Eräänä lokakuisena aamuna tein kohtalokkaan virheen ja pakkasin kamerani samaan pussiin hillahillopurkin kanssa.
Pari vuotta meni, kunnes sain puhdistettua kamerani, ostettua uuden linssin laajakuvan kaveriksi ja innostuin valokuvaamisesta uudelleen!
Kamerani painaa paljon ja kiinnostuttuani videokuvaamisesta tuntui liian monimutkaiselta kuskata mukana kolmea eri taltiointivälinettä. Siispä kamera sai jäädä matkasta ja puhelinkuvat riittää.
Haikeana olen katsellut blogin vanhempia kuvia ja pohtinut miten saisin samanlaista fiilistä postauksiin, kuin mitä ennen olen saanut. Puhelimessani (Honor Magic 6 pro) on hyvä ja riittävä kamera, näppäryys on kuitenkin johtanut siihen etten enää ole nähnyt vaivaa kuvien eteen.
Keväällä hankin itselleni näppärämmän kokoisen linssin ja putsasimme kamerani hillosta. Olen muutaman kerran harjoitellut linssin käyttöä ja odotan innoissani mitä kaikkea pääsen kesän aikana ikuistamaan!
Lähdin Erätoverin kanssa lähiretkelle Utsjoen mäntymetsäalueelle. Leiriydyimme muutaman sadan metrin päähän autosta pienen lammen rantaan.
Vaikka kuulimme nelostiellä kulkevien autojen huminan leiriimme, totesimme alueen olevan kuin suoraan Urho Kekkosen kansallispuistosta. Mäntykankaat ja harjut olivat kuin etelästä!
Ilta meni höpötellessä ja lähialuetta kolutessa. Ihmettelimme kelottuneita puita ja ihmisten jättämiä jälkiä, bongailimme lintuja ja juhlistimme Erätoverin syntymäpäiviä vain puoli vuotta myöhässä skumpan ja korvapuustien voimin.
Auringon peittyessä pilviin vilu hiipi luihin ja ytimiin. Vaikka kevät on todella aikaisessa, lämpötila painuu lähelle nollaa.
Olimme varautuneet viileään yöhön. Sormia paleli lukiessa ja jouduin kaivamaan tunturiviitan lämmikkeeksi jo alkuyöstä.
45 minuuttia herätyskellon soitosta havahduin hereille ja tuumasin että on aika nousta.
Seistessäni teltan ulkopuolella jänis juoksi leiriin uraa pitkin. Se pysähtyi ja jäi tuijottamaan. Pudotin kädessäni olleen vessapaperirullan säikäyttämättä sitä. Aikansa tuijotettuaan jänis jatkoi matkaansa.
Loput skumpista aamukahvin kera ja leivät nassuun. Kietouduimme tunturiviittaan, koleassa aamussa edes villapaita ja untuvatakki tuulitakin alla eivät riittäneet.
Havahduimme jäniksen juostessa takaisin leirin lähelle. Se jäi taas hetkeksi tuijottamaan ennen kuin loikki syvemmälle metsään.
Minusta on tullut ihme leirilorvija. Varusteiden kasaaminen ei oikein innosta ja menee aikansa että saan rinkan selkääni. Onneksi luonnossa ei ole kiire.
Retkellä oli mukava päästä testaamaan linssi tositoimissa! Aivan en saanut lammessa uiskentelevia haapanoita kuviin, jänis olisi ollut tarpeeksi lähellä kuviin, harmi ettei kamera ollut.
Toivottavasti tästä alkaa kunnon kuvauskesä! Retkeilen niin kauniissa maisemissa, että jokainen ansaitsisi tulla kuvatuksi kunnon välineillä.
Erämaan vaeltajatar 