Luonnon päivä 17.6

DSC_5365
DSC_5375 DSC_5379
17.6 vietettiin jälleen luonnon päivää ja samalla juhlittiin Hossan kansallispuiston avajaisia. Itse avajaisia seurattiin telkkarista, mutta luonnon päivää päästiin viettämään J:n vanhempien luokse Tenojoen rantaan.

Ajatuksenamme oli, että päästäisiin koko porukalla ulkoilemaan ja pitämään hauskaa. Lapset jaksoivat pyöriä pihassa meidän aikuisten kesken, kukkia kasteltiin ja himoittiin valuvaa lähdevettä, vitsi kun olisi ollut hauska kastella kaikki vaatteet siinä… Samalla kun vaari palaili joelta kalastamasta, lähdettiin pikku-J:n kanssa lähimetsään etsimään rajavartioston lahonnutta kammia. Pyöräiltiin pihasta lähtevää polkua pitkin ryteikköön ja samoilimme tiemme kammin pihapiiriin.

Kammista oli enää jäljellä osa seinistä ja ovi. Pihasta löysimme vanhan öljykanisterin ja muita ruostuneita esineitä menneiltä ajoilta. Vaari osasi kertoa, että kammia oli käytetty siihen aikaan kun rajavartiosto ruukasi kävellä Nuorgamista Utsjoelle.

DSC_5383 DSC_5402
DSC_5364
Lasten rauhoittuessa hetkeksi sisätiloihin lainasin appivanhempien autoa ja ajelin Vetsikkoon läskipyöräni kanssa. Kävin Vetsikkojoen molemmilla puolilla, mutta polut olivat sen verran märkiä ja selässä heiluneen raskaan kameran takia reissu jäi lyhyeksi.

Illemmalla pääsimme nauttimaan grillaamamme herkut. Nuorempi lapsista sai valvoa hieman myöhenpään ja menon äityessä hurjaksi lapset menivät mummon kanssa aittaan nukkumaan illan viimeiset vaahtokarkit grillattuaan.

Lähdin J:n kanssa yöllä Tenolle kalaan.

DSC_5408DSC_5421
DSC_5422
Tenolla teimme yhden laskun kuukkelin kukkuessa Norjan puolella. Ilma oli viilentynyt huomattavasti ja vaikka olin sullonut takkini alle merinovillapaidasta lähtien vaatetta hytisin veneen perässä kylmästä.

Kalaa ei tullut vaikka kuinka sormia pidettiin ristissä. Ajoimme ylävirtaa takaisin veneenlaskupaikalle ja aloitimme valmistelemaan nukkumaan menoa. Sain houkuteltua J:n kanssani yöksi telttaan ja hänkin vaikutti olevan hyvillään kun pääsi pitkästä aikaa luontoon nukkumaan. Nauroimme hänen pikaisesti autotallista nappaamalleen makuupussille jota J kehui maasta taivaisiin aluksi – karu totuus selveni vähitellen hänen kömpiessä pussin sisään – ensin vetoketju repesi kankaasta irti ja seuraavaksi hoksattiin että pussin kauluksen kiristäjä puuttui kokonaan. Ja olihan se pussi jäänyt pituudestakin hieman pieneksi…

Uni tuli joutuisasti ja nukuttiin parilla heräämisellä aamuun asti. Jossain vaiheessa yötä piti vähentää vaatetta kun aurinko alkoi jälleen paistaa pilvien takaa ja lämmitti telttaa. Aamulla J paineli takaisin Tenolle ja mie lähdin tervehtimään pari tuntia aikaisemmin heränneitä lapsia.

DSC_5438 DSC_5442
Luonnon päivämme koostui yhdessä olosta ja lasten ehdoilla puuhaamisesta. Rakastuttiin kesäyöhön ja todettiin jälleen, että ulkoilu kannattaa! Seuraavan kerran Suomen luontoa juhlitaan 26.8 100 päivää ennen Suomen 100-vuotis syntymäpäivää, toivottavasti saadaan viettää yhtä hieno päivä suuremmalla porukalla.

Lisätietoa Juhli luontoa – päivästä tästä linkistä 

 

Mitä vaellukselle mukaan?

DSC_5290 DSC_5283
DSC_5280
Jokaisella retkeilijällä on ne omat suosikkivaatteensa ja kamppeensa vaelluksille. Joku tykkää käyttää iänvanhoja samoja varusteita retkestä toiseen ja toinen varautuu reissuun upouusilla huippuvarusteilla. Mie kallistun enemmän tuohon vanhojen, tuttujen ja turvallisten kamppeiden käyttämiseen- joka kevät kyllä pohdin joko olis tarvetta uusille varusteille, mutta päädyn aina käyttämään vanhoja ainakin vielä yhden kesän. Uusin kamppeita sen mukaan, mitä ne rikkoutuvat, kuluvat tai menettävät käyttötarkoituksensa (esim. vedenkestävän takin kalvo hajoaa ja alkaa päästää vettä läpi, vaelluskengät kuluvat puhki tai eivät enää istu jalkaan…) Tällä hetkellä harmittelen sitä, että rinkkani on edelleen huippukunnossa eikä mulla ole syytä satsata uuteen ja että kivemman väriset vaellushousut ei ole syy ostaa uusia…

Kuivaan aikaan vaeltaessa mulla on lähes aina ne samat varusteet mukana. Ja tälläkin kertaa liikkeellä ollaan samoilla kamppeilla kuin edeltävilläkin kerroilla;

Aluskerrasto:
– merinovillainen aluspaita
– kuitualuspaita (varalle)
– kerraston housut
– t-paita
DSC_5360
DSC_5332 DSC_5314
Alimman kerroksen housuja en ota kuin yhdet. Sateen yllättäessä vaihdan ylleni kuorihousut, jotka estävät alla olevien housujen kastumisen. Merinovillainen aluspaita voi olla kesäaikaan liian kuuma, joten otan sen kastumisen ja epämukavuuden varalle kuituversion. T- paita on toive lämpimistä keleistä.

Ylempi kerrasto:
– paksumpi kerraston paita
– ohut neule
– huppari ?
– urheilutrikoot

Hupparia harkitsen vielä. Se ei sovi kunnolla takkini alle ja voi jäädä kokonaan käyttämättä, kun mukana on kuitenkin yhtä paksu ylemmän kerroksen paita. Ohut neule on ostettu kirpputorilta joskus vuonna 2009 ja on alunperin H&M:ltä! Mutta se on kulkenut mukana vuodesta toiseen ja toimii hyvin viileinä päivinä paksumman kerraston paidan alla. Urheilutrikoot otan mukaani iltoja varten.

DSC_5315 DSC_5302
DSC_5338

Ylin vaatekerta:
– Haglöfsin goretex-takki (+ harkitsen kuoritakkia)
– Lundhagsin vaellushousut
– North Icen kuorihousut (vedenkestävät)
– pipo ja putkihuivi x2 kaulaan ja päähän
– sormikkaat, paksummat ja ohuemmat

Muut:
– vaellussukat ja villasukat
– alusvaatteet
– Meindlin vaelluskengät (täysin vedenkestävät)
– taukokengiksi crocsin kaltaiset kumilaivat

Haglöfsin takki päästää kosteutta läpi mitä pidempään sateessa joutuu olemaan. Se kuitenkin kuivuu nopeasti ja toivon, että mahdollisten sateiden takia saisin takkini kuivumaan autiotupaan pahimmillakin ruuhkilla. Mulla on pelkkä kuoritakkikin, harkitsen senkin mukaan ottamista, riippuu sääennusteista. Lundhagsin vaellushousut eivät kestä lainkaan vettä, joten mukaan lähtevät epämukavat ja hiostavat kuorihousut sateiden varalta. Lapin kesä vaatii myös pipon matkaansa, villasukat lämmitävät iltaisin ja öisin.
DSC_5301
DSC_5325 DSC_5284

Kengiksi lähtevät loistaviksi osoittautuneet Meindlin Vacuum- vaelluskengät jotka kestävät täysin vettä. Kumilaivat lähtevät taukokengiksi mukaan, on ihana saada päivän päätteeksi jotain kevyempää jakaan vaikka vaelluskengät ovatkin hyvät jaloissa!

Tässäpä on ne, mitä mukaani aion ottaa. Lista saattaa vielä muuttua ennen lähtöä, mutta päivittelen sitä sen mukaan. Riippuen takista ja päälimmäisistä housuista kannattaa miettiä mukaan otettavia varavaatteita, sekä säätiedotuksia kannattaa katsella ahkeraan ennen vaellukselle lähtöä. Vaikka kesä olisikin kuuma ja aurinkoinen, tunturissa sää vaihtelee laidasta toiseen hetkessä ja mukaan on varattava myös lämmintä! Olen ottanut listassani huomioon myös sen, että saan mahdollisesti tarvittaessa jokaiselle yölle vaatteeni tupiin kuivumaan.

Toivottavasti mukaan valitsemani varusteet ovat sopivat!

Kuvat on otettu Härkävaara– Utsjoki väliltä, Utsjoen retkeilyreitin varrelta 11.6.2017. Lisää juttua reitistä Retkipaikan sivuilta .

Läskipyöräillen kesään

DSC_5256 DSC_5245
DSC_5247
Uskomatonta! Kesä ilmestyi Utsjoelle parissa päivässä. Aurinko paistoi eilen paahtavan kuumana taivaalta ja ekat ”rusketusraidatkin” tuli saatua.

Keskiviikkona ajelin pakettiautolla (never again, ”on sil helppo ajaa” se sanoi, ”kyl se vaihekeppi toimii ihan oikein”, se väitti…) Ellin polulle ja ensimmäistä kertaa lähdin kunnolla testaamaan marraskuussa hankkimaani Silverbackin läskipyörää. Olenhan mie jo hieman päässyt sitä kokeilemaan pururaalle ja viime kesänä lähes samanlaista pyörää tunturiin asti, mutta tämä kerta oli ensimmäinen polulla. Ellin polku on onneksi hyvin helppokulkuinen maastopyörällekin.

DSC_5243 DSC_5249
DSC_5244
Polku oli hyvä harjoitus tälläiselle vasta-alkajalle. Mie en ollenkaan tykkää alamäistä (etenkään kuoppaisista) ja Ellin polulta löytyi vain yksi sellainen, jonka nöyränä kävelin alas. Kodalla tapasin pariskunnan jonka kanssa keskustelin tovin ja siirryin alas rantaan seuraamaan Tenojoen virtausta.

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja kimalteli puolukan varvuissa. Linnut lauloivat syvemmällä metsässä ja joki solisi taustalla. Kodan ympäristössä vaikutti levollinen ja rentouttava fiilis.

DSC_5246 DSC_5257
DSC_5253
Huomenna olis suunnitelmissa mennä yöksi luontoon. Vielä on epäselvää, kummalle vaihtoehdoistani lähden vai tyydynkö vain käymään pidemmällä patikalla päiväsaikaan.

Muistakaas, että 17.6 juhlitaan taas Suomen luontoa, teemalla rakastu kesäyöhön – nuku yö ulkona! Samaan aikaan juhlitaan myös Suomen 40. kansallispuistoa Hossaa. Hossassa olen käynyt vaeltamassa 17- kesäisenä, ja reissu oli yksi jännittävimmistä ikinä!  Pimeät yöt, kirkkaat järvet, tuulen humina harjuilla ja karhun jätteet autiotuvan pihassa eivät unohdu ikinä. Alueen mielenkiintoiset paikkojen nimet ovat myös edelleen muistissa.
Meillä on lasten kanssa suunnitelmissa suunnata anoppilaan tuona päivänä, mie nukun teltassa ja loput perheestä aitassa. Päivä vietetään ulkona luonnossa, totta kai.

Tästä linkistä  voit hakea 17.6 järjestettäviä tapahtumia, tai järjestää sellaisen itse – lähde yksin, parhaan ystäväsi, perheesi tai kokonaan uuden porukan voimin luontoon yöpymään- ja rakastu kesäyöhön!

Synttärikahlaus Kalkujoelle

DSC_5206 DSC_5209
DSC_5212
Synttäreiden kunniaksi lähdin ”yksille” tunturiin. Paikkakuntalaiset ovat lisänneet kuvia tunturista facebookiin ja vähän jännityksellä odotin miltä tunturin lumitilanne näyttää ylhäällä.
Nousin ylös suoraan takapihaltamme oikoreittiä pitkin geologiselle polulle. Aluksi polulta ei tarvinnut paljoa poiketa, mutta mitä ylemmäs pääsin sitä lumisemmaksi maisemat kävivät. Koko patikan ajan taivaalta satoi vettä ja räntää, sinänsä hauskaa kun välillä sain kahlata polviin asti yltävässä lumihangessa.

DSC_5213 DSC_5216
DSC_5219 DSC_5223
Ylhäällä lumitilanne olikin lohdullisempi kuin mitä uskalsin edes toivoa! Siellä täällä oli paljasta maata ja jopa mustikan varpuihin oli ilmestynyt pienet silmun alut. Seurasin hirvien ja porojen jälkiä kohti Kalkujoen laavua ja tunsin kevätfiiliksen valtaavan mielen. Viimeisimmästä kuivan ajan tunturireissusta alkaa olemaankin jo tarpeeksi aikaa.

Vesisateen takia kameran linssiin tuli muutama tahra ja ne näkyvät ikävinä harmaina läntteinä kuvissa. Piilotin kameran takkini sisään ja kahlasin viimeiset metrit kodan pihaan. Samaan aikaan kaksi telkkää nousi lammen sulasta lentoon ja kapustarinta lauloi kauempana kaunista vihellyksen kaltaista ääntään. Olin aivan myyty, kesäisin paikalla vieraillessani en ole lammella kohdannut kertaakaan noin suurta ruuhkaa.

DSC_5224 DSC_5229
DSC_5227 DSC_5231
Kodalla korkkasin pari päivää sitten pilkkirepusta löytämäni siiderin. Kodan ovea en saanut kiinni puuttuvan hakasen takia, mutta mikäpä siinä oli istuskella ja ihastella maisemia vaikka kylmä tulikin.

Lueskelin laavun vieraskirjaa ja vähän siistin paikkoja. Kuvasin pihalla maisemia, varmistin että en jättänyt jälkeeni mitään ja lähdin kulkemaan polkua pitkin alas kylille. Alastulo kävi kuin leikiten (ei siiderin takia, kaadoin sen jängälle, lite ei ole mun makuun…) kun kuljin paljaalta laikulta toiselle. Vesisade yltyi päästessäni pururaalle ja jatkuu vielä tälläkin hetkellä, kun tätä tekstiä kirjoitan.

Kesä tulee vauhdilla! Mun puolesta tuo vesisade saa kestää vaikka viikon putkeen, kunhan ensi viikonloppuna pääsen viimein kulkemaan luontoon kunnolla!

Paluu tutuille poluille

DSC_5152 DSC_5167
DSC_5154 Heippa hei! Kevät on ollut aina blogissani hiljaista aikaa – lumi alkaa sulaa ja muuttuu höttömäiseksi, luonnon väreissä korostuu harmaa ja ruskea… Tekosyitä, mutten ole koskaan tuntenut toukokuista tunturia vetävänä. Toukokuussa olen lähinnä keskittynyt ihastelemaan lumen alta heräävää kylää.

Mä päätin, että lähden vaeltamaan yksin koiran kanssa kesäkuun loppupuolella. Mietin kauan kohteeksi Sevettijärvi-Pulmanki- reittiä, mutta kerran reen kyydissä istuskellessani mieleeni juolahti eräs kauan sitten vaellettu reitti. Hetta-Pallas reitti on mulle tuttu  vuoden 2008 riparivaellukselta. Tuolloin olin täysin kokematon vaeltaja, varusteet olivat surkeimmasta päästä ja kunto oli mitä oli. Tuon reissun jälkeen mun koko luontoidentiteetti koki suuren mullistuksen ja uskon että ilman vaellusriparille lähtöä en koskaan olisi eksynyt luonto-ohjaajan alalle ja muuttanut Lappiin. Hetta-Pallas reitti on mulle omalla tavallaan hyvin rakas ja muistorikas paikka, joten ensimmäiselle yksinvaellukselle ei liene parempaakaan paikkaa.

Kokeilin 2012 kaverin kanssa palata Hetta-Pallas- reittille reitin eteläsuunnasta, mutta lumen määrä yllätti meidät ja jouduimme keskeyttämään vaelluksen jo ensimmäisenä yönä. Nytkin tuntuisi loogisemmalta vaeltaa etelästä pohjoiseen, jättää auto Pallashotellille ja tulla Hetasta taksilla tai muulla kyydillä takaisin. Mulle on ehdottoman tärkeää että kuljen reitin samoja polkuja pitkin kuin ensimmäisellä kerralla, joten saan pikkuhiljaa alkaa selvittelemään venetaksin ja autonsiirtopalvelun mahdollisuutta. Riparivaelluksella ajoimme yksityistietä pitkin vaellusreitin alkuun.
DSC_5204
DSC_5193 DSC_5200

Varaan vaellukselle 4 päivää ja kolme yötä. Jokaiselle päivälle kuljettavaa kertyy lähemmäs 14 kilometrin verran, jota olen pitänyt hyvänä päivän ”maksimikilometreinä” omilla reissuillani. Hetta-Pallas reitillä on plussaa joka yön mahdollisuus päästä tupaan nukkumaan, mutta koska mulla on koira mukana muut vaeltajat täytyy ottaa huomioon ja voi olla että nukun koko reissun teltassa. Pääasia, että saan mahdollisesti vesisateessa kastuvat vaatteet yön aikana kuiviksi.

  1. Hetta- Sioskuru 14,7km (riparilla yövyttiin Pyhäkerolla)
  2. Sioskuru- (Pahakuru/)Hannukuru 13,6km
  3. Hannukuru- Nammalakuru 13,7km
  4. Nammalakuru- Raattaman Vuontisjärvi 5,3km tai Nammalakuru – Pallashotelli 13km

Neljäntenä päivänä fiiliksen ja voinnin mukaan valitsen, vaellanko suoraan Vuontisjärvelle jossa auto on vai Pallashotellille ja sieltä taksilla autolle. Tutulle reitille palaaminen on hyvä vaihtoehto, kun tietää jo valmiiksi maastot ja reitin rankkuuden.

Mitä lähemmäs vaelluksen ajankohtaa päästään, sitä enemmän mietin ja suunnittelen reissua. Olen edelleen käsitellyt yksin yöpymisen pelkojani ja tullut siihen tulokseen, että esimerkiksi Skoarralla viettämäni yöt ovat olleet mahdollisesti yksiä elämäni turvallisimpia öitä – maailmalla tapahtuu tällä hetkellä paljon kamaluuksia ja tunturi alkaa olemaan yksiä turvallisimpia paikkoja maan päällä. Onnettomuuden sattuessa avunsaanti on toki hankalampaa, mutta on vain luotettava ensiaputaitoihinsa ja pyrkiä parhaansa mukaan ennalta ehkäisemään ja välttämään tapaturmia. Aamuöiset stressaamiseni ovat vaihtuneet telttailuhaaveisiin.

Vielä pitäisi sopia jonkun ohjelmapalveluyrityksen kanssa venekyydistä Enontekiölle Ounasjärvelle ja autonsiirto Raattaman Vuontisjärvelle. Pitää olla kyllä tarkka tuon Vuontisjärven kanssa, niitä näyttää olevan kyseisellä alueella ainakin kaksi! Kiiskille hankin passin, sillä Norjan kautta on paljon lyhyempi ajaa Enontekiölle kuin Kittilän. Koiralla on onneksi jo kaikki muu tarvittava kunnossa.

Harmi, ettei minulla enää ole riparilta otettuja kuvia tallessa. Postauksen kuvat on otettu maanantaina 29.5 Kevon reitin pohjoispäästä ja tiistaina 30.5 Ellinpolulta. Tunturialueiden lumitilanne on edelleen hankalasti kuljettava.

Lumitilannetta tarkistamassa

DSC_5132 DSC_5133
DSC_5136
Tälläisissä maisemissa lenkkeilin eilen Pekun kanssa. Alempana kylällä lumimäärä on vähentynyt lohduttavasti kuluneen viikon aikana, mutta korkeammalla tunturissa lunta riittää vielä parinkin viikon päähän.

Aikaisemmin päivällä sää vaihteli lumisateesta auringonpaisteeseen. Yksi varma merkki kesän tulosta on Tenon jäiden lähtö, jota saimme työporukalla ihailla Ravintola Deatnun ikkunoista eilen virkistyspäivämme aikana. Video jäiden lipumisesta löytyy blogin instagram- tililtä @adventurelandlapland.

DSC_5137 DSC_5139
DSC_5143 DSC_5149
Jätin auton Ailigastunturin kupeessa olevalle levikkeelle ja nousimme tietä pitkin ylös kohti huippua. Tie oli hyvässä kunnossa ja lähes huipulle asti paljas lumesta. Mulla oli suunnitelmissa kävellä huipulle asti, mutten viitsinyt lähteä lenkkikengät jalassa kastelemaan nilkkojani kauas siintävää lumihankea pitkin.

Juuri kun oltiin kääntymässä takaisin tiheä lumipyry yllätti meidät. Hieman häkeltyneenä jäin seisomaan keskelle tietä ja katsomaan tätä keväistä näkyä, aiemmin päivällä tihkuttaneet lumisateet eivät vetäneet vertoja. Pyry loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin ja saatiin tallustella takaisin autolle kaunissa auringonpaisteessa.

Kyllä tässä parisen viikkoa vielä menee ennenkuin pääsee retkeilyreiteille samoamaan kuivin jaloin. Toki jokien ylitykset ovat vielä jonkin aikaa hankalia, mut kukapa ei piristyisi kuumana kesäpäivänä pienestä pulahduksesta viileään veteen ? Olen kuitenkin sen verran optimisti, että joka kerta kun nokkani ulos pistän vuoraan kasvoni aurinkorasvalla ja toivon sen houkuttelevan auringon esiin.

Tosiasiassa aurinko paistaa just silloin kun sitä rasvaa ei ole kasvoilla.

Ja hei, jos kesäkuun 4. päivä tunturissa on vielä lumikenkäiltävä määrä lunta, lupaan käydä pienellä retkellä syntymäpäivieni kunniaksi :D. Enpä ole ennen lumikenkäillyt kesällä…

 

 

 

Telttailukausi avattu!

DSC_5104 DSC_5106
DSC_5109
IMG_20170511_195636 Heippa hei! Viimeinkin mulla on aikaa istua alas kirjoittamaan viime torstai – perjantai välisen yön reissusta. Mulla on viimeinen koulurutistus edessä ennen kesä”lomaa”, olis lääkelaskutentin, englannin kirjallisen ja pitkäaikaissairauksien kokeet torstaina edessä. Rimaa hipoen ja laadusta tinkien, vai miten se meni ?

Jälleen kerran mietin pääni puhki siitä, minne me Kiiskin kanssa uskallettais lähteä yöpymään. Tällä kertaa mä en ehtinyt jännittää reissua kovin montaa päivää, kun päätös lähdöstä syntyi viikon aikana.

DSC_5108
DSC_5123
Viime kesänä yövyin ensimmäisen yöni yksin luonnossa Skoarrajávrilla ja tälläkin kertaa kyseinen järvi tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta – jos kerta jo kerran olen siellä nukkunut, tuskin siellä tälläkään kertaa tulee ongelmia.

Pojan mentyä nukkumaan lähdettiin ajamaan kohti anoppilaa, jossa sain mukaani vielä viimeiset kamppeet (mm. porontaljan!). Aloitettiin kiipeäminen kohti määränpäätä kelkkauraa pitkin. Mulla oli mukana lumikengät, mutta koska hanki kantoi loistavasti ja J oli jättänyt jättijalkansa asetukset kenkiin, jätin ne poroaidalle odottelemaan aamuksi. Siinä hieman kiukustuneena mietin, että siitäpähän joku saa hyvät kengät itselleen.

Nousu Nuorgamiin vievältä tieltä Skoarralle on tosiaan hyvin jyrkkä. Alittamani poroaidan aukon kohdilta ei mene kesäaikaan lainkaan polkua ja kulkija joutuu kahlaamaan suopursujen ja vaivaiskoivujen läpi päästäkseen ylös. Ylempänä meitä vastaan tuli kelkkailija, vaihdettiin kuulumisia ja matka jatkui.

Kiiski kulki rauhallisesti edellä, välillä se innostui vetämään ja helposti tylsistyvänä se maisteli jokaisen jonkun lähistöllä asuvan laittaman vastaan tulleen reittimerkin. Kiiskin lempipuuhaa lenkeillä on myös lapasten nappaaminen käsistä…
DSC_5117 IMG_20170511_213505
IMG_20170511_212228
Saavuimme järvelle kurun kautta. Aloin heti etsiskelemään nuotiopaikkaa, jonka viereen appiukko kehotti teltan pystyttämään. Tuuli oli yltynyt hieman aikaisemmin ja teltan kasaaminen lumihankeen tuulenpuuskissa meinasi olla hieman haastavaa ja lähistöltä löytynyttä makkaratikkua pätkiessäni mietin, voisiko telttaan vain kääriytyä yöksi jos en saisi sitä pystyyn.

Onneksi teltta nousi kasaan helposti saatuani päädyt kiinni hankeen tikun palasilla, loput kulmat pysyivät aloillaan teltan omilla kiiloilla. Sisältä teltta oli kasassa kun en saanut toista päätyä tarpeeksi kireälle, mutta kyllä siinä yhden yön nukkuisi.

Samaan aikaan Kiiski havitteli porontaljaa itselleen mutusteltavaksi. Tyytyväisenä se mönki telttaan sisälle, haisteli levittelemäni kamppeet läpi ja asettui makuualustalleen istumaan.

Nälissäni söin evääksi tekemäni sämpylän ja mussutin suklaata. Kylmä alkoi hiipiä ylle ja päätin asettua nukkumaan.

IMG_20170512_065412 DSC_5125
Mua ärsytti, kun olin odottanut nukkumaan pääsyä koko päivän ja olin väsynyt mutta uni ei meinannut tulla millään. Koko yö tuntui menevän unen rajoilla roikkuessa. Kiiski nukkui rauhallisesti vieressäni ja yhden aikaan kylmään havahtuessani se oli siirtynyt aivan kylkeeni kiinni nukkumaan. Nukuin itse kahdella makuupussilla, mutta päädyin pukemaan karvalakin ja untuvatakin päälleni loppuyöksi. Samaan aikaan mieleeni tulvi mitä kaikkea kamalaa yön aikana voisi tapahtua. Päätin, että jos mun kohtalo on kuolla kupsahtaa tunturiin, sitten on.

Olin niin väsynyt, etten edes jaksanut alkaa panikoimaan pelkojeni kanssa joten rohkeasti käänsin kylkeä ja toivoin unen tulevan. Ilokseni aamulla seitsemän aikoihin herätessäni hoksasin jossain vaiheessa nukahtaneeni ja nukkuneeni yöni hyvin. Kiiski oli jossain vaiheessa loppuyötä innostunut mutustelemaan porontaljaa ja koko teltta oli täynnä ympäri levinneitä karvoja…

Puin toppahousut jalkaani ja nousin ulos teltasta. Yöllä oli satanut lunta ja kaikki eiliset jälkemme olivat kadonneet. Kiinnitin Kiiskin viereiseen koivuun kiinni ja aloin syömään eväitäni teltan ulkopuolella. Maisemat etelään päin eivät meinanneet erottua saman värisestä taivaasta ja vielä edeltävänä iltana jäästä nousseet pilkkireijät olivat hautautuneet lumeen. Aloitin tavaroideni pakkaamisen ja teltan purun.

Lähdimme Kiiskin kanssa vaeltamaan takaisin kohti Tenoa. Kiiski veti innoissaan ja askel upotti enemmän kuin tullessa. Onnekseni J oli päättänyt aamulla lähteä pilkille ja tulikin meitä vastaan kelkalla tovin kuljettuamme. Pummasin kyydin mulle ja koiralle takaisin alas anoppilaan.

Yöreissultani lähdin hakemaan hyvin nukuttua yötä raikkaassa ilmassa. Harmikseni unta ei kertynyt kovinkaan montaa tuntia, mutta tehtävä suoritettu! Yksin nukkuminen luonnossa ei pelottanut läheskään yhtä paljoa kuin viimeksi ja kokemus oli tälläkin kertaa positiivinen. Olen tyytyväinen että teltan pystytys lumeen kävi noinkin helposti ja että kaksi makuupussia + porontalja toimivat hyvin.

Seuraavaksi täytyykin alkaa miettimään minne sitä seuraavaksi lähtisi yöpymään, ja milloin!

Osa kuvista otettu puhelimella.

Villiinnyimme keväästä!

IMG_20170511_094945 IMG_20170511_134112
20.5 juhlitaan taas Suomen luontoa. Aiheena on ”villiinny keväästä” ja teemoina tällä kertaa on rakentaminen, villiyrtit ja metsäruoka sekä hyvinvointi. Päivää voi viettää rauhoittumalla puutöiden ääreen, rakentamalla linnunpönttö kevään muuttolinnuille (muista myös rekisteröidä pönttö!) tai kokkaamalla luonnossa koko perheelle maukkaat retkieväät. Lisää hyviä ideoita löytää Tästä linkistä johon on merkattu ympäri Suomea järjestettävät tapahtumat tuona päivänä. Lisää Suomen luonnon päivistä löydät täältä; https://www.luonnonpaivat.fi/ .

Itse saavun edeltävänä yönä kotiin Rovaniemeltä, joten vietimme etukäteen luonnonpäivää työpaikallani muistisairaiden asiakkaidemme kanssa. Olisi ollut mahtavaa viedä asiakkaamme ulos  itse paikan päälle tutkimaan keväistä luontoa, mutta Utsjoella on vielä sen verran lunta että liikuntarajoitteisten on hankalaa kulkea apuvälineillä sohjossa ja märällä hiekalla.

Toin kirjastosta luontokirjallisuutta ja luimme porukalla Lapin luonnosta kertovaa suurikuvaista kirjaa, kuuntelimme lintujen ääniä cd- levyltä ja tutkimme ulkoa tuomiani varpuja, käpyjä ja männyn neulasia. Iltapäivällä teemapäivämme huipentui siementen istuttamiseen ruukkuihin ja pannukahvin maisteluun. Nyt saammekin seurata kuinka istuttamamme paprika, lehtikaali, lehtisalaatti ja pinaatti lähtevätkään itämään. Uskon, että asiakkaamme saivat päivästä vähintään oikein hyvän mielen! Ja näin lähihoitaja-opiskelijan näkökulmasta luonnon tuominen muistisairaankin arkeen on tärkeää yleisen jaksamisen vuoksi. Luontokokemukset tuovat muistoja mieleen ja saavat aikaan pitkiäkin keskusteluja menneistä retkistä, tapahtumista ja muistoista. Odotan innolla että lumet sulavat pois työpaikkani ympäristöstä ja pääsemme ulkoilemaan porukalla lähemmäs luontoa!

Meillä olisi Pikku-J:n kanssa tarkoitus ajella Inariin ja osallistua Siidan järjestämälle Lintu-hetkelle. Pikku-J ei olekaan aikaisemmin osallistunut ulkopuolisen järjestämään retkeen ja pieni maisemanmuutos tekee varmasti terää itsellenikin.

Vähintään käymme virkistymässä lähimetsässä, jos emme muualle pääse. Vielä täytyy houkutella tuota isompaa J:tä mukaan ja jos Utsjoelta löytyy joku joka on kyytiä vaille Inariin, ota yhteyttä – kyytiin mahtuu!

Viettäkääs mukava luontopäivä, satoi tai paistoi.

 

Koirakaverini Kiiski

DSC_5092 DSC_5094
DSC_5098

Kiiski Kike Kikkurainen, rakkaalla lemmikillä on monta nimeä!

Edeltävässä postauksessa hieman vihjailinkin jo tähän suuntaan – olen ehtinyt haaveilla karvaisesta vaelluskaverista vasta puolisen vuotta, mutta Kiiski tassutteli elämäämme nopeammin kuin uskoimmekaan. Ilmoitus facebookissa kotia etsivästä yksi vuotiaasta Kiiskistä osui heti silmään ja pohdinta toisen koiran hankinnasta lähti tosissaan käyntiin.

Olin päätynyt suomenlapinkoiraan luettuani rotukuvauksia ja keskusteltuani muiden koiraharrastajien kanssa vaellus ja retkeilytarkoitukseen soveltuvista roduista. Sen luonteenkuvaukseen kuuluu rohkeus, älykkyys, rauhallisuus, koulutettavuus, uskollisuus ja ystävällisyys.

Kävin tutustumassa Kiiskiin yhdellä koulujaksollani Rovaniemellä ja jaksolta kotiin palatessani farmariauton takakontista kurkistelikin kestohymyn omaava karvakasa. Ajomatka sujui koiran osalta hyvin – välillä se katseli maisemia takalasin läpi ja kutsuessa kurkisti pikaisesti huhuilijaa. Kotipihalla vastassa olikin Peku, ja koirat tutustuivat toisiinsa hännät heiluen. Västääminen kesti kaksi ensimmäistä päivää ja oltiin J:n kanssa hyvin tyytyväisiä koirien ensireaktioon toisistaan.

Nyt kaksi viikkoa myöhemmin koirat tulevat edelleen loistavasti toimeen keskenään ja Pekustakin huomaa kuinka onnellinen se on uudesta västäyskaverista, vaikka välillä meidän 3-vuotiaalla ”vanhuksella” meinaakin nuoremman leikit väsyttää.

Mun oli tarkoitus avata telttailukausi tänä perjantaina, mutta jouduinkin jäämään sairaslomalle töistä flunssan takia. Harmitti ihan älyttömästi! Tää kevät, jolloin tunturissa kulkeminen on hankalaa pehmeän hangen ja märkien mättäiden takia on muutenkin hiljaista blogin osalta. Ensi viikolla mulla on vapaat perjantaista sunnuntaihin, jos sitä torstai – perjantai yön viettäisi Kiiskin kanssa luonnossa. Ja sen jälkeen mulla onkin taas yllättäen kouluviikko Rovaniemellä. No, mielummin nyt kipeänä kuin kesällä!

Josko tänä kesänä?

DSC_3156 DSC_3240
jackwolfsskintundra
Mä tahtoisin vaeltaa ja retkeillä enemmän. Yleensä esteenä tälle on ollut seuran puute, jonka takia vaelletut kilometrit ovat viime vuosina vähentyneet verrattuna partio- ja kouluaikoihin. Nykyään mulla onkin onneksi kaksi luottoretkeilijää elämässäni joiden kanssa pääsen nauttimaan luonnosta, kunhan aikataulut vain sopivat yhteen. Ajatus yksin vaeltamisesta on vaivannut jo toissakesästä lähtien ihan tosissaan (myönnän että Kuukausi yksin erämaassa- Minnan seikkailu on vaikuttanut suuresti ajatuksiini). Aikaisempina vuosina olen miettinyt että yksin vaeltaminen on aloitettava mikäli seuraa ei löydy, mutta pelko pärjäämättömyydestä on estänyt haaveet.
pekuteltta
ff DSC_3245Ja tämän talven olen miettinyt että miksi en pärjäisi? Tuskin olen täysin valmis vaeltaja, mutta kokemusta ja osaamista on kertynyt vuosien varrella sen verran että voisin väittää pärjääväni yksin enemmän kuin sen yhden yön. Suurin haaste on nimenomaan se henkinen yksinäisyys.

Olen kirjoitellut aikaisemminkin peloistani karhuja kohtaan. Nyt karhupelko alkaa olemaan takana päin pohdittuani muita vaeltajia. Kuinka moni on joutunut vaaralliseen tilanteeseen villieläimen kanssa vaelluksen aikana? Aika harva. Kuinka todennäköistä on että juuri minä törmään karhuun? Pieni, mutta mahdollinen.

Tuttavapiiristäni on yhtäkkiä ponnahdellut esiin yksin vaeltavia henkilöitä. Yksi lähti suunnitellusti pimeään aikaan Karhunkierrokselle ja toinen joutui vaelluskaverin peruutuksen takia lähtemään yksin matkaan. Ja molemmat selvisivät reissustaan.

eeee DSC_3283cc
sds
Viime kesänä kokeilin yksin luonnossa yöpymistä Pekun kanssa Skoarrajávrilla. Stressasin reissua hirveästi, jännitin yöllä ja en millään meinannut saada unta. ”Mä selvisin” oli eka ajatus aamulla ja teltan absidin oven avattuani sokaistuin kauniista auringonpaisteesta. Reissu ei ollut kovin onnistunut monesta muusta syystä, mutta se vaikutti syksyn vaelluksen öihin. Kevon reissulla edeltävänä kesänä pelkäsin koko yön vaikka erätoverini torkkui vieressä. Birkejohkalla viime syksynä nukuin korvatulpat korvissani, en pelännyt ollenkaan ja se yö oli tähän astisista telttaöistäni paras.

Skoarrajávrin yön jälkeen olen ehdottoman varma siitä, ettei musta ehkä vielä lähivuosina ole tulossa maailman rohkeinta yksin yöpyjää. Tarvitsen rinnalleni sen joka tuo turvaa ja vahtii puolestani vaikka koko yön ollessani yksin reissussa. Peku on loistava vahtikoira ja hyväluontoinen höpsö, mutta valitettavasti se ei sovellu vaelluskaveriksi vahvan riistaviettinsä vuoksi. Lyhyillä retkillä ja patikkamatkoilla se on mukavaa seuraa (ja kätevä jyrkissä ylämäissä, saa emäntään liikettä vetämisellään) mutta rinkka selässä Pekun kanssa kulkeminen on hyvin haastavaa. Peku vetää paljon ja yllättäen sen saadessa nokkaansa jonkun herkullisen riistaeläimen tuoksun se on menoa sitten…

Ensi kesänä mä aion yöpyä enemmän yksin ulkona. Ajoittaminen voi olla hankalaa töiden ja perheen takia mutta eiköhän sekin järjesty. Haaveilen myös useamman yön vaelluksesta yksin sekä kaverin kanssa erikseen.

En tiedä onko tää kesä se kesä kun viimein voitan pelkoni, mutta yritän.

Onko lukijoissa yöpymispelkonsa voittanutta? 🙂 Aukaisemalla tekstin omaan välilehteensä löytää kommenttiboksin, johon otan mielelläni vastaan kommentteja ja vinkkejä aiheeseen liittyen!

Postauksen kuvat Birkejohkalta, Rástegáisálta (linkki Retkipaikan juttuun) ja Vuolleseavttetvárrilta. Rástegáiśalta otetut ovat Emilia T:n kuvaamia.