Pitkään haaveiltu ilta auringonlaskussa – yöpyminen Nuorgamissa

DSC_6687
DSC_6690

Kun lähtee yöpymään luontoon lasten nukkumaanmenon aikoihin, ei iltaan jää paljoa aikaa puuhastella. Tykkään ratkaisusta siksi, ettei yöretkeni vie kuin muutaman tunnin pois lasten kanssa olosta, yleensä aamusta. Kun yöretkiä tahtoo tehdä mahdollisimman monta jostain on pihistettävä.

Lähikohteet ovat käteviä lyhyisiin viipymisiin. Olen haaveillut jo parin vuoden ajan keväisestä yöretkestä pälvelle, eli lumettomalle läntille, jolta saisin illan aikana ihastella laskeutuvan auringon kauneutta. Edeltävän kerran sain nauttia tälläisestä illasta vuonna 2020, tässä linkki postaukseen.

Olisin tahtonut ottaa Kiiskin mukaan sen vuoden ensimmäiselle telttayölle, mutta koko yöpymiseni jujuna oli se että työpaikalle oli ilmestyttävä seitsemäksi aamupakkasten takia. Loogisintahan oli näin kamalan aikaisena aamuna yöpyä mahdollisimman lähellä työpistettä. Olen työpaikan vaihdon jälkeen tottunut liian hyvälle näiden aamuheräämisten kanssa…

DSC_6701
DSC_6702

Jätin autoni hieman kauemmas Isonkivenvaaran parkkipaikasta tien viereen, näin minun ei tarvinnut kantaa ahkiota asfaltin yli vaan sain sen suoraan hangelle. Pari viikkoa sitten Utsjoella oli todella keväiset kelit plusasteineen, sain kierrellä hangella vältellen lumettomia kohtia. Sää oli upea, taivas oli lähes täysin pilvetön eikä tuulen virekkään häirinnyt hiihtämistäni.

Kävin muutamalla pälvellä etsimässä sopivaa telttapaikkaa. Hiihtämistä ei kertynyt koko retkellä kuin ehkä maksimisaan kolmen kilometrin verran, pääasiana oli päästä kauemmas tiestä ja löytää the pööfekt telttapaikka with a view. Ja sellaisen löysinkin. Juuri mitä tarvitsinkin tehdäkseni yöstäni mukavan – hieman koivikkoa, tasainen teltan kokoinen läntti ja kivi keittiöksi. Aivan kuin hotellihuonetta olisi valinnut.

Teltan kokoaminen kohmeiselle kuntalle oli yllättävän helppoa. Olin ottanut mukaani talvella käyttämäni pätkityt ohuet auraustikut, mutta sain teltan pysymään pystyssä sen omilla kiiloilla. Toki telttaa sai käydä kiristelemässä kohmeisen maan antaessa hiljalleen periksi.

DSC_6705
DSC_6708

Ilta kului iltapalaa laitellessa. Olin pessyt trangian kasteltuani sen edeltävällä reissulla sinolilla eikä vesi onnekseni enää maistunut pahalta sillä keitettynä. Nautin helpon valmiin iltapalan, leipää ja banaania. Löydätkö kuvista koivuun ripustamani banaaninkuoret? Ei hätää, poimin ne aamulla mukaani. Vaikka ne maatuvat, jostain syystä tunturi ei mielestäni ole kuitenkaan paikka jättää sinne sinne kuulumatonta ruokaa…

Tallustelin teltan lähiympäristössä ja ihailin laskevan auringon kauneutta. Hampaita pestessäni teltan suuaukolla istuma-alustalla keikkuessani yritin samalla kuvata kaunista maisemaa, kun horjahdin märälle kuntalle ja kastelin sukkani. Mukana onneksi oli varavillasukat, eihän sukat millään kuivuisi yön aikana pikkupakkasessa.

Kuten yleensä, en saanut helposti unta. Mieli oli levoton ja ärsytti kun nukutti, muttei uni tullut millään. Pohdin milloin viimeksi olen pelännyt teltassa, siitä on kauan aikaa. Olin tyytyväinen, ettei telttailu yksin ole enää kovin jännittävää.

Kahdentoista aikaan havahduin kovaan meteliin, otin korvatulpatkin pois kuunnellakseni ääntä. Liikenteen meteli kuuluu Isonkivenvaaralle saakka, etenkin öisin. Ääni kuulosti väestöä varoittaessa käytettävästä äänimerkistä ja kauhistuin – mitä ihmettä kylillä tapahtuu? Äänen oli pakko olla kova, se nousi ja laski. Kaivoin puhelimeni esiin, kävin tilannehuoneella ja iltapäivälehden sivuilla, jossa ilmoitettiin naapurimaan estäneen sivustolle pääsin.

Paniikki oli valmis.

Siinä unenpöpperöisenä panikoin, että nytkö sota on alkanut ja naapurimaa hyökännyt Norjan kautta Suomeen (logiikka). Pohdin olisiko fiksuinta jäädä keskellä jänkää tönöttävään telttaan ja esittää kuollutta, vai lähteä vauhdilla hiihtämään autolle.

Ääni lopulta hiljeni hiljenemistään. Olisikohan kyseessä ollut sittenkin hälytysajoneuvo?

DSC_6719
DSC_6721

Kesken syvimmän unen kelloni soi ilmoittaakseen herätyksestä. Puoli kuusi oli laittoman aikaista herätä, mutten tahtonut myöhästyä. Kuuntelin kuinka moottorikelkka ajoi lähelle telttaani, moottori sammutettiin ja kuulin puhetta. Miksi ihmeessä joku jäisi telttani läheisyyteen?

Pikku pakkanen pakotti pysyttelemään makuupussissa, olin varannut retkelle liian kevyet vaatteet. Toppahousutkin olivat jääneet autolle odottelemaan työpäivää. En enää kuullut miesten puhetta, olivatkohan jättäneet kelkkansa reitille ja kävelleet siitä tielle…

Aamiaiseksi keittelin kahvit ja söin mysliä maitojauheessa. Tuli hieman kiire pakkaillessa, ulkona puuhastellessani havaitsin läheisen Skaidijärven jäällä pilkkiöitä – tosiasiassa kuulemani ihmiset olivatkin suhteellisen kaukana minusta. Avotunturissa äänet kaikuvat näemmä yllättävän kauas.

Sain nauttia aurinkoisesta kevätillasta omassa rauhassani. Yöretki oli muuten mukava, mutta yöllinen meteli jäi vaivaamaan. Olen varma, että unenpöpperöstä huolimatta kuulin äänen koska otin korvatulpatkin pois. Voi olla, että tunturit saavat äänet kaikumaan Tenojoen laaksosta ylös saakka. Tiedä sitten mikä projekti Norjan puolella yön aikana on ollut. Varmaa on, että pitkästä aikaa pelkäsin olla teltassa!

Kevät yllätti maaliskuun

IMG_20220314_144524__01
seitsemänvuotias Jeagelveaijávrilla syntymäpäivänään

Vaelluspostausten kirjoitus venähti mielestäni turhankin pitkälle aikavälille syöden aikaa muilta kirjoitteluilta. Yleensä tykkään kirjoittaa postauksen viikon sisään itse retkestä, nyt pidin hieman kirjoittelulomaa ja muutamat hyvät ulkoilut jäivät dokumentoimatta. Toisaalta on ollut mukavaa vain ulkoilla ilman että raskas järkkäri kulkee mukana.

Vaellukseni jälkeen pidin työpaikallani Tutustu talvitelttailuun- pilotin, johon osallistuneet pääsivät testaamaan kanssani talvitelttailua. Yöllä pakkanen laski seitsemääntoista asteeseen ja hieman palelin makuupussini pakkasrajan armoilla, aamun kaunis auringonnousu nostatti paloa päästä parin yön telttaretkelle kylmästä yöstä riippumatta. Olin jo sopinut itselleni päivän jolloin hiihtäisin erämaan puolelle nauttimaan aurinkoisesta talvisäästä, tuli kuitenkin mieleinen työpäivä eteen enkä tahtonut ottaa riskiä väsymisestä joten siirsin yöretkeä eteenpäin.

Järjestän työpaikallani kaksi muutakin Tutustu talvitelttailuun – kurssia 8-10.4 & 23-25.4, tsekkaa 70North.fi – sivustolta! Opetan kuinka saat tehtyä talvitelttailusta mukavaa ja turvallista.

IMG_20220314_140706
IMG_20220323_185533__01
Kotipihan piilopaikka

Maaliskuussa oli pieni mutta. Meidän perheeseen, kuten moneen muuhunkin Utsjoella, iski tämä pahamaineinen kulkutauti. Me päästiin vähällä mutta nämä jälkioireet! Kaksi viikkoa taudista ja huimaus sekä väsymys palasivat. Olen jaksanut ulkoilla ja käydä töissä, iltaisin olen ollut todella väsynyt ja on täytynyt prioirisoida asioita.

On satanut vettä ja tuullut lujaa. Olen siirtänyt ja siirtänyt yöretkeä. Olen lähtenyt hiihtoretkelle mutta käynytkin vain pienen mutkan ihastelemassa lähiluontoa ja laahustanut takaisin kotiin. Kaksi edeltävää maaliskuuta olen käyttänyt talvivaelluksen valmisteluun, vaeltamiseen ja sen jälkipuintiin- oli outoa kun vaellus oli jo tehty helmikuussa ja nyt olisi ollut aikaa vain hiihdellä pitkin poikin kotimaastoja. Kieltämättä monena iltana harmittelin kun en yksinkertaisesti saanut aikaiseksi lähteä yöksi luontoon.

IMG_20220312_180127__01
IMG_20220312_162713__01

Pidempien retkien sijaan on ollut mahdollisuus viettää enemmän aikaa lasten kanssa, olemme pilkkineet enemmän kuin lähivuosien maaliskuissa, olen hiihdellyt koirien kanssa Tenojoella ja Vetsijoella.

Tenojoen rantoja ja Vetsijoen kelkanjälkeä pitkin hiihtely on jännittävää, jostain syystä vesistöt vetävät puoleensa. Plussakelien ja vesisateiden jälkeen en ole uskaltanut jälkimmäiselle hiihtämään. Oli tuskaa seurata kuinka lumi hupeni tuntureilta auringon lämmittäessä ja sulattaessa pälviä esiin. Onneksi tällä viikolla on taas pakastanut ja lunta satanut!

Nukuin yhden yön kotipihassa yksinäni, pienempi lapsista ilmoitti tahtovansa nukkua kanssani teltassa ja huomenna olisi tarkoitus pystyttää teltta uudelleen kotipihaan ja kokeilla malttaako kolmevuotias nukkua teltassa yön yli. Luotan siihen että lapset tarkenevat makuupusseissaan ja eristepatjoilla.

Huhtikuulta mä odotan edes yhden yön hiihtoretkeä, aurinkoisia kevätpäiviä ja retkiä lasten kanssa. Tavoitteenani on nukkua useampi yö teltassa- edes kotipihassa!

IMG_20220325_134325__01
IMG_20220325_134833__01

Retki Härkävaaran nuotiopaikalle

DSC_5191
DSC_5195
DSC_5213

Muut postaukseni Härkävaaran nuotiopaikasta

Keväinen metsä mielessäni suuntasin lyhyelle retkelle Utsjoen retkeilyreitin varrella olevalle Härkävaaran nuotiopaikalle. Kohde koki mullistuksen viime kesänä, nuotiopaikka, halkovarasto ja tuulessa kaatunut käymälä uusittiin kokonaan!

Kohde sai mielestäni ansaitsemansa uudistuksen. Hieman synkähkö, tunturinrinteen varjossa lymyilevä taukopaikka on tunnelmallinen Vuolleseavttet- joen kuohuessa vieressä. Yöpaikkana se on loistava, teltalle on hankala löytää sopivaa kohtaa, mutta lyhyen patikointimatkan ja retkeilyreitin jatkuminen Utsjoen kylälle korvaavat puutteet.

Lähdin tällä kertaa matkaan Utsjoen kirkon parkkipaikalta, jolta polku haarautuu Kuoppilasjärvelle vievälle polulle. Härkävaaraan pääsee myös Mantojärven läheisyydestä mönkijäuraa myöten. Polku on merkitty puisin tikuin.

DSC_5218
DSC_5223

Tien läheisyydessä metsä oli lähes lumeton. Vesi valui valtoimenaan pitkin polkua, hanki oli ohutta eikä sen yli tehnyt pahaa kävellä kumisaappaat jalassa. Mitä syvemmälle kohti erämaata kuljin, sitä enemmän lunta oli vastassa. Nähtyäni Vuolleseavttetin raivoavan kauempana päätin poistua merkityltä polulta mönkijäuran varrelle, hyppelin metsän halki mättäältä toiselle, saapas hörppäsi hieman lunta sisäänsä mutta jalassa ollut villasukka esti nilkan jäätymisen.

Puhti oli hukassa, ylämäkeen pehmeässä hangessa kulkeminen kävi jostain syystä kovemmin voimille kuin normaalisti. Päätä särki niskajumin takia ja motivaatio kulkea perille saakka laski nopeasti. Sisukkaasti sysäsin ongelmat taaemmas ja pian huomasinkin lähes tanssahtelevani eteenpäin – kohti uutta seikkailua! Suolla kelkanjälki oli jäänyt hauskasti sulamatta.

DSC_5228
DSC_5229
DSC_5230

Luonto herättää aistit. Kuuntelin joen kuohuntaa varvikon rasahdellessa kumisaappaiden alla. Kaksi talviasuista rikkoa lennähti karkuun käkättäen, tiesivätköhän ne kevään olevan jokilaaksoissa paljon pidemmällä kuin erämaassa?

Kävin Härkävaaran sillalla katselemassa virtausta. Teki mieli juoda kuksallinen raikasta tunturivettä, tajusin kuitenkin nopeasti veden valuvan tuntureilta soihin ja niiltä jokeen joten jätin tällä kertaa väliin.

DSC_5240
DSC_5238
DSC_5236

Minun pitäisi treenata nuotion tekoa. Saan tulet syttymään, jos puu on kuivaa. Saan oikeastaan tulet syttymään milloin vaan kun mukana on teollisia syttypaloja, kaasua tai liekinheitin.

Äijänä tartuin kirveeseen halkovarastolla ja valmistauduin iskemään kuivaan, oksattomaan halkoon. Halkopa ponnahti ilmaan kirveen iskusta, kirves oli tylsin mitä vähään aikaan olin kohdannut. Halkojen pomputtelun jälkeen saavuin sylillisen kera takaisin nuotiopaikalle ja sain kuin saikin ekalla tulitikulla sytytettyä väkertämäni kasan.

Ruokana oli ikisuosikki- hiillosmakkaraa, kylmäkaapin kahvia ja retkikeitin kaasuineen. En tiedä mitä olin ajatellut sillä lämmittää, teetä en ainakaan ollut pakannut mukaan.

Nuotiolla istuminen, kevään tuoksut ja äänet sytyttivät palon lähteä vaeltamaan lumettomaan erämaahan. Aloin uudella tavalla odottamaan kesä-heinäkuun vaihteen vaellustani Paistunturin erämaahan, kaipuu yöretkille paheni. Toivottavasti ehdin seuraavilla vapailla toteuttamaan toukokuun yön!

Utsjoelle on luvattu viikonlopuksi lumisateita! Jee!

Sarkasmia.

Kohde karttapaikka.fi:ssä

DSC_5248

Surkeiden sattumusten hiihtoreissu

Talven viimeinen yöretki, uudet kohteet ja seikkailufiilis huipussaan – mikä voisi mennä pieleen?

IMG_20210416_174513

Yksin retkeilyä aloittaessani epäonnistumiset hävettivät. Kaikki muut tuntuivat osaavan homman, itseä pelotti, oli kylmä, en uskaltanut mennä yöksi sinne minne tahdoin. Ajan kanssa olen oppinut nousemaan henkisen kynnyksen yli ja kohtaamaan epämukavuudet.

Olin suunnitellut lomaviikkoni viimeisille päiville yöreissua. Puolisoni ehdotti kahden yön retkeä ja näytti minulle reitin kotoa Kaldoaivin erämaahan ja takaisin Vetsikkoon. Lähdön lähestyessä innosuin kuitenkin ajatuksesta hiihtää Pulmanki-Sevettijärven vaellusreitin alkupään, Tsaarajärveltä Tsuomasvaaralle ja takaisin.

Lähtöaamu oli kiireinen. Lapset lähtivät sukulaisten kanssa tunturiin pakkaillessani loppuja tavaroita. Kiiskille pakatessani huomasin, ettei koiranruoka riittäisi Pekulle jos ottaisin mukaani kolmen päivän eväät. Ajomatkalla hoksasin ea-pakkauksen jääneen kotiin.

Odottelin kaupan aukeamista, ostin uuden ensiapupakkauksen ja koiranruokaa, Sámimotorilta hain apteekkikaapista buranaa.

Pulmankijärventien lähtöpaikalla lumi oli lähes sulanut. Paikalle saapunut poronhoitaja varoitteli pälvistä, kierrettävää tulisi. Oli lämmin ja lumi sohjoa.

En päässyt kuin sata metriä eteenpäin ahkion kaatuillessa jatkuvasti. Kiiski riuhtoi kohti heinäpaaleja, porojen jättämät tuoksut olivat sille liikaa. Ahkio oli ollut lainassa ja kiinnitysteemi oli erilailla kiinni, jonka takia ahkiosta tuli liian korkea. En saanut pakkausnarun solmua auki, tutkin lähialuetta ja totesin, etten millään saisi kannettua ahkiota joelle Kiiskin kanssa. Päätin palata kotiin ja lähteä alkuperäiselle reitille.

DSC_5095
DSC_5097

Neljän jälkeen olin taas liikenteessä. Juhis oli ajanut ahkion kelkalla ylös, kannoin sukset ja ainoan löytämäni lapion ylös tielle. Tiellä huomasin aurinkolasien jääneen kotiin. Että otti päähän, kevät-talvella auringonpaiste ja valkoinen hanki laukaisevat migreenin.

Sain lasini tielle ja seikkailu jatkui. Rinteessä mietin, miksen laittanut suksia ahkion mukana ylös… Pääsin lopulta ylös avotunturiin ja lähdin hiihtämään.

Ahkio ei luistanut paljoa. Kivirekeä vetäessäni pitkin pälvien lomassa seikkailevaa kelkanjälkeä fiilis oli epätoivoinen.

Skoarrajärven jäälle oli pakkaantunut jäätä. Hirvitti hiihtää tumman jään keskellä erottuvaa kelkanjälkeä pitkin toiselle rannalle. Kulku helpottui päästessäni korkeammalle vaaran rinteeseen.

Lähestyin aluetta jolla en ole kelkallakaan käynyt. Laskettelin rinteen reunaa alas kohti olettamaani Vetsikkolaisten käyttämää kelkanjälkeä, löysin sen yllättävän nopeasti.

DSC_5098

Komean Alla-Bárit dahjegen rinteen alapuolella päätin pitää tauon ja kaivaa gpsn esiin. Sukset jalassa kyykkäsin ahkiolle ja ylös noustessani horjahdin saaden polven lukkiutumaan vihlaisten. Steppasin ahkiota ympäri saadakseni lukon auki ja tunnustelin mitä kävi. Koska polvi ei auennut heti ja vihlonta jatkui, seikkailufiilis kuoli enkä enää uskaltanut jatkaa matkaa pidemmälle.

Päätin hiihtää takaisin Jeagelveaijärvelle ja leirittyä sinne. Hiihdettyäni hetken huomasin laajakuvalinssin suojuksen pudonneen jonnekin… Kiroten riisuin ahkiovyön ja lähdin hiihtämään takaisinpäin paikkaan jossa otin edeltävän kuvan.

Polvea ei enää särkenyt hiihtäessä. Olin menettänyt aikaa ja kello läheni jo kuutta, hiihtointoa riitti joten hiihdin takaisin Skoarrajärvelle. Harmitus pieleen menneestä reissusta kruunautui vesisateen iskiessä reittini suojattomammassa paikassa.

Skoarrajärven jäältä bongasin kaksi sulaa. Hiihtelin nopeasti järven yli tutulle telttapaikalle peläten jään pettämistä.

DSC_5106
DSC_5110

Teltan sain kokoon helposti kostean lumen avulla. Teltan omat kiilat riittivät, tamppauksen kovettumistakaan ei tarvinut odotella kauaa.

Polvea pisti lähinnä taittaessa. Kaivoin absidiin keittiön jossa valmistin iltapalaa ja nautin maisemista tuulelta suojassa. Hieman jännitti pysyisikö teltta pystyssä yltyvässä tuulessa.

Yöllä heräilin teltan seinämän hakatessa tuulessa. Pari kertaa kurkistin tarkistaakseni absidin. Lämpötila pysyi plussan puolella, oli todella kuuma.

IMG_20210417_080442
DSC_5115
DSC_5127

Aamulla Skoarrajärven jäälle oli noussut enemmän vettä. Illalla erottunutta kelkanjälkeä ei näkynyt enää ollenkaan.

Kantohanki oli historiaa kahlatessani teltan ympäristössä valmistamassa aamupalaa. Teltan liepeille kasaamani lumi oli lähes sulanut, suksetkin olivat kaatuneet pehmenneessä hangessa. Yritin päästä järvelle noukkiakseni jäältä vettä, kivikossa kahlaaminen oli kuitenkin riski polville, joten tyydyin sulattelemaan lunta juotavaksi.

Kaipasin seikkailulle. Lyhyeksi jäänyt reissu jäi talven viimeiseksi, olisin tahtonut käyttää vapaat hyödyksi ja nauttia tunturin talviasusta vielä kerran. Haikeana katselin kauempana seisovia tuntureita, niin lähellä – silti niin kaukana.

Paluumatkan laskettelin alas tasanteelle josta reissu alkoikin. Aurinko sulatti lunta silmissä, päivän kilometrit olisivat olleet raskaat sohjossa. Kevät tuli yllättäen.

Keskeytymiset ja suunnitelmien muutokset ovat harmillista. Tilanteen vaatiessa on kuitenkin fiksumpaa perääntyä kuin jatkaa ja huonolla tuurilla joutua noudetuksi erämaasta. Yleensä otan mahdolliset muutokset huomioon vaelluksia suunnitellessa, on hyvä tietää vaihtoehtoreitit etukäteen.