Tuiskukuru – Suomunruoktu 13 km
Seitsemän aikoihin kaivoin korvatulpat korvistani ja revin unimaskin silmiltäni – tupakaverit heräilivät alapuolellani ja Kiiski vinkui ovella rauhattomana. Koirastani kun ei tiedä onko sillä pissahätä vai halu saada haleja sen vinkuessa, puin nopeasti päälleni ja lähdin Kiiskin kansa ulos. Aamu oli sumuinen, pilvistä pystyi hahmottamaan lähestyvän vesisateen.
Valmistelin aamupalaani samaan tahtiin muiden kanssa. Miehet ja pieni koira (en tunnista koirarotuja…) tekivät lähtöä aikaisemmin ja jäin ulkona yöpyneiden vaeltajien kanssa tupaan. Lueskelin lehteäni ja kulutin aikaani – tällä kertaa lähdin liikkeille vasta kymmenen maissa minimoidekseni tylsistymisen Suomunruoktulla. Halu vaeltaa pidemmälle oli kova ja tutkin kartasta potentiaalisia leiripaikkoja seuraavalle yölle.
Hiljalleen jätimme Tuiskukurun taaksemme. Sää oli sopivan viileä, aamulla tihkutti hieman mutta tummista pilvistä huolimatta päivä pysyi sateettomana. Ohitseni ajoi jälleen mönkijöitä ja vastaani tuli muutama muukin vaeltaja.
Olo oli edeltävään päivään verrattuna tarmokkaampi ja kaikinpuolin parempi. Sain minua ennen lähteneet vaeltajat kiinni, ohitimme heidät ja rennoin askelin saavuimme Suomunruoktun autiotuvan pihaan.
Halusin pystyttää telttani tällä kertaa joen lähelle ja bongasinkin sieltä oikein tasaisen ja mukavan paikan. Jätin Kiiskin syömään eväitään nuotiopaikan lähelle ja samalla kun valmistin ruokaa ryhdyin pystyttämään telttaa. En jaksanut vaeltaa enää pidemmälle saman päivän aikana.
Fiilistelin yksinäisyyttäni nuotiolla, annoin ruuan keittyä rauhassa tulella ja join teetä Kiiskin pistäessä rennosti makuulleen puun alle. Saimme seuraa yksin vaeltaneesta miehestä joka vinkkasi, että alueen telttapaikat sijaitsevat tuvan koillispäässä. Joo… Kävin lukaisemassa infotaulun ja syötyäni roudasin teltan ja kamppeet sille samalle paikalle jossa nukuin ensimmäisen yöni.
Teltassa luin kirjani loppuun, luin lehteäni ja kävin tuvalta lainaamassa kynää lehdestä löytyneiden sudokujen täyttöön. Illalla kävin käyttämässä Kiiskin tarpeillaan ja huomasimme lukuisten telttojen nousseen ympärillemme – myös sinne ”kielletylle” alueelle.
Kello oli kahdeksan kun viimein pistimme nukkumaan. Odotin yön olevan kylmä joten puin päälleni kaiken mahdollisen takkia ja vaellushousuja lukuun ottamatta. Jouduinkin pari tuntia nukuttuani riisumaan lähes kaiken pois – yö oli yllättävän lämmin!
Kolmantena iltanani en murehtinut pelkojani yksin luonnossa yöpymisestä. Olo oli oikein turvallinen ja mukava. Halusin vain nukkua. Päivä oli kaiken kaikkiaan paljon parempi kuin edeltävänsä, halu vaeltaa ja ylittää omat rajat kasvoi kasvamistaan.
Risukeittimen äärellä istuskellessamme jostain kauempaa kuului ketun surkeahko rääkäisy. Muuten saimme oleskella paikallamme kahdestaan.
