Katsaus Kaldoaivin erämaahan

DSC_6507 DSC_6510
DSC_6515 DSC_6528
Parin päivän aikana ruska on varissut voimakkaan tuulen mukana alas maahan ja pientä pakkastakin on havaittu öiden aikana. Talvi tekee selvästi tuloaan!

Käytiin viikonloppuna kalalla Kaldoaivilla, ajeltiin mönkijällä Njuohkarjärven päähän ja patikoitiin meidän lempparilompololle vaihtelevassa maastossa. Vaivaiskoivupusikot olivat upean näköisiä tummaa taivasta vasten, niiden värit vaihtelivat vaalean vihreästä tulipunaiseen. Tunturimittarin tuhoamat puunrungot seisoivat hiljaa tuulessa. Tunturin hiljaisuus löi ällikällä jälleen – miten maailmassa voikaan olla tälläisiä paikkoja vielä jäljellä? Onneksi on.

DSC_6536 DSC_6541
DSC_6557 DSC_6566
Löysimme lompolosta miesten teknisen paidan joka näytti vasta maahan pudonneelta (on muuten meillä tallessa, jos joltain on hukkunut). Yleensä tunturista ei löydy muiden ihmisten jälkiä, joten oli kutkuttelevan mielenkiintoista tajuta, että joku muukin on ollut ihailemassa saman joen nähtävyyksiä, kenties yöpynytkin paikalla.

Kaldoaivilla harvemmin tulee muita ihmisiä vastaan. Mönkijäuralla olemme ohittaneet vuosien aikana alle 10 vaeltajaa. Haaveilen itsekin pidemmästä reissusta alueelle, Retkipaikasta löytyy Mikko Soljan kirjoittama artikkeli Kaldoaivin helmistä, jotka ehdottomasti ovat näkemisen arvoisia paikkoja.

DSC_6584 DSC_6579
DSC_6602 DSC_6605
Kaldoaivin erämaan karuudesta huolimatta saatiin kerättyä hyvä määrä puolukkaa ja variksenmarjaa mehuntekoa varten. Poika viihtyi Plaston mönkijänsä kanssa jängällä ja seurasi puuhiamme rinkastaan käsin, hän oli odottanut tunturireissua innolla jo viikon, kotiin palattuamme leikit pyörivät aikalailla samoissa aiheissa mitä tunturissakin tehtiin. Ainakin makkaran paisto on jäänyt hyvin mieleen!

Hitsi vie, olen miettinyt jälleen kerran sitä, olenko valmis lähestyvään talveen ja kaamokseen. Kyllä mie taidan olla, tuli nähtyä talven ensimmäiset revontuletkin.

Kaunis Kaldoaivi

DSC_5781-2 DSC_5793
DSC_5787 DSC_5796Mitähän sitä osaisi kertoa meidän Kaldoaivin reissusta?

Aurinko paistoi ja sää oli mitä mahtavin, jälleen kerran. Helle näännytti erämaan kulkijat, aamu neljän aurinko oli upea, muitakin vaeltajia tuli vastaan ja mönkijäkyyti mönkijäuran päähän sujui melkein ongelmitta…

Mutta ne hyttyset. Ja paarmat sekä mäkäräiset. Aamulla niitä oli ihan siedetävä määrä, auringon alkaessa paahtaa ne lisääntyivät ja määrä vain huipentui illan muuttuessa viileämmäksi! Hyttysmyrkkypullot suhisivat, kädet huitoivat paarmoja pois kimpustamme ja monet kerrat jouduimme siirtymään kosteikkojen läheltä korkeammalle verenimijöitä karkuun.

DSC_5862 DSC_5857
DSC_5806 DSC_5799 DSC_5843Suunnittelimme, että nukkuisimme ensimmäisen yön Njuohkarjärven rannalla ja siitä vaeltaisimme Beaivv Ándaras jávrille kalaisimmille vesille. Ensimmäinen päivä sujui mutkitta pitkin poikin lompoloita kalastellen, mutta seuraavana päivänä hyttysmäärä oli lisääntynyt huomattavasti ja kolmisen kilometriä käveltyäemme päätimme palata takaisin alkuperäiselle telttapaikallemme.

Kuumuus ja hullu hyttysmäärä sai kovimmankin erämiehen hermostumaan. Niitä pörräsi joka ikisessä paikassa mitä kuvitella saattaa – ja viimeisenä iltana tuntui, että ne olivat aggressiivisempia kuin ensimmäisenä yönä!

DSC_5871
DSC_5819 DSC_5813
DSC_5822 DSC_5820Kokosimme teltan vauhdilla ja syöksyimme sisälle tavarat mukanamme. Pikku-J suhtautui hyttysiin ihmeellisen rennosti, vaikkemme hänen iholleen myrkkyä laittaneetkaan eivätkä hyttyset näyttäneet hänestä kiinnostuvan – pelkkä vaatteiden suihkutus siis riitti. Toisena yönä pikkuinen oli kovin levoton ja monta kertaa J:n kanssa saatiin itseään raapiva poika rauhoitella nukkumaan. Aamuyöstä hoksattiin, että ne perskeleen itikat söivät pojan telttakankaaseen nojannutta päätä kankaan läpi!

No niinhän ne itikat muutenkin tekee, syövät kankaan läpi. Niitä on kuulemma vähemmän kuin aikaisimpina kesinä, kehtaan kyseenalaistaa uutistenlukijan väitteen…

DSC_5848 DSC_5892
DSC_5856
DSC_5850Kalaa ei tullut kuin parin hauen verran, jotka jätimme ketuille syötäviksi. Hilla oli sen verran raakaa, että vielä parin viikon verran saadaan odotella hillasoille hyökkäämistä. Mustikkallakaan ei näyttänyt olevan kiire kasvun suhteen.

Päätettiin, ettei ainakaan lasten kanssa olla menossa tunturiin yöksi heinäkuussa mikäli hyttysmäärä vaikuttaa samalta kuin nyt.

Ai niin, olihan siellä myös miljoonittain hämähäkkien verkkoja joista suurin osa oli asutettu. Ääh, inhottaa ajatellakin kuinka moni hämppy pääsi salamatkustajaksi kun kuljettiin koivumetsän läpi.

Pelkkä ötököiden ajattelukin sai pään kutiamaan…

3. Kuvassa näkyvän Njuohkarin Seitakivestä juttu Retkipaikassa

Skalluvaara- Ailigas maastopyöräreitti 12km

DSC_5712 DSC_5711
DSC_5715
Aurinko paistoi ja keli oli lämmin – juuri ihanteellinen hetki lähteä Skalluvaaraan läskipyöräilemään. Pummin J:ltä kyydin 23 kilometrin päähän kyliltä ja haukan lailla kytättiin mönkijäuran lähtökohtaa, joka on hankalasti hoksattavissa tieltä lehden ollessa puussa.

Jäin yksikseni hiekkatielle pyöräni kanssa ja valmistelin reppuni lähtövalmiiksi. Mukana oli kaikkea muuta paitsi hyttysmyrkkyä, eihän sitä tarvitse tunturissa pienessä tuulenvireessä… (just) Kipusin mönkijäuralle liian raskaallaa vaihteella ja lopulta raahasin pyöräni tasaisele alustalle. Aluksi ura kulki koivumetsän halki ja jatkui kivikkoisena avotunturiin. Kuljetin pyöräni kivikkoisimman kohdan yli, ihastelin kauempana uinuvaa Skalluvaaran poroerotusaluetta ja lähdin polkemaan korkeammalle kohti Palopäätä.

DSC_5722
DSC_5726 DSC_5730
Reitti on helppokulkuinen ja soveltuu myös patikointiin. Reitillä ei ole haastavia nousuja ja kulkija pääsee näkemään aurinkoisella säällä Norjan puolella kohoavat tunturit, jotka olivat vielä 9. päivä osaksi lumihankien peittämiä. Kuuntelin jonkun matkaa musiikkia ja haaveilin lähestyvästä kesälomasta sekä sen aikana tehtävistä retkistä.

Ennen Palopäätä reitti oli vain yhdestä kohtaa märkä ja sen sai helposti ohitettua vaivaiskoivikon kautta. Mukava tuulenvire viilensi kulkua Palopäätä kiertäessä, mutta laskeutuessani tunturin juurelle suuri mäkäräis- ja hyttysparvi iski yllättäen.

Mulla oli tarkoituksena laittaa hyttysmyrkkyä lähtiessä, mutta yllättäen unohdin ja loput kilometrit kuluivatkin tuskaillessa ötököiden ateroidessa koipieni kimpussa. Asiaa ei auttanut ollenkaan se, että mitä lähemmäs Ailigasta pääsin, sitä kosteammaksi reitti muuttui ja ai että kun urheilutrikoot kastuivat ja hyttysten- sekä mäkäräisten puremat alkoivat toden teolla kirveltää…

DSC_5734 DSC_5741
DSC_5748
Henkinen tuska iski tajuntaan kerta heitolla hermojen kiristyessä lukuisten kosteikkojen ylityksistä ötökkäparven seuratessa kulkuani verenkiilto silmissään. Koettelemusta jatkui aina Ailikkaalle saakka, jossa alamäkeen ajaessani öttömönkiäiset viimein luovuttivat ja antoivat hermojeni levätä.

Skalluvaarasta Ailikkaalle on matkaa n. 12 kilometriä. Laskeuduin Ailikkaalta maantielle ja pyöräilin kylän keskustaan 2,5 kilometrin verran. Kotona laskin jaloistani yli 20 hyttysenpuremaa ja aloin tosissaan miettimään lokasuojien ostoa pyörään- kaikki vaatteeni päätyivät pesuun kuralla kuorutettuina.

Reitti oli tälläiselle aloittelijalle juuri sopiva- se tarjosi hieman haastetta osin kivikkoisilla kohdillaan ja tarjosi jännitystä Ailigaksen alamäessä. Kerran meinasin kaatua minulle liian haastavassa kivikossa. Reittillä ei ole opasteita eikä sitä ole merkitty. Kartta on hyvä olla matkassa, alueella on useampiakin mönkijäuria jotka kulkevat kyseisen reitin lähistöllä.

Ja kannattaa tosiaan ottaa hyttys- sekä mäkärämyrkyt mukaan tunturiin! Niitä on paljon kuten Lapissa ruukaa olla ja ne ovat hyvin nälkäisiä.

Telttailukausi avattu!

DSC_5104 DSC_5106
DSC_5109
IMG_20170511_195636 Heippa hei! Viimeinkin mulla on aikaa istua alas kirjoittamaan viime torstai – perjantai välisen yön reissusta. Mulla on viimeinen koulurutistus edessä ennen kesä”lomaa”, olis lääkelaskutentin, englannin kirjallisen ja pitkäaikaissairauksien kokeet torstaina edessä. Rimaa hipoen ja laadusta tinkien, vai miten se meni ?

Jälleen kerran mietin pääni puhki siitä, minne me Kiiskin kanssa uskallettais lähteä yöpymään. Tällä kertaa mä en ehtinyt jännittää reissua kovin montaa päivää, kun päätös lähdöstä syntyi viikon aikana.

DSC_5108
DSC_5123
Viime kesänä yövyin ensimmäisen yöni yksin luonnossa Skoarrajávrilla ja tälläkin kertaa kyseinen järvi tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta – jos kerta jo kerran olen siellä nukkunut, tuskin siellä tälläkään kertaa tulee ongelmia.

Pojan mentyä nukkumaan lähdettiin ajamaan kohti anoppilaa, jossa sain mukaani vielä viimeiset kamppeet (mm. porontaljan!). Aloitettiin kiipeäminen kohti määränpäätä kelkkauraa pitkin. Mulla oli mukana lumikengät, mutta koska hanki kantoi loistavasti ja J oli jättänyt jättijalkansa asetukset kenkiin, jätin ne poroaidalle odottelemaan aamuksi. Siinä hieman kiukustuneena mietin, että siitäpähän joku saa hyvät kengät itselleen.

Nousu Nuorgamiin vievältä tieltä Skoarralle on tosiaan hyvin jyrkkä. Alittamani poroaidan aukon kohdilta ei mene kesäaikaan lainkaan polkua ja kulkija joutuu kahlaamaan suopursujen ja vaivaiskoivujen läpi päästäkseen ylös. Ylempänä meitä vastaan tuli kelkkailija, vaihdettiin kuulumisia ja matka jatkui.

Kiiski kulki rauhallisesti edellä, välillä se innostui vetämään ja helposti tylsistyvänä se maisteli jokaisen jonkun lähistöllä asuvan laittaman vastaan tulleen reittimerkin. Kiiskin lempipuuhaa lenkeillä on myös lapasten nappaaminen käsistä…
DSC_5117 IMG_20170511_213505
IMG_20170511_212228
Saavuimme järvelle kurun kautta. Aloin heti etsiskelemään nuotiopaikkaa, jonka viereen appiukko kehotti teltan pystyttämään. Tuuli oli yltynyt hieman aikaisemmin ja teltan kasaaminen lumihankeen tuulenpuuskissa meinasi olla hieman haastavaa ja lähistöltä löytynyttä makkaratikkua pätkiessäni mietin, voisiko telttaan vain kääriytyä yöksi jos en saisi sitä pystyyn.

Onneksi teltta nousi kasaan helposti saatuani päädyt kiinni hankeen tikun palasilla, loput kulmat pysyivät aloillaan teltan omilla kiiloilla. Sisältä teltta oli kasassa kun en saanut toista päätyä tarpeeksi kireälle, mutta kyllä siinä yhden yön nukkuisi.

Samaan aikaan Kiiski havitteli porontaljaa itselleen mutusteltavaksi. Tyytyväisenä se mönki telttaan sisälle, haisteli levittelemäni kamppeet läpi ja asettui makuualustalleen istumaan.

Nälissäni söin evääksi tekemäni sämpylän ja mussutin suklaata. Kylmä alkoi hiipiä ylle ja päätin asettua nukkumaan.

IMG_20170512_065412 DSC_5125
Mua ärsytti, kun olin odottanut nukkumaan pääsyä koko päivän ja olin väsynyt mutta uni ei meinannut tulla millään. Koko yö tuntui menevän unen rajoilla roikkuessa. Kiiski nukkui rauhallisesti vieressäni ja yhden aikaan kylmään havahtuessani se oli siirtynyt aivan kylkeeni kiinni nukkumaan. Nukuin itse kahdella makuupussilla, mutta päädyin pukemaan karvalakin ja untuvatakin päälleni loppuyöksi. Samaan aikaan mieleeni tulvi mitä kaikkea kamalaa yön aikana voisi tapahtua. Päätin, että jos mun kohtalo on kuolla kupsahtaa tunturiin, sitten on.

Olin niin väsynyt, etten edes jaksanut alkaa panikoimaan pelkojeni kanssa joten rohkeasti käänsin kylkeä ja toivoin unen tulevan. Ilokseni aamulla seitsemän aikoihin herätessäni hoksasin jossain vaiheessa nukahtaneeni ja nukkuneeni yöni hyvin. Kiiski oli jossain vaiheessa loppuyötä innostunut mutustelemaan porontaljaa ja koko teltta oli täynnä ympäri levinneitä karvoja…

Puin toppahousut jalkaani ja nousin ulos teltasta. Yöllä oli satanut lunta ja kaikki eiliset jälkemme olivat kadonneet. Kiinnitin Kiiskin viereiseen koivuun kiinni ja aloin syömään eväitäni teltan ulkopuolella. Maisemat etelään päin eivät meinanneet erottua saman värisestä taivaasta ja vielä edeltävänä iltana jäästä nousseet pilkkireijät olivat hautautuneet lumeen. Aloitin tavaroideni pakkaamisen ja teltan purun.

Lähdimme Kiiskin kanssa vaeltamaan takaisin kohti Tenoa. Kiiski veti innoissaan ja askel upotti enemmän kuin tullessa. Onnekseni J oli päättänyt aamulla lähteä pilkille ja tulikin meitä vastaan kelkalla tovin kuljettuamme. Pummasin kyydin mulle ja koiralle takaisin alas anoppilaan.

Yöreissultani lähdin hakemaan hyvin nukuttua yötä raikkaassa ilmassa. Harmikseni unta ei kertynyt kovinkaan montaa tuntia, mutta tehtävä suoritettu! Yksin nukkuminen luonnossa ei pelottanut läheskään yhtä paljoa kuin viimeksi ja kokemus oli tälläkin kertaa positiivinen. Olen tyytyväinen että teltan pystytys lumeen kävi noinkin helposti ja että kaksi makuupussia + porontalja toimivat hyvin.

Seuraavaksi täytyykin alkaa miettimään minne sitä seuraavaksi lähtisi yöpymään, ja milloin!

Osa kuvista otettu puhelimella.