Tsaarajärvellä vietetyn yön myrsky oli yksi talven pahimmista, oli onni että ensimmäinen tupayö osui sen ajalle.
Vaikka kuinka seurasin säätiedotteita, tuulen kovuus tuli yllätyksenä. Erämaassa sääolosuhteet vaihtuvat uskomattoman nopsaan. Vielä illasta sää oli tyyni, oksakaan ei liikahtanut tuulessa.
Heräilin vasta yhdeksän aikaan. Suunnitelmana oli odotella lounaaseen saakka ja lähteä kahdentoista maissa hiihtämään kohti Tsuomasvaaran autiotupaa.
Myrsky oli puhaltanut pihaan suuret lumiaallot joiden läpi täytyi kaivaa tie huoltorakennukselle puiden hakua varten. Tuuli tyyntyi sopivasti lähtöajankohtaan!
Tuuli oli puhaltanut Tsaarajärven koville lumiaalloille. Vaellukseni oli ollut rankka ja päivän yhdeksän kilometriä tuntuivat saavuttamattomilta. Merkittyä kelkkauraa oli mukava hiihdellä, karttaa tarvitsi lähinnä turhauttavaan itsensä paikantamiseen – vielä noin pitkä matka!
Hiihdin kypärämyssy ja kelkkalasit päässäni, vaikka tuuli ei ollutkaan enää myrskylukemissa se sai lumen lentämään ikävästi.
Saavuin Tsuomasvaaralle neljän kieppeillä. Hiihtäessäni Tsuomasjärveä pitkin sain seurata poronhoitajien töitä lähivaaran laella, oli mielenkiintoista. Samalla harmittelin sitä, että jo viidentenä vaelluspäivänä näin ihmisiä.
Autiotuvalla harmistuin keltaiseksi kustusta pihahangesta ja kaljatölkeistä. Muuten tupa oli siisti ja kamiinan luo oli jätetty kauniit kiehiset. Ilta kului syödessä ja lukiessa, kampetta huoltaessa ja viimeistä iltaa fiilistellessä.
Mielialani oli ollut suhteellisen matalalla koko vaelluksen ajan. Jaksoin koronasta huolimatta hyvin, epäilen ruokahaluttomuuden ja väsymyksen olleen syynä miksen oikein nauttinut vaeltamisesta. Vaellus oli toki rankin mitä olen tehnyt ja koin paljon iloa ja voimaantumista onnistuneista hetkistä, silti jäin kaipaamaan seikkailufiilistä.
Välillä näinkin eikä aina voi olla täysissä voimissaan iloitsemassa luonnon rauhasta. Vuosien aikana olen oppinut tunnistamaan miksi mieliala laskee, milloin ikävä iskee ja mikä siihen on hoitokeinona. Ruoka ja lepo!
Onneksi mukanani oli viihdyttävä kirja ja herkkuja joiden parissa sain nauttia illasta nukahtamiseen saakka.
Aikainen aamu valkeni kauniin aurinkoisena. Tupayöpymisissä on etuna nopeat lähdöt, ei tarvitse purkaa käytännössä mitään. Yön yli kuivuneet varusteet oli mukava pukea päälle, eikä yksin tullut sotkettuakaan paljoa joten tupa oli hetkessä valmis seuraaville. En saanut tehtyä yhtä kauniita kiehisiä kuin edeltävä, mutta räpellykseni ja jättämäni sytytyspalat varmasti ilahduttaisivat jotakuta.
Merkityillä kelkkaurilla saa hiihtää, kun noudattaa varovaisuutta. Moottorikelkkailija voi ilmestyä mäkisestä mutkasta kovaakin vauhtia. Ajatuksena ajetulla uralla hiihtäminen voi olla mukava, mutta todellisuudessa uralla hiihtäminen voi olla perseestä.
Yöllä sataneella hangella oli yksi täydellinen kelkanjälki. Sitä pitkin oli ilo hiihtää tarvottuani uppohangessa kaatuvan Maken kanssa. Ei mennyt kuitenkaan kauaa kun useampi kelkkailija ajoi ohi ja baanasta tuli kalteva, epätasainen ja urainen. Eli lyhyesti – hankalasti hiihdettävä.
Mutta, minähän se hiihdin kelkkauralla joten mitäpä sitä enempää valittamaan. Viimeinen päivä oli nätti, kantapäitä ei särkenyt ja taskussa pullotti useampi ylijäänyt suklaapatukka. Kuuntelin podcastia viimeisten kilometrien kunniaksi ja pidin lounastauon Luossajohkan ylityspaikalla. Matka Tsuomasvaaralta Pulmankijärvelle piti olla tuttu, mutta viimeisillä sadoilla metreillä valitsin väärän kelkanjäljen ja laskeuduin mökkikeskittymään josta oli todella hankala löytää Pulmankijoelle ja veneenlaskupaikalle josta ystäväni lupasi noutaa minut.
Tietämättäni kylillä oli toissayön jälkeinen lumikaaos. Ystävääni helpottaakseni hiihdin tietä pitkin paremmin auratulle tielle. Olo oli voitokas, tulipahan tehtyä tähänastisista vaelluksista rankin! Olin odottanut hetkeä kun saan riisua monot pois jaloistani ja istua auton kyytiin.
Edessä oli vielä oman auton esiin kaivaminen työpaikan pihasta. Hieman jännitti, saadaanko kahdestaan auto liikkeelle mutta pian huristelinkin kauppaa ja himoitsemaani fantaa kohti.
Vielä en voinut haudata talven hiihtoja – viikon päästä koittaisi uusi vaellus…
Tsuomasvaaralla ja Tsaarajärvellä on tullut käytyä ennenkin – tsekkaa postaukset Pulmankijärvi – Sevettijärvi vaellukselta
Erämaan vaeltajatar 