Lasten kanssa vaeltaminen on asia, jota odotan innolla. Tahdon antaa lapsilleni mahdollisuuden tutustua itselleni rakkaaseen harrastukseen ja kokea luonnon ihmeet sekä opettaa siellä liikkumisen hyvissä ajoin. Vaeltamiseen kuuluu luonnon arvostaminen ja suojeleminen, uskon että jo pienestä pitäen esimerkkiä näyttämällä kukin meistä aikuisista pystyy vaikuttamaan luonnon monipuolisuuden säilymiseen pienillä teoilla.
Ryhdyin suunnittelemaan kahden yön minivaellusta karttapaikkaa ja luontoon.fi – sivustoa hyödyntäen. Eksyin Lemmenjoen sivuille ja pian karttapaikkaan oli piirettynä 19 kilometrin suunnitelma ja venekyydit varattuna Lemmenjoen Lumolta.
Lemmenjoella kulkee 25 kilometrin pituinen Kultareitti, jonka koin olevan meille hieman rankka Jäkäläpäälle nousun takia. Kuljimme muuten samaa reittiä, mutta skippasimme tunturiin nousun Jäkälä- Äytsin kautta. Jäkälä-Äytsillä eteemme sattui kyltti, jossa kullankaivuu-alueella kulkeminen kiellettiin vaarallisuuden takia, jouduimme nousemaan ylös tunturiin Gaskoaiville.
Venekyytimme lähti Njurgulahdesta. Vene oli täpöten täysi ja kyytiä vailla olevia vaeltajia kehotetaankin varaamaan itselleen paikat.
Kerran jouduimme kävelemään rannan kautta jotta vene pääsi matalikon ylitse. Jäimme pojan ja yksin vaeltavan miehen sekä hänen koiransa kanssa Ravadaskönkäälle, osa kyytiläisistä kävi katsomassa köngästä ennen matkan jatkumista.
Ennen vaeltamaan lähtemistä kävimme katsomassa suurta koskea, kahdeksan vuotta sitten ollessani kouluryhmän kanssa vaeltamassa Lemmenjoella könkäällä hyppi taimenia, nyt siellä oli hiljaista.
Lähdimme kuuden aikaan kävelemään seitsemän kilometrin päivämatkaamme. Polku oli osittain hankalakulkuinen kivikon takia. Arvioin esikoiseni jaksavan kävellä kymmenisen kilometriä päivän aikana hänen kulkemiensa retkien perusteella. Jokainen lapsi on yksilö, joten kannattaa arvioida lapsen jaksaminen tuttujen polkujen mukaan.
Poika kantoi rinkassaan taukokenkänsä, vaatteensa ja mukaan otetut lelut, muistipeli ja yatzy. Otin huomioon pakatessani sen että tarvittaessa jaksaisin kantaa oman rinkkani lisäksi myös hänen.
Polulla riitti ihmeteltävää. Opastekylteistä ja poron raadoista sekä luista riitti keskusteltavaa. Kuvassa näkyvä raato selvästi jännitti tuoreuttaan. Kieltämättä itseänikin mietitytti mikä tappoi pororukan.
Pidimme ruokatauon 3,5 kilometrin jälkeen nuotiopaikalla. Paikalla oli paljon muita vaeltajia ja saimme paistaa makkaramme valmiilla tulilla. Söimme myös välipalapatukat ja annoin pojalle toisen mehukeittopurkeista.
Viimeisillä kilometrillä alkoi väsyttää. Katselimme kartasta yhdessä missä kuljimme ja paljonko matkaa olisi vielä jäljellä. Selvien maamerkkien tullessa vastaan (joet, maaston korkeudet, mäet) näytin ne hänelle kartasta. Jokien ja alamäkien kohtaaminen innosti jaksamaan kun tiesi paljonko matkaa niiden jälkeen oli jäljellä.
Yöpaikan sillan tullessa näkyviin jätkä pinkaisi juoksuun!
Yöpaikassamme ryhdyimme ensimmäisenä iltapalalle. Nuotioringillä paloi edelleen, joten saimme paistaa loput makkaroistamme heti. Lisukkeeksi tarjosin kaakaota ja leipää. Suolapähkinät ja karkit toivat extra-energiaa.
Teimme iltatoimet joen varrella ja pystytimme teltan autiotuvan taakse. Kello oli puoli yksitoista alkaessamme nukkumaan, en jaksanut edes lukea lehteä. Kuten muinakin vaellusten ensimmäisillä telttaöinä, en nytkään saanut unen päästä kiinni vaikka mukanani oli melatoniakin. Katselin kateellisena poikani unta. Yöllä nukahdettuani heräsin kylmyyteen ja jouduin pukemaan lisää päälle. -5 asteen pussini ei selvästi riitä edes kesäkeleille…
Ennen vaeltamaan lähtöä teltasta kannattaa tehdä tuttu paikka, jottei yöunet mene jännittäessä. Kannattaa myös panostaa lapsen makuupussiin ja alustaan. Ostin pojalle oman 7cm paksuisen ilmapatjan 2 cm paksuisen tilalle, pyöriminen ja patjalta valuminen loppuivat siihen.
Aamulla otettiin rennosti. Poitsu heräsi jo seitsemältä, minä huonojen yöunien takia annoin hänen katsoa puhelimeen ladattuja piirettyjä jotta sain levätä vielä hetken. Kun lapsi osaa lukea, piiretyt saavat jäädä kotiin yöretkiltä.
Aamupalaksi keittelin kananmunat puuron ja ruisleivän lisäksi. Olimme viimeiset jotka poistuivat leiripaikalta. Koska suunniteltua matkaa olisi vain seitsemän kilometrin verran, en pitänyt kiirettä matkaan lähdön kanssa.
Kävelimme kultareittiä pitkin risteykseen, josta lähdimme kulkemaan kohti Jäkälä- Äytsiä. Karttaan on merkitty polku kulkemaan kullankaivuualueen halki, mutta koska valtaukset ovat yksityisiä, polulla kulkeminen oli hankalaa kun mökkipihoja sai vältellä. Myös jokien ylitykset olivat hankalia rikkoutuneen sillan ja suurten kivilohkareiden takia. Korhosen kohdilla löysimme kyltin, jossa kultareitiltä poistuminen kiellettiin joten keskeytimme Jäkälä- Äytsin läpikulun siihen. Hieman harmitti, emme olisi menneet alueelle ollenkaan mikäli tieto kiellosta olisi tullut aikaisemmin vastaan. Edes luontoon.fi- sivulta en tietoa löytänyt.
Joka tapauksessa, kultareitin kohdalla olleet vanhat kaivinkoneet olivat vaelluksemme mielenkiintoisin nähtävyys pojalleni. Tänä kesänä Lemmenjoen koneellinen kullankaivuu loppui kokonaan.
Reittisuunnitelmani meni uusiksi, kun lähdimme kulkemaan kultareittiä pitkin Gaskoaivin rinteessä. Huomasin reitin kulkevan takaisin päin, joten lähdimme suunnistamaan tunturin rinnettä ylös.
Nousu oli rankka ja hieman pelkäsin miten esikoiseni jaksaa vaeltaa loppupäivän. Pidimme taukoja rinteessa ja tutkimme jälleen karttaa. Soitimme isille kotia ja lähettelimme isovanhemmille kuvia vaellukseltamme.
Pian Jäkäläpään lentokentän maamerkit alkoivat erottua vastapäisen tunturin huipulta. Olin maininnut lentokentästä pojalle ennen reissuun lähtöä ja hän innoissaan ryhtyi kiikaroimaan kenttää toiveenaan nähdä lentokoneita.
Vaikkei lentokoneita näkynytkään, innostus auttoi jaksamaan Gaskoaivin polulle saakka. Pidimme ”höpötauon”, söimme välipalaa ja venyttelimme ennen kuin lähdimme suunnistamaan kohti kultareittiä.
Suunnistukseni meni päin mäntyä kulkiessamme ilman karttaa. Kuljimme liikaa etelään ja jouduimme kulkemaan hieman ylimääräistä osuaksemme polulle. Kuuntelimme musiikkia ja lauloimme viimeisten kilometrien aikana, jalkoja alkoi väsyttää. Innostus nousi taivaisiin päästessämme Morgamojan risteykseen ja kohdatessamme aidatun museoidun alueen ennen autiotupaa.
Morgamojan kultala, eli Pellisen kämppä ja sen pihapiiri olivat täynnä mielenkiintoisia vanhoja rakennuksia. Autio- ja varaustuviksi muutettu kämppä oli aivan joen rannalla, toisin kuin telttapaikka jonne sai kiivetä jyrkkiä metallisia portaita pitkin.
Portaita pitkin sai kulkea aina kun tarvitsimme vettä tai kävimme vessassa. Vasta lähtöpäivänä selvisi että myös telttapaikoilla oli käymälä… Ainakin jalat saivat treeniä, jos ei muita plussia portaista löytänyt.
Ruuiksi olin varannut muutamaa eri pastaa ja nuudelia. Poika valitsi yllätys yllätys- nuudelia päivälliseksi ja söikin ne santsaten hyvällä ruokahalulla. Minulle jäi kokonainen italianpata, jota yritin tarjota turhaan.
Tärkeinta vaelluksella on saada ruuasta energiaa, joten hyväksyin tämän yksipuolisen ruokavalion. Jälkkäriksi vaahtokarkkikaakaota ja suolapähkinää, mitäpä muutakaan.
Iltapalaksi yritin paistella lettuja huonoin tuloksin. Kaasukeitin on liian kuuma lettujen paistolle, joten samalla suolapähkinälinjalla jatkettiin. Onneksi myös ruisleipä maistui…
Tiskasimme yhdessä astiat joen rannalla ja kävimme kurkkaamassa vastarannan maakellaria. Paikalla oli useampi telttakunta ja kaksi muuta vanhempaa lasta, Morgamoja oli herännyt henkiin päivän kuluessa. Illalla säätiedotteista poiketen satoi vettä ja vetäydyimme telttaan aikaisin. Poika kauhisteli puheensorinaa joka kuului ulkoa nuotiopaikalta, pian ihmiset kuitenkin vetäytyivät telttoihinsa ja hiljenivät. Olin pystyttänyt teltan ensimmäiselle hyvännäköiselle paikalle enkä ollenkaan ajatellut että nuotiopaikan läheisyys saattaisi olla ongelma.
En tiedä mitä tapahtui, mutta teltta imaisi kaiken kosteuden itseensä. Kaikki tuuletusräppänät olivat auki, silti yöllä herätessäni havaitsin pojan makuupussin olevan märkä. Aamulla vaatteeni olivat kosteat ja jouduimme jättämään teltan kuivumaan sisältä aamutoimien ajaksi.
Herätys oli seitsemältä, meidän täytyi ehtiä 4,5 kilometrin päähän Kultahaminaan kahtakymmentä vaille kahdeksitoista. Aamupala ei maistunut pojalle ja uudet, pari kertaa käytetyt Salomonin vaelluskengät olivat alkaneet hiertää.
Lähdimme yhdeksältä kävelemään. Väsymystä oli ilmassa. Kapsuojan nuotiopaikalla poika sai paljon kehuja muilta vaeltajilta ja mukava, jo ensimmäisen päivän taukopaikalla kohtaamamme nainen antoi hänelle herkkuja kuultuaan ettei aamupala ollut maistunut. Oma karkkipussimme oli kaatunut kahdesti maahan enkä ollut mitoittanut pähkinöitä tai välipalapatukoita oikein.
Kultasatamaan saapuessamme mönkijäparkki riemastutti ja heti ensimmäisenä kävimme katsomassa kullankaivajien ajokit. Kultasataman telttapaikat olivat Morgamojan tapaan portaiden päässä ja poika olisi tahtonut mennä katsomaan paikan heti, sain suostuteltua hänet jättämään rinkan rantaan ja pitämään pienen tauon ennen reissun tuhannetta porrastreeniä.
Joen rannalla oli paljon porukkaa. Jännitimme mahtuisivatko kaikki kyytiin, lisäksemme vain kolme henkilöä oli varannut paikat veneestä. Jokiveneen saapuessa kävi ilmi että kaikki pääsisivät Njurgulahteen ja kotimatkamme alkoi kaunista Lemmenjokea pitkin.
Vaeltaminen viisivuotiaan kanssa oli juuri sellaista kuin kuvittelinkin. Paljon taukoja, tutkimista ja herkuttelua. Vaikka väsyttikin, tsemppaamalla ja karttaa tutkien jaksettiin jatkaa matkaa. Itse ruoka ei maistunut, nuudelien lisäksi olisin voinut pakata mukaan enemmän välipalapatukoita, keksiä ja pullaa tai rinkeleitä.
Lopuksi vielä muutama huomio, jotka auttavat vaelluksen suunnittelussa;
- Onko lapsesi tottunut yöpymään luonnossa? – tutut äänet ja yöpymisympäristö auttavat saamaan hyvät yöunet.
- Onko retkeily tuttua? – metsä ja siellä kulkeminen voivat jännittää. Repun kantaminen ja vaellukselle mukaan otettavat kengät kannattaa testata etukäteen.
- Paljonko jaksaa kävellä päiväretkillä? – Tiesin esikoiseni jaksavan kävellä nelisen kilometriä ongelmitta päiväkotipäivän päätteeksi, joten uskalsin lisätä kilometrejä muutaman.
Myös nämä seikat auttavat vaelluksen onnistumisessa;
- varmasti maistuvat retkiruuat, mahdollisimman tuttuja makuja
- extraherkut, tiedättehän lapset – ikinä ei tiedä mikä maistuu :D.
- hyvät kengät (esim. välikausikengät)
- sopivasti kannettavaa, oma rinkka kannustaa jaksamaan. Mielummin kevyt kuin liian raskas.
- lapsen oma ea- pakkaus, huomioi että särkylääkkeet sopivat myös lapselle.
- säänmukainen varustus, lämmintä mukaan vaikka olisi luvattu aurinkoista keliä. Uimapuku jos mahdollisuus uida. Taukokengät.
- Plan B, turvallisuussuunnitelma.
- tekemistä leiriin, muistipelit, piirrustusvehkeet, lukemista, kiikarit.
- vaelluksen aikana on hyvä opetella erätaitoja, tulentekoa (ja sen vastuullisuutta!), puukon käyttöä ja kartan lukua.
Vaelluspostausten välissä on mukava muistella menneiden kesän reissuja Utsjoen luonnossa. Blogini alusta on siinä mielessä hieman hankala, että postauksia on paljon (vuodesta 2017 lähtien lähes joka viikolle yksi) ja retkeilyvinkit jäävät tarinoiden jalkoihin.
