Paluu tutuille poluille

DSC_5152 DSC_5167
DSC_5154 Heippa hei! Kevät on ollut aina blogissani hiljaista aikaa – lumi alkaa sulaa ja muuttuu höttömäiseksi, luonnon väreissä korostuu harmaa ja ruskea… Tekosyitä, mutten ole koskaan tuntenut toukokuista tunturia vetävänä. Toukokuussa olen lähinnä keskittynyt ihastelemaan lumen alta heräävää kylää.

Mä päätin, että lähden vaeltamaan yksin koiran kanssa kesäkuun loppupuolella. Mietin kauan kohteeksi Sevettijärvi-Pulmanki- reittiä, mutta kerran reen kyydissä istuskellessani mieleeni juolahti eräs kauan sitten vaellettu reitti. Hetta-Pallas reitti on mulle tuttu  vuoden 2008 riparivaellukselta. Tuolloin olin täysin kokematon vaeltaja, varusteet olivat surkeimmasta päästä ja kunto oli mitä oli. Tuon reissun jälkeen mun koko luontoidentiteetti koki suuren mullistuksen ja uskon että ilman vaellusriparille lähtöä en koskaan olisi eksynyt luonto-ohjaajan alalle ja muuttanut Lappiin. Hetta-Pallas reitti on mulle omalla tavallaan hyvin rakas ja muistorikas paikka, joten ensimmäiselle yksinvaellukselle ei liene parempaakaan paikkaa.

Kokeilin 2012 kaverin kanssa palata Hetta-Pallas- reittille reitin eteläsuunnasta, mutta lumen määrä yllätti meidät ja jouduimme keskeyttämään vaelluksen jo ensimmäisenä yönä. Nytkin tuntuisi loogisemmalta vaeltaa etelästä pohjoiseen, jättää auto Pallashotellille ja tulla Hetasta taksilla tai muulla kyydillä takaisin. Mulle on ehdottoman tärkeää että kuljen reitin samoja polkuja pitkin kuin ensimmäisellä kerralla, joten saan pikkuhiljaa alkaa selvittelemään venetaksin ja autonsiirtopalvelun mahdollisuutta. Riparivaelluksella ajoimme yksityistietä pitkin vaellusreitin alkuun.
DSC_5204
DSC_5193 DSC_5200

Varaan vaellukselle 4 päivää ja kolme yötä. Jokaiselle päivälle kuljettavaa kertyy lähemmäs 14 kilometrin verran, jota olen pitänyt hyvänä päivän ”maksimikilometreinä” omilla reissuillani. Hetta-Pallas reitillä on plussaa joka yön mahdollisuus päästä tupaan nukkumaan, mutta koska mulla on koira mukana muut vaeltajat täytyy ottaa huomioon ja voi olla että nukun koko reissun teltassa. Pääasia, että saan mahdollisesti vesisateessa kastuvat vaatteet yön aikana kuiviksi.

  1. Hetta- Sioskuru 14,7km (riparilla yövyttiin Pyhäkerolla)
  2. Sioskuru- (Pahakuru/)Hannukuru 13,6km
  3. Hannukuru- Nammalakuru 13,7km
  4. Nammalakuru- Raattaman Vuontisjärvi 5,3km tai Nammalakuru – Pallashotelli 13km

Neljäntenä päivänä fiiliksen ja voinnin mukaan valitsen, vaellanko suoraan Vuontisjärvelle jossa auto on vai Pallashotellille ja sieltä taksilla autolle. Tutulle reitille palaaminen on hyvä vaihtoehto, kun tietää jo valmiiksi maastot ja reitin rankkuuden.

Mitä lähemmäs vaelluksen ajankohtaa päästään, sitä enemmän mietin ja suunnittelen reissua. Olen edelleen käsitellyt yksin yöpymisen pelkojani ja tullut siihen tulokseen, että esimerkiksi Skoarralla viettämäni yöt ovat olleet mahdollisesti yksiä elämäni turvallisimpia öitä – maailmalla tapahtuu tällä hetkellä paljon kamaluuksia ja tunturi alkaa olemaan yksiä turvallisimpia paikkoja maan päällä. Onnettomuuden sattuessa avunsaanti on toki hankalampaa, mutta on vain luotettava ensiaputaitoihinsa ja pyrkiä parhaansa mukaan ennalta ehkäisemään ja välttämään tapaturmia. Aamuöiset stressaamiseni ovat vaihtuneet telttailuhaaveisiin.

Vielä pitäisi sopia jonkun ohjelmapalveluyrityksen kanssa venekyydistä Enontekiölle Ounasjärvelle ja autonsiirto Raattaman Vuontisjärvelle. Pitää olla kyllä tarkka tuon Vuontisjärven kanssa, niitä näyttää olevan kyseisellä alueella ainakin kaksi! Kiiskille hankin passin, sillä Norjan kautta on paljon lyhyempi ajaa Enontekiölle kuin Kittilän. Koiralla on onneksi jo kaikki muu tarvittava kunnossa.

Harmi, ettei minulla enää ole riparilta otettuja kuvia tallessa. Postauksen kuvat on otettu maanantaina 29.5 Kevon reitin pohjoispäästä ja tiistaina 30.5 Ellinpolulta. Tunturialueiden lumitilanne on edelleen hankalasti kuljettava.

Lumitilannetta tarkistamassa

DSC_5132 DSC_5133
DSC_5136
Tälläisissä maisemissa lenkkeilin eilen Pekun kanssa. Alempana kylällä lumimäärä on vähentynyt lohduttavasti kuluneen viikon aikana, mutta korkeammalla tunturissa lunta riittää vielä parinkin viikon päähän.

Aikaisemmin päivällä sää vaihteli lumisateesta auringonpaisteeseen. Yksi varma merkki kesän tulosta on Tenon jäiden lähtö, jota saimme työporukalla ihailla Ravintola Deatnun ikkunoista eilen virkistyspäivämme aikana. Video jäiden lipumisesta löytyy blogin instagram- tililtä @adventurelandlapland.

DSC_5137 DSC_5139
DSC_5143 DSC_5149
Jätin auton Ailigastunturin kupeessa olevalle levikkeelle ja nousimme tietä pitkin ylös kohti huippua. Tie oli hyvässä kunnossa ja lähes huipulle asti paljas lumesta. Mulla oli suunnitelmissa kävellä huipulle asti, mutten viitsinyt lähteä lenkkikengät jalassa kastelemaan nilkkojani kauas siintävää lumihankea pitkin.

Juuri kun oltiin kääntymässä takaisin tiheä lumipyry yllätti meidät. Hieman häkeltyneenä jäin seisomaan keskelle tietä ja katsomaan tätä keväistä näkyä, aiemmin päivällä tihkuttaneet lumisateet eivät vetäneet vertoja. Pyry loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin ja saatiin tallustella takaisin autolle kaunissa auringonpaisteessa.

Kyllä tässä parisen viikkoa vielä menee ennenkuin pääsee retkeilyreiteille samoamaan kuivin jaloin. Toki jokien ylitykset ovat vielä jonkin aikaa hankalia, mut kukapa ei piristyisi kuumana kesäpäivänä pienestä pulahduksesta viileään veteen ? Olen kuitenkin sen verran optimisti, että joka kerta kun nokkani ulos pistän vuoraan kasvoni aurinkorasvalla ja toivon sen houkuttelevan auringon esiin.

Tosiasiassa aurinko paistaa just silloin kun sitä rasvaa ei ole kasvoilla.

Ja hei, jos kesäkuun 4. päivä tunturissa on vielä lumikenkäiltävä määrä lunta, lupaan käydä pienellä retkellä syntymäpäivieni kunniaksi :D. Enpä ole ennen lumikenkäillyt kesällä…