Eväsretki Nisulammen laavulle kiprakassa pakkaskelissä

IMG_20211121_105643__01__01

Havahduin työmatkalla pohtimaan milloin viimeksi olen retkeillyt lasten kanssa eväiden kera, enkä muista kuin syyskuun lukuisat marjastusreissut ja epäonnisen pyöräilyreissun jolloin pojan kanssa olimme matkalla Ruktajärven autiotuvalle mutta päädyimmekin Giellajohkalle yöksi pyörän hajottua. Äkkiä jotain kehiin!

Marraskuun puolessa välissä kaamoksen kynnyksellä oli oltava päiväuniaikaan liikenteessä, mikä on sinänsä riski taaperon kannalta. Haaveilin pidemmästä kävelymatkasta Ellin polulle, mutta oman väsymyksen vuoksi päätin käyttää vapaapäiväni kevyemmin ja viedä lapset Utsjoen kirkonkylällä sijaitsevan Nisulammen uimarannan laavulle.

Jätin autoni Ringille lähelle Nisulammelle vievää uraa. Talvella ura on yleensä kelkalla ajettu ja lammen lähistöllä on hyvät mahdollisuudet hiihdolle. Kesäaikaan metsästä polkujen varrelta löytyy Mantokoski ja frisbeegolfrata.

Pääsin helpolla, poika veti pikkusiskonsa pulkalla laavulle saakka. Heistä on tullut erottamaton kaksikko, ensi kesänä Lyyti on jo 3,5 vuotias ja pääsee mukaan yöretkille – en malta odottaa!

IMG_20211121_110015__01__01
IMG_20211121_111844__01__01

Pakkanen kirveli reisissä, olin valinnut liian ohuet housut jalkaani. Yleensä talvisin käytän Fjällrävenin Skare trouserseja, iso suositus näille. Ostin kevyemmiksi talvikengiksi Sorelin caribou-kenkien kaveriksi saman merkin cumberlandit joille luvattiin muistaakseni joko -25 tai jopa -32 asteella pärjäämistä. No, varpaani olivat tunnottomat jo 15 asteen pakkasella.

Lapset riehuivat lähirinteessä pulkan kimpussa todettuani järven jään kestävän. Rantaa kauemmaksi en kuitenkaan antanut heidän mennä. Ei ollut epäilystäkään heidän tarkenemisestaan, varmasti tuli lämmin mäkeä edestakaisin juostessa.

Nisulammen laavulle tarvitset omat puut. Paikalla ei ole myöskään roskakoria joten omat roskat on otettava mukaan. Harmikseni tälläkin kertaa laavulla oli limupulloa, tölkkiä ja makkaramuovia somisteena. Myös makkaratikut kannattaa ottaa omasta takaa jos ei tahdo käyttää nuotiopaikan ritilää.

Rannan tynnyrisauna on kuntalaisille vuokrattavissa uimahallin kautta.

IMG_20211121_112928__01__01
IMG_20211121_112923__01

Kotoa mukaani ottamani puut olivat kosteita. Makkaroiden paistaminen jäi haaveeksi komeasti roihunneen tulen hiipuessa uudelleen ja uudelleen. Onneksi piparit maistuivat pillimehun kera. Teen harvemmin tulia ulos, yleensä luotan retkikeittimiin ja kamiinoihin. Tuli elementtinä on lasten kanssa retkeillessä rauhoittava.

Aloin olemaan jo näkyvästi jäässä lasten nakerrellessa pipareitaan. Joka talvi kylmyys tulee yllättäen ja on opeteltava pukeutuminen uudelleen. Lasten pukeminen ulos tulee jo takaraivosta. Auringosta ei näkynyt pilkahdustakaan vaikka kaamoksen alkuun oli vielä muutamia päiviä aikaa. Hämäryys toi kuitenkin mieleen yli 50 vuorokautta kestävän polaariyön, eiköhän tästäkin selvitä kunnialla.

Paluumatkalla pienen pää alkoi nuokkua. Lapsille lyhytkin retki on kiva piristys arkeen. Tänä talvena toivon retkiä olevan enemmän kuin mitä viime vuonna.

Nisulampi Karttapaikka.fi – sivustolla

Kiilopäällä lasten kanssa – Poropolku pyörällä & kävellen

DSC_5744

Elokuun kohokohta oli ehdottomasti kahden yön mökkireissumme Kiilopäälle. Juhiksen ollessa omalla poikien reissullaan päätin käyttää yhteisen ajan lasten kanssa hyödyksi ja pakkasimme pojan läskipyörän mukaan suunnatessamme Urho Kekkosen kansallispuiston reunamille. Alunperin olin varannut meille huoneen hotellista, mutta koska koiranvahtia ei ollutkaan mukaan lähti myös Kiiski, saimme vaihdettua huoneen tunnelmalliseen Lapin mökkiin.

Ainoastaan Kiilopään valloitus jäi väliin sateisten päivien takia. Hyvin varustautuneina ulkoilimme paljon, tutustuimme Prospektorin kaivokseen (linkki Luontoon.fi – sivustolle) ja Saariselän kummituskämppään (linkki Retkipaikka.fi artikkeliin). Vietimme enemmän aikaa ulkona kuin sisällä, kokeakseen mahdollisimman paljon Saariselkä – Kiilopää alueella tulisi varata useampi päivä vierailulle.

Kiilopäällä on monia teemallisia lähireittejä jotka sopivat monenlaiselle retkeilijälle. Ensimmäisenä iltana kiersimme kilometrin pituisen Vasapolun jonka kaksivuotiaskin jaksoi kävellä hienosti. Reitit kulkevat Saariselän ja Kiilopään läheisyydessä.

DSC_5747
Tarkista, saako reitillä maastopyöräillä!
DSC_5743
Reitit ovat hyvin merkityt

Pisimmälle patikalle suuntasimme 5,3 kilometrin pituiselle Poropolulle. Polku on sallittu maastopyörällekin joten poika pääsi testaamaan taitojaan erilaisilla pohjilla. Saariselkä- Kiilopää- alueella saa maastopyöräillä vain niille tarkotetuilla poluilla, tarkistathan ennen polulle suuntaamista saako sillä pyöräillä.

Poropolku starttasi Kiilopään lähtöportilta, hieman haastetta tuotti alun muuttunut reititys. Pyöräily vasta kuluvalla polulla oli juurien ja vaivaiskoivikoiden takia haastavaa, taluttamalla pyörää päästiin vaikeimmat kohdat läpi. Vanha ura kulki uuden läheisyydessä, ilmeisesti reitin kosteuden takia se reititetään uudelleen? Uudenkin polun varrella oli haastavahko vedenylitys, jossa lenkkikengät kastuivat ja lapsen sai kantaa puron yli.

Pienempi kulki osan matkasta rinkassa. Kolean ja sateisen sään takia häntä paleli, pienellä kannustuksella pienikin jaksoi taapertaa tunturimaastossa hienosti!

DSC_5755
DSC_5750

Mun sielu lepää tunturijokien varsilla. Polulla riitti ihmeteltävää, poroaitaa korjaamassa olleet poronhoitajat mönkijöineen saivat kaksi silmäparia kiinnostumaan puuhistaan.

Reitin ongelmana olli puutteellinen kartoitus. B-barkin sovelluksesta ei löytynyt Poropolkua merkittynä ja Luontoon.fi- sivuston kartasta sai juuri ja juuri erotettua korkeuserot. Reitti alkoi hieman epäilyttää noustessamme Ahopäälle, olisin kartasta tahtonut tarkistaa miten reitti jatkuu tunturin rinteessä, jaksaisiko poika pyöräillä takaisin Kiilopäälle.

Avustin pyörän hinaamisessa ylös. Polun korkeimmalla kohdalla pidimme evästauon, polun jatkokin erottui alamäessä ja huoli siitä, ettei poika jaksaisi pyöräillä takaisin katosi.

DSC_5765
DSC_5767

Poika pyysi lupaa jatkaa matkaa pyöränsä kanssa alamäkeen, muistutin ettei polulta saa poistua ja poroilla merkittyjä reittimerkintöjä tulee seurata. Ei mennyt kauaa, kun hän katosikin pyöränsä kanssa alamäkeen.

Taapero valitteli kylmää joten laskin hänet maahan kävelemään. Tallustelimme hitaasti mäkeä alas, tyttö kahlasi lenkkareineen puroissa, kyselin eihän kengät kastu läpi -”EI”. Mitäpä sitä kieltämään, kun mökissä oli kuivauskaappi ja matkaa jäljellä vain muutaman kilometrin verran.

Huoli siitä, miten poitsu on pärjäillyt mäessä nousi kun etäisyytemme kasvoi. Vastaan tuli vaeltaja, en tohtinut kysäistä häneltä onko kaaharia näkynyt hänen puhuessaan puhelimessa. Pian mutkan takaa kuuluikin huhuilua ja poika seisoskeli pyöränsä kanssa meitä odotellen. Hän oli laskenut koko mäen alas pysähtymättä! Olin ylpeä taitavasta pyöräilijästä, polun kivikkoisuus vaati keskittymistä.

Reitti helpottui ja pyöräily sujui kyydistä nousematta perille saakka. Tyttökin tahtoi takaisin rinkkaan väsyttyään kävelyyn, hänkin jaksoi yllättävän kauan kävellä!

DSC_5770

Saapuessamme poroaidan portille katsoimme yhdestä kartasta missä olemme ja mihin suuntaan pitäisi lähteä. Poika osasi pienellä ohjeistuksella näyttää missä suunnassa maali sijaitsee. Kiilopään tunturikeskuksen leikkipuistossa vietimme hetken ennen mökille paluuta.

Poropolku sopii hieman isommille, luonnossa liikkumaan tottuneille lapsille. Jyrkän nousun takia on kuitenkin varauduttava kantamaan pienempiä ja tunturiolosuhteiden takia mukaan on varattava lämmintä viileämpinä päivinä. Reitti toimii talvella lumikenkäreittinä. Reitin kosteuden takia vedenkestävät kengät tulevat tarpeeseen.

Lähteenä käytin Luontoon.fi sivuston artikkelia Urho Kekkosen kansallispuiston reiteistä (Linkki https://www.luontoon.fi/urhokekkosenkansallispuisto/reitit)

Kesäretki Fielmmajávrille

Ajatellessani Fielmmajávrin avolaavua mieleni valtaa pakkanen ja kaamoksen värittämä taivas.

Avolaavulle pääseekin parhaiten hiihtämällä Nuorgamin huollettua latua (lisätietoa ladusta InfoGIS Utsjoki-sivulta). Kartan avulla paikalle on helppo hiihtää kumpareiden yli avotunturissa.

Karttapaikka.fi -linkki Fielmmajávrin laavulle
Aikaisemmat postaukseni Fielmmajávrilta

DSC_5605
DSC_5609

Kesän kamalien helteiden päätyttyä pääsimme viimein retkeilemään koko perheen voimin. Kohdevalinta oli poikkeava, yleensä olemme päätyneet helposti saavutettaviin paikkoihin. Nyt retkikohteiden suosio on ollut kova joten päätimme patikoida syrjempään ja hiljaisempaan paikkaan.

Jätimme automme Pulmankijärventien varteen Isonkivenvaaran levikkeen ollessa täynnä autoja.

Fielmmajávri on kodan pohjoispuolella, kota on pienemmän suolammen rannalla. Järven yksityismökille menee mönkijäura jota seuraamalla pääsee sähkölinjan alla nököttävälle laavulle. Mönkijäura katoilee välillä, kartta on ehdotonta ottaa mukaan tuntemattomalle kohteelle kulkiessa.

DSC_5611
DSC_5613

Kuljimme soiden yli Bohttovárrin alapuolelle, jonka jälkeen pieni polku johdattaa suoraan laavulle. Sitä ympäröivät pienet kumpareet olivat lasten mieleen, jopa pienin kiipeili niillä siihen pisteeseen saakka että hänet täytyi noutaa hurjista seikkailusta hieman rauhallisimpiin. Vanhempia hirvitti, häntä ei.

Laavulla on käymälä ja puuvaja. Puuta ei ole paljoa, otimme laavulta muutaman puun sytyttämään nuotiossa makoilleet osittain palaneet halot. Paikalle kannattaa varautua ei-paistettavin eväin.

Laavua ympäröivä luonto on hyvin kiehtova kumpareidensa, toukkien tuhoaman kuolleen koivumetsän ja kauniin, pienen puron ansiosta. Telttapaikkaa ei Fielmmajávrin laavun välittömässä yhteydessä ole.

DSC_5614
DSC_5618
DSC_5621

Paistelimme nuotiolla hodareita, jotka olivat aikuistenkin mieleen! Yksinkertaisuus ja nopeus ovat lasten kanssa retkeillessä huomattava helpotus.

Istuskellessamme hiljaa kuuntelimme porokellon kilkatusta. Nuotio pyöritti savua ja vesi kiehui hiljalleen nokipannukahveja varten.

Nautin yhteisestä ajasta laavulla. Kävin pienimmän kanssa kahdestaan tutkimassa suota, vielä ennen lähtöä lapset juoksentelivat kiljahdellen pitkin lähiympäristöä – retki oli menestys!

Paluumatkalla seurailimme mönkijäuraa kahden kasteltua kenkänsä suossa. Kenkävalintamme olivat värikkäät – minulla vaelluskengät, yhdellä kumisaappaat, kahdella (joista toinen matkusti kantorinkassa) goretexit ja yksi oli lähtenyt matkaan lenkkareissa. Voitte arvata keiden kengät hörppivät suovettä.

Lämpimänä kesäpäivänä retkeilyvaatetuksemme ei muutenkaan osunut kohdilleen. Lämpöä oli +24 astetta, olin pukeutunut kuoritakkiini ja merinovillapaitaan. Lapsilla oli takkien alla paksut paidat ja jaloissaan ulkoiluhousut pitkiksillä. Nappiin meni.

DSC_5624
DSC_5627
DSC_5628

Lapset poimivat satunnaisia kypsiä hilloja, kantorinkassa prinsessan tavoin matkustanut sai herkut suoraan suuhun, mitenkä muutenkaan. Isosiskon ja veljen silmäterä!

Uskon Fielmmajávrin retken jääneen heille hyvin mieleen kesän muiden rientojen ohella. Vaikkei retki välttämättä ole lapsen silmissä verrattavissa tivolireissuun, antoi yhteinen hetki nuotion äärellä heille tilaisuuden vain olla, odotella ja nauttia rauhasta. He eivät ehkä sitä itse hoksanneet, luonnossa vietetyt tunnit antoivat hyvät ja rauhalliset yöunet kaikille.

Etenkin kun kesälomani meni helteissä sulaessa, Tenojoella viilentyessä retkeä oltiin odotettu. Kesä-heinäkuussa teimme muutamia pienempiä pistoja kohteisiin joille ei tarvinut paljoa kävellä, voisin tehdä seuraavaksi postauksen kesäloma-aktiviteeteistamme Utsjoella ensi kesää ajatellen!

Yötön yökin loppui. Syksyä kohti mennään.

Jäniksen selässä Hiljaisuuden polulla

DSC_5263

Poitsua ei paljoa näkynyt kun hän pinkoi menemään sulalla Ulriikan polulla. Lumi väistyi nopeasti Utsjokilaaksosta, on ollut rentouttavaa päästä vapaasti kulkemaan luonnossa pitkän talven jälkeen. Hiljentymisen poluksikin kutsuttu parin kilometrin mittainen helppokulkuinen polku on Utsjoen kirkon läheisyyden uusin lisä historialliseen ympäristöön. Samalta parkkipaikalta (linkki karttapaikka.fi) löytää kirkolle, kirkkotuville, hautausmaalle ja Utsjoen retkeilyreitille. Alue on etenkin lapsiperheille ja vanhemmalle väelle helppo kohde.

Postaukseni Ulriikan polusta Retkipaikka.fi:ssä

Kirkkotuvista Explore Utsjoki – sivuilla

DSC_5254
DSC_5255

Kiersimme polun Mantojärven suuntaisesti. Lapset juoksivat edelläni vanhalle 1700- luvulta peräisin olevalle sakastille. Sakasti seisoo vanhan hautausmaan vierellä, jonne on viimeisen kerran haudattu 1930- luvulla. Löysin pikaisella etsinnällä tiedon, että katto on uusittu syyskuussa 2020 – muuten en osaa sanoa mitä entisöintejä sille on vuosien aikana tehty. Upeaa käsityötä joka tapauksessa ja arvokas historiallinen kode! (Lähteenä Utsjoen seurakunta)

Lapset ottivat jalat alleen huomattuaan jäniksen pellon laidalla. Ennen kuin ehdin edes rahoitella lapsia jänis oli ehtinyt poistua paikalta – matkamme jatkui reittimerkkejä seuraten Linnunlaululehtoon taaperon huudellessa pupua.

Lehdossa tosiaan linnut lauloivat. Kuuntelimme pienemmän kanssa puiden piiloista kantautuvaa viserrystä, lueskelin opastekylttiä ääneen ja sivusilmällä seurailin kauempana seikkailevan pojan tekemisiä. Ihanaa, että pienempi malttaa vielä odotella! Toista seikkailut kutsuvat ja napanuora venyy.

DSC_5266
DSC_5258

Ehdottomasti yksi kauneimmista kohteista Utsjoella on mielestäni Markkinasaaren silta! Silta on taidokkaasti rakennettu sopimaan maisemaan, liuska, kaide ja taukopenkki joen varrella miellyttävät vanhusten kanssa työskentelevää. Kaksivuotiaan kanssa liikkuessa sillan alin kaide oli juuri oikealla korkeudella estämään uteliaan veteen putoaminen.

Poitsu jatkoi matkaansa, pienemmän kanssa seurasimme virran liikkeitä ja testasimme taukopenkin perusteellisesti. Markkinasaari on toiminut aikoinaan nimensä mukaisesti markkinapaikkana, kiinnostaisi saada tietää lisää alueen historiasta keskeisenä tapahtumapaikkana.

Matka jatkui risteykseen, josta polku jatkuisi hautausmaalle. Tällä kertaa päätimme jatkaa suoraan toiselle, isommalle sillalle jolta kävely jatkui tielle ja takaisin parkkipaikalle. Poitsu ehdotti, voitaisiko mennä lettukahveille kirkkotupien kahvilaan. Tällä kertaa lettukestit jäivät väliin, vielä täytyy odotella kesää ja lähetyskahvilan avautumista. Ehkä ensi kerralla sitten?