Hiihtovaellus Kaldoaivin erämaahan – Tsaarajärvi & Tsuomasvaara

DSC_7664
Tsaarajärven lumikaaos

Tsaarajärvellä vietetyn yön myrsky oli yksi talven pahimmista, oli onni että ensimmäinen tupayö osui sen ajalle.

Vaikka kuinka seurasin säätiedotteita, tuulen kovuus tuli yllätyksenä. Erämaassa sääolosuhteet vaihtuvat uskomattoman nopsaan. Vielä illasta sää oli tyyni, oksakaan ei liikahtanut tuulessa.

Heräilin vasta yhdeksän aikaan. Suunnitelmana oli odotella lounaaseen saakka ja lähteä kahdentoista maissa hiihtämään kohti Tsuomasvaaran autiotupaa.

Myrsky oli puhaltanut pihaan suuret lumiaallot joiden läpi täytyi kaivaa tie huoltorakennukselle puiden hakua varten. Tuuli tyyntyi sopivasti lähtöajankohtaan!

IMG_20230502_193143
DSC_7665
DSC_7671
Hiihtoreitti kulkee osittain moottorikelkkauraa myöten.

Tuuli oli puhaltanut Tsaarajärven koville lumiaalloille. Vaellukseni oli ollut rankka ja päivän yhdeksän kilometriä tuntuivat saavuttamattomilta. Merkittyä kelkkauraa oli mukava hiihdellä, karttaa tarvitsi lähinnä turhauttavaan itsensä paikantamiseen – vielä noin pitkä matka!

Hiihdin kypärämyssy ja kelkkalasit päässäni, vaikka tuuli ei ollutkaan enää myrskylukemissa se sai lumen lentämään ikävästi.

Saavuin Tsuomasvaaralle neljän kieppeillä. Hiihtäessäni Tsuomasjärveä pitkin sain seurata poronhoitajien töitä lähivaaran laella, oli mielenkiintoista. Samalla harmittelin sitä, että jo viidentenä vaelluspäivänä näin ihmisiä.

Autiotuvalla harmistuin keltaiseksi kustusta pihahangesta ja kaljatölkeistä. Muuten tupa oli siisti ja kamiinan luo oli jätetty kauniit kiehiset. Ilta kului syödessä ja lukiessa, kampetta huoltaessa ja viimeistä iltaa fiilistellessä.

DSC_7674
DSC_7678

Mielialani oli ollut suhteellisen matalalla koko vaelluksen ajan. Jaksoin koronasta huolimatta hyvin, epäilen ruokahaluttomuuden ja väsymyksen olleen syynä miksen oikein nauttinut vaeltamisesta. Vaellus oli toki rankin mitä olen tehnyt ja koin paljon iloa ja voimaantumista onnistuneista hetkistä, silti jäin kaipaamaan seikkailufiilistä.

Välillä näinkin eikä aina voi olla täysissä voimissaan iloitsemassa luonnon rauhasta. Vuosien aikana olen oppinut tunnistamaan miksi mieliala laskee, milloin ikävä iskee ja mikä siihen on hoitokeinona. Ruoka ja lepo!

Onneksi mukanani oli viihdyttävä kirja ja herkkuja joiden parissa sain nauttia illasta nukahtamiseen saakka.

IMG_20230502_193128

Aikainen aamu valkeni kauniin aurinkoisena. Tupayöpymisissä on etuna nopeat lähdöt, ei tarvitse purkaa käytännössä mitään. Yön yli kuivuneet varusteet oli mukava pukea päälle, eikä yksin tullut sotkettuakaan paljoa joten tupa oli hetkessä valmis seuraaville. En saanut tehtyä yhtä kauniita kiehisiä kuin edeltävä, mutta räpellykseni ja jättämäni sytytyspalat varmasti ilahduttaisivat jotakuta.

Merkityillä kelkkaurilla saa hiihtää, kun noudattaa varovaisuutta. Moottorikelkkailija voi ilmestyä mäkisestä mutkasta kovaakin vauhtia. Ajatuksena ajetulla uralla hiihtäminen voi olla mukava, mutta todellisuudessa uralla hiihtäminen voi olla perseestä.
Yöllä sataneella hangella oli yksi täydellinen kelkanjälki. Sitä pitkin oli ilo hiihtää tarvottuani uppohangessa kaatuvan Maken kanssa. Ei mennyt kuitenkaan kauaa kun useampi kelkkailija ajoi ohi ja baanasta tuli kalteva, epätasainen ja urainen. Eli lyhyesti – hankalasti hiihdettävä.

Mutta, minähän se hiihdin kelkkauralla joten mitäpä sitä enempää valittamaan. Viimeinen päivä oli nätti, kantapäitä ei särkenyt ja taskussa pullotti useampi ylijäänyt suklaapatukka. Kuuntelin podcastia viimeisten kilometrien kunniaksi ja pidin lounastauon Luossajohkan ylityspaikalla. Matka Tsuomasvaaralta Pulmankijärvelle piti olla tuttu, mutta viimeisillä sadoilla metreillä valitsin väärän kelkanjäljen ja laskeuduin mökkikeskittymään josta oli todella hankala löytää Pulmankijoelle ja veneenlaskupaikalle josta ystäväni lupasi noutaa minut.

IMG_20230502_193115
Hymyile niin kukaan ei tiedä että sun kantapäät vuotaa verta
DSC_7698

Tietämättäni kylillä oli toissayön jälkeinen lumikaaos. Ystävääni helpottaakseni hiihdin tietä pitkin paremmin auratulle tielle. Olo oli voitokas, tulipahan tehtyä tähänastisista vaelluksista rankin! Olin odottanut hetkeä kun saan riisua monot pois jaloistani ja istua auton kyytiin.

Edessä oli vielä oman auton esiin kaivaminen työpaikan pihasta. Hieman jännitti, saadaanko kahdestaan auto liikkeelle mutta pian huristelinkin kauppaa ja himoitsemaani fantaa kohti.

Vielä en voinut haudata talven hiihtoja – viikon päästä koittaisi uusi vaellus…

Tsuomasvaaralla ja Tsaarajärvellä on tullut käytyä ennenkin – tsekkaa postaukset Pulmankijärvi – Sevettijärvi vaellukselta

Kaldoaivin erämaan hiihtovaellus osa 1 & osa 2

Kaldoaivin erämaan syysvaellus

Hiihtovaellus Kaldoaivin erämaahan – Áldoleakša – Adolfin kammi – Tsaarajärvi

Kaldoaivin erämaan yksinvaelluksen ensimmäisen postauksen löydät täältä.

Raskaan päivän päätteeksi olin laittanut nukkumaan Áldoleakšan leirissäni jo kahdeksan aikoihin. Talviaikaan on helppoa kuluttaa aikaa leirissä, pystyttämiseen ei niinkään mene aikaa mutta vesien lämmittelyyn ja seuraavan aamun valmisteluun saa hyvin kulumaan tunti jos toinenkin. On myös tärkeää pitää itsensä lämpimänä yötä varten.

Leiripaikalle saavuttuani puin päälleni lämpimän untuvatakin ja pystytin leirin. Laitoin lumet sulamaan keittimelle ja levitin yöpymisvarusteet telttaan. Ensimmäisten lumien sulattua valmistin ruoan ja vaihdoin hiihtokerrastot kuiviin. Pesin kuumalla vedellä ruokatermarin, huolehdin että söin ja join hyvin, täytin aamua varten termospullot, unohdin monot absidiin, kävin tarkistamassa myrskynarut ja tein iltatoimet. Ennen nukkumaanmenoa luin kirjaa.

Aamulla olin huojentunut kovan tuulen laannuttua. Stressasin yön näkyvyyttä joka oli huonontunut illan mittaan. Kurkistaessani ulos teltasta kuuden aikaan aamulla huokaisin helpotuksesta ahkion olevan vielä paikoillaan, näkyvyys oli huono. Jatkoin makoilua tunteroisen ennen aamutoimiin siirtymistä.

IMG_20230416_211226

Lähdin hiihtämään yhdeksän aikaan näkyvyyden hieman parantuessa – näin Alla-Gálddoaivin rinteen auringon paistaessa sen takaa.

Täydessä valkoisuudessa oli jännittävää hiihtää. Onnekseni maasto oli lähinnä tunturinrinnettä ja tuttua tunturiylänköä. Olinhan syksyn vaelluksellani kulkenut alueen ohi, ylempää vain. Käytin apunani gpssää, kompassia ja aurinkoa joka oli kätevästi lähes kulkusuunnassani. Näkyvyys vaihteli, välillä erotin Áldovárrin etelässä, välillä ei erottanut taivasta hangesta.

Hiihtovauhtini oli hyvä. Gpssästä huolimatta tulin hieman eri suunnasta Duottar-Galddojávrille jolla sijaitsee poronhoitajien mökki. Mökki katoili mäkien taakse, tuntui ikuisuudelta päästä sen luo. Yhdessä vaiheessa en enää tiennyt uskoakko gepsiäkään, näin jyrkkiä tunturinrinteitä joilla nuokkui valtavia lumilippoja. Läheiset tunturit olivat loivarinteisiä enkä ymmärtänyt miten luonto oli pystynyt muodostamaan niille niinkin komeat lipat! Kunnes hoksasin hiihtäväni parin metrin päässä tuulen puhaltamista kinoksista. Välillä huono olo pyyhkäisi kropassa yllärialamäissä, liu’uin alas mutta maisema ei muuttunut miksikään.

Käytin poronhoitajien mökkiä tuulensuojana syödessäni lounasta. Mökki sijaitsee järven rannalla suurten tunturien ympäröimänä, mökki oli ainoa joka erottui valkoisesta maisemasta.

IMG_20230416_211316
IMG_20230416_211332

Hiihdin Goallágotteoaivin eteläpuolelta maastouran yli kohti Ylä-Pulmankijärveä. Adolfin kammin läheinen jyrkänne jännitti, kävin ensin pohjoisemmassa toteamassa yhden loivemman kohdan liian vaaralliseksi laskeutua alas joen takia. Päätin yrittää kesällä käytettävää kohtaa ja ilokseni löysin sieltä kelkanjäljet. Jos kelkalla oli päästy ylös tai alas rinnettä, ei olisi homma eikä mikään suksia alas ahkion kanssa.

Haastava päivä sai huojentavan käänteen päästessäni viimein Adolfin kammin pihaan. Kuten sääennuste oli luvannut, pian alkoi sataa lunta. Onneksi ehdin leiripaikalle ennen lumisadetta, whiteoutissa oli tarpeeksi kestämistä.

Illalla rutiinit olivat samanlaiset kuin kahtena edeltävänäkin. Ruokana tortillaa! Vaelluksella vaivasi ruokahaluttomuus joka näkyi aamuisin huonovointisuutena. Jalkoihini oli syntynyt pienet hiertymät kantapäihin jotka peitin rakkolaastareilla.

DSC_7605
DSC_7610-2

Aamulla kellon soidessa kömmin ulos makuupussien uumenista ja riisuin unimaskin silmiltäni. Punaisen teltan läpi paistava kirkas valo sai kömpimään ulos teltasta ja yllättymään – taivaalla oli muutama pilvi ja aurinko paistoi kimmeltävän metsän läpi.

Innoissani aloin valmistella aamiaista. Viimeinkin aurinkoinen päivä!

Matka Adolfin kammilta Tsaarajärven autiotuvalle ei ollutkaan niin helppo kuin ajattelin. Lunta oli satanut lisää ja sain raahata ahkion aisoista käsin vetäen Pulmankijoelle. Joki on matala, mutta ylitys jännitti. Jätin ahkion rannalle ja hiihdin lumisillan kautta toiselle puolelle, todettuani reitin turvalliseksi hain ahkion. Käväisin Junkersin rungolla, siitä ei näkynyt kuin vähän peltiä.

DSC_7619
DSC_7621
DSC_7626

Hiihtelin Morešveaijávrille kierrellen alkuperäisestä suunnitelmastani. Lumitilanne oli haastavampi ja päivän mittaan porottava aurinko alkoi hiostaa. Morešveaijávrilla on kammi jonka kunnosta en tiedä. Järvelle päästessäni en jaksanut hiihtää katsomaan tilannetta.

Pidin lounastauon kauniilla kukkulalla. Innostuin seuraamaan poronruholla pyörähtänyttä tuoretta kelkanjälkeä (oletan porolla olleen panta, koska kelkanjälki meni suoraan raadolle) ja havaitsin jäljen kiertävän Muorahisvárrin toiselta puolelta kuin mitä itse ajattelin hiihtäväni.

DSC_7639
IMG_20230416_211446
IMG_20230416_211420
IMG_20230416_211359

Ahkion kaatuillessa suolla päätin löytää jäljen uudelleen ja ohittaa Muorahis eri suunnasta. Kilometrejä tulisi pari lisää, mutta mielummin hiihtäisin kovaa jälkeä kuin pehmeää hankea pitkin.

Tuntien kuluessa olin hyvin väsynyt ja turhautunut. Maisemat olivat kauniit, suksi luisti hyvin. Muorahiksen juurella hankikin kantoi suhteellisen hyvin. Mieli koheni kun gps ilmoitti jäljellä olevan enää viitisen kilometriä ja näin Tsaarajärven kaukaa.

Kymmenen maissa oli luvattu kovaa myrskyä. Saavutin Tsaarajärven autiotuvan kuuden aikaan, olin täysin uupunut kahdeksantoista kilometrin hiihdosta. Olin tyytyväinen saadessani hikiset vaatteet kuivumaan ja vettä sulamaan kaasuliedellä.

DSC_7656

Vaihtaessani vaatetta villasukkieni kantapäät olivat läpimärät. Kauhukseni huomasin kosteuden olevan verta. Toinen kantapäistäni oli käytännössä hiertynyt kokonaan vereslihalle, toinen oli siihen verrattuna suhteellisen ok. Ensiapulaukustani löysin sen verran haavataitoksia että sain sähköteippiä apuna käyttäen haavat piiloon. Eipähän särkenyt akillesjänteitä kuten viime talvena…

Luin kirjaa iltatoimia tehdessäni, syödessäni ja yötä odotellessani. Olin täysin koukussa Poromafiaan!

Ilta oli todella tyyni. Kymmenen aikaan myrsky puhkesi ja olin onnellinen etten yöpynyt maastossa. Yöllä kävin pari kertaa kurkkaamassa ovelta varmistaakseni että ahkio pysyy paikoillaan, viimeisellä kerralla unenpöpperössä tuijotin suurta pulmusta silmiin myrskyn pauhatessa ympärillä. Suljin oven enempää ajattelematta, lintu näytti jäätävän suurelta.

Hiihtovaellus Kaldoaivin erämaahan – Stuorraskáidi & Áldoleakša

DSC_7510

Vaeltamistani vaelluksista haastavin on nyt takana. Kaldoaivin erämaahan suunnatessa oli selvää ettei kovilta tuulilta ja haastavilta maastoilta säästytä.

Odotukseni erämaahan suuntautuvalta yksinvaellukselta olivat realistiset, varovaisen optimistiset. Jos kovia tuulia (+18m/s) olisi luvattu vaellukseni ajaksi useammalle päivälle, olisin vaihtanut kohdetta suojaisampaan Urho Kekkosen kansallispuistoon. Sairastuin juuri ennen lähtöä koronaan ja kotona istuskellessa kaksi upeaa, seesteistä aurinkoista päivää valuivat hukkaan. Kun olo alkoi kohentua lähdin kohti erämaata.

DSC_7521
DSC_7522

Olo oli kieltämättä väsynyt ja eteneminen oli hidasta kovalla kelkanjäljellä hiihdellessä. Laskin nopeudekseni 2km/ h, mikä sinänsä on talvikeleillä kohtuullinen, mutta mielelläni olisin edennyt nopeampaa myöhäisen lähdön takia.

Aloitin vaellukseni Pulmankijärventieltä Heikkovárjávrin tietämiltä. Tarkoitus oli tsekkailla asiakashiihtoja varten muutamia yöpaikkoja ja tutustua Stuorraskáidin alueeseen. Olin suunnitellut kolmelle ensimmäiselle yölle tuvattomat leiripaikat ja helpottaakseni viimeisiä päiviä hiihtäisin moottorikelkkauran varrelle tupien läheisyyteen.

Avotunturiin päästessä tuuli oli yllättävän navakka. Nälkä kurni vatsassa, en ollut valmistanut lounasta ruokatermariin koska ajattelin syöväni parkkipaikalla kaupasta ostamaani evästä ennen lähtöä. En kuitenkaan löytänyt kaupasta mitään kovin täyttävää. Päästessäni Ávvačohkan rinteiden suojiin pidin lyhyen evästauon ja kuvasin järjestelmäkamerallani ensimmäisen videopätkän. Gopro kulki myös mukana mutta tahdoin testata millainen laatu järkkärissä on.

DSC_7528
DSC_7533

Ávvačohkan taakse päästessä maisema muuttuu erilaiseksi avotunturiin verraten. Suuret lohkareet tuovat mielenkiintoista särmää reittiin ja yksinäinen mäntykin yllättää läsnäolollaan. Parisenkymmentä kilometriä pitkä Gálddašjoen laakso täytyy osata ylittää oikeasta kohtaa, muuten tiedossa on syvässä hangessa kahlaamista tai jyrkkää nousua. Olin viikkoa aikaisemmin käynyt työnantajan kehoituksesta katsomassa moottorikelkalla joen ylityspaikkaa ja nytkin sain nauttia kovasta jäljestä millä hiihdellä kauniin jokilaakson halki.

Puiden suojissa oli hyvä pitää päivän toinen tauko. Tuulenvire ei ollut kovin häiritsevä, mutta vasta sairastelleena pienikin viluntunne ärsytti.

DSC_7540

Gálddašjoelta täytyi tosiaan nousta ylös. Toinen sairastamani korona oli onnekseni lievä, mutta keuhkoputkessa tuntui jomotusta noustessani hitaasti ylös rinteeseen. Raskas ahkio veti lantiosta takaisin alaspäin, jouduin pitämään useamman tauon ennen kuin olin päässyt tasaiselle maalle. En suosittele lähtemään erämaahan juuri taudista parantuneena, halu lähteä matkaan oli suuri ja kuuntelin oloani koko kuusipäiväisen reissuni ajan.

DSC_7545
DSC_7548

Stuorraskáidilla kilometrit alkoivat tosissaan tuntua. Pysähdyin jutustelemaan tuttavan kanssa joka ajoi moottorikelkalla vastaan. Käyty keskustelu toi jännitystä ilmaan ja yksin vaeltaminen realistisoitui. Moottorikelkan äänien vaimetessa vain minä ja ahkioni Make jäimme kaksin hiljenevään iltaan.

Hiihtelin Gaskkamuš Skaidejávrille yöksi. Valitsin kutsuvimman rannan telttapaikakseni, pystytin teltan ja aloin keittää vesiä. Omnifuel yski ja sylki bensaa kaasun sekaan, mikä hitto sitäkin vaivasi! Keittimeni toimi vain pienellä liekillä, laitoksen lämmittäminenkin vei tuhottomasti aikaa. Hätälähetin Spot vilkutti punaista, eikö sekään toimi. Hätälähetin alkoi toimia vaihdettuani siihen patterit, bensakeitin vaihtui varakeittimeen saatuani päivällisen lämpiämään. En jaksaisi illan päälle tutkailla mikä keittimessä mätti, katsoisin tilanteen uudelleen aamulla.

DSC_7549
DSC_7553

Teltta tuntui kotoisalta. Olin askarrellut sille telttapussin, johon olin rullannut teltan eristepatjan ja kiilojen kanssa. Eristepatjalla oli mukava käyskennellä, untuvailmapatjan lisäksi muuta eristettä ei tarvinnut. Marmotin wm’s Ouray- makuupussini on -19 asteelle, mutta ostin sen vahingossa long- versiona joten en tarkene pelkästään sillä. -4 asteen makuupussi ja fjellduke toivat lisää lämpöä öihin. Tunturiviitta toimi lähinnä vain varapeitteenä jos kylmä yllättäisi.

DSC_7557
DSC_7568
DSC_7569

Heräsin puoli kahdeksan aikaan. Yö oli ollut levoton, näin lyhyitä painajaisia. Aamu oli kaunis, toivoin kirkasta päivää Gálddašjokilaaksossa hiihtelyyn. Bensakeitin jatkoi yskimistään eikä pitkistä esilämmittelyistä huolimatta muuttanut nestettä kaasuksi joten päätin luovuttaa ja jatkaa vesien keittelyä trangialla. Trangia on muuten ok vehje, mutta sinolia ja aikaa kuluu suuria määriä lumien sulatteluun.

Kannoin mukanani paistinpannua ja kahta erikokoista kattilaa. Paistinpannu toimi pyttipannun ja roiskeläpän lämmittämiseen, pienempi kattila ruoka-astiana ja suurempi kattila vesien keittämiseen. Tingin pannukahveista varusteiden vuoksi, pikakahvi on ”ihan ok” juotava.

Pakattuani varusteet jatkoin matkaani kelkanjälkeä seuraillen. Ahkio kaatuili alussa ja jouduin pakkaamaan sen uudelleen. Sää muuttui tuhnuisemmaksi, maisemia ei erottanut tasaisenharmaasta kelistä.

Hiihtelin järvien yli ja aloitin nousemaan kohti Gálddoainurkia. Maasto oli hankala, tiesin mihin päin mennä mutta korkeuskäyrien mutkitellessa pienten harjujen lomassa oli haastavaa löytää fiksu hiihtosuunta. Söin lounasta ruokatermarista ja alkoi hieman tuskastuttaa. Huonon näkyvyyden takia päätin olla nousematta tunturin päälle ja jatkoin matkaani syvemmälle Gálddašjokilaaksoon.

DSC_7584

Gálddašjoen laakso on varmasti nätti paikka selkeällä säällä. Nyt tuhnussa näin vain lähimmät rinteet ja lohkareet, laaksossa hiihdellessä sai välillä olla tarkkana mihin suksensa suuntasi. Jyrkkää alamäkeä en uskaltanut laskea ahkio perässäni vaan päätin kokeilla hiihtää syvänteen ohirinnettä myötäilen. Rinteessä ei päässytkään pitkään eteenpäin vaan jouduin laskemaan alas ja siinä rytinässä ahkio veti ympäri. Onneksi mikään ei hajonnut ja pienen raivarin jälkeen sain itseni ja ahkion alas joen vierelle. Täytyi vain varoa ettei tulisi hiihdettyä syvään joen uomaan.

Tunteja kului. Alkoi jo väsyttää, selkeästi sairastelu vaikutti jaksamiseen. Saapuessani Áldoleakšalle jossa alkusyksyn vaelluksella vietin yhden yön pidin pienen nostalgiahetken. Edelleenkään maisemista ei nähnyt kuin hieman ympärillä makaavien tuntureiden rinteitä, alkoi suunnistus kohti ennalta päätettyä yöpaikkaa. Mietin hiihtäessäni voivani laittaa teltan mihin tahtoisin, oli kuitenkin vaikea luopua ajatuksesta yöpyä nimenomaan Áldoleakšan matalan harjumuodostelman vieressä. Lunta alkoi sataa ja näkyvyys huononi entisestään tuulen voimistuessa. Suunnistus alkoi turhauttaa, gps:n mukaan hiihdin täysin väärään suuntaan. Korjasin suuntaani useamman kerran, kompassin neula osoitti olettamani pohjoisen sijaan luoteeseen, en voinut luottaa kompassiin kun tiesin pohjoisen olevan eri suunnassa. Tätä kompassiseikkailua pohdin edelleen. Ilmansuuntien muistaminen Kaldoaivin erämaassa on helppoa, kun tietää missä suurimmat maamerkit ovat.

Gps:sää tuijottaessa sain viimein käännettyä ja pidettyä suuntani oikeassa. Hiihdin pienen harjunypäreen yli ja löysin teltalleni vähätuulisen paikan. Sain Hillebergin pystyyn vaivatta, olin tyytyväinen aikaansaanokseeni. Tuuli ei ottanut pahasti kiinni telttaan.

DSC_7592
Pätkityt auraustikut, Hillebergin omat lumikiilat ja hiihtovälineet toimivat hyvin kiiloina

Ilta kului telttarutiineja tehden. Ruoka tekeytymään trangialle, lämmitin roiskeläpän. Oli hyvää. Talvella kuskaan mukanani valmisruokia mitä en arjessa käytä, helppous on kaiken A&O! Ruoan jälkeen jatkoin lumien sulattelua termareihin, tavoitteena oli että aamuksi olisi valmiina kaksi litraa lämmintä vettä. Tein wc-kuopan, asettelin yövarusteet mukavaksi läjäksi ja lueskelin poromafiaa. Untuvavaatteet päällä tarkeni mukavasti.

Säätiedotteiden mukaan tuuli kovenisi yöksi ja sen huomasi. Aamuyöstä otin korvatulppaa pois ja totesin tuulen lähes lakanneen kuten luvattu oli. Jatkoin yöunia hyvällä mielellä, hieman aamun näkyvyyttä peläten. Luvassa olisi avotunturissa suunnistamista.

Vaellukselle valmistautumisen huvi ja tuska

DSC_6702
Pälvellä on mukava viettää iltaa.

Uuden vaelluksen suunnittelu alkaa yleensä ennen kuin edeltävää on edes saanut loppuun. Mitä tahdon kokea ja nähdä? Mitä haen vaellukseltani? Mihin omat rahkeet riittävät?

Reitti alkaa muodostua. Missä lähtö ja loppu? Missä tuulensuojaa teltalle? Mistä on fiksuin hiihtää läpi. Minne jätän auton ja miten pääsen sille takaisin.

Epätoivo iskee. Reitti muuttuu, kilometrit lyhenevät. Keskustelen fiksumpien kanssa ja saan reittivinkkejä. Alkuperäiset yöpaikat tuntuvat mälsiltä, mutta on mietittävä myös jaksamista ja sään nopeasti muuttuvaa luonnetta. Helpotan kahta viimeistä päivää siirtymällä erämaasta tupien läheisyyteen. Halutessani voin vaihtaa suuntaa takaisin erämaan armoille.

DSC_5097
Make jäähyllä.

Ompelin itselleni alkutalvesta ahkiopussin. Nyt ompelin teltallekkin omansa. Nämä helpottavat Maken pakkausta. Korjasin myös katkenneen vetonarun ja tein siitä pidemmän, aisatkin päätyivät ahkioon muutaman vuoden tauon jälkeen. Saa nähdä tulevatko kokonaisina kotiin saakka, minulla on patoumia aisoja kohtaan.

Pakkaamisen aloitus on mukavaa, jos on aikaa. Ihanteellisinta olisi pakata edeltävänä päivänä. Nyt joudun aloittaa pakkaamisen viikkoa ennen lähtöä. Olen tehnyt listan, hionut sen lähes täydelliseksi. Otan huomioon edeltävien reissujen hitit ja hudit. Pidän tärkeänä sitä etten vain mene ja palellu. Se olisi ikävää.

Stressaa mikä jää matkasta. Olenhan pakannut kaiken? Kaivelen kassit yhä uudelleen läpi varmistaakseni asian.

DSC_5064
Talvikeittiö


Pakkaan bensakeittimen lisäksi trangian mukaan. Varakeitin pelastaa jos ykköskeittimeen tulee vikaa. Mietin ruoat mahdollisimman helppotekoisiksi ja maittaviksi. Vain yksi valmisruokapussukka lähtee mukaan, sen syön vain äärimmäisessä hätätilanteessa, Lisää vain vesi- paskapastapussit eivät sovi vatsalleni. Harmillista, jotkut maistuvat todella hyviltä.

Kaupassa hävettää ostaa suklaata, suklaapatukoita, suolapähkinöitä, keksiä, tuleville vieraille tarjottavaa ja muuta mättöä. Tietäisipä tuttu kassa paljonko talvivaeltaminen vie energiaa. Onneksi vasta ostin hedelmiä ja vihanneksia kuivattavaksi, en ole aivan rappiolla sokerin suhteen. Käyn kaupassa useamman eri kerran hamstraamassa vaellusruokia. Pitäisi myös muistaa ostaa särkylääkettä ensiapupakkaukseen.

DSC_5062
Kevättalven riemua

Seuraan jännittyneenä säätä. Yr.no ja Windy ovat pian puhelimeni käytetyimpiä sovelluksia. En tahdo joutua tuulten armoille, tänä talvena olen nähnyt mihin Kaldoaivin erämaa pystyy.

Odotan hetkeä jolloin lähden hiihtämään kohti erämaata. Kun löydän teltalleni sopivan paikan ja kokoan sen kodikseni. Kun sulattelen lumia juotavaksi ja valmistan päivällistä absidissa. Kun suljen makuupussin vetoketjun ja kaivaudun kylmältä piiloon. Kunnes aamulla herään ja toivon yön vielä jatkuvan. Jotta voin nousta ylös teltasta kylmään pakkasaamuun toteamaan, ettei tämä nyt niin kamalaa olekkaan.

IMG-20210313-WA0000