Tekemistä leiriin – kuinka saada aika kulumaan yöretkillä

DSC_2758

Kun aloittelin yöpymään yksin luonnossa, ongelmanani oli paikoillaan viihtyminen. Tekemättömyys leirissä sai ajattelemaan liikaa ja tunsin oloni epämukavaksi hiljaisuudessa.

Nyt iltojen pimetessä ja lokakuun yöretken lähestyessä olen alkanut jännittämään miten ihmeessä saan ajan kulumaan leirissä, etten ala turhia pelkäämään kun mielikuvitus lähtee laukalle. Leirielämä on osa vaeltamista, pitkän päivän päätteeksi on helpottavaa päästä lepäämään turvallisen tuntuiseen telttaan ja puuhailemaan asioita joita ei välttämättä kotona tee.

Monesti käy tosin niin, ettei luppoaikaa jää ennen nukkumaanmenoa. Hiihtovaelluksellani olin iltaisin niin väsynyt, etten ruuanlaiton ja vesien sulattelun lisäksi jaksanut tai ehtinyt tehdä muuta kuin huolehtia puut seuraavalle aamulle valmiiksi.

DSC_3644
DSC_3522

Kyselin blogini instagramissa @adventurelandlapland mitä seuraajani puuhailevat leiriytyessään. Jaan nyt vinkkejänne ja lisään mukaan omiani!

  • lukeminen. Olen löytänyt kirjat uudelleen pelkän vaeltamisen ansiosta. Pyrin valitsemaan kirjan painon mukaan
  • sudokut, ristikot. Eivät paina paljoa ja vievät mukanaan
  • ruuanlaitto
  • seuraavalle päivälle polttopuiden halkominen itselle ja seuraaville yöpyjille, kiehisten veistely
  • puutyöt, lastan tai voiveitsen teko on helpommasta päästä, kokeilepa tehdä lusikka!
  • valokuvaus, pimeällä revontulien nappaaminen ruudulle voi olla yllättävänkin hankalaa jos ei ole perillä asetuksista…
  • autiotuvan tai muun kiinteän yöpymispaikan siistiminen, ikävää puuhaa jos sotkua on paljon, näin tuotat itsellesi ja muille iloa
  • leirialueen tutkiminen. Hetta- Pallaksella seurailin päästäisen elämää. Oli yllättävän mielenkiintoista kun ei ollut muutakaan puuhaa
  • kutimet ja lanka eivät paina paljoa
  • päiväkirjan kirjoittaminen, piirtäminen
  • seuraavan päivän reitin tarkempi selailu, kartan tutkiminen
  • venyttely, todella tärkeää seuraavaa päivää varten
  • uiminen, peseytyminen pidemmän kaavan mukaan vesistössä (huomioi, ettet välttämättä tarvitse pesuaineita!)
  • varustehuolto
  • kalastus, mikäli mahdollista ja sallittua
  • muiden vaeltajien kanssa kuulumisten vaihtaminen iltanuotiolla (tarvitset vain juttutuulella olevan henkilön)
DSC_2943
DSC_2939

Kun olen saanut leirielämään rutiinia ja mielekästä puuhaa, yöksi luontoon lähteminen on helpompaa ja osaan nauttia omasta rauhasta paremmin kuin muutama vuosi sitten. Pimeä on edelleen hankala kohdata, yöttömän yön Lapissa huhtikuusta lähtien olen saanut nauttia hämäristä tai täysin valoisista öistä jolloin ei ole tarvinut uhrata pelolle ajatustakaan.

Pitämällä itseni kiireisenä en jää paikoilleni mietiskelemään ja altistamaan itseäni mielen möröille.

Mitä sinä teet leirissä? Estääkö pimeän pelko yöpymästä luonnossa?

DSC_2795

Kevon luonnonpuiston vaellus syksyllä 2020 – Gamajotnsuohpášája – Fiellun putous 14 km

DSC_3558
DSC_3559

Kevon vaelluksen ensimmäisen osa

Ensimmäisenä yönä heräsin nakertavaan ääneen. Kuuntelin nakerrusta korvatulppieni lävitse, kurkistin nukkuvaa Kiiskiä ja jatkoin uniani todettuani äänen olleen vain harhaa.

Aamulla herättyäni kosteasta teltasta levitin makuupussin tuulettumaan patjan päälle ja könysin ulos teltasta auringonpaisteeseen. Kello oli hieman yli puoli kahdeksan, naapurit olivat jo täydessä touhussa aamutoimineen.

Selkä oli jumeista kipeä ja pohkeet tuntuivat täyteen puhalletuilta ilmapalloilta. Minkähänlainen olo olisi ilman illan buranaa ja huolellista venyttelyä?

Aloin kaivelemaan Kiiskille aamupalaa ja hämmennyin käteni osuessa puolityhjään muonapussiin. Illalla olin antanut koiralle kokonaisen pussillisen raksuja, joten sen repusta ei olisi pitänyt löytyä yhtäkään puolikasta. Tutkittuani mysteeriä tarkemmin havaitsin raksupussissa ja koiranrepussa reiät. Tehtyäni lisää salapoliisityötä huomasin teltan toisella puolella kaivausjälkiä… Joku, myyrä tai muu pienikokoinen eläin oli käynyt yöllä syömässä koirani eväät.

Olin kuitenkin pakannut koiralle ylimääräisenä eväänä kuivattua jauhelihaa, joten ruuasta ei tarvinut olla huolissaan.

Aamutoimien jälkeen pakkasin varusteemme ja matka jatkui. Kiiskillä oli vapaapäivä repun kannosta tulevien jokien ylitysten takia.
Avotunturista laskeuduimme jyrkkää rinnettä alas Gamajotnjálmmeluoppalin vaijerikahlaamolle tiheän lehtometsän halki. Metsän tiheys jännitti, tiesin olevani aamun ensimmäinen kulkija polulla.

Vaijerikahlaamo Gamajotnjálmmeluoppalissa oli pienivirtaisin. Kiiski lähti uimaan joen yli ilman suostuttelua kavahtaessani ensimmäistä askelta kylmässä vedessä. Jalat olivat polviin asti täysin jäässä päässessäni vastarannalle.

Telttapaikalla Kiiski pääsi hihnansa kanssa turhan lähelle nuotiopaikan vieressä olevalle teltalle ja yllätti aamutoimissa olleen naisen. Pahoittelin ja kiskoin Kiiskin takaisin vierelleni. Kuivasin jalkani retkipyyhkeellä huolellisesti ja vuolin hirven kuivalihaa helpottaakseni näläntunnetta.

Roájášjavrille kävelyä oli kolmisen kilometriä läpi mäntykankaan. Maisemat alkoivat jylhetä pienessä tihkusateessa. Puin sadetakin ylleni ja nautin sateen tuoksusta hiljaisessa metsässä. Kallionseinämä kulki polun vierttä seuraavalle joenylitykselle saakka.

Joenylitys Roájášjavrin pohjoispäässä oli haasteellisin. Virta oli kovin ja sateessa kahlatessani jouduin vetämään Kiiskiä pois virrasta raukan lipuessa vain kauemmas vastarannasta. Valjaat ovat koiralle melkeinpä suositeltavat jokien ylityksiin, niistä saa tarvittaessa otteen ja hihnalla ohjattua lempeämmin lähemmäs kuin kaulapannasta.

Roájásjavria ennen tulivat vastaan aamun ensimmäiset vaeltajat koiransa kanssa. Roájásjavrin telttapaikka kanjonissa oli mukavan suojaisa mäntypuiden lomassa. Suunnitelmanani oli vaeltaa 19 kilometriä, joten pidin lounastauon. Lounaaksi keittelin kanttarellikeittoa kuivattujen sienien kera. Odotin makuelämystä innolla, petyin karvaasti inhan kitkerän maun vallatessaan suuni puraistessani ensimmäistä sientä.

Kävin sylkäisemässä sienet varvikkoon. Olikohan kuivattujen sienien seassa sappitatti? Vai olivatko sienet pilalla? En ollut itse kuivannut sieniä, joten en uskaltanut jatkaa keiton syömistä…

DSC_3561
DSC_3564
DSC_3569

Pohjoisesta kulkiessa rankempia nousuja on kolme, Roajášjávrilta noustaan jälleen portaat ylös näköalapaikalle. Riisuin rinkkani rankan nousun päätteeksi ja jäin katselemaan pohjoiseen avautuvia maisemia haltioissani.

Polku kulki jälleen avotunturissa. Rinkka hiersi ilkeästi lonkkaa ja jouduin muokkaamaan säätöjä ärsyttävän usein. Laskin rinkkaa maahan ja yritin saada vaatteita suojaamaan hiertyvää kohtaa. Nälkäkin alkoi vihjailla tulostaan käveltyäni tunteroisen, veistelin loput kuivalihasta suihini.

Bođosroadjalla Guivin risteyksessä väsymys alkoi painaa. Vaeltajia alkoi tulla enemmän vastaan ja pysähtelin juttelemaan monien kanssa. Pohdin jatkanko matkaa Fiellulta vielä kuutisen kilometriä alkuperäisen suunnitelman mukaan vai jäänkö yöksi putoukselle. Ajatus lyhyemmästä päivästä tuntui hyvältä.

DSC_3574
DSC_3580

Bođošroadjalta mäki jyrkkeni ja laskeuduimme alas metsään. Jalkoja särki, jouduin komentamaan Kiiskiä portaissa sen alkaessa vetää havaittuaan alhaalla ihmisiä. Alastulo kesti pienen ikuisuuden, nilkka pyörähti ja kengät luistivat hiekalla manaillessani koiralle.

Vaarallisen alastulon jälkeen huokaisin helpotuksesta – viimeinkin perillä! Fiellun kammi nökötti paikoillaan ja sen molemmin puolin oli teltat. Telttailualue vaikutti pieneltä ensinäkemältä, mutta kävellessäni paikalla olleiden naisten perässä syvemmälle metsään vastaan tuli upea, tasainen kohta teltalleni. Laskin rinkan maahan ja nostin katseeni kohti Fiellun putousta.

Päätin jäädä yöksi putoukselle. Jalkojani särki, nilkat olivat kipeytyneet viimeisten kilometrien aikana ja epäilin jättäväni putouksen kokonaan väliin jos olisin jatkanut matkaa päivällisen jälkeen. Olin matkalla muodostanut pienen pakkomielteen nuudeleihin ja tekaisin erän vauhdilla ennen leirin pystytystä.

Fiellun putous oli upea! Kuvissa putous ei ole näyttänyt läheskään niin komealta mitä se luonnossa on. Vesipisarat lensivät sumuna pitkälle metsään ja ääni oli korvia huumaava. En mennyt kovin lähelle koiran takia, mutta olin tyytyväinen näkemääni.

Telttapaikkoja on lähempänä putousta, käymälän vierustalla. Kammi ei sovi yöpaikaksi, mutta on kätevä paikka ruuanlaitolle ja varusteiden kuivaamiselle.

DSC_3582
DSC_3584

Menin seitemän aikoihin telttaan herkkujeni kanssa. Mittailin seuraavan päivän kilometrit ja lueskelin dekkaria eteenpäin venytellessäni huolellisesti. Ulkoa kuului iloinen puheensorina, olin liian väsynyt ollakseni sosiaalinen joten tyydyin rapsuttelemaan patjalla makoilevaa koiraa.

Puoli yhdeksältä annoin itselleni luvan nukahtaa.

Lemmenjoen minivaellus esikoisen kanssa 27-29.7

DSC_3274 DSC_3279
DSC_3282
Lasten kanssa vaeltaminen on asia, jota odotan innolla. Tahdon antaa lapsilleni mahdollisuuden tutustua itselleni rakkaaseen harrastukseen ja kokea luonnon ihmeet sekä opettaa siellä liikkumisen hyvissä ajoin. Vaeltamiseen kuuluu luonnon arvostaminen ja suojeleminen, uskon että jo pienestä pitäen esimerkkiä näyttämällä kukin meistä aikuisista pystyy vaikuttamaan luonnon monipuolisuuden säilymiseen pienillä teoilla.

Ryhdyin suunnittelemaan kahden yön minivaellusta karttapaikkaa ja luontoon.fi – sivustoa hyödyntäen. Eksyin Lemmenjoen sivuille ja pian karttapaikkaan oli piirettynä 19 kilometrin suunnitelma ja venekyydit varattuna Lemmenjoen Lumolta.

Lemmenjoella kulkee 25 kilometrin pituinen Kultareitti, jonka koin olevan meille hieman rankka Jäkäläpäälle nousun takia. Kuljimme muuten samaa reittiä, mutta skippasimme tunturiin nousun Jäkälä- Äytsin kautta. Jäkälä-Äytsillä eteemme sattui kyltti, jossa kullankaivuu-alueella kulkeminen kiellettiin vaarallisuuden takia, jouduimme nousemaan ylös tunturiin Gaskoaiville.

DSC_3284 DSC_3286
Venekyytimme lähti Njurgulahdesta. Vene oli täpöten täysi ja kyytiä vailla olevia vaeltajia kehotetaankin varaamaan itselleen paikat.

Kerran jouduimme kävelemään rannan kautta jotta vene pääsi matalikon ylitse. Jäimme pojan ja yksin vaeltavan miehen sekä hänen koiransa kanssa Ravadaskönkäälle, osa kyytiläisistä kävi katsomassa köngästä ennen matkan jatkumista.

Ennen vaeltamaan lähtemistä kävimme katsomassa suurta koskea, kahdeksan vuotta sitten ollessani kouluryhmän kanssa vaeltamassa Lemmenjoella könkäällä hyppi taimenia, nyt siellä oli hiljaista.

Lähdimme kuuden aikaan kävelemään seitsemän kilometrin päivämatkaamme. Polku oli osittain hankalakulkuinen kivikon takia. Arvioin esikoiseni jaksavan kävellä kymmenisen kilometriä päivän aikana hänen kulkemiensa retkien perusteella. Jokainen lapsi on yksilö, joten kannattaa arvioida lapsen jaksaminen tuttujen polkujen mukaan.

Poika kantoi rinkassaan taukokenkänsä, vaatteensa ja mukaan otetut lelut, muistipeli ja yatzy. Otin huomioon pakatessani sen että tarvittaessa jaksaisin kantaa oman rinkkani lisäksi myös hänen.

Polulla riitti ihmeteltävää. Opastekylteistä ja poron raadoista sekä luista riitti keskusteltavaa. Kuvassa näkyvä raato selvästi jännitti tuoreuttaan. Kieltämättä itseänikin mietitytti mikä tappoi pororukan.

DSC_3310 DSC_3308
Pidimme ruokatauon 3,5 kilometrin jälkeen nuotiopaikalla. Paikalla oli paljon muita vaeltajia ja saimme paistaa makkaramme valmiilla tulilla. Söimme myös välipalapatukat ja annoin pojalle toisen mehukeittopurkeista.

Viimeisillä kilometrillä alkoi väsyttää. Katselimme kartasta yhdessä missä kuljimme ja paljonko matkaa olisi vielä jäljellä. Selvien maamerkkien tullessa vastaan (joet, maaston korkeudet, mäet) näytin ne hänelle kartasta. Jokien ja alamäkien kohtaaminen innosti jaksamaan kun tiesi paljonko matkaa niiden jälkeen oli jäljellä.

Yöpaikan sillan tullessa näkyviin jätkä pinkaisi juoksuun!

Yöpaikassamme ryhdyimme ensimmäisenä iltapalalle. Nuotioringillä paloi edelleen, joten saimme paistaa loput makkaroistamme heti. Lisukkeeksi tarjosin kaakaota ja leipää. Suolapähkinät ja karkit toivat extra-energiaa.

Teimme iltatoimet joen varrella ja pystytimme teltan autiotuvan taakse. Kello oli puoli yksitoista alkaessamme nukkumaan, en jaksanut edes lukea lehteä. Kuten muinakin vaellusten ensimmäisillä telttaöinä, en nytkään saanut unen päästä kiinni vaikka mukanani oli melatoniakin. Katselin kateellisena poikani unta. Yöllä nukahdettuani heräsin kylmyyteen ja jouduin pukemaan lisää päälle. -5 asteen pussini ei selvästi riitä edes kesäkeleille…

Ennen vaeltamaan lähtöä teltasta kannattaa tehdä tuttu paikka, jottei yöunet mene jännittäessä. Kannattaa myös panostaa lapsen makuupussiin ja alustaan. Ostin pojalle oman 7cm paksuisen ilmapatjan 2 cm paksuisen tilalle, pyöriminen ja patjalta valuminen loppuivat siihen.

DSC_3315 DSC_3322
DSC_3340
Aamulla otettiin rennosti. Poitsu heräsi jo seitsemältä, minä huonojen yöunien takia annoin hänen katsoa puhelimeen ladattuja piirettyjä jotta sain levätä vielä hetken. Kun lapsi osaa lukea, piiretyt saavat jäädä kotiin yöretkiltä.

Aamupalaksi keittelin kananmunat puuron ja ruisleivän lisäksi. Olimme viimeiset jotka poistuivat leiripaikalta. Koska suunniteltua matkaa olisi vain seitsemän kilometrin verran, en pitänyt kiirettä matkaan lähdön kanssa.

Kävelimme kultareittiä pitkin risteykseen, josta lähdimme kulkemaan kohti Jäkälä- Äytsiä. Karttaan on merkitty polku kulkemaan kullankaivuualueen halki, mutta koska valtaukset ovat yksityisiä, polulla kulkeminen oli hankalaa kun mökkipihoja sai vältellä. Myös jokien ylitykset olivat hankalia rikkoutuneen sillan ja suurten kivilohkareiden takia. Korhosen kohdilla löysimme kyltin, jossa kultareitiltä poistuminen kiellettiin joten keskeytimme Jäkälä- Äytsin läpikulun siihen. Hieman harmitti, emme olisi menneet alueelle ollenkaan mikäli tieto kiellosta olisi tullut aikaisemmin vastaan. Edes luontoon.fi- sivulta en tietoa löytänyt.

Joka tapauksessa, kultareitin kohdalla olleet vanhat kaivinkoneet olivat vaelluksemme mielenkiintoisin nähtävyys pojalleni. Tänä kesänä Lemmenjoen koneellinen kullankaivuu loppui kokonaan.

DSC_3345 DSC_3347
DSC_3354
Reittisuunnitelmani meni uusiksi, kun lähdimme kulkemaan kultareittiä pitkin Gaskoaivin rinteessä. Huomasin reitin kulkevan takaisin päin, joten lähdimme suunnistamaan tunturin rinnettä ylös.

Nousu oli rankka ja hieman pelkäsin miten esikoiseni jaksaa vaeltaa loppupäivän. Pidimme taukoja rinteessa ja tutkimme jälleen karttaa. Soitimme isille kotia ja lähettelimme isovanhemmille kuvia vaellukseltamme.

Pian Jäkäläpään lentokentän maamerkit alkoivat erottua vastapäisen tunturin huipulta. Olin maininnut lentokentästä pojalle ennen reissuun lähtöä ja hän innoissaan ryhtyi kiikaroimaan kenttää toiveenaan nähdä lentokoneita.

Vaikkei lentokoneita näkynytkään, innostus auttoi jaksamaan Gaskoaivin polulle saakka. Pidimme ”höpötauon”, söimme välipalaa ja venyttelimme ennen kuin lähdimme suunnistamaan kohti kultareittiä.

DSC_3362 DSC_3365
DSC_3370
Suunnistukseni meni päin mäntyä kulkiessamme ilman karttaa. Kuljimme liikaa etelään ja jouduimme kulkemaan hieman ylimääräistä osuaksemme polulle. Kuuntelimme musiikkia ja lauloimme viimeisten kilometrien aikana, jalkoja alkoi väsyttää. Innostus nousi taivaisiin päästessämme Morgamojan risteykseen ja kohdatessamme aidatun museoidun alueen ennen autiotupaa.

Morgamojan kultala, eli Pellisen kämppä ja sen pihapiiri olivat täynnä mielenkiintoisia vanhoja rakennuksia. Autio- ja varaustuviksi muutettu kämppä oli aivan joen rannalla, toisin kuin telttapaikka jonne sai kiivetä jyrkkiä metallisia portaita pitkin.

Portaita pitkin sai kulkea aina kun tarvitsimme vettä tai kävimme vessassa. Vasta lähtöpäivänä selvisi että myös telttapaikoilla oli käymälä… Ainakin jalat saivat treeniä, jos ei muita plussia portaista löytänyt.

DSC_3372 DSC_3386
DSC_3388 DSC_3394
Ruuiksi olin varannut muutamaa eri pastaa ja nuudelia. Poika valitsi yllätys yllätys- nuudelia päivälliseksi ja söikin ne santsaten hyvällä ruokahalulla. Minulle jäi kokonainen italianpata, jota yritin tarjota turhaan.

Tärkeinta vaelluksella on saada ruuasta energiaa, joten hyväksyin tämän yksipuolisen ruokavalion. Jälkkäriksi vaahtokarkkikaakaota ja suolapähkinää, mitäpä muutakaan.

Iltapalaksi yritin paistella lettuja huonoin tuloksin. Kaasukeitin on liian kuuma lettujen paistolle, joten samalla suolapähkinälinjalla jatkettiin. Onneksi myös ruisleipä maistui…

Tiskasimme yhdessä astiat joen rannalla ja kävimme kurkkaamassa vastarannan maakellaria. Paikalla oli useampi telttakunta ja kaksi muuta vanhempaa lasta, Morgamoja oli herännyt henkiin päivän kuluessa. Illalla säätiedotteista poiketen satoi vettä ja vetäydyimme telttaan aikaisin. Poika kauhisteli puheensorinaa joka kuului ulkoa nuotiopaikalta, pian ihmiset kuitenkin vetäytyivät telttoihinsa ja hiljenivät. Olin pystyttänyt teltan ensimmäiselle hyvännäköiselle paikalle enkä ollenkaan ajatellut että nuotiopaikan läheisyys saattaisi olla ongelma.

DSC_3398 DSC_3400
En tiedä mitä tapahtui, mutta teltta imaisi kaiken kosteuden itseensä. Kaikki tuuletusräppänät olivat auki, silti yöllä herätessäni havaitsin pojan makuupussin olevan märkä. Aamulla vaatteeni olivat kosteat ja jouduimme jättämään teltan kuivumaan sisältä aamutoimien ajaksi.

Herätys oli seitsemältä, meidän täytyi ehtiä 4,5 kilometrin päähän Kultahaminaan kahtakymmentä vaille kahdeksitoista. Aamupala ei maistunut pojalle ja uudet, pari kertaa käytetyt Salomonin vaelluskengät olivat alkaneet hiertää.

Lähdimme yhdeksältä kävelemään. Väsymystä oli ilmassa. Kapsuojan nuotiopaikalla poika sai paljon kehuja muilta vaeltajilta ja mukava, jo ensimmäisen päivän taukopaikalla kohtaamamme nainen antoi hänelle herkkuja kuultuaan ettei aamupala ollut maistunut. Oma karkkipussimme oli kaatunut kahdesti maahan enkä ollut mitoittanut pähkinöitä tai välipalapatukoita oikein.

Kultasatamaan saapuessamme mönkijäparkki riemastutti ja heti ensimmäisenä kävimme katsomassa kullankaivajien ajokit. Kultasataman telttapaikat olivat Morgamojan tapaan portaiden päässä ja poika olisi tahtonut mennä katsomaan paikan heti, sain suostuteltua hänet jättämään rinkan rantaan ja pitämään pienen tauon ennen reissun tuhannetta porrastreeniä.

Joen rannalla oli paljon porukkaa. Jännitimme mahtuisivatko kaikki kyytiin, lisäksemme vain kolme henkilöä oli varannut paikat veneestä. Jokiveneen saapuessa kävi ilmi että kaikki pääsisivät Njurgulahteen ja kotimatkamme alkoi kaunista Lemmenjokea pitkin.

Vaeltaminen viisivuotiaan kanssa oli juuri sellaista kuin kuvittelinkin. Paljon taukoja, tutkimista ja herkuttelua. Vaikka väsyttikin, tsemppaamalla ja karttaa tutkien jaksettiin jatkaa matkaa. Itse ruoka ei maistunut, nuudelien lisäksi olisin voinut pakata mukaan enemmän välipalapatukoita, keksiä ja pullaa tai rinkeleitä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Lopuksi  vielä muutama huomio, jotka auttavat vaelluksen suunnittelussa;

  • Onko lapsesi tottunut yöpymään luonnossa? – tutut äänet ja yöpymisympäristö auttavat saamaan hyvät yöunet.
  • Onko retkeily tuttua? – metsä ja siellä kulkeminen voivat jännittää. Repun kantaminen ja vaellukselle mukaan otettavat kengät kannattaa testata etukäteen.
  • Paljonko jaksaa kävellä päiväretkillä? – Tiesin esikoiseni jaksavan kävellä nelisen kilometriä ongelmitta päiväkotipäivän päätteeksi, joten uskalsin lisätä kilometrejä muutaman.

Myös nämä seikat auttavat vaelluksen onnistumisessa;

  • varmasti maistuvat retkiruuat, mahdollisimman tuttuja makuja
  • extraherkut, tiedättehän lapset – ikinä ei tiedä mikä maistuu :D.
  •  hyvät kengät (esim. välikausikengät)
  • sopivasti kannettavaa, oma rinkka kannustaa jaksamaan. Mielummin kevyt kuin liian raskas.
  • lapsen oma ea- pakkaus, huomioi että särkylääkkeet sopivat myös lapselle.
  • säänmukainen varustus, lämmintä mukaan vaikka olisi luvattu aurinkoista keliä. Uimapuku jos mahdollisuus uida. Taukokengät.
  • Plan B, turvallisuussuunnitelma.
  • tekemistä leiriin, muistipelit, piirrustusvehkeet, lukemista, kiikarit.
  • vaelluksen aikana on hyvä opetella erätaitoja, tulentekoa (ja sen vastuullisuutta!), puukon käyttöä ja kartan lukua.

 

 

UKK:n vaellus: Tuiskukuru – Kotaköngäs – Lankojärvi 16 km

IMG_20200624_113519 DSC_2979 DSC_2977Teltassa herääminen uuteen aamuun on ihanaa. Jos on nukkunut hyvin. Ukk:lla nukuin yöt ensimmäistä lukuunottamatta makeasti. Oli outoa, kuinka alas lämpötila laski hellepäivien jälkeen ja jouduin lisäämään vaatetta yöksi makuupussiin.

Aamulla pussissa meinasi olla kuuma. Haukotellessani huuleni ratkesivat auki ja maistoin veren suussani. Kokeilin sormella vaurioita ja järkytyksekseni tajusin huulten olevan täysin kuivat koppurat. Pystyin nyppimään suuria paloja irti ja polte oli sietämätöntä. En nähnyt puhelimeni etukameralla huulten kuntoa.

Olin joka päivä käyttänyt aurinkorasvaa, mutten ollut hoksannut suojata suutani. Voitelin huulet kasvoille tarkoitetulla rasvalla ensiavuksi ja manailin kun mukana ei ollut bepanthenia. Siitä tuli uusi ensiapupakkaukseni vakiovaruste.

Kömmin ulos teltastani. Olin siirtänyt sen illalla pusikkoon suojaan auringolta, paikka oli nukkumiseen sopiva, aamutoimiin huono. Keitellessäni puuroa onnistuin kaatamaan ne housuilleni ja turhautuneena kävin pesemässä ohuet, shortseiksi muokattavat housuni joella. Ajattelin että pärjäisin päivän kävelyn paksummissa Revolution racen pöksyissäni.

Illalla olin käynyt katsomassa polun lähtöpaikan ja lähdin kulkemaan tuntematonta Tuiskukurua myötäillen kohti Kotaköngästä. Tuiskukuru oli näkemisen arvoinen reitti. Komea metsä reunusti kurua ja siellä virtaavaa Tuiskujokea. Jos tykkää joista ja kuohuista, kannattaa suunnitella osa reitistä kulkemaan tuolta.

IMG_20200624_142944
DSC_2981
Sää oli kamalan vellova, kuuma ja kostea. Pienet vesipisarat saivat pysähtymään ja nauttimaan, toivoin tosissani kunnon vesisadetta. Itikat seurasivat sankkaa pilvenä perässäni.

Paksummat vaellushousut olivat raskaat ja ahdistavat. Kotakönkään lähellä luulin nähneeni kodan katon useamman kerran. Suuret kivet näyttivät aivan leiripaikalta.

Viimeinkin päästessäni Kotakönkään laavulle olin helpottunut. Kaunis taukopaikka Suomujoen varrella oli idyllinen lounastauolle. Annoin Kiiskillekin evästä veden lisäksi ja valmistin lounaan, ensin kahvia, taukoni kunniaksi.

En pystynyt syömään lämmintä ruokaa polttelevien huulieni takia, joten nostin jalat ylös odotellessani ruuan viilentymistä. Tunsin kuinka voima virtasi hiljalleen takaisin kohollaan oleviin jalkoihin. Laverilla makoilu oli rentouttavaa, vain minä ja luonto koiran kera olimme läsnä.

IMG_20200624_143125
IMG_20200624_142954 IMG_20200624_143138Matka jatkui kohti kallioita syötyäni ja vaihdettuani housut ohuempiin. Kosteat pöksyt olivat piristävän viileät.Kotaköngäs kuohui uskomattomalla voimalla ja jännitti astella sillan yli vastakalliolle. Tihkuttavan sateen takia olin laittanut kamerani rinkan suojiin, joten kuvasin maisemia puhelimella.

Kalliolla sai hieman taiteilla jotta selvisin siltä alas koiran ja rinkan kanssa. Tarkoituksenani oli kulkea joen länsipuolta kohti Lankojärveä, ettei tarvitsisi enää ylitellä jokia. En kuitenkaan löytänyt oikeaa polkua aikani samoiltuani metsässä, ja Kiiskin oksentama raato kruunasi päätökseni lähteä kulkemaan itäpuolen polkua pitkin. Ylitin Kotakönkään uudelleen ja lähdin kohti Lankojärveä.

Padagovan risteyksessä odotti yllätys. Tiesin, ettei  Palovanganjokea ylitä silta, vaan paikalla tulisi kahlata. Joki kuohui idästä tullessaan ja päätin ylittää Suomujoen kosken läheltä.

Päätin ylittää helpolta näyttävän kohdan rinkka selässäni. Kiinnitin kengät rinkkaan ja avasin vyöt. Sain vetää Kiiskin perässäni veteen ja ennen kuin pääsimme joen pienelle saarekkeelle hoksasin veden olevan syvempää kuin ajattelin.

Saarekkeella tsemppasin itseäni. Enää vain viitisen metriä rannalle. Olin astua ampiaisenpesään lähestyessäni vettä ja säikähtäneenä astuin syvään veteen koira perässäni. Virta oli kovaa ja housuni kastuivat lantioon saakka. Kiiski ui rannalle ja onnistui kiipeämään ylös ilman apuani. Rannassa muta upotti ja tunsin rinkan vetävän minua virran mukaan. Heitin flexin rannalle ja konttasin varvuista kiinni pitäen kuivalle maalle.

Kiiski näytti siltä, kuin se olisi tahtonut auttaa mikäli olisi pystynyt. Vaikka sillä oli mahdollisuus häipyä paikalta ollessaan irti, se istui nätisti rannalla katsellen säikähtänyttä hengitteltyäni.

Nousin avojaloin ylemmäs polulle pukemaan. Säikähdys vaihtui riemuksi, voittamaton fiilis valtasi kehon. Jes! Mikä ylitys. Seikkailua parhaimmillaan. (Tyhmä minä, ensi kerralla testaan syvemmät joet ensin ilman rinkkaa.)

Sukkia pukiessani huomasin vasemman kantapään ihon kuoriutuneen auki isolta alueelta. Ei satu vielä, joten sukka jalkaan ja menoksi.

Kantapää kummitteli mielessäni kävellessäni viimeinkin oikealla polulla. Polku katosi ja sain suunnistaa hetken kallioilla.

DSC_2988 DSC_2992
DSC_2999
Lähestyessäni Lankojärveä näin tulistelupaikan joen toisella puolella. En enää jaksanut kahlata, joten lähdin seuraamaan jokea pohjoiseen. Kulkemani polku ei näkynyt kartassa. Kuljettuani aikani aloin epäillä.

Olenkohan sittenkään kartalla, kun sopivaa ylityspaikkaa ei näy? Pieni paniikki alkoi vallata mielen ja tein saman virheen kuin Pallaksella – tuijotin karttaa liikaa ja vertasin sitä maastoon. Paikansin itseni saaren perusteella. En uskaltanut ylittää jokea toisella puolella menevälle polulle vaan lähdin takaisin kohti näkemääni tulipaikkaa.

Väsyneenä uskoin eksyneeni. En ollut enää edes varma tulinko metsästä vai joen vartta. Oliko nuo minun jäljet vai jonkun toisen? Itku. Olen eksynyt, keskellä ei mitään eikä kukaan löydä minua. Ajatukseni hämärtyivät.

Joen toisella puolella metsässä meni vaeltaja. Pelastus! Huidoin hänelle ja sain hänen huomionsa. Onnekseni hän tuli joen varteen. Huusin kuohujen yli olevani eksyksissä. Kuulin hänen kysyvän, mistä olen tulossa ja kun kerroin tulleeni Kotakönkäältä hän riemastui. Kuljimme alaspäin jokea ja ylitin sen parhaimmasta löytämästäni kohtaa.

Vaeltaja kertoi olevansa menossa Kotakönkäälle ja kerroin olevani tulossa sieltä. Hämmennystä aiheutti se, että vaeltajan mukaan Kotakönkään pitäisi olla lähellä, kun itse olin kulkenut sieltä jo kolmatta tuntia. Päätimme mennä nuotiopaikalle ja hakea sijaintia. Nuotiopaikalla olimme entistä enemmän sekaisin, Rautuoja- nimistä paikkaa ei näkynyt kartassa.

Paikansin meidät kartalle maastoa tutkittuani. Vaeltajaa hämmensi sijaintinsa edelleen joten en itsekään uskaltanut luottaa suunnistustaitoihini. Paikalle saapui kaksi vaeltajaa lisää. Toinen pelastus! He kertoivat olevansa menossa kohti Lankojärveä. Karttani mukaan he tulivat juuri siitä suunnasta missä Lankojärven piti olla… Onneksi heillä oli GPS mukanaan ja paikansimme itsemme.

Riemukseni olin kartalla! Ensimmäinen vaeltaja oli lähtenyt väärää polkua pitkin kulkemaan ja kaksi muuta olivat kävelleet Lankojärven ohi. Hitsi mikä joukkoeksyminen. Opastin ensimmäistä vaeltajaa pääsemään Kotakönkäälle vievälle polulle ja lähdin kulkemaan kahden muun perässä kohti yöpaikkaani. Lankojärven rannalla oli porukkaa reippaasti ennen autiotupaa, tunsin oloni tervetulleeksi yöpaikalle heidän tervehtiessä ja jäädessään juttelemaan.

DSC_3000
DSC_3001Kun viimein pääsin autiotuvan pihaan olin helpottunut. Lankojärvi oli kaunis yöpaikka, osa telttapaikoista oli aivan järven rannassa. Valitsin itselleni upean paikan ja ensimmäiseksi rupesin laittelemaan itselleni ja koiralle iltapalaa.

Rannalta kaikui hyvin outo ääni. Aivan kuin torvi olisi soinut jossain korkealla ilmassa. Nousin ylös ja pyörin taivaalle katsoen, yrittäen saada äänen tuottajaa silmiini. En nähnyt kuin pienen linnun lentelevän ylläni. Outo torvimainen ääni jatkoi kaikumistaan koko illan. En voinut uskoa todeksi, että olin saanut seuraa taivaanvuohesta. Sen ääni on niin erikoinen, etten kuvitellutkaan koskaan kuulevani sitä luonnossa.

Illalla teltassa tutkin jalkojeni vaurioita lisää. Molempien pottuvarpaiden kynnet olivat mustuneet ja varpaiden alla oli suuret hiertymät. Vasemman kantapään iho oli kuoriutunut ikävästi irti. Käytin kaikki rakkolaastarini suojatakseni jalkojani lisävaurioilta.

Ihastuin Lankojärveen kertaheitolla. Paras yöpymispaikka tähän mennessä.

Urho Kekkosen kansallispuiston kolme aikaisempaa postausta löydät täältä;

1. Aittajärven parkkialue – Sarvioja 
2. Sarvioja – Paratiisikuru – Pälkkimäoja – Luiro
3. Luiro – Sokostin rinne – Luiro – Tuiskukuru