Hyvästit talvelle, yksinvaeltamisen ihanuus

DSC_6740

Tämä talvi on ollut ainutlaatuinen. Olen saanut ulkoilla enemmän kuin vuosiin, oppinut uutta niin työelämässä kuin vaeltamisessakin.

Oli ehkä hullua lähteä kolmannelle (yksin)hiihtovaellukselle vaativaan Paistunturin erämaahan helmikuun pakkasille. Kuten vaelluspostauksissa kerroinkin, päätös lähteä juurikin Paistunturin alueelle tapahtui vasta parina lähtöä edeltävänä päivänä tutkittuani säätietoja – tunnistan osaamiseni rajat.

Vaellukseni oli upea, kelit hellivät. Viimeiseksi jäänellä päivänä väsymys, jalkojen kipu ja myrskysää tekivät etenemisestäni lopun. Lähdenkö ensi talvena tavoittelemaan haastavampia olosuhteita? En, pysyttelen puiden suojissa hieman armollisimmassa maastoissa. Mielellään keväämmällä.

Haikeana talven loppumisesta toivoin pääseväni vielä yhdelle pidemmälle yön yli retkelle. Yksin liikkuminen ei ole enää yhtä pelottavaa kuin ennen, koin kuitenkin viimeisellä yöretkelläni jotain joka horjuutti turvallisuuden tunnettani… *Clickbait*

DSC_6740
DSC_6723

Sää oli hyvin kesäinen lähtiessäni hiihtämään kohti Kuoppilasjärveä retkeilyreittiä seuraillen. Hanki oli märän sohjoisaa ja ahkion vetäminen mäissä oli raivostuttavaa hien virratessa. Lumi tarrautui nousukarvoihin joten niistäkään ei ollut kuin haittaa.

Mietin lähteväni jonnekin muualle yöksi, sisulla kuitenkin tarvoin eteenpäin tasaisemmalle maalle. Päästessäni Härkävaaran ohittavalle kelkanjäljelle kulku helpottui ja mieliala koheni.

Nautin yksin kulkemisesta. Tiedän oman jaksamiseni, niksit miten ylläpitää jaksamista ja mielialaa. Ei ole ketään johon vahingossakaan purkaisi turhautumista. Söin välipalapatukkaa pikkunälkään ja harmittelin etten ollut tajunnut ottaa mukaan kylmää vettä, vain termarikuumaa.

DSC_6725
DSC_6730

Avotunturissa kävi pieni tuulenvire. Keväisestä säästä huolimatta teräskantit olivat ahkerassa käytössä rinteitä pitkin hiihdellessäni. Ikävöin nousukarvoja, niillä hiihtäminen olisi ollut paljon vaivattomampaa!

Lähestyessäni Kuoppilasta taivaanrannalla erottui tuntureita ja maastoa joiden läheisyyteen helmikuun vaellukseni päättyi. Jäin toviksi vain katselemaan maisemaa ja muistelemaan vaellukseni viimeisiä maisemia.

Saavuin autiotuvalle neljän aikoihin. Ohitseni ajoi kaksi miestä moottorikelkoilla, muuten sain viettää illan yksikseni. Ensin selasin vieraskirjan läpi, yllättävän harva oli käynyt tuvalla helmikuisen vierailuni jälkeen.

DSC_6736

DSC_6745
DSC_6749

Syötyäni tutkiskelin pihaa, seisoin hetken pienen kukkulan päällä heittääkseni hyvästit hyvälle talvelle. Hain tuvan läheisestä joesta vettä, sulavan lumen aikana olen tarkempi juomavesien suhteen. Koska vesi ei maistunut oudolta uskalsin käyttää sitä. Lueskelin löytämiäni lehtiä ja laitoin yöksi kamiinan lämpeämään kylmän hiipiessä tupaan. Tupa oli jätetty hieman sotkuiseksi joten siistin sitä ennen nukkumaan menoa.

Koska tarkoitukseni oli nukkua teltassa en ollut varannut mukaan kuin kaksi eristepatjaa. Rullasin leveämmän patjaksi ja ridgerestin petauspatjaksi. Päädyin yöpymään tuvassa yltyneen tuulen ja mukavuudenhalun takia.

Nukuin yöni hyvin kovasta alustasta huolimatta. Selkä kipeänä valmistin aamiaisleivät ja pakkailin kamppeeni.

DSC_6764

Alamäkipainotteinen paluumatka sujui joutuisasti jäätyneen hangen viemänä. Lähellä tupaa kuulin ketun rääkyvän. Piekana kierteli Ávžegeašoaivin rinteillä.

Olin täysin ajatuksissani saapuessani jyrkemmälle rinteelle. Otin ahkion sivulleni ja lähdin laskettelemaan alas kelkanjälkeä seuraillen. Mäen alapuolella katseeni osui suuriin tassunjälkiin, olin lentää nurin tehdessäni äkkijarrutuksen – KARHU!

Paniikissa katsoin ympärilleni, erotin heti jälkien olevan tuoreet. Ihmeen pienet karhuksi, mutta ahman ne eivät olleet. Menin paniikkiin, olin kohdassa mistä ei nähnyt kovin kauas. Jäljet kuitenkin jatkuivat muualle joten kuvasin ne ja soitin kotiin ilmottaakseni löytöni ja sijaintini.

DSC_6767

Lähdin nopeasti hiihtämään pois paikalta. Vainoharhaisena kurkin olkani yli, en tahtonut jäädä karhun yllättämäksi ahkio perässäni. Jatkoin edeltävän päivän jälkiäni pitkin ja aloin pikkuhiljaa rauhoittua.

Pelkään karhuja, ne tulevat keväisin uniini. Yksin vaeltaessani en pelkää mitään niin paljoa kuin karhun kohtaamista.

Aloin jo hieman iloita näkemästäni, enpä ole ennen ”kohdannut” petoa noin läheltä. Mieleni muuttui jälleen sekavaksi löydettyäni vanhempia jälkiä omien ahkionjälkieni päältä… En usko että karhu olisi seurannut, mutta ajatus siitä oli karmea…

DSC_6768

Viimein päästessäni autolleni olo oli epäuskoinen. Mitä juuri tapahtui? Hiihtoennätys ainakin.

Pakostakin kesän vaellusta miettiessä pohdin uskallanko sittenkään lähteä yksin poluttomaan maastoon. On totta, että karhuja voi kohdata lähes missä vain erämaa-alueilla ja olen saattanutkin olla lähellä karhua tietämättäni siitä. Tämä kokemus sai karhupelkoni heräämään tälle keväälle.

Karhu tuskin enää liikkuu tuolla alueella missä hiihtelin, tätä kirjoittaessani havainnostani on jo yli viikko. Hyh!

Hiihtoretki lähivaaralle, lämpimästi pukeutumisen tärkeys

DSC_6680-2
DSC_6670

Kevät on oikukasta aikaa. Vaikka sää vaikuttaisikin leudolta ja aurinko paistaisi lämmittäen ulkoilijaa, mukaan retkelle on silti hyvä pakata lämmintä vaatetta mukaan. Jo paksummat hanskat, pipo pannan tilalle ja villapaita voivat pelastaa retken.

Meinasin astua kevään asettamaan ansaan lähtiessäni hiihtämään lähivaaralle. Onnekseni olin hoksannut pukea lämpimästi.

Ajoin moottorikelkalla ylös avotunturiin skipaten kamalan mäkemme jossa kovin hiihtomotivaatio karisee ensimetreillä pois. Monesti jätän korkeimmat maastot hiihtämättä väsyttyäni alkumatkasta, nyt oli helppoa parkkeerata kelkka rinteeseen ja lähteä seikkailemaan.

En kaivannut retkeltäni kuntoilua. Työpäivän päätteeksi kaipasin aivojen tuuletusta, hetken omaa aikaa. Aurinko paahtoi ohuen toppatakkini läpi, oli pakko jatkaa matkaa pelkkä kerraston paita päällä. Haaveilin hiihteleväni vielä tälle keväälle jonnekin pidemmälle yöretkelle upeassa auringonpaisteessa, toivottavasti tämä toive toteutuu. Mutkittelin kivikoissa ja jälleen kerran pohdin toistensa päälle pinottujen kivien kohdalla kuka tai mikä ja miksi kiviä on kasattu päällekäin pitkin erämaata. Välillä toistensa päällä kiikkuvat kivet ovat todella suuria ihmisen nostamiksi kiviksi. Osa päällekkäin kasatuista kivistä on vanhoja reittimerkkejä.

DSC_6673
DSC_6674

Pitkästä aikaa hiihdin liukulumikengilläni. Olen tottunut tunturisuksieni täyspitkiin nousukarvoihin ja lipsuvat pohjat ottivat hieman hermoon. Liukulumikenkäni ovat Oacin xcd:t 160 senttisinä, ihan jees kapistukset lähimaastoihin. Hiihdettyäni talven monot jalassa olen tykästynyt niiden tukevampaan menoon, ea- siteissa kengät tuntuivat lipsuvan paikoiltaan.

Alkoi olla t-paitakelit. Tuskastelin kuumuudessa ja potkiskelin raskasta märkää lunta irti suksien pohjasta. Käväisin vaaran huipulla tähystämässä Skoarrajärveä, ketään ei näkynyt lähitienoilla vaikka erehdyttävästi ihmisiltä näyttävät kivet lähirinteissä saivatkin mieleni näin luulemaan. Monesti vaeltaessakin olen näkeväni liikettä rinteillä. Alitajuntainen toive nähdä muitakin nauttimassa luonnosta?

DSC_6676
DSC_6681

Laskeuduin hieman alemmas kiviselle pöytäryhmälle juomaan termarista teetä ja nauttimaan korvapuustin. Piti pukea takki takaisin päälle, alkoi tuulla. Ilman takkia en olisi pystynyt jäämään tauolleni ja olisin voinut paleltua pahemminkin.

Seurasin kuinka Norjan puolella sumun näköinen sakeus laskeutui rinteitä pitkin laaksoon, siitä kurua pitkin pienelle joelle aina Tenojoelle saakka. Tuli kiire, lumipyry oli tulossa vauhdilla kohti! Näky oli upea, mutten tahtonut jäädä sateen alle. Harmitti luopua auringon lämmöstä, pitkän talven jälkeen mieli ja keho janoavat aurinkoa.

Paluumatka kelkalle ei kestänyt kauaa. Palattuani sukset kyytiin alkoi sataa suuria hiutaleita. Onneksi olin pukeutunut lämpimästi!

DSC_6678
DSC_6683

Laskeutuessani alas rinnettä kohti kotia lumisade loppui. Pilvi näytti jatkavan matkaansa kohti Vetsikkoa. Kuinka hieno kokemus! Harvemmin arjessa tulee pysähdyttyä seuraamaan yksittäisen kuuron liikehdintää. Kesäisin samaa pystyy harrastamaan tunturien laelta sadekuurojen vaeltaessa paikasta toiseen. Mitään nopeaa toimintaahan tämä ei ole.

Etenkin avotunturiin suunnatessa päiväretkellekin on otettava mukaan lämmintä vaatetta vaikka sää vaikuttaisikin seesteiseltä. Sääolosuhteet muuttuvat nopeasti, kylmettyminen keskeyttää retken ja altistaa vaaratilanteille. Kuten jo edellä mainitsin, jo paksummilla hanskoilla, pipolla ja takilla tekee paljon.

Aurinkoisia kevätretkiä teille! Seuraavaksi pyrin julkaisemaan videon Urho Kekkosen kansallispuiston yhden yön retkestäni.

Hiihtoretki kotituntureille

DSC_6666

Olemme asuneet nyt noin vuoden ja nelisen kuukautta nykyisessä asuinpaikassamme ja on varmasti sanomattakin selvää, että lähimaastoissa riittää vielä paljon tutkittavaa. Olen jonkin verran ehtinyt patikoimaan Vetsikon alueella ennen muuttoamme mutta vasta viime talvena sain aloittaa perusteellisemman tutkinnan lähituntureilla.

Energisen viikonlopun päätteeksi päätin lähteä uhmaamaan rinteitä, liimasin nousukarvat suksiin ja lähdin nousemaan jyrkkää rinnettä ylös kohti erämaata. Kotipihastamme lähtee kelkalla poljettu ura jyrkkään mäkeen joka valitettavasti on noustava jos mielii tunturimaastoon. Nousukarvojen ansiosta suksia ei tarvinnut riisua kertaakaan rinnettä ylös noustessa.

DSC_6601
DSC_6608
DSC_6612

Tasanteelle päästessäni olin aivan poikki. Hiki virtasi ja ajatus alkuperäisen suunnitelman mukaan hiihtämisestä tuntui raskaalta. Innostuin kuitenkin vastasataneesta koskemattomasta hangesta ja jaksoin lähteä hiihtelemään kohti Vetsikkoa. Näin kevätaikaan poroja aletaan keräämään eikä niiden hätyyttely ole suositeltavaa, harmikseni huomasin menosuunnassani muutamia. Ei auttanut kuin vaihtaa suuntaa kohti rinteitä.

Hangen alla piilottelevat kivet raapivat nousukarvoja hiihtäessäni tasanteen läpi. Uppohankisten rinteiden nousu oli mukavaa, leveäkärkiset sukset eivät upottaneet paljoa. Aurinko paistoi hellien, sain hiihtää takki auki.

Ihastelin lumen muovaamia muotoja rinteissä. Voi, kunpa olisin pidemmällä reissulla! Kaipasin ahkion vetoa.

DSC_6615
DSC_6641
DSC_6624

Tunturien muodot houkuttelivat hiihtämään aivan vastakkaiseen suuntaan mitä olin suunnitellut. Mitä kauemmas kotoa pääsin, sitä pidemmälle tahdoin. Aina uusi hangenmuoto, rinne tai silmään pistänyt kuvio rinteessä kutsuivat luokseen. Pidin kuitenkin pääni ja jatkoin Vetsikkoa kohti hiihtoa.

Tiesin että edessäni aukeaisi Vetsijoen ja Tenojoen risteys, mutten osannut kuvitellakkaan kuinka komeana! Hihkuin innosta, hitsi miten kaunista. Olen kerran aikaisemmin vuosia sitten patikoinut Vetsikosta nykyiseen kotiimme mutten muistanut kuinka kauniit maisemat tunturilta Vetsikkoon avautuu. Hiihtelin lähemmäs poroaitaa nähdäkseni mahdollisimman kauas, Vetsijoen mutkat ja alhaalla ajelevat autot.

DSC_6647
DSC_6666

Paluumatkalla maasto muuttui kivikkoiseksi ja kumpuilevaksi. Sain hiihdellä rinnettä myöten teräskantteja hankea vasten painaen.

Kauniit maisemat saivat miettimään kuinka onnellinen sitä onkaan kun saa liikkua luonnossa ja latautua arkea varten. Luonto antaa ihmiselle paljon, ei ole montakaan asiaa mitä ihminen tekee luonnon hyväksi ilman että korvaa jotain tuhoamaansa. Toivottavasti saitte kiinni mitä tarkoitan.

Vielä pitäisi lunastaa lupaus yöpyä lasten kanssa teltassa. Pian pääsen kauan kaivatulle pidemmälle yöreissulle, siitä seuraavaksi juttua.

Kevät yllätti maaliskuun

IMG_20220314_144524__01
seitsemänvuotias Jeagelveaijávrilla syntymäpäivänään

Vaelluspostausten kirjoitus venähti mielestäni turhankin pitkälle aikavälille syöden aikaa muilta kirjoitteluilta. Yleensä tykkään kirjoittaa postauksen viikon sisään itse retkestä, nyt pidin hieman kirjoittelulomaa ja muutamat hyvät ulkoilut jäivät dokumentoimatta. Toisaalta on ollut mukavaa vain ulkoilla ilman että raskas järkkäri kulkee mukana.

Vaellukseni jälkeen pidin työpaikallani Tutustu talvitelttailuun- pilotin, johon osallistuneet pääsivät testaamaan kanssani talvitelttailua. Yöllä pakkanen laski seitsemääntoista asteeseen ja hieman palelin makuupussini pakkasrajan armoilla, aamun kaunis auringonnousu nostatti paloa päästä parin yön telttaretkelle kylmästä yöstä riippumatta. Olin jo sopinut itselleni päivän jolloin hiihtäisin erämaan puolelle nauttimaan aurinkoisesta talvisäästä, tuli kuitenkin mieleinen työpäivä eteen enkä tahtonut ottaa riskiä väsymisestä joten siirsin yöretkeä eteenpäin.

Järjestän työpaikallani kaksi muutakin Tutustu talvitelttailuun – kurssia 8-10.4 & 23-25.4, tsekkaa 70North.fi – sivustolta! Opetan kuinka saat tehtyä talvitelttailusta mukavaa ja turvallista.

IMG_20220314_140706
IMG_20220323_185533__01
Kotipihan piilopaikka

Maaliskuussa oli pieni mutta. Meidän perheeseen, kuten moneen muuhunkin Utsjoella, iski tämä pahamaineinen kulkutauti. Me päästiin vähällä mutta nämä jälkioireet! Kaksi viikkoa taudista ja huimaus sekä väsymys palasivat. Olen jaksanut ulkoilla ja käydä töissä, iltaisin olen ollut todella väsynyt ja on täytynyt prioirisoida asioita.

On satanut vettä ja tuullut lujaa. Olen siirtänyt ja siirtänyt yöretkeä. Olen lähtenyt hiihtoretkelle mutta käynytkin vain pienen mutkan ihastelemassa lähiluontoa ja laahustanut takaisin kotiin. Kaksi edeltävää maaliskuuta olen käyttänyt talvivaelluksen valmisteluun, vaeltamiseen ja sen jälkipuintiin- oli outoa kun vaellus oli jo tehty helmikuussa ja nyt olisi ollut aikaa vain hiihdellä pitkin poikin kotimaastoja. Kieltämättä monena iltana harmittelin kun en yksinkertaisesti saanut aikaiseksi lähteä yöksi luontoon.

IMG_20220312_180127__01
IMG_20220312_162713__01

Pidempien retkien sijaan on ollut mahdollisuus viettää enemmän aikaa lasten kanssa, olemme pilkkineet enemmän kuin lähivuosien maaliskuissa, olen hiihdellyt koirien kanssa Tenojoella ja Vetsijoella.

Tenojoen rantoja ja Vetsijoen kelkanjälkeä pitkin hiihtely on jännittävää, jostain syystä vesistöt vetävät puoleensa. Plussakelien ja vesisateiden jälkeen en ole uskaltanut jälkimmäiselle hiihtämään. Oli tuskaa seurata kuinka lumi hupeni tuntureilta auringon lämmittäessä ja sulattaessa pälviä esiin. Onneksi tällä viikolla on taas pakastanut ja lunta satanut!

Nukuin yhden yön kotipihassa yksinäni, pienempi lapsista ilmoitti tahtovansa nukkua kanssani teltassa ja huomenna olisi tarkoitus pystyttää teltta uudelleen kotipihaan ja kokeilla malttaako kolmevuotias nukkua teltassa yön yli. Luotan siihen että lapset tarkenevat makuupusseissaan ja eristepatjoilla.

Huhtikuulta mä odotan edes yhden yön hiihtoretkeä, aurinkoisia kevätpäiviä ja retkiä lasten kanssa. Tavoitteenani on nukkua useampi yö teltassa- edes kotipihassa!

IMG_20220325_134325__01
IMG_20220325_134833__01