Yö Skaidijärvellä neljä vuotiaan kanssa
Viime kesänä yövyin ensimmäistä kertaa Pikku-J:n kanssa kaksin luonnossa, yö oli oikein onnistunut ja ollaan monet kerrat muisteltu meidän pientä seikkailua. Ilahduin kun poika kertoi tahtovansa tänäkin kesänä yöksi telttailemaan ja aloin suunnitella reissua heti sadekelien väistyttyä. Taas sai toimia heti kun oli mahdollista.
Reissun toteutuksessa ei ollut muuta ongelmaa kuin kohteen valinta. Aluksi olin vahvasti viime kesän leiripaikan läheisyydessä olevan Oakkostanjávrin puolella, mutta mönkijäuran vieressä lojuva tuorehko poronraato pisti mielikuvituksen lentämään ja kuumeisesti pohdin muita paikkoja. Kun olin päässyt mielessäni sopuun raadon aiheuttajasta, J ehdotti Nuorgammin Skaidijärveä.
Totta! Skaidijärvi on lähellä tietä, suojassa ja hyvin rauhallinen paikka. Sen rannalla tönöttävä kota sopii hyvin aterioiden valmistukseen ja huussikin on vain plussaa lapsen kanssa ulkoillessa.
Lähtöpäivänä pakkaaminen jäi hieman myöhäiseksi, Nuorgamia päin ajellessamme toivoin kaiken tärkeimmän olevan mukana.
Oloni oli kerrankin hyvin rauhallinen (saattoi johtua kylillä pyörivistä poliiseista ja Kaldoaivi Ultra Trailista, tunturi kuhisi porukkaa). Tuntui hyvältä lähteä yöksi uuteen paikkaan, luottavaisin mielin lukitsin auton ovet ja lähdimme kävelemään väärään suuntaan.
Ja kun mönkijäura viimein löytyi, kävelimme 1,8 kilometrin matkan kodalle. Pikku-J kantoi uudessa Friluftsin repussaan makuualustansa, juomapullonsa ja vaatteensa. Omassa rinkassani mukana kulki kahdet makuupussit.
Teltta kasattiin yhdessä ja nakkelimme yöpymisvarusteet valmiiksi sisälle. Kiiski osoitti mieltään joutuessaan olemaan puussa kiinni vaijerillaan, siitä oli huono lähteä myyrien perään suolle.
Kodassa paistoimme makkarat ja söimme eväsleivät. Nautiskelin teetäni rauhassa Pikku-J:n leikkiessä ulkona koiran kanssa. Olin yllättynyt, että hän ensinnäkin uskalsi olla yksin pihalla auringon hiljalleen laskeutuessa ja illan hämärtyessä.
Edeltävänä yönä vessassa käydessäni kauhistelin ulos laskeutunutta pimeyttä, jännitin kuinka pimeää loppujen lopuksi tulisi.
Jälleen kerran aivan liian myöhään nukkumaanmenosta harjasimme hampaat ja kömmimme telttaan nukkumaan. Pojalle olin pukenut päälle villasukat, kerraston, villahaalarin, kypärämyssyn ja pipon. Arvatenkin hänelle tuli liian kuuma ja villahaalari riisuttiin ensimmäisenä pois.
Miljoonan ”miksi vielä ei voida alkaa nukkumaan” syyn takia kello lähestyi jo kahtatoista. Minua väsytti, lasta ei. Uskomatonta! Tuuli tuiversi ja otti kiinni telttaan. Ääni ei ollut itseäni häiritsevä, mutta aikani pohdittuani päädyimme kolmannen kerran ulos teltasta.
Siirsin tavarat eteisestä ulos, maakiilat nypittiin yhdessä irti maasta. Meidän uusi Fjällrävenin teltta on todella kätevä ja kokonaisena saatiin se käännettyä paremmin tuulensuuntaiseksi. Kangas ei ratissut enää lähes ollenkaan, kamppeet takaisin eteiseen ja jälleen päästiin kömpimään makuupusseihin.
Paitsi että Kiiski ei ollut juonut koko illan aikana. Voi hitsi vie ja taas pihalle.
Rannassa koiraa juottaessani juttelin kovaan ääneen telttaan jääneelle Pikku-J:lle rauhoitellakseni tätä, en kuullut mitä hän minulle sieltä vastaili. Takaisin telttaan tullessamme hän kommentoi ”mamma älä höpötä, mä yritän nukkua”. Ai, sori.
Ei mennyt kauaa kun hän viimein nukahti. Jes, kello on puoli yksi ja minua ei enää nukuta. Tuuli otti ärsyttävästi teltan eteiseen ja ääni oli mielestäni paljon pahempi kuin aikaisemmin kuulunut. Pohdin, että ulkona käymisen täytyi rohkaista poikaa.
Tungin korvatulppia syvemmälle korviin, pyörin ja hyörin ja yritin ajatella mukavia nukahtaakseni. Ärsytti. Minuutit kuluivat ja tuuli oli ärsyttävämpi hetki hetkeltä. Lopulta päädyin nukkumaan Kiiskin viereen jalkopäähän, mielummin nukuin märän karvan hajussa kuin lähellä häiritsevää ääntä.
Kolmen maissa hoksasin nukahtaneeni hetkeksi. Pian kello olikin puoli viisi, varttia vaille seitsemän. Olin nukahtanut! Selkääni sattui. Kurkistin Pikku-J:tä, hän nukkui vielä. Kömmin oikeinpäin ja toivoin unien vielä jatkuvan. Olin väärässä, hän heräsi.
Olin ylpeä hänestä. Hän nukkui lopulta koko yön heräämättä omassa pienessä makuupussissaan. Hänet on kuin luotu retkeilemään.
Helpottaakseni omaa aamuani toivoin puhelimestani löytyvän jonkun suoratoistopalvelun, Mtv Katsomo pelasti aamuni ja sain rauhassa heräillä kipeän selkäni kanssa lastenohjelman äänien täyttäessä teltan.
Puimme päälle, avasin tuuletusräppänät ja poistuimme porukalla kodalle. Teltan takana seisoi suuri poro sarvineen, Pikku-J innostui näkemästään ja itse hieman harmistuin. Jos mörönsyöttini ei hoksaa nukkuessaan kymmenen metrin päässä puuhastelevaa poroa, mitähän kaikkea telttani ympärillä öisin pyörii…
Kiiskikin pääsi tällä kertaa mukaan kotaan häädettyään vaarallisen tunkeilijan läheltämme. Paistelin pojalle aamupalaksi makkaran, puuro ei kelvannut. Kaasukeittimeni ei aluksi toiminut kunnolla ja puurostani keittyi oikein maittava lämpimän kamiinan päällä.
Aamukahvit keittyivät toimimaan alkaneella kaasukeittimellä samalla kun poika poistui pihalle leikkimään koiran kanssa. Koiran syötyä aamupalansa he leikkivät kepeillä. Kahvini oli hieman liian tujua, juuri sopivaa huonosti nukutun yön jälkeen.
Toin uudet puut kotaan ja siivosin jälkemme. Teltan purku oli helppoa ja kerrankin mukavaa.
Näistä tulee perinne. Oloni on hyvin kiitollinen päästyäni jälleen luontoon poikani kanssa. En malta odottaa, että ensi kesänä pääsemme koko perheen kanssa Skaidijärvelle yöpymään.
