Yleinen – Erämaan vaeltajatar

Lasten kanssa ulkoilu, näköalapaikat, Retkeilykohteet, Yleinen

Otsamotunturin huiputus

18.10.202618.10.2026julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Onko mitään parempaa tapaa suunnitella retkiä kuin selata karttoja?

Kulutan paljon aikaa karttasovellusten parissa. Oma suosikkini on huonosti päivittyvä B-bark jota käytän niin retkien kuin vaellustenkin suunnitteluun. Pidän sen mittatyökalusta ja tyylistä merkitä retkeilyrakenteet karttaan. Jos yövyn kohteessa tai tarvitsen tulenteolle paikan, tsekkaan vasta sitten luontoon.fi sivuston.

Vietin lasten kanssa osan syyslomasta Saariselällä ja matkalla sinne vierailimme Otsamotunturilla. Löysin B-barkista merkityn, noin viiden kilometrin edestakaisen polun Inarissa sijaitsevan Otsamotunturin huipulle. Juuri sopivan pituinen pätkä meille halkomaan ajomatkaa!

Katsoin kartasta ajoreitin perille. Hiekkatie oli huonokuntoinen, en pistänyt merkille sitä että opasteet reitille uupuivat.

Parkkialue Rovajärven eteläpuolella oli hyvä ja reitin löysi helposti sen viereltä.

Reitti kulkee kauniin metsän halki, polku on hyvin merkitty ja pitkospuutkin ovat loistokunnossa. Valitsemamme reitti on aika jyrkkä, hitaasti taukoa pidellen tunturin huipulle pääsee tunnissa.

Aamupäivä oli viileä ja yön pakkasten jäljiltä suo oli kohmeessa. Auringonvalo sai pienet jääriitteet kimmeltelemään.

Hiljalleen upeat maisemat avautuvat Inarin erämaihin, Muotkatunturin erämaahan, Hammastunturiin ja Lemmenjoen kansallispuistoon.

Huipulle päästessä puusto harvenee ja männistyy. Vieraillessamme paikalla tuuli oli hurja, kipitimme vauhdilla vanhalle Palovartijan tuvalle.

Tuvalla oli jo valmiiksi porukkaa lämmittelemässä kamiinan lämmössä. Lisäksemme tuvalla oli jo aamusella käynyt useampi porukka.

Lämmiteltyämme ja syötyämme eväät oli aika tutkia tupaa. Vanhat esitteet neuvoivat toimimaan eräetiketin mukaan, päivätuvassa kerrottiin voivan yöpyä tarvittaessa yhden yön ajan. Tunturin laelta ei löydy lähistöltä vettä, eikä tupaankaan mahdu kunnolla pitkälleen.

Seinillä oli ikävän paljon ”Pena was here” terveisiä, lukuisa uusikin löytyi raapustettuna vanhoihin hirsiin. Ketä nämä ilahduttavat?

Harmiksemme huomasimme ettei tuvan katolle pääse enää kiipeämään. Ehkä ihan hyvä, maisemat kyllä näkee 416m korkuisen tunturin laen reunaltakin. Ihailin maisemaa Inarinjärvelle, se näytti yläilmoista mereltä.

Tuulen voimistuessa päätimme lähtä tuulensuojaan alas puurajalle ja autolle.

Jälkikäteen sain Instagramin kautta tietää ettei kulkemamme reitti ole enää käytössä. Luontoon.fi löytyy 18 kilometrin pituinen merkitty Inari-Otsamo retkeilyreitti jolla poiketaan myös Juutuanjoella.

https://www.luontoon.fi/fi/reitit/inari-otsamotunturi-riutula-kesapolku-inari-10641

Riutulasta lähtevän reitin ylittävän Rovajärven varrella on parkkialue, jolta Otsamotunturille on 4 kilometriä suuntaansa, tehden edestakaisesta retkestä kahdeksan kilometrin pituisen.

kesä, Kuvina, Yleinen

Lyhyen kesän haikeat hautajaiset

10.10.202610.10.2026julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Tänä vuonna ensimmäinen ”kesäkelin” telttaretki oli toukokuun viimeisinä päivinä. Kesä oli viileämpi kuin kaksi edeltävää (mikä oli todella hyvä asia!) ja sateisempi.

Viime vuosina olen tuskastellut pohjoisen lyhyiden kesien kanssa. Talvi alkaa marraskuussa ja loppuu huhtikuun lopulla jonka jälkeen alkaa rospuutto, jolloin luonnossa liikkuminen on hankalaa.

Kaamoksen kanssa olen sujut – se on kaunista aikaa ja kestää vain pari kuukautta. Päivät alkavat pidentyä vauhdilla.

Tammi-maaliskuu on ehkä parhainta aikaa talviurheilun kannalta, aurinko ei vielä lämmitä hankea pehmeäksi, se kantaa avotunturissa pitkälle eikä pahin vaellussesonki ole päällä. Kutsun tätä aikaa ikuiseksi helmikuuksi. Aika ei tunnu millään etenevän.

Talvi on ihanaa aikaa ja välillä mietin pitäväni talvivaeltamisesta enemmän kuin kesäajan. Silti on hankalaa asennoitua alkavaan talveen.

Vaikka saimme maahan kauniin kerroksen lunta, se kaikki todennäköisesti sulaa vielä pois. Oli ihanaa nousta ylös vaaran rinteeseen ihailemaan auringossa kimaltelevaa hankea, seurata kuinka myräkkä lähestyi Norjan puolelta. Katsoa, miten koira nautti viileästä.

Kohta tunturiin ei enää pääse kävellen. Ennen kuin hanki kantaa menee hetki ennen kuin alkaa houkutella kiivetä rinne ylös kauniiden maisemien pariin.

Lyhyt kesä tuo paineita. Lyhyessä ajassa pitäisi suorittaa kaikki mistä pitkän talven aikana vain haaveili.

Jos kesä on paahtavan kuuma, silloin ei hirveästi jaksa kekkuloida tuntureilla. Kuumista kesistä ei nauti edes luonto.

Lyhyttä kesää osaa arvostaa. Sitä pysähtyy kiville istuskelemaan, hakeutuu kallioiden luo koskettelemaan niiden viileää pintaa ja juomaan kirkkaista kylmistä puroista.

Käyttää kaiken vapaa-aikansa luonnosta nauttimiseen. Uusien polkujen etsimiseen. Kylillä lasten kanssa pyöräilyyn ja joessa uimiseen.

Kesän haikeat hautajaiset vietettiin 10.10. ensilumen laskeutuessa Utsjoelle.

Lämmöllä muistaen,

Rinkka kesäalustoineen

Vaelluskengät

Durston x-mid

Comfort -10 makuupussi

Norja, perletur, Retkeilykohteet, Yleinen

Vinkit Norjaan – Valaanluuranta

13.9.202613.9.2026julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Tämä on mun 14. kesä Utsjoella ja arvatkaapa onko tullut retkeiltyä Norjan puolella? No ei paljoakaan!

Rástegaisa on tullut huiputettua ja olen kahdesti käynyt Erätoverin kanssa patikoimassa Norjan poluilla. Se on hävettävän vähän ottaen huomioon kuinka lähellä Norjan retkeilyreitit kotoa ovat. Lähin taitaa olla linnuntietä alle viiden kilometrin päässä. Välissä vaan sattuu olemaan Tenojoki.

Norjalaisilla on aivan huippu tapa pitää retkeilyreittejä yllä. Vapaaehtoisvoimin toimivat perleturit huolletaan ja merkitään patikointiin hurahtaneiden kesken.

Perletur.no sivustolta löydät huiman määrän eri tasoisia retkeilyreittejä. Itselläni on vähän hankaluuksia hahmottaa pelkistettyjä karttoja (voi kuulkaa, me suomalaiset saamme olla onnellisia kartoistamme jossa about KAIKKI kerrotaan maastosta…) mutta kun jaksaa perehtyä kohteisiin niille löytäminen on helppoa. Sivuston kääntäjä kääntää tekstit suht hyvin englanniksi ja google translatea kannattaa soveltaa, jos norjankieli ei suju.

Valaanluuranta – Perletur nro 27 / Návdesuolu /Revholmen, Nyelv

Olin nähnyt kuvia massiivisesta valaanluusta Instagramista. Minulle myös vinkattiin erikseen kohteesta, mutta tarkkaa sijaintia en saanut selville. Pitkän salapoliisityön myötä löysin kyseisen reitin reittiohjeen eikä mennyt kauaakaan kun suunnattiin Varangiin Erätoverin ja lasten kanssa.

Kohteen lähtöpaikka voi olla hieman hankala löytää. Kun Varangerbotnista ajaa Kirkkoniemeä päin ja ylittää Nyelv- joen, tien vasemmalla puolella on ensin soranottomonttu ja sen jälkeen Viercajärvi. Heti järven jälkeen oikealla on levike autoille.

Reitin lähtöpaikka on taas vasemmalla puolella tietä pusikossa. Perletur- kyltin ja polun kyllä löytää kun etsii.

Polku nousee aluksi hieman ylös mäkeä, jonka jälkeen korkeuserot ovat helppoja. Maisema merelle avautuu lähes heti.

Reitti on uusi, joten vasta muodostumassa olevalla polulla on hankala pysyä. Reittimerkkejä on harvakseltaan ja niitä saa välillä tosissaan etsiä.

Reitti oli mukava kulkea. Poitsu harhaili omiaan korkealla kallioilla, muut ihailimme joutsenia lammessa. Vaikka Jäämeri on hyvin lähellä Nuorgamia, on silti hämmästyttävää miten erilainen maasto siellä on.

Niemi jonka luota luut löytyvät on pienen mäen takana. Alas joutuu laskeutumaan kivikkoa pitkin joka voi sateella olla ikävän liukas.

Lintujen maahan pudottelemia simpukoita lojuu kaukanakin rannasta. Linnut yrittävät rikkoa simpukat pudottamalla ne korkealta saadakseen sen sisällä lymyävän lihan syödäkseen.

Valaanluut löytyvät niemekkeen jälkeen hieman kauempaa rannalta. Paikalla on yksi iso, ehkä selkänikama, ja muutama kylkiluun kaltainen kaareva luu.

Vain paikan päällä hahmottaa luiden todellisen koon. Niiden tekstuuria oli mielenkiintoista sivellä sormenpäällä. Oli hankala hahmottaa kuinka isoja valaat meressä olevat ja että niitä tosiaan uiskentelee lähistöllä.

Rantojen hiekka oli kuin pientä simpukkamurua. Roskia ja levää oli kulkeutunut vuoroveden mukana korkeammalle rantaan ja evästaukomme aikana huomasimme veden pinnan nousevan aaltojen mukana hiljalleen. Lapset leikkivät rantakallioilla, aikuiset katselimme taivaalla liitelevää piekanaa.

Ennen lähtöä keräsimme rannalta löytämäämme muoviseen purkkiin pienimpiä roskia, olisi ollut mahdotonta ryhtyä siistimään koko rantaa siltä istumalta. Meren aallot tuovat roskaa mukanaan kauempaakin.

Ehkä vieraillessamme näillä vapaaehtoisvoimin ylläpidettävillä reiteillä voisimme kantaa mukanamme roskapussia ja keräillä roskia poluilta pienenä kiitoksena hienosta työstä!

Paluumatka kuljetaan samaa reittiä pitkin. Noustessa rannasta saa kivikossa olla jälleen tarkkana jotta löytää oikeaan suuntaan.

Pysykääs poluilla ja nauttikaa maisemista 🙂 seuraavaksi kerron legendaarisesta ”Vyöry” Rullakivirannasta.

kalastus, Skaidijärvi, Skáidejávri, yöpyminen, Yleinen

Kalaretki Skaidijärvelle

5.8.20265.8.2026julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Tuntuuko kalastuslupaviidakko hankalalta? Niin minustakin. Utsjoen paikallisilla on mahdollista hankkia itselleen maksuton paikkakuntalaisen lupa, joka oikeuttaa kalastamaan tietyillä alueilla. Sitten on olemassa ”punaisia” järviä, joille tarvitaan Kaldoaivi 1302 lupa. Kesti hetken, ennenkuin sain edes Eräluvilta selvän vastauksen saako kuntalaisen luvalla kalastaa näillä poikkeusjärvillä ilman 1302 lupaa. Saa.

Innostuin Vätsärin myötä kalastamisesta ja olen käynyt muutamia kertoja itsekseni ongella. En ole vielä taitava heittämään, vieheet valitsen kivan värin mukaan ja vielä kalastus ei himota niin paljoa että lähtisin pidemmälle koettamaan onneani.

Tunnistan sentään kalat toisistaan.

Olin jo jonkin aikaa haaveillut yöpyväni lähellä työpaikkaa, joten suuntasin eräänä arkipäivänä Nuorgamin Skaidijärvelle. Yllätyin kuinka paljon itse kodalla oli porukkaa! Nuotio paloi koko leiriytymiseni ajan ulkosalla, ei ollut väliä istuiko sen ympärillä porukkaa vai ei.

Tunnelmatulet ovat yksi asia jota en ymmärrä. On ok polttaa nuotiota hetken, mutta koko illan kestävä puun tuhlaus on jo älytöntä. Puut tuodaan mönkijällä tai talvella moottorikelkalla paikalle eikä se ole mitään halpaa lystiä. Retkeilyrakenteita poistetaan jatkuvasti käytöstä taloudellisista syistä, joten kannattaa tosissaan harkita paljonko itse todellisuudessa tarvitsee halkoa retken aikana.

Löysin itselleni mukavan leiripaikan pohjoisrannalta. Paikalla vaikutti olevan mahdollisesti telttasaunan jämät, paljon lahonneita kuormalavoja ja muuta puuroskaa.

Pysytin uuden Durston x mid 2 telttani hieman säätäen pystyyn. Uuteen telttaan on ollut mielenkiintoista tutustua.

Suuntasin aaltoilevalle järvelle oitis kalaan, ennen nuudelipäivällistäni. Vanha kunnon munanuudeli – teryaki – salaatti wokki toimii aina.

Kalastaessa mieli lepää. Ei haittaa jos saalista ei tule, vavan viskely on terapeuttista. Sitä vaan seisoo paikoillaan, viskoo, kelaa, katselee maisemia, vaihtaa paikkaa, selvittää siimaa ja yhtäkkiä onkin jo järven vastarannalla.

Kala ei syönyt joten talsin takaisin teltalle juomaan inkiväärilimuni loppuun. Lueskelin kirjaa ja kävin lähistöllä ihailemassa maisemia. Hyttysiä oli tarpeeksi tuulen tyyntyessä, en halunnut sotkea vaatteitani myrkyllä joten tyydyin huitomaan niitä pois.

Kala alkoi käymään pinnalla kymmenen jälkeen ja yksi rautu kävikin esittelemässä komeaa punaista kylkeään aivan vieheeni lähellä. Kala ei ollut kuitenkaan syönnillään joten vetäydyin telttani suojiin tuulen yltyessä.

Uusi Durstonini on hieman hankala pystyttää jos ei ole perehtynyt ohjeisiin. Kävin illan ikana kiristelemässä myrskynaruja ja oikomassa kulmia saadakseni teltasta yön tuulien kestävän.

Teltta kannattaa kasata heti varman kestäväksi, säästyy yön aikana monelta harmilta.

Yksinkertaisen juurileipäaamiaisen jälkeen pakkailin kamppeeni ja lähdin vaappumaan kohti Skaidijärven merkittyä retkeilyreittiä. Laavulla oltiin ryhdytty aamutoimiin jo aikaisin, sain rauhassa käppäillä autolle ilman polulla moikkailua.