Jopas aika on kulunut nopeaa, ainakin näin loppuvuodesta! Tänään vuosi vaihtuu ja uuden vuoden tienoilla on ollut tapana kerrata menneitä ja lupailla tulevalle vuodelle. Minulle vuosi 2018 ei ole ollut mikään parhain. Koulukiireet ja nyt tämä toivottu raskaus ovat vieneet paljon aikaa, onneksi opiskelu päättyi keväällä ja pian pieni retkeilijätär liittyy seuraamme, jolloin pääsen jälleen luontoon seikkailemaan.
Molemmat asiat ovat onneksi pelkästään positiivisia! En muista milloin viimeksi olisin ulkoillut näin vähän kuin kuluneena vuotena. Ensi vuonna onneksi asiat tulevat olemaan toisin, vaikka olemme kiinni entistä enemmän lapsissa. Lapset eivät kuitenkaan estä toteuttamasta suunnitelmia.
Vuoden 2018 tammikuussa en ulkoillut kovinkaan paljoa. Kovista pakkasista huolimatta kävimme Jeagelveaijávrilla pilkillä, jonne saimme seniori-Jessestä seuraa.
Skáidejávrin kodan tsekkaus oli ollut jo pidempään suunnitelmissa. Hiihtelimme tuonne eräänä hyvin kauniina talvipäivänä Erätoveri E:n kanssa. Retki oli yksi ensimmäisistä uusien Oacin liukulumisuksieni kanssa.
Maaliskuun auringossa hiihtelin Oađašangielas- tunturin juurelle ja petyin seikkailufiiliksissäni päädyttyäni merkitylle ladulle. Tälläisiä retkiä kaipaan!
Kävin Erätoverin kanssa Kuoppilaksen autiotuvalla testaamassa puusta tehtyä ahkiota. Elettiin huhtikuun loppua ja saatiin kokea yön yli reissulla sekä keväistä että talvista keliä. Onneksi loppuvuoden puolella järjestettiin ahkiokurssi – omani on vielä hieman kesken, mutta eiköhän se saada kevääksi valmiiksi!
Oakkostanjávri on tutumpi pilkkireissuilta, ihmeen kaupalla sain houkuteltua J:n kanssani yöreissulle sinne.
Kesäkuun alussa kävin juhlistamassa syntymäpäiviäni Skaidijärven kodalla. Tällä kertaa en nauttinutkaan siideriä juhlajuomaksi ;).
Viime kesä oli yhtä tuskaa. Oli yliluonnollisen kuuma ja parasta pahoinvoinnin aikaa. Nyt varmaan hoksaatte, miksi en kesällä paljoa retkeillyt… Onneksi uskallauduin aamupahoinvoinnista huolimatta Erätoverin kanssa Ellinpolulle yöksi.
Meidän piti yöpyä teltassa kesällä myös J:n tyttären kanssa, mutta koska sää oli jotain aivan uskomatonta, emme valitettavasti päässeet reissuun. Elokuussa ennen kylmien kelien saapumista sain kuitenkin houkuteltua J:n minun ja Pikku-J:n mukaan Kaldoaivin erämaahan.
Syyskuussa metsästettiin ruskaa. Pikku-J on toinen parhaimmista kuvauskavereistani ja hänenkin kanssaan laatuajan viettäminen on oikein mukavaa. Syksyllä pystyi aistimaan tulevan talven.
Talvi tuli kerrankin ajoissa! Hetkinen… Eipäs hätäilläkkään. Lokakuussa ehdittiin iloita maahan sataneesta lumesta, tuolloin ei olisi uskonut että vielä marraskuun puoleessa välissä ihmetellään puuttuvan hangen perään.
Marraskuussa toivotettiin 52 päivää kestävä kaamos tervetulleeksi. Edelleen kaamos on ihan jees, vaikkei olla lomaillessa ehditty ulos ”valoisaan” aikaan sen osuessa juuri sopivasti Pikku-J:n päiväuniajalle.
Kuluneen vuoden aikana tuli petyttyä ja ylitettyä itsensä. Olen onnellinen kaikista onnistuneista reissuista ja siitä, että löysin hiihtämisen ilot uudelleen. En malta odottaa, että pian pääsen suksien kimppuun!
Tulevalta vuodelta odotan paljon perheen kanssa ulkoilua. Pikku-J oli kolmen viikon ikäinen kun hän oli pilkkireissulla mukanamme ensimmäistä kertaa. Koska tämä pikkuinen syntyy joko tammikuun (jookos!) tai helmikuun puolella, hän ei tule pääsemään tunturiin yhtä pienenä kylmien kelien takia. Viimeistään kevätauringon paistaessa lämpimänä pääsemme muun perheen mukaan tunturiin. Riippuu toki pienokaisen voinnista.
Kesältä odotan paljon. Vaikken vaeltamaan lähde vauvan iän takia, tulen yöpymään luonnossa sekä yksin, että kaverin kanssa. Ja totta kai koko perheellä lähdemme telttailemaan! Maastoauton ja mönkijän ansiosta pääsemme koko porukalla liikenteeseen.
Talvella hiihdän hiki valuen. Haaveilen kaamosyössä telttailemisesta, mutta koska menin lupaamaan etten osta muuta retkeilyvarustetta kuin uudet vaelluskengät, tuo haave ei taida vielä ensi talvena toteutua (+ pelkään edelleen pimeää).
Kulunut vuosi on ollut täynnä surua, stressiä, kiirettä, iloa ja hauskanpitoa. Toivotan vuoden 2019 tervetulleeksi ja käsken kuluneet 12 kuukautta painumaan hiiteen. Ei enää tälläistä vuotta!
Klikkaamalla sinisellä painetuista tekstinpätkistä pääset linkattuihin postauksiin.
Hyvää ja onnellista uutta vuotta!
Olen jo viikon verran pyöritellyt päässäni, mitä kirjoittaisin näiden kuvien yhteyteen. Pelkkä kertomus pilkkireissun tapahtumista tuntui saman vanhan toistolta – jokainen reissu, etenkin samaan kohteeseen, tuppaa menemään samalla tutulla ja mukavalla kaavalla.
Kevään haistaa ilmassa. Aamulla herätessä aurinko paistaa ja ilta alkaa hämärtyä vasta seitsemän aikoihin. Ulkoilen paljon lasten kanssa ja itsekseni, odotan malttamattomana kevään ensimmäistä jo melkein perinteeksi muodostunutta retkeä Utsjoen luontopolulle. (Juttu retkeilyreitistä Retkipaikan sivulla)
Tuo rautu taimenella oli just niin Pikku-J:n tuuria! Hän, joka voittaa kaikki lautapelit muistipelistä Afrikantähteen (siis joka ikinen kerta…) yllätti jälleen tuurillaan.
