Kevään ensimmäinen retki – Skaidijärvi

DSC_6779
DSC_6787

Kevät on edennyt Utsjoella uskomattomaan tahtiin! Lämpimät päivät ja vesisateet saivat tunturijoet sulamaan sekä ujosti kurkistelevat silmut esiin vauhdilla. Ei ole kauaakaan kun harmittelin ettei vielä pääse korkeammalle avotunturiin kuivin jaloin kävelemään, nyt meinaa iskeä kiire jotta ehtisi saada kotipihan kuntoon kesäksi retkien tieltä.

Pulmankijärventien varrella sijaitsevan Skaidijávrin retkeilyreitin polku oli sopivasti sulanut viikonlopun retkeämme varten. 5,8 kilometrin rengasreitin sijaan kävelimme Isonkivenvaaran parkkipaikalta kolmen kilometrin edestakaisen reitin kolmevuotiaan tahtiin. Poitsu viiletti edellä välillä juosten, ei ole epäilystäkään etteikö hän jaksaisi kesän vaellukselle laskemiani päivämatkoja.

Lapset juoksivat ensimmäiset parisataa metriä merkittyä reittiä pitkin jonka jälkeen he innostuivat seikkailemaan alueen suurilla kivillä. Niissä ja maassa makaavien lahojen puiden tutkimisessa riittää tekemistä.

Tammikuun lopulla syntyneelle kolmevuotiaalle retki oli ensimmäinen kun häi sai (joutui) kävelemään koko matkan. Olin yllättynyt miten helpolla pääsin, syliin halutessaan pidimme tauon, ihmettelimme luontoa ja jatkoimme matkaa. Viivyttelimme jännillä kivillä kiipeillen ja matelimme.

DSC_6793
DSC_6797

Polku oli yllättävän hyvässä kunnossa. Skaidijärven reitin vakituisten kosteiden kohtien lisäksi ei ollut kuin yksi sulamisvesistä täyttynyt kuoppa jonka saimme kiertää. Mielestäni reitillä pärjää hyvin lenkkareillakin, vain kodan läheisyydessä oleva kosteikko saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia. Pitkospuut ovat lyhyet ja retkeilijöiden väkertämät lisäaskelmat vaativat pientä seikkailunhalua mikäli mielii päästä perille saakka kuivin jaloin.

Vaelluskengät ovat hyvät peruskengät retkeilyyn. Vaikka omani ovat tukevimmasta päästä, tykkään rullailla niillä maastossa kuin maastossa ilman kantamuksiakin. Lapsilla oli kumisaappaat ja hyvä näin, mutaiset rapakot vetivät luokseen ihmeellisen voimakkaasti.

Vaikka aurinko paistoi, sää oli vielä aamun sateiden jäljiltä viileä. Tyttären softshellhaalari ja pojan softshelltakki sopivat hyvin retkeilyvaatetukseksi. Usein lapsilla on ulkovaatteiden alla ihan perus trikoo-/puuvillavaatteet, jos liikkumista on enemmän tai keli on kylmempi käytämme teknisiä kerrastoja.

DSC_6799
DSC_6804

Skaidijärven rannalla pilkittiin. Toiminta tosin loppui lyhyeen hermomamman iskiessä paikalle käskiessään kalastajien poistumaan rantaviivalta. Lähinnä nuoremman kalastajan kivellä keikkuminen ja mahdollinen vaatteiden kastelu hermostutti.

Evääksi nautittiin kauppareissulta napatut pienet herkut, kotoa lähdettiin vatsat täynnä. Arvuuteltiin mikä lintu äänteli kauempana rannalla ja bongattiin kaksi piekanaa lentämässä ympyrää yläpuolellamme. Muita lintuhavaintoja olivat tunturin vakipiippaajat kapustarinnat sekä epäilyttävästi lähettyvillä lentelevä tunturikihu. Tunturikihuja tavattaessa tuntuu aina, että niillä on pesä jossain lähettyvillä.

DSC_6806

Ymmärrettävästi paluumatkalla iski pieni väsymys. Enemmän taukoja tarkoitti tarkempaa maastoon tutustumista, maassa ja kivillä makoilua. Isoveljen seikkailut saivat pienemmänkin jaksamaan ja pian taas juoksenneltiinkin pitkin poikin kiveltä toiselle niin että mammaa taas kauhistutti.

On erilaista retkeillä yhden kolmevuotiaan kuin kolmevuotiaan ja seitsemänvuotiaan kanssa. Poitsun ollessa pienempi (tsekatkaa ihmeessä oikean sivupalkin ”kirjoitukset” kohdasta vanhempia postauksia poitsun pikkulapsiajalta) juttukaverina olin vain minä ja puolisoni, nyt pienempää edellä vetää reipas isoveli. Kummasti toisen lapsen läsnäolo auttaa jaksamaan pidemmälle.

Paluumatkalla vierailtiin vielä muutamalla kiviröykkiöllä ja tunnistettiin muutamia papanoita matkan varrelta. Retkemme sujui niin hienosti, etten malta odottaa seuraavaa kertaa kun suuntaamme jollekin toiselle helpohkolle retkeilyreitille patikoimaan.

IMG_20220529_155527__01

Hiihtoretki lähivaaralle, lämpimästi pukeutumisen tärkeys

DSC_6680-2
DSC_6670

Kevät on oikukasta aikaa. Vaikka sää vaikuttaisikin leudolta ja aurinko paistaisi lämmittäen ulkoilijaa, mukaan retkelle on silti hyvä pakata lämmintä vaatetta mukaan. Jo paksummat hanskat, pipo pannan tilalle ja villapaita voivat pelastaa retken.

Meinasin astua kevään asettamaan ansaan lähtiessäni hiihtämään lähivaaralle. Onnekseni olin hoksannut pukea lämpimästi.

Ajoin moottorikelkalla ylös avotunturiin skipaten kamalan mäkemme jossa kovin hiihtomotivaatio karisee ensimetreillä pois. Monesti jätän korkeimmat maastot hiihtämättä väsyttyäni alkumatkasta, nyt oli helppoa parkkeerata kelkka rinteeseen ja lähteä seikkailemaan.

En kaivannut retkeltäni kuntoilua. Työpäivän päätteeksi kaipasin aivojen tuuletusta, hetken omaa aikaa. Aurinko paahtoi ohuen toppatakkini läpi, oli pakko jatkaa matkaa pelkkä kerraston paita päällä. Haaveilin hiihteleväni vielä tälle keväälle jonnekin pidemmälle yöretkelle upeassa auringonpaisteessa, toivottavasti tämä toive toteutuu. Mutkittelin kivikoissa ja jälleen kerran pohdin toistensa päälle pinottujen kivien kohdalla kuka tai mikä ja miksi kiviä on kasattu päällekäin pitkin erämaata. Välillä toistensa päällä kiikkuvat kivet ovat todella suuria ihmisen nostamiksi kiviksi. Osa päällekkäin kasatuista kivistä on vanhoja reittimerkkejä.

DSC_6673
DSC_6674

Pitkästä aikaa hiihdin liukulumikengilläni. Olen tottunut tunturisuksieni täyspitkiin nousukarvoihin ja lipsuvat pohjat ottivat hieman hermoon. Liukulumikenkäni ovat Oacin xcd:t 160 senttisinä, ihan jees kapistukset lähimaastoihin. Hiihdettyäni talven monot jalassa olen tykästynyt niiden tukevampaan menoon, ea- siteissa kengät tuntuivat lipsuvan paikoiltaan.

Alkoi olla t-paitakelit. Tuskastelin kuumuudessa ja potkiskelin raskasta märkää lunta irti suksien pohjasta. Käväisin vaaran huipulla tähystämässä Skoarrajärveä, ketään ei näkynyt lähitienoilla vaikka erehdyttävästi ihmisiltä näyttävät kivet lähirinteissä saivatkin mieleni näin luulemaan. Monesti vaeltaessakin olen näkeväni liikettä rinteillä. Alitajuntainen toive nähdä muitakin nauttimassa luonnosta?

DSC_6676
DSC_6681

Laskeuduin hieman alemmas kiviselle pöytäryhmälle juomaan termarista teetä ja nauttimaan korvapuustin. Piti pukea takki takaisin päälle, alkoi tuulla. Ilman takkia en olisi pystynyt jäämään tauolleni ja olisin voinut paleltua pahemminkin.

Seurasin kuinka Norjan puolella sumun näköinen sakeus laskeutui rinteitä pitkin laaksoon, siitä kurua pitkin pienelle joelle aina Tenojoelle saakka. Tuli kiire, lumipyry oli tulossa vauhdilla kohti! Näky oli upea, mutten tahtonut jäädä sateen alle. Harmitti luopua auringon lämmöstä, pitkän talven jälkeen mieli ja keho janoavat aurinkoa.

Paluumatka kelkalle ei kestänyt kauaa. Palattuani sukset kyytiin alkoi sataa suuria hiutaleita. Onneksi olin pukeutunut lämpimästi!

DSC_6678
DSC_6683

Laskeutuessani alas rinnettä kohti kotia lumisade loppui. Pilvi näytti jatkavan matkaansa kohti Vetsikkoa. Kuinka hieno kokemus! Harvemmin arjessa tulee pysähdyttyä seuraamaan yksittäisen kuuron liikehdintää. Kesäisin samaa pystyy harrastamaan tunturien laelta sadekuurojen vaeltaessa paikasta toiseen. Mitään nopeaa toimintaahan tämä ei ole.

Etenkin avotunturiin suunnatessa päiväretkellekin on otettava mukaan lämmintä vaatetta vaikka sää vaikuttaisikin seesteiseltä. Sääolosuhteet muuttuvat nopeasti, kylmettyminen keskeyttää retken ja altistaa vaaratilanteille. Kuten jo edellä mainitsin, jo paksummilla hanskoilla, pipolla ja takilla tekee paljon.

Aurinkoisia kevätretkiä teille! Seuraavaksi pyrin julkaisemaan videon Urho Kekkosen kansallispuiston yhden yön retkestäni.

Kaamos – vuoden viimeinen retki

DSC_6300-2

Sen sijaan, että voivottelisin loppuvuoden suunnitelmien menneen uusiksi sairasteluiden takia, iloitsen siitä että pääsimme lasten kanssa vuoden viimeiselle retkelle kauniina kaamospäivänä. Vaikka taivas olikin pilvinen ja toinen lapsista ihmetteli miksi kaikki on valkoista, saimme nauttia sydäntalven rauhoittavasta ilmapiiristä.

En voinut uskoa että edeltävänä päivänä oli ollut kolmekymmentä astetta pakkasta, viidentoista asteen pakkanen tuntui lämpimältä siihen verrattuna!

Toivoin meidän pääsevän Skaidijärven laavulle saakka, mutta uppohanki oli liian raskas kulkea. Laskimme mäkeä ja seurasimme ketun kantavia jälkiä avotunturin syleilyyn. Puiden kaunis riite kutsui luokseen ja löysimmekin kauniin taukopaikan.

DSC_6295
DSC_6292
DSC_6286

En tahtoisi ajatella että vuoden aikana tulisi retkeillä tai yöpyä ulkona tietty määrä, toivoin kuitenkin etenkin loppuvuodelle enemmän ulkona vietettyä aikaa. Syyskuun vaelluksesta lähtien vähänväliä on joku pöpö iskenyt ja olen itsekin sairastellut enemmän kuin aikaisempina vuosina. Minulla on kaksi teoriaa miksi vastustuskykyni on laskenut ja toinen niistä on väsymys.

Etenkin tammikuu vaikuttaa rauhalliselta ja toiveenani on päästä yön yli retkelle jonnekin kauemmaksi. Viime talven yöretki Karigasniemen Ruktajärvelle oli upea seikkailu, toinen samanlainen kelpaisi!

Ensi vuosi tuo tullessaan uusia kuvioita ja haasteita jotka otan ilolla vastaan. Luvassa on varmasti monia upeita hetkiä luonnossa.

Pienempi lapsista täyttää pian kolme ja on aika ottaa hänetkin mukaan yöretkille. Isommasta huomaa jo kuinka kokenut ulkoilija hän on, retkellämmekin hän vain tuumasi että on kylmä ja rupesi puuhastelemaan lämmitelläkseen. Hän menee omia menojaan, samalla saan opettaa pikkusiskolle samat asiat ja taidot mitä pojallekin opetin vuosia sitten. Ihanaa palata siihen aikaan.

Henkilökohtaiseen suunnitelmaani kuuluu lisätä talvitelttailua. Opetella eri talviolosuhteissa yöpyminen ja matalassa teltassa puuhasteleminen. En vielä tiedä käytänkö talvella Fjällrävenin abiskoa vai vanhempaa telttaa, täytyy kokeilla miten vanhus toimii hangella. Talvivaelluksen kohteesta tai ajankohdasta en ole vielä 100% varma, muutama varustekkin vielä puuttuu. En ole täällä maininnutkaan, sain viimein hankittua uudet tunturisukset, niistä lisää myöhemmin…

DSC_6298
DSC_6285

Eväsretkemme puiden suojissa sai nopean lopun päiväuniajan paukkuessa reilusti yli. Vaikka kannoinkin taaperoa uppohangessa kahlaten, en voinut kuin vain nauttia lasten kanssa ulkoilusta. Vuodenajasta riippumatta lasten kanssa ulkoilu vaatii enemmän valmistelua ja jatkuvaa huolenpitoa omiin reissuihin verrattuna, on silti palkitsevaa lähteä heidän kanssaan luontoon vaikka kuinka kiukuttaisi.

Oikein hyvää uutta vuotta teille! Ensi vuosi startataan koostepostauksella Nuku joka kuukausi ulkona vähintään kerran- haasteesta.

Kaamos – lyhyt hiihtoretki

DSC_6266
DSC_6271

Haaveilin viikonlopulle uskaliaasta, pimeää uhmaavasta hiihtoretkestä jonnekin kauemmas. Olin suunnitellut suuntaavani jopa kymmenen kilometrin päähän autiotuvalle tai lumikenkäileväni eräälle kodalle yöksi. Olin kuitenkin niin väsynyt viikosta johon sisältyi yksi uneton yö sekä yö kotipihalla teltassa, että päätin luopua suunnitelmistani.

Yö teltassa oli kuitenkin välttämätön keskelle viikkoa osuneelle vapaapäivälle, tahdoin saada joulukuulle useamman ulkona nukutun yön. Nukuinkin kymmenen tuntia muutamalla herätyksellä! Teltta oli pystytetty huolimattomasti, puutarhatuoli piti sitä pystyssä yhdestä päästä. Pääasia, että se kesti leudon ja tuulettoman yön kotipihassa.

DSC_6276

Tuskastun jos en pääse ulkoilemaan. Koiran lenkitys tien vartta pitkin pimeydessä toimii ensiapuna, talvella hiihtäminen saa oloni rentoutuneeksi. Ei mene kuin hetki kun hyvä olo valtaa mielen.

Kauppareissun yhteydessä päätin käväistä hiihtämässä Pulmankijärventien lähistöllä Skaidijärven alueella. En suunnannut kodalle vaan päätin tutkia lähimaastoa. Oli kaamospäiväksikin synkkää, pilvet olivat peittäneet taivaan lähes täydellisesti. Porot kulkivat kohti pohjoista laskeutuessani niiden kaivamaa rinnettä alas järven jäälle.

Kuu katseli kulkuani pilviverhon takaa. Lunta ei ollut paljoa, porojen kaivamassa rinteessä sai olla tarkkana ettei astu suksella harhaan. Hiihdin järven rannan lähistöllä, vaikka kovat pakkaset ovat varmasti jäädyttäneet tunturijärvet en uskaltanut hiihdellä suoraan järven yli. Jäin kuitenkin jäälle katselemaan pilvien takaa paljastuvaa suurta kuuta.

DSC_6277
DSC_6282

Hiihtelystä hurmioituneena ehdin jo katsoa teltalle paikan seuraavaa yötä varten, innostuin ajatuksesta tulla avotunturiin nukkumaan muutaman puun suojiin. Riisuin sukset tunturikoivun juurelle ja kaivoin pienen kolon jaloilleni. Istuin hangelle syömään pientä evästäni, kaupasta mukaan nappaamaani suklaapatukkaa. Kaamoksen hiljaisuus oli syvää.

Paluumatkalla huomaamattani uskallauduin hiihtämään suoraan järven jään yli. Valitsin reitikseni rinteen jyrkimmän kohdan porojen katsellessa hiihtoani kauempaa, ne olivat hiippaileet takaisin tukikohtaansa. Porojen kaivamassa rinteessä oli hankala edetä, olipahan aikaa tutkia niiden esiin kaivamia kasveja ja naureskella riekon jättämille vauhtiraidoille.

Enpä koskaan päätynyt yöksi sinne avotunturin rauhaan. Loppuvuosi on ollut raskas sairasteluiden ja töiden vuoksi, normaalistikin tulee hidastettua vauhtia kaamokseksi pimeän takia, mutta tälläinen tekemättömyys alkaa jo käydä hermoille! Alkuvuosi näyttää valoisammalta, ehkä silloin ehdin haaveilemalleni yöretkelle.

DSC_6284

Tsekkaa tästä viime joulukuun yöretki Urho Kekkosen kansallispuistoon!