Hiihtovaellus Pallas- Yllästunturin kansallispuistoon Nammalakuru – Pallas 15km

Tämä on neljäs osa hiihtovaellukseni reittipostauksista. Toivottavasti tästä on hyötyä jollekin joka suunnittelee talvivaellusta Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Muistakaa kuitenkin että tällä hetkellä vaeltamaan lähteminen ennen tilanteen normaalisoitumista ei ole turvallista. Metsähallitus on sulkenut varaustupiaan sekä muita suosittuja taukopaikkojaan ja avunsaanti syrjäseuduille voi olla entistä hankalampaa koronaviruspandemian takia. Vaellukseni sijoittui ajalle 17-20.3.

Vaelluksen ensimmäinen osa Hetta- Sioskuru, toinen osa Sioskuru – Hannukuru ja kolmas osa Hannukuru – Nammalakuru.

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston uollettujen latu-urien kunnon voit tarkistaa TÄÄLTÄ.

DSC_2492 DSC_2494
Viimeisen päivän reittini piti alunperin kulkea Sarvijärven ja Palkaskurun kautta. Edeltävänä iltana tutkin kuitenkin latujen ylläpitokarttaa ja huomasin ettei reittiä oltu sen mukaan huollettu ollenkaan. Myös hiihto Palkaskurun läpi epäilytti. Suunnitelmani muuttuivat lähes lennosta.

Aamu oli muita kylmempi. Edeltävän päivän rehkiminen tuntui kehossa ja koronahuoli painoi mieltä. Jäinen piha vaikeutti ahkion pakkaamista ja ajatuksissani laitoin sukset jalkaan ennen ahkiovyön pukemista. Aisa ei toiminut niin kuin tahdoin ja näytin autiotuvan asukkaiden silmissä varmasti todella pätevältä kun lipsuttelin mäkeen karanneen ahkion perässä korjatakseni sen kiinnityksen.

Aamuraivareissa oli mukava lähteä hiihtelemään kohti Pallasta. Ensimmäiset viisi kilometriä Kortevuoman risteykseen oli lähinnä alamäkeä. Taitoin laskiessani alkumatkan tuntiin, risteyksessä pidin pienen evästauon nätin aitan vieressä.

DSC_2384
Ensimmäisen tupa-aamun auringonnousu
DSC_2436
Hannukurun kota ilta-auringossa

Kortevuomasta alkoi ylämäki, jolloin myös ensimmäinen vastaantulija tuli pikavauhtia alas laskien vastaan. Paluumatka oli mäen jälkeen tasaista maastoa, välillä poikkesin hankeen hiihtelemään. Kuuntelin jälleen musiikkia, fiilistelyni sai nopean lopun kohdatessani lukuisia muita hiihtäjiä. Pallakselle oli vielä kilometrejä, silti hiihtäjiä tuli jatkuvalla syötöllä vastaan.

Lopulta kyllästyin jutusteluun ja hiihtelin pidemmän matkan hangessa kauempana muista. Pidin toisen evästauon viiden kilometrin päässä maalista. Aurinko porotti taivaalta ja hiki virtasi.

Hiihtäjien määrä hämmästytti juuri voimaan astuneen poikkeuslain takia. Hiihtohissien tullessa näkyviin tuntui oudolta palata keskeltä ei mitään kaiken keskelle. Hurrasin itselleni – olin juuri selvinnyt ensimmäiseltä yksinhiihdoltani. Hymyilytti, tein sen! Ahkioni aisa irtosi viimeisessä mäessä juuri ennen Pallashotellia ja tyydyin raahaamaan ahkiota perässäni yhden narun voimin, rikkinäinen aisa kulki maata pitkin.

Tajusin näyttäväni huvittavalta pikkulapsen huutaessa ”kato äiti” ja osoittaessaan minua saapuessani parkkipaikalle. Marssin sukset jalassa, ahkio edelleen perässä raahautuen, autolleni. Parkkipaikka oli täynnä. Rinteissä oli ihmisiä, terassilla oli useampi perhe kaakaolla. Katseita vältellen hipsin avainpiilolle ja noudin autoni avaimet.

Söin autossani evästä ennen kuin lähdin matkaan. Katselin vielä hetken Pallasta ja maltamattomana kotiinpääsyä odotellen lähdin ajelemaan kohti itää.

DSC_2469
Ahkio ja rikkinäiset aisat Vuontiskeron ja Keräskeron välissä

Hiihtovaellukseni kasvatti itsetuntoa ja vaeltajaidentiteettiäni. Kohtasin pelkoni ne voittaen ja koin monia upeita hetkiä keskellä luontoa. Nälkä kasvaa syödessä, tahdon kokea saman uudelleen! Ilman huolta koronasta tai mistään muustakaan, kiitos. Yksin ollessa huolet kasvavat ja kun ei ole ketään kelle niitä jakaa ajatukset jäävät pyörimään mieleen.

Kiitos kaikille jotka olitte mukana järjestämässä vaellustani! On upeaa kuinka lähipiirini kannustaa minua harrastuksessani.

Kuukauden yöreissu: Peurasuvanto

DSC_2633
Lauantai- sunnuntai välisen yön jälkeen olen ollut hieman hämilläni. Vielä viime kesänä varmistelin leireissä yksin ollessani turvallisuuttani ja pelkäsin jonkun, eläimen tai ihmisen, tulevan häiritsemään uniani. Kohdattuani pimeän helmikuussa Skaidejávrin yöretkellä pelkoni ovat kadonneet.

Vielä viime kesänä leiriytyessäni kuljin teltan aluetta ympäri ennen nukkumaanmenoa ja varmistelin ettei lähistöllä varmasti ole mitään tai ketään muuta. Uneni oli rauhatonta ja odotin jatkuvasti koirani reagoivan johonkin ääneen.

DSC_2602 DSC_2608
Tunturissa kulkiessani haaveilen yöpyväni mitä upeimmissa paikoissa. Esteenä on kuitenkin ollut pelko rauhattomasta yöstä ja olen kuluttanut tuttuja yöpaikkoja jo lähes kyllästymiseen saakka. Kohteet eivät ole käyneet tylsiksi, lähinnä oma uskaltamattomuus.

Lähtiessäni viimeisimmälle yöreissulleni suunnitelmanani oli lumikenkäillä tutulle ja turvalliselle Skoarrajärvelle. Lähtiessäni kulkemaan kelkanjälkeä pitkin totesin hangen upottavan lumikenkienkin alla sen verran että retkestäni tulisi raskas. Kiivetessäni korkeammalle tiestä Norjan Sirman upeat maisemat avautuivat pohjoiseen, samalla huomasin uran vierestä tasaisen, juuri teltalle sopivan kohdan.

Maisemat tuolta potentiaaliselta paikalta avautuivat upeasti. Aurinko laskeutui hiljalleen Norjan tunturien taakse eikä aikaa ollut hukattavana mikäli tahdoin ihastella auringonlaskua teltan oviaukolta.

Aloin jo tamppaamaan teltalle alustaa alkaessani jännittää. Ei, tämä ei voi olla sopiva kohta teltalle. Paikka oli lähellä tietä, mutta sen verran korkeammalla ettei telttani näkyisi sinne. Pohjoistuuli saattaisi ottaa telttaan ikävästi ja vasta kesällähän Skoarrajärven yöretkelläni pelkäsin samassa kohdassa olevan hirviä…

DSC_2610 DSC_2612
Päätin kuitenkin pystyttää teltan uran viereen. Loppuillan vietin ulkosalla iltapalaa syöden teestä nauttien, ihastelin punertuvaa taivasta ja unohdin pelkoni täysin. Vaikka tie olikin noin 200 metrin päässä, eivät Norjankaan puolella jyrisevät rekat haitanneet rauhaani.

Laitoin yhdeksän jälkeen nukkumaan levollisin mielin. Tarkoitukseni oli kuunnella podcasteja, mutta en ollutkaan ladannut niitä puhelimeen joten kentättömällä alueella oli turha haaveilla iltasadusta. Harmitti etten ollut ottanut mukaan mitään lukemista, Kiiski sai nauttia pitkistä rapsutuksista ennen kuin hautauduin kahteen makuupussiini ja suljin silmäni.

Mietiskelin unta odottaessani pelkojani ja totesin että teltassa oli harvinaisen turvallinen olla. Jännitin mahtoiko yöllä tulla vielä pimeää ja ripustin vielä lampun roikkumaan teltan katosta varmuuden vuoksi.

Säikähtelin useamman kerran alkuyöstä unen rajamailta typeristä syistä. Näin pieniä pätkiä unta, alas parkkiin jättämäni auto oli joko tulessa tai sitten teltan ulkopuolella paloi. Kun viimein nukahdin kunnolla, heräsin enää vain muutaman kerran vaihtamaan asentoa ja auringon noustessa kuumuuteen.

Aamulla heräsin vasta kahdeksan aikaan. Kiiski tunki kuononsa makuupussini aukosta sisään ja rapsuttelin sitä kaikessa rauhassa. Hoksasin ilokseni ettei yöllä ollut kertaakaan pimeää herätessäni ja olin jälleen uskaltanut nukkua yön ulkona, yksin.

En osannut arvatakkaan kuinka pitkälle pääsisin yksin yöpymisen suhteen kun syksyllä aloin kohdata pelkäämääni pimeää. Yöreissu toisensa perään tuntuu sujuvan paremmin ilman pelkäämistä ja rauhattomuutta. Lopulta palkintona on levollinen mieli luonnosta nautitun hetken jäljiltä.

Ehkä piankin uskallan toteuttaa loputkin haaveilemani yöretket. Nuku vähintään yksi yö ulkona joka kuukausi –  facebookhaaste on sujunut toistaiseksi hyvin ja uskon näin jatkuvan ainakin syyskuuhun saakka. Loka-joulukuu tulee olemaan haasteen vaikein osuus itselleni kaamoksen takia. Jos jo tuolloin olen kylliksi rohkea kohtaamaan täyden pimeyden?

Hiihtovaellus Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon Hannukuru – Nammalakuru 14km

Tämä on kolmas osa hiihtovaellukseni reittipostauksista. Toivottavasti tästä on hyötyä jollekin joka suunnittelee talvivaellusta Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Muistakaa kuitenkin että tällä hetkellä vaeltamaan lähteminen ennen tilanteen normaalisoitumista ei ole turvallista. Metsähallitus on sulkenut varaustupiaan sekä muita suosittuja taukopaikkojaan ja avunsaanti syrjäseuduille voi olla entistä hankalampaa koronaviruspandemian takia. Vaellukseni sijoittui ajalle 17-20.3.

Hiihtovaelluspostausten ensimmäinen osa Hetta-Sioskuru ja toinen osa Sioskuru Hannukuru.

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston huollettujen latu-urien kunnon voit tarkistaa TÄÄLTÄ.

DSC_2449 DSC_2452
DSC_2456
Edessäni oli vaellukseni rankin päivä, kaksi ensimmäistä olivat olleet alle 15 kilometriä ja helpohkoja ilman suurempia nousuja. Heräsin aamulla aikaisin ja varovasti aloin tekemään aamutoimia herättämättä viereisessä tuvassa nukkuvia. Kuten arvelinkin, jo pelkkä eteiseen vievän oven aukaisu taisi herättää osan suuremmasta ryhmästä.

Aamutoimeni eivät poikenneet muuten ensimmäisen vaellusaamun puuhista muuten, kuin ruuan kannalta. Tankkasin enemmän ja hoidin pakkaamiset rauhassa.

Hiihtoreitti jatkui Hannukurusta etelään kauniin metsän halki. Ihastelin sen kallioita ja komeita kuusia. Pientä lampea ylittäessäni tulin onnelliseksi monista jänisten ja muiden pieneläinten jäljistä, yhtäkkiä Hannukurun tienoo oli herännyt henkiin yön jäljiltä.

Alkupäivän hiihtely oli mukavaa ja rentoa. Edeltävänä päivänä juttelemaan jäänyt poromies tuli jälleen kelkallaan vastaan ja pysähdyimme jälleen vaihtamaan kuulumiset. Aloin jo epäillä, että olimme tavanneet jo kerran aikaisemmin 2017 Pallas-Yllästunturin vaelluksellani, mutta emme päässeet selville asiasta. Myös Metsähallituksen väkeä oli liikkeellä puukuormien kanssa.

DSC_2461 DSC_2462
DSC_2465
Hiihtoreitti kulki Suastunturin alapuolella. Lähdin hiihtelemään moottorikelkan jälkeä pitkin kohti olettamaani Suaskurun kodan sijaintia tauko mielessäni. Metsässä jäljet parveilivat sikinsokin ja hoksasin hiihdelleeni Metsähallituksen huoltoreitillä. Hakeutuessani takaisin reitille alamäkeen laskiessani kaaduin ja ahkio pyyhälsi aisan kanssa ohitseni! Hämilläni istuin takapuoli kohmeessa hangessa ja katsoin U:n malliseksi vääntynyttä aisaa huvittuneena.

Makoilin hangessa jonkin aikaa, käytin tilanteen hyödykseni taukona. Väänsin aisan mahdollisimman suoraksi ja hieman manaillen palasin reitille sukset kainalossa. Suaskurun opastekyltin alla aloin korjaamaan ahkiota ja syömään eväitäni.

Ahkion päällä istuskellessani seurasin kun kolme ulkomaalaista retkeilijää laskeutui uraa pitkin alas. Yksi kaatui ja hänen ylösauttamisensa näytti kestävän tovin, onneksi en ollut ainoa joka sähläilee suksien kanssa.

Matkani jatkui ahkio naruvetoisena. Kuuntelin musiikkia ensimmäistä kertaa reissun aikana ja seikkailufiiliksissä painoin menemään läpi kuusimetsän. Fiilikseni laskeutui nopeaa suuren hiihtoryhmän tullessa vastaan. Noin kymmenen hengen ryhmä hiihteli vilkutellen ohitseni kevyet päiväreput selissään. Heidän lisäkseen vielä toinen ryhmä tuli vastaan ennen Lumijoelle saapumista.

DSC_2468 DSC_2466
Lumijoelta reitti jatkuu Montellinmajalle Vuontiskeron ja Keräskeron välistä. Vahva suositukseni on, että suksilla nousu kannattaa suorittaa Keräskeron puolelta.

Reittimerkit harvenivat heti metsään saapuessani ja zoomailin rinnettä kartan, gps:n ja puhelimen karttasovelluksen avulla. Hangesta erottui kaksi kuljettua jälkeä enkä uskaltanut seurata kumpaakaan ennen kuin olin varma sijainnistani. Vuontiskeron rinne oli järkyttävän jyrkkä enkä tahtonut kulkea ollenkaan harhaan. Hiihtelin summamutikassa pitkin metsää ja löysin reittimerkkejä sieltä täältä. Onnekseni löysin kovan jäljen jota pitkin kuljin.

Koko rinteen sain kulkea kylki edellä. Pohdin voiko perslihas räjähtää ja kuinka pitkään reisillä menee palautua rinteestä noususta. Ahkio jäi muutaman kerran kiinni kuuseen sen valuessa holtittomasti narujen jatkeena ja jo toista tuntia noustessani alkoi väsyttää. Pidin taukoja ja mieliala alkoi laskea. Koronatilanne alkoi mietityttää aivan uudella tasolla ja aloin kyseenalaistaa lähtöni järkevyyden. Ainoa mikä metsässä piristi olivat sen komeat kuuset ja alas Keräsjärvelle avautuvat maisemat.

Lopulta saavuin puurajalle ja kovassa tuulessa hiihdin teräskantit jäistä hankea viistäen rinteen korkeimmalle kohdalle josta laskettelin ahkio edellä alas Montellinmajalle. Majalla oli muitakin, istuin syvälle autiotuvan nurkkaan ja nautin magnesiumveteni sekä välipalapatukan suurella ruokahalulla. Nenä valui ja Vantaalta tulleet hiihtelijät pitivät etäisyyttä. Hyvä niin.

DSC_2472 DSC_2476
DSC_2480
Hiljalleen laskeva aurinko auttoi jaksamaan vielä viimeiset kaksi kilometriä. Kaksi varjojen kanssa laskettelevaa miestä kulkivat etäämmällä samaa matkaa kohti Nammalakurun autiotupaa ja alamäessä riehaantunut ahkio aiheutti reissuni ensimmäiset häpeän tunteet.

Viimeinkin päästessäni Nammalakuruun olin täysin loppu. Laitoin varusteeni paikoilleen ja juttelin hieman autiotuvan puolella yöpyvien miesten kanssa. Sisälle päästyäni niistin nenääni ja ihmettelin kuinka kosketusarka nenänpää oli. Vilkaisu puhelimen etukameraan paljasti auringosta palaneet tulipunaisena hehkuvat kasvot. Voi kuinka kamalalta ihminen voikaan näyttää kauniin hiihtopäivän päätteeksi…

Nammalakurun autio- ja varaustupa ovat 20 ja 12 henkilölle mitoitettuja. Pihassa on hyvät telttapaikat ja tuvan läheisyydessä kulkee pieni joki josta kesäaikaan on helppo hakea juomavedet. Tuvalta avartuu kaunis maisema Jäkäläkeroa päin.

Lämmitin tupaa ja sulatin vedet lumesta ja loppuillan lähinnä söin, luin kirjaa ja lämmitin tupaa. Ahkion aisoista korjasin vain toisen viimeisen päivän mäkiä varten. Olin myöhään perillä joten pimeys laskeutui nopeasti.

Iltatoimien jälkeen hautauduin petiin makuupussiini, peiton ja kahden viltin alle. Tupa oli sen verran suuri etten kehdannut lämmittää sitä turhaan, lämpö laskisi joka tapauksessa parin tunnin sisään. Kun olin lopettanut kirjan lukemisen ulkoa kuului moottorikelkkojen hyrinää. Kuulin sisälle kahden nuoren keskustelun ja aloin jo miettimään, että eivät kai he ole tulossa iltaa viettämään tuvalle. Kelkkailijat kävivät vain autiotuvan puolella juttelemassa ja jatkoivat matkaansa yön pimeyteen. Helpottuneena jatkoin unenhakua. Nukuin kuin tukki herätykseen saakka.

DSC_2488

Hiihtovaellus Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon Sioskuru – Hannukuru 13km

Tämä on toinen osa hiihtovaellukseni reittipostauksista. Toivottavasti tästä on hyötyä jollekin joka suunnittelee talvivaellusta Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Muistakaa kuitenkin että tällä hetkellä vaeltamaan lähteminen ennen tilanteen normaalisoitumista ei ole turvallista. Metsähallitus on sulkenut varaustupiaan sekä muita suosittuja taukopaikkojaan ja avunsaanti syrjäseuduille voi olla entistä hankalampaa koronaviruspandemian takia. Vaellukseni sijoittui ajalle 17-20.3.

Hiihtovaelluspostausten ensimmäinen osa Hetta-Sioskuru.

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston huollettujen latu-urien kunnon voit tarkistaa TÄÄLTÄ.

DSC_2388 DSC_2386
Aamu Sioskurussa valkeni aurinkoisena, yöllä myrskynnyt tuuli oli rauhoittunut kevyeksi puhuriksi. Makuupussissani maatessa tein suunnitelmaa aamutoimista. Nouseminen kylmään kämppään oli hankalaa ja heti ensitöikseni puin toppahousut ja untuvatakin päälle jotta tarkenin alkaa lämmittämään kamiinaa.

Käväisin ulkona käymälässä ja sen yhteydessä olevassa halkovajassa hakemassa puita. Aurinko pilkahteli Siosvaaran takaa, oli hiljaista. Tuuli oli puhaltanut illalla syntyneet kengänkälkeni ja tuvan ohi menevän hiihtouran piiloon.

Illalla keittämäni veet olivat vielä lämpimiä termospulloissa, sulattelin lumesta vain puuro- ja tiskiveet.

Normaalisti en ole aamuihmisiä, luonnossa on paljon helpompi herätä uuteen päivään ja ryhtyä toimimaan. Olen jopa liian nopea, usein saan vaan olla ja kuluttaa aikaa leiripaikoissa ennen lähtöä. Aamupuuroa ja ruisleipää syödessäni lueskelin kirjaa ja selailin karttaa. Siistin tupaa ja pakkailin varusteitani kaikessa rauhassa. Matkalle sulloin kuivatut pavut, kanat, paprikat, sipulit, valmiit nuudelit ja kermaisen kanakeiton jauheet kuumaan veteen ruokatermokseeni ja aloin hiljalleen olla valmis lähtöön.

DSC_2390 DSC_2397
DSC_2402
Ahkion aisan olin korjannut illalla sähköteipillä. Kiinnitin aisat ahkioon ja pakkasin varusteeni. Olin juuri lähdössä hakemaan lisää puita tupaan kun kuulin idästä hurinaa ja pihaan ajeli poromies kelkkoineen. Vaihdoimme kuulumiset ja juttelimme tovin, hänen jatkettuaan matkaa Tappuriin lähdin hiihtelemään tuoretta kelkanjälkeä pitkin kohti hiihtoreittiä. Kävipä tuuri!

Sioskurusta hiihtoreitti jatkuu huoltamattomana urana Hannukuruun saakka.

Aurinko paistoi kirkkaana puhdasta hankea vasten. Pysähtelin katsomaan taakseni jääviä upeita maisemia. Poromiehen kelkanjälki jatkui läpi avotunturin ja Tappurin kämpän risteyksessä sain jatkaa matkaani pehmeässä hangessa.

Nälkä oli alkanut kurnia jo lähes heti tuvalta poistuttuani. Etsin reitin varrelta mahdollisimman suojaisen paikan ja istahdin ahkion päälle syömään ruokatermokseen tekemääni ateriaa. Sörsselini olivat uskomattoman hyviä! Söin hyvällä ruokahalulla samalla nauttien maisemista. Hymyilytti ajatella taukopaikkani kauneutta.

DSC_2416 DSC_2417
DSC_2421
Jatkettuani hiihtelyä seurailin karttaa enkä ollut hahmottaa hiihtoreittiä maastoon. Kesäretkeilyreitti kulkee Tappurin ja Rouvivaaran välistä, hiihtoreitti taas Rouvikurusta. Rinnettä noustessani vastaan tuli kolme väsynyttä hiihtäjää joille sain neuvoa Tappurin autiotuvan sijainnin englanniksi. Toivottavasti ymmärsivät ohjeistuksen.

Rouvikuru oli upea! Ennen kuruun laskuetumista söin vielä proteiinipatukan, nälkä ei tuntunut millään pysyvän poissa. Kurun keskellä pidin pidemmän tauon kuvaten maisemia.

DSC_2422
DSC_2425
Edessä näkyi Suastunturista alkava Pallas-Yllästunturin kansallispuiston tunturijono. Hieman harmitti, etten tällä kertaa pääsisi kulkemaan tunturien yli. Hiihtoreitti jatkui kurusta avotunturina, myrskyisellä säällä siellä kulkeminen voi olla jopa vaarallista ilman kunnon suunnistustaitoja.

Nousin pientä rinnettä ylös kun kuulin takaani napsahduksen. Aisa irtosi teippauksestaan ja jouduin pysähtymään korjatakseni sen. Mittasin mukana olleesta narukerästä hieman aisaa lyhyemmän pätkän ja kiinnitin sen ristiin ehjän aisan lisäksi ahkiovyöhön. Paria senttiä lyhyempi naru otti ahkion painon vastaan joten ehjä aisa säästyi kuormitukselta.

Aisan puutetta ei onneksi huomannut vedossa ja ehjä aisa otti vastaan alamäissä. Hiihtely sujui loppumatkan hyvin. Avotunturi muuttui kauniiksi metsäksi laskeutuessani Pahakurun ohitse Hannukuruun.

Ei tullut yllätyksenä että Hannukurussa oli muitakin. Isohko ryhmä oli juuri saapunut varaustuvan pihaan hiihdellessäni paikalle. Kävi onneksi ilmi, että he olivat varanneet toisen puolen varaustuvista ja saisin olla yksin omalla puolellani. Suuremmasta porukasta ei ollut haittaa, hieman ihmettelin kun sain kommenttia etteivät he ole tottuneet siihen että joku muu säilyttää varusteitaan omiensa lähellä. Kun isompi porukka leiriytyy, tavaraa on paljon mutta pitäisi ottaa huomioon myös muut retkeilijät ja sijoittaa ne niin että myös muidenkin ahkiot ja sukset mahtuvat tuvan läheisyyteen. Itseäni pihassa olleet varusteet eivät haitanneet ja toivon että kommentti oli tarkoitettu hyvällä… Olin kuitenkin yksin matkassa, tuskin yksi suksipari ja seinän viereen penkan taakse sijoitettu ahkio häiritsi.

DSC_2435

DSC_2444
Päästäinen auringonlaskussa


Suuresta porukasta oli kuitenkin iloa, tupapuoleni kamiina savutti sisään ja kävin kysäisemästä heiltä vinkkejä miten saisin sen vetämään. Tuntui hieman hassulta lämmittää suurta tupaa vain itselleni.

Hannukurun autiotupa on jaettu kahteen osaan ja sinne mahtuu 16+16 henkeä. Varaustupia on kaksi, Hannu ja Hanna joihin molempiin mahtuu majoittumaan yhteensä 24 henkeä. Kurusta löytyy tupien lisäksi kota, käymälät ja varattava sauna! Jos tahtoo hieman rauhaa hälinästä, kahden kilometrin päässä Hannukurusta pohjoisessa on Pahakurun autiotupa.

Olin aikaisin perillä ja kulutin aikaani lunta sulattaen, syöden, kirjaa lukien ja ulkona hiihdellen. Olin varannut saunavuoron itselleni Hannukurun saunaan ja sovimme vuoroni viimeiseksi. Kiitokseksi saunan lämmityksestä ja vesien kannosta lupasin siistiä saunarakennuksen.

Hiihtelin Hannukurun autiotuvalle joka sijaitsee pienen nyppylän päällä. Sieltä ihailin laskevaa aurinkoa ja tutkin autiotupaa ajankuluksi. Varaustuvan läheisyydessä seurailin päästäisen puuhia. Oli mielenkiintoista.

Illan hämärtyessä oli vuoroni lähteä saunomaan. Saunatilat olivat siistit ja tilavat. Saunoessani mietin, ettei ratkaisuni ollut mikään fiksuin mahdollinen korona-aikaan joten löylyni jäivät hyvin lyhyiksi. Sain kuitenkin pestyä hiet pois ja olo oli oikein virkistynyt loppuillan! Saunan siistiminen oli helppoa.

Illalla kuuntelin kun ulkona ihailtiin revontulia. Laitoin nukkumaan kymmenen aikoihin syötyäni ensin iltapalaa ja valmisteltuani aamuksi kaiken valmiiksi. Aisoja en alkanut korjailemaan. Ilta Hannukurussa oli ollut mahtava lyhyen hiihtopäivän päätteeksi.