Alkutalven odotusta

DSC_9483 DSC_9482Marraskuu alkoi lupaavasti hempeillä lumisateilla. Pakkastakin oli muutamina päivinä kymmenisenkin astetta. Pulkkamäessäkin ehdittiin käydä kertaalleen ja vaikutti siltä, että talvi tulee tänä vuonna aikaisessa!

Harmi, että totuus oli aivan toinen. Lumet alkoivat sulaa, teille muodostui paksu jää jonka päälle satoi uudelleen lunta. Ja taas tämä lumi suli ja teki teistä ja pihoista vaarallisen liukkaat.

DSC_9486 DSC_9496
DSC_9498
Normaalisti olisin hermona myöhäisestä lumentulosta, mutta nyt kun en jaksa/pysty/voi ulkoilla normaaliin malliin ainoastaan liukkaat tiet ja nurmikolla köllöttelevät lätäköt harmittavat. Kaamos tekee hitaasti paluutaan ja jo neljältä on pilkkopimeää, märkä keli imee vähäisetkin valonlähteeti itseensä.

Joka tapauksessa aijon keskiviikkona käydä pienellä retkellä. Pakkaan mukaani kelistä riippumatta eväsretken varusteet ja suuntaan luontoon. Vaikka olitilani ei olekaan otollinen kunnon seikkailulle, pienikin metsässä kävely antaa jaksamista uuteen työviikkoon.
DSC_9505
DSC_9499Minulla on kauhea hinku lähteä yöksi tunturiin! Vaikka siellä on pimeä ja kylmä. Toivottavasti into on samanlainen ensi vuonna, olisi mahtavaa viimeinkin rohkaistua pimeään aikaan retkeilyyn. Täytyy kirjoittaa ylös kaikki haaveeni ja suunnitelmani.

Viime viikonna Adventureland Lapland – instagram tilillä pystyi esittämään kysymyksiä Utsjoesta. Vastaan kysymyksiini viikonlopuksi blogissani, joten vielä on reippaasti aikaa esittää kysymyksiä! Ne saa esittää blogini, blogini Facebook-sivujen ja Instagram- tilin kautta.

Tekstin kuvat olen napannut viime viikolla. Tässä vielä kuva nykytilanteesta;

IMG_20181112_182519.jpg

Talvista, eikö?

Talvi on saapunut

DSC_9454 DSC_9468
DSC_9447
Meille on tullut talvi!

Kävimme sunnuntaina ihailemassa auringonlaskua Ailigas-tunturin näköalapaikalta. Matkaa radiomaston juurelta parhaimmille paikoille on vain parisen sataa metriä, mutta meikäläinen on jo sen verran tuhdissa kunnossa, että jo toullainen pieni eteenpäin vaappuminen sai sohvan nurkan tuntumaan hyvin mukavalta.

Onneksi laskettuun aikaan ei ole enää kuin kolmisen kuukautta (ja silti olo on tälläinen…). Odotan innolla reippaampaa kautta, juuri tällä hetkellä en voi ajatellakaan pidempää fyysisesti koettelevaa retkeä mihinkään suuntaan – joka harmittaa älyttömästi!

DSC_9457 DSC_9461
DSC_9462
Ailikkaalta näkymät lumenpeittämään kylään olivat upeat. Pikku-J kiipeili suurille kiville ja oli selvästi innoissaan jo pitkään odotetusta talvesta. Hänellä toki on taka-ajatuksia talvesta, kohtahan pikkukelkkakin saadaan takaisin kotipihaan ajettavaksi.

Minun alkutalveni näyttää voinnista riippuen jopa hieman tylsähköltä. Tällä hetkellä päätavoitteena on pystyä olemaan töissä ainakin joulukuuhun saakka, joten paljoa en uskalla lähteä luontoon rasittamaan itseäni.

Kevät-talvi taas näyttää jo paljon valoisammalta. Odotan innolla talven ensimmäisiä hiihtokertoja! Tällä kertaa meillä on vauvalle valmiiksi hankittuna varusteita, joiden avulla hänkin pääsee maaliskuussa kanssamme tunturiin. Toki se riippuu täysin hänestä itsestään onnistuuko keväiset pilkkireissut, mutta se on sen ajan murhe ja vauvan ehdoillahan tässä mennään.

Hyvää ja runsaslumista marraskuun alkua teille!

Mitä minä saan lasten kanssa ulkoilemisesta?

DSC_9407 DSC_9414Sehän on itsestäänselvää, mitä lapsi saa aikuisten kanssa ulkoilemisesta – yhdessäoloa, uuden oppimista, läheisyyttä, paremman mielen… Kaiken muun luonnossaliikkumisen hyötyjen lisäksi. Luonnossa lapsen motoriikka kehittyy aivan erilailla mitä sisätiloissa liikkuessa, leikit ovat liikunnallisia, raitis ulkoilma sekä piristää että väsyttää ja täten auttaa saamaan paremmat yöunet.

Jäin pohtimaan Ellin polun patikkamme jälkeen, mitä kaikkea aikuinen saakaan lasten kanssa ulkoilemisesta. Ensin mieleeni juolahti tiedon ja taidon jakaminen eteenpäin. Retkeily ja luonnossa liikkuminen ovat sellainen asia, jonka tahdon antaa perintönä lapsilleni. On tärkeää opettaa arvostamaan luontoa ja sen antimia, sekä selviytymään siellä asianmukaisesti. Tahdon, että vanhempina lapseni tietävät miten pukeutua säällä kuin säällä, kuinka nuotion saa tehtyä kosteallakin kelillä ja miten puukkoa sekä kirvestä käytetään turvallisesti.

Tiedon ja taidon eteenpäin jakaminen opettaa sekä minulle, että lapsilleni uusia asioita. Yhdessä tekeminen lähentää entisestään ja samalla opin uutta lapsista sekä heidän mieltymyksistään.

DSC_9419 DSC_9431
DSC_9443
Etenkin pienten lasten kanssa saa olla hyvin joustava tilanteessa kuin tilanteessa. Ulkoillessakin lapsen tarpeet menevät edelle ja tilanteet voivat olla itselle hyvinkin haastavia, jos vaikka kylmä sadekuuro iskee yhtäkkiä ja päälle täytyy saada peittävämpää vaatetta. Olisiko fiksuinta nakata ensin itselle sadeviitta päälle ja sitten lapselle? Vai ensin lapselle, jonka pukeminen voi viedä kauankin aikaa jolloin itse kastuu pahemmin kuin mitä lapsi kastuisi siinä ajassa kun pukee itselleen? Siinäpä vasta pulma.

Kolmevuotiaan kanssa pakostakin joutuu tutustumaan ruohonjuuritasoon. Pikkuinen löytää maasta kaikkea jännää, joka totta kai pitää esitellä vanhemmalle. Kuinkahan monet hienot kävyt (tai käpylät) olisivat jääneet näkemättä, jos taapero ei olisi ollut retkillä mukana? Yhdessä on tutkittu toukkien syömää puunrunkoa ja erilaisia kakkoja. Taapero myös löytää parhaimmat marjamätttäät.

Lapset ovat myös hyvin kekseliäitä käyttämään luonnonmateriaaleja leikeissään. Irtokepit toimivat miekkoina ja mörönkarkottimina, niistä saa rakennettua talvella myös hienoja aitauksia. Kukat toimivat ruokana ja sängyn patjoina kiville, jotka usein päätyvät leikeissä vauvoiksi.

Aikuisena unohdan välillä, että olen itsekin ollut lapsi ja valehtelematta viettänyt lähes kaiken vapaa-ajan kavereiden kanssa metsissä. Lasten kanssa retkeillessä sitä ikäänkuin palaa itsekin takaisin lapsuutensa ja saa ihan luvan kanssa uppoutua tutkimaan luontoa ja sen pienimpiäkin ihmeitä.

Vaikka retkeily pienten lasten kanssa voi olla uuvuttavaa, väsyminen ja jopa pienehkö hermojen kiristyminen on kaiken sen arvoista. Yhdessäolo ulkona antaa samaan aikaan liikuntaa, hyvän mielen sekä yhteisiä, hyviä muistoja. Ja joka kerran jälkeen tahtoo vain enemmän.

Onneksi luonnossa liikkuminen on osa suomalaista kulttuuria. Mikäpä olisikaan parempaa, kuin ilmainen yhteinen ajanviettopaikka koko perheelle?

 

Teehetki Härkävaarassa

DSC_9319 DSC_9326
DSC_9334Vapaapäivä ja pakko päästä ulkoilemaan. Väsytti ja selkää särki, kovin korkealle en jaksanut lähteä kiipeämään joten valitsin teehetkeni kohteeksi mahdollisimman tasaisen reitin varrella sijaitsevan Härkävaaran nuotiopaikan.

Tekstini Härkävaaran nuotiopaikasta.

Retkipaikan juttuni Utsjoen retkeilyreitistä.

Lähdin merkatulle reitille Mantojärven pohjoispäästä lähtevän mönkijäuran kautta. Oikea lähtöpiste on Utsjoen kirkon viereisellä parkkipaikalla, mutta ajattelin viiden kilometrin pituisen matkan riittävän minulle ennen uutta alkavaa työviikkoa. Tämänhetkisen olotilani takia lyhyetkin rasitukset näkyvät seuraavana päivänä väsmyksenä sekä iskias-kipuna, joten varmuuden vuoksi otan retkeilyn hieman rennommin.

Aluksi pohkeeni tuntuivat väsyneiltä pölkyiltä, mutta hetken aikaa käveltyäni mitään kohtaa ei enää kolottanut ja kulku kävi leikiten. Väistelin lätäköitä uran varrella ja yritin kuvata kauniita kanervia. Korppi raakkui takanani luoden erämaafiilistä.

Mänkijäura ylittää Vuolleseavttet – joen. Kävellen joen yli pääsee hieman mönkijäjäljen jälkeen. Reitti oli jo itsessään niin kostea, ettei kenkien kastumista olisi joen kostealla rannalla huomannutkaan.

DSC_9338 DSC_9340
Ilmassa leijaili talven tuoksu. Pientä raemaista sadetta sateli hetkittäin ja pienet lammikot olivat yön aikana saaneet päälleen ohuen jääkerroksen.

Mönkijäuran yhdistyessä merkattuun reittiin jouduin kulkemaan osittain metsässä pitääkseni kenkäni edes hieman kuivempina. En pitänyt kiirettä, pysähtelin katselemaan taakse jääviä maisemia ja tutkin karuksi muuttunutta luontoa. Poron jäljet kulkivat samaa reittiä pitkin kohti nuotiopaikkaa.

Säikähdin saapuessani perille – nuotiopaikan varasto oli siirtynyt paikoiltaan ja kattokin makasi levällään maassa. Mielessäni kävi monta eri mielikuvaa ilkivallasta ja harmistuin tosissani. Onneksi sain tietää tuulen nakanneen varaston ympäri kevättalvesta – huh! Siinä taas muistutus, millainen voima tunturin tuulella on. Ja kuinka ihmiset arvostavat yhteisiä retkeilykohteita pitämällä ne kunnossa vierailuittensa aikana.

Istahdin nuotiopaikan pöytäryhmän ääreen ja korkkasin teeni. Olin kotona syönyt sen verran tuhdisti, etten tarvinnut evästä matkalle. Kesällä tuo ei olisi tullut kuuloonkaan, vähintään huonon olon takia olisin joutunut napsimaan matkalla jotain pientä purtavaa.

DSC_9344 DSC_9364
DSC_9350
Kun pitkään aikaan ei ole jaksanut retkeillä kunnolla, huomaa kuinka paljon sitä kaipaa. Näinkin lyhyestä ja yksinkertaisesta retkestä into ulkoilua kohtaan koki jyrkän nousun ja sain iltalenkkeilynkin säännöllisemmäksi.

Härkävaaran nuotiopaikka on yksi ensi kesän telttailukohteista. Koska siellä on ulkokäymäläkin, paikka soveltuu hyvin lasten kanssa retkeilemiseenkin. Vieressä kulkeva joki tarjoaa raikasta juotavaa ja Vuolleseavttetvárrille jatkuva retkeilyreitti vie aina Utsjoen keskustaan saakka. Olemme miettineetkin, jos koko perheen kanssa kävelisimme kahdeksan kilometrin matkan Kalkujoen lammen kodalle ja siitä kotiin. Uskoisi, että hyvin tauottamalla myös tuolloin neljän vuoden ikäinen jaksaisi kävellä matkan.

Teeni juotuani lähdin kävelemään takaisin Mantojärveä kohti. Näin, kuinka lunta satoi vasten vastapäisen mäen rinnettä. Talvi on lähempänä kuin arvaammekaan!

#Ruskatutka Njállavaarassa

DSC_9221
DSC_9217
DSC_9208
Viime viikonloppuna ajelimme Njállavaaran maastoajoneuvouralle maastoautollamme. Mukanamme oli J:n vanhempien pentu Jeppe, ajattelimme antaa heille pientä lapsivapaata ylivilkkaasta tuholaisesta.

Keräsimme sankollisen variksenmarjoja Pikku-J:n juoksennellessa ympäriinsä koiran kanssa. Kumpikaan eivät poistuneet läheltämme minnekään, saimme kerätä marjoja täydessä rauhassa. Sää oli viileä ja tuuleton, aurinko pilkahteli välillä esiin pilvien takaa.

Pajero- maastoautomme on osoittautunut hyväksi hankinnaksi. Sen sisälle mahtuu enemmän tavaraa kuin mitä mönkijään saa, matkustaminen on paljon mukavampaa ja meidän koko perhe mahtuu sen kyytiin ongelmitta. Nyt pääsemme myös syvemmälle erämaahan (niin pitkälle mitä uraa riittää), josta jatkaa kävellen leiripaikalle myös kolmevuotiaan pikkutöpystelijän kanssa.

DSC_9226 DSC_9233
DSC_9228
Lapsoset juoksentelivat pitkin jänkää ja söivät marjoja. Variksenmarjat maistuivat paremmin hyvin tottelevalle Jepelle, joka ei hetkeksikään kadonnut näköpiiristämme. Kun kauppakassi ja sanko olivat täysiä variksenmarjoista päätimme ajella Njállavaaran alle puron varrelle evästauolle. Variksenmarjat ovat helppo kerätä, niitä on lähes kaikkialla! Ehdoton suosikkimme on kotona tehty variksenmarjamehu. Lämpimänä juotuna.

DSC_9237 DSC_9247
DSC_9248 DSC_9250
Istuskelimme nuotiolla ja joimme lämmintä variksenmarjamehua. Makkarat jäivät kylmiksi joista puolitoista päätyi Jepelle ja hänen kauttaan tarkoin valittuun piiloon. Jollain ketulla oli varmasti bileet tulevana yönä.

Tunturissa on mukavaa juuri silloin, kun ei ole mihinkään kiire. En tiedä, onko meillä ollut koskaan tylsää ollessamme retkellä! Pelkkä maisemien katselu ja hiljaa paikoillaan istuminen riittävät täysin.

Jeppe jähmettyi täysin paikoilleen tehdessämme lähtöä. Se haisteli ilmaa ja murahti – taisi kummun takana puuhasteleva poro pelästyttää sen. Kuulimmekin, että Jeppe pelkää poroja ja juoksee kotipihassakin niitä karkuun. Aikansa ihmeteltyään se paineli omiin touhuihinsa vaivaiskoivikkoon.

Siistittyämme nuotiopaikan ja varmistettuamme sen sammuneen jatkoimme matkaamme kotia kohti.

Ruskan tilanne on edelleen komea, mutta pari päivää Utsjokea piiskanneet sadekuurot ja kova tuuli ovat tehneet tehtävänsä. Suuri osa lehdistä on pudonnut maahan ja loppusyksyn karuus alkaa hieman näkymään.

Syysilta kirkkotuvilla

DSC_9203 DSC_9199
DSC_9192
Jos syyskuussa aikoo käydä kirkkotuvilla kuvaamassa ruskaa, suosittelen käymään siellä päiväsaikaan. Olin pikku-J:n kanssa seitsemän aikaan liikenteessä kun aurinko alkoi laskeutua tunturin rinteen taa.

Poika juoksi oitis pappilan aidalle ihailemaan järvellä seilaavaa normaalia suurempaa venettä. Normaalilla tarkoitan Tenon venettä, joita täällä ollaan totuttu näkemään. Poitsua ei meinannut millään saada lähtemään aidalta jatkamaan matkaa tupien luo!

DSC_9196 DSC_9197
DSC_9194
Kiertelimme pihapiirissä, tupien ovet on jo tältä kesää lukittu. Kukat ovat kuihtuneet pois ja pihan heinikko harventunut. Syksy on selvästi tavoittanut myös yhden Utsjoen kuvatuimmista paikoista.

Kirkkotuvat ovat todellakin kuvauksellinen paikka vuodenajasta riippumatta. Tästä pääset postauksiin kirkkotuvilta talviaikaan, tässä postauksessa ollaan kevätfiiliksissä ja tässä on tämän kesän postaus kukkivasta pihasta.

Viime päivinä kova tuuli on retuuttanut puiden ruskaa. Toivottavasti väriloisto kestäisi vielä hetken ennen lehdetöntä, karua aikaa.

Viikonlopuksi kirjoittelen jutun maastoautoreissusta Njállavaaraan.

Ruskatutkan tutkimukset: Staloskáidi

DSC_9181 DSC_9183
Tunturi on puhjennut kukkaansa, nyt jos milloin kannattaa suunnata pohjoiseen luontoon kokemaan nämä syksyiset värit.

Tiistaina Erätoverin kanssa suunnattiin Staloskáidille. Tunturille nousee mönkijäura Junttilasta, Lohi Aslakin mökkien kohdalta Karigasniemen tien varrelta. Huipulle tieltä on matkaa 2,2 kilometriä.

Aluksi ura kulkee sankan koivikkometsän läpi, jonka jälkeen maisemat avautuvat jättäen puurajan taakseen. Rinne on loiva ja helppokulkuinen. Tunturin rinteestä erottaa Utsjoen Ailikkaan maston ja pohjoisessa kiemurtelee Tenojoki- eksymisen mahdollisuus on pieni, mikäli seuraa uraa ja muistaa ilmansuunnat.

DSC_9157 DSC_9179
DSC_9153 DSC_9168
Staloskáidin mönkijäura kulkee Oađašanjávrille saakka, joka on Utsjoen retkeilyreitin varrella. Joskus vaellusta suunniteltaessa reitti oli yhtenä vaihtoehtona – joku kesä täytyy vaeltaa tuota kautta kotiin.

Ennen huippua pysähdyimme pienelle evästauolle ja kuvailimme ruskaa. Kiiski söi koko retken ajan puolukoita ja variksenmarjoja, nyt ei edes koiraa hötkyilyttänyt. Aivan huipulle saakka emme menneet, jo rinteen maisemat riittivät meille. Erätoverin kuvaillessa varpuja syvennyin itsekin laajakuvalinssillä kokeilemaan pienten lehtien kuvaamista.

Paluumatkalla pieni sadekuuro yllätti meidät luomalla vastakkaiseen rinteeseen pienen sateenkaaren.

Pitäisi useamminkin nousta näille teitä reunustaville tuntureille – aina tuntuu löytyvän kauniita maisemia!

DSC_9188
Seuraava Ruskatutka kohdistuu kirkkotuville. Niistä myöhemmin ensiviikon aikana lisää!

#Ruskatutka löytyy myös Instagramista käyttäjätunnukselta @Adventurelandlapland. Valitettavasti tilini saa uutta sisältöä vasta ensi viikolla, puhelimeni koki viimeisen äksidenttinsä ja on ollut poissa pelistä keskiviikosta lähtien. Toivottavasti posti on ripeä!

Perhereissu Kaldoaivin erämaahan

DSC_8972 DSC_8975
DSC_8979
Meidän kaksi viimeistä kesälomaviikkoa ovat olleet hyvin sateiset. Niin sateiset, että yksi ilta seurasin vessassa, kuinka pieni vesinoro valui seinää pitkin katosta lattialle. Remontilla pienet vahingot selvinevät – toivottavasti.

Tiistaina vettä satoi edelleen, vaikka säätiedotukset lupailivat koko päivälle kuivaa keliä. Kävikin ilmi, että sadepilvi oli vain kylän pinnalla ja lähdimmekin auto täynnä erätavaraa köröttelemään anoppilaa päin, josta poimimme mukaan loputkin tarvittavat kamppeet. Matkalla päätettiinkin lähteä matkaan mönkijällä jotta Pikku-J:kin jaksaisi kävellä valitsemallemme järvelle asti.

Lähdimme Njállavaarasta köröttelemään mönkijäuraa myöten syvemmälle erämaahan. Kiiski juoksi mönkijän vierellä, välillä talutimme sitä jottei koira väsähtäisi matkaan heti alkuunsa. Njállavaaran alue kuhisi poroja joten alkuperäinen suunnitelma pitää koiraa vapaana ei onnistunut, etenkään kun Kiiskin nokka nuuskutti koko ajan poroja päin.

DSC_8982 DSC_8997
DSC_9001 DSC_9024
Valitsimme leiripaikaksi kohdan, joka oli mahdollisimman tasainen ja hieman tuulelta piilossa. Emme tienneet, että viereisen järven rannassa olisi ollut juuri sopiva kohta teltallemme! Ainakin saimme kävellä yhden juomapullon aiheuttamien lukuisten vedenhakureissujen takia.

Päivän aikana kerättiin nuotioon irtopuuta, koottiin teltta ja laitettiin leiri kuntoon, syötiin, kalasteltiin (= minä ja Pikku-J katsoimme kun J kalasti, en tänäkään kesänä sitten saanut aikaiseksi opetella kalastamaan…) ja kerättiin hilloja.

Lapsen kanssa retkeily on arjesta irrottautumista, vaikka samat rutiinit seuraavatkin kotoa metsään. Luonnossa on vaan se ero, ettei pienelle tarvitse olla keksimässä tekemistä – sitä löytyy itsestäänkin. Poika keräili ja söi marjoja, puuhasi koiran kanssa ja seuraili vanhempiensa puuhia. Aluksi betoniauton unohtuminen kotiin harmitti, mutta pian oksat ja puunkappaleet saivatkin jängällä kyytiä.

DSC_9022 DSC_9012
DSC_9017
Tunturissa ei tarvitse suorittaa. Aluksi olo voi olla hieman levoton, mutta pian sitä huomaakin vain jämähtäneensä kumpareelle istumaan ja mietiskelemään. Vieressä rapiseva nuotio ja ympäröivä luonto toimivat hiljaisena terapiana huomaamatta.

J:n kalastama iso rautu päätettiin kokata nuotiolla. Sen kanssa sai tapella hetken, ennen kuin se saatiin paistumaan keppiviritelmällämme. En ole kalan suurin ystävä, mutta nuotiolla paistettu rautu maistui taivaalliselta! Loput annettiin koiralle, joka vain pyöritteli kalaa maassa.

Kiiski sai olla hetken vapaana illan viimeisellä vedenhakureissulla, kun leirimme läheisyydessä ei näkynyt yhtäkään poroa. Kiiski ei ole koskaan lähtenyt näköpiiristämme pois, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Nyt se tuli luoksemme aina kutsuttaessa.

Kun laitoimme illalla nukkumaan, porotokka kiersi telttamme kauempaa. Myös yön aikana leirimme ympärillä oli liikuskellut poroja jäljistä päätellen, vahtikoiramme ei reagoinut niihin mitenkään vaikka J:kin kertoi kuulleensa rou’untaa yöllä! Nukuimme kaikki hieman levottomasti, minä heräilin ja valvoskelin muuten vain, Pikku-J:llä oli kuuma ja J:llä kylmä huonon makuupussin takia.

Aamulla emme pitäneet kiirettä lähdön kanssa. Söimme aamupalaa, kävimme kalassa, kasasimme kamppeet ja muuten vain kulutimme aikaa ulkosalla. Koko lähitienoo kuhisi poroja, joten koira pysyi kytkettynä. Paluumatkalla se ei reagoinut kaikkiin näkyvillä oleviin poroihin, ainoastaan jos sattui haistamaan ne myös ilmasta. Paremmin se reagoi jälkihajuihin. Pystyisiköhän Kiiskin jäkivainua hyödyntämään myös hirvimetsällä? 😀

Toivottavasti tämä ei ollut syksyn viimeinen yöreissu. Mitä enemmän tunturissa yöpyy, sitä enemmän sitä kaipaa.

Ja laittelin Instagramissa Suomen Jack Wolfskinille viestiä selvittääkseni tuulitunnelin ikää. Sieltä arvioitiin tuon Tundra III:n olevan vuosien 94-99 välissä ostettu! Huimaa, että noinkin vanha teltta on edelleen käyttökunnossa. Vettä tuo ei enää paljoa kestä, voisikohan kankaan käsitellä jollain aineella?

Telttayö erämaassa taaperon kanssa

DSC_8909 DSC_8914
DSC_8919
Päätin jo Etelä-Suomessa ollessamme, että veisin meidän taaperon tunturiin yöksi edes kerran näiden kahden viimeisen kesälomaviikon aikana. Ajankohdaksi valikoitui 8-9. elokuuta välinen yö, joka näytti säätiedotteiden mukaan olevan vähäsateisin koko viikolla.

Mukana meillä oli Jack Wolfskinin tuulitunneli, molempien makuupussit ja -alustat, ruokaa toisellekin yölle varuilta, jos olisimme innostuneet jäämään pidemmäksikin aikaa, hillasankko ja betoniauto.

Matkaa Njállavaaralta mönkijäuran viereiselle telttapaikallemme ei ollut kuin hieman yli kilometrin verran. Pikku-J jaksoi kävellä matkan hyvin, mitä nyt muutamia kivenkaivuuhetkiä jouduttiin viettämään.

Hieman pelkäsin, kuinka saisimme ajan kulumaan tunturissa. Pystytin teltan heti ensimmäiseksi, sitten haimme irtopuuta läheiseltä koivikolta ja teimme nuotiolle kiviringin. Metsäpalovaroitus ei ollut voimassa, mutta maa vaikutti kovin kuivalta. Paistelimme iltapalaksi hieman nakkia ja söimme leipää. Samalla, kun laittelin leiriä kasaan poika leikki mukaan ottamallaan betoniautolla. Kävimme myös läheisellä hillasuolla ja saimme muutamat hillat makupaloiksi.

DSC_8925 DSC_8931
DSC_8933
Teltan absidiin laittelin ruuat ja kamppeet omiin kohtiinsa, jotta ne olisi aamulla helppo napata teltan sisälle. Nukkumajärjestyksemme muuttui vielä muutamaan otteeseen, lueskelimme kirjaa ja Pikku-J sai ajankulukseen katsoa jakson Ryhmä Hauta. Iltapisujen ja -pesujen jälkeen kömmimme makuupusseihimme.

Poika oli hieman levoton, kävipä hän mutkan minunkin makuupussissani ennen kuin asettui omaansa ja nukahti. Kello oli jo yli kymmenen, jota kauhistelin. Taaperon nukkumaanmenoaika oli mennyt jo ajat sitten.

Nukahdin itsein suhteellisen nopeasti. Jossain vaiheessa yötä heräsin ja nostin Pikku-J:tä ylemmäs patjallaan. Hän nukkui yläkroppa ulkona pussista eikä vaikuttanut olevan ollenkaan kylmissään vaikka itselläni palelsi! Aurinko laski kello 23 aikoihin.

Meni hetki, ennen kuin sain uudelleen unenpäästä kiinni. Pian heräsinkin uudelleen, samoin Pikku-J:kin. Kömmimme ulos teltasta puskareissulle ja saimme ihastella upeaa auringonnousua ja sumua Tenojoen laaksossa.

DSC_8935 DSC_8943
DSC_8948 DSC_8949
Nukuimme puoli yhdeksään saakka. Pakkasin makuupussit pusseihinsa ja tyhjensin makuualustat helpottaaksemme kotiinlähtöä. Selkäni oli yön jäljiltä todella kipeä ja venyttelin sen verran mitä teltan sisällä mahtui.

Ulkovaatteet puettuamme kömmimme ulos teltasta ja näimme kahden pyöräilijän pyöräilevän Njállavaaran mastoa kohti. Keittelimme puurot ja söimme sen kaarnikoiden sekä kiisselin kera sateen alkaessa ropista vasten telttakangasta.

Pesimme astiat läheisellä purolla ja saimme aikaisemmin näkemistämme pyöräilijöistä hetkeksi seuraa. Mukavaa, että noinkin aikaisin aamulla emme olleet ainoat erämaamaisissa maisemissa.

Vaikka alunperin hieman jännitin telttailua ilman Kiiskin läsnäoloa, yö oli henkisestikin rauhallinen. Yllätyin tosissani, etten hetkeäkään pelännyt alkaa nukkumaan ilman hereille jäävää vahtia, yön ulkonakäynti helpotti myös, kun pääsin katsomaan telttakankaan ulkopuolellekin. Eli, ilmeisesti pikkuhiljaa alan tottumaan ”yksin” kulkemiseen muuallakin kuin suosituilla retkeilyreiteillä!

Taaperon kanssa telttailu oli myös yllättävän mukavaa ja helppoa. Vaikka yöllä valvoimme ja juttelimme, saimme molemmat loppujen lopuksi nukuttua hyvin. Uhmiksia ei ollut ja poika oli innoissaan mukana päivän touhuissa.

Paluumatkamme taitettiin rankkasateessa. Automme on nyt järkyttävässä kunnossa kuraisten penkkien takia (en ole J:lle asiasta maininnut vielä… Hän kun vasta pesi penkit, heh.) ja makuupussit makaavat saunassa kuivumassa. Reissu oli upea ja ehdottomasti lähden toistekin kolmevuotiaan kanssa matkaan!

DSC_8954 DSC_8951

Yö Ellinpolulla

DSC_8887 DSC_8867
Aina ei ole aikaa lähteä pidemmälle yöreissulle, siispä Erätoveri E:n kanssa päätimme yöpyä jossain kylän lähistöllä. Vaihtoehtoja ei tullut paljoa mieleen, lopulta päätimme suunnata Ellinpolulle. Taru kummittelevistä muinaisjäännöksistä ja pahaenteisen niminen Kuolleiden Kuolpuna eivät estäneet suunnitelmiamme.

Lähdimme ilta kahdeksalta liikenteeseen. Matkaa kodalle Tenojoen rantaan tieltä ei ole kuin parin kilometrin verran ja taivallus kävi joutuisaan. Kodalla aloimme etsiä teltalle sopivaa paikkaa, hieman kauempaa mäntymetsästä. Paikka löytyikin hetken etsiskelyn jälkeen ja pystytimme teltan ennen muita iltapuuhia.

Hyttysten määrä lisääntyi räjähdysmäisesti lämpimässä metsässä. Hyttysmyrkytkään eivät tuntuneet pitävän niitä loitolla – siirryimme rantaan nuotiopaikalle, joskopa savu saisi ne loittonemaan.

DSC_8868
Koska metsäpalovaroitus ei ollut enää voimassa, uskalsimme tehdä tulet sille tarkoitettuun tulipesään. Pieni tuulenvire ja savu saivat suurimmat hyttysparvet kaikkoamaan. Söimme iltapalaa ja ihastelimme tunturin taa laskevaa aurinkoa.

Alkuillan hiostava ja kostea ilma muuttui hiljalleen siedettävämmäksi ja viileäksi. Erätoveri uskaltautui jopa Tenoon uimaan! Hurja. Ilta kului jutellessa ja rantaa kierrellessä. Seurasimme aikamme jopa pienen kalan puuhia rantavedessä. Olimme myös kuulevinamme ukkosen jyrähtelyä vastarannalta.

Auringon laskeuduttua Norjan puolen tunturin taa maisemat muuttuivat hetkellisesti kellertäväksi. On siis selvää, että yötön yö päättyy jo nyt sunnuntaina – komeisiin auringonlaskuihin ei ole enää kauaa aikaa. Kahdentoista aikoihin palasimme teltalle ja aloittelimme nukkumaan.

Teltassa juttelimme ja lueskelimme kirjaa sekä lehteä hetken ennen kuin alkoi tosissaan väsyttää. Uni ei kuitenkaan meinannut millään tulla. Juuri, kun olin saanut hetken aikaa nukuttua heräsin. Kello oli puoli neljä aamuyöstä, tyynyni oli kostea. Poistuin teltasta ulkopuolelle ja sain ihastella synkkää sumua, joka oli peittänyt metsän alleen. Aamu-aurinko paistoi oranssina matalalta.

DSC_8871 DSC_8892
Heräilimme kahdeksan aikaan aamulla. Teltassa oli kuuma! Söin hieman aamupalaa ja rupesimme pakkaamaan tavaroita, teltan annoimme tuulettua aamupalan ajan. Istuskelimme tovin rannan nuotiopaikalla aamukahvia siemaillen, mihinkään ei ollut kiire.

Ellinpolulla oli hyvä yöpyä, edes lähistöllä puuhasteleva porotokka ei tullut tervehtimään meitä yön aikana. Odotin, että saisimme yöllä kuunnella enemmänkin metsän rapinoita. Sää vaihteli kostean kuumasta viileään, paluumatkalla valuttiin molemmat hikeä, aurinko porotti taivaalta täyttä häkää!

Tälläiset pikaiset telttareissut ovat mukava piristys arkeen! Toivottavasti näitä ehtii tehdä vielä muutaman ennen töihin paluuta kesälomilta.

Tänään, 27.7, aurinko laski Utsjoella ensimmäistä kertaa sitten kevään.

Kuva, jossa esiinnyn, on Emilia T:n ottama.