Kaamos – vuoden viimeinen retki

DSC_6300-2

Sen sijaan, että voivottelisin loppuvuoden suunnitelmien menneen uusiksi sairasteluiden takia, iloitsen siitä että pääsimme lasten kanssa vuoden viimeiselle retkelle kauniina kaamospäivänä. Vaikka taivas olikin pilvinen ja toinen lapsista ihmetteli miksi kaikki on valkoista, saimme nauttia sydäntalven rauhoittavasta ilmapiiristä.

En voinut uskoa että edeltävänä päivänä oli ollut kolmekymmentä astetta pakkasta, viidentoista asteen pakkanen tuntui lämpimältä siihen verrattuna!

Toivoin meidän pääsevän Skaidijärven laavulle saakka, mutta uppohanki oli liian raskas kulkea. Laskimme mäkeä ja seurasimme ketun kantavia jälkiä avotunturin syleilyyn. Puiden kaunis riite kutsui luokseen ja löysimmekin kauniin taukopaikan.

DSC_6295
DSC_6292
DSC_6286

En tahtoisi ajatella että vuoden aikana tulisi retkeillä tai yöpyä ulkona tietty määrä, toivoin kuitenkin etenkin loppuvuodelle enemmän ulkona vietettyä aikaa. Syyskuun vaelluksesta lähtien vähänväliä on joku pöpö iskenyt ja olen itsekin sairastellut enemmän kuin aikaisempina vuosina. Minulla on kaksi teoriaa miksi vastustuskykyni on laskenut ja toinen niistä on väsymys.

Etenkin tammikuu vaikuttaa rauhalliselta ja toiveenani on päästä yön yli retkelle jonnekin kauemmaksi. Viime talven yöretki Karigasniemen Ruktajärvelle oli upea seikkailu, toinen samanlainen kelpaisi!

Ensi vuosi tuo tullessaan uusia kuvioita ja haasteita jotka otan ilolla vastaan. Luvassa on varmasti monia upeita hetkiä luonnossa.

Pienempi lapsista täyttää pian kolme ja on aika ottaa hänetkin mukaan yöretkille. Isommasta huomaa jo kuinka kokenut ulkoilija hän on, retkellämmekin hän vain tuumasi että on kylmä ja rupesi puuhastelemaan lämmitelläkseen. Hän menee omia menojaan, samalla saan opettaa pikkusiskolle samat asiat ja taidot mitä pojallekin opetin vuosia sitten. Ihanaa palata siihen aikaan.

Henkilökohtaiseen suunnitelmaani kuuluu lisätä talvitelttailua. Opetella eri talviolosuhteissa yöpyminen ja matalassa teltassa puuhasteleminen. En vielä tiedä käytänkö talvella Fjällrävenin abiskoa vai vanhempaa telttaa, täytyy kokeilla miten vanhus toimii hangella. Talvivaelluksen kohteesta tai ajankohdasta en ole vielä 100% varma, muutama varustekkin vielä puuttuu. En ole täällä maininnutkaan, sain viimein hankittua uudet tunturisukset, niistä lisää myöhemmin…

DSC_6298
DSC_6285

Eväsretkemme puiden suojissa sai nopean lopun päiväuniajan paukkuessa reilusti yli. Vaikka kannoinkin taaperoa uppohangessa kahlaten, en voinut kuin vain nauttia lasten kanssa ulkoilusta. Vuodenajasta riippumatta lasten kanssa ulkoilu vaatii enemmän valmistelua ja jatkuvaa huolenpitoa omiin reissuihin verrattuna, on silti palkitsevaa lähteä heidän kanssaan luontoon vaikka kuinka kiukuttaisi.

Oikein hyvää uutta vuotta teille! Ensi vuosi startataan koostepostauksella Nuku joka kuukausi ulkona vähintään kerran- haasteesta.

Kaamos – lyhyt hiihtoretki

DSC_6266
DSC_6271

Haaveilin viikonlopulle uskaliaasta, pimeää uhmaavasta hiihtoretkestä jonnekin kauemmas. Olin suunnitellut suuntaavani jopa kymmenen kilometrin päähän autiotuvalle tai lumikenkäileväni eräälle kodalle yöksi. Olin kuitenkin niin väsynyt viikosta johon sisältyi yksi uneton yö sekä yö kotipihalla teltassa, että päätin luopua suunnitelmistani.

Yö teltassa oli kuitenkin välttämätön keskelle viikkoa osuneelle vapaapäivälle, tahdoin saada joulukuulle useamman ulkona nukutun yön. Nukuinkin kymmenen tuntia muutamalla herätyksellä! Teltta oli pystytetty huolimattomasti, puutarhatuoli piti sitä pystyssä yhdestä päästä. Pääasia, että se kesti leudon ja tuulettoman yön kotipihassa.

DSC_6276

Tuskastun jos en pääse ulkoilemaan. Koiran lenkitys tien vartta pitkin pimeydessä toimii ensiapuna, talvella hiihtäminen saa oloni rentoutuneeksi. Ei mene kuin hetki kun hyvä olo valtaa mielen.

Kauppareissun yhteydessä päätin käväistä hiihtämässä Pulmankijärventien lähistöllä Skaidijärven alueella. En suunnannut kodalle vaan päätin tutkia lähimaastoa. Oli kaamospäiväksikin synkkää, pilvet olivat peittäneet taivaan lähes täydellisesti. Porot kulkivat kohti pohjoista laskeutuessani niiden kaivamaa rinnettä alas järven jäälle.

Kuu katseli kulkuani pilviverhon takaa. Lunta ei ollut paljoa, porojen kaivamassa rinteessä sai olla tarkkana ettei astu suksella harhaan. Hiihdin järven rannan lähistöllä, vaikka kovat pakkaset ovat varmasti jäädyttäneet tunturijärvet en uskaltanut hiihdellä suoraan järven yli. Jäin kuitenkin jäälle katselemaan pilvien takaa paljastuvaa suurta kuuta.

DSC_6277
DSC_6282

Hiihtelystä hurmioituneena ehdin jo katsoa teltalle paikan seuraavaa yötä varten, innostuin ajatuksesta tulla avotunturiin nukkumaan muutaman puun suojiin. Riisuin sukset tunturikoivun juurelle ja kaivoin pienen kolon jaloilleni. Istuin hangelle syömään pientä evästäni, kaupasta mukaan nappaamaani suklaapatukkaa. Kaamoksen hiljaisuus oli syvää.

Paluumatkalla huomaamattani uskallauduin hiihtämään suoraan järven jään yli. Valitsin reitikseni rinteen jyrkimmän kohdan porojen katsellessa hiihtoani kauempaa, ne olivat hiippaileet takaisin tukikohtaansa. Porojen kaivamassa rinteessä oli hankala edetä, olipahan aikaa tutkia niiden esiin kaivamia kasveja ja naureskella riekon jättämille vauhtiraidoille.

Enpä koskaan päätynyt yöksi sinne avotunturin rauhaan. Loppuvuosi on ollut raskas sairasteluiden ja töiden vuoksi, normaalistikin tulee hidastettua vauhtia kaamokseksi pimeän takia, mutta tälläinen tekemättömyys alkaa jo käydä hermoille! Alkuvuosi näyttää valoisammalta, ehkä silloin ehdin haaveilemalleni yöretkelle.

DSC_6284

Tsekkaa tästä viime joulukuun yöretki Urho Kekkosen kansallispuistoon!

Kaamos – lumikenkäretki lähimaastoon ja yö kodassa

DSC_6217

Muut kaamosaiheiset postaukseni

Utsjoella kaamos kestää 52 vuorokautta marraskuun lopulta tammikuun puoleen väliin saakka. Tällä hetkellä olen sujut kaamoksen kanssa, päiväunia nukkuvan taaperon vanhempana valoisaan aikaan ulkoileminen valitettavasti osuu juuri unien ajalle, muuten en kaamoksesta keksi mitään valitettavaa. Hämärä aika on noin kymmenestä kahteen saakka, muuten onkin pimijää.

Kovien pakkasten hellittäessä oli pakko päästä luontoon. Aluksi suunnittelin lähteväni hiihtämään mutta autoa sääliessäni päätin lähteä lähirinteeseen lumikenkäilemään. Rinteessä ei vielä mene kelkanjälkeä jota pitkin pääsisi liukulumikengilläkin, jyrkissä kohdissa lumikengät ovat muutenkin parempi vaihtoehto.

Pakkasta oli -22 astetta ja onnistuin pukeutumaan oikein, mikä oli yllättävää talven ensimmäisillä paukkupakkasilla.

DSC_6215
DSC_6214
DSC_6225

Rinteessä puuskutti. Tahdoin välttämättä nousta ylös saakka tasanteelle katselemaan Tenoa. Pidin paljon taukoja, seurailin riekkojen tuoreita jälkiä niitä näkemättä. Jossain lähistöllä oli varmasti parvi.

Sattumalta katsoin Norjan rantaa ja erotin pellon reunalta kaksi hirveä. Ne kävivät vuorotellen maaten, aivan kuin odotellakseen joen lopullista jäätymistä päästäkseen Suomen puolelle. Seurailin niiden makoilua jonkin aikaa ennen kuin jatkoin matkaani. Olin haltioissani, ei tarvinut kauas lähteä kotoa hyvän mielen perässä.

Hanki kantoi tuulen puhaltamilla kohdilla hyvin. Vaivaiskoivut eivät enää tarranneet lumikenkiin ja kaunis jääriite puissa tekivät maisemista satumaiset. Missasin kaamoksen kauneimmat värit noin puolella tunnilla, taivaalla oli rinteelle saapuessani vielä hieman vaaleanpunaista jäljellä. Lähestyvä sininen hetkikin kelpasi oikein hyvin.

DSC_6223
DSC_6237
DSC_6242

Tasanteella ei näkynyt jälkeäkään eläimistä. Lumikenkäilin jonkin matkaa kohti Kaldoaivin erämaata kylmän hiipiessä iholle. Päätin käväistä mutkan tasanteen reunalla ennen kotiin paluuta. Sukset olisivat olleet ylempänä loistava valinta, olisin jaksanut käydä pidemmälläkin. Hirveä kaipuu hiihtoretkille iski, olisipa jo kevät ja kantohanki! Pystyin kuvittelemaan itseni matkalla kohti kauempana piilottelevaa Jeagelveaijávria.

Pysyessäni liikenteessä varpaita ei paleltanut kuin niiden kärjistä. Jalkani ovat ongelmalliset, ne saattavat kohmettua tunnottomiksi sisälläkin. Oli ihme, etteivät ne olleet umpijäässä kotiin päästessäni. Oli hyvä pysyä jatkuvasti liikkeellä.

Paluumatkalla alas sukeltelin koivujen oksien lävitse riekkojen jälkiä seuraillen. En enää erottanut hirviä rannalta.

IMG_20211126_232122__01
IMG_20211126_232828__01

Illemmalla päätin yöpyä kotipihamme kodassa. Ulkona oli -25 astetta, kodassa hieman lämpimämpi lumipeitteen takia. Nukuin -19 comfortin makuupussillani ja Jervenin fjelldukella. Minun piti testata ilmapatjaani eristepatjan kanssa, mutten saanut rullattua sitä auki – se oli jäätynyt! Hain porontaljan jonka avulla pysyin lämpimänä aamu viiteen saakka, kuuden jälkeen hiippailin sisälle.

Yöllä heräsin ensin pari kertaa omaan kuorsaukseeni ja jossain vaiheessa aamuyötä kovaan pamaukseen. Ensiksi mietin pitäisikö huolestua, mutta päätin jatkaa uniani. En edes aamulla muistanut koko ääntä ennen kuin puolisoni kertoi Utsjoella olleen kunnon jyrinät yöllä. Norjan puolella oli ollut 2,5 magnitudin maanjäristys! Aika hauska, että olin näinkin kaukana kyliltä herännyt pamaukseen. Aamuyöstä kieräksi säätämäni aukko oli reunoiltaan jäätynyt, tunsin kuinka hengitysilmassa sulava riite tipahteli nenänpäähäni. Aukosta puski kylmää ilmaa sisälle pussiin, edes jalkopäähän potkimani untuvatakki ei lämmittänyt enempää nostaessani sen yläkropan suojaksi.

Onneksi rohkaistuin yöpymään ulkona vaikka alunperin olin sitä mieltä etten uskalla sairasteluiden jälkeen. Kova, kylmä pakkanenkin tuntui vastenmieliseltä. Päivän ulkoilut näyttivät ettei pakkasta tarvitse pelätä, oikeilla varusteilla pärjää.

Tahtoisitteko jonkinlaisen esittelyn tuosta Jervenin tunturiviitasta?

Lumen valtaama luonto kaamoksen loppupuolella

DSC_2087 DSC_2094
DSC_2101
Keskiviikkoinen vesisade kruunasi tämän oudon talven. Marraskuussa talvi vaikutti vielä kulkevan samalla kaavalla kuin pari edeltävää, jos viime vuoden lumetonta alkutalvea ei lasketa, leuto ja runsasluminen joulu-tammikuun aika on kummastuttanut monia.

Sunnuntaina lumikenkäilin ylös Paistunturin erämaan puolelle Geologiselle polulle ja yllätyin lumen määrästä. Ylös polulle kenkäily oli normaalia raskaampaa jyrkässä rinteessä, vuoron perään aurasimme polkua auki Kiiskin kanssa. Pelkäsin ettei tuo koirien lamborghini jaksaisi kahlata töppöjaloillaan pitkälle, sain jälleen yllättyä. Välillä se kulki lumikengissä kiinni ja pian se olikin hihnan salliman matkan päässä seuraamassa ketun jälkiä.

DSC_2108 DSC_2110
DSC_2114
Vaikka vannon liukulumisuksien nimeen, lumikengät olivat sunnuntaille parempi valinta. Jopa paikoilla joissa tuuli pääsee puhaltamaan vapaasti upotti. Kuljin ketun jälkiä pitkin löytääkseni hangen kantavimmat kohdat.

Alun hikoilun takia palelin saapuessani Kalkujoen lammelle. Alkuperäiseen suunnitelmaani kuului pitää tauko kodalla ja nauttia teestä, puntaroin kuuman juotavan ja liikkumisen välillä ja päädyin jatkamaan matkaa pystähtymättä.

DSC_2141

DSC_2133
DSC_2143
Kota uinui paikoillaan lumipeitteen alla. Sen alapuolella seisova opastekylttiryhmä on normaalisti pääni korkeudella, nyt seisoin miltei sen korkeudella. Lunta Annakurussa oli vielä enemmän mitä Geologisen pohjoispään polulla ja sain kulkea lumisen satumetsän halki kohti kylää.

Riekkojen jälkiä parveili puulta puulle kaikkialla kurussa. Onneksemme näimme kaksi vitivalkoista yksilöä niiden lennähteässä lumikiepeistään karkuun. Mäessä pehmeä lumi luisti allani ja mätkähdin takapuolelleni syvälle hankeen. Kamera kaulassa jäin istuskelemaan ja pohtimaan kuinka pääsisin ylös kastelematta sitä, kun reppunikin oli jäänyt hangen vangiksi.

Alas tarpoessa varpaanikin olivat lämmenneet ja sain rauhassa istuskella ennen kuin könysin ylös. Kiiski istuskeli vieressäni ja oli varmasti salaa tyytyväinen hengähdystaukoon vaikka vetikin kunnon hepulit alas pururadalle päästyämme.

En kehdannut kulkea pururataa pitkin lähemmäs kotia koiran kanssa joten riisuin lumikengät koulun pihalla ja kuljimme tietä pitkin loppumatkan. Taakse jäävä oranssin kirjava taivas kieli pian päättyvästä kaamoksesta. 8 päivää enää ja aurinko nousee jälleen!