Mitä vaellukselle mukaan?

DSC_5290 DSC_5283
DSC_5280
Jokaisella retkeilijällä on ne omat suosikkivaatteensa ja kamppeensa vaelluksille. Joku tykkää käyttää iänvanhoja samoja varusteita retkestä toiseen ja toinen varautuu reissuun upouusilla huippuvarusteilla. Mie kallistun enemmän tuohon vanhojen, tuttujen ja turvallisten kamppeiden käyttämiseen- joka kevät kyllä pohdin joko olis tarvetta uusille varusteille, mutta päädyn aina käyttämään vanhoja ainakin vielä yhden kesän. Uusin kamppeita sen mukaan, mitä ne rikkoutuvat, kuluvat tai menettävät käyttötarkoituksensa (esim. vedenkestävän takin kalvo hajoaa ja alkaa päästää vettä läpi, vaelluskengät kuluvat puhki tai eivät enää istu jalkaan…) Tällä hetkellä harmittelen sitä, että rinkkani on edelleen huippukunnossa eikä mulla ole syytä satsata uuteen ja että kivemman väriset vaellushousut ei ole syy ostaa uusia…

Kuivaan aikaan vaeltaessa mulla on lähes aina ne samat varusteet mukana. Ja tälläkin kertaa liikkeellä ollaan samoilla kamppeilla kuin edeltävilläkin kerroilla;

Aluskerrasto:
– merinovillainen aluspaita
– kuitualuspaita (varalle)
– kerraston housut
– t-paita
DSC_5360
DSC_5332 DSC_5314
Alimman kerroksen housuja en ota kuin yhdet. Sateen yllättäessä vaihdan ylleni kuorihousut, jotka estävät alla olevien housujen kastumisen. Merinovillainen aluspaita voi olla kesäaikaan liian kuuma, joten otan sen kastumisen ja epämukavuuden varalle kuituversion. T- paita on toive lämpimistä keleistä.

Ylempi kerrasto:
– paksumpi kerraston paita
– ohut neule
– huppari ?
– urheilutrikoot

Hupparia harkitsen vielä. Se ei sovi kunnolla takkini alle ja voi jäädä kokonaan käyttämättä, kun mukana on kuitenkin yhtä paksu ylemmän kerroksen paita. Ohut neule on ostettu kirpputorilta joskus vuonna 2009 ja on alunperin H&M:ltä! Mutta se on kulkenut mukana vuodesta toiseen ja toimii hyvin viileinä päivinä paksumman kerraston paidan alla. Urheilutrikoot otan mukaani iltoja varten.

DSC_5315 DSC_5302
DSC_5338

Ylin vaatekerta:
– Haglöfsin goretex-takki (+ harkitsen kuoritakkia)
– Lundhagsin vaellushousut
– North Icen kuorihousut (vedenkestävät)
– pipo ja putkihuivi x2 kaulaan ja päähän
– sormikkaat, paksummat ja ohuemmat

Muut:
– vaellussukat ja villasukat
– alusvaatteet
– Meindlin vaelluskengät (täysin vedenkestävät)
– taukokengiksi crocsin kaltaiset kumilaivat

Haglöfsin takki päästää kosteutta läpi mitä pidempään sateessa joutuu olemaan. Se kuitenkin kuivuu nopeasti ja toivon, että mahdollisten sateiden takia saisin takkini kuivumaan autiotupaan pahimmillakin ruuhkilla. Mulla on pelkkä kuoritakkikin, harkitsen senkin mukaan ottamista, riippuu sääennusteista. Lundhagsin vaellushousut eivät kestä lainkaan vettä, joten mukaan lähtevät epämukavat ja hiostavat kuorihousut sateiden varalta. Lapin kesä vaatii myös pipon matkaansa, villasukat lämmitävät iltaisin ja öisin.
DSC_5301
DSC_5325 DSC_5284

Kengiksi lähtevät loistaviksi osoittautuneet Meindlin Vacuum- vaelluskengät jotka kestävät täysin vettä. Kumilaivat lähtevät taukokengiksi mukaan, on ihana saada päivän päätteeksi jotain kevyempää jakaan vaikka vaelluskengät ovatkin hyvät jaloissa!

Tässäpä on ne, mitä mukaani aion ottaa. Lista saattaa vielä muuttua ennen lähtöä, mutta päivittelen sitä sen mukaan. Riippuen takista ja päälimmäisistä housuista kannattaa miettiä mukaan otettavia varavaatteita, sekä säätiedotuksia kannattaa katsella ahkeraan ennen vaellukselle lähtöä. Vaikka kesä olisikin kuuma ja aurinkoinen, tunturissa sää vaihtelee laidasta toiseen hetkessä ja mukaan on varattava myös lämmintä! Olen ottanut listassani huomioon myös sen, että saan mahdollisesti tarvittaessa jokaiselle yölle vaatteeni tupiin kuivumaan.

Toivottavasti mukaan valitsemani varusteet ovat sopivat!

Kuvat on otettu Härkävaara– Utsjoki väliltä, Utsjoen retkeilyreitin varrelta 11.6.2017. Lisää juttua reitistä Retkipaikan sivuilta .

Ánnáguravárrin näköalat

DSC_5060 DSC_5062
DSC_5063
Joitain päiviä sitten kävin Pekun kanssa kävelemässä kelkkauraa pitkin Kalkujoen lähistöllä. Mulla ei ollut lumikenkiä matkassa ja silti mun piti poiketa uralta ja kahlata turhankin pitkä matka hangessa päästäkseni Ánnáguravárrille.

Olen viimeksi joskus parisen vuotta sitten käynyt kyseisellä paikalla ihastelemassa Utsjoen laaksoon avautuvaa maisemaa. Tuolloin vasta tutustuin lähialueisiin ja kuljin vaikeistakin paikoista päästäkseni lupaavilta vaikuttaviin paikkoihin.

DSC_5066 DSC_5069
DSC_5072
Kuljin merkattua geologista polkua pitkin ylös tunturiin ja pysähdyin nauttimaan auringosta Kalkujoenlammen laavulle. Aurinko paistoi kirkkaana taivaalta ja kaikkialla oli täysin hiljaista. Jostain kaukaisuudesta kuului moottorikelkan ärinää.

Lukuisat kengänjäljet parveilivat lammen jäällä, joku oli kairannut muutamia pilkkireikiäkin sinne. Johtalanvárrin huipun jäät kimmeltelivät kauempana. Jatkoin matkaani kaakkoon, kohti Ánnáguravárrin reunaa.

DSC_5074 DSC_5077
DSC_5083 DSC_5088
Ánnáguravárrin ”näköalapaikalle” ei mene polkua. Sinne pääsee kun kulkee laavulta kaakkoon, kohti maastosta erottuvaa kukkulaa. Kesällä maasto on kivistä ja osittain hankalaa koivikon takia mutta pujottelemalla helpommista kohdista kulku käy leikiten.

Vaaran näköalapaikalla on puikulan muotoinen kivi, josta maisemat avautuvat kauniisti Utsjokilaaksoon. Korkeammalle vaaran huipulle kiivetessä maisemat ovat entistä komeammat.

Alas vaaralta pääsee joko laskeutumalla takaisin geologiselle polulle tai palaamalla kodalle ja sieltä polkuja myöten alas kylän pintaan. Itse rymistelin alas vaaralta poroaidan viereen, josta kuljin suoraan takaisin polulle ja sieltä pururaalle. Kesällä vaaran rinteessä on syytä olla varovainen.

Geologinen polku koulun kohdilta noustessa on jyrkkä ja hyvin kivinen. Pakkasten aikaan polku voi olla liukas.

Näköalapaikka on oivallinen pikaisesti Utsjoella vieraileville patikoijille sen helpon saavuttavuuden ja läheisyyden puolesta!

Matkaa minulle kertyi n. 2 kilometriä reitin lähtöpisteeltä laskettuna.

Pääsiäistunnelmia

DSC_5003 DSC_5030
DSC_4995 DSC_5000-2
DSC_5010 DSC_5022
DSC_5038 DSC_5041
Mulla ei paljoa kamera laulanut pääsiäisenä. Viiden päivän vapaiden  aikana ehti olla sekä sumuista lumisadetta kuin paahtavaa auringonpaistettakin. Vietettiin aikaa ties minkälaisen köörin kanssa ja hyviltä nauruilta ei säästytty tänäkään pääsiäisenä.

Kävin maanantai-iltana kahlaamassa Ánnáguravárrilla ja ajattelin vielä ennen Rovaniemen reissua kuvata ja kirjoittaa Utsjoen kylän pinnassa olevista näköalapaikoista. Etenkin Ánnáguravárrin näkymät yllättivät itsenikin!

Otan mielelläni vinkkejä vastaan upeista näköalapaikoista ja lähituntureista, joista voisin kirjoittaa 🙂

Kalkujoen kota

DSC_4746 DSC_4756
DSC_4745
Usein postauksissani viittaan Kalkujoen kotaan, joka löytyy ihan tästä kylän pinnan läheisyydestä. Koulun takaa lähtevältä merkatulta polulta kodalle kertyy matkaa 800m ja kuuluisilta ”risueläimiltä” matkaa kertyy geologista polkua pitkin 1,5 kilometriä. Koulun takaa lähtevä polku on jyrkkää ylämäkeä, geologinen polku on loivempi ja sen korkeimmalta kohdalta näkee kauas Tenojokilaaksoon. Kodalle onkin kätevä kulkea rengasreittimäisesti nousemalla risueläimiltä ja laskeutumalla takaisin kylälle kodan takaa koulun taakse.

DSC_4750 DSC_4751
DSC_4761 DSC_4764
Kalkujoen kodalta löytyy halkovaja ja (en älynnyt tarkistaa, en sano varmaksi!) jätteenkeräyspiste. Se sijaitsee Kalkujoenlammen rannalla, jossa en koskaan ole nähnyt muuta kuin pienen pientä kalaa. Olen kyllä kuullut jonkun saaneen siitä isoakin fisua, mutta eipä tuossa koskaan ole ollut pilkkireiän reikää vieraillessani paikalla.

Kodalla on kamiina ja makkaratikut. Kota on vetoisa, mutta lämpenee nopeasti.

Lähdimme tänään töiden jälkeen kelkalla ja reellä lasten kanssa kodalle grillaamaan makkaraa. Poikamme kulki isosiskonsa perässä kuin hai seuraa laivaa, ja yhdessä he viihtyivätkin kodan ympäristössä ilman aikuisten apua. Totta kai kelkka vei molempien huomion ja yhdessä he leikkivät ajelevansa pitkin tunturia (otamme kelkoista avaimet irti ollessamme lasten kanssa tunturissa, ettei vahinkoja sattuisi!) kovien rälläysäänten saattelemana.

Nautimme makkarat kodan sisällä ja seurasimme lasten puuhia ulkosalla. Isompi ei malttanut odotella taas liikkeelle pääsyä ja ajoimmekin Johtalanvárrin huipulle maisemia ihailemaan. Poika onnistui irrottamaan kenkänsä kodan pihalla ja kastelemaan sukkansa lumihangessa, joten palasimme kotiin suoraan tunturilta alas laskeuduttuamme.

Kalkujoen kota on Kuoppilaksen merkatun retkeilyreitin varrella. Kota soveltuu hyvin pikaisen lenkin, päiväretken sekä rauhaa kaipaavan kohteeksi. Kalkujoenlammen rantaa myöten kulkiessa pääsee Johtalanvárrille.

Kesäisin tosiaan käyn lähes päivittäin ton risueläimiltä ylös ja koululle alas- reitin, siinä saa kunnon treenin aikaiseksi! Kalkujoenlampi on hiljainen ja rauhallinen paikka mietiskelylle ja rauhoittumiselle.

Utsjoen lähitunturit: Johtalanvárri

DSC_4717 DSC_4697
DSC_4701 Kahden kahvikupin jälkeen lähdin aamutuimaan tuulettamaan aivojani yhdelle lempparipaikoistani kylän pinnassa- Johtalanvárrille. Hieman lintsasin urheilusta ja ajoin kelkalla pahimman nousun ja aloitin lumikenkäilyn kätevästi suon reunalta. Olin varmasti aikamoinen näky retkeilykamppeissani, lumikengät repusta roikkuen ja suksisauvat pönkättynä astinlaudan väliin.

Kun avaimet olivat varmassa piilossa taskussani ja lumikengät jalassa lähdin kelkanjälkeä myöten kävelemään kohti tunturia. Johtalanvárrille on kätevä kävellä talvella kovaa kelkanjälkeä pitkin, ja vaikkei sitä olisikaan lumikengillä ja suksilla matka taittuu leikiten kovettuneiden soiden ja tuulen puhaltaman paljaan rinteen kautta.
DSC_4731
DSC_4704
Aurinko paistoi vähän väliä pilvien lomasta ja kylmä viima puhalsi rauhallisena. Kuljin Kalkujoenlammen ylitse jokia pitkin tunturin rinteeseen ja tarkkailin vaivaiskoivikossa kykkiviä kiirunoita tai riekkoja jotka koettivat sulattautua valkoiseen maisemaan parhaansa mukaan.

Johtalanvárri soveltuu hyvin päiväreissukohteeksi, sen pohjoisrinteen alapuolella on pieni tulistelupaikka jonka ohitse kulkee yksi tunturille johtavista merkatuista reiteistä. Tunturin itärinteen alapuolella on Kalkujoen kota jonka erottaa kesälläkin maaston seasta tunturin laelta. Tunturin lähimaasto on lähinnä kosteikkoja ja vaikeakulkuista koivikkoa, mutta reitit ovat helppokulkuisia.

Tunturin rinnettä ylös kiivetessäni huomasin kauempana yksinäisen hiihtäjän. Häntä katsellessani mietin, kuinka harvoin tuolla törmäänkään muihin retkeilijöihin vaikka paikka sijaitseekin lähellä kyläkeskusta. Kuivaan aikaan käyn lähes päivittäin iltalenkeillä alueella ja 1/7 kerrasta joku tulee vastaan, jos sitäkään. Kalkujoen kodan vieraskirjan mukaan kodalla on kuitenkin jonkin verran käyttöä vuodenajasta riippumatta.
DSC_4724 DSC_4719
DSC_4716 DSC_4714Tunturin laella istahdin huippumerkin viereen tuulensuojaan ja pidin pienen juomatauon. Tuuli oli puhaltanut laen paikoitellen lähes lumettomaksi ja pienet varvut puskivat esiin lumihangesta. Paksut pilvet peittivät näkyvyyden syvemmälle Paistunturin erämaahan. Kuvasin aikani maisemia ja käytin huippumerkkiä hyväkseni kameranjalustana, jonka jälkeen lähdin seuraamaan jälkiäni takaisin kelkalle.

Matkaa minulle kertyi nelisen kilometriä. Matkaa risuporojen kohdalta lähtevältä merkatulta reitiltä kertyy yhteensä noin seitsemän kilometriä. Entisen, palaneen luontotuvan luota matkaa kertyy yhteensä 8 kilometriä. Johtalanvárri on Kuoppilakselle kulkevan reitin (32km) ja kirkon parkkipaikalta lähtevän Heargevárrin reitin (10km) varrella.

Johtalanvárri:
Korkeus: 280m
Etäisyys kylältä: 3,5km risueläimiltä, koulun takaa lähtevältä reitiltä 2,8km ja entisen luontotuvan kohdilta 4km
Vaativuus: Maasto on helppokulkuista, tunturiin ylösnousu on raskas.
Muuta: Johtalanvárrin pohjoisrinteen läheisyydessä on nuotiopaikka ja tunturin itäpuolella on kota.

Juttu Johtalanvárrista myös Retkipaikassa!

Aurinkoa Kuoppilaksella

DSC_4659
DSC_4649 DSC_4634
Varma kevään merkki on aurinkoihottuma poskilla. Koskaan en muista ostaa aurinkorasvaa ajoissa ja edeltävän kesän rasvat on ehditty jo hävittää.

Vaikka aurinko paistoikin upeana taivaalta istuskellessamme Kuoppilasjärvellä pilkillä, kylmä tuuli puhalsi ylempänä tuntureilla. Tulo- ja paluumatkat ajettiin mahdollisimman hyvin kasvoja suojaten – onneksi Pikku-J:kin suostuu viimeinkin käyttämään kelkkalaseja ja huivia kasvojensa suojana.

DSC_4627 DSC_4654
DSC_4663
DSC_4662
Saimme seuraa Etelä-Korealaisesta filmiryhmästä jotka innoissaan tutkivat pilkkejämme, moottorikairaa ja pientä 2-vuotiasta retkeilijäämme. Oli ilo olla osana turistien luontoelämystä, harva pääsee kokemaan näin kauniin luonnon eksotiikkaa ja paikallisen kulttuuriin tutustumista.

Kävin myös ajelemassa uudella kelkallamme, vielä on paljon totuteltavaa! 2- ja 4- tahdeilla on eroja ja sen kyllä huomaa, (maanantaina ajoin Lynxillä n. 5 metriä ja jäin hankeen kiinni, J:llä oli taas kaivamista…) sekä kelkassa olevat suksimuovit ovat GTX:n suksiin verrattuna paljon pienemmät ja pelkään kaatuvani koko vehkeellä pienemmästäkin töyssystä. Sekä vauhti kiihtyy järven jäällä huomaamattakin 60 kilometriin… Mutta harjoittelu tekee mestarin.

Huomenna Pikku-J pääsee mummolaan hiihtämään ja lähdemme J:n kanssa kahdella kelkalla Paistunturin puolelle tänä talvena käymättömille järville. Toivottavasti kuvausolosuhteet ovat suotuisat!

Hyvää viikonlopun jatkoa teille kaikille 🙂

Lauantai Loktalla ja Kuoppilaksella

DSC_4561 DSC_4559
DSC_4574
Voiko olla parempaakaan tapaa viettää laatuaikaa perheen kanssa, kuin lähteä luontoon nauttimaan upeasta kelistä ja maisemista?

Pienen lapsen kanssa kotipihallekin lähtö voi vaatia suurta suunnittelua ja hermojen pidättelyä. Suunnittelemme reissumme tunturiin Pikku-J:n kanssa jo hyvin edeltävän viikon aikana – seuraamme säätiedotuksia (+5m tuulella emme lähde pojan kanssa avarille alueille) ja valmistelemme lähtöä miettimällä pojalle sopivat vaatteet ylle.

Tällä kertaa mukaan puettiin villasukkahousut (+villasukat), villahousut, pitkähihainen body ja mummon kutoma villapaita. Vaatetus oli muuten sopiva 8 asteen pakkaselle ja 4m/s tuulenvireelle mutta rekeen pöllyävä lumi tuotti ongelmia meille molemmille. Lopulta päädyin suojaamaan pojan kasvot huivillani, kelkkalaseja hän ei suostu pitämään. Onneksi paluumatkalla poika nukahti syliini ja suostui valahtamaan alemmas reen tuulilasin suojaan. Hereillä ollessa maisemat ja kelkka kiinnostavat niin paljon, ettei poika missään nimessä tahdo istua alempana…

DSC_4566 DSC_4589
DSC_4581
Suuntasimme tänään Loktajärvelle, jonka ohitse vaelsimme E:n kanssa pienellä vaelluksellamme. Loktajärven ohitse on helppo ajaa talvella, jos ei tiedä siinä olevan järveä – Kuoppilakselta sinne noustessa laaja lumen peittämä alue näyttää lähinnä suurelta tunturitasanteelta.

J oli meistä ainoa joka keskittyi pilkkimiseen. Puuhailin Pikku-J:n kanssa sivummalla muuta ja ihmeteltiin kauempana olevia kelkkoja. Loktalla oli annettavanaan muutama pieni ja yksi suurempi rautu, jotka otimme mukaamme ja palasimme takaisin Kuoppilakselle.

DSC_4590
DSC_4597 DSC_4603
DSC_4606
Päätimme grillata makkarat autiotuvalla ja joku olikin juuri käynyt sytyttämässä sinne tulet. Käytimme tulia hyväksemme ja kuivatimme samalla reen kyydissä kastuneet vaatteemme. Poistuessamme siistimme hieman paikkoja ja lisäsimme kamiinaan puuta.

J jatkoi Pikku-J:n kanssa pilkkimistä Kuoppilasjärvellä ja päädyin itse ajelemaan syvemmällä hangessa pökötillämme. Tänne on viime aikoina satanut aivan älyttömästi lunta ja nyt sitä vasta huomaakin kuinka kelkkamme ei vastaa tarpeitamme – se hädintuskin jaksaa vetää kahden istuttavaa rekeämme ylämäkiin. GTX onkin nyt myynnissä ja sunnuntaina pihallemme ilmestyikin tehokkaampi kelkki, jolla luulisi vetävän neljäpaikkaistakin rekeä.

Kotimatkalla pysähdyimme ihastelemaan poroja, jotka lähestyivät rekeämme ruuan kiilto silmissään ja pysähtyivät lähistölle pettyneinä. Pikku-J oli poroista aivan innoissaan ja jatkaessamme matkaamme nukahti tyytyväisenä päiväunilleen kelkan huristessa edessämme.

 

Tunturihaaveilua

DSC_4528
DSC_4527
Talvi alkaa uhkaavasti lähestymään loppuaan (toivottavasti saadaan nauttia talvesta vielä huhtikuussa!) joten jokainen pienikin vapaa on käytettävä hyväksi. Tänään työvuoroni päättyi jo yhdeltä ja puolen tunnin päästä olinkin jo ajelemassa kohti Paistunturin erämaata.

Viikonlopun aikana Utsjoelle on satanut aivan älyttömästi lunta, ja voi sitä riemua kun pääsi hieman hurjastelemaan pökötillä! Tai hurjastelemaan ja hurjastelemaan, 380 GTX:llä ei kauheasti rällätä…

DSC_4524 DSC_4540
Keli oli seesteinen, mutta kamalan pilvinen. Mulla oli vaikeuksia erottaa varjoja lumihangesta ja valokuvaaminenkaan ei onnistunut niin kuin olisin toivonut. Ajelin Oađašangielakselta  luoteeseen ja viimeinen varma paikka on ollut Njálaoaivi. Seurailin aikani edellä ajaneen kelkan jälkiä ja päädyin Kuoppilasjärven pohjoispäähän, josta ajelin suoraan tuvan ohitse tuttua reittiä kotiin.

Ajellessani mietin kuluvan talven ja tulevan kevään suunnitelmia. Vilkaisin marraskuussa laatimaani suunnitelmaa ja aika hyvin olen saanut toteutettua suunnitelemiani tavoitteita, jäljellä ei enää olekaan kuin hiihto keväthangilla ja läskipyöräily kelkkauralla.

DSC_4541
Innostuin blogin Facebook- sivulla jakamastani Pyryn luomasta Yötä ulkona/luonnossa- haasteesta niin paljon, että suunnittelen tosissani yöpymistä teltassa vielä kun lunta riittää! Tiedän, että varusteillani pystyn yöpymään pakkasillakin teltassa, mutta ongelmaksi muodostuu edelleenkin se kamala pimeys.

Pimeää on tähän aikaan vuodesta n. 12 tunnin verran. Jos vielä vitkuttelisin huhtikuulle saakka, niin pimeää aikaa päivästä ei olisi enää niin paljoa…? Saa nähdä toteutuuko tämä haave keväällä vai ei! Hei, kyllä miekin uskallan jos muutkin uskaltaa!

Sitä paitsi voinhan mie aina ottaa Peku- koiran mukaan mörönsyötiksi…

 

 

Kuolleitten Kuolpunan hiihtoura

DSC_4462 DSC_4470
DSC_4479
Minun piti jo viime talvena käydä hiihtämässä Kuolleiden Kuolpunasta lähtevällä kelkalla vedetyllä hiihtouralla, mutten missään vaiheessa saanut sitä aikaiseksi. Tänään parkkeerasinkin autoni Kuolpunan lähelle Ellinpolun parkkipaikalle ja lähdin etsimään uran alkupäätä.

En hiihtänyt aivan oikeasta kohtaa, vaan oikaisin tien yli kelkkauralle . Ura kulki kauniin vanhan mäntymetsän halki porojen ruokintapaikan halki syvälle koivumetsään jossa oli runsaasti porojen ja hirvien jättämiä jälkiä. Korppikin raakui taustalla ja olo oli kuin olisin hiihdellyt syvemmälläkin erämaassa.

DSC_4472DSC_4487
DSC_4481
Ihastellessani maisemia ehdin jo unohtaa etsiväni oikeaa merkattua hiihtouraa. Hiihtelin aikani kelkkareittiä myöten ja muistin hiihtouran olemassaolon hoksattuani siniset tikut metsässä. Alitin poroaidan portin ja siirryin reitiltä uralle ja jatkoin hiihtelyä hiljalleen kohoavassa maastossa.

Kelkkareitillä oli helppo hiihtää sen kovuuden takia ja vaihto hiihtouralle arvelutti sen helppouden takia. Ura oli kuitenkin hyvässä kunnossa vaikkakin lauma poroja oli käynyt pehmittämässä sitä koparoillaan.

DSC_4489 DSC_4495
DSC_4497 DSC_4505
Noustessani  Stuorra Áibmejohvárrin  rinnettä ylös pysähdyin kuuntelemaan kauempaa kuulunutta ääntä. On aika sykähdyttävää kuulla ”normaalista” poikkeavia ääniä kaikessa luonnon hiljaisuudessa joten jännittyneenä odotin mistä ääni mahtoi kuulua. Huipulla suun rousketta muistuttanut ääni paljastui hangella tallusteleviksi poroiksi.

Porot seurasivat kauempaa hiihtelyäni ja hiljalleen siirtyivät samaan suuntaan kanssani, sopivaa etäisyyttä pitäen. Mietin jo yltyneessä tuulessa pitivätkö porot minua jotenkin huvittavana sauvoineni ja repusta roikkuvine kameranjalkojeni kanssa…

DSC_4506 DSC_4513
DSC_4519
Hiihdettyäni minimikilometrit täyteen käännyin ja lähdin takaisin päin. Paluumatka oli helppo alamäkien puolesta, enkä edes kaatunut kuin kerran. Ja senkin tasaisella…

Kuolleitten KuolpunaStuorra Áibmejohvárrin pätkä on hyvin merkattu, mutta mukaan kannattaa silti ottaa kartta jos alue ei ole tuttua. Tunturissa sää voi vaihtua yllättävän nopeastikin ja pahimmillaan edes auraustikut eivät erotu myräkästä. Itse käytän kentällisillä alueilla Sports Tracker – maksullista appia, jolla saa kartan ja oman sijainnin kätevästi näkyville. Sovellus ei toimi kentättömillä alueilla.

Itselläni kilometrejä kertyi yhteensä 6 ja ura oli hiihdettävissä perinteisillä suksilla pehmeydestä huolimatta. Kelkkaurilla hiihdettäessä kannattaa olla varuillaan mahdollisten kelkkailijoiden takia!

Reitti kulkee Kuoppilasjärvelle asti ja matkaa kertyy uraa käyttämällä n. 16 kilometriä. Tässä kun sattuu sopiva viikonloppuvapaa aion käydä hiihtämässä reitin Kuoppilakselle asti ja sieltä pummata J:ltä rekikyydin kotiin. Oon aika innoissani jo nyt tuosta retkestä!

Lauantainen pilkkireissu Kuoppilakselle

DSC_4450
Heippa hei!

Kesken kouluviikon on kyllä mukava tehdä muutakin kuin stressata tehtävistä ja lääkelaskuista… Koulupäivien jälkeen en jaksa lähteä kämpiltä minnekään, vaan lähinnä kudon sukkaa J:lle ja syön :D.

Lauantaina lähdettiin porukalla parin kaverin kanssa Kuoppilakselle pilkkimään. Sää oli hieman tuulinen ja aamulla satoi luntakin, mutta meidän onneksemme sää rauhoittui ja saatiin nauttia kauniista auringonlaskustakin!

DSC_4398 DSC_4407
DSC_4408
Kuoppilasjärven (Goahppelašjávri) autiotuvalla emme muuten käyneet kuin näytimme Piku-J:lle sen sisätilat. Pilkimme aikamme ja naureskelimme toistemme pienille saaliille, loppujen lopuksi jokainen taisi saada hyvän määrän rautua ja tammukkaa pannuille paistettaviksi!

Kävin ajelemassa ja etsimässä syvempää lunta järven lähistöltä tuloksetta (siis sellaista johon meidän pökötti ei jää heti kiinni…). J innostui kokeilemaan ystävämme kelkkaa ja ajoikin sen nätisti kinokseen jumiin. Heti perässä menikin toinenkin kelkka upoksiin ja siinä sitten seurattiinkin jännittyneinä kellä menee selkä hajalle niitä nostellessa.

DSC_4410 DSC_4420
Lopulta pienin alkoi väsyä ja kiukkuakin alkoi ilmetä. Paistelimme makkarat ja nakit jonka jälkeen pakkasimme kamppeet kasaan ja lähdimme ajelemaan kotia päin. Tulomatkalla suuri porotokka oli Kuoppilakselta katsottuna sen kaakkoispuolella, mutta tuntien aikana ne olivat siirtyneet Ávžegeašoaiville jolle pysähdyimme kuvaamaan kaunista auringonlaskua.

DSC_4449
DSC_4455
Kotimatkalla Pikku-J nukkui sylissäni rauhallisena töyssyistä huolimatta ja itselläni oli mukavan lämmin porontaljan päällä.

Tälläisten reissujen jälkeen toivoo todellakin, että vapaa-aikaa olisi enemmän! Parasta vapaa-ajanviettoa saa etsiä, perheen ja ystävien kanssa aika kuluu kuin siivillä.