Kesän bucket list

IMG_20190516_182314.jpg

Mieli pursuaa reissuideoita jotka tekisi mieli toteuttaa kuluvan kuivan kauden aikana, valmistelut tuleville retkille on aloitettu kuivamuonan valmistamisella ja uusien vaelluskenkien lämmittelyllä. Kännykkä käy kuumana karttasovelluksia selatessa.

Spontaaneja reissuja tulee tehtyä viikottain, tykkään myös suunnitella  valmiiksi tehtävälistoja jotta muistan toteuttaa kesän aikana haaveilemani retket. Olen varma ettei vielä tämän kesän ja syksyn aikana tule kaikkia toteutettua, kuten Norjan Rástegáissán pyöräilyreissua. Ovatpahan kuitenkin listattuna.

IMG_20190516_182842.jpg

Tässä minun kesän 2019 suunnitelmani!

Patikoi. 
– Härkävaara – Utsjoen kirkonkylä retkeilyreitti, kuten lähes joka ikinen kevät on tullut tehtyä. Tällä kertaa tahtoisin viedä myös perheen tälle reitille.
– Kuoppilasjärvi, sinne täytyy päästä telttailemaan. Kuoppilasjärvelle vaelletaan tunturimaastoista retkeilyreittiä pitkin, olisi huikeaa kulkea se yksin.
– Nuorgamin suunta, kenties Pulmankijärven tienoo?

Maastopyöräily
– Njallavárri
– Skallovárri

Pyöräily valmiilla mönkijäurilla upeissa maisemissa houkuttelee. Jaksaisipa pyöräillä yöttömän yön auringonpaisteessa! 

Nuku yö uudessa kohteessa. Turvaudun liikaa tuttuihin ja turvallisiin kohteisiin, joten nyt on aika rohkaistua ja yöpyä uudessa paikassa. Olisikohan Kevon Silkeája hyvä kohde?

Telttaile perheen kanssa. Vauvan kanssa telttaileminen jännittää hieman, mutta ainakin kaksi vanhempaa on saatava yöksi luontoon.

Retkeile lasten kanssa keskenään. Olen päivät lasten kanssa kotona J:n ollessa töissä, mikäpä olisikaan parempaa ajanvietettä kuin retkeily? Vauva kulkee mukana joko rintarepussa tai kantoliinassa.

Osallistu Nuku yö ulkona – tapahtumaan 31.8. Tätä odotan superinnoissani! Ilmoitin minut ja Pikku-J:n Suomen luonnon päivänä vietettävään Nuku yö ulkona – tapahtumaan Kiilopäällä. Luvassa on vaikka mitä mukavaa aktiviteettia luonnossa.

Valmista ruokaa kuivatuista aineksista. Aineksia alkaa olla kuivattuna jo hyvä määrä, vielä pitäisi lähteä valmistamaan niistä ruokaa retkille. Toivottavasti sapuskat maistuvat myös lapsille.

Käy kalassa ja  saa kalaa. Pitkäaikaisimmat lukijat (kiitos kun olette vielä mukana!) tietävätkin, että olen usein lupaillut itselleni aloittavani kalastuksen. Viime kesänä kävin Erätoveri E:n kanssa Norjassa jäämerellä kalassa ja sain onkivehkeen siimat sotkuun ennen kuin edes pääsin kalastuksen makuun…Ja joka vuosi minulle on kuitenkin hankittu tarvittavat luvat enkä edelleenkään osaa kalastaa :D.

Valloita uusi tunturi. Facebookin ”Čieža čohka – Seitsemän huippua” – sivusto toimikoon inspiraationa. Olisi siistiä valloittaa kaikki seitsemän huippua!

Ulkoile säällä kuin säällä. Tämä on aika perus, edeltävinä vuosina olen pakottanut itseni ulos väsymyksestä huolimatta. Nyt kannustan itseäni lähtemään pihalle myös silloin kun vähiten huvittaa, eli huonon sään aikaankin. Takana on jo pyöräilyä räntäsateessa ja metsäretki vesisateessa.

Lyhyt road trip Norjaan. Lintukalliolla ja merenrannassa käyminen kiinnostavat. Olisi upeaa ajella myös pohjoisemmaksi ihastelemaan korkeita vuoria.

Geokätköile. Minulla on mielessäni yksi hyvä kätköpaikka jonka tahtoisin perustaa erämaahan. Pitäisi ensin etsiä kylälle piilotetut kätköt, jotta hommaan saisi jonkinlaista tuntumaa.

IMG_20190516_182920.jpg

Jos viimekesäinen hullu helle toistuu, voi olla ettei etenkään telttailua tule harrastettua. Elättelen kuitenkin toivoa, että tänä kesänä nautitaan sopusuhtaisista keleistä. Olen harkinnut lähteväni telttailemaan jo tänä viikonloppuna, mutta kylmä pohjoistuuli ei innosta ollenkaan. En tahdo lähteä palelemaan!

Jutun kuvat on otettu Honor Nova 3:lla Ellin polulta 16.5.2019.

 

Aikainen kevät retkeilijän herättää

DSC_9942 DSC_9929
Aikainen kevät on varmasti monen muunkin mieleen! Utsjoelle kevät tuli vauhdilla, Tenojoen jäätkin lähtivät paljon aikaisemmin kuin viime keväänä. Tänä vuonna ne taisivat lähtä liikkeille 25.4, viime vuonna ne jättivät Tenon 11.5 ja vuonna 2017 23.5! Jäiden lähdön seuraaminen on jännittävä tapahtuma.

Vielä en ole käynyt ylhäällä tunturissa tsekkaamassa lumitilannetta, täällä kylän pinnassa pääsee jo moneen paikkaan kuivin jaloin. Kuluneen viikon aikana olen käynyt Ellin polulla ja kirkkotuvilla sekä Mantokoskella fiilistelemässä kevättä.

DSC_9993 DSC_9994
DSC_9984
Ostin itselleni viimeinkin kunnon kumisaappaat ja ne jalassani kuljeskelin Utsjoen rannoilla jäisiä taideteoksia ihmetellen. Pieni lumisade ei haitannut tutkimusretkeäni ja innostuin nousemaan harjulle josta jatkoin matkaani polkuja pitkin Nisulammelle. Normaalisti lenkkeillessä kuuntelen musiikkia, nyt olin jättänyt kuulokkeet tarkoituksella kotiin kuunnellakseni kevään ääniä. Niistä ehdoton suosikkini on virtaavien purojen pulputus.

Ellin polulla olin poikani kanssa ennen hänen iltapalaansa. Tarkoituksenamme oli kävellä näköalapaikalle saakka mutta vastaan tulleet porot ja kylmä sää pakottivat meidät kääntymään takaisin. Porot eivät sinänsä pakottaneet, mutta taisivat olla hieman liian jännittäviä pojan mieleen. Ja myönnän, itseänikin jännitti hiljalleen lähestyvä joukkio.

DSC_9958 DSC_9950
Muutamana päivänä on tosiaan sadellut hieman lunta, muttei läheskään niin paljoa mitä esimerkiksi Oulussa on. Kylmien kelien takia kevään eteminen hidastui hetkeksi, mutta eiköhän viimeistään kesäkuun ensimmäisinä päivinä päästä perinteiselle Härkävaara-kotipiha patikalle.

Odotan kyllä malttamattomana hieman lämpimimpiä kelejä, heti kun makuupussini riittää lämmittämään minua yön yli suuntaan jonnekin telttailemaan. Harmikseni vauvan ruokkiminen ei enää ole pelkästään minun vastuullani joten voin aloittaa satunnaiset yöreissut jo nyt. Alunperin oli tarkoitus yöpyä yksin vasta kesän lopulla.

Teen vielä erikseen kesän Bucket listin, josta toivottavasti joku muukin saa inspiraatiota kesän viettoonsa. Ainakin itse tykkään lukea muiden suunnitelmista!

Lämmintä kevättä teille muillekin, etenkin sinne Ouluun!

Voisiko joku keksiä otsikkogeneraattorin?

Heipat talvelle

DSC_9900 DSC_9915
DSC_9886
Jäiköhän toissa- viikonlopun tunturireissu tämän talven viimeiseksi?

Eipä tuona aurinkoisena sunnuntaipäivänä olisi arvannut, että viikon päästä kahlataan vesilätäköissä ja järjestellään eteisestä talvivaatteita kesätalteen. Vielä ollaan optimistisia ja suunnitellaan pääsiäiseksi tunturireissua, tuolloin täytyy vain kaivella haalarit ja kelkkavaatteet esille. On haikeaa että jälleen yksi talvi jää taakseen. Toisaalta olen onnellinen että saan meidän pienen eteisen tyhjäksi kelkkavarusteista!

Toistaiseksi tuo viimeisin pilkkireissu on ollut tämän talven parhain. Ei ehkä saaliin puolesta, vaan fiiliksen.

DSC_9888 DSC_9892
DSC_9894
Kulutin aikaa jäällä kelkkaillen ja Pikku-J:n kanssa touhuten. Rakentelimme tunturikeittiöitä lumilohkareista ja kaivoimme tunnelin tuulen puhaltamaan paanteeseen. Saimme J:ltäkin apua lumiluolan kaivamiseen, lopulta hän itse mahtui luolaan sisään. Siitä tuli yllättävän iso!

Tunturikeittiötä tarvitsin vanhojen kaasupatruunoiden tyhjentämiseen. Jäällä tuuli sen verran ettei yksikään rakentamani linnake suojannut retkikeitintä tarpeeksi. Lopulta teevesi keittyi vaarin tekemällä grillillä.

DSC_9905 DSC_9896
Huomaamattani uppouduin täysin puuhastelemaan lapion kanssa. Oli mukavaa suunnitella tunnelia Pikku-J:n kanssa ja opastaa hänelle kuinka mahdollisimman turvallisen tunnelin saa tehtyä. En missään nimessä toivo että lapset ryhtyvät kaivelemaan tunneleita hankeen ilman aikuisen ohjeistamista ja seuraamista, joten meidän tunnelit saavat jäädä tunturiin.

Nyt alkaakin se hankalin vuodenaika jos ajattelee lasten kanssa ulkoilemista. Mitä ihmettä sitä oikein pukee päälle? Tänään Pikku-J:llä oli yllään välikausihousut, kurahousut ja untuvatakki. Ulkona oli +8 astetta lämmintä ja hyvin märkää. Lunta on kotipihassakin vaikka kuinka paljon.

Toivotan kevään ja lähestyvän kesän ilomielin tervetulleeksi!

Hiihtoretki Kalkujoen lammen laavulle

DSC_9791 DSC_9790
DSC_9782
Lauantaina kaunis aurinkoinen sää kannusti lähtemään hiihtoretkelle ylös Geologiselle polulle. Lämpöä riitti kolmen asteen verran joten pyrin pukeutumaan kevyesti, mutta suojaavasti.

Kuljen oikoreittiä pitkin Geologiselle polulle kun en laiskuuttani jaksa kävellä kävelytietä pitkin reitin alkuun risueläimille. Oikoreittini varrella on lyhyt, mutta kovin jyrkkä ylämäki jonka ylös kiipeämistä sukset jalassa jännitin etukäteen. En suinkaan stressannut sukset jalassa kiipeämistä, lähinnä hengästymistä…

Yllätyksekseni mäen kiipeäminen OACin liukulumisuksilla kävi kuin leikiten! Nuoskalumi loi suksien karvapohjiin hyvän pidon, jonka avulla tepsuttelin rinteen ylös hetkessä. Enkä onnekseni hengästynyt kovinkaan paljoa. Päästyäni merkitylle reitille yritin irrottaa suksien pohjiin kiinnittynyttä lunta tuloksetta.

DSC_9797 DSC_9795
DSC_9806
Olisin voinut riisua sukset ja rapsutella lumet irti, mutta seikkailifiilis kutsui ja malttamattomana lähdin jatkamaan nousua ylös kohti määränpäätä. Lukuisat riekkojen jäljet parveilivat koivikoissa ja kelkanjälki kantoi hyvin.

Haaveilin jälleen hiihtovaelluksesta ja harmittelin, etten tänä vuonna pääse mukaan järjestettävälle reissulle. Ehkä ensi vuonna sitten! Ylös kiivetessä oli tullut kuuma, mutta heti poroaidan portille päästyäni täytyi nostaa huppu pään suojaksi. Ylhäällä ei olisi uskonut lämpötilan olleen niin korkea mitä se kotoa lähtiessä oli.

Hiihtelin kovassa tuulessa kohti Kalkujoen, tuttavallisemmin koulun laavua kohti. Oikea suksi jätätti perässä pohjaan tarttuneen lumen takia, en antanut sen haitata kulkua. Pian laavu häämöttikin edessä.

DSC_9829 DSC_9862
DSC_9836
Laavun sisään päästessäni harmistuin. Vastassa oli puruinen lattia ja kasa ties mitä roinaa. Pyyhe roikkui katosta ja penkillä oli jonkun jättämät retkeilytarvikkeet ja vesipullo. Vesi ei ollut jäätynyt pullossa, joten ehkä tavaroiden omistaja oli keventänyt kantamuksiaan ja hakisi kamppeensa pian takaisin…? En tiedä, mutta nurkasta löytämäni teltta jopa ärsytti. Joo, Metsähallitus siistii kotia sekä autiotupia ja vie niiltä roskia pois, mutta niiden tarkoituksena on toimia suojana retkeilijöille – ei tavaroiden lopullisena jättöpaikkana. Olen oppinut, että taukopaikat on jätettävä siihen kuntoon kuin missä ne saapuessa olivat. Toivottavasti muutkin retkeilijät noudattavat tätä sääntöä yhteisen hyvän vuoksi.

Voihan se olla, että teltan sinne jättänyt aikoo hakea sen takaisin lähipäivinä. Toivon ainakin niin. Siistin hieman paikkoja ja jätin muiden omaisuudet paikoilleen. Keittelin teet kaasunjämillä ja vietin laavulla useamman tovin nauttien hiljaisuudesta.

DSC_9811 DSC_9867
Hyvästelin laavun ja rapsuttelin pihassa enimmät jäät irti suksien pohjista. Lähdin jatkamaan matkaa laavun takaa kulkevaa Geologista polkua pitkin. Polku oli lähes hiihdettävissä, paremmin sillä olisi päässyt kulkemaan lumikengillä hyvin tallotulla uralla.

Polku kulkee jyrkän kurumaisen syvänteen kautta koululle. Muistelin, että olen aikaisemminkin laskenut mäet suksilla joten tälläkin kertaa uskallauduin kokeilemaan. Pääsin jyrkimpään kohtaan saakka, kunnes oli riisuttava sukset pois jaloista ja jatkettava kävellen. En kaatunut kertaakaan (kerran otin tukea hangesta), vaikka lähellä oli. Onneksi vastaan ei tullut muita kulkijoita, jälkeen jättämäni jäljet tosin saattavat aiheuttaa kummaksuntaa… Enkä kyllä suosittele mäen laskemista kenellekään, viimeistään alhaalla kasvavat puut pysäyttävät laskijan.

Retkestä jäi käteen kauhea vaelluskuume ja tunturikaipuu. Vielä toistaiseksi riittää hyviä hiihtokelejä, kunnes lumi alkaa sulaa eikä tunturiin pääse hetkeen jalan. Pian koittaakin kesä ja vaelluskausi – sitä odotellessa!

 

 

Nolo loppu kelkkaretkelle

smartcapturesmartcapturesmartcapturebtfsmartcapturesmartcapturesmartcapturerhdr
Torstai- iltana viimein rohkaistuin ajamaan Lynxillä lähitunturiin. Johtalanvárri on aivan tässä kylän lähistöllä, kesällä sinne on helppo kävellä Utsjoen geologista polkua ja retkeilyreittiä pitkin.

Kello oli kuusi, kun Pikku-J:n kanssa lähdimme kotipihasta. Aurinko oli laskenut jo sen verran, ettei sitä enää nähnyt tunturien takaa kylälle. Heti kun pääsimme ylös kelkanjälkeä pitkin, kaunis auringonlasku valaisi tienoon. Pysähdyin kuvaamaan näkymiä puhelimellani, pakko myöntää että kameran kotiin jättäminen harmitti!

Jatkoimme matkaamme Kalkujoen kodan ohitse ylös Johtalanvárrille. Tunturin huipulla ihastelimme maisemia aikamme, kunnes Pikku-J kyllästyi ja oli aika jatkaa kotia kohti. Päätin ajaa minulle suhteellisen tuntematonta reittiä pitkin alas ja idea kostautui lähes heti jäljelle päästyämme. En nähnyt aurinkoiselle kelille tarkoitetuilla ajolaseilla oikeaa, reitille vievää jälkeä ja ajoin kelkan penkkaan. Rinteeseen.

Mukava kelkkareissu päättyi kaivamiseen ja lopulta kotiin kävelyksi. Kylläpä nolotti ja otti päähän – kelkka oli jumahtanut kiven päälle. Pikku-J jaksoi kävellä kanssani alas tunturista tielle hienosti, eikä häntä pelottanut yhtään vaikka hämärä laskeutui lumiseen metsään. Näimme jopa 7 riekkoa ja metsästäjien asettamia riekonansoja.

Onneksi emme ajaneet kelkalla pidemmälle. Kun J ja hänen ystävänsä kävivät hakemassa Lynxin kotia, se ei enää käynnistynytkään. Bensaletkussa oli vika, joka olisi ollut ilkeä havaita syvemmällä erämaassa. Miehet saivat kelkan käynnistymään, itse en olisi osannut tehdä sille mitään.

Onni vastoinkäymisessä! Minua kävely ei haitannut ollenkaan, sainpahan esikoisen kanssa laadukasta yhteistä aikaa. Kelkan jumiin jääminen taas kävi itsetunnon päälle ja kovasti -harvemmin yksin ajellessani olen kiinni missään, kun en uskalla ottaa riskejä. Toivottavasti tämä jäi ainoaksi kävelyreissuksi!

Kevät, sinäkö siinä?

DSC_9764-2 DSC_9778
DSC_9757Olen jo viikon verran pyöritellyt päässäni, mitä kirjoittaisin näiden kuvien yhteyteen. Pelkkä kertomus pilkkireissun tapahtumista tuntui saman vanhan toistolta – jokainen reissu, etenkin samaan kohteeseen, tuppaa menemään samalla tutulla ja mukavalla kaavalla.

Viime viikonlopun reissu Jeagelveaijávrille oli aurinkoinen ja lämmin. Vauva viihtyi kopassaan, söi ja jatkoi uniaan. J ja vaari pilkkivät, minä ja Pikku-J pyörimme lähistöllä kelkalla. Tutkimme porojen luontoon jättämiä jälkiä järven pohjois- ja eteläpäissä, kävimme Jeagelveaivárrin huipulla ja istuimme nuotiolla. Reissu oli siis oikein onnistunut ja rentouttava.

DSC_9734 DSC_9730Kevään haistaa ilmassa. Aamulla herätessä aurinko paistaa ja ilta alkaa hämärtyä vasta seitsemän aikoihin. Ulkoilen paljon lasten kanssa ja itsekseni, odotan malttamattomana kevään ensimmäistä jo melkein perinteeksi muodostunutta retkeä Utsjoen luontopolulle. (Juttu retkeilyreitistä Retkipaikan sivulla)

Vielä tälle keväälle haaveilen kelkkareissusta Paistunturin erämaan puolelle. Sinne tuskin suuntaamme koko perheellä töyssyisen reitin takia. Minulla oli tarkoitus käydä Kuoppilasjärvellä viime sunnuntaina, mutta heti reitille päästyäni kelkassani syttyi jäähdytinnesteen varoitusvalo ja reissu päättyikin ennen kuin ehtikään alkaa. (Ongelmaksi selvisi laimea jäähdytinnestemixi ja mun ajotapa HEH.)

Aijon myös käydä hiihtelemässä tässä lähistöllä Kalkujoen lammella. Olen myös opetellut käyttämään kantoliinaa, jotta heti kun lumi sulaa pääsen lasten kanssa retkeilemään Ellinpolulle.

Kevät ja tuleva kesä vaikuttavat oikein retkeilyntäytteisiltä! Toivon että saisin kesän aikana kirjoitettua paljon lasten kanssa retkeilemisestä. Kuten itselläni esikoisen kanssa kävi, uskon että moni voi jännittää vauvan kanssa retkeilyä. Tällä kertaa olo on paljon varmempi ja toivon että suunnitelmani kesälle onnistuvat.

Oikein aurinkoisia kevätpäiviä teillekin!

Elämä on ulkona erämaassa

DSC_9723 DSC_9715
Yleensä emme suuntaa tunturiin jos päivälle on luvattu lumisateita. Tällä kertaa tarkoituksenamme oli suunnata syvemmälle Kaldoaivin erämaahan, joten pienestä lumisateesta huolimatta lähdimme matkaan kotipihasta. Oletimme, että sade loppuisi samoihin aikoihin kuin pääsisimme perille.

Heti Ailigas – tunturille päästyämme lumisade ja tuuli kovenivat, ajettuamme 12 kilometriä töyssyistä kelkkareittiä pitkin oli pakko viittoa J:lle reestä, että nyt pitää pysähtyä. Maisemia emme nähneet muutamaa reittimerkkiä pidemmälle ja kova tuuli puhalsi takkini läpi. Pikku- J valitteli sormiaan. Vauva nukkui kopassaan tyytyväisenä reitin töyssyisyydestä huolimatta.

Totesimme, että parasta on kääntyä takaisinpäin ja yrittää uudelleen seuraavana päivänä. Onneksi palasimme kotiin, lumisade loppuikin vasta viiden aikaan iltapäivällä.

DSC_9699 DSC_9698
Sunnuntaina koitti uusi yritys paremmalla menestyksellä. Tällä kertaa lähestyimme erämaata anoppilan suunnalta. Kohteenamme oli jälleen Jeagelveaijavri, jonne pääsimme suoraan kauempaa kiertelemättä. Otimme vetokelkkamme sijasta ajokiksi toissa viikolla ostamani Ski-Doon, joka veti reen ylös jyrkkää rinnettä jopa paremmin kuin Lynximme.

Uudesta kelkasta huolimatta Pikku-J viihtyi jälleen vaarin kelkan kimpussa. Onhan siinä sentään pähee vaihdekeppi! Pojat pilkkivät, vauva nukkui reessä ja minä tein nuotiota. Siinä vierähtikin tovi, jäälle ehti kertyä aikamoinen kasa rautuja.

J innostui ajelemaan kelkalla pitkin rinteitä ja kävin itsekin kokeilemassa millainen härveli tulikaan ostettua. Halusin kelkalta helpompaa hallittavuutta ja mielestäni kuusisatanen Summitti oli juuri oikeanlainen hankinta. Sillä J pääsee viimeinkin kikkailemaan ja meikäläinen opettelemaan muutakin kuin reitillä ajoa. Sain ajettua kelkan heti ensimmäiseksi rinteeseen upoksiin, vielä riittää harjoiteltavaa… Etenkin, kun henkilökohtainen kelkan ylöskaivaja ei ole joka reissulla mukana. Onneksi minulla on tarkoitus perehtyä kelkkaan tarkemmin vasta ensi talvena, kun on enemmän aikaa.

DSC_9704 DSC_9702
Pieni lumisade pyyhki järven ylitse hämärtäen maisemat hetkellisesti. Nuotiolla paistoimme makkaraa, Pikku-J herkutteli kuivalla lihalla ja vauvakin käväisi hereillä tankkaamassa.

Meillä on ollut J:n kanssa jo vuosia Egokalakisa, jonka voittaa egoimman kalan saanut henkilö. Tällä kertaa voittajaksi selvisi Pikku-J taimenellaan, joka oli syönyt koukkuun nalkkiin jääneen raudun.

IMG_20190310_121214.jpgTuo rautu taimenella oli just niin Pikku-J:n tuuria! Hän, joka voittaa kaikki lautapelit muistipelistä Afrikantähteen (siis joka ikinen kerta…) yllätti jälleen tuurillaan.

Vauva alkoi hiljalleen muuttua levottomammaksi ja päätimme hiljalleen alkaa pakkailemaan tavaroita. Aurinko pilkisteli jälleen pilvien takaa ja paluumatkalla ihastelin reen kyydistä kauniita tunturimaisemia. Jeagelveaijávrin ja Skoárrajávrin alue on talvella kauneimmillaan ja varmasti viimeistään ensi talvena käyn hiihtelemässä siellä!

Kotiin palasi jälleen kolme oikein väsynyttä pilkkijää. Toivottavasti jälleen ensi viikonloppuna pääsemme tunturiin nauttimaan keväästä!

Tunturitunnelmia

DSC_9656
Lauantaina koitti se päivä kun viimein päästiin koko perheen voimin tunturiin. Kerta oli meille kaikille ensimmäinen tälle talvelle. Erityisen kerrasta teki se, että pieni melkein kuukauden ikäinen tyttäremme pääsi ensimmäistä kertaa erämaahan.

Vauvan vieminen tunturiin, etenkin talvella vaatii tarkkaa suunnittelua. Pikku-J oli hieman nuorempi käydessään ensimmäistä kertaa tunturissa ja onneksemme tuolloinkin reissu onnistui ongelmitta. Vauva matkusti reessä kovassa vaunukopassa vieressäni, hyvin suojattuna lumelta ja viimalta. Syöminen hoidettiin tuttipullolla joka lämmitettiin  termospullossa säilytetyllä kuumalla vedellä. Mikäli vaipanvaihto olisi tullut tarpeeseen, olisimme päässeet anoppilaan kymmenessä minuutissa.

Valitsimme Jeagelveaijávrin kohteeksemme juurikin anoppilan läheisen sijainnin takia. Koska järvelle joudutaan nousemaan jyrkän rinteen kautta, ajoimme paikalle hieman kauempaa Tenojoen ja Vetsijoen jäitä pitkin. Paluumatkalla menimme suoraan alas rinnettä.

Onneksemme valitsemamme päivä oli hyvin lämmin – kylillä saatiin nauttia jopa viiden asteen lämmöstä! Tunturissa toki oli hieman kylmempää.

DSC_9658 DSC_9648
DSC_9664
Ja mitenkä muutenkaan, järvellä pilkittiin ahkerasti. Pikku-J:kin onnistui saamaan pienen raudun, egokalakisan voitti kuitenkin vaari suurella punavatsaisella kalallaan. Jäällä oleskelu oli haastavaa lumen ja jään välissä lymyilevän veden takia, isompien lasten hanskat olivat likomärät kotiin palatessa. Asiaan saattoi tietenkin liittyä hanskojen dippailu vedellä täyttyneisiin jalanjälkiin.

Lapset kuluttivat aikaa läheisellä kumpareella laskien. Itse kävin lähistöllä ajelemassa Lynxillä, lähinnä maisemien takia. Pilkkiminen ei niinkään ole mun juttu, mielummin käytän aikani valokuvaamiseen ja ihan vaan istuskeluun.

DSC_9684 DSC_9675
Paistoimme nuotiolla makkaraa ja lapset herkuttelivat vaarin kuivalla lihalla. Vauva ruokaili kerran ja jatkoi tyytyväisenä uniaan. Loppua kohden tuuli alkoi yltyä ja aloimme tehdä lähtöä, lapset osallistuivat paikan siivoamiseen mielellään.

Lähdön kanssa ei pidetty kiirettä, ennen kuin pääsimme jäältä pois oltiin ehditty repiä jo kaksi moottorikelkkaa irti vesikosta. Matkan varrella vielä yksi kelkka meinasi jäädä hankeen kiinni, se vasta naurattikin Pikku-J:tä.

Kotiin päästyämme automatkan jälkeen vauva heräili eteisessä oikein tyytyväisenä. Harmi, ettei hänellä ole vielä hajuakaan mistä kaikesta jäi paitsi nukkuessaan!

Seikkailufiilis koukuttaa

DSC_9630
Seikkailufiilis, se joka yhtäkkiä valtaa mielen ja kehon kesken ulkoilun. Se, joka saa mielikuvituksen liikkeelle ja on mukana retkisuunnitelmissa sekä auttaa jaksamaan kesken vaelluksen.

Seikkailufiilis saa jalan nousemaan korkeammalle ja suksen luistamaan paremmin. Ärsytys katoaa ja vastoinkäymiset kääntyvät osaksi seikkailua. Illalla väsymys on palkinto päivän raatamisesta, hyvin nukutun yön jälkeen seikkailufiilis auttaa jälleen jaksamaan.

Sateen kastelemana, lopen uupuneena seikkailufiilis saattaa toimia vasta jälkikäteen kotona – ”muistatko sen, kun oltiin aivan loppu ja kaikki suorastaan vitutti? Siitäkin selvittiin lopulta!” Vastoinkäymiset kääntyvät seikkailuiksi.

Sen huomaa, kun seikkailufiilis valtaa mielen. Keskiviikkona hiihtelin Utsjoen jäillä, kaikki ärsytti, takakontinkin luukku oli osunut päähän kun kaivelin suksia ulos sen uumenista. Päällä oli liikaa vaatetta ja hiki alkoi virrata jo heti jäälle päästyäni. Pian huomasinkin hiihteleväni auringonpaisteessa vailla huolen häivää. Seikkailufiiliksissä aloin unelmoida hiihtovaelluksesta keväthangilla, siitä kuinka pitkän päivän päätteeksi pääsisin autiotuvalle lepäämään. Kenties kaverin ja koiran kanssa.

DSC_9626 DSC_9633
DSC_9641
Seikkailufiilis on kuin kauan sitten opittu taito jota ei ole harjoitettu aikoihin, silti se muistuu mieleen hetkessä. Pohdin voisiko olla mahdollista, etten enää innostu ulkoilusta samalla tavalla kuin ennen. Olinko oppinut viihtymään sohvan nurkassa sisätiloissa, mitään tekemättömänä?

Suureksi ilokseni löysin itseni jälleen suunnittelemasta uusia vaelluksia ja retkiä. En malta odottaa, että vauvavuosi on ohitse ja olen valmis lähtemään pidemmille reissuille.

Ei ole väliä sillä, onko reissu onnistunut tai ikimuistoinen – pääasia on, että seikkailufiilis valtaa mielen.

 

Kuvat Utsjoen jäältä 20.2.19

Ensimmäistä kertaa luonnossa

DSC_9619 DSC_9615
Huonosti nukuttu yö ja 16 asteen pakkanen eivät paljoa kannustaneet lähtemään ulos. Olin jo päiviä aikaisemmin luvannut itselleni, että keskiviikko olisi se päivä kun viimein lähden hiihtämään ensimmäistä kertaa tälle talvelle.

Olen jo jonkin aikaa sitten tehnyt itselleni lupauksen,  vaikka väsyttäisi eikä millään jaksaisi, lähtisin silti ulos. Ja lähes joka kerta olen palannut kotiin paljon virkeämpänä ja jaksanut loppupäivän paremmin. Keskiviikkona puin lämpimästi päälleni ja suuntasin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen Ellin polulle.

Auto piti kamalaa ääntä lämmetessään kotipihalla, J oli valmiiksi nostanut liukulumisukseni varastosta esiin ja aurinko paistoi kirkkaana taivaalta – hieman jännitti lähtä testaamaan, mitä äkillisen painopisteen muutoksen kokenut kroppa pitäisi urheilemisesta.

DSC_9605 DSC_9603
Ellin polun metsä on peittynyt kauniiseen lumivaippaan. Aurinko paistoi matalalta saaden lumikiteet kimmeltämään kultaisena valossaan. Suksien siteet sopivat viime talven jäljiltä kenkiini ilman säätämistä, pääsin matkaan ilman hermojen kiristymistä. Mikä oli hyvä, kun motivaatio lähtä hiihtelemään ei ollut kovin korkealla…

Hiihtäminen tuntui hyvältä. Raskauden jälkeen ei suositella kuuteen viikkoon liikuntaa jossa tulee nopeita käännöksiä, tärähtelyä tai hyppelyä, joten rauhallinen perinteinen hiihto on turvallinen ja hyvä tapa kohottaa kuntoa hiljalleen. Kunhan ei kaadu mäessä!

Sormia ja kasvoja palelsi. Kaunis metsä kutsui syvemmälle, valmiiksi tampattu ura kannusti hiihtämään. Tämähän on helppoa!

DSC_9598 DSC_9600
DSC_9577
Hiihtelin hiljalleen Ellin polun näköalapaikalle. Rástigáisáa ei erottanut pilviltä, Norjan puolen rinteet näyttivät karvaisilta lehdittömien puittensa takia. Ajatus karvaisista tuntureista nauratti.

Oli outoa olla pitkästä aikaa keskellä luontoa. Lukuisat lumikenkien jäljet ilahduttivat, mukavaa, että paikalla oli vieraillut muitakin. Edeltävinäkin talvina Ellin polulla on riittänyt talviaikaan liikkujia, kahtena edeltävänä talvena määrä tuntuu vain kasvaneen!

Lähdin hiihtelemään takaisinpäin samaa reittiä pitkin – vielä en uskaltanut lähteä uppohankeen tarpomaan. Tämä muutaman kilometrin pikkulenkki riitti ja onneksi en lähtenyt rasittamaan itseäni enempää. En meinannut aamulla päästä sängystä ylös kipeän selän takia.

Viikonloppuna voisin lähteä uudelleen hiihtelemään. Eihän tämä selkä ja muu keho muuten kuntoudu kuin liikkumalla ;). Täytyy vain muistaa levätäkkin, vaikka ulkoilu piristää. Nämä unettomat yöt tulevat jatkumaan vielä pitkälle kevääseen :D.