Ánnáguravárrin näköalat

DSC_5060 DSC_5062
DSC_5063
Joitain päiviä sitten kävin Pekun kanssa kävelemässä kelkkauraa pitkin Kalkujoen lähistöllä. Mulla ei ollut lumikenkiä matkassa ja silti mun piti poiketa uralta ja kahlata turhankin pitkä matka hangessa päästäkseni Ánnáguravárrille.

Olen viimeksi joskus parisen vuotta sitten käynyt kyseisellä paikalla ihastelemassa Utsjoen laaksoon avautuvaa maisemaa. Tuolloin vasta tutustuin lähialueisiin ja kuljin vaikeistakin paikoista päästäkseni lupaavilta vaikuttaviin paikkoihin.

DSC_5066 DSC_5069
DSC_5072
Kuljin merkattua geologista polkua pitkin ylös tunturiin ja pysähdyin nauttimaan auringosta Kalkujoenlammen laavulle. Aurinko paistoi kirkkaana taivaalta ja kaikkialla oli täysin hiljaista. Jostain kaukaisuudesta kuului moottorikelkan ärinää.

Lukuisat kengänjäljet parveilivat lammen jäällä, joku oli kairannut muutamia pilkkireikiäkin sinne. Johtalanvárrin huipun jäät kimmeltelivät kauempana. Jatkoin matkaani kaakkoon, kohti Ánnáguravárrin reunaa.

DSC_5074 DSC_5077
DSC_5083 DSC_5088
Ánnáguravárrin ”näköalapaikalle” ei mene polkua. Sinne pääsee kun kulkee laavulta kaakkoon, kohti maastosta erottuvaa kukkulaa. Kesällä maasto on kivistä ja osittain hankalaa koivikon takia mutta pujottelemalla helpommista kohdista kulku käy leikiten.

Vaaran näköalapaikalla on puikulan muotoinen kivi, josta maisemat avautuvat kauniisti Utsjokilaaksoon. Korkeammalle vaaran huipulle kiivetessä maisemat ovat entistä komeammat.

Alas vaaralta pääsee joko laskeutumalla takaisin geologiselle polulle tai palaamalla kodalle ja sieltä polkuja myöten alas kylän pintaan. Itse rymistelin alas vaaralta poroaidan viereen, josta kuljin suoraan takaisin polulle ja sieltä pururaalle. Kesällä vaaran rinteessä on syytä olla varovainen.

Geologinen polku koulun kohdilta noustessa on jyrkkä ja hyvin kivinen. Pakkasten aikaan polku voi olla liukas.

Näköalapaikka on oivallinen pikaisesti Utsjoella vieraileville patikoijille sen helpon saavuttavuuden ja läheisyyden puolesta!

Matkaa minulle kertyi n. 2 kilometriä reitin lähtöpisteeltä laskettuna.

Kevättä rinkassa

DSC_4964 DSC_4967
Vietettiin tänään Pikku-J:n kanssa kahdenkeskeistä aikaa ulkoilemalla aurinkoisessa kevätsäässä. Mietin pääni puhki minne me kahdestaan päästäis helpoiten ja mieleeni juolahti oitis Ellinpolku! Kyseinen merkattu reitti on kesäaikaankin lapsiperheille sopiva sen helppokulkuisuuden ja luontonsa puolesta.

DSC_4976 DSC_4979
DSC_4981
Hieman jännitti lähtä lumikengin kulkemaan taapero rinkassa istuen, mutta yllätyin kulun helppoudesta. Meidän lapsenkantorinkka ei oikein sovi mun selälle vaikka kuinka ollaan sitä yritetty säätää (siinä on jopa Deuterin kanto-osa!) rinkan painopiste ei meinaa millään pysyä lantiolla.

Rinkan epätoivoisen asettelun lomassa aloitettiin retki Ellinpolun parkkipaikalta.

Tutkittiin lukuisia eläinten jättämiä jälkiä metsässä ja seurattiin osin lumeen peittynyttä lumikenkäuraa. Pikku-J ei paljoa kommentoinut reissun aikana, silloin tällöin vastaili ”joo” mun höpötyksiin.

DSC_4988 DSC_4990
DSC_4991
Näköalapaikalla poika alkoikin haluta jo takaisin autolle. Loin viimeiset katseet Ellinkuolpunaan ja lähdin kulkemaan kelkkauraa pitkin autolle päin. Pikku-J innostui retken loppuvaiheessa juttelemaan vähän enemmänkin ja höpötteli ummet ja lammet autoista ja kelkoista. Rinkasta hänet pois nostettuani en poikaa meinannut saada auton kyytiin ollenkaan, ulkoilu kun on vaan niin kivaa 😉

Oon kirjoitellut Ellinpolusta jo useammankin tekstin, mutta joka kerralla on todettava että tuolla pitäisi vierailla useamminkin! Ja etenkin lasten kanssa. Näköalapaikalta on 900m kodalle, jonka luona on hyvä nauttia eväät ja ihastella ohi virtaavaa Tenoa. Hyvällä tuurilla pääsee näkemään myös poroja! Hirviäkin kuolpunassa liikkuu jäljistä päätellen.

Hitsit että tekisi mieli yöpyä Ellinpolun läheisyydessä vielä tässä kevään aikana!

Vetsikkojoen kuohut

DSC_4845 DSC_4766
DSC_4770 DSC_4772
Vetsikkojoki on tullut tutuksi kesäaikaan, kun olemme J:n kanssa patikoineet sen läheisyydessä kulkevilla poluilla ja mönkijäurilla. Talviaikaan olen päässyt ihailemaan jokea reen kyydistä kun olemme appivanhempien kanssa menneet Jeagelveaijávrille pilkille Tenon ja Vetsikkojoen kautta.

Jo viime talvena haaveilin lumikenkäreissusta alueelle, mutta jostain syystä koko reissu jäi väliin. Tiistaina keräsimme kamppeet kasaan ja ajoimme E:n kanssa kyliltä Vetsikkoon. Auton jätimme polkujen läheisyydessä sijaitsevalle parkkipaikalle, laitoimme lumikengät jalkaamme ja lähdimme kulkemaan moottorikelkkauraa pitkin joelle päin.

Joki on ollut kuulemani mukaan arvaamaton tänä talvena ja uskalsimme kulkea jäillä vain vastikään ajetuilla moottorikelkkojen jäljillä. Lukuisat sulat kohdat paljastivat joen kuohut useammasta kohtaa ja kevyt tuulenvire teki parhaansa piilottaakseen ne.

DSC_4777 DSC_4784
DSC_4785Kenkäilimme auringonpaisteessa rannalle ja seurasimme uraa metsään. Joessa oli sen verran sulia kohtia, että päätimme kulkea metsässä vielä jonkin aikaa. Nälkä alkoi kurnia molempien vatsoja ja etsimme suojaisan paikan pienelle evästauolle.

Vetsikkojoen seutu on paikoin helppokulkuista, etenkin kuivaan aikaan polkuja pitkin. Sitä ympäröivät maisemat ovat jylhiä ja upeita. Jo parin kilometrin kävelyllä pääsee näkemään lähimaastosta poikkeavia maisemia. Kesäisin joen länsipuolta kulkevan polun varrella on maastoon kuluneita telttapaikkoja. Itäpuolen mönkijäura haarautuu useampaan eri suuntaan Kaldoaivin erämaahan.

Eväät syötyämme ja teet juotuamme matkamme jatkui kelkkauraa seuraten. Välillä kävimme joen rannassa katsomassa hyviä ylityspaikkoja, mutta päätimme seurata jälkeä vielä tovin. Poikkesimme uralta Suovassuolun ja Bajitrohčin välissä ja seurasimme uuden lumen seasta erottuvaa vanhaa jälkeä.

DSC_4805
DSC_4807 DSC_4808
DSC_4811
Ylitimme joen turvallisimmasta kohtaa ja jatkoimme lumikenkäilyä joen itäpuolen rantaa myöten. Juttelimme kaikesta maan ja taivaan väliltä ja jatkettiin ensi kesän reissujen haaveilua sekä suunnittelua.

Hiljalleen joki alkoi muuttua railoisammaksi ja sulemmaksi, päätimme nousta ylös rannalle ja jatkaa matkaamme maata myöten niin kauan, että pääsisimme takaisin kelkkauralle. Jouduimme nousemaan ylös Ánot-Biret njárgalle ja lumikengät jalassa kiipeäminen ei tietenkään sujunut ihan niin kuin  aluksi suunniteltiin.

DSC_4827
DSC_4834 DSC_4840
Ylhäällä jäimme hetkeksi katselemaan maisemia ja vilkuteltiin ohi ajaneelle rekiseurueelle. Lumikenkäreissumme tutkimusmatka jatkui jyrkän mäen rinteeseen, jonka laskimme lumikengät jaloissamme taidokkaasti alas. Ylitimme kaatuneen poroaidan ja samoilimme tiheässä metsässä, löysimme lahon vajan ja keskeneräisen huussin (tai hyvin ilmastoidun) sekä suuren linnunpesän koivun latvasta.

Aloimme jälleen lähestyä jokea ja päätimme hakeutua tutulle kelkkauralle pienen saaren kautta. Ylitimme puron suurten kivien kautta ja suuntasimme suoraan joen jäälle.

Palasimme uraa pitkin takaisin parkkipaikalle, puhdistimme kenkämme ja starttasimme auton hetken aikaa hengähdettyämme.

Vetsikkoon on Utsjoen keskustasta 13 kilometriä. Vetsikkojoen länsipuolella kohoaa Veahčatnjunnis– tunturi ja itäpuolella Rihtoalgi. Alueen polut ja mönkijäurat soveltuvat myös maastopyöräilylle.

Kaikki kuvat, paitsi jossa itse esiinnyn ((c)E.T), ovat ottamiani.

Juttu myös Retkipaikassa!

Utsjoen lähitunturit: Johtalanvárri

DSC_4717 DSC_4697
DSC_4701 Kahden kahvikupin jälkeen lähdin aamutuimaan tuulettamaan aivojani yhdelle lempparipaikoistani kylän pinnassa- Johtalanvárrille. Hieman lintsasin urheilusta ja ajoin kelkalla pahimman nousun ja aloitin lumikenkäilyn kätevästi suon reunalta. Olin varmasti aikamoinen näky retkeilykamppeissani, lumikengät repusta roikkuen ja suksisauvat pönkättynä astinlaudan väliin.

Kun avaimet olivat varmassa piilossa taskussani ja lumikengät jalassa lähdin kelkanjälkeä myöten kävelemään kohti tunturia. Johtalanvárrille on kätevä kävellä talvella kovaa kelkanjälkeä pitkin, ja vaikkei sitä olisikaan lumikengillä ja suksilla matka taittuu leikiten kovettuneiden soiden ja tuulen puhaltaman paljaan rinteen kautta.
DSC_4731
DSC_4704
Aurinko paistoi vähän väliä pilvien lomasta ja kylmä viima puhalsi rauhallisena. Kuljin Kalkujoenlammen ylitse jokia pitkin tunturin rinteeseen ja tarkkailin vaivaiskoivikossa kykkiviä kiirunoita tai riekkoja jotka koettivat sulattautua valkoiseen maisemaan parhaansa mukaan.

Johtalanvárri soveltuu hyvin päiväreissukohteeksi, sen pohjoisrinteen alapuolella on pieni tulistelupaikka jonka ohitse kulkee yksi tunturille johtavista merkatuista reiteistä. Tunturin itärinteen alapuolella on Kalkujoen kota jonka erottaa kesälläkin maaston seasta tunturin laelta. Tunturin lähimaasto on lähinnä kosteikkoja ja vaikeakulkuista koivikkoa, mutta reitit ovat helppokulkuisia.

Tunturin rinnettä ylös kiivetessäni huomasin kauempana yksinäisen hiihtäjän. Häntä katsellessani mietin, kuinka harvoin tuolla törmäänkään muihin retkeilijöihin vaikka paikka sijaitseekin lähellä kyläkeskusta. Kuivaan aikaan käyn lähes päivittäin iltalenkeillä alueella ja 1/7 kerrasta joku tulee vastaan, jos sitäkään. Kalkujoen kodan vieraskirjan mukaan kodalla on kuitenkin jonkin verran käyttöä vuodenajasta riippumatta.
DSC_4724 DSC_4719
DSC_4716 DSC_4714Tunturin laella istahdin huippumerkin viereen tuulensuojaan ja pidin pienen juomatauon. Tuuli oli puhaltanut laen paikoitellen lähes lumettomaksi ja pienet varvut puskivat esiin lumihangesta. Paksut pilvet peittivät näkyvyyden syvemmälle Paistunturin erämaahan. Kuvasin aikani maisemia ja käytin huippumerkkiä hyväkseni kameranjalustana, jonka jälkeen lähdin seuraamaan jälkiäni takaisin kelkalle.

Matkaa minulle kertyi nelisen kilometriä. Matkaa risuporojen kohdalta lähtevältä merkatulta reitiltä kertyy yhteensä noin seitsemän kilometriä. Entisen, palaneen luontotuvan luota matkaa kertyy yhteensä 8 kilometriä. Johtalanvárri on Kuoppilakselle kulkevan reitin (32km) ja kirkon parkkipaikalta lähtevän Heargevárrin reitin (10km) varrella.

Johtalanvárri:
Korkeus: 280m
Etäisyys kylältä: 3,5km risueläimiltä, koulun takaa lähtevältä reitiltä 2,8km ja entisen luontotuvan kohdilta 4km
Vaativuus: Maasto on helppokulkuista, tunturiin ylösnousu on raskas.
Muuta: Johtalanvárrin pohjoisrinteen läheisyydessä on nuotiopaikka ja tunturin itäpuolella on kota.

Juttu Johtalanvárrista myös Retkipaikassa!

Lumikenkäreissu Ellinpolulle

DSC_4094 DSC_4095
Tänään lauantaina otin suunnan Ellinpolulle, yhteensä 3,8 kilometrin pituista virkistysreittiä kohti. Utsjoelle on luvattu sunnuntaihin saakka runsasta lumisadetta ja tien viertä kävellessäni vastatuuleen mietin, onkohan reissussa mitään järkeä.

Sää onneksi muuttui hetkessä paremmaksi laitettuani lumikengät jalkaan. Lähdin tarpomaan syvässä hangessa kohti näköalapaikkaa Ellinkuolpunalle jonne parkkipaikalta on matkaa 643 metrin verran.

DSC_4101 DSC_4118
Lähes heti taivaan avauduttua uusi lumipyry iski ja hakeuduin mäntymetsän syvyyksiin suojaan. Poikkesin hieman oikealta polulta, jota oli hankala hahmottaa paksun kinoksen alta ja päädyin näköalapaikan viereen.

Kauaa en viihtynyt aukealla paikalla vaan siirryin takaisin mäntymetsään kuvaamaan. Ellinpolulla kulkee talvisin matkailuyrittäjien ohjelmapalveluryhmiä ja hyvällä tuurilla paikalla on valmis lumikenkä- tai kelkkaura. Viime talvena Ellinpolulla taisi kulkea hiihtourakin.

DSC_4108 DSC_4096
Ellinpolku päättyy Tenon rantaan kodalle. Kodalla on hyvä nuotiopaikka ja sen pihapiiristä löytyy halkovarasto ja ulkokäymälä.

Lähdin kulkemaan omia jälkiäni pitkin takaisin parkkipaikkaa kohti – en viitsinyt laskeutua Kuolpunaan vaihtelevan sään takia. Tarpoessani yritin katsoa merkkejä paikalla viihtyvistä poroista ja hirvistä, tuloksetta.

Huomenna olisi myös tarkoitus käydä jossain joko läskipyöräilemässä tai lumikenkäilemässä, saa nähdä millainen keli on. Kelkalla en viitsi yksin lähteä samoilemaan runsaan lumisateen jälkeen kun tarkoitus olisi harjoitella umpisessa ajoa vasta ensi viikonloppuna.

Ellinpolusta juttua myös entisessä osoitteessa  ja Saamivillage- sivuilla.

Lumikenkäreissu Kalkujoen laavulle

dsc_3987Jo tiistai-aamuna olin käynyt Kalkujoen laavulle vievällä polulla lumikenkäilemässä. Aika tosin loppui kesken ja jouduin jo poroaidalla kääntymään takaisin kotia. Nyt minua odottikin valmiiksi poljettu ura jyrkimmissä kohdissa.

Utsjoen geologinen polku lähtee ”risueläimiltä” kylän tuntumasta ja päättyy pururaalle koulurakennuksen taakse. Itse lähdin polun loppupäästä, kun tarkoituksena oli käydä vain lyhyt reissu kodalle.

dsc_3952dsc_3959dsc_3963Lähdin kotoa 11 aikaan jolloin päivän valoisin hetki alkoi olla käsillä. Lumikenkäilin pururadan viertä (latua tuhoamatta!) polun loppupäähän ja lähdin nousemaan jyrkkää polkua ylöspäin. Onnekseni tiistaina tekemäni polku oli leutojen kelien jälkeen päässyt kovettumaan ja kenkäily kävi kuin leikiten. Tosin olin taas pukenut liikaa päälle ja ensimmäisten metrien jälkeen oli vähennettävä vaatetta.

Geologisella polulla on upeat maisemat ja pysähtelinkin usein ylösnousun aikana ihailemaan hiljaa alempana uinuvaa kylää. Oli sunnuntai-aamu ja sen tosiaan huomasi. Ei kuulunut edes koiran haukuntaa tai autojen hurinaa.

dsc_3967dsc_3970dsc_3988Kenkäilin poroaidalle saakka taukoa pitämättä. Pidin pienen tauon aidalla ja ilokseni huomasin jonkun toisen jatkaneen siitä eteenpäin! Kevyt kenkäily (haha) jatkui kodalle saakka.
Kodalla ihastelin punertavaa taivaanrantaa ja purin tavarani kodan ulkopuolelle. Olen vanhemmassa blogissa päivitellyt omaa hajamielisyyttäni kameravehkeiden kanssa ja tälläkin kerralla jotain puuttui. Tarkoituksenani oli ottaa kuvia kameranjaloilla, mutta eilen illalla revontulijahdista palattuani olin irroittanut kamerasta jalkoihin liitettävän osan ja täten en saanut niitä ollenkaan käyttöön… Eli taas kerran ulkoilutin kameranjalkoja turhaan.

Otin lumikengät pois jalasta, kurkistin laavun sisään ja kirjoitin nimikirjaimet vierasvihkoon. Itse en viihdy laavujen sisäpuolella ja istahdinkin ulos portaalle. Mukana minulla oli lämmitettyä kaarnikkamehua jota siemailin valokuvaamisen lomassa.

dsc_3993dsc_4002Kalkujoenlampi oli saanut päälleen kantavan jään leudoista keleistä huolimatta ja muutamat kelkan jäljet risteilivät sen päällä. Taivas oli pohjoisesta päin kauniin sinertävä ja Johtalanvárri lepäsi paikoillaan hiljaisena.

Aikani kuvattuani ja kaarnikkamehua juotuani pakkasin tavarani, laitoin lumikengät jalkaan ja lähdin samaa reittiä pitkin laskeutumaan alas pururaalle. Alastulo lumikenkäillessä samaa polkua myöten on yleensäkin paljon helpompaa kuin ylösmeno, riippuen toki lumen kovuudesta ja mäen jyrkkyydestä.

Pieni patikkareissu Kalkujoen laavulle oli yhteensä hieman alle 2 km polun alusta laskettuna ja aikaa minulla meni parisen tuntia. Näin kaamoksen aikaan pimeäkään ei ehtinyt hiipiä ylle ja sain nauttia hyvin pienestä pakkasesta punaisen taivaan rinnalla.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.