Kaunis Kaldoaivi

DSC_5781-2 DSC_5793
DSC_5787 DSC_5796Mitähän sitä osaisi kertoa meidän Kaldoaivin reissusta?

Aurinko paistoi ja sää oli mitä mahtavin, jälleen kerran. Helle näännytti erämaan kulkijat, aamu neljän aurinko oli upea, muitakin vaeltajia tuli vastaan ja mönkijäkyyti mönkijäuran päähän sujui melkein ongelmitta…

Mutta ne hyttyset. Ja paarmat sekä mäkäräiset. Aamulla niitä oli ihan siedetävä määrä, auringon alkaessa paahtaa ne lisääntyivät ja määrä vain huipentui illan muuttuessa viileämmäksi! Hyttysmyrkkypullot suhisivat, kädet huitoivat paarmoja pois kimpustamme ja monet kerrat jouduimme siirtymään kosteikkojen läheltä korkeammalle verenimijöitä karkuun.

DSC_5862 DSC_5857
DSC_5806 DSC_5799 DSC_5843Suunnittelimme, että nukkuisimme ensimmäisen yön Njuohkarjärven rannalla ja siitä vaeltaisimme Beaivv Ándaras jávrille kalaisimmille vesille. Ensimmäinen päivä sujui mutkitta pitkin poikin lompoloita kalastellen, mutta seuraavana päivänä hyttysmäärä oli lisääntynyt huomattavasti ja kolmisen kilometriä käveltyäemme päätimme palata takaisin alkuperäiselle telttapaikallemme.

Kuumuus ja hullu hyttysmäärä sai kovimmankin erämiehen hermostumaan. Niitä pörräsi joka ikisessä paikassa mitä kuvitella saattaa – ja viimeisenä iltana tuntui, että ne olivat aggressiivisempia kuin ensimmäisenä yönä!

DSC_5871
DSC_5819 DSC_5813
DSC_5822 DSC_5820Kokosimme teltan vauhdilla ja syöksyimme sisälle tavarat mukanamme. Pikku-J suhtautui hyttysiin ihmeellisen rennosti, vaikkemme hänen iholleen myrkkyä laittaneetkaan eivätkä hyttyset näyttäneet hänestä kiinnostuvan – pelkkä vaatteiden suihkutus siis riitti. Toisena yönä pikkuinen oli kovin levoton ja monta kertaa J:n kanssa saatiin itseään raapiva poika rauhoitella nukkumaan. Aamuyöstä hoksattiin, että ne perskeleen itikat söivät pojan telttakankaaseen nojannutta päätä kankaan läpi!

No niinhän ne itikat muutenkin tekee, syövät kankaan läpi. Niitä on kuulemma vähemmän kuin aikaisimpina kesinä, kehtaan kyseenalaistaa uutistenlukijan väitteen…

DSC_5848 DSC_5892
DSC_5856
DSC_5850Kalaa ei tullut kuin parin hauen verran, jotka jätimme ketuille syötäviksi. Hilla oli sen verran raakaa, että vielä parin viikon verran saadaan odotella hillasoille hyökkäämistä. Mustikkallakaan ei näyttänyt olevan kiire kasvun suhteen.

Päätettiin, ettei ainakaan lasten kanssa olla menossa tunturiin yöksi heinäkuussa mikäli hyttysmäärä vaikuttaa samalta kuin nyt.

Ai niin, olihan siellä myös miljoonittain hämähäkkien verkkoja joista suurin osa oli asutettu. Ääh, inhottaa ajatellakin kuinka moni hämppy pääsi salamatkustajaksi kun kuljettiin koivumetsän läpi.

Pelkkä ötököiden ajattelukin sai pään kutiamaan…

3. Kuvassa näkyvän Njuohkarin Seitakivestä juttu Retkipaikassa

Skalluvaara- Ailigas maastopyöräreitti 12km

DSC_5712 DSC_5711
DSC_5715
Aurinko paistoi ja keli oli lämmin – juuri ihanteellinen hetki lähteä Skalluvaaraan läskipyöräilemään. Pummin J:ltä kyydin 23 kilometrin päähän kyliltä ja haukan lailla kytättiin mönkijäuran lähtökohtaa, joka on hankalasti hoksattavissa tieltä lehden ollessa puussa.

Jäin yksikseni hiekkatielle pyöräni kanssa ja valmistelin reppuni lähtövalmiiksi. Mukana oli kaikkea muuta paitsi hyttysmyrkkyä, eihän sitä tarvitse tunturissa pienessä tuulenvireessä… (just) Kipusin mönkijäuralle liian raskaallaa vaihteella ja lopulta raahasin pyöräni tasaisele alustalle. Aluksi ura kulki koivumetsän halki ja jatkui kivikkoisena avotunturiin. Kuljetin pyöräni kivikkoisimman kohdan yli, ihastelin kauempana uinuvaa Skalluvaaran poroerotusaluetta ja lähdin polkemaan korkeammalle kohti Palopäätä.

DSC_5722
DSC_5726 DSC_5730
Reitti on helppokulkuinen ja soveltuu myös patikointiin. Reitillä ei ole haastavia nousuja ja kulkija pääsee näkemään aurinkoisella säällä Norjan puolella kohoavat tunturit, jotka olivat vielä 9. päivä osaksi lumihankien peittämiä. Kuuntelin jonkun matkaa musiikkia ja haaveilin lähestyvästä kesälomasta sekä sen aikana tehtävistä retkistä.

Ennen Palopäätä reitti oli vain yhdestä kohtaa märkä ja sen sai helposti ohitettua vaivaiskoivikon kautta. Mukava tuulenvire viilensi kulkua Palopäätä kiertäessä, mutta laskeutuessani tunturin juurelle suuri mäkäräis- ja hyttysparvi iski yllättäen.

Mulla oli tarkoituksena laittaa hyttysmyrkkyä lähtiessä, mutta yllättäen unohdin ja loput kilometrit kuluivatkin tuskaillessa ötököiden ateroidessa koipieni kimpussa. Asiaa ei auttanut ollenkaan se, että mitä lähemmäs Ailigasta pääsin, sitä kosteammaksi reitti muuttui ja ai että kun urheilutrikoot kastuivat ja hyttysten- sekä mäkäräisten puremat alkoivat toden teolla kirveltää…

DSC_5734 DSC_5741
DSC_5748
Henkinen tuska iski tajuntaan kerta heitolla hermojen kiristyessä lukuisten kosteikkojen ylityksistä ötökkäparven seuratessa kulkuani verenkiilto silmissään. Koettelemusta jatkui aina Ailikkaalle saakka, jossa alamäkeen ajaessani öttömönkiäiset viimein luovuttivat ja antoivat hermojeni levätä.

Skalluvaarasta Ailikkaalle on matkaa n. 12 kilometriä. Laskeuduin Ailikkaalta maantielle ja pyöräilin kylän keskustaan 2,5 kilometrin verran. Kotona laskin jaloistani yli 20 hyttysenpuremaa ja aloin tosissaan miettimään lokasuojien ostoa pyörään- kaikki vaatteeni päätyivät pesuun kuralla kuorutettuina.

Reitti oli tälläiselle aloittelijalle juuri sopiva- se tarjosi hieman haastetta osin kivikkoisilla kohdillaan ja tarjosi jännitystä Ailigaksen alamäessä. Kerran meinasin kaatua minulle liian haastavassa kivikossa. Reittillä ei ole opasteita eikä sitä ole merkitty. Kartta on hyvä olla matkassa, alueella on useampiakin mönkijäuria jotka kulkevat kyseisen reitin lähistöllä.

Ja kannattaa tosiaan ottaa hyttys- sekä mäkärämyrkyt mukaan tunturiin! Niitä on paljon kuten Lapissa ruukaa olla ja ne ovat hyvin nälkäisiä.

Telttailukausi avattu!

DSC_5104 DSC_5106
DSC_5109
IMG_20170511_195636 Heippa hei! Viimeinkin mulla on aikaa istua alas kirjoittamaan viime torstai – perjantai välisen yön reissusta. Mulla on viimeinen koulurutistus edessä ennen kesä”lomaa”, olis lääkelaskutentin, englannin kirjallisen ja pitkäaikaissairauksien kokeet torstaina edessä. Rimaa hipoen ja laadusta tinkien, vai miten se meni ?

Jälleen kerran mietin pääni puhki siitä, minne me Kiiskin kanssa uskallettais lähteä yöpymään. Tällä kertaa mä en ehtinyt jännittää reissua kovin montaa päivää, kun päätös lähdöstä syntyi viikon aikana.

DSC_5108
DSC_5123
Viime kesänä yövyin ensimmäisen yöni yksin luonnossa Skoarrajávrilla ja tälläkin kertaa kyseinen järvi tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta – jos kerta jo kerran olen siellä nukkunut, tuskin siellä tälläkään kertaa tulee ongelmia.

Pojan mentyä nukkumaan lähdettiin ajamaan kohti anoppilaa, jossa sain mukaani vielä viimeiset kamppeet (mm. porontaljan!). Aloitettiin kiipeäminen kohti määränpäätä kelkkauraa pitkin. Mulla oli mukana lumikengät, mutta koska hanki kantoi loistavasti ja J oli jättänyt jättijalkansa asetukset kenkiin, jätin ne poroaidalle odottelemaan aamuksi. Siinä hieman kiukustuneena mietin, että siitäpähän joku saa hyvät kengät itselleen.

Nousu Nuorgamiin vievältä tieltä Skoarralle on tosiaan hyvin jyrkkä. Alittamani poroaidan aukon kohdilta ei mene kesäaikaan lainkaan polkua ja kulkija joutuu kahlaamaan suopursujen ja vaivaiskoivujen läpi päästäkseen ylös. Ylempänä meitä vastaan tuli kelkkailija, vaihdettiin kuulumisia ja matka jatkui.

Kiiski kulki rauhallisesti edellä, välillä se innostui vetämään ja helposti tylsistyvänä se maisteli jokaisen jonkun lähistöllä asuvan laittaman vastaan tulleen reittimerkin. Kiiskin lempipuuhaa lenkeillä on myös lapasten nappaaminen käsistä…
DSC_5117 IMG_20170511_213505
IMG_20170511_212228
Saavuimme järvelle kurun kautta. Aloin heti etsiskelemään nuotiopaikkaa, jonka viereen appiukko kehotti teltan pystyttämään. Tuuli oli yltynyt hieman aikaisemmin ja teltan kasaaminen lumihankeen tuulenpuuskissa meinasi olla hieman haastavaa ja lähistöltä löytynyttä makkaratikkua pätkiessäni mietin, voisiko telttaan vain kääriytyä yöksi jos en saisi sitä pystyyn.

Onneksi teltta nousi kasaan helposti saatuani päädyt kiinni hankeen tikun palasilla, loput kulmat pysyivät aloillaan teltan omilla kiiloilla. Sisältä teltta oli kasassa kun en saanut toista päätyä tarpeeksi kireälle, mutta kyllä siinä yhden yön nukkuisi.

Samaan aikaan Kiiski havitteli porontaljaa itselleen mutusteltavaksi. Tyytyväisenä se mönki telttaan sisälle, haisteli levittelemäni kamppeet läpi ja asettui makuualustalleen istumaan.

Nälissäni söin evääksi tekemäni sämpylän ja mussutin suklaata. Kylmä alkoi hiipiä ylle ja päätin asettua nukkumaan.

IMG_20170512_065412 DSC_5125
Mua ärsytti, kun olin odottanut nukkumaan pääsyä koko päivän ja olin väsynyt mutta uni ei meinannut tulla millään. Koko yö tuntui menevän unen rajoilla roikkuessa. Kiiski nukkui rauhallisesti vieressäni ja yhden aikaan kylmään havahtuessani se oli siirtynyt aivan kylkeeni kiinni nukkumaan. Nukuin itse kahdella makuupussilla, mutta päädyin pukemaan karvalakin ja untuvatakin päälleni loppuyöksi. Samaan aikaan mieleeni tulvi mitä kaikkea kamalaa yön aikana voisi tapahtua. Päätin, että jos mun kohtalo on kuolla kupsahtaa tunturiin, sitten on.

Olin niin väsynyt, etten edes jaksanut alkaa panikoimaan pelkojeni kanssa joten rohkeasti käänsin kylkeä ja toivoin unen tulevan. Ilokseni aamulla seitsemän aikoihin herätessäni hoksasin jossain vaiheessa nukahtaneeni ja nukkuneeni yöni hyvin. Kiiski oli jossain vaiheessa loppuyötä innostunut mutustelemaan porontaljaa ja koko teltta oli täynnä ympäri levinneitä karvoja…

Puin toppahousut jalkaani ja nousin ulos teltasta. Yöllä oli satanut lunta ja kaikki eiliset jälkemme olivat kadonneet. Kiinnitin Kiiskin viereiseen koivuun kiinni ja aloin syömään eväitäni teltan ulkopuolella. Maisemat etelään päin eivät meinanneet erottua saman värisestä taivaasta ja vielä edeltävänä iltana jäästä nousseet pilkkireijät olivat hautautuneet lumeen. Aloitin tavaroideni pakkaamisen ja teltan purun.

Lähdimme Kiiskin kanssa vaeltamaan takaisin kohti Tenoa. Kiiski veti innoissaan ja askel upotti enemmän kuin tullessa. Onnekseni J oli päättänyt aamulla lähteä pilkille ja tulikin meitä vastaan kelkalla tovin kuljettuamme. Pummasin kyydin mulle ja koiralle takaisin alas anoppilaan.

Yöreissultani lähdin hakemaan hyvin nukuttua yötä raikkaassa ilmassa. Harmikseni unta ei kertynyt kovinkaan montaa tuntia, mutta tehtävä suoritettu! Yksin nukkuminen luonnossa ei pelottanut läheskään yhtä paljoa kuin viimeksi ja kokemus oli tälläkin kertaa positiivinen. Olen tyytyväinen että teltan pystytys lumeen kävi noinkin helposti ja että kaksi makuupussia + porontalja toimivat hyvin.

Seuraavaksi täytyykin alkaa miettimään minne sitä seuraavaksi lähtisi yöpymään, ja milloin!

Osa kuvista otettu puhelimella.

Pääsiäistunnelmia

DSC_5003 DSC_5030
DSC_4995 DSC_5000-2
DSC_5010 DSC_5022
DSC_5038 DSC_5041
Mulla ei paljoa kamera laulanut pääsiäisenä. Viiden päivän vapaiden  aikana ehti olla sekä sumuista lumisadetta kuin paahtavaa auringonpaistettakin. Vietettiin aikaa ties minkälaisen köörin kanssa ja hyviltä nauruilta ei säästytty tänäkään pääsiäisenä.

Kävin maanantai-iltana kahlaamassa Ánnáguravárrilla ja ajattelin vielä ennen Rovaniemen reissua kuvata ja kirjoittaa Utsjoen kylän pinnassa olevista näköalapaikoista. Etenkin Ánnáguravárrin näkymät yllättivät itsenikin!

Otan mielelläni vinkkejä vastaan upeista näköalapaikoista ja lähituntureista, joista voisin kirjoittaa 🙂

Eräs ilta Kaldoaivilla

DSC_4926 DSC_4874
DSC_4947 DSC_4950Ristiriitaista. Kaamoksella sitä toivoo, että talvi olisi pian ohi. Keväällä auringon paistaessa ja lumien alkaessa sulaa alkaa toivomaan että talvi kestäisi vielä ainakin pari kuukautta.

Tällä hetkellä tahdon vain takaisin Utsjoelle täältä Rovaniemeltä – lumihan kerkeää sulaa pois tämän kouluviikon aikana! Ehkei ihan. Ehkä. Hanget, kestäkää vielä hetki!

Viikonloppuna vietimme paljon aikaa ulkona molempien lasten kanssa ja ajelimme ympäri Kaldoaivia pilkkien ja pulkalla tunturin rinteitä alas laskien. Auringon laskiessa haimme viimeiset ootto-onget pois, väsyneinä ja hiljaisina katselimme maisemia. On onni saada kasvattaa lapsensa pohjoisessa. Nämä ovat varmasti niitä hetkiä, jotka he muistavat vielä aikuisinakin.

Vetsikkojoen kuohut

DSC_4845 DSC_4766
DSC_4770 DSC_4772
Vetsikkojoki on tullut tutuksi kesäaikaan, kun olemme J:n kanssa patikoineet sen läheisyydessä kulkevilla poluilla ja mönkijäurilla. Talviaikaan olen päässyt ihailemaan jokea reen kyydistä kun olemme appivanhempien kanssa menneet Jeagelveaijávrille pilkille Tenon ja Vetsikkojoen kautta.

Jo viime talvena haaveilin lumikenkäreissusta alueelle, mutta jostain syystä koko reissu jäi väliin. Tiistaina keräsimme kamppeet kasaan ja ajoimme E:n kanssa kyliltä Vetsikkoon. Auton jätimme polkujen läheisyydessä sijaitsevalle parkkipaikalle, laitoimme lumikengät jalkaamme ja lähdimme kulkemaan moottorikelkkauraa pitkin joelle päin.

Joki on ollut kuulemani mukaan arvaamaton tänä talvena ja uskalsimme kulkea jäillä vain vastikään ajetuilla moottorikelkkojen jäljillä. Lukuisat sulat kohdat paljastivat joen kuohut useammasta kohtaa ja kevyt tuulenvire teki parhaansa piilottaakseen ne.

DSC_4777 DSC_4784
DSC_4785Kenkäilimme auringonpaisteessa rannalle ja seurasimme uraa metsään. Joessa oli sen verran sulia kohtia, että päätimme kulkea metsässä vielä jonkin aikaa. Nälkä alkoi kurnia molempien vatsoja ja etsimme suojaisan paikan pienelle evästauolle.

Vetsikkojoen seutu on paikoin helppokulkuista, etenkin kuivaan aikaan polkuja pitkin. Sitä ympäröivät maisemat ovat jylhiä ja upeita. Jo parin kilometrin kävelyllä pääsee näkemään lähimaastosta poikkeavia maisemia. Kesäisin joen länsipuolta kulkevan polun varrella on maastoon kuluneita telttapaikkoja. Itäpuolen mönkijäura haarautuu useampaan eri suuntaan Kaldoaivin erämaahan.

Eväät syötyämme ja teet juotuamme matkamme jatkui kelkkauraa seuraten. Välillä kävimme joen rannassa katsomassa hyviä ylityspaikkoja, mutta päätimme seurata jälkeä vielä tovin. Poikkesimme uralta Suovassuolun ja Bajitrohčin välissä ja seurasimme uuden lumen seasta erottuvaa vanhaa jälkeä.

DSC_4805
DSC_4807 DSC_4808
DSC_4811
Ylitimme joen turvallisimmasta kohtaa ja jatkoimme lumikenkäilyä joen itäpuolen rantaa myöten. Juttelimme kaikesta maan ja taivaan väliltä ja jatkettiin ensi kesän reissujen haaveilua sekä suunnittelua.

Hiljalleen joki alkoi muuttua railoisammaksi ja sulemmaksi, päätimme nousta ylös rannalle ja jatkaa matkaamme maata myöten niin kauan, että pääsisimme takaisin kelkkauralle. Jouduimme nousemaan ylös Ánot-Biret njárgalle ja lumikengät jalassa kiipeäminen ei tietenkään sujunut ihan niin kuin  aluksi suunniteltiin.

DSC_4827
DSC_4834 DSC_4840
Ylhäällä jäimme hetkeksi katselemaan maisemia ja vilkuteltiin ohi ajaneelle rekiseurueelle. Lumikenkäreissumme tutkimusmatka jatkui jyrkän mäen rinteeseen, jonka laskimme lumikengät jaloissamme taidokkaasti alas. Ylitimme kaatuneen poroaidan ja samoilimme tiheässä metsässä, löysimme lahon vajan ja keskeneräisen huussin (tai hyvin ilmastoidun) sekä suuren linnunpesän koivun latvasta.

Aloimme jälleen lähestyä jokea ja päätimme hakeutua tutulle kelkkauralle pienen saaren kautta. Ylitimme puron suurten kivien kautta ja suuntasimme suoraan joen jäälle.

Palasimme uraa pitkin takaisin parkkipaikalle, puhdistimme kenkämme ja starttasimme auton hetken aikaa hengähdettyämme.

Vetsikkoon on Utsjoen keskustasta 13 kilometriä. Vetsikkojoen länsipuolella kohoaa Veahčatnjunnis– tunturi ja itäpuolella Rihtoalgi. Alueen polut ja mönkijäurat soveltuvat myös maastopyöräilylle.

Kaikki kuvat, paitsi jossa itse esiinnyn ((c)E.T), ovat ottamiani.

Juttu myös Retkipaikassa!

Pimplaten Kaldoaivilla

DSC_4202

Niin mitä?

Pimplata. Eli pilkkiä. Muutamalla kaverilla on hauska tapa sanoa pilkkimistä pimplaamiseksi.

Lauantaina hurautettiin J:n ja Pikku-J:n kanssa Kaldoaivin erämaahan pilkille. Ajettiin Utsjoen kelkkailureittiä pitkin Vuokŋoljávrille ja sieltä pinelle lompololle. Kalaa lompolosta ei harmiksemme tullut mutta Pikku-J ainakin nautti ulkoilusta ja reen kyydissä istuskelusta.

DSC_4213 pilkillä
DSC_4215
Sää oli mitä parhain, pilkillä olisi helpostikin pärjännyt vähemmällä vaatteella mutta kova tuuli jäädytti sormet ja varpaat hetkessä, vaikka päällä olikin Safarin thermosaappaat ja nahkakinttaat! Pikku-J:lle puettiin kahdet villahaalarit toppapuvun alle, kypärän alla ollut paksu kypärämyssy oli vaihdettava tekokarvalakkiin jotta viiman puhaltama lumi ei haitannut pikkukaverin menoa. Yllätyksekseni poitsulla oli villahaalareista huolimatta hyvä olla.

Olen ollut hyvin tyytyväinen pojan talvivaatteisiin, tulen jatkossakin hankkimaan lapsille samojen merkkien kamppeita. Oikeastaan ainoa ongelma pojan pukemisessa pakkasille on ollut hanskojen koko – sopivien hanskojen sisään ei mahdu merinovillaiset lapaset, vaan silloin on käytettävä isompia hanskoja joihin pojan peukalo ei yllä paikoilleen. Onneksi tämä ei ole näyttänyt haittaavan pojan menoa.

DSC_4253 DSC_4226
DSC_4220
Tällä kertaa olimme liikenteessa J:n isältä lainaamallamme Lynxin Yetillä, joka on sopiva vehje reen vetoon. Suunnitelmanani oli ajella tänä viikonloppuna umpisessa meidän kelkalla mutta todettiin paremmaksi vaihtoehdoksi ottaa mukaan kelkka jolla rekeä saa varmemmin vedettyä syvemmässäkin lumessa.

Yllätykseksemme lumi oli pakkautunut niin tiiviiksi, ettemme missään vaiheessa meinanneet jäädä reellä jumiin. (Toisin kuin viime vuonna näihin aikoihin, samalla pätkällä olimme 3-5 kertaa jumissa omalla pökötillämme ja samalla reellä…) Ajelin tyytyväisenä lähimaastossa ja etsin potentiaalisia kuvauskohteita.

DSC_4206 DSC_4208
DSC_4216
Saimme punkeroreen käyttöömme viime talvena ja nyt oli ensimmäinen kertani kun istuin sen kyydissä. Viime talvena olin mielummin kuskina, mun kokemukset reissä istumisista ei ole olleet kovin mukavia. Reessä oli yllättävän mukava istua, porontalja lämmitti mukavasti ja Pikku-J:kin viihtyi hyvin sylissäni. Tuuli ei päässyt puhaltamaan häntä kasvoihin visiirin takaa.

Ja nyt odottelen innolla uusia työvuorolistoja, joiden perusteella suunnitellaan uudet pilkkireissut koko perheen kanssa. Ensi perjantaina säiden salliessa ajattelin hurauttaa Kuoppilakselle kuvaamaan.

Osa jo huomasikin, blogini sai kunnian olla Retkipaikan Kuukauden Retkiblogi! Olen hyvin otettu tästä tilaisuudesta. Kiitos ihanista kommenteistanne henk.kohtaisella facebook-sivullani ja toivotan uudet lukijat tervetulleeksi 🙂

Aurinkotervehdys

DSC_4141 DSC_4129
Sunnuntai aamuna lähtö tunturiin kutkutteli mielessä. Millään en olisi jaksanut laittaa lumikenkiä tai suksia jalkaan lauantain lumikenkäilyn ja perjantain kotiinpaluun jälkeen, joten päädyin starttaamaan kelkan ja hurautin Ailigas- tunturille päivän valoisimpaan aikaan.

Aluksi jännitin ylösajoa uuden lumen takia ja miehen kanssa pohdittiin mitä tehdään jos jään yksinäni johonkin rinteeseen kiinni enkä saa kelkkaa irti ilman apua. Joka tapauksessa päätin lähteä ja olin tyytyväinen päätökseeni!

DSC_4136DSC_4175
DSC_4139
J:n on pitänyt jo monen talven aikana opettaa mulle umpisessa-ajon saloja, mutta joka pääsiäinen hoksataan olevan jo liian myöhäistä. Viime päästäisenä toimin kuskina ja syvemmässä lumessa ajo (J kyydissä!) meidän pökötillä onnistui oikein hyvin – yksin en vain tahdo vielä lähtä koettelaan tunturien puuteria.

Onneksi reitti Ailikkaalle oli hyvin ajettu ja tampattu, pääsin kelkkareitille hyvin ilman ongelmia. Hurautin reittiä myöten etelään ja kuvasin karun kaunista sähkölinjaa, joka omalla tavallaan ei kuulu ollenkaan maisemaan. Syvempänä Kaldoaivin erämaata se muistuttaa joka kerta arjesta ja ihmisen läsnäolosta, vaikka erämaassa kaipaa enemmän luonnonrauhaa ja taukoa tekniikasta.

DSC_4138 DSC_4140
DSC_4131
Linjaa kuvattuani hurautin Palopäälle kuvaamaan aurinkoa. Kauempana porotokka tarkkaili puuhiani ja päätin olla häiritsemättä niitä sen enempää. Täytyy ensi kerralla ottaa zoomiputki mukaan, jotta voin kuvata poroja poroystävällisellä tavalla.

Ajelin Palopään rinnettä myöten poroaidan päähän ihastelemaan auringon viimeisiä säteitä. Paluumatkalla pötki kettu kauheaa vauhtia pakoon ja jäi sopivan matkan päähän tiirailemaan perääni.

Olisipa talvi jo niin pitkällä että töiden jälkeenkin päivänvaloa riittäisi pitkälle iltaan. Ajattelin tässä jossain sopivassa vaiheessa hurauttaa takaisin Ailikkaalle lumikenkien kera, kelkan jätän parkkiin jonnekin ja käyn heittämässä pienen lenkin tunturiin.

 

Kaldoaivi tammikuussa

DSC_0218 DSC_0238
DSC_0023Kaivoin ulkoisen kovalevyn esille ja aloin fiilistellä menneiden vuosien kuvia. Nämä postauksessa näkyvät kuvat on otettu 2014 tammikuussa ja nyt uudelleen muokattuja. Tällä reissulla olimme tunturissa viitenä päivänä putkeen, yli 25 asteen pakkasissa.

Reissu oli yksi parhaimmista mitä Utsjoella asuessa on tullut tehtyä – ajeltiin pitkin Kaldoaivia ja ihasteltiin kaamoksen värejä laidasta laitaan.

DSC_0244 DSC_0028
DSC_0030Meillä oli vaikka mitä kivoja suunnitelmia uudelle vuodelle jota varjosti ennen joulua sairastetut flunssat ja vatsataudit. Uutta vuotta edeltävänä iltana mulle nousi kuitenkin kuume ja siitä lähtien olenkin istunut kotosalla ja odotellut parantumista kuumeisesta yskästä.  Edelleen olo on todella väsynyt ja huomaa kyllä että on tullut sairasteltua kuukauden aikana oikein kunnolla.

Tänään onneksi oli viimeinen päivä sairaslomaa ja huomenna koittaa arki. Tai arki ja arki, olen yhden päivän töissä ja lähden pojan kanssa etelään mun vanhempien luokse viideksi päiväksi!

DSC_0013 DSC_0113
DSC_0240Ja ettei tästä blogitauosta tulisi liian pitkä, lähden 16. päivä Rovaniemelle viideksi päiväksi koulun lähipäiville! Mua harmittaa että tää tammikuu on alkanut näin ja tulee jatkumaan vielä jonkin aikaa vähäisenä tunturissakäymisellä, yleensä tammikuussa oon käynyt paljon lumikenkäilemässä ja kuvaamassa loppuvan kaamoksen värejä.

Onneksi mulla on nyt tallessa vanhempia kuvia, joita tuun lisäilemään blogiin tämän hiljaisen ajan aikana.

Kommentoida muuten voi klikkaamalla otsikosta artikkelin auki, tekstien lopusta löytyy kommenttikenttä :). Otan neuvoja vastaan, että miten sen saisi kätevämmin tähän näkyviin!

*kuvat ovat ottamiani