Pakkasyö Sivakkaojan laavulla

IMG_20230114_135103__01

Viikonloppuna sain loistavan tilaisuuden käydä viettämässä yksinäistä aikaa luonnossa Kiilopään läheisyydessä Urho Kekkosen kansallispuistossa.

Aika tosin oli rajallinen. Pääsin hiihtämään vasta yhden jälkeen iltapäivällä ja takaisin autolla tulisi olla seuraavana aamuna ennen yhtätoista.

Yöpaikasta en ollut täysin varma. Se selviäisi hiihtämisen aikana. Tahdoin päivälle kilometrejä joten Niilanpään päivätupa saisi toimia paikkana jossa teen lopullisen päätöksen yöpaikasta.

IMG_20230114_145129__01
IMG_20230114_144205__01
Tihku jäätyi vaatteiden pintaan

Pakkasta oli muutaman asteen verran ja taivaalta tihkutti vettä. Takkivalintani oli liikkumiseen huono, ajattelin kevytuntuvatakin olevan mukavan lämmin ohuen merinokerraston kanssa. Todellisuudessa sai tehdä töitä etten hikoillut itseäni märäksi, riitti että vesi kostutti takin ulkoa käsin.

Kiilopäällä ei ollut kuin muutamat ladut tehtynä. Niilanpäälle seurailin lumen peittämää kelkanjälkeä, hiihtäminen oli mukavaa pehmeässä hangessa.

Niilanpään tullessa esiin päätin ettei Rautulampi ole fiksu valinta yöpaikaksi ajan ollessa liian rajallinen. Aamulla olisi kiva myös nukkua myöhempään joten päätin kääntyä päivätuvalta kohti Ruijanpolkua ja Sivakkaojan laavua.

IMG_20230114_151353__01
IMG_20230114_160632__01

Hiihtelin alemmas Sivakkalaavunvaaran eteläkylkeä myötäilevää merkittyä reittiä pitkin. Komeat tykkylumipuut tekivät hämäränevässä illassa kulkemisesta kutkuttavan jännittävää. Tunsin kuinka hanki kantoi tiettyä linjaa hiihtäen, reittiä oltiin ajettu jossain vaiheessa kelkalla. Pian uran löytymistä helpotti toisen hiihtäjän vanhat jäljet joita seurasin alemmas pimenevään metsään.

En voinut kuin nauttia yksin olosta, metsän hiljaisuudesta ja lukuisista kettujen, riekkojen ja jänisten jäljistä. Tunsin kiitollisuutta siitä vaivasta jonka olen nähnyt päästäkseni tähän pisteeseen, pimeydestä riippumatta uskalsin kulkea uuteen kohteeseen pelkäämättä.

Ahkio kaatui muutaman kerran ennen kuin saavuin Ruijanpolun risteyskohtaan. Vanha reittimerkki näytti vaikuttavasti suuntaa tiheämpään metsään.

Nälkä alkoi vaivata. Olin syönyt termaristani kasvis-linssihässäkkää ennen hiihtämään lähtöä, aina pitäisi löytyä taskusta muutama välipalapatukka tälläisiä tilanteita varten. Matkaa ei kuitenkaan enää ollut kuin kilometrin verran.

Laskiessani rinteen alas Sivakkaojalle pidin suuresti maaston muuttumisesta. Koneella tehty latu lannisti tunnelmaa, pian olisin perillä laavulla ja pimeässä seikkailu päättyisi.

Linkki Karttapaikka.fi – Sivakkaojan laavu

Saavuttaessani laavun ensitöikseni etsin uudelle Hillebergin teltalleni sopivan paikan. Onnekseni laavun takas löytyi valmiiksi tampattu laaja alue! Paikka oli kuitenkin rinteeseessä ja jouduin tallomaan pahimmat möykyt matalemmiksi. Pystytin teltan laiskasti, olin metsän suojissa eikä yöksi oltu luvattu paljoa tuulta.

IMG_20230114_174110__01
IMG_20230114_172537__01
IMG_20230114_174423__01

Sivakkaojan laavu sijaitsee Sivakkaojan varrella. Sen tavoittaa helpoiten Ruijanpolkua pitkin kävelemällä, lyhyimmillään matkaa laavulle tulee parkkipaikalta hieman yli 700 metriä. Laavun läheisyydessä on käymälä sekä halkovarasto. Talviaikaan laavun ohitse menee lanattu hiihtolatu.

Seuraavaksi aloitin päivällisen valmistamisen. Bensakeitin toimi kuin unelma huollon jälkeen, sain lämmitettyä pakastepyttärini hetkessä. Tuodakseni lisää tunnelmaa iltaan join ystävältäni saamaani Lahtisekoitus- teetä ja luin Alibia.

Laavu oli mukavan tunnelmallinen paikka viettää iltaa. Lämmitin toisen annoksen pyttäriä iltapalaksi kuljailtuani laavun ympäristössä. Illan aikana ohi hiihti muutama henkilö ja yleiskäyttöuran ja fatbikereitin huolto pyörähti kelkalla lähistöllä.

Alibista huolimatta tunsin oloni turvalliseksi laavulla. Tuli tanssi nuotiolla, pakkanen kiristyi. Kahdeksan aikaan tein iltatoimet ja valmistelin teltan yötä varten.

Yöksi oli luvattu maksimissaan -15 astetta pakkasta. Onneksi tungin untuvavaatteeni pussien sisään ja ONNEKSI otin kaksi pussia mukaan. -19 asteen ouray ja tunturiviitta oikeanlaisilla eristeillä pelastivat yöni.

Heräsin yöllä kylmän hiipiessä pusseista sisään. Tungin aluksi jalkani untuvatakin hihoihin, lopulta puin untuvahousut jalkaan.

Aamulla herätyskellon soidessa en millään olisi viitsinyt nousta kylmään. Puin takkia päälle ja ängin kylmästä kohmettuneet pilkkikengät jalkaani. Teltasta ulos kömpiessä vastassa oli pimeä, otsalampun valossa kimmeltelevä ja pakkasessa paukahteleva metsä.

Miten viisitoista astetta voi tuntua näin kylmältä? Nenänpää sanoo kaksikymmentä. Hrr!

IMG_20230115_074233__01
IMG_20230115_075900__01
IMG_20230115_080826_Bokeh__01

Ensitöikseni sytytin nuotion. Puut olivat märkiä ja umpijäässä. Tamppasin maata tehdessäni kiehisiä etteivät varpaat jäätyisi. Joesta hakemani vesi oli ehtinyt jäätyä pinnasta viimeinkin päästessäni keittämään puuro- ja kahvivedet. Pohdin, että pakkasta täytyy olla rutkasti enemmän kuin -15.

Aamu oli aikamoista lämpimänä pysyttelyä. Varpaat jäätyivät purkaessani telttaa eikä asiaa auttanut yhtään kylmien monojen pukeminen jalkaan.

Hiihdin yleiskäyttöuraa pitkin Kiilopäälle. En viitsinyt riisua villahousuja ja untuvatoppahousuja vaan hikoilin koko matkan takaisin autolle. Tätä en tekisi hiihtovaelluksella, olisi vain kohdattava kylmyys hetkeksi ja odotettava kropan lämpeämistä hiihdellessä.

Onnekseni auto käynnistyi vaivatta kylmän yön jäljiltä, takakonttia en saanut auki kaikki poppakonstitkin käytettyäni. Sulloin ahkion ja sukset takaoven kautta sisään ja poistuin Kiilopäältä yhdentoista aikaan hakemaan lasta lähistöltä partioleiriltä.

Partioleiriltä kuulin pakkasen käyneen -27 asteessa. Ei siis ihmekkään kun meinasi paleltaa!

IMG_20230115_091257__01
IMG_20230115_093535__01

Talvitelttailukurssi 8-11.12. Nuorgamissa

IMG-20221210-WA0013
Telttakuvat: Anne Hännikäinen

Järjestin Nuorgamissa toiminimelläni Northern trails joulukuun alussa talvitelttailukurssin, jonka ideana on kannustaa talviretkeilemään ja yöpymään teltassa tai muussa majoitteessa kylminä öinä. Käytimme majoituksena ja taukopaikkoina työpaikkani 70Northin mökkejä.

Talviaikaan retkeily vaatii enemmän suunnittelua, mutta hallitessa perusasiat pakkaskelit eivät ole este pidemmällekin retkelle.

Talviretkeily on itselleni hyvin tärkeä osa arjessa pärjäämistä, etenkin kaamosaikaan. Hämärän ajan ollessa rajallinen aika lähteä retkelle ilman otsalamppua on lyhyt, mutta palkitseva.

Kurssin ensimmäisenä iltana kokoonnuimme Kieppi-mökkiin tutustumaan ja käymään kurssin sisältöä läpi. Tarjolla oli lämmintä juotavaa ja pientä purtavaa takkatulen valossa. Osallistujilla oli mahdollisuus saunoa.

IMG_20221209_114053__01

Ensimmäisenä aamuna aloitimme talviretkeilyyn tarvittavan vaatetuksen ja varusteiden läpikäymistä. Edeltävänä iltana Nuorgamiin iski kova lumimyräkkä joka oli peittänyt tiet alleen. Aamun valjetessa saimmekin kaivaa autoni irti hangesta. Hyvä alkulämppä siis.

Tutustuimme tunturisuksiin 70Northin toimipisteellä ja lähdimme hiihtämään puuterihankeen. Mukanamme oli myös ahkio, jota halutessaan olisi saanut vetää. Lunta oli satanut yön aikana todella paljon, pohjaa ei ollut joten välillä oltiin polvia myöten uppeluksissa tunturisuksista huolimatta.

Kaamosaikaan hämärä, eli päivän valoisin hetki kestää vain hetken. Päivämatkaa oli kymmenen kilometrin verran, päivän alkaessa pimentyä saavuimme Hillagammille ja sen pihan kodalle lämmittelemään sekä syömään retkikeittimellä lämmitettävää keittolounasta. Jälkkäriksi nautittiin sokerisia s’moresja.

IMG_20221209_121520__01

Paluumatkalla saatiin nauttia vasta ajetusta kelkanjäljestä. Oli tunnelmallista hiihtää otsalamppujen valaisemaa reittiä, sama maisema näytti erilaiselta saatuaan tumman peitteen ylleen.

Myöhemmin illalla kurssilaisten vietettyä vapaa-aikaa ja saunottua alkoi pakkasella ulkona yöpymisen läpikäynti. Kävimme läpi vaatetusta ja varusteita, miten untuva- sekä kuitupussit eroavat toisistaan ja minkälaisilla alustoilla maasta hohkaava kylmyys pidetään poissa.

Telttoja pystyttäessämme opeteltiin kasaamaan majoite hankeen tuulisella säällä ja käytiin läpi muita talviaikaan teltan pystykseen käytäviä seikkoja, kuten keinoja saada teltta kiilattua maahan, mitä huomioida ympäristöstä talviaikaan ja miten hankea voi hyödyntää leirin pystytyksessä.

Toinen teltoistani ei ollut käyttökunnossa joten päädyin itse lainaamaan teltan itselleni. Oli jännittävää saada yöpyä kahden hengen pikkuyksiössä. Oma Fjällrävenin abisko shape 3 meni kurssilaisille.

Yöllä pakkasta oli viitisen astetta ja kaikki nukkuivat yönsä lämpiminä ulkona. Itse pärjäilin hyvin yksiössäni jätettyäni sisäteltan oven auki, jottei tila kostuisi hengityksestäni. Kaikki heräsimme yöllä narskuviin askeliin, itse luulin äänien tulevan telttani sisältä ja hetken jo panikoin myyrän hiippailleen toisen makuupussini sisään. Aamulla leirimme ympäriltä ei kuitenkaan löytynyt kuin omia jälkiämme.

Yöpyessämme mökin pihapiirissä kurssilaisilla oli mahdollisuus poistua yön aikana lämpimään nukkumaan. Näin kynnys mennä ulos nukkumaan on pienempi.

IMG_20221210_123820__01
IMG_20221210_122811__01

Aamiaisen jälkeen suuntasimme lumikenkäilemään, mahdollisuutena oli myös testata liukulumisuksia. Vierailukohteena oli Suomen pohjoisimmaksi tituleerattu mänty sekä Tunturilumo- mökki. Sää oli selkeästi kylmempi kuin edeltävänä päivänä, lämpö pysyi hyvin yllä tarpoeasamme vaarojen yli lammen rannalla sijaitsevan mökin suojiin.

Hirven jauhelihakeittoa ja takan lämmössä kypsytettyjä suklaabanaaneja syötyämme matka jatkui takaisin Kiepille. Päiväretkien aikana keskusteltiin miten pidemmillä reissuilla pärjää lämpimänä ja kuivana.

Paluumatkalla pakkasen kiristymisen tunsi.

IMG_20221210_133006__01

Illan tullen olin lopulta ainoa joka kohtasi -19 asteen pakkasen. Kurssilaiset olivat tyytyväisiä hyvään edeltävään yöhön, joten iltapalan yhteydessä näytin mitä itse aion pukea telttaan ja minkälaista alusta-makuupussiyhdistelmää hyödynnän.

Oli mukava kömpiä omaan tilavaan telttaan edeltävän yön tilaihmeen jälkeen. Valitsemani pussiyhdistelmä oli todella lämmin ja sain nukuttuani yön hyvin.

Aamiaisella kokosimme kurssin yhteen, kävimme ulkona hyytävässä pakkasessa pakkaamassa teltat niin kuin olisimme siirtämässä leiripaikkaa toiseen.

Oli onni, kuinka torstain myrsky toi paksun lumipeitteen maahan ja pääsimme viimein hiihtämään. Kurssin vetäminen yksin oli aikamoinen suoritus, mutta odotan innolla seuraavia mahdollisuuksia opastaa kiinnostuneita pääsemään rakkaan harrastukseni makuun – ulkoilemaan säällä kuin säällä!

Olisitko sinä kiinnostunut yöpymään luonnossa opastetusti? Miltä kesäajan vastaavanlainen kurssi kuulostaisi?

Värit ennen kaamosta

IMG_20221120_123902__01
IMG_20221123_114527__01

Kaamos on alkanut Utsjoella. Seuraavan kerran aurinko nousee tammikuun puolenvälin jälkeen, sitä ennen hämärää aikaa riittää aamu kymmenen ja päivä kahden välille.

Ennen kaamosaikaa on kuitenkin ajanjakso kun selkeällä säällä upeat auringonlaskut värjäävät taivaan lumoavilla väreillään. Jos lokakuun värit lumosivat, en tiedä miten marraskuun antia kuvailisi – mykistävää?

Lumi tuli ja meni, oli plussaa ja vetistä kunnes mittari painui uudelleen pakkasen puolelle. Utsjoella ei kunnon pakkasia koettu kuitenkaan kuin parin päivän ajan. Lunta on harmillisen vähän, pakkasten myötä jängät ja pienet joet ovat viimein jäässä joten lumettomuus ei ole estänyt luonnossa liikkumista.

IMG_20221119_130511__01

Erätoverin kanssa käväisin Ellinpolulla lounasretkellä. Ellinpolulle ei tällä hetkellä mene kunnollista merkittyä reittiä koko matkalle, olen kuullut huhua että Metsähallitus reitittäisi polun alun uudelleen. Toivottavasti!

Päivä oli yllättävän kylmä, varpaani olivat jäässä lähes koko retken ajan. Nuotion äärellä söimme eväät, itselläni oli hirvenlihakeittoa ruokatermoksessa.

IMG_20221120_082407__01
IMG_20221117_130607__01

Toisen ystäväni kanssa käväisimme Skaidijärven kodalla kahvittelemassa. Kiersimme rengasreitin lähes kokonaan, ilta ehti pimetä päästessämme takaisin parkkipaikalle. Mitä lähemmäs kaamosta päästiin, sitä uskomattomammiksi taivaan värit kävivät.

Työpäivien aikana olen myös päässyt ulkoilemaan ja kokemaan aamun valkenemisen erämaan puolella ja seuraamaan kuinka horisonttia kehystävät tunturinhuiput tulivat hiljalleen pimeydestä esiin auringon nousun luoman oranssin kajon paistaessa niiden takaa.

IMG_20221120_130143__01
IMG_20221120_140104__01

Vaikka iltalenkeillä kävellään sitä samaa tien pätkää, pimeydessä on eheyttävää ulkoilla. Oma kestosuosikki kaamoksesta selviytymiseen onkin säännöllinen ulkoilu ja luonnossa liikkuminen. Jatkuva pimeässä ulkoilu tuntuu välillä tukahduttavalta, sisätyötä tehdessäni haastetta toi säännöllisesti ulos pääseminen hämärän aikaan.

Jos mietit marraskuussa pohjoisimpaan Lappiin matkustamista, kokeile ihmeessä! Lumisateettomat päivät ovat kokemisen arvoisia. Sankat lumipyrytkin ovat tunnelmallinen kokemus pimeydessä.

IMG_20221120_082407__01
IMG_20221120_120439__02

Nyt vain odotellaan lisää lunta saapuvaksi jotta hiihtäminen onnistuisi. Säätiedotteet vaikuttavat karun sateettomilta vielä viikonkin päähän. Onneksi lunta on edes tämän verran jottei pimeä tunnu niin synkältä lumen heijastaessa valoa edes hieman.

Kahden yön retki Saariselältä Kiilopäälle

DSC_7220
DSC_7222

Mieli teki selvittää millaista on vaeltaa marraskuussa syksyn ja talven taitekohdassa. Kohteeksi valikoitui Urho Kekkosen kansallispuiston Kiilopään ja Saariselän lähialueet.

Tahdoin pysyä teiden lähistöllä jos sää muuttuisi radigaalisti. Haaveilin pidemmästä vaelluksesta syvemmälle erämaahan mutta viimeaikaisen väsymyksen vuoksi yritin olla maltillinen. Varasin Tammakkolammen vuokrakammin viimeiselle yölle juhliakseni kauden ensimmäistä pidempää reissua luontoon.

Retkeni alkoi Saariselältä Lutontien infotauluilta. Vaikka olin seurannut säätiedotteita, lumen määrä yllätti! Liukastelin kumisaappaat jalassani kohti merkittyjä uria, suuntasin ensin Iisakkipään rinteelle vievälle polulle ja siitä kohti Rumakurua. Kiiski oli harmikseni jäänyt kotiin varaamani vuokratuvan takia.

Keli oli kostea, sankka sumu peitti metsät ympärilläni. Iisakkipäälle saakka polku oli paljonkin kävelty, lähestyessäni Rumakurua edelläni oli vain muutamia kengänjälkiä. Märkä lumi putoili katajien vihreiltä oksilta, oli mukavaa kävellä tuntemattomalla alueella ja nauttia helposta päivämatkasta.

DSC_7223
DSC_7226

Rumakuru oli muusta maastosta poikkeava, jyrkkä seinäiken kuru. Sumun seasta erottuva seinämä oli vaikuttava näky.

Pidin lyhyen evästauon Rumakurun päivätuvalla. Tuvassa oli kylmempi kuin ulkona enkä kauaa viihtynyt paikoillani. Päivä oli alkanut jo hämärtyä, kaivoin otsalampun valmiiksi esille.

Rumakurun vanha päivätupa oli todella mukava! Sinne olisin voinut hyvinkin jäädä yöksi. Vanha hirsiseinäinen pieni tupa teki vaikutuksen. Päivätuvat eivät kuitenkaan ole kuin vain välttämätöntä yöpymistä varten.

Hämärän laskeutuessa aloin jännittää Taajoslaavulle kääntymistä. Päätin jatkavani matkaa Luulammelle jos Taajoslaavulle vievä polku olisi lumen peitossa, ajatus pimeässä suunnistamisesta ei ilahduttanut.

Risteyksessä mieli pisti vastaan. Taajoslaavulle oli kääntynyt yksi henkilö, porojen tallaama jälki lumella oli kuitenkin rohkaiseva näky ja pakotin itseni kääntymään kohti alkuperäistä yöpaikkaa.

Pimeys laskeutui nopeasti. Porojen jälki kulki hauskasti reittini vierellä, muutama ketun helminauha ja metson polku erottui pimeästä metsästä. Jännittyneenä pidin katseeni otsalampun valaisemalla polulla pimeyden muodostaessa seinämän ympärilleni. Välillä uskallaiduin katsomaan ympärilleni. Lumen peittämällä polulla kulkemista helpottivat mustat metalliset reittimerkit.

Pimeä ei ole se jota pelkään vaan tieto siitä että olin kaukana muista ihmisistä. Olin unohtanut hätälähettimen kotiin enkä saisi hädän yllättäessä apua kentättömällä alueella.

Yhtäkkiä vierestäni pöllähti ilmaan suurikokoinen lintu. Sen siipien havinan säestämänä säikähtänyt parkaisuni kaikui lähivaarojen rinteillä häpeällisen kauan.

Enää lähistöllä tuskin olisi yhtäkään eläintä. Tai ihmistä.

DSC_7239

Jännitykseni laukesi ja viimeiset 1,5 kilometriä talsin varmemmalla fiiliksellä Taajoslaavulle. Laavun katon erottaminen pimeydestä oli suuri helpotus!

Laavulla olo oli turvallinen ja sain tehtyä iltatoimet levollisin mielin. Pihalla puussa nököttävä poron pääkallo toi kivaa tunnelmaa tulen loimutessa tulipaikalla…

Iltaan haastetta toi toimimaton bensakeitin. Samalla kun ruokani valmistui tulella yritin saada keitintä palamaan puhtaana, yrityksistä huolimatta se sammui jatkuvasti. Päätin luovuttaa keittimen suhteen, saisin ruoat tehtyä muutenkin.

Sää oli lämmennyt, lämpömittari näytti viittä plussa-astetta. Lumi valui vesinorona laavun katolta ja tarkenin lukea kirjaa makuupussini suojissa. Kumisaappaani olivat kostuneet päivän aikana ja yritin kuivattaa hionneita villasukkiani nuotiolla. Ikäväkseni toinen sukista sai palovammoja.

Yön nukuin hyvin ja lämpimänä. Pari kertaa kuulin metsässä paukahtavan. Aamu oli vielä hämärä sytyttäessäni nuotion valmistaakseni aamiaista, bensakeitintä en edelleenkään saanut toimimaan oikein. Puuro paloi pahasti pohjaan ja kattilan pesemisessä meni oma aikansa. Keitin termariin kiehuvat vedet valmistaakseni lisää vain vesi-pastaa Luulammella.

DSC_7245

Menin poroaidasta läpi ja lähdin seuraamaan Luuvaaran eteläpuolelle vievää polkua. Matkan varrella oli yksi joen ylitys joka onnistui mukavasti kumisaappaat jalassa. Ilman niitä joen ylitys olisi varmasti ollut hyytävä!

Liukas polku kulki läpi kauniin mäntypainotteisen metsän. Polun varrelle osui hankaliakin paikkoja, rinkka selässä kumisaappaat jalassa oli hurjaa ohittaa jyrkkiä kallionreunamia.

DSC_7252
DSC_7254

Luulammen päivätuvalla ajattelin pitää lounastauon. Luulammen päivätupa on suuri ravintolan tapainen rakennelma jossa sesonkiaikaan toimii kahvila eikä siellä saa aukioloaikana syödä omia eväitä. Nyt sesongin ulkopuolella ei tarvinnut siirtyä ulos kotaan valmistamaan evästä.

Ehdin jo kaataa termarista vedet pussipastani sekaan kun tajusin ettei vesi höyrynnyt viileässä ilmassa. Termospulloni ei ollut pitänyt vettä kuumana edes kahta tuntia! Että otti päähän, nyt pystyisin tekemään ruokani vain tulella ja autiotupien kaasulla.

Syötyäni kylmän lohipastan jatkoin matkaani kohti Rautulammen autiotupaa. Olo oli väsynyt ja askel ei oikein kulkenut. Ihailin lumisia maisemia ja olin innoissani yksinäisyydestä. Lunta oli vain muutamassa kohdassa häiritsevästi.

DSC_7256
DSC_7258

Kumisaappaat olivat muuten hyvät jalkineet, mutta alkutalven plussakeleille suosisin kenkää josta saa sisäsukan pois, kuten esimerkiksi Sorelin kengissä tai Nokian saappaissa on. Pakkaskeleille en kumisaappaita pukisi helposti tunnottomiksi menevien varpaideni takia, kostea kenkä voi olla kohtalokas…

Vaatetus toimi hyvin, mutta rinkka sai selän hikoilemaan ylämäissä. Vaellustakkini alla pidin ohutta ja hieman paksumpaa merinokerrastoa ja tuuletusvetoketjut auki.

Rautulammelle pääsemiseksi sai katsoa tarkkaan mistä kulki. Polkua ei erottanut hankalakulkuisesta maastosta.

DSC_7260
DSC_7265

Kun viimein autiotupa alkoi erottua maastosta pysähdyin katselemaan laskevan auringon luomaa vaaleanpunaista sävyä. Järvi oli ohuesti jäätynyt ja tuvan pihaan astellessa vesi valui edelleen katoilta.

Olin varautunut nukkumaan teltassa mikäli tuvassa olisi porukkaa. Kun ketään ei vaikuttanut saapuvan paikalle uskallauduin leiriytyä petilaverille ja rentoutua. Pitkä ilta kului kokkaillessa ja kirjaa lukiessa. Rautulammen wc:n takana olevalta kukkulalta löytää wifin jonka avulla kyselin seuraavien päivien säätiedotteita tuulen yltyessä kovaksi. Illalla nukkumaan mennessä kuuntelin tuulen pauhamista ulkona ja aloin pohtia pääsisinko Tammakkolammelle saakka mikäli alkaisi sataa lunta.

Toisena aamuna heräsin aikaisin. En oikein vieläkään ollut varma jatkosta, ulkona oli pakastanut ja sankka sumu peitti näkyvyyden korkeammalla tuntureilla. Hätälähettimen lisäksi gps oli jäänyt kotiin.

Ajatus Tammakkolammen läheisyydessä sijaitsevalle Suomunruoktulle menosta innosti kuitenkin sen verran, että päätin jatkaa matkaani etelämmäs. Noustessani Rautulammelta ylös avotunturiin alkoi pyryttää ja näkyvyys huononi entisestään. Kun poikkesin polulta laskeutuakseni Suomunlatvaa kohti, hakeuduin koko ajan väärään suuntaan. Tieto huonosta kelistä ja kentättömästä alueesta saivat minut empimään ja vaihtamaan suunnitelmaa.

DSC_7267

Päätin palata merkitylle reitille ja laskeutua Suomunlatvalle toista kautta. Noustessani mäkiä hikoilin ja väsyin, lopulta päätin siirtyä Niilanpään päivätuvalle lämmittelemään ja syömään. Tammakkolammelle meno kauemmas Kiilopäästä ei enää innostanut.

Niilanpäälle patikoidessani olin hyvällä tuulella, mielessäni oli pitää tauko ja jatkaa matkaa ainakin Sivakkaojan laavulle saakka. Tein tulet tuvan kamiinaan ja keitin vedet pastaa varten. Ikkunasta ulos katsellessani totesin retkeni olleen oikein hieno näinkin. Minun oli lämmin, mutta armoton väsymys sai miettimään retken jatkamista pidemmälle.

Kävelin hetken aikaa kohti Sivakkaojaa kunnes yhtäkkinen vatsakipu iski. Löysäsin rinkan lantiovyötä ja tuskan hiki otsalla mietin mitä ihmettä nyt taas! Nuo valmispastat eivät vain sovi minulle…

DSC_7268

Mutka Niilanpäälle ja päätin helpottaa paluumatkaani tielle kävelemällä suoraan Kiilopäälle. Rinkan kantaminen pelkkien hartioiden tukemana ei ole kovinkaan mukavaa.

Patikkaretki Saariselältä Kiilopäälle marraskuun alussa oli oikein hieno kokemus! Tahtoisin kokea vuodenaikojen vaihtumisen luonnosta käsin, nyt sain pientä maistiaista millaista on elää itse tapahtumapaikalla parin vuorokauden yli.

Jos suunnittelet vaellusta alkutalvelle varaudu äkilliseen lumitilanteen muutokseen! Kauemmas tiestä suunnatessa on fiksua kantaa mukana vaikkapa kevyitä lumikenkiä. Vaellussauvoista oli hyötyä liukkailla paikoilla.

Vesistöt voivat olla osittain jäässä ja pohjakivet liukkaita. Maastossa voi olla paikoittain reilusti enemmän lunta kuin avoimemmilla paikoilla. Varamajoitteen kantaminen on turvallisuustekijä, mielestäni koskaan ei voi luottaa siihen että pääsee yöksi tuvan lämpöön.

Seuraava seikkailu lienee vuodenvaihteen jälkeen! Toivottavasti lunta nyt tulisi reippaasti jotta pääsisi hiihtämään.