.

Onni vastoinkäymisessä! Minua kävely ei haitannut ollenkaan, sainpahan esikoisen kanssa laadukasta yhteistä aikaa. Kelkan jumiin jääminen taas kävi itsetunnon päälle ja kovasti -harvemmin yksin ajellessani olen kiinni missään, kun en uskalla ottaa riskejä. Toivottavasti tämä jäi ainoaksi kävelyreissuksi!

Elämä on ulkona erämaassa

DSC_9723 DSC_9715
Yleensä emme suuntaa tunturiin jos päivälle on luvattu lumisateita. Tällä kertaa tarkoituksenamme oli suunnata syvemmälle Kaldoaivin erämaahan, joten pienestä lumisateesta huolimatta lähdimme matkaan kotipihasta. Oletimme, että sade loppuisi samoihin aikoihin kuin pääsisimme perille.

Heti Ailigas – tunturille päästyämme lumisade ja tuuli kovenivat, ajettuamme 12 kilometriä töyssyistä kelkkareittiä pitkin oli pakko viittoa J:lle reestä, että nyt pitää pysähtyä. Maisemia emme nähneet muutamaa reittimerkkiä pidemmälle ja kova tuuli puhalsi takkini läpi. Pikku- J valitteli sormiaan. Vauva nukkui kopassaan tyytyväisenä reitin töyssyisyydestä huolimatta.

Totesimme, että parasta on kääntyä takaisinpäin ja yrittää uudelleen seuraavana päivänä. Onneksi palasimme kotiin, lumisade loppuikin vasta viiden aikaan iltapäivällä.

DSC_9699 DSC_9698
Sunnuntaina koitti uusi yritys paremmalla menestyksellä. Tällä kertaa lähestyimme erämaata anoppilan suunnalta. Kohteenamme oli jälleen Jeagelveaijavri, jonne pääsimme suoraan kauempaa kiertelemättä. Otimme vetokelkkamme sijasta ajokiksi toissa viikolla ostamani Ski-Doon, joka veti reen ylös jyrkkää rinnettä jopa paremmin kuin Lynximme.

Uudesta kelkasta huolimatta Pikku-J viihtyi jälleen vaarin kelkan kimpussa. Onhan siinä sentään pähee vaihdekeppi! Pojat pilkkivät, vauva nukkui reessä ja minä tein nuotiota. Siinä vierähtikin tovi, jäälle ehti kertyä aikamoinen kasa rautuja.

J innostui ajelemaan kelkalla pitkin rinteitä ja kävin itsekin kokeilemassa millainen härveli tulikaan ostettua. Halusin kelkalta helpompaa hallittavuutta ja mielestäni kuusisatanen Summitti oli juuri oikeanlainen hankinta. Sillä J pääsee viimeinkin kikkailemaan ja meikäläinen opettelemaan muutakin kuin reitillä ajoa. Sain ajettua kelkan heti ensimmäiseksi rinteeseen upoksiin, vielä riittää harjoiteltavaa… Etenkin, kun henkilökohtainen kelkan ylöskaivaja ei ole joka reissulla mukana. Onneksi minulla on tarkoitus perehtyä kelkkaan tarkemmin vasta ensi talvena, kun on enemmän aikaa.

DSC_9704 DSC_9702
Pieni lumisade pyyhki järven ylitse hämärtäen maisemat hetkellisesti. Nuotiolla paistoimme makkaraa, Pikku-J herkutteli kuivalla lihalla ja vauvakin käväisi hereillä tankkaamassa.

Meillä on ollut J:n kanssa jo vuosia Egokalakisa, jonka voittaa egoimman kalan saanut henkilö. Tällä kertaa voittajaksi selvisi Pikku-J taimenellaan, joka oli syönyt koukkuun nalkkiin jääneen raudun.

IMG_20190310_121214.jpgTuo rautu taimenella oli just niin Pikku-J:n tuuria! Hän, joka voittaa kaikki lautapelit muistipelistä Afrikantähteen (siis joka ikinen kerta…) yllätti jälleen tuurillaan.

Vauva alkoi hiljalleen muuttua levottomammaksi ja päätimme hiljalleen alkaa pakkailemaan tavaroita. Aurinko pilkisteli jälleen pilvien takaa ja paluumatkalla ihastelin reen kyydistä kauniita tunturimaisemia. Jeagelveaijávrin ja Skoárrajávrin alue on talvella kauneimmillaan ja varmasti viimeistään ensi talvena käyn hiihtelemässä siellä!

Kotiin palasi jälleen kolme oikein väsynyttä pilkkijää. Toivottavasti jälleen ensi viikonloppuna pääsemme tunturiin nauttimaan keväästä!

Ensimmäistä kertaa luonnossa

DSC_9619 DSC_9615
Huonosti nukuttu yö ja 16 asteen pakkanen eivät paljoa kannustaneet lähtemään ulos. Olin jo päiviä aikaisemmin luvannut itselleni, että keskiviikko olisi se päivä kun viimein lähden hiihtämään ensimmäistä kertaa tälle talvelle.

Olen jo jonkin aikaa sitten tehnyt itselleni lupauksen,  vaikka väsyttäisi eikä millään jaksaisi, lähtisin silti ulos. Ja lähes joka kerta olen palannut kotiin paljon virkeämpänä ja jaksanut loppupäivän paremmin. Keskiviikkona puin lämpimästi päälleni ja suuntasin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen Ellin polulle.

Auto piti kamalaa ääntä lämmetessään kotipihalla, J oli valmiiksi nostanut liukulumisukseni varastosta esiin ja aurinko paistoi kirkkaana taivaalta – hieman jännitti lähtä testaamaan, mitä äkillisen painopisteen muutoksen kokenut kroppa pitäisi urheilemisesta.

DSC_9605 DSC_9603
Ellin polun metsä on peittynyt kauniiseen lumivaippaan. Aurinko paistoi matalalta saaden lumikiteet kimmeltämään kultaisena valossaan. Suksien siteet sopivat viime talven jäljiltä kenkiini ilman säätämistä, pääsin matkaan ilman hermojen kiristymistä. Mikä oli hyvä, kun motivaatio lähtä hiihtelemään ei ollut kovin korkealla…

Hiihtäminen tuntui hyvältä. Raskauden jälkeen ei suositella kuuteen viikkoon liikuntaa jossa tulee nopeita käännöksiä, tärähtelyä tai hyppelyä, joten rauhallinen perinteinen hiihto on turvallinen ja hyvä tapa kohottaa kuntoa hiljalleen. Kunhan ei kaadu mäessä!

Sormia ja kasvoja palelsi. Kaunis metsä kutsui syvemmälle, valmiiksi tampattu ura kannusti hiihtämään. Tämähän on helppoa!

DSC_9598 DSC_9600
DSC_9577
Hiihtelin hiljalleen Ellin polun näköalapaikalle. Rástigáisáa ei erottanut pilviltä, Norjan puolen rinteet näyttivät karvaisilta lehdittömien puittensa takia. Ajatus karvaisista tuntureista nauratti.

Oli outoa olla pitkästä aikaa keskellä luontoa. Lukuisat lumikenkien jäljet ilahduttivat, mukavaa, että paikalla oli vieraillut muitakin. Edeltävinäkin talvina Ellin polulla on riittänyt talviaikaan liikkujia, kahtena edeltävänä talvena määrä tuntuu vain kasvaneen!

Lähdin hiihtelemään takaisinpäin samaa reittiä pitkin – vielä en uskaltanut lähteä uppohankeen tarpomaan. Tämä muutaman kilometrin pikkulenkki riitti ja onneksi en lähtenyt rasittamaan itseäni enempää. En meinannut aamulla päästä sängystä ylös kipeän selän takia.

Viikonloppuna voisin lähteä uudelleen hiihtelemään. Eihän tämä selkä ja muu keho muuten kuntoudu kuin liikkumalla ;). Täytyy vain muistaa levätäkkin, vaikka ulkoilu piristää. Nämä unettomat yöt tulevat jatkumaan vielä pitkälle kevääseen :D.

 

Pakkasta kirkkotuvilla

DSC_9536 DSC_9544
Hitsiläinen!

En muista ollenkaan, kauanko nämä pakkaset ovat jo kestäneet. J sanoi yöllä huomanneensa pakkasmittarista ulkona paukkuneen 37 asteen verran. Päivällä pakkasta oli enää ”vain” 26 astetta, kun uskallauduin Pikku-J:n kanssa kotipihalle tekemään lumityöt.

Eilen vierailin kirkkotuvilla lasten päiväuniaikaan. Aurinko paistoi kauniisti taivaalta saaden pakkaslumen kimmeltelemään valossaan. Ailigas- tunturi Mantojärven pohjoispäässä näytti houkuttelevalta, voi kun jo pääsisi hiihtämään! Tai edes moottorikelkalla käymään katsomassa maisemia.

Vierailuni kirkkotuvilla koostui lähinnä maisemien ihastelusta. Muistin ottaa kameralla parit kuvatkin, vaikka mielenkiinto oli jossain aivan muualla kuin kohmeisilla sormilla asetusten säätämisessä. On outoa, etten ole koko talven aikana poistunut kylänraitilta luontoon.

DSC_9540 DSC_9535
DSC_9543
Vauva täyttää ensi viikolla kaksi viikkoa, joka tarkoittaa lupaa ulkoilulle. Tänään sain tietää että ensimmäisenä päivänä ulkoilua suositellaan 20 minuutin verran, ja joka päivä minuutteja saisi lisätä 20 lisää! Viikossa minuutteja tulee hurjasti kasaan, joten toivotaan että pakkaset laskevat reippaasti alle 20 asteen.

Onneksi kuitenkin koko ajan mennään kevättä kohti, jolloin päästään koko perheen voimin pilkkimään. Itse pikkuhiljaa lisäilen liikuntaa ja odotan innolla kuuden viikon rajapyykkiä, jonka jälkeen uskaltaa tosissaan alkaa urheilemaan. Toivottavasti en ole yhtä rapakunnossa tällä kertaa, kuin mitä esikoisen raskauden jälkeen olin…

Hyvää viikonloppua!

Mieleenjääneitä hetkiä luonnosta

DSC_1451
En ole viimeaikoina oikein muuta tehnytkään, kuin miettinyt ja muistellut jo tehtyjä retkiä luontoon. Ne hetket tulevat yllättäen – aamupuuroa sulatellessa, autolla ajaessa, kutoessa, siivotessa… ”Vitsi, kun siellä Kevon luonnonpuistossa oli jännittävää yöpyä! Vaikka pelkäsinkin koko yön”. Nuo lukuisat muistot retkiltä lämmittävät mieltä vielä vuosienkin jälkeen. Jännittävät hetket vaikeakulkuisissa maastoissa tuovat edelleen mieleen sen mielihyvän, kun raskas pätkä on takana päin ja itsestään on saanut olla ylpeä.

Kun en ole päässyt aikoihin retkeilemään, nuo muistot tsemppaavat ja tuovat varmuuden siihen että heti kun olen kynnelle kykenevä, tiedän suuntaavani luontoon. Luultavasti otan sukset varastosta ja painelen lähimmälle tunturille.

DSC_3235Mitkä asiat ovat sitten jääneetkään mieleen?

  • Edellä mainittu Kevon yö, kun nukuimme Erätoverin kanssa palaneen Tapiolan kammin jäänteiden lähistöllä. Oli syyskuu ja yöt pimeät, katselin järven rannalla otsalamppuni avulla kuinka pimeässä loistavat silmäparit kelluivat kauempana. Viereisellä rannalla oli ilmeisesti poro juomassa – siitäkin näkyi vain kiiluvat silmät. Yö oli muutenkin jännittävä lukuisten myyrien läsnäolon takia. Yö oli kuin jyrsijöiden liskojen yö.
  • Ammattikoulussa luonto-ohjaajaksi opiskellessani olimme muistaakseni Ylläksen puolella vaeltamassa. Koko päivän oli satanut vettä ja vaelsimme märän suon halki kohti yöpaikkaa. Suurin osa luokasta taisi nukkua hiihtokahvilan terassilla ja teltat roikkuivat terassin katosta kuivumassa, kuten lähes kaikki muutkin varusteet.
  • Pääsin myös eräopasopiskelijoiden mukana Lemmenjoelle, jossa Jäkäläpäällä sijaitsee Suomen syrjäisin kirjasto. Koko Lemmenjoen vaellus oli jo itsessään hieno kokemus kun saimme tutustua kullankaivuuseen ja vanhoihin kenttiin. Kirjasto tuulisen tunturin laella oli jotain, mitä ei ihan heti pääse kokemaan!
  • Vuosia sitten olin J:n kanssa Kaldoaivin erämaassa kalastusreissulla. Olimme juuri palanneet läheiseltä järveltä teltallemme, kun lähistöllä alkoi pyöriä pieni ketun näköinen eläin. Se oli uskalias ja pyöri leirimme lähellä vaikka mukanamme oli koira. Peku oli tuolloin tosin pieni pentu. Jo leiripaikalla epäilimme eläimen olevan jotain aivan muuta kuin kettu, ja myöhemmin valokuvia eteenpäin näyttäessämme saimme vahvistuksen epäilyllemme – naali oli vieraillut luonamme.

deuterNämä pienet mieleenjääneet hetket ovat syy miksi hakeudun kerta toisensa jälkeen retkille. Varmasti jokaisesta reissusta jää mieleen jotain mitä voi muistella vielä vuosienkin jälkeen. Edellä mainittujen esimerkkien lisäksi näitä upeita muistoja on lukuisia muita.

Retkeilyssä ei ole tärkeintä itse suoritus, vaan siitä saatava mielihyvä.