Onko mitään parempaa tapaa suunnitella retkiä kuin selata karttoja?
Kulutan paljon aikaa karttasovellusten parissa. Oma suosikkini on huonosti päivittyvä B-bark jota käytän niin retkien kuin vaellustenkin suunnitteluun. Pidän sen mittatyökalusta ja tyylistä merkitä retkeilyrakenteet karttaan. Jos yövyn kohteessa tai tarvitsen tulenteolle paikan, tsekkaan vasta sitten luontoon.fi sivuston.
Vietin lasten kanssa osan syyslomasta Saariselällä ja matkalla sinne vierailimme Otsamotunturilla. Löysin B-barkista merkityn, noin viiden kilometrin edestakaisen polun Inarissa sijaitsevan Otsamotunturin huipulle. Juuri sopivan pituinen pätkä meille halkomaan ajomatkaa!
Katsoin kartasta ajoreitin perille. Hiekkatie oli huonokuntoinen, en pistänyt merkille sitä että opasteet reitille uupuivat.
Parkkialue Rovajärven eteläpuolella oli hyvä ja reitin löysi helposti sen viereltä.
Reitti kulkee kauniin metsän halki, polku on hyvin merkitty ja pitkospuutkin ovat loistokunnossa. Valitsemamme reitti on aika jyrkkä, hitaasti taukoa pidellen tunturin huipulle pääsee tunnissa.
Aamupäivä oli viileä ja yön pakkasten jäljiltä suo oli kohmeessa. Auringonvalo sai pienet jääriitteet kimmeltelemään.
Huipulle päästessä puusto harvenee ja männistyy. Vieraillessamme paikalla tuuli oli hurja, kipitimme vauhdilla vanhalle Palovartijan tuvalle.
Tuvalla oli jo valmiiksi porukkaa lämmittelemässä kamiinan lämmössä. Lisäksemme tuvalla oli jo aamusella käynyt useampi porukka.
Lämmiteltyämme ja syötyämme eväät oli aika tutkia tupaa. Vanhat esitteet neuvoivat toimimaan eräetiketin mukaan, päivätuvassa kerrottiin voivan yöpyä tarvittaessa yhden yön ajan. Tunturin laelta ei löydy lähistöltä vettä, eikä tupaankaan mahdu kunnolla pitkälleen.
Seinillä oli ikävän paljon ”Pena was here” terveisiä, lukuisa uusikin löytyi raapustettuna vanhoihin hirsiin. Ketä nämä ilahduttavat?
Harmiksemme huomasimme ettei tuvan katolle pääse enää kiipeämään. Ehkä ihan hyvä, maisemat kyllä näkee 416m korkuisen tunturin laen reunaltakin. Ihailin maisemaa Inarinjärvelle, se näytti yläilmoista mereltä.
Tuulen voimistuessa päätimme lähtä tuulensuojaan alas puurajalle ja autolle.
Jälkikäteen sain Instagramin kautta tietää ettei kulkemamme reitti ole enää käytössä. Luontoon.fi löytyy 18 kilometrin pituinen merkitty Inari-Otsamo retkeilyreitti jolla poiketaan myös Juutuanjoella.
Riutulasta lähtevän reitin ylittävän Rovajärven varrella on parkkialue, jolta Otsamotunturille on 4 kilometriä suuntaansa, tehden edestakaisesta retkestä kahdeksan kilometrin pituisen.
Tämä on mun 14. kesä Utsjoella ja arvatkaapa onko tullut retkeiltyä Norjan puolella? No ei paljoakaan!
Rástegaisa on tullut huiputettua ja olen kahdesti käynyt Erätoverin kanssa patikoimassa Norjan poluilla. Se on hävettävän vähän ottaen huomioon kuinka lähellä Norjan retkeilyreitit kotoa ovat. Lähin taitaa olla linnuntietä alle viiden kilometrin päässä. Välissä vaan sattuu olemaan Tenojoki.
Norjalaisilla on aivan huippu tapa pitää retkeilyreittejä yllä. Vapaaehtoisvoimin toimivat perleturit huolletaan ja merkitään patikointiin hurahtaneiden kesken.
Perletur.no sivustolta löydät huiman määrän eri tasoisia retkeilyreittejä. Itselläni on vähän hankaluuksia hahmottaa pelkistettyjä karttoja (voi kuulkaa, me suomalaiset saamme olla onnellisia kartoistamme jossa about KAIKKI kerrotaan maastosta…) mutta kun jaksaa perehtyä kohteisiin niille löytäminen on helppoa. Sivuston kääntäjä kääntää tekstit suht hyvin englanniksi ja google translatea kannattaa soveltaa, jos norjankieli ei suju.
Olin nähnyt kuvia massiivisesta valaanluusta Instagramista. Minulle myös vinkattiin erikseen kohteesta, mutta tarkkaa sijaintia en saanut selville. Pitkän salapoliisityön myötä löysin kyseisen reitin reittiohjeen eikä mennyt kauaakaan kun suunnattiin Varangiin Erätoverin ja lasten kanssa.
Kohteen lähtöpaikka voi olla hieman hankala löytää. Kun Varangerbotnista ajaa Kirkkoniemeä päin ja ylittää Nyelv- joen, tien vasemmalla puolella on ensin soranottomonttu ja sen jälkeen Viercajärvi. Heti järven jälkeen oikealla on levike autoille.
Reitin lähtöpaikka on taas vasemmalla puolella tietä pusikossa. Perletur- kyltin ja polun kyllä löytää kun etsii.
Polku nousee aluksi hieman ylös mäkeä, jonka jälkeen korkeuserot ovat helppoja. Maisema merelle avautuu lähes heti.
Reitti on uusi, joten vasta muodostumassa olevalla polulla on hankala pysyä. Reittimerkkejä on harvakseltaan ja niitä saa välillä tosissaan etsiä.
Reitti oli mukava kulkea. Poitsu harhaili omiaan korkealla kallioilla, muut ihailimme joutsenia lammessa. Vaikka Jäämeri on hyvin lähellä Nuorgamia, on silti hämmästyttävää miten erilainen maasto siellä on.
Niemi jonka luota luut löytyvät on pienen mäen takana. Alas joutuu laskeutumaan kivikkoa pitkin joka voi sateella olla ikävän liukas.
Lintujen maahan pudottelemia simpukoita lojuu kaukanakin rannasta. Linnut yrittävät rikkoa simpukat pudottamalla ne korkealta saadakseen sen sisällä lymyävän lihan syödäkseen.
Valaanluut löytyvät niemekkeen jälkeen hieman kauempaa rannalta. Paikalla on yksi iso, ehkä selkänikama, ja muutama kylkiluun kaltainen kaareva luu.
Vain paikan päällä hahmottaa luiden todellisen koon. Niiden tekstuuria oli mielenkiintoista sivellä sormenpäällä. Oli hankala hahmottaa kuinka isoja valaat meressä olevat ja että niitä tosiaan uiskentelee lähistöllä.
Rantojen hiekka oli kuin pientä simpukkamurua. Roskia ja levää oli kulkeutunut vuoroveden mukana korkeammalle rantaan ja evästaukomme aikana huomasimme veden pinnan nousevan aaltojen mukana hiljalleen. Lapset leikkivät rantakallioilla, aikuiset katselimme taivaalla liitelevää piekanaa.
Ennen lähtöä keräsimme rannalta löytämäämme muoviseen purkkiin pienimpiä roskia, olisi ollut mahdotonta ryhtyä siistimään koko rantaa siltä istumalta. Meren aallot tuovat roskaa mukanaan kauempaakin.
Ehkä vieraillessamme näillä vapaaehtoisvoimin ylläpidettävillä reiteillä voisimme kantaa mukanamme roskapussia ja keräillä roskia poluilta pienenä kiitoksena hienosta työstä!
Paluumatka kuljetaan samaa reittiä pitkin. Noustessa rannasta saa kivikossa olla jälleen tarkkana jotta löytää oikeaan suuntaan.
Pysykääs poluilla ja nauttikaa maisemista 🙂 seuraavaksi kerron legendaarisesta ”Vyöry” Rullakivirannasta.
Semekurtan erotusaidalla on tilaa parkkeerata auto, mutta eri asia on se kannattaako sinne tai ylipäätään mihikkään syrjempään jätää autoaan vahtimatta.
Alkuun pieni varoitus, joka on hyvä ottaa huomioon jättäessään autonsa minne tahansa parkkiin valvomatta, tarkista lähtiessäsi auton ympäristö, renkaiden alukset ja pultit! Meidän autoon on todennäköisesti tehty ilkivaltaa sinä aikana kun auto seisoi erotusaidan lähistöllä tien viereisellä levikkeellä.
Noin parikymmentä kilometriä Sevettijärveltä pois ajettuamme autosta alkoi kuulua kolinaa joka vahvistui mitä pidemmälle ajoin. Ulkoa en erottanut auton alta tai renkaista mitään, eikä yksikään varoitusvalo syttynyt nuorehkossa autossamme palamaan.
Kotona puolisoni huomasi molempien eturenkaiden pulttien olevan löystytetty ja kuskin puoleisen renkaan olevan lähes irti. Myös takarengas alkoi tyhjetä seuraavana päivänä, sieltä löytyi naula.
Jatkossa otan aina kuvat auton ympäristöstä ennen kuin lähden vaeltamaan ja tarkistan auton kunnon ennen ajamaan lähtöä. Tehkää tekin samoin!
(Tein rikosilmoituksen.)
Semekurtan erotusaidalta matkaa Sollomusjärvelle on kuutisen kilometriä matkaa. Ensin emme tohtineet mennä suoraan erotusaidan läpi mönkijäuralle vaan etsimme toista polkua jota lähtä kulkemaan. Polku oli hyvin märkä sateiden jäljiltä ja poitsu menikin pahasti nurin suolla, palasimme aidalle ja rohkenimme kulkemaan sen läpi.
Ja aidalta löytyikin sen läpi kulkeva merkitty reitti.
Sollomusjärvelle vievä polku on aluksi helppokulkuinen ja puista erottaa hyvin oranssit merkinnät. Pidemmälle kulkiessa maasto muuttuu Vätsärimäiseksi, kivikkoiseksi paikoittain hyvinkin hankalakulkuiseksi poluksi.
Meillä oli kalastusvehkeet mukanamme. Tarkoitus oli yöpyä Sollomusjärven autiotuvan pihapiirissä ja vierailla lähijärvillä kalassa. Hauska oli, kun eräluvilta puolisolleni vakuutettiin etten tarvitsisi ollenkaan lupaa vavalla kalastamiseen vuorokauden takia. En kalastele muuten, joten en ole maksanut kalastonhoitomaksua tälle vuodelle. Pilkkimiseen yksityishenkilönä poislukien erikoisalueet lupaa ei tarvitse. (muoks. Innostuin nyt sitten kalastamaan joten hankin luvat itselleni)
Emme uskaltaneet luottaa tähän vaan hankimme luvan vuorokaudeksi.
Sollomusjärvellä kävimme taloksi autiotupaan. Emme vielä levittäneet varusteitamme muita vaeltajia ajatellen, siirtyisimme ulos yöpymään koiran takia muiden saapuessa paikalle.
Poika kävi kokeilemassa kalastamista Kurttejärvellä valmistaessani päivällistä nuotiopaikalla. Hän oli hieman flunssainen joten ilta nautiskeltiin tuvalla.
Ketään muuta ei ilmestynyt autiotuvalle koko juhannuksen aikana, joten saimme nauttia autiotuvasta koko viipymämme ajan.
Aamulla nukuimme huonosti sujuneen yön jälkeen myöhään. Valmistelimme aamiaista, siivosimme varusteemme nättiin kasaan tuvan laverille, jätin vieraskirjaan merkinnän olevamme lähistöllä kalassa ja lähdimme Kiiskin kanssa patikoimaan lähijärvelle.
Oli mukava päästä kalaan! Tuijotin tyhjyyteen vispoessani viehettä tyhjältä vaikuttavaan järveen. Kiiski puuhasi rannalla, hieman protestoi haukkumalla ollessaan kytkettynä mäntyyn.
Kalastelimme aikamme, kunnes päätimme lopetella ja siirtyä lounaan tekoon autiotuvalle. Texmex tortillat paprika chili – koskenlaskijalla toimivat aina.
Vesitaso lensi edestakaisin tuvan yli kolmesti. Muuta juhannusliikennettä emme havainneet.
Nukuin päiväunet, joka on itselleni harvinaista. Oliko flunssa tavoittamassa minutkin?
Iltapäivästä jatkoimme kalastelua. Jo korkeammalta näimme harjusten uiskentelevat rantavedessä. Innostuimme kalastelemaan pitkänkin pätkän ennen kuin suunnittelimme takaisin paluuta.
Harjus kävi pinnassa lähellä ja tuumasin kokeilevani vielä kerran. Ja mitä vielä! Kala otti kiinni, emme vielä juhlineet…
Saatuani kalan rantaan koitti totuuden hetki. Mitattuamme kalan totesimme sen 32 senttiseksi, mittakalaksi! Sitten juhlittiin, kalastusretkemme oli onnistunut.
Päivälliseksi nautittiinkin harjusta ja makkaraa. Jälkiruoaksi lettua ja hattaraa, juhannustunnelma oli huipussaan nuotiolla istuskellessa.
Kesäkuu on ollut pitkästä aikaa viileä ja sateinen. Vaikka päivisin oli lämmin, ei aurinko paahtanut samalla voimalla kuin parina edeltävänä kesänä tähän aikaan vuodesta.
Kävin vielä illasta kalastelemassa tuvan lähellä tuloksetta. Käväisimme myös kävelemässä Kurttejärven niemellä, sieltä löytyi kaunis telttapaikka tulevaisuuden telttaöitä varten.
Ensimmäisenä iltana olin pitänyt pientä liekkiä kaminassa saadaksemme poitsun suolla kastuneet vaatteet kuiviksi, tupa lämpeni herkästi liian kuumaksi joten emme myöhemmin pitäneet kaminassa ollenkaan liekkiä. Tupaan laskeutui yöllä hieman kylmä, olin ottanut mukaani untuvapussin jonka suojissa oli jopa liian kuuma. Yöllä oli siis joko liian kylmä hyttysten armoilla tai liian kuuma hyttysiltä suojissa.
Aamusella yritimme olla reippaita ja saada aamutoimet hyvissä ajoin valmiiksi. Tupa kuntoon ja menoksi!
Kuljimme samaa kuuden kilometrin reittiä pitkin takaisin autolle. Tutkiskelin hetken Sollomusjärven ja Kurttetjärven välistä venetietä, joka on aikoinaan rakennettu puista. Vätsärissä vanhoja veneteitä on useampi jäljellä.
Sollomusjärven polun varrella on puihin maalattujen merkintöjen lisäksi kivikasoja. Karttaan kyseinen polku on merkitty jatkumaan lähes koko Vätsärin halki, onkohan kyseessä Ruijanpolku?
Päästessämme autolle emme hoksanneet katsoa sen ympäristöä sen enempää kuin sen että vierellä edelleen oli muita autoja parkissa. Kävimme Sevetin baarilta hakemassa jäätelöt ja ajelimme kotiin kolinan saattelemana.
Harmillinen loppu hyvälle retkelle!
Erotusaitojen läheisyyteen ei tietenkään tule parkeerata kun siellä on erotukset meneillään, sen järkikin sanoo. Jos automme ei ollut ainoa ilkivaltaa nähnyt, voisi henkilö joka koki mielihyvää tihuloinnistaan pystyttää vaikka kyltin alueelle pysäköintikiellosta, niin muutkin hoksaisivat vältellä kyseistä aluetta jos sinne ei saa autoa jätttää.
Utsjoelle on ilmestynyt muutaman vuoden aikana pari uutta merkittyä reittiä, joka on kaivattu asia näin retkeilijän silmin.
Merkityt päiväretkeilykohteet houkuttelevat alueelle matkailijoita ja samalla ohjaavat suuremmat joukot tietyille alueille vähentäen maaston kulutusta.
Ellinpolun merkitty reitti on ollut yksi suosituimmista ja on hyvin harmillista että kauniin, helpohkon ja lyhyen reitin tulevaisuus on mysteeri. Tällä hetkellä reitti ei ole käytettävissä. Siksipä Ailikkaan näköalareitti on mahtava lisä kylän tarjontaan!
Áilegas- reitille pääsee joko jättämällä auton Ailikkaantien juureen parkkipaikalle ja kävelemällä parin kilometrin verran huipulle hiekkatietä pitkin, tai maksamalla viiden euron tienkäyttöluvan ja ajamalla ylös parkkipaikalle. Tie on ainakin tätä kirjoittaessa hyväkuntoinen ja ohjeet tienkäyttöluvan maksamiseen löydät tien alussa olevasta kyltistä.
Parkkialueelle mahtuu 4-6 autoa. Reitti lähtee kolmeen eri suuntaan, voit valita joko suoran piston pelkälle näköalapaikalle tai kiertää jompaan kumpaan suuntaan koko reitti.
Lähdin tyttäreni kanssa kulkemaan kaakkoon kohti tähtitornia. Heti oli selvää että reitti on hyvin merkitty kiviin maalatuin oranssein maalitilkoin. Vierailimme Utsjoen Ursan tähtitornilla ja jatkoimme ajatuksissamme leveää polkua tovin, kunnes hoksasin ettemme olleet hetkeen nähneet reittimerkkejä.
Ennen tähtitornia oli ollut vierekkäin kaksi maalattua kivikasaa polkujen risteymässä – sinnehän meidän olisi pitänyt jatkaa! Kesti tovi kunnes löysimme takaisin oikealle polulle.
Polku kulkee avarassa maastossa ja eksymisen vaaraa ei ole, kunhan pidät kivet mielessä ja radiomaston näkyvillä. Polku on pääsääntöisesti helppokulkuinen, menee tosin vielä tovi että uusi polku muodostuu varvikkoihin. Toisen kerran eksyimme varvikossa polulta, oikea reitti löytyi onneksi heti.
Vaikka polun hahmottaminen oli ajoittain hankalaa, löysimme oikean polun nopeasti. Tärkeää on seurata merkittyä reittiä jottei ylimääräisiä polkuja pääsisi muodostumaan maastoon. Sateiden jälkeen polku on kostea, vaikka kuinka tekisi mieli oikoa kuivemman kautta, ajatellaan herkkää luontoa ja mielummin kastellaan kengät ja kuljetaan alkuperäsiä reittejä pitkin.
Maisemat Ailikkaalla ovat aina kauniit säästä riippunatta. Kulkemallamme reitillä oli kaksi näköalapaikkaa, toinen polun varrella ja toinen pistolla.
Korkealla tunturissa sääolosuhteet voivat muuttua nopeasti, 1,4 kilometrin patikalle kannattaa varata lämmintä ja juotavaa jos kylmä saderintama yllättää. Tähtitornin lisäksi reitillä ei ole suojapaikkaa.
Áilegas on vanha tuttu retkeilykohde. Se sopii parhaiten lumettoman ajan retkeilyyn, talvisin tiellä ei ole huoltoa.
Kävellessämme takaisin autolle olimme hämmentyneitä – mikäs merkitty reitti tuolla menee? Reitti olisi jatkunut kallioilla muodostaen rengasreitin. Reitin läpi kulkeva merkitty polku voi siis harhauttaa ja kuljet vahingossa lyhyemmän pätkän kuin piti. Olisimme voineet poiketa parkkipaikalta reitille, mutta päätimme päättää lyhyen retkemme.
Reitistä löytyy lyhyt kuvaus ja pelkistetty karttakuva luontoon.fi palvelusta. Reitti kaipaa lähtöpaikalle kylttiä selventämään reitin kulkusuuntaa ja profiilia – alueen lukuisat merkitsemättömät polut ja merkityn polun poikkeamat tähtitornille ja näköalapaikalle voivat sekoittaa kulkijan. Kannattaa siis pitää mielessä kaikki merkityt kivet mitä näet – polku ei välttämättä jatku eteenpäin poikkeamalta. Näköalapaikalla kivessä on kääntöpaikkaa selventävä nuoli.
Siitä ei ole huolta etteikö löytäisi seuraavaa reittimerkkiä, polku on hyvin merkitty ja sen jatkumon näkee pitkälle.
Postauksen tarkoitus ei ole luoda negatiivista kuvaa reitistä, reitti on hyvä, kauniilla alueella ja todellakin kaivattu lisä! Se kuitenkin tarvitsisi edellämainittujen seikkojen vuoksi selvennystä. Lähtiessä tarkistin maastokartat-sovelluksesta reitin, ainakaan sinne sitä ei ole vielä merkitty. Olen opiskellut retkeilyrakenteiden rakentamista ja kunnostamista, siksi nämä asiat pistävät herkemmin silmään. Kulkija voisi kävellä ristiin rastiin huipulla, se taas lisäisi edellämainittua maaston kulumista. Siksi on tärkeää seurata valmiita polkuja.
Ehkä nämä kaivatut lisät ovat vasta tulossa Áilegakselle. En kuitenkaan jättäisi polulla vierailua väliin, pitämällä kivet mielessä reitin kulkeminen onnistuu vaivatta.
