Sevettijärvi-Pulmankijärvi vaellusreitti / Pulmankijärvi – Tsuomasvaara – Tsaarajärvi

DSC_5452

Suomen pohjoisin vaellusreitti sijaitsee maamme suurimman erämaa-alueen Kaldoaivin itärajalla. Reitti kulkee osittain Norjan rajalla, aivan rajaa halkovan poroaidan vierellä.

Reittiä kuvaillaan soiseksi, tunturiolosuhteiden vallitsemaksi haastavaksi pätkäksi. Sitä se onkin, eikä vaeltamaan kosteikoiden valtaamalle alueelle pidä lähteä heppoisin valmisteluin.

Oma vaellukseni osui ehkä ”ikävimmälle” ajalle – heinäkuun helteiden ja räkkäajan kynnykselle. Onnekseni ehdin telttaöiltä pois ennen pahimpia helteitä. Koiran kanssa olisi ollut hyvin hankalaa jo pelkästään verenimijöiden takia.

Päivämatkat eivät ole pahoja. Reitti suositellaan kuljettavan vähintään neljään yöhön ja täten Rousajärven kautta kävelemällä pisimmäksi matkaksi tulee noin 18 kilometriä lyhyimmän ollessa vain yhdeksän.

DSC_5448
DSC_5459
DSC_5462

Aloitin vaellukseni Pulmankijärven päästä logistiikkasyistä. Pulmankijoen ylittävä silta keinui jokaisen askeleen alla, nyt sitä mentiin! Edeltävästä vaelluksesta olikin jo aikaa. Pohjoisesta lähtiessä pääsee ensimmäisenä nauttimaan reitin karseimmasta ylämäestä. Viiden kilometrin verran tasaista nousua, mikäs onkaan mukavampi tapa aloittaa vaellus?

Urroaiville päästessä pääsee hengähtämään. Matka jatkuu raja-aitaa myöten Mivttejohkan porokämpälle joka on vapaassa käytössä. Se ei ole Metsähallituksen, joten puu-tai jätehuoltoa siellä ei ole.

Fiilikseni matkaan lähtiessä oli hyvin jännittynyt. Jutut Pulmangin karhuista karmivat ja tiirailin tarkkaan ympäröiviä pusikoita. Aina kun Kiiski pysähtyi haistelemaan ilmaa kauhistuin, nytkö kuolo koittaa?

Ensimmäisten vaeltajien tultua rajapyykillä vastaan rohkaistuin. Reitillä vaikutti olevan paljon kulkijoita.

DSC_5468
Mivttejohka virtaa suoraan Norjan raja- poroaidan läpi
DSC_5473
DSC_5477

Ennen Mivttejohkan porokämppää oli muutama pieni suo ja joki ylitettävänä. Hyttysten määrä oli siedettävä. Porokämpällä oli kalastaja joka esitteli saamiaan tammukoita läheisestä joesta. Olo erämaahan oli hyvin tervetullut.

Keli oli mukavan viileä, takki päällä pystyi nousemaan Mivttečohkalle. Ensimmäisen päivän maasto oli mukavan vaihtelevaa, tunturilta laskeudutaan alas todella upean nimettömän järven rantaan.

Järven rannalla alkoi väsyttää. Kello lähestyi kuutta, jatkuva kosteikoissa rämpiminen kävi jalkoihin. Maisemat Čuomasvárrilta saivat väsymyksen loittonemaan, miten uskomaton maisemanmuutos! Yhtäkkiä tunturilta laskeutuessa eteen avautui kaunis jyrkkärinteinen tasanne jolta näki kauas erämaahan. Jäin katsomaan maisemia toviksi, erämaan lumo rauhoitti. Oli hienoa päästä jälleen keskelle luontoa.

Tasanteen tarjoaman maiseman jälkeen sain hengähtää helpotuksesta. Tsuomasjärven autiotupa erottui juuri ja juuri järven rannalta. Sen pihalta erottui kirkuvan punainen teltta.

Pian olisin perillä.

Ensin oli tietenkin ylitettävä suo. Päähäni oli jumittunut hokema ”suo, Kiiski ja Ansku”.

DSC_5479
DSC_5481
Tsuomasjärvi. Autiotuvalle Pulmankijärveltä on noin 15 kilometriä.
DSC_5483

Tsuomasjärven autiotuvalla etsin sopivan telttapaikan mahdollisimman läheltä rantaa. Tuvan pihapiiri oli hieman hankala, vedenhakureissuilla kesti tovi rannan sijaitessa reilusti alempana pihaan nähden.

Illalla valmistelin ruokaa ulkosalla ja ihailin maisemia iltapesujen aikana. Yksi vaellusten kohokohdista ovat nimenomaan aamu- ja iltapesut vesipaikoilla. Viileä vesi kasvoilla raikastaa ja pyyhkii päivän huolet mukanaan.

Teltta kuhisi koiran turkista ulos purkautuneita mäkäräisiä. Ne eivät onneksi syö sisällä. Mutta eipä ollut yksinäistä.

Aamulla meinasin panikoida makuupussissani, yhtäkkiä heräsin sietämättömään kuumuuteen enkä meinannut saada vetoketjua auki! Ahdistavaa. Huussista sain nopeat lähdöt paarman istuessa reidelle, onneksi ehdin vetää housut jalkaan rynnätessäni paniikissa ulos luullessani sitä ampiaiseksi. Ei silminnäkijöitä.

DSC_5485
DSC_5494
DSC_5501

Matkani jatkui Tsaarajärvelle. Edessä on suo, sitä ei voi alittaa eikä kovin kiertääkkään joten yli mentiin.

Tsuomasvarri jää taakse vartioimaan kulkua lähes koko matkalle. Pysähtelin katsomaan jylhää tunturia ja nauttimaan hellepäivän kovasta tuulesta.

Välillä auringon paahteen tunsi. Päivälle oli luvattu kaksikymmentä astetta lämmintä.

Tsaarajärven molemmin puolin sijaitsivat vaelluksen mehukkaimmat suot. Kannattaa olla tarkkana mistä ylittää, jotku suot saa kierrettyä pienellä vaivalla. Sateisena kautena peli voi olla menetetty…

Pidin tavoitteenani olla kastelematta kenkiäni ja onnistuinkin siinä oikein hyvin! Soilla loikin kiveltä toiselle, katsoin mistä neiti-Kiiski meni (se ei ylittänyt kohdista joihin tassu upotti…) ja toivoin valinneeni hyvän kohdan. Reittimerkkejä ei auttanut seurata. Eikä mönkijöiden jälkiä.

Vastaan tuli yksi kolmen hengen porukka. Oli mukava vaihtaa kuulumiset. Perinteinen ikävä hiipi päivän aikana mieleeni ja kävin henkisessä pohjamudassa. Tajusin kuitenkin pian, että vaikka päivämatkaa kertyisikin vain 9 kilometriä, syöminen on tärkeää. Pidin muutamia patukkataukoja suurilla kivillä. Mieliala nousi verensokerin tahtiin.

DSC_5504
DSC_5506
Kylttien kilometrit eivät pidä paikkaansa
DSC_5507

Tsaarajärvelle päästessämme ihmettelimme paikan levottomia poroja. Tuuli oli kova eikä ötököitä ollut paljoa ilmassa. Mäkärät pitivät pintansa ja olivat häiriöksi asti.

Tsaarajärvi oli kaunis paikka. Telttapaikkoja löytyi muutama, se oli vieraskirjankin perusteella yksi suosituimmista autiotuvista. Moni oli tullut Adolfin kammin kautta paikalle. Tuvan ekopiste oli täynnä joidenkin tunturista keräämiä roskiä, hieno teko! (MH:lle vinkattu ekopisteen kunnosta).

Ilta kului ikävän hitaasti. Tein lounaan ja päivällistä, herkuttelin ja luin kirjaa kiveen nojaillen. Jäimme koiran kanssa kaksin kahden vaeltajan pidettyä ruokataukoa ja jatkettuaan matkaansa.

DSC_5516
Tsaarajärvelle on 9 kilometriä Tsuomasjärveltä
DSC_5523
DSC_5528

Pystytin teltan pihaan, mutta tuulen yltyessä entisestään ja porojen juostessa pitkin pihaa ärsyttäen Kiiskiä päädyin yöksi tupaan. Yksinäisyys harmitti, join puolet 50ml lakkalikööristäni iltateen ohella. Hurjaa juhlintaa.

Käydessäni viimeisen kerran ulkona yhdentoista aikaan kaunis ilta-aurinko pakotti hakemaan kameran sisältä ja nauttimaan vielä hetken luonnon kauneudesta ennen unta. Kaikessa yksinäisyydessäni olin otettu mahdollisuudesta kokea tämä ilta keskellä luontoa.

DSC_5531
Pidän koiran flexissä myös tuvissa, mikäli nukkuessani sisään tulee vaeltajia. Flexi on tosin auki jotta koira pääsee liikkumaan tuvassa.

Pakkauslista vaellukselle – hot or not?

Pakkauslista on mielestäni yksi tärkeimmistä asioista vaellusta valmistellessa. Olen saanut muutamia ihmettelyjä kerrottuani pakkauslistastani – eikö muisti pelaa sen vertaa etten muista mitä ottaa mukaan? No ei.

DSC_2932
Varusteet kasassa, koiralla ja eukolla

Eipä olisi ensimäinen kerta jos jotain jäisi matkasta. Perusasiat kuten teltta, makuupussi ja kaasukeitin pakkautuvat mukaan automaattisesti. Pienemmät asiat kuten nenäliinat, aurinkorasva ja -lasit sekä tulitikut unohtuvat herkästi.

Kerran unohdin puolet eväistä kotiin. Ei ollut hyvä reissu.

DSC_0439

Koska teen vaelluksille pakkauslistat, useimmiten päiväretkiltä puuttuu varusteita. Puukko, tulitikut, muki tai juomapullo ovat usein jääneet kotiin.

Pakkauslistaan kirjaan lohkottain eri tarkoituksiin olevat varusteet. On ensiapu, majoittuminen, ruoanlaitto, vaatetus ja niin edelleen. Kun listaa alkaa suunnittelemaan ajoissa, mieleen putkahtelevat asiat muistaa merkata ylös. (Kuten tätä tehdessä istuinalusta, korvatulpat, kuulokkeet, kirja…)

Valmiin listan varusteista vaellukselle löydät esim Partioaitan nettisivuilta.

IMG_20200621_204116
Eväät levällään

Etenkin talvella vaeltaessa tulee kannettua mukana kaikenmaailman sälää. Muistuisivatko esimerkiksi suksien siteiden vararuuvit tuosta vain mukaan? Varamajoitteen tai ensiapupakkauksen unohtuminen voi kääntää vaelluksen ikävään suuntaan.

Vajaalla varustuksella vaeltamaan lähteminen on riskialtista – ikinä ei tiedä mitä käy, vaikka aluksi kaikki vaikuttaa sujuvan hyvin, hetkessä kaikki voi muutua. Vaelluskengän irronnut pohja ei naurata ja teippiä tai liimaa rupeaa kaipaamaan nopeasti.

IMG_20200622_080544
Hyttysmyrkky oli mukana, mutta jäi laittamatta käsivarteen. Miltähän kroppa ois näyttänyt ilman myrkkyä?

Pakkauslistaa on mukava tehdä kun syyhyttää päästä matkaan. Samalla voi käydä varusteita läpi ja pohtia mitä todella tarvitsee matkaan. Pakatessa jo pakatut varusteet voi ruksata yli.

Itse kirjaan listoihini paljon ylimääräistä, etenkin vaatetta. Listaan muistiin mitä kaapistani löytyy ja pakatessa päätän mitkä lähtevät reissuun. Lähtöaamulle jää vielä muutamat pakattavat asiat, joista teen jopa erillisen muistilapun…

Taulukko päivien aterioista on myös kätevä. Jätin lähtöaamun ja paluuillan ruudukot tyhjiksi, koska syön matkalla Kiilopäälle tai kotona. Taulukko auttaa hahmottamaan mukaan otettavan ruuan määrää ja ateriasuunnitelman tekoa. Mukaan kannattaa ottaa ylimääräistä ruokaa, jos menekki yllättää tai joudut viettämään maastossa extrapäivän.

Mitä mieltä pakkauslistoista, turhaa ajanhukkaa vai fiksua valmistautumista?

Tekemistä leiriin – kuinka saada aika kulumaan yöretkillä

DSC_2758

Kun aloittelin yöpymään yksin luonnossa, ongelmanani oli paikoillaan viihtyminen. Tekemättömyys leirissä sai ajattelemaan liikaa ja tunsin oloni epämukavaksi hiljaisuudessa.

Nyt iltojen pimetessä ja lokakuun yöretken lähestyessä olen alkanut jännittämään miten ihmeessä saan ajan kulumaan leirissä, etten ala turhia pelkäämään kun mielikuvitus lähtee laukalle. Leirielämä on osa vaeltamista, pitkän päivän päätteeksi on helpottavaa päästä lepäämään turvallisen tuntuiseen telttaan ja puuhailemaan asioita joita ei välttämättä kotona tee.

Monesti käy tosin niin, ettei luppoaikaa jää ennen nukkumaanmenoa. Hiihtovaelluksellani olin iltaisin niin väsynyt, etten ruuanlaiton ja vesien sulattelun lisäksi jaksanut tai ehtinyt tehdä muuta kuin huolehtia puut seuraavalle aamulle valmiiksi.

DSC_3644
DSC_3522

Kyselin blogini instagramissa @adventurelandlapland mitä seuraajani puuhailevat leiriytyessään. Jaan nyt vinkkejänne ja lisään mukaan omiani!

  • lukeminen. Olen löytänyt kirjat uudelleen pelkän vaeltamisen ansiosta. Pyrin valitsemaan kirjan painon mukaan
  • sudokut, ristikot. Eivät paina paljoa ja vievät mukanaan
  • ruuanlaitto
  • seuraavalle päivälle polttopuiden halkominen itselle ja seuraaville yöpyjille, kiehisten veistely
  • puutyöt, lastan tai voiveitsen teko on helpommasta päästä, kokeilepa tehdä lusikka!
  • valokuvaus, pimeällä revontulien nappaaminen ruudulle voi olla yllättävänkin hankalaa jos ei ole perillä asetuksista…
  • autiotuvan tai muun kiinteän yöpymispaikan siistiminen, ikävää puuhaa jos sotkua on paljon, näin tuotat itsellesi ja muille iloa
  • leirialueen tutkiminen. Hetta- Pallaksella seurailin päästäisen elämää. Oli yllättävän mielenkiintoista kun ei ollut muutakaan puuhaa
  • kutimet ja lanka eivät paina paljoa
  • päiväkirjan kirjoittaminen, piirtäminen
  • seuraavan päivän reitin tarkempi selailu, kartan tutkiminen
  • venyttely, todella tärkeää seuraavaa päivää varten
  • uiminen, peseytyminen pidemmän kaavan mukaan vesistössä (huomioi, ettet välttämättä tarvitse pesuaineita!)
  • varustehuolto
  • kalastus, mikäli mahdollista ja sallittua
  • muiden vaeltajien kanssa kuulumisten vaihtaminen iltanuotiolla (tarvitset vain juttutuulella olevan henkilön)
DSC_2943
DSC_2939

Kun olen saanut leirielämään rutiinia ja mielekästä puuhaa, yöksi luontoon lähteminen on helpompaa ja osaan nauttia omasta rauhasta paremmin kuin muutama vuosi sitten. Pimeä on edelleen hankala kohdata, yöttömän yön Lapissa huhtikuusta lähtien olen saanut nauttia hämäristä tai täysin valoisista öistä jolloin ei ole tarvinut uhrata pelolle ajatustakaan.

Pitämällä itseni kiireisenä en jää paikoilleni mietiskelemään ja altistamaan itseäni mielen möröille.

Mitä sinä teet leirissä? Estääkö pimeän pelko yöpymästä luonnossa?

DSC_2795

Kevon luonnonpuiston vaellus syksyllä 2020 – Gamajotnsuohpášája – Fiellun putous 14 km

DSC_3558
DSC_3559

Kevon vaelluksen ensimmäisen osa

Ensimmäisenä yönä heräsin nakertavaan ääneen. Kuuntelin nakerrusta korvatulppieni lävitse, kurkistin nukkuvaa Kiiskiä ja jatkoin uniani todettuani äänen olleen vain harhaa.

Aamulla herättyäni kosteasta teltasta levitin makuupussin tuulettumaan patjan päälle ja könysin ulos teltasta auringonpaisteeseen. Kello oli hieman yli puoli kahdeksan, naapurit olivat jo täydessä touhussa aamutoimineen.

Selkä oli jumeista kipeä ja pohkeet tuntuivat täyteen puhalletuilta ilmapalloilta. Minkähänlainen olo olisi ilman illan buranaa ja huolellista venyttelyä?

Aloin kaivelemaan Kiiskille aamupalaa ja hämmennyin käteni osuessa puolityhjään muonapussiin. Illalla olin antanut koiralle kokonaisen pussillisen raksuja, joten sen repusta ei olisi pitänyt löytyä yhtäkään puolikasta. Tutkittuani mysteeriä tarkemmin havaitsin raksupussissa ja koiranrepussa reiät. Tehtyäni lisää salapoliisityötä huomasin teltan toisella puolella kaivausjälkiä… Joku, myyrä tai muu pienikokoinen eläin oli käynyt yöllä syömässä koirani eväät.

Olin kuitenkin pakannut koiralle ylimääräisenä eväänä kuivattua jauhelihaa, joten ruuasta ei tarvinut olla huolissaan.

Aamutoimien jälkeen pakkasin varusteemme ja matka jatkui. Kiiskillä oli vapaapäivä repun kannosta tulevien jokien ylitysten takia.
Avotunturista laskeuduimme jyrkkää rinnettä alas Gamajotnjálmmeluoppalin vaijerikahlaamolle tiheän lehtometsän halki. Metsän tiheys jännitti, tiesin olevani aamun ensimmäinen kulkija polulla.

Vaijerikahlaamo Gamajotnjálmmeluoppalissa oli pienivirtaisin. Kiiski lähti uimaan joen yli ilman suostuttelua kavahtaessani ensimmäistä askelta kylmässä vedessä. Jalat olivat polviin asti täysin jäässä päässessäni vastarannalle.

Telttapaikalla Kiiski pääsi hihnansa kanssa turhan lähelle nuotiopaikan vieressä olevalle teltalle ja yllätti aamutoimissa olleen naisen. Pahoittelin ja kiskoin Kiiskin takaisin vierelleni. Kuivasin jalkani retkipyyhkeellä huolellisesti ja vuolin hirven kuivalihaa helpottaakseni näläntunnetta.

Roájášjavrille kävelyä oli kolmisen kilometriä läpi mäntykankaan. Maisemat alkoivat jylhetä pienessä tihkusateessa. Puin sadetakin ylleni ja nautin sateen tuoksusta hiljaisessa metsässä. Kallionseinämä kulki polun vierttä seuraavalle joenylitykselle saakka.

Joenylitys Roájášjavrin pohjoispäässä oli haasteellisin. Virta oli kovin ja sateessa kahlatessani jouduin vetämään Kiiskiä pois virrasta raukan lipuessa vain kauemmas vastarannasta. Valjaat ovat koiralle melkeinpä suositeltavat jokien ylityksiin, niistä saa tarvittaessa otteen ja hihnalla ohjattua lempeämmin lähemmäs kuin kaulapannasta.

Roájásjavria ennen tulivat vastaan aamun ensimmäiset vaeltajat koiransa kanssa. Roájásjavrin telttapaikka kanjonissa oli mukavan suojaisa mäntypuiden lomassa. Suunnitelmanani oli vaeltaa 19 kilometriä, joten pidin lounastauon. Lounaaksi keittelin kanttarellikeittoa kuivattujen sienien kera. Odotin makuelämystä innolla, petyin karvaasti inhan kitkerän maun vallatessaan suuni puraistessani ensimmäistä sientä.

Kävin sylkäisemässä sienet varvikkoon. Olikohan kuivattujen sienien seassa sappitatti? Vai olivatko sienet pilalla? En ollut itse kuivannut sieniä, joten en uskaltanut jatkaa keiton syömistä…

DSC_3561
DSC_3564
DSC_3569

Pohjoisesta kulkiessa rankempia nousuja on kolme, Roajášjávrilta noustaan jälleen portaat ylös näköalapaikalle. Riisuin rinkkani rankan nousun päätteeksi ja jäin katselemaan pohjoiseen avautuvia maisemia haltioissani.

Polku kulki jälleen avotunturissa. Rinkka hiersi ilkeästi lonkkaa ja jouduin muokkaamaan säätöjä ärsyttävän usein. Laskin rinkkaa maahan ja yritin saada vaatteita suojaamaan hiertyvää kohtaa. Nälkäkin alkoi vihjailla tulostaan käveltyäni tunteroisen, veistelin loput kuivalihasta suihini.

Bođosroadjalla Guivin risteyksessä väsymys alkoi painaa. Vaeltajia alkoi tulla enemmän vastaan ja pysähtelin juttelemaan monien kanssa. Pohdin jatkanko matkaa Fiellulta vielä kuutisen kilometriä alkuperäisen suunnitelman mukaan vai jäänkö yöksi putoukselle. Ajatus lyhyemmästä päivästä tuntui hyvältä.

DSC_3574
DSC_3580

Bođošroadjalta mäki jyrkkeni ja laskeuduimme alas metsään. Jalkoja särki, jouduin komentamaan Kiiskiä portaissa sen alkaessa vetää havaittuaan alhaalla ihmisiä. Alastulo kesti pienen ikuisuuden, nilkka pyörähti ja kengät luistivat hiekalla manaillessani koiralle.

Vaarallisen alastulon jälkeen huokaisin helpotuksesta – viimeinkin perillä! Fiellun kammi nökötti paikoillaan ja sen molemmin puolin oli teltat. Telttailualue vaikutti pieneltä ensinäkemältä, mutta kävellessäni paikalla olleiden naisten perässä syvemmälle metsään vastaan tuli upea, tasainen kohta teltalleni. Laskin rinkan maahan ja nostin katseeni kohti Fiellun putousta.

Päätin jäädä yöksi putoukselle. Jalkojani särki, nilkat olivat kipeytyneet viimeisten kilometrien aikana ja epäilin jättäväni putouksen kokonaan väliin jos olisin jatkanut matkaa päivällisen jälkeen. Olin matkalla muodostanut pienen pakkomielteen nuudeleihin ja tekaisin erän vauhdilla ennen leirin pystytystä.

Fiellun putous oli upea! Kuvissa putous ei ole näyttänyt läheskään niin komealta mitä se luonnossa on. Vesipisarat lensivät sumuna pitkälle metsään ja ääni oli korvia huumaava. En mennyt kovin lähelle koiran takia, mutta olin tyytyväinen näkemääni.

Telttapaikkoja on lähempänä putousta, käymälän vierustalla. Kammi ei sovi yöpaikaksi, mutta on kätevä paikka ruuanlaitolle ja varusteiden kuivaamiselle.

DSC_3582
DSC_3584

Menin seitemän aikoihin telttaan herkkujeni kanssa. Mittailin seuraavan päivän kilometrit ja lueskelin dekkaria eteenpäin venytellessäni huolellisesti. Ulkoa kuului iloinen puheensorina, olin liian väsynyt ollakseni sosiaalinen joten tyydyin rapsuttelemaan patjalla makoilevaa koiraa.

Puoli yhdeksältä annoin itselleni luvan nukahtaa.