Yö Skaidejávrilla Nuorgamissa

DSC_2252-2
Kerroin ”Tammikuinen telttayö kotipihassa” – postauksessani haasteesta johon olen lähtenyt mukaan. Tavoitteenani on nukkua jokainen kuukausi vähintään kerran ulkona.

Haasteen facebook-sivun ansiosta uskallauduin lähtemään yksin Nuorgamin Skaidijärvelle yöksi. Ryhmässä on monia muita yksin yöpyviä naisia, heidän innoittamana uskalsin kohdata pimeän.

Lähdin ajelemaan Utsjoelta vasta kuuden aikaan illalla, halusin käyttää suurimman osan vapaistani lasten kanssa olemiseen. Matkalla ei jännittänyt, vasta Nuorgamin Pulmankijärvelle vievän tien parkkipaikalla pakokauhu valtasi mielen. Pimeä tuntui kamalimmalta asialta ikinä ja hetken jo mietin kääntäväni auton kotia kohti.

IMG_20200210_193322

Ahkio ja aisojen väliaikainen kiinnityssysteemi

En tahtonut antaa periksi, vaan astuin henkisen kynnyksen yli ja lähdin lumikenkäilemään kohti järveä ahkiota vetäen Kiiski kiinni ahkiovyössä. Ahkio kaatui kyljelleen parin ensimmäisen metrin jälkeen ja jouduin irroittamaan itseni aisoista. Kipattuani ahkion ympäri matka jatkui kunnes jouduin uudelleen nostamaan sen pystyyn. Alkoi hermostuttamaan kun lopulta kaaduin lumikenkien jäätyä hankeen kiinni.

Olin pakannut ahkion huonosti. Lopulta vedin sitä perässäni ahkiovyöstä kiinni pitäen, kovassa tuulessa kulkiessani en viitsinyt alkaa purkamaan sitä. Plussakelin ja vesisateen takia lumi paakkuuntui kenkiin ja Kiiskin villahousuista roikkui suuria lumikimpaleita.

Pysähdyin katsomaan B-barkin karttaa ja huomasin kulkeneeni reilusti etelään lännen sijaan. Näin kaukana jotain heijastavaa ja lähdin kulkemaan sitä kohti, samalla karttaa vilkuillen. Pian näinkin kaukana punaisena loistavat Njállavárrin maston valot ja käytin niitä suuntanani.

Unohdin pelkoni kokonaan. Tunsin oloni suuremmaksikin seikkailijaksi katsellessani kauemmaksi jäävää tiellä ajelevan auton valoja.

IMG_20200210_205023 IMG_20200210_214746
Kodalle päästyäni petyin hieman kun vastassani oli edeltävien retkeilijöiden roskia. Puitakaan ei oltu tuotu lisää joten ensitöikseni hain kotaan halkovarastosta täyden pussillisen halkoja. Siivosin, tein tulet ja pienin tuomani puut itselleni ja seuraaville valmiiksi. Onneksi en ollut kylmissäni tai väsynyt.

Alkuperäiseen suunnitelmaani kuului yöpyä teltassa, mutta tuulen vain yltyessä päätin jäädä kodan suojiin. Kamiina lämmitti sitä mukavasti ja samalla sain valmistettua itselleni ruokaa. Vettä minun ei tarvinnut sulattaa kuin koiralle, otin kotoa mukaani kaksi termosta joiden vesiä käytin juomavetenä.

Ilta meni Kiiskiä rapsutellessa ja ulkona käydessä. Ihmettelin kuinka hyvin pihalla näki ilman otsalamppua. Tuuli ujelsi kodan savupiippuun, muuten oli hiljaista.

Kymmenen jälkeen laitoin nukkumaan. Meni kauan ennen kuin nukahdin ja harmitti herätä Kiiskin metelöintiin! Heräilin yöllä useamman kerran ja näin paljon unia. Aamu kolmen aikaan käytin Kiiskin ulkona, kota oli viilentynyt.

DSC_2246 DSC_2253
DSC_2263Lopulta heräsin vasta kymmentä vaille kahdeksan! Puin makuupussissa lämpimässä olleen villapaidan ylleni ja hipsin laukulleni pukemaan villahousut, toppahousut ja untuvatakin päälleni. Tökerössä join yön aikana kylmentyneen veden ja laitoin tulet kamiinaan.

Kämmäsin kaasukeittimen kanssa ja onnekseni en polttanut kulmakarvojani kaasupilven palaessa edessäni. Hups, vielä on opeteltavaa jetboilin kanssa. Söin aamupalaksi laiskan evään, ”lisää vain vesi” nuudelikupin.

Jo illalla harmitti kotiin jääneet teet ja kahvinpurut, join pelkkää lämmintä vettä janooni. Hiljalleen pakkasin kamppeeni, puin hiihtovarusteet ylleni ja varmistin ettei ahkio pääse kaatumaan toispuoleisesta painosta.

Tuuli oli laantunut, mutta edelleen sateli vedensekaista lunta. Autolle lumikenkäillessäni pohdiskelin talviretkeilyä ja tulin siihen tulokseen etten vielä ole valmis lähtemään yksin telttailemaan pidemmälle talviaikaan. Siihen tarvitsen kaverin. Odotan entistä innommalla maaliskuun hiihtovaellustani Hetta-Pallakselle, varaustupien käyttö helpottaa talvivaeltamisen harjoitteluani roimasti.

Yö Skaidejávrilla rohkaisi ja kasvatti luottamusta omiin taitoihin. En vieläkään uskalla mennä metsään pimeällä, avotunturiin kyllä! Ja se jos mikä, on mahtavaa.

Auringon nousu Nuorgamissa

DSC_2150 DSC_2185
DSC_2188
Sunnuntaina Nuorgamiin ajellessani satoi lunta taivaan täydeltä. Pelkäsin sään olevan niin huono etten kauaa viihtyisi avotunturissa hiihdellen.

Juuri Nuorgamiin saapuessani lumisade loppui ja Pulmankijärventien korkeimmalle kohdalle saapuessani huomasin ilokseni osuneeni paikalle auringon nousun aikaan. Kiireellä kaivoin sukset ja repun takakontista ja lähdin hiihtelemään etelään kohti oranssina kajastavaa valoa.

Hetki oli kaunis. Pysähtelin katselemaan maisemia ja hämmästelin jo unholaan joutunutta kaamosta, auringon pilkahdellessa horisontin yläpuolelle oli vaikea uskoa ettei pimeästä ajasta ole vielä montaakaan päivää.

DSC_2198 DSC_2203
Kiersin reilusti etelään ennen voimalinjoille hiihtämistä. Suuntanani oli Fielmmajärvi ja yritin löytää sille ulkomuistista. Hanki kantoi hyvin ja suksi luisti.

Oli niin hiljaista että pystyin kuulemaan naisen ja miehen puhetta jostain kaukaa. En nähnyt kuitenkaan ketään hiihdellessäni tunturikoivikon halki. Sähkölinja piti kamalaa värisevää ääntä hiihdellessäni sen ali.

Hiihtämään lähtiessäni sormet jäätyivät kuvatessa, pakkanen oli selvästi laskenut kuluneen tunnin aikana kun aloin viimein lähestyä Fielmmajärven kotaa.

DSC_2207 DSC_2213
Vierailin kodalla ensimmäistä kertaa vuoden 2018 maaliskuussa. Kuluneesta ajasta huolimatta tuntui kuin olisin vastikää vieraillut paikalla – mikään ei ollut muuttunut. Huussi ja halkovarasto olivat siistit, ainoastaan lunta oli reilusti enemmän mitä edeltävällä kerralla.

Riisuin sukseni ja aloin kasaamaan joululahjaksi saamaani Jetboilin keitintä. Meni hetki ennen kuin sain kaasupullon paikoilleen ja yhdellä naksautuksella syntyi liekki ja muki alkoi lämmetä. Vesi kiehui uskomattoman nopeasti ja sain nauttia teeni ennätysajassa.

Nautin yksinäisyydestä. Katselin maisemia ja mietiskelin jaksaisivatko lapset kävellä ensi kesänä kodalle retkeilemään. Teeni juotuani jatkoin hiihtämistä länteen tavoitteenani päästä takaisin autolle.

Avotunturiin päästessäni tuuli oli yltynyt. Puin hupun pääni suojaksi ja hiihtelin verkkaiseen tahtiin. Hoksasin menneeni liikaa pohjoiseen ja yritin tarkistaa suunnan puhelimellani, yllätyin kun B-bark ehdotti kartan vaihtamista Norjan puolelle. En hoksannutkaan hiihtäneeni lähelle rajaa.

Pian parkkipaikka alkoi näkyä korkeammalla rinteessä. Autoni oli saanut seuraa kolmesta muusta ja muutama lenkkeilijä näytti kävelevän tien varrella.

1,5 kilometrin loppusuoralla pohdiskelin kuinka vahva tyyppi luonto onkaan kun ottaa vastaan murheet ja huolet vuodesta toiseen. Silti se jaksaa palauttaa kotiin huolettomamman retkeilijän.

Haikeana katselin taakse jäävää erämaata pakatessani varusteitani takakonttiin. Nuorgamissa pitäisi käydä useimmin hiihtelemässä kauppareissun yhteydessä.

Linkki Fielmmajärven postaukseeni

Vuoden 2019 poiminnat

DSC_9723 DSC_9894
Tämä kulunut vuosi oli kaikkea muuta kuin mitä olin kuvitellut. Luulin etten retkeilisi paljoa saatika yöpyisi luonnossa montaakaan kertaa vauvavuoden aikana, mutta sainkin onnekseni kokea monia upeita luontohetkiä yksin, Erätoverin ja perheen kanssa. Jos tämä ”välivuosi” oli näin upea, millainenhan vuodesta 2020 on tulossa?

Vauvavuosi ei ole vielä onneksi ohi, mutta palasin vuoden lomilta takaisin työelämään. Vapaa- aikaa on vähemmän, mutta enköhän jotenkin onnistu yhdistämään työt, perheen ja retkeilyn- kuten aina ennenkin.

DSC_9950 DSC_0082
Miltä vuoteni sitten näytti?

Blogin postaukset vuosittain löydät sivun oikeasta ylälaidasta.

Tammikuussa pidin tarkoituksellisen blogiloman. Vauva syntyi kuun lopulla.

Aloitin ulkoilun heti. Vauvakin pääsi pilkkireissulle jo alle kuukauden ikäisenä, aivan kuten veljensäkin. Helmikuussa kirjoitin postauksenSeikkailufiiliksestä ja perheen ensimmäisestä yhteisestä pilkkiretkestä.

Maaliskuussa jatkettiin pilkillä käyntiä ja kirjoitin postauksen nolosti päättyneestä kelkkareissusta, kun käveltiin Pikku-J:n kanssa pimeässä kotiin tunturista.

DSC_0232 DSC_0473
Huhtikuisella hiihtoretkellä kuvittelin olevani talvivaelluksella. Enpä tuolloin arvannut että seuraavana talvena olisin jo varannut itselleni Hetta-Pallaksen hiihtovaelluksen! Huhtikuussa sanoin myös heipat pilkkimiselle ja innostuin kaivelemaan hankia.

Toukokuussa kohotin kuntoani luonnossa. Kuntoni on nyt aikalailla samassa pisteessä kuin mitä se oli ennen raskautta ja suurin työ on tehty kulkemalla luonnossa. Täällä on niin paljon korkeuseroja, ettei paljoa tarvitse kyykkäillä kotona.

Kesäkuu oli ihanaa aikaa aikaisen kevään ansiosta. Retkeilin paljon, muunmuassa Erätoverin kanssa Silkeájalla Kevon luonnonpuistossa.

DSC_1149 DSC_1440
Yksinvaeltaminen on asia jota harjoittelen. Heinäkuussa ylitin itseni ja vaelsin Kuoppilaksen autiotuvalle omia reittejäni pitkin. Reissu oli suuri harppaus kohti ensi kesän vaellusta.

Elokuussa meillä oli viimeinkin uusi teltta käytössä ja lähdin Pikku-J:n kanssa yöksi Nuorgamin Skaidijärvelle. Yksi asia mitä tahdon ensi kesänä tehdä enemmän on ehdottomasti telttailu pojan kanssa kaksistaan. Vauva pääsee mukaan muutaman  vuoden päästä. Elokuun lopulla vierailtiin #Nukuyöulkona – tapahtuman metsähotellissa Kiilopäällä. Toivottavasti pääsemme sinne myös ensi vuonna!

Syyskuussa iski paha telttailukuume.Extempore pakkasin rinkan ja vaelsin taas Kuoppilaksen autiotuvalle Kiiskin kanssa ja yövyin ensimmäistä kertaa yksin pimeässä(tai no yksin ja yksin, olihan siellä muitakin vaeltajia.)

DSC_1586 DSC_1607
Uskomattomat revontulet kävin kuvaamassa lokakuussa. Tilanne oli mieleen jäävä taustalla soivien kirkonkellojen ansiosta.

Marraskuussa oli kamalat pakkaset, ne eivät onneksi estäneet ulkoilua. Utsjoen törmä on kaunis paikka.

Joulukuussa olen ulkoillut, mutten kameran kanssa. Kävin hiihtelemässä itsenäisyyspäivänä ja pääsin ihailemaan kauniita kaamoksen värejä.

DSC_1847Kulunut vuosi on ollut oikein mahtava. Elämästä saa kaiken irti parhaiten retkeilemällä!

Ensi vuodelle minulla on haaveita. Tahtoisin hiihtää Hetta-Pallaksen, vaeltaa Sokostille ja toteuttaa Facebook-ryhmän ”Nuku vähintään yksi yö ulkona joka kuukausi 2020” -haasteen. Tuo joka kuukausi ulkona yöpymisestä on täysin mahdollinen suorittaa, mutten tiedä tulenko onnistumaan siinä jokaisena kuukautena jo olemassa olevilla varusteilla. Haaste taitaa kaatua jo tammikuuhun :D.

Hyvää ja oikein onnellista vuotta 2020! 

Retki ennen kaamosta – Skaidijärvi

DSC_1872 DSC_1864
DSC_1894
Aamun hämärän väistyessä viimeisimmän auringonvalon tieltä ennen kaamoksen alkua lähdin ajelemaan Utsjoelta Nuorgamia kohti. Olin innoissani alkavasta retkestä Skaidejávrille tuona sunnuntai- aamuna.
Ajamaan lähteminen jännitti kapean tien kavennettua entisestään lumentulon seurauksena ja onnekseni onnistuin jyrkässä mutkassa väistämään keskellä tietä vastaan tullutta henkilöautoa penkan kautta takaisin tielle. Välikohtauksesta järkyttyneenä jouduin tasailemaan sykettä jonkun aikaa Vetsikon levikkeellä ensin tarkistettuani tuliko auton keulaan vaurioita. Onneksi auto tai kuski eivät kärsineet säikähdystä enempää ja matka jatkui retkeilyfiilis laskeneena.

Viimeinkin päästessäni Pulmankijärven tielle harmittelin motivaation laskemista. Päästin Pekun takakontista vapauteen hihnan päähän ja totesin polun laavulle olevan tarpeeksi tampattu pelkille kengille sopivaksi. Olin ottanut varuilta lumikengätkin mukaan.

Kävelimme hieman kauempana polusta vastaantulleen koiranulkoiluttajan takia. Peku kulki edessäni innostuneena ja kieriskeli lukuisia kertoja lumihangissa.

DSC_1902-3
DSC_1917
Skaidijärvellä on lähes poikkeuksetta tuullut aina vieraillessani siellä. Nytkin sain vetää hupun pipon päälle suojatakseni korvia kovalta  viimalta. Retkeilyfiilis nousi huippuunsa kulkiessani lumisen aavikon ympäröimänä auringon laskiessa edessäni.

Laavulla oli muutamat suksen jäljet. Sisälle astuessani yllätyin positiivisesti siististä sisätilasta ja upeasta kasasta sytykkeitä ja nuotiopuuta. Joku oli tosissaan nähnyt vaivaa että seuraava tulija viihtyisi paikalla! Skaidijärven laavu on ollut jokaisella kerralla siisti ja viihtyisä. Muistetaan kaikki pitää huolta yhteisestä hyvästä ja siivotaan jälkemme laavuilta, autiotuvilta ja muilta vapaassa käytössä olevilta retkeilypaikoilta. Harmi ettei vieraskirjassa ollut tilaa – olisin muuten jättänyt edeltävälle käyttäjälle vuolaat kiitokset.

Join teetä ja odottelin hiilloksen syntymistä. Peku kyttäsi mukanani tuomiani nakkeja, joista sai nauttia muutaman oltuaan niin hyvää poikaa.

Laavun ovi on jossain vaiheessa vaihtunut ikkunalliseen, siitä on mukava seurailla järven tapahtumia. Yksi hiihtäjä hiihteli laavun ohitse paistellessani nakkeja.

Lisäkseni laavulla kävi joku moottorikelkalla. Muuten sain olla yksin.

DSC_1921
DSC_1932 DSC_1962
Paluumatkalla todellinen show alkoi auringon laskiessa. Erämaan kauneus lisääntyi minuutti minuutilta taivaan ja lumen värjäytyessä sinisen sekä punertavin sävyin. Peku toi lisäjännitystä pysähtelemällä haistelemaan tuulen suuntaan, itse en nähnyt hajun aiheuttajaa mutta epäilen poron tai hirven olleen liikkeellä lähistöllä. Pekun kanssa kulkiessa on aina yhtä jännittävää sen riistahimojen ansiosta, Kiiski olisi tuskin huomannut mitään erikoista lähistöllä…

Seisoskelin pitkään paikoillani kuunnellen luonnon hiljaisuutta. En malttanut jatkaa matkaa ennen kuin koko valoshow olisi nähty.

Viimeinen retki ennen kaamosta oli kaunis ja muistutti ulkoilun tärkeydestä myös pimeään aikaan.

Kaamos alkoi Utsjoella 26.11 ja päättyy 16.1.2020. Lähde moisio.net

Linkki Skaidijärven retkeilyreitin alkupisteelle Maanmittauslaitoksen sivuilta

Postaukseni Skaidijärveltä

Nuorgam; Skáidejávrin reitti

DSC_8385
DSC_8391
DSC_8399 DSC_8411
Pulmangintien varrella sää vaikutti vielä kohtuullisen hyvältä. Olin toki varustautunut sadekelille, mutta kenkävalintani meni pieleen ja lenkkikenkäni kastuivat heti moottorikelkkareitin portin läpi kuljettuani suolle, jota pitkospuut poluttivat vain satunnaisilla kosteikoilla.

Pororitilän lähelle jättämä autoni alkoi jäädä taaksepäin kun astelin merkattua reittiä pitkin kohti Skáidejávria. Kapustarinnat viheltelivät piiloistaan tutulla tavallaan, ne tuovat läsnäolollaan omanlaista turvallisuudentunnetta kulkiessani yksin luonnossa. Jos ne yhtäkkiä hiljenisivät, vannon, että saattaisin hieman jopa säikähtää!

Skaidijärven polku oli hyvä kulkea, sen lukuisat kosteat kohdat olisivat mielestäni vaatineet muutamat pitkospuut lisää. Maisemat olivat jylhät monikerroksisten sadepilvien takia ja katsottavaa riitti kilometritolkulla. Mietiskelin tulevaa vaellustani ja hain retkeltäni seikkailufiilistä, jonka tavoitin saapuessani Skaidijärven rantaan.

DSC_8417 DSC_8421
DSC_8426 DSC_8427
Ranta oli hiljainen. Sadepisarat alkoivat ropista takkiani vasten kovan tuulen saattelemana, joten hipsin kiireellä laavun sisälle. Laavu oli siisti, jätin terveiset vieraskirjaan ja söin vähäiset evääni ulos ovesta katsellen. Sain kulutettua aikaa sen verran, että ulos astellessani sade ja tuuli olivat laantuneet. Kiersin aikaisemmin ylittämäni suon ja seurasin reittimerkkejä kohti Nuorgamin istumakiveä.

Luulin, että istumakivi olisi tasainen, istuttava kivi. Tosiasiassa olin kävellä sen ohitse, kunnes hoksasin suuressa lohkareessa tumman kyltin. Kyltti osoittautui kartoitusmuistomerkiksi. Kivestä itsestään löytyy sen verran tietoa, että muinoin sitä oltaisiin käytetty levähdyspaikkana. Ei ihmekään, kivi suojaisi nykyäänkin koonsa ansiosta kulkijan kovimmiltakin tuulilta.

DSC_8437 DSC_8440
DSC_8451
Tallustelin Pulmangintietä pohjoiseen päin takaisin autolleni. Pysähdyin vielä kuvaamaan aivan tien laidassa laiduntavia poroja.

Reitti on 5,8 kilometrin pituinen ja helppo kulkea kosteikoista huolimatta. Tsekkaa myös talven reissumme Skaidijärvelle!

Skáidejávrin reitti alkaa Nuorgamin Pulmangintien varrelta juuri ennen pororitilää, joka on merkattu kyltein. Reitti loppuu Istumakivenvaaralle, joka on suuren asfaltoidun levikkeen vieressä. Reitin voi kulkea kummin päin vain. Reitti on 5,8 kilometrin pituinen.

Nuorgam: Fielmmajávrin laavu

DSC_7746 DSC_7753
DSC_7758
Taidattekin muistaa vastikään kirjoittamani Skáidejávrin kodan postauksen? Nimittäin helmikuun lopulla innostuin jälleen ajamaan Nuorgamiin ja suuntaamaan Pulmangintien levikkeeltä vastakkaiseen suuntaan, kuin missä Skaidijärvi sijaitsee, Fielmmajávria päin.

Aamu oli kylmä ja sumuinen. Maisemat levikkeeltä avaraan tunturiin olivat mykistävän kauniit – lumi kimmelteli auringossa ja Hárremahčohkasta ei erottanut kuin huipun! Lähdin levikkeeltä hiihtelemään karttasovelluksen avulla kohti järveä, lumi kantoi loistavasti ja retkeilyfiilis oli huipussaan.

DSC_7762 DSC_7764
DSC_7778
Hiihtelin Bohttovárrille tähystämään järven sijaintia. Erotin kaukaa pienen rakennuksen järven rannalla ja suuntasin sitä kohti. Jo hyvissä ajoin hoksasin, että rakennus ei ollutkaan laavu vaan yksityinen mökki, joten jouduin uudelleen kaivamaan puhelimen esiin ja tutkimaan B-barkista järven muita rakennuksia.

Kartasta ei löytynyt muita merkittyjä rakennuksia ja olin hieman ihmeissäni. Kuin tuurilla satuin hiihtelemään kohti suurjännitelinjaa ja päästyäni pienen nyppylän päälle laavu ilmestyi kuin tyhjästä esiin.

DSC_7779 DSC_7781
DSC_7785 DSC_7790
Laavu on sijoitettu Fielmmajärven alapuolelle pienemmän järven rantaan. Laavulta löytyy käymälä ja puuvarasto. Laavu oli oikein viihtyisä ja jäljistä päätellen sitä käytetään ahkerasti, ainakin talviaikana. Tulien teko oli helppoa kuivien puiden ansiosta ja sain nauttia broilerinakkini täydessä hiljaisuudessa. Pari moottorikelkkailijaa ohittivat laavun, muuten sain olla yksin.

Aikani aurinkoisesta kelistä nautittuani päätin jatkaa matkaa järven yli kulkevaa hiihtouraa pitkin takaisin maantielle. Jälkikäteen löysin lisää tietoa ladusta, se kulkee Skaidijärven ja Fielmmajärven vierestä yhteensä 10 kilometrin matkan. Hiihdellessäni voimalinjojen alla vastaani tuli muutamia lumikenkäilijöitä.

DSC_7797 DSC_7807
Linjan alla hiihtely ei houkuttanut, kaipasin takaisin koskemattomaan luontoon joten otin suunnan takaisin kohti Bohttovárria. Ei aikaakaan, kun löysin omat jälkeni ja jatkoin niiden rinnalla takaisin levikkeelle.

Pakkanen ei ollut hellitänyt, sormien paleltuminen ei kuitenkaan häirinnyt kulkua erämaamaisissa maisemissa jotka saivat ajatukset liitelemään kesän vaellusten parissa. Laavulle on helppo hiihdellä talvisaikaan (etenkin kartan avulla) ja matkaa kertyi yhteensä neljän kilometrin verran. Suosittelen paikkaa jokaiselle maisemahaaveilijalle ja rauhaan kaipaavalle!

Nuorgam: Skáidejávrin kota

DSC_7529 DSC_7531
DSC_7534
DSC_7573 Nuorgam, Suomen pohjoisin kylä on vain 48 kilometrin päässä Utsjoelta. Sinne ajaminen ei vie tuntiakaan ja monipuoliset, vaihtelevat maisemat tarjoavat matkaajalle mielenkiintoiset näkymät ennen kohteeseen saapumista.

Kylän keskustasta nousee tie Pulmankijärvelle jonka lähettyvillä on useampi retkeilykohde, mm. Sevettijärvi – Nuorgam vaellusreitti ja sen alusta löytyvä riippusilta, muinaisia asuinpaikkoja sekä Skáidejávrin kota. Itse Pulmankijärven ympäristö on jo näkemisen arvoinen paikka.

Itse en ollut aikaisemmin käynyt Skáidejávrilla, joten pyysin Erätoveri E:n mukaani lyhyelle aamureippailulle. Pakkasta ei ollut kuin nimeksi ja pieni tuulenvirekään ei haitannut menoa. Jätimme auton mäen huipulla olevalle levikkeelle, jonka vierestä löytyi opasteet kodalle.

DSC_7539 DSC_7541 DSC_7546 DSC_7548 DSC_7565 Erätoveri E lumikenkäili kovalla, tuulen puhaltamalla hangella ongelmitta, itse jäin vähän jälkeen suksineni liukkaassa mäessä jota en tohinut suoraan lasketella alas. Kodalle menee polkukin ja näin talviaikaan hiihtourakin, mutta helpoiten pääsimme perille suoraan jängän yli kulkien.

Matkalla kodalle maisemat olivat ilahduttavan erilaiset verrattuna Utsjoen kotien metsäiseen ympäristöön. Mihin tahansa katsoi, näki ympärillään tunturia tunturin perään. Seikkailufiilis alkoi jälleen vallata mielen, mitä kaikkea alueelta löytyisikään jos lähtisi syvemmälle erämaahan?

DSC_7551
DSC_7554 DSC_7556
DSC_7562
Skáidejávrin yli kulkee Utsjoki-Nuorgam moottorikelkkaura. Kota on aivan järven rannassa, sen takaa löytyy kierrätyspiste, ulkokäymälä sekä halkovaja. Kota on kuten muutkin Metsähallituksen ylläpitämät, sisältä löytyy kamiina sekä istuimet. Skáidejärven kodan penkkejä oltiin levennetty ylimääräisellä laudalla – luultavasti yöpymistarkoitusta varten. Kodat ovat pääsääntöisesti tarkoitettu päiväretkiin, joten etenkin talvella ne voivat olla vetoisia ja kylmiä kamiinasta huolimatta, joten etenkin talviaikaan kodassa yöpyjän on varauduttava lämpimillä varusteilla.

Joimme kupilliset lämmikettä, kirjasimme käynnistämme vieraskirjaan ja jatkoimme matkaa takaisin autolle hiihtouraa pitkin.

DSC_7590 DSC_7578
Juttelimme koko matkan kodalta takaisin tielle, kova tuuli kohmetti poskia ja kädet jäätyivät ilman hanskoja kuvatessa. Vaikka kuljimme hitaasti ja pysähtelimme paljon, saimme aikaa kulutettua takaisin kulkemiseen puolisen tuntia. Retkeilyreitin pituus tieltä kodalle on kartasta mitattuna 1,5 kilometriä, talvella metrejä kertyy vähemmän linnuntietä kulkien. Reitti on helppokulkuinen ja soveltuu myös lapsiperheille.

Skáidejávrilla kulkee myös 5,8 kilometrin pituinen rengasreitti joka alkaa moottorikelkkauran portilta.

Parkkipaikan läheisyydessä on myös kartoitusmuistomerkki.

Kuvat, joissa esiinnyn suksieni kanssa ovat Emilia T:n ottamia.