Heipat talvelle

DSC_9900 DSC_9915
DSC_9886
Jäiköhän toissa- viikonlopun tunturireissu tämän talven viimeiseksi?

Eipä tuona aurinkoisena sunnuntaipäivänä olisi arvannut, että viikon päästä kahlataan vesilätäköissä ja järjestellään eteisestä talvivaatteita kesätalteen. Vielä ollaan optimistisia ja suunnitellaan pääsiäiseksi tunturireissua, tuolloin täytyy vain kaivella haalarit ja kelkkavaatteet esille. On haikeaa että jälleen yksi talvi jää taakseen. Toisaalta olen onnellinen että saan meidän pienen eteisen tyhjäksi kelkkavarusteista!

Toistaiseksi tuo viimeisin pilkkireissu on ollut tämän talven parhain. Ei ehkä saaliin puolesta, vaan fiiliksen.

DSC_9888 DSC_9892
DSC_9894
Kulutin aikaa jäällä kelkkaillen ja Pikku-J:n kanssa touhuten. Rakentelimme tunturikeittiöitä lumilohkareista ja kaivoimme tunnelin tuulen puhaltamaan paanteeseen. Saimme J:ltäkin apua lumiluolan kaivamiseen, lopulta hän itse mahtui luolaan sisään. Siitä tuli yllättävän iso!

Tunturikeittiötä tarvitsin vanhojen kaasupatruunoiden tyhjentämiseen. Jäällä tuuli sen verran ettei yksikään rakentamani linnake suojannut retkikeitintä tarpeeksi. Lopulta teevesi keittyi vaarin tekemällä grillillä.

DSC_9905 DSC_9896
Huomaamattani uppouduin täysin puuhastelemaan lapion kanssa. Oli mukavaa suunnitella tunnelia Pikku-J:n kanssa ja opastaa hänelle kuinka mahdollisimman turvallisen tunnelin saa tehtyä. En missään nimessä toivo että lapset ryhtyvät kaivelemaan tunneleita hankeen ilman aikuisen ohjeistamista ja seuraamista, joten meidän tunnelit saavat jäädä tunturiin.

Nyt alkaakin se hankalin vuodenaika jos ajattelee lasten kanssa ulkoilemista. Mitä ihmettä sitä oikein pukee päälle? Tänään Pikku-J:llä oli yllään välikausihousut, kurahousut ja untuvatakki. Ulkona oli +8 astetta lämmintä ja hyvin märkää. Lunta on kotipihassakin vaikka kuinka paljon.

Toivotan kevään ja lähestyvän kesän ilomielin tervetulleeksi!

Kevät, sinäkö siinä?

DSC_9764-2 DSC_9778
DSC_9757Olen jo viikon verran pyöritellyt päässäni, mitä kirjoittaisin näiden kuvien yhteyteen. Pelkkä kertomus pilkkireissun tapahtumista tuntui saman vanhan toistolta – jokainen reissu, etenkin samaan kohteeseen, tuppaa menemään samalla tutulla ja mukavalla kaavalla.

Viime viikonlopun reissu Jeagelveaijávrille oli aurinkoinen ja lämmin. Vauva viihtyi kopassaan, söi ja jatkoi uniaan. J ja vaari pilkkivät, minä ja Pikku-J pyörimme lähistöllä kelkalla. Tutkimme porojen luontoon jättämiä jälkiä järven pohjois- ja eteläpäissä, kävimme Jeagelveaivárrin huipulla ja istuimme nuotiolla. Reissu oli siis oikein onnistunut ja rentouttava.

DSC_9734 DSC_9730Kevään haistaa ilmassa. Aamulla herätessä aurinko paistaa ja ilta alkaa hämärtyä vasta seitsemän aikoihin. Ulkoilen paljon lasten kanssa ja itsekseni, odotan malttamattomana kevään ensimmäistä jo melkein perinteeksi muodostunutta retkeä Utsjoen luontopolulle. (Juttu retkeilyreitistä Retkipaikan sivulla)

Vielä tälle keväälle haaveilen kelkkareissusta Paistunturin erämaan puolelle. Sinne tuskin suuntaamme koko perheellä töyssyisen reitin takia. Minulla oli tarkoitus käydä Kuoppilasjärvellä viime sunnuntaina, mutta heti reitille päästyäni kelkassani syttyi jäähdytinnesteen varoitusvalo ja reissu päättyikin ennen kuin ehtikään alkaa. (Ongelmaksi selvisi laimea jäähdytinnestemixi ja mun ajotapa HEH.)

Aijon myös käydä hiihtelemässä tässä lähistöllä Kalkujoen lammella. Olen myös opetellut käyttämään kantoliinaa, jotta heti kun lumi sulaa pääsen lasten kanssa retkeilemään Ellinpolulle.

Kevät ja tuleva kesä vaikuttavat oikein retkeilyntäytteisiltä! Toivon että saisin kesän aikana kirjoitettua paljon lasten kanssa retkeilemisestä. Kuten itselläni esikoisen kanssa kävi, uskon että moni voi jännittää vauvan kanssa retkeilyä. Tällä kertaa olo on paljon varmempi ja toivon että suunnitelmani kesälle onnistuvat.

Oikein aurinkoisia kevätpäiviä teillekin!

Elämä on ulkona erämaassa

DSC_9723 DSC_9715
Yleensä emme suuntaa tunturiin jos päivälle on luvattu lumisateita. Tällä kertaa tarkoituksenamme oli suunnata syvemmälle Kaldoaivin erämaahan, joten pienestä lumisateesta huolimatta lähdimme matkaan kotipihasta. Oletimme, että sade loppuisi samoihin aikoihin kuin pääsisimme perille.

Heti Ailigas – tunturille päästyämme lumisade ja tuuli kovenivat, ajettuamme 12 kilometriä töyssyistä kelkkareittiä pitkin oli pakko viittoa J:lle reestä, että nyt pitää pysähtyä. Maisemia emme nähneet muutamaa reittimerkkiä pidemmälle ja kova tuuli puhalsi takkini läpi. Pikku- J valitteli sormiaan. Vauva nukkui kopassaan tyytyväisenä reitin töyssyisyydestä huolimatta.

Totesimme, että parasta on kääntyä takaisinpäin ja yrittää uudelleen seuraavana päivänä. Onneksi palasimme kotiin, lumisade loppuikin vasta viiden aikaan iltapäivällä.

DSC_9699 DSC_9698
Sunnuntaina koitti uusi yritys paremmalla menestyksellä. Tällä kertaa lähestyimme erämaata anoppilan suunnalta. Kohteenamme oli jälleen Jeagelveaijavri, jonne pääsimme suoraan kauempaa kiertelemättä. Otimme vetokelkkamme sijasta ajokiksi toissa viikolla ostamani Ski-Doon, joka veti reen ylös jyrkkää rinnettä jopa paremmin kuin Lynximme.

Uudesta kelkasta huolimatta Pikku-J viihtyi jälleen vaarin kelkan kimpussa. Onhan siinä sentään pähee vaihdekeppi! Pojat pilkkivät, vauva nukkui reessä ja minä tein nuotiota. Siinä vierähtikin tovi, jäälle ehti kertyä aikamoinen kasa rautuja.

J innostui ajelemaan kelkalla pitkin rinteitä ja kävin itsekin kokeilemassa millainen härveli tulikaan ostettua. Halusin kelkalta helpompaa hallittavuutta ja mielestäni kuusisatanen Summitti oli juuri oikeanlainen hankinta. Sillä J pääsee viimeinkin kikkailemaan ja meikäläinen opettelemaan muutakin kuin reitillä ajoa. Sain ajettua kelkan heti ensimmäiseksi rinteeseen upoksiin, vielä riittää harjoiteltavaa… Etenkin, kun henkilökohtainen kelkan ylöskaivaja ei ole joka reissulla mukana. Onneksi minulla on tarkoitus perehtyä kelkkaan tarkemmin vasta ensi talvena, kun on enemmän aikaa.

DSC_9704 DSC_9702
Pieni lumisade pyyhki järven ylitse hämärtäen maisemat hetkellisesti. Nuotiolla paistoimme makkaraa, Pikku-J herkutteli kuivalla lihalla ja vauvakin käväisi hereillä tankkaamassa.

Meillä on ollut J:n kanssa jo vuosia Egokalakisa, jonka voittaa egoimman kalan saanut henkilö. Tällä kertaa voittajaksi selvisi Pikku-J taimenellaan, joka oli syönyt koukkuun nalkkiin jääneen raudun.

IMG_20190310_121214.jpgTuo rautu taimenella oli just niin Pikku-J:n tuuria! Hän, joka voittaa kaikki lautapelit muistipelistä Afrikantähteen (siis joka ikinen kerta…) yllätti jälleen tuurillaan.

Vauva alkoi hiljalleen muuttua levottomammaksi ja päätimme hiljalleen alkaa pakkailemaan tavaroita. Aurinko pilkisteli jälleen pilvien takaa ja paluumatkalla ihastelin reen kyydistä kauniita tunturimaisemia. Jeagelveaijávrin ja Skoárrajávrin alue on talvella kauneimmillaan ja varmasti viimeistään ensi talvena käyn hiihtelemässä siellä!

Kotiin palasi jälleen kolme oikein väsynyttä pilkkijää. Toivottavasti jälleen ensi viikonloppuna pääsemme tunturiin nauttimaan keväästä!

Tunturitunnelmia

DSC_9656
Lauantaina koitti se päivä kun viimein päästiin koko perheen voimin tunturiin. Kerta oli meille kaikille ensimmäinen tälle talvelle. Erityisen kerrasta teki se, että pieni melkein kuukauden ikäinen tyttäremme pääsi ensimmäistä kertaa erämaahan.

Vauvan vieminen tunturiin, etenkin talvella vaatii tarkkaa suunnittelua. Pikku-J oli hieman nuorempi käydessään ensimmäistä kertaa tunturissa ja onneksemme tuolloinkin reissu onnistui ongelmitta. Vauva matkusti reessä kovassa vaunukopassa vieressäni, hyvin suojattuna lumelta ja viimalta. Syöminen hoidettiin tuttipullolla joka lämmitettiin  termospullossa säilytetyllä kuumalla vedellä. Mikäli vaipanvaihto olisi tullut tarpeeseen, olisimme päässeet anoppilaan kymmenessä minuutissa.

Valitsimme Jeagelveaijávrin kohteeksemme juurikin anoppilan läheisen sijainnin takia. Koska järvelle joudutaan nousemaan jyrkän rinteen kautta, ajoimme paikalle hieman kauempaa Tenojoen ja Vetsijoen jäitä pitkin. Paluumatkalla menimme suoraan alas rinnettä.

Onneksemme valitsemamme päivä oli hyvin lämmin – kylillä saatiin nauttia jopa viiden asteen lämmöstä! Tunturissa toki oli hieman kylmempää.

DSC_9658 DSC_9648
DSC_9664
Ja mitenkä muutenkaan, järvellä pilkittiin ahkerasti. Pikku-J:kin onnistui saamaan pienen raudun, egokalakisan voitti kuitenkin vaari suurella punavatsaisella kalallaan. Jäällä oleskelu oli haastavaa lumen ja jään välissä lymyilevän veden takia, isompien lasten hanskat olivat likomärät kotiin palatessa. Asiaan saattoi tietenkin liittyä hanskojen dippailu vedellä täyttyneisiin jalanjälkiin.

Lapset kuluttivat aikaa läheisellä kumpareella laskien. Itse kävin lähistöllä ajelemassa Lynxillä, lähinnä maisemien takia. Pilkkiminen ei niinkään ole mun juttu, mielummin käytän aikani valokuvaamiseen ja ihan vaan istuskeluun.

DSC_9684 DSC_9675
Paistoimme nuotiolla makkaraa ja lapset herkuttelivat vaarin kuivalla lihalla. Vauva ruokaili kerran ja jatkoi tyytyväisenä uniaan. Loppua kohden tuuli alkoi yltyä ja aloimme tehdä lähtöä, lapset osallistuivat paikan siivoamiseen mielellään.

Lähdön kanssa ei pidetty kiirettä, ennen kuin pääsimme jäältä pois oltiin ehditty repiä jo kaksi moottorikelkkaa irti vesikosta. Matkan varrella vielä yksi kelkka meinasi jäädä hankeen kiinni, se vasta naurattikin Pikku-J:tä.

Kotiin päästyämme automatkan jälkeen vauva heräili eteisessä oikein tyytyväisenä. Harmi, ettei hänellä ole vielä hajuakaan mistä kaikesta jäi paitsi nukkuessaan!

Pakkaspäivä Jeagelveaijávrilla

DSC_7403 DSC_7404
DSC_7410 DSC_7412
Hyrr!

Paleltaa edes katsoa näitä kuvia! Toissa lauantaina pakkasta oli lähemmäs 20 astetta, tuulta vain nimeksi. Oltiin pukeuduttu kaikki lämpimästi ja oletettiin että pärjättäisiin pakkasessa ilman suurempia ongelmia.

Lähdimme ajamaan Nuorgamintien varrelta ylös tunturiin. Jossain vaiheessa huomattiin, että Jesse- koira oli seurannut meitä J:n kotoa asti ja vaikka ikää seniorilta löytyykin, se jaksoi hienosti jolkutella perässä Jeagelveaijávrille asti.

Perinteisesti järvellä riisuttiin kypärät pois ja ryhdyttiin virittelemään pilkkejä paikoilleen. J:llä olikin nopeasti ensimmäinen suurempi kala kiinni, joka tietenkin pääsi irti ennen pinnalle nostamista…

Pikku-J juoksenteli Jessen perässä eikä näyttänyt merkkiäkään palelemisesta. Minulla toppatakki tuntui päästävän kylmää ilmaa lävitseen, käveleskelin ja lämmittelin itseäni ehkäistäkseni kylmän leviämisen.
DSC_7414 DSC_7421
DSC_7422
Edeltävien päivien kova tuuli oli muodostanut irtolumesta kovia dyynejä järven jäälle. Jään pauke osoitti pakkasen kiristyvän ja nopeasti huomasinkin varpaideni olevan täysin jäässä, eikä takin sisälle päässyt kylmyyskään hellittänyt.

Varpaani olivat jo täysin tunnottomat kun viimein kehtasin sanoa J:lle, että varusteeni eivät enää riitä pitämään minua lämpimänä ja pohdittiinkin mitkä kengät loppupeleissä olisivat sellaiset, joissa varpaani säilyisivät normaalin värisinä kovimmillakin pakkasilla. Safarin thermosaappani olivat ainoat, joissa varpaitani on alkanut paleltaa vasta tuntien pilkkimisen jälkeen, nyt ilmeisesti varpaani paleltuvat entistä herkemmin…

Tarkastin pikkuisen poskia vähän väliä, ja vaaleiden laikkujen ilmestyessä päätimme että on aika lähteä kiireellä kotia kohti. Pikku-J ei edelleenkään näyttänyt välittävän kylmästä, mutta ei pistänyt ollenkaan vastaan kun kerroimme lähtevämme kotiin.

Jesse poimittiin kyytiin järven toisesta päästä ja paluumatkan se matkustikin kelkan kyydissä. Skoarrajávrilla Pikku-J:kin kertoi palelevansa. Säästyttiin paleltumilta, mutta tuskinpa lähdetään pikkuisen kanssa enää yli -15 asteen pakkasilla tunturiin.

Onko teillä suosituksia kunnon kengistä, jotka pitävät sisätiloissakin sinertävät varpaat lämpiminä? Huopakumisaappaat on iso nou nou, Sorellit eivät ole pitäneet varpaitani lämpiminä ja nyt Safarin Thermosaappaat (kolme kokoa liian isot, puen niihin kolmet villasukat ilmavaralla) osottautuivat kylmiksi, vaikka vielä viime vuonna pärjäsin niillä loistavasti.

Ps. blogin Instagram-tilillä @Adventurelandlapland on arvio Oacin XCD 160 – karvapohjasuksien ensihiihdosta. Käykää kurkkaamassa! Bogiin suksista tulee testipostaus kunhan olen päässyt kokeilemaan niitä kovemmallakin hangella.

 

Pääsiäistunnelmia

DSC_5003 DSC_5030
DSC_4995 DSC_5000-2
DSC_5010 DSC_5022
DSC_5038 DSC_5041
Mulla ei paljoa kamera laulanut pääsiäisenä. Viiden päivän vapaiden  aikana ehti olla sekä sumuista lumisadetta kuin paahtavaa auringonpaistettakin. Vietettiin aikaa ties minkälaisen köörin kanssa ja hyviltä nauruilta ei säästytty tänäkään pääsiäisenä.

Kävin maanantai-iltana kahlaamassa Ánnáguravárrilla ja ajattelin vielä ennen Rovaniemen reissua kuvata ja kirjoittaa Utsjoen kylän pinnassa olevista näköalapaikoista. Etenkin Ánnáguravárrin näkymät yllättivät itsenikin!

Otan mielelläni vinkkejä vastaan upeista näköalapaikoista ja lähituntureista, joista voisin kirjoittaa 🙂

Aurinkoa Kuoppilaksella

DSC_4659
DSC_4649 DSC_4634
Varma kevään merkki on aurinkoihottuma poskilla. Koskaan en muista ostaa aurinkorasvaa ajoissa ja edeltävän kesän rasvat on ehditty jo hävittää.

Vaikka aurinko paistoikin upeana taivaalta istuskellessamme Kuoppilasjärvellä pilkillä, kylmä tuuli puhalsi ylempänä tuntureilla. Tulo- ja paluumatkat ajettiin mahdollisimman hyvin kasvoja suojaten – onneksi Pikku-J:kin suostuu viimeinkin käyttämään kelkkalaseja ja huivia kasvojensa suojana.

DSC_4627 DSC_4654
DSC_4663
DSC_4662
Saimme seuraa Etelä-Korealaisesta filmiryhmästä jotka innoissaan tutkivat pilkkejämme, moottorikairaa ja pientä 2-vuotiasta retkeilijäämme. Oli ilo olla osana turistien luontoelämystä, harva pääsee kokemaan näin kauniin luonnon eksotiikkaa ja paikallisen kulttuuriin tutustumista.

Kävin myös ajelemassa uudella kelkallamme, vielä on paljon totuteltavaa! 2- ja 4- tahdeilla on eroja ja sen kyllä huomaa, (maanantaina ajoin Lynxillä n. 5 metriä ja jäin hankeen kiinni, J:llä oli taas kaivamista…) sekä kelkassa olevat suksimuovit ovat GTX:n suksiin verrattuna paljon pienemmät ja pelkään kaatuvani koko vehkeellä pienemmästäkin töyssystä. Sekä vauhti kiihtyy järven jäällä huomaamattakin 60 kilometriin… Mutta harjoittelu tekee mestarin.

Huomenna Pikku-J pääsee mummolaan hiihtämään ja lähdemme J:n kanssa kahdella kelkalla Paistunturin puolelle tänä talvena käymättömille järville. Toivottavasti kuvausolosuhteet ovat suotuisat!

Hyvää viikonlopun jatkoa teille kaikille 🙂

Lauantai Loktalla ja Kuoppilaksella

DSC_4561 DSC_4559
DSC_4574
Voiko olla parempaakaan tapaa viettää laatuaikaa perheen kanssa, kuin lähteä luontoon nauttimaan upeasta kelistä ja maisemista?

Pienen lapsen kanssa kotipihallekin lähtö voi vaatia suurta suunnittelua ja hermojen pidättelyä. Suunnittelemme reissumme tunturiin Pikku-J:n kanssa jo hyvin edeltävän viikon aikana – seuraamme säätiedotuksia (+5m tuulella emme lähde pojan kanssa avarille alueille) ja valmistelemme lähtöä miettimällä pojalle sopivat vaatteet ylle.

Tällä kertaa mukaan puettiin villasukkahousut (+villasukat), villahousut, pitkähihainen body ja mummon kutoma villapaita. Vaatetus oli muuten sopiva 8 asteen pakkaselle ja 4m/s tuulenvireelle mutta rekeen pöllyävä lumi tuotti ongelmia meille molemmille. Lopulta päädyin suojaamaan pojan kasvot huivillani, kelkkalaseja hän ei suostu pitämään. Onneksi paluumatkalla poika nukahti syliini ja suostui valahtamaan alemmas reen tuulilasin suojaan. Hereillä ollessa maisemat ja kelkka kiinnostavat niin paljon, ettei poika missään nimessä tahdo istua alempana…

DSC_4566 DSC_4589
DSC_4581
Suuntasimme tänään Loktajärvelle, jonka ohitse vaelsimme E:n kanssa pienellä vaelluksellamme. Loktajärven ohitse on helppo ajaa talvella, jos ei tiedä siinä olevan järveä – Kuoppilakselta sinne noustessa laaja lumen peittämä alue näyttää lähinnä suurelta tunturitasanteelta.

J oli meistä ainoa joka keskittyi pilkkimiseen. Puuhailin Pikku-J:n kanssa sivummalla muuta ja ihmeteltiin kauempana olevia kelkkoja. Loktalla oli annettavanaan muutama pieni ja yksi suurempi rautu, jotka otimme mukaamme ja palasimme takaisin Kuoppilakselle.

DSC_4590
DSC_4597 DSC_4603
DSC_4606
Päätimme grillata makkarat autiotuvalla ja joku olikin juuri käynyt sytyttämässä sinne tulet. Käytimme tulia hyväksemme ja kuivatimme samalla reen kyydissä kastuneet vaatteemme. Poistuessamme siistimme hieman paikkoja ja lisäsimme kamiinaan puuta.

J jatkoi Pikku-J:n kanssa pilkkimistä Kuoppilasjärvellä ja päädyin itse ajelemaan syvemmällä hangessa pökötillämme. Tänne on viime aikoina satanut aivan älyttömästi lunta ja nyt sitä vasta huomaakin kuinka kelkkamme ei vastaa tarpeitamme – se hädintuskin jaksaa vetää kahden istuttavaa rekeämme ylämäkiin. GTX onkin nyt myynnissä ja sunnuntaina pihallemme ilmestyikin tehokkaampi kelkki, jolla luulisi vetävän neljäpaikkaistakin rekeä.

Kotimatkalla pysähdyimme ihastelemaan poroja, jotka lähestyivät rekeämme ruuan kiilto silmissään ja pysähtyivät lähistölle pettyneinä. Pikku-J oli poroista aivan innoissaan ja jatkaessamme matkaamme nukahti tyytyväisenä päiväunilleen kelkan huristessa edessämme.

 

Lauantainen pilkkireissu Kuoppilakselle

DSC_4450
Heippa hei!

Kesken kouluviikon on kyllä mukava tehdä muutakin kuin stressata tehtävistä ja lääkelaskuista… Koulupäivien jälkeen en jaksa lähteä kämpiltä minnekään, vaan lähinnä kudon sukkaa J:lle ja syön :D.

Lauantaina lähdettiin porukalla parin kaverin kanssa Kuoppilakselle pilkkimään. Sää oli hieman tuulinen ja aamulla satoi luntakin, mutta meidän onneksemme sää rauhoittui ja saatiin nauttia kauniista auringonlaskustakin!

DSC_4398 DSC_4407
DSC_4408
Kuoppilasjärven (Goahppelašjávri) autiotuvalla emme muuten käyneet kuin näytimme Piku-J:lle sen sisätilat. Pilkimme aikamme ja naureskelimme toistemme pienille saaliille, loppujen lopuksi jokainen taisi saada hyvän määrän rautua ja tammukkaa pannuille paistettaviksi!

Kävin ajelemassa ja etsimässä syvempää lunta järven lähistöltä tuloksetta (siis sellaista johon meidän pökötti ei jää heti kiinni…). J innostui kokeilemaan ystävämme kelkkaa ja ajoikin sen nätisti kinokseen jumiin. Heti perässä menikin toinenkin kelkka upoksiin ja siinä sitten seurattiinkin jännittyneinä kellä menee selkä hajalle niitä nostellessa.

DSC_4410 DSC_4420
Lopulta pienin alkoi väsyä ja kiukkuakin alkoi ilmetä. Paistelimme makkarat ja nakit jonka jälkeen pakkasimme kamppeet kasaan ja lähdimme ajelemaan kotia päin. Tulomatkalla suuri porotokka oli Kuoppilakselta katsottuna sen kaakkoispuolella, mutta tuntien aikana ne olivat siirtyneet Ávžegeašoaiville jolle pysähdyimme kuvaamaan kaunista auringonlaskua.

DSC_4449
DSC_4455
Kotimatkalla Pikku-J nukkui sylissäni rauhallisena töyssyistä huolimatta ja itselläni oli mukavan lämmin porontaljan päällä.

Tälläisten reissujen jälkeen toivoo todellakin, että vapaa-aikaa olisi enemmän! Parasta vapaa-ajanviettoa saa etsiä, perheen ja ystävien kanssa aika kuluu kuin siivillä.

Pimplaten Kaldoaivilla

DSC_4202

Niin mitä?

Pimplata. Eli pilkkiä. Muutamalla kaverilla on hauska tapa sanoa pilkkimistä pimplaamiseksi.

Lauantaina hurautettiin J:n ja Pikku-J:n kanssa Kaldoaivin erämaahan pilkille. Ajettiin Utsjoen kelkkailureittiä pitkin Vuokŋoljávrille ja sieltä pinelle lompololle. Kalaa lompolosta ei harmiksemme tullut mutta Pikku-J ainakin nautti ulkoilusta ja reen kyydissä istuskelusta.

DSC_4213 pilkillä
DSC_4215
Sää oli mitä parhain, pilkillä olisi helpostikin pärjännyt vähemmällä vaatteella mutta kova tuuli jäädytti sormet ja varpaat hetkessä, vaikka päällä olikin Safarin thermosaappaat ja nahkakinttaat! Pikku-J:lle puettiin kahdet villahaalarit toppapuvun alle, kypärän alla ollut paksu kypärämyssy oli vaihdettava tekokarvalakkiin jotta viiman puhaltama lumi ei haitannut pikkukaverin menoa. Yllätyksekseni poitsulla oli villahaalareista huolimatta hyvä olla.

Olen ollut hyvin tyytyväinen pojan talvivaatteisiin, tulen jatkossakin hankkimaan lapsille samojen merkkien kamppeita. Oikeastaan ainoa ongelma pojan pukemisessa pakkasille on ollut hanskojen koko – sopivien hanskojen sisään ei mahdu merinovillaiset lapaset, vaan silloin on käytettävä isompia hanskoja joihin pojan peukalo ei yllä paikoilleen. Onneksi tämä ei ole näyttänyt haittaavan pojan menoa.

DSC_4253 DSC_4226
DSC_4220
Tällä kertaa olimme liikenteessa J:n isältä lainaamallamme Lynxin Yetillä, joka on sopiva vehje reen vetoon. Suunnitelmanani oli ajella tänä viikonloppuna umpisessa meidän kelkalla mutta todettiin paremmaksi vaihtoehdoksi ottaa mukaan kelkka jolla rekeä saa varmemmin vedettyä syvemmässäkin lumessa.

Yllätykseksemme lumi oli pakkautunut niin tiiviiksi, ettemme missään vaiheessa meinanneet jäädä reellä jumiin. (Toisin kuin viime vuonna näihin aikoihin, samalla pätkällä olimme 3-5 kertaa jumissa omalla pökötillämme ja samalla reellä…) Ajelin tyytyväisenä lähimaastossa ja etsin potentiaalisia kuvauskohteita.

DSC_4206 DSC_4208
DSC_4216
Saimme punkeroreen käyttöömme viime talvena ja nyt oli ensimmäinen kertani kun istuin sen kyydissä. Viime talvena olin mielummin kuskina, mun kokemukset reissä istumisista ei ole olleet kovin mukavia. Reessä oli yllättävän mukava istua, porontalja lämmitti mukavasti ja Pikku-J:kin viihtyi hyvin sylissäni. Tuuli ei päässyt puhaltamaan häntä kasvoihin visiirin takaa.

Ja nyt odottelen innolla uusia työvuorolistoja, joiden perusteella suunnitellaan uudet pilkkireissut koko perheen kanssa. Ensi perjantaina säiden salliessa ajattelin hurauttaa Kuoppilakselle kuvaamaan.

Osa jo huomasikin, blogini sai kunnian olla Retkipaikan Kuukauden Retkiblogi! Olen hyvin otettu tästä tilaisuudesta. Kiitos ihanista kommenteistanne henk.kohtaisella facebook-sivullani ja toivotan uudet lukijat tervetulleeksi 🙂