Aikainen talvi ei yllättänyt

DSC_1566DSC_1564
DSC_1578
Viime talvena lumi satoi maahan vasta marraskuun lopulla. Sateiden takia luonnossa oli lähes mahdotonta liikkua liukastelematta ja illat olivat hyvin pimeitä jo ennen kaamoksen alkua. On siis älyttömän mahtava juttu että jo nyt kaamoksen pimeyden lähestyessä maassa on valoa heijastavaa LUNTA!

Pimeys ei tunnu läheskään yhtä pahalta lumipeitteessä. Nämä kuvat otin viikko sitten Geologiselta polulta ja lunta on satanut hieman lisää kuluneen viikon aikana.

DSC_1582 DSC_1576
Lumi narskuu kenkien alla ja polkujen kivet ovat jäästä liukkaat. Alkutalvi on hankalaa aikaa tunturissa retkeilyn kannalta kun lumimäärät voivat vaihdella paikoittain.

Koska polut ovat liukkaat, tulee retkillä olla varovainen. Yritän päästä pimeän pelostani eroon ja olen kulkenut auringon laskettua metsissä koirien kanssa totutellakseni kulkemaan pelkäämissäni paikoissa. Tänään liukastelin hämärällä Geologisella polulla ja päätin, etten ihan heti ole sinne menossa uudelleen ennen kuin lunta on enemmän.

DSC_1586 DSC_1588DSC_1584Aikainen lumentulo on kuin lottovoitto, harmaa synkkä lehdetön vuodenaika jäi lyhyeksi. Toivottavasti tämä ilo ei pääty lyhyeen, odotan jo kovasti että ensi kuun puolella pääsisisin hiihtämään.

Ja jos tämä lumi tästä vielä sulaa, kiinnitän liukuesteet vaelluskenkiin ja jatkan tunturissa kulkua. Talvi on alkanut jo sen verran hienosti, että ei se tästä huonompaan suuntaan enää voi mennä. Eihän?

Postaus viime marraskuun lumitilanteesta

Lämmin ilta Ailikkaalla

DSC_1035 DSC_1045
DSC_1040
Noin viikko sitten sää pääsi yllättämään lämmöllään. Sateisten kelien keskelle sattunut aurinkoinen päivä houkutteli illasta  lähtemään Ailigas-tunturille juuri ennen auringonlaskua. Pelkkä hupparikin päällä hiki virtasi!

Kävelin pitkin näköalapaikkaa ja tutkin lähes jokaisen kivenkolon mikä silmiin osui. Käytin reilusti aikaa pelkkään haaveiluun ja säästä nauttimiseen. Kivillä istuskellessani harmitti etten ollut ottanut teetä mukaan – hetki olisi ollut sille otollinen.

Alunperin tarkoitukseni oli pysäköidä auto lähemmäs poroaidan porttia ja käväistä syrjäisemmällä näköalapaikalla, en raaskinut ajaa autoa hankalan näköiselle levikkeelle joten ajattelin pystyväni tyytymään myös tutuiksi käyneisiin maisemiin. Jo pelkän portin aukaisussa oli haastetta, joku on ilmeisesti ajanut sitä päin jonka takia se on päässyt vääntymään ja on nyt hyvin raskas vetää auki.

DSC_1056 DSC_1048
DSC_1052
Vaikka Ailikkaan maisemat ovat tutut, löysin tälläkin kertaa jotain uutta. Lähdin kulkemaan pohjoiseen pienen suon yli kalliolle, jolla vietin tovin istuskellen ja ihaillen alempana virtaavaa Tenojokea. Edelleen puuttui vain tee.

Tutkimalla tutuiksi käyneitä paikkoja olen lähes joka kerta löytänyt jotain mielenkiintoista. Kalkujoen kodan alue on vuosien aikana koluttu läpikotaisin, silti jatkuvasti löydän sieltä uusia, mielenkiintoisia kiviröykkiöitä. Jopa takapihan lähimetsästä olen löytänyt aarteita – komea kallio näköaloineen ja kaunis mustikkamätäs keskellä vaikeakulkuista risukkoa kannustavat tutkimaan epämieluisiakin paikkoja aina uudelleen ja uudelleen.

DSC_1059 DSC_1060
Pitäisi rohkaistua ja lähteä kartasta löydettyihin mielenkiintoisen oloisiin kohteisiin rohkeammin. Viime kesänä kuljin metsissä etsien kiviä lohkarekirjaprojektia varten ja yllätyin monesti – paikoista joista en olettanut löytäväni mitään löysin monia mielenkiintoisia ja jänniä luontokohteita.

Ailigas on lähellä ja helposti saavutettavissa, sinne palaa maisemien takia uudelleen ja uudelleen. Olkoot tuttu ja turvallinen, kohde jaksaa yllättää joka kerta uudelleen.

Postaukseni Utsjoen Ailigas-tunturista

Heipat talvelle

DSC_9900 DSC_9915
DSC_9886
Jäiköhän toissa- viikonlopun tunturireissu tämän talven viimeiseksi?

Eipä tuona aurinkoisena sunnuntaipäivänä olisi arvannut, että viikon päästä kahlataan vesilätäköissä ja järjestellään eteisestä talvivaatteita kesätalteen. Vielä ollaan optimistisia ja suunnitellaan pääsiäiseksi tunturireissua, tuolloin täytyy vain kaivella haalarit ja kelkkavaatteet esille. On haikeaa että jälleen yksi talvi jää taakseen. Toisaalta olen onnellinen että saan meidän pienen eteisen tyhjäksi kelkkavarusteista!

Toistaiseksi tuo viimeisin pilkkireissu on ollut tämän talven parhain. Ei ehkä saaliin puolesta, vaan fiiliksen.

DSC_9888 DSC_9892
DSC_9894
Kulutin aikaa jäällä kelkkaillen ja Pikku-J:n kanssa touhuten. Rakentelimme tunturikeittiöitä lumilohkareista ja kaivoimme tunnelin tuulen puhaltamaan paanteeseen. Saimme J:ltäkin apua lumiluolan kaivamiseen, lopulta hän itse mahtui luolaan sisään. Siitä tuli yllättävän iso!

Tunturikeittiötä tarvitsin vanhojen kaasupatruunoiden tyhjentämiseen. Jäällä tuuli sen verran ettei yksikään rakentamani linnake suojannut retkikeitintä tarpeeksi. Lopulta teevesi keittyi vaarin tekemällä grillillä.

DSC_9905 DSC_9896
Huomaamattani uppouduin täysin puuhastelemaan lapion kanssa. Oli mukavaa suunnitella tunnelia Pikku-J:n kanssa ja opastaa hänelle kuinka mahdollisimman turvallisen tunnelin saa tehtyä. En missään nimessä toivo että lapset ryhtyvät kaivelemaan tunneleita hankeen ilman aikuisen ohjeistamista ja seuraamista, joten meidän tunnelit saavat jäädä tunturiin.

Nyt alkaakin se hankalin vuodenaika jos ajattelee lasten kanssa ulkoilemista. Mitä ihmettä sitä oikein pukee päälle? Tänään Pikku-J:llä oli yllään välikausihousut, kurahousut ja untuvatakki. Ulkona oli +8 astetta lämmintä ja hyvin märkää. Lunta on kotipihassakin vaikka kuinka paljon.

Toivotan kevään ja lähestyvän kesän ilomielin tervetulleeksi!

Hiihtoretki Kalkujoen lammen laavulle

DSC_9791 DSC_9790
DSC_9782
Lauantaina kaunis aurinkoinen sää kannusti lähtemään hiihtoretkelle ylös Geologiselle polulle. Lämpöä riitti kolmen asteen verran joten pyrin pukeutumaan kevyesti, mutta suojaavasti.

Kuljen oikoreittiä pitkin Geologiselle polulle kun en laiskuuttani jaksa kävellä kävelytietä pitkin reitin alkuun risueläimille. Oikoreittini varrella on lyhyt, mutta kovin jyrkkä ylämäki jonka ylös kiipeämistä sukset jalassa jännitin etukäteen. En suinkaan stressannut sukset jalassa kiipeämistä, lähinnä hengästymistä…

Yllätyksekseni mäen kiipeäminen OACin liukulumisuksilla kävi kuin leikiten! Nuoskalumi loi suksien karvapohjiin hyvän pidon, jonka avulla tepsuttelin rinteen ylös hetkessä. Enkä onnekseni hengästynyt kovinkaan paljoa. Päästyäni merkitylle reitille yritin irrottaa suksien pohjiin kiinnittynyttä lunta tuloksetta.

DSC_9797 DSC_9795
DSC_9806
Olisin voinut riisua sukset ja rapsutella lumet irti, mutta seikkailifiilis kutsui ja malttamattomana lähdin jatkamaan nousua ylös kohti määränpäätä. Lukuisat riekkojen jäljet parveilivat koivikoissa ja kelkanjälki kantoi hyvin.

Haaveilin jälleen hiihtovaelluksesta ja harmittelin, etten tänä vuonna pääse mukaan järjestettävälle reissulle. Ehkä ensi vuonna sitten! Ylös kiivetessä oli tullut kuuma, mutta heti poroaidan portille päästyäni täytyi nostaa huppu pään suojaksi. Ylhäällä ei olisi uskonut lämpötilan olleen niin korkea mitä se kotoa lähtiessä oli.

Hiihtelin kovassa tuulessa kohti Kalkujoen, tuttavallisemmin koulun laavua kohti. Oikea suksi jätätti perässä pohjaan tarttuneen lumen takia, en antanut sen haitata kulkua. Pian laavu häämöttikin edessä.

DSC_9829 DSC_9862
DSC_9836
Laavun sisään päästessäni harmistuin. Vastassa oli puruinen lattia ja kasa ties mitä roinaa. Pyyhe roikkui katosta ja penkillä oli jonkun jättämät retkeilytarvikkeet ja vesipullo. Vesi ei ollut jäätynyt pullossa, joten ehkä tavaroiden omistaja oli keventänyt kantamuksiaan ja hakisi kamppeensa pian takaisin…? En tiedä, mutta nurkasta löytämäni teltta jopa ärsytti. Joo, Metsähallitus siistii kotia sekä autiotupia ja vie niiltä roskia pois, mutta niiden tarkoituksena on toimia suojana retkeilijöille – ei tavaroiden lopullisena jättöpaikkana. Olen oppinut, että taukopaikat on jätettävä siihen kuntoon kuin missä ne saapuessa olivat. Toivottavasti muutkin retkeilijät noudattavat tätä sääntöä yhteisen hyvän vuoksi.

Voihan se olla, että teltan sinne jättänyt aikoo hakea sen takaisin lähipäivinä. Toivon ainakin niin. Siistin hieman paikkoja ja jätin muiden omaisuudet paikoilleen. Keittelin teet kaasunjämillä ja vietin laavulla useamman tovin nauttien hiljaisuudesta.

DSC_9811 DSC_9867
Hyvästelin laavun ja rapsuttelin pihassa enimmät jäät irti suksien pohjista. Lähdin jatkamaan matkaa laavun takaa kulkevaa Geologista polkua pitkin. Polku oli lähes hiihdettävissä, paremmin sillä olisi päässyt kulkemaan lumikengillä hyvin tallotulla uralla.

Polku kulkee jyrkän kurumaisen syvänteen kautta koululle. Muistelin, että olen aikaisemminkin laskenut mäet suksilla joten tälläkin kertaa uskallauduin kokeilemaan. Pääsin jyrkimpään kohtaan saakka, kunnes oli riisuttava sukset pois jaloista ja jatkettava kävellen. En kaatunut kertaakaan (kerran otin tukea hangesta), vaikka lähellä oli. Onneksi vastaan ei tullut muita kulkijoita, jälkeen jättämäni jäljet tosin saattavat aiheuttaa kummaksuntaa… Enkä kyllä suosittele mäen laskemista kenellekään, viimeistään alhaalla kasvavat puut pysäyttävät laskijan.

Retkestä jäi käteen kauhea vaelluskuume ja tunturikaipuu. Vielä toistaiseksi riittää hyviä hiihtokelejä, kunnes lumi alkaa sulaa eikä tunturiin pääse hetkeen jalan. Pian koittaakin kesä ja vaelluskausi – sitä odotellessa!