Kaamos – vuoden viimeinen retki

DSC_6300-2

Sen sijaan, että voivottelisin loppuvuoden suunnitelmien menneen uusiksi sairasteluiden takia, iloitsen siitä että pääsimme lasten kanssa vuoden viimeiselle retkelle kauniina kaamospäivänä. Vaikka taivas olikin pilvinen ja toinen lapsista ihmetteli miksi kaikki on valkoista, saimme nauttia sydäntalven rauhoittavasta ilmapiiristä.

En voinut uskoa että edeltävänä päivänä oli ollut kolmekymmentä astetta pakkasta, viidentoista asteen pakkanen tuntui lämpimältä siihen verrattuna!

Toivoin meidän pääsevän Skaidijärven laavulle saakka, mutta uppohanki oli liian raskas kulkea. Laskimme mäkeä ja seurasimme ketun kantavia jälkiä avotunturin syleilyyn. Puiden kaunis riite kutsui luokseen ja löysimmekin kauniin taukopaikan.

DSC_6295
DSC_6292
DSC_6286

En tahtoisi ajatella että vuoden aikana tulisi retkeillä tai yöpyä ulkona tietty määrä, toivoin kuitenkin etenkin loppuvuodelle enemmän ulkona vietettyä aikaa. Syyskuun vaelluksesta lähtien vähänväliä on joku pöpö iskenyt ja olen itsekin sairastellut enemmän kuin aikaisempina vuosina. Minulla on kaksi teoriaa miksi vastustuskykyni on laskenut ja toinen niistä on väsymys.

Etenkin tammikuu vaikuttaa rauhalliselta ja toiveenani on päästä yön yli retkelle jonnekin kauemmaksi. Viime talven yöretki Karigasniemen Ruktajärvelle oli upea seikkailu, toinen samanlainen kelpaisi!

Ensi vuosi tuo tullessaan uusia kuvioita ja haasteita jotka otan ilolla vastaan. Luvassa on varmasti monia upeita hetkiä luonnossa.

Pienempi lapsista täyttää pian kolme ja on aika ottaa hänetkin mukaan yöretkille. Isommasta huomaa jo kuinka kokenut ulkoilija hän on, retkellämmekin hän vain tuumasi että on kylmä ja rupesi puuhastelemaan lämmitelläkseen. Hän menee omia menojaan, samalla saan opettaa pikkusiskolle samat asiat ja taidot mitä pojallekin opetin vuosia sitten. Ihanaa palata siihen aikaan.

Henkilökohtaiseen suunnitelmaani kuuluu lisätä talvitelttailua. Opetella eri talviolosuhteissa yöpyminen ja matalassa teltassa puuhasteleminen. En vielä tiedä käytänkö talvella Fjällrävenin abiskoa vai vanhempaa telttaa, täytyy kokeilla miten vanhus toimii hangella. Talvivaelluksen kohteesta tai ajankohdasta en ole vielä 100% varma, muutama varustekkin vielä puuttuu. En ole täällä maininnutkaan, sain viimein hankittua uudet tunturisukset, niistä lisää myöhemmin…

DSC_6298
DSC_6285

Eväsretkemme puiden suojissa sai nopean lopun päiväuniajan paukkuessa reilusti yli. Vaikka kannoinkin taaperoa uppohangessa kahlaten, en voinut kuin vain nauttia lasten kanssa ulkoilusta. Vuodenajasta riippumatta lasten kanssa ulkoilu vaatii enemmän valmistelua ja jatkuvaa huolenpitoa omiin reissuihin verrattuna, on silti palkitsevaa lähteä heidän kanssaan luontoon vaikka kuinka kiukuttaisi.

Oikein hyvää uutta vuotta teille! Ensi vuosi startataan koostepostauksella Nuku joka kuukausi ulkona vähintään kerran- haasteesta.

Kaamos – lyhyt hiihtoretki

DSC_6266
DSC_6271

Haaveilin viikonlopulle uskaliaasta, pimeää uhmaavasta hiihtoretkestä jonnekin kauemmas. Olin suunnitellut suuntaavani jopa kymmenen kilometrin päähän autiotuvalle tai lumikenkäileväni eräälle kodalle yöksi. Olin kuitenkin niin väsynyt viikosta johon sisältyi yksi uneton yö sekä yö kotipihalla teltassa, että päätin luopua suunnitelmistani.

Yö teltassa oli kuitenkin välttämätön keskelle viikkoa osuneelle vapaapäivälle, tahdoin saada joulukuulle useamman ulkona nukutun yön. Nukuinkin kymmenen tuntia muutamalla herätyksellä! Teltta oli pystytetty huolimattomasti, puutarhatuoli piti sitä pystyssä yhdestä päästä. Pääasia, että se kesti leudon ja tuulettoman yön kotipihassa.

DSC_6276

Tuskastun jos en pääse ulkoilemaan. Koiran lenkitys tien vartta pitkin pimeydessä toimii ensiapuna, talvella hiihtäminen saa oloni rentoutuneeksi. Ei mene kuin hetki kun hyvä olo valtaa mielen.

Kauppareissun yhteydessä päätin käväistä hiihtämässä Pulmankijärventien lähistöllä Skaidijärven alueella. En suunnannut kodalle vaan päätin tutkia lähimaastoa. Oli kaamospäiväksikin synkkää, pilvet olivat peittäneet taivaan lähes täydellisesti. Porot kulkivat kohti pohjoista laskeutuessani niiden kaivamaa rinnettä alas järven jäälle.

Kuu katseli kulkuani pilviverhon takaa. Lunta ei ollut paljoa, porojen kaivamassa rinteessä sai olla tarkkana ettei astu suksella harhaan. Hiihdin järven rannan lähistöllä, vaikka kovat pakkaset ovat varmasti jäädyttäneet tunturijärvet en uskaltanut hiihdellä suoraan järven yli. Jäin kuitenkin jäälle katselemaan pilvien takaa paljastuvaa suurta kuuta.

DSC_6277
DSC_6282

Hiihtelystä hurmioituneena ehdin jo katsoa teltalle paikan seuraavaa yötä varten, innostuin ajatuksesta tulla avotunturiin nukkumaan muutaman puun suojiin. Riisuin sukset tunturikoivun juurelle ja kaivoin pienen kolon jaloilleni. Istuin hangelle syömään pientä evästäni, kaupasta mukaan nappaamaani suklaapatukkaa. Kaamoksen hiljaisuus oli syvää.

Paluumatkalla huomaamattani uskallauduin hiihtämään suoraan järven jään yli. Valitsin reitikseni rinteen jyrkimmän kohdan porojen katsellessa hiihtoani kauempaa, ne olivat hiippaileet takaisin tukikohtaansa. Porojen kaivamassa rinteessä oli hankala edetä, olipahan aikaa tutkia niiden esiin kaivamia kasveja ja naureskella riekon jättämille vauhtiraidoille.

Enpä koskaan päätynyt yöksi sinne avotunturin rauhaan. Loppuvuosi on ollut raskas sairasteluiden ja töiden vuoksi, normaalistikin tulee hidastettua vauhtia kaamokseksi pimeän takia, mutta tälläinen tekemättömyys alkaa jo käydä hermoille! Alkuvuosi näyttää valoisammalta, ehkä silloin ehdin haaveilemalleni yöretkelle.

DSC_6284

Tsekkaa tästä viime joulukuun yöretki Urho Kekkosen kansallispuistoon!

Erämaan reunalla – Skoarrajávri

DSC_4247
DSC_4244
DSC_4251

Rinteissä on sekä hyvät että huonot puolensa. Jos Utsjoella mielii erämaahan, on lähes poikkeuksetta noustava rinne ylös. On matalia ja jyrkkiä rinteitä, kivikkoisia ja metsäisiä. Kaikkia rinteitä yhdistää se ettei niitä mielellään lähtisi nousemaan. Jos polulla ei ole rinteeksi luokiteltavaa kohoumaa, on siinä vähintään loiva ylämäki…

Kaipuu luontoon pitää kunnon hyvänä. Mäissä tekee mieli luovuttaa, mutta kun tietää mitä ylhäällä odottaa jaksaa kummasti eteenpäin verenmaku suussa. Askel kevenee loppua kohden ja ylhäällä saa hengähtää kauniissa maisemissa. Eikä tarvitse treenata erikseen! Pelkkää voittoo.

Paitsi seuraavana aamuna.

Vapaapäivänäni suuntasin Nuorgamintien varrelta Kivelän levikkeeltä (linkki karttapaikka.fi) ylös erämaahan. Levikkeeltä lähtee auraustikuin merkitty reitti ylös tasanteelle, josta täytyy suunnistaa löytääkseen Skoarrajávrille. Auraustikkuja seuraamalla pääsee kevyiten ylös suopursuviidakon halki.

Mukanani oli joululahjaksi ostamamme Garminin 66st jota opettelen käyttämään hiihtovaellustani varten. Valitsin ensimmäiseksi kohteeksi tutun paikan jotta saisin tutkia gepsin ominaisuuksia rauhassa.

DSC_4256
DSC_4269
DSC_4260

Ajatuksena suunnitelmani oli loistava, toteutuksena ei niinkään. Kamera roikkui kaulasta, minä roikuin Kiiskin perässä fleksin kanssa ja gps kolisi kameraa vasten. Kamera ja koira eivät missään tilanteessa sovi yhteen, siihen kun lisää vielä gepsin kurkistelun turhautuminen on lähellä.

Kaamoksen lähestymisen huomaa. Lähdin yhdentoista aikaan liikenteeseen ja jo ylös päästessäni alkoi hämärtää. Norjan puoleinen taivas oli uskomattoman sininen ja Utsjoen Ailikkaan masto erottui oranssia taivasta vasten. Tuuli oli kova ja pieni pakkanen piti jängät jäässä, ylempänä hankikin kantoi. Seurailin gepsiä liian keskittyneesti ja astuin lumen alla lymynneeseen kosteikkoon. Lensin rähmälleni kolauttaen kameran maahan.

Mikään muu kuin ylpeyteni ei onneksi saanut vaurioita. Vastakkaisessa rinteessa näytti seisoskelevan joku koiran kanssa, hitsi että hävetti! Tunturissa liikkuminen kävi hankalaksi, lumen alta pilkottavat kivet olivat liukkaita ja mitä lähemmäs Skoarraskaidin huippua pääsin sitä syvemmiksi hanget kävivät.

DSC_4277
DSC_4282
DSC_4280

Huipulla rehkiminen palkittiin, leukani loksahtivat auki nähdessäni Skoarrajávrin viimeinkin avautuvan edessäni. Kiiski kiipesi kalliolle patsastelemaan ja samalla riekkoparvi pöllähti ilmaan. Hetki oli kuin sadusta!

Lähdin kulkemaan kohti järveä kuin kutsuttuna, jalkojeni upotessa polvia myöten hankeen luovutin ja tyydyin nauttimaan järven kauneudesta etäämmältä.

Kengät täynnä lunta ja korvat tuulesta kylmettyneinä nostin hupun päähän ja lähdin seuraamaan omia jälkiäni takaisin päin. Suljin gepsin ja harhauduin reitiltäni. Tasanteella sain arpoa mistä kohdasta lähden alas osuakseni poroaidan portille, kuin ihmeen kaupalla satuin takaisin omille jäljilleni.

Hahmo koiransa kanssa seisoi edelleen vastakkaisessa rinteessä. Taisi kivikko tehdä temput. Olin jo ehtinyt toivoa että mahdollinen metsästäjä erottaisi minut hirvestä. Onneksi en sentään alkanut huitomaan merkiksi…

Skoarrajávri on vaikeakulkuisessa maastossa ja avotunturin tuulet voivat olla haastavat. Talvella Skoarrajávrin ja Jeagelveaijávrin lähistöllä menee kelkanjälkiä, joita pitkin on helppo hiihdellä. Ilman karttaa ja kompassia erämaahan ei tule lähteä.

Kaaduin vielä kertaalleen rinteen jyrkimmässä kohdassa ja päädyin laskemaan persmäkeä Kiiskin vetäessä vauhtia. Ei huonompi loppu talviselle patikkaretkelle.

Postaus Skoarrajávrista kesäaikaan

Aikainen talvi ei yllättänyt

DSC_1566DSC_1564
DSC_1578
Viime talvena lumi satoi maahan vasta marraskuun lopulla. Sateiden takia luonnossa oli lähes mahdotonta liikkua liukastelematta ja illat olivat hyvin pimeitä jo ennen kaamoksen alkua. On siis älyttömän mahtava juttu että jo nyt kaamoksen pimeyden lähestyessä maassa on valoa heijastavaa LUNTA!

Pimeys ei tunnu läheskään yhtä pahalta lumipeitteessä. Nämä kuvat otin viikko sitten Geologiselta polulta ja lunta on satanut hieman lisää kuluneen viikon aikana.

DSC_1582 DSC_1576
Lumi narskuu kenkien alla ja polkujen kivet ovat jäästä liukkaat. Alkutalvi on hankalaa aikaa tunturissa retkeilyn kannalta kun lumimäärät voivat vaihdella paikoittain.

Koska polut ovat liukkaat, tulee retkillä olla varovainen. Yritän päästä pimeän pelostani eroon ja olen kulkenut auringon laskettua metsissä koirien kanssa totutellakseni kulkemaan pelkäämissäni paikoissa. Tänään liukastelin hämärällä Geologisella polulla ja päätin, etten ihan heti ole sinne menossa uudelleen ennen kuin lunta on enemmän.

DSC_1586 DSC_1588DSC_1584Aikainen lumentulo on kuin lottovoitto, harmaa synkkä lehdetön vuodenaika jäi lyhyeksi. Toivottavasti tämä ilo ei pääty lyhyeen, odotan jo kovasti että ensi kuun puolella pääsisisin hiihtämään.

Ja jos tämä lumi tästä vielä sulaa, kiinnitän liukuesteet vaelluskenkiin ja jatkan tunturissa kulkua. Talvi on alkanut jo sen verran hienosti, että ei se tästä huonompaan suuntaan enää voi mennä. Eihän?

Postaus viime marraskuun lumitilanteesta