Pakkasyö Sivakkaojan laavulla

IMG_20230114_135103__01

Viikonloppuna sain loistavan tilaisuuden käydä viettämässä yksinäistä aikaa luonnossa Kiilopään läheisyydessä Urho Kekkosen kansallispuistossa.

Aika tosin oli rajallinen. Pääsin hiihtämään vasta yhden jälkeen iltapäivällä ja takaisin autolla tulisi olla seuraavana aamuna ennen yhtätoista.

Yöpaikasta en ollut täysin varma. Se selviäisi hiihtämisen aikana. Tahdoin päivälle kilometrejä joten Niilanpään päivätupa saisi toimia paikkana jossa teen lopullisen päätöksen yöpaikasta.

IMG_20230114_145129__01
IMG_20230114_144205__01
Tihku jäätyi vaatteiden pintaan

Pakkasta oli muutaman asteen verran ja taivaalta tihkutti vettä. Takkivalintani oli liikkumiseen huono, ajattelin kevytuntuvatakin olevan mukavan lämmin ohuen merinokerraston kanssa. Todellisuudessa sai tehdä töitä etten hikoillut itseäni märäksi, riitti että vesi kostutti takin ulkoa käsin.

Kiilopäällä ei ollut kuin muutamat ladut tehtynä. Niilanpäälle seurailin lumen peittämää kelkanjälkeä, hiihtäminen oli mukavaa pehmeässä hangessa.

Niilanpään tullessa esiin päätin ettei Rautulampi ole fiksu valinta yöpaikaksi ajan ollessa liian rajallinen. Aamulla olisi kiva myös nukkua myöhempään joten päätin kääntyä päivätuvalta kohti Ruijanpolkua ja Sivakkaojan laavua.

IMG_20230114_151353__01
IMG_20230114_160632__01

Hiihtelin alemmas Sivakkalaavunvaaran eteläkylkeä myötäilevää merkittyä reittiä pitkin. Komeat tykkylumipuut tekivät hämäränevässä illassa kulkemisesta kutkuttavan jännittävää. Tunsin kuinka hanki kantoi tiettyä linjaa hiihtäen, reittiä oltiin ajettu jossain vaiheessa kelkalla. Pian uran löytymistä helpotti toisen hiihtäjän vanhat jäljet joita seurasin alemmas pimenevään metsään.

En voinut kuin nauttia yksin olosta, metsän hiljaisuudesta ja lukuisista kettujen, riekkojen ja jänisten jäljistä. Tunsin kiitollisuutta siitä vaivasta jonka olen nähnyt päästäkseni tähän pisteeseen, pimeydestä riippumatta uskalsin kulkea uuteen kohteeseen pelkäämättä.

Ahkio kaatui muutaman kerran ennen kuin saavuin Ruijanpolun risteyskohtaan. Vanha reittimerkki näytti vaikuttavasti suuntaa tiheämpään metsään.

Nälkä alkoi vaivata. Olin syönyt termaristani kasvis-linssihässäkkää ennen hiihtämään lähtöä, aina pitäisi löytyä taskusta muutama välipalapatukka tälläisiä tilanteita varten. Matkaa ei kuitenkaan enää ollut kuin kilometrin verran.

Laskiessani rinteen alas Sivakkaojalle pidin suuresti maaston muuttumisesta. Koneella tehty latu lannisti tunnelmaa, pian olisin perillä laavulla ja pimeässä seikkailu päättyisi.

Linkki Karttapaikka.fi – Sivakkaojan laavu

Saavuttaessani laavun ensitöikseni etsin uudelle Hillebergin teltalleni sopivan paikan. Onnekseni laavun takas löytyi valmiiksi tampattu laaja alue! Paikka oli kuitenkin rinteeseessä ja jouduin tallomaan pahimmat möykyt matalemmiksi. Pystytin teltan laiskasti, olin metsän suojissa eikä yöksi oltu luvattu paljoa tuulta.

IMG_20230114_174110__01
IMG_20230114_172537__01
IMG_20230114_174423__01

Sivakkaojan laavu sijaitsee Sivakkaojan varrella. Sen tavoittaa helpoiten Ruijanpolkua pitkin kävelemällä, lyhyimmillään matkaa laavulle tulee parkkipaikalta hieman yli 700 metriä. Laavun läheisyydessä on käymälä sekä halkovarasto. Talviaikaan laavun ohitse menee lanattu hiihtolatu.

Seuraavaksi aloitin päivällisen valmistamisen. Bensakeitin toimi kuin unelma huollon jälkeen, sain lämmitettyä pakastepyttärini hetkessä. Tuodakseni lisää tunnelmaa iltaan join ystävältäni saamaani Lahtisekoitus- teetä ja luin Alibia.

Laavu oli mukavan tunnelmallinen paikka viettää iltaa. Lämmitin toisen annoksen pyttäriä iltapalaksi kuljailtuani laavun ympäristössä. Illan aikana ohi hiihti muutama henkilö ja yleiskäyttöuran ja fatbikereitin huolto pyörähti kelkalla lähistöllä.

Alibista huolimatta tunsin oloni turvalliseksi laavulla. Tuli tanssi nuotiolla, pakkanen kiristyi. Kahdeksan aikaan tein iltatoimet ja valmistelin teltan yötä varten.

Yöksi oli luvattu maksimissaan -15 astetta pakkasta. Onneksi tungin untuvavaatteeni pussien sisään ja ONNEKSI otin kaksi pussia mukaan. -19 asteen ouray ja tunturiviitta oikeanlaisilla eristeillä pelastivat yöni.

Heräsin yöllä kylmän hiipiessä pusseista sisään. Tungin aluksi jalkani untuvatakin hihoihin, lopulta puin untuvahousut jalkaan.

Aamulla herätyskellon soidessa en millään olisi viitsinyt nousta kylmään. Puin takkia päälle ja ängin kylmästä kohmettuneet pilkkikengät jalkaani. Teltasta ulos kömpiessä vastassa oli pimeä, otsalampun valossa kimmeltelevä ja pakkasessa paukahteleva metsä.

Miten viisitoista astetta voi tuntua näin kylmältä? Nenänpää sanoo kaksikymmentä. Hrr!

IMG_20230115_074233__01
IMG_20230115_075900__01
IMG_20230115_080826_Bokeh__01

Ensitöikseni sytytin nuotion. Puut olivat märkiä ja umpijäässä. Tamppasin maata tehdessäni kiehisiä etteivät varpaat jäätyisi. Joesta hakemani vesi oli ehtinyt jäätyä pinnasta viimeinkin päästessäni keittämään puuro- ja kahvivedet. Pohdin, että pakkasta täytyy olla rutkasti enemmän kuin -15.

Aamu oli aikamoista lämpimänä pysyttelyä. Varpaat jäätyivät purkaessani telttaa eikä asiaa auttanut yhtään kylmien monojen pukeminen jalkaan.

Hiihdin yleiskäyttöuraa pitkin Kiilopäälle. En viitsinyt riisua villahousuja ja untuvatoppahousuja vaan hikoilin koko matkan takaisin autolle. Tätä en tekisi hiihtovaelluksella, olisi vain kohdattava kylmyys hetkeksi ja odotettava kropan lämpeämistä hiihdellessä.

Onnekseni auto käynnistyi vaivatta kylmän yön jäljiltä, takakonttia en saanut auki kaikki poppakonstitkin käytettyäni. Sulloin ahkion ja sukset takaoven kautta sisään ja poistuin Kiilopäältä yhdentoista aikaan hakemaan lasta lähistöltä partioleiriltä.

Partioleiriltä kuulin pakkasen käyneen -27 asteessa. Ei siis ihmekkään kun meinasi paleltaa!

IMG_20230115_091257__01
IMG_20230115_093535__01

Hiihtoretki kaamosvärien maailmaan

DSC_7322
DSC_7323

Olin todella iloinen kun vapaalle sattui upeiden värien sävyttämä päivä! En ollut uskoa onneani kun ajelin Pulmankijärventietä pitkin noutamaan sukseni päästäkseni nauttimaan maisemista täydessä yksinäisyydessä.

Yksinäisyyttä olen kaivannut viimeaikoina kovastikkin. Ekstroverttinä ihmisenä nautin ihmisten kanssa olosta ja uusiin tutustumista, mutta erityisesti kaipaan yksin erämaassa oleskelua, pelkkää vaeltamiseen keskittymistä ja luonnosta nauttimista. Lähtiessäni hiihtämään Isonkivenvaaran levikkeeltä kohti pohjoista näin jo monet kohteet joille pysähtyisin kuvaamaan, päätin käyttää haaveiluun niin paljon aikaa kuin herkästi kohmettuvat varpaani sallisivat.

Vain Kiiski puuttui matkasta. Se sai jäädä kotia, innokas koira ja kamera ovat huono yhdistelmä.

Haaveilua tahditti hiljaa sinertävällä taivaalla möllöttävä kuu. Etelään katsoessa upeat kaamoksen värit värjäsivät hangenkin eri lilan sävyillä, maisemat olivat kuin överistä maalauksesta.

DSC_7327
DSC_7324

Laskiessani pehmeällä hangella alemmas laaksoon kostea kylmä ilma jäädytti hiukseni, vaatteeni ja kameran kauniiseen kuuraan. Hanskoja ei kärsinyt ottaa käsistä pois kuvaamisen ajaksi, vaikkei pakkasta ollutkaan paljoa kostea ilma jäädytti paljaan ihon hetkessä. Pohdin mitä kaikkea runsas ulkoilu vuosien aikana tekee suojattomille kasvoilleni, tulin kuitenkin siihen tulokseen että mielummin kurtistun ajoissa kuin jäisin paitsi näistä kaikista upeista hetkistä.

Sumusta näkyi hiljalleen lähenevät kelkkasafarin valot. Lyhyt letka oli hetkessä huristellut ohitse, sain jatkaa yksinoloani. Päätin jatkaa vielä hetken etelään ennen tien ylittämistä ja pohjoiseen kääntymistä, varpaat kestäisivät vielä hetken hiihtelyä.

En ole vieläkään ostanut itselleni monoja. En oikein tiedä mitkä olisivat parhaimmat – Alpinan Alaskoja en osta, viime talvena kipeytyneet akillesjänteet oireilevat nykyään ikävästi napsahtelemalla. Hiihtovaelluksesta on kuitenkin jo pian vuosi aikaa… Crispin monot vain hiersivät kantapäät, niihinkin tarvitsisin kahdet villasukat jotta varpaat eivät kylmenisi tunnottomiksi.

DSC_7331
DSC_7338

Ylittäessäni tien sumu sankkeni. Maisemat muuttuivat tuntemattomiksi, haaveilua piti vähentää ja keskittymistä lisätä jotta hiihtoretkessäni olisi jotain järkeä. Varpaita palelsi, oli aika lähestyä autoa.

Hanki ei ollut yhtä kantavaa tien toisella puolen, varvikossa suksi upotti. Hiihtäminen vaihtuneissa olosuhteissa toi kuitenkin sen verran mielenkiintoa matkaan etteivät pienet haasteet haitanneet.

Oli jännittävää seurata miten oma pää käyttäytyy sumun keskellä. Huomasin hakeutuvani koko ajan kauemmas tiestä, tuttujen maamerkkien avulla sain suunnan pidettyä oikeassa. Joskus olisi makia päästä kokemaan täydellisessä sumussa suunnistaminen kartan ja kompassin avulla.

DSC_7345
DSC_7357
DSC_7367

Noustessani takaisin Isonkivenvaaralle sumu jäi alemmas laaksoon. Korkealta näki miten Njállavaaran ja sen lähitunturien huiput tulivat esiin sankan pilvimäisen vaahdon alta.

Lumeen peittyneet kivet näyttivät sulavilta vaahtokarkeilta. Tuuli on puhaltanut erämaahan aaltoja ja peittänyt alleen lukuiset riekkojen ja kettujen jäljet.

Vielä ei erämaasta löydä täydellistä kantohankea. Uudet eläinten tekemät jäljet ja moottorikelkkojen urat katoavat lähestyvien tuulien ja lumisateiden myötä. Pian myös kaamos loppuu ja ensimmäisten auringon pilkahdusten odottelu alkaa. Kymmenes kaamos on ollut itselleni armollinen ja upeaa aikaa – kiitos siitä!

Kaamospäivä kirkkotuvilla

kirkkotuvat

Muut postaukseni Utsjoen kirkkotuvista

En tiedä onko tunnelmallisempaa paikkaa viettää kaunista kaamospäivää kuin Utsjoen historialliset kirkkotuvat. Tälle kohteelle tulee palattua vuosi toisensa jälkeen, yleensä vuodenaikojen taitteessa. Kirkkotuvat taitavatkin olla blogini yksi kirjoitetuimmista aiheista.

Pakkasen laskiessa pariinkymmeneen asteeseen lähdin tyttären kanssa kävelemään seurakunnan järjestämän joulupolun läpi. Polun avajaisten aikaan olimme ikävästi sairaina ja pitkittyneen vatsatauti – kuume episodin päätyttyä oli pakko pitää lapsille muutama sisäpäivä jotta he tervehtyisivät kunnolla.

Onnekseni kaikki selvisimme sairasteluista ilman pahempia väsymisiä. Se olisi tästä vielä puuttunutkin.

DSC_7302
DSC_7307

Polkua valaisi vielä muutama kynttilä jäälyhdyissään. Aloitimme polun läpikäynnin kammista josta poimimme mukaan arpana toimivan vastauslomakkeen. Tehtävänä oli laskea polun varrelta löytyvät enkelit ja tutkia tupien sisältöä.

Lapsille kirkkotuvat ovat hyvä vierailtava kohde, talviaikaan pihapiirissä kulkee usein paikalla käviöiden tekemät hyväkuntoiset polut ja kesällä kukkien peittämällä kentällä juoksemisesta ei tunnu tulevan loppua. Järvikin on sen verran kaukana tuvista, että pientäkin lastakin on helppo vahtia alueella.

Kylmä ilma puri poskiin, sormet kohmettuivat vastauslomaketta täyttäessä. Vanhasta saunasta oli hankala tihrustaa pimeydessä piileskeleviä tonttuja, emme varmaankaan pystyneet löytämään kaikkia! Olisi pitänyt napata mukaan kammissa ollut taskulamppu.

kirkkotuvat_kaamos

Kirkkotuvat ovat toimineet vuosikymmeniä sitten majotteina kirkkoon ja markkinoille saapuville. On kiehtovaa saada kokea tupien suoja ja tunnelma, millaista elämä onkaan ollut Saamenmaalla 1700- luvulla, jolta ajalta osa tuvista on?

Kulttuurihistoriallisesti paikka on hyvin arvokas ja on hienoa miten tupia hyödynnetään myös tuomaan lapsille iloa. Joulupolku on upea lisä tupien historiaan, ja toivonkin että saamme viedä lapsemme vielä tulevinakin vuosina kokemaan jännittävän polun tunnelman hiljaisena kaamospäivänä.

Kirkkotuvilla vierailuun kannattaa sisällyttää myös Ulriikan polun läpikulkeminen. Talviaikaan polulle tarvitset lumikengät!

Talvitelttailukurssi 8-11.12. Nuorgamissa

IMG-20221210-WA0013
Telttakuvat: Anne Hännikäinen

Järjestin Nuorgamissa toiminimelläni Northern trails joulukuun alussa talvitelttailukurssin, jonka ideana on kannustaa talviretkeilemään ja yöpymään teltassa tai muussa majoitteessa kylminä öinä. Käytimme majoituksena ja taukopaikkoina työpaikkani 70Northin mökkejä.

Talviaikaan retkeily vaatii enemmän suunnittelua, mutta hallitessa perusasiat pakkaskelit eivät ole este pidemmällekin retkelle.

Talviretkeily on itselleni hyvin tärkeä osa arjessa pärjäämistä, etenkin kaamosaikaan. Hämärän ajan ollessa rajallinen aika lähteä retkelle ilman otsalamppua on lyhyt, mutta palkitseva.

Kurssin ensimmäisenä iltana kokoonnuimme Kieppi-mökkiin tutustumaan ja käymään kurssin sisältöä läpi. Tarjolla oli lämmintä juotavaa ja pientä purtavaa takkatulen valossa. Osallistujilla oli mahdollisuus saunoa.

IMG_20221209_114053__01

Ensimmäisenä aamuna aloitimme talviretkeilyyn tarvittavan vaatetuksen ja varusteiden läpikäymistä. Edeltävänä iltana Nuorgamiin iski kova lumimyräkkä joka oli peittänyt tiet alleen. Aamun valjetessa saimmekin kaivaa autoni irti hangesta. Hyvä alkulämppä siis.

Tutustuimme tunturisuksiin 70Northin toimipisteellä ja lähdimme hiihtämään puuterihankeen. Mukanamme oli myös ahkio, jota halutessaan olisi saanut vetää. Lunta oli satanut yön aikana todella paljon, pohjaa ei ollut joten välillä oltiin polvia myöten uppeluksissa tunturisuksista huolimatta.

Kaamosaikaan hämärä, eli päivän valoisin hetki kestää vain hetken. Päivämatkaa oli kymmenen kilometrin verran, päivän alkaessa pimentyä saavuimme Hillagammille ja sen pihan kodalle lämmittelemään sekä syömään retkikeittimellä lämmitettävää keittolounasta. Jälkkäriksi nautittiin sokerisia s’moresja.

IMG_20221209_121520__01

Paluumatkalla saatiin nauttia vasta ajetusta kelkanjäljestä. Oli tunnelmallista hiihtää otsalamppujen valaisemaa reittiä, sama maisema näytti erilaiselta saatuaan tumman peitteen ylleen.

Myöhemmin illalla kurssilaisten vietettyä vapaa-aikaa ja saunottua alkoi pakkasella ulkona yöpymisen läpikäynti. Kävimme läpi vaatetusta ja varusteita, miten untuva- sekä kuitupussit eroavat toisistaan ja minkälaisilla alustoilla maasta hohkaava kylmyys pidetään poissa.

Telttoja pystyttäessämme opeteltiin kasaamaan majoite hankeen tuulisella säällä ja käytiin läpi muita talviaikaan teltan pystykseen käytäviä seikkoja, kuten keinoja saada teltta kiilattua maahan, mitä huomioida ympäristöstä talviaikaan ja miten hankea voi hyödyntää leirin pystytyksessä.

Toinen teltoistani ei ollut käyttökunnossa joten päädyin itse lainaamaan teltan itselleni. Oli jännittävää saada yöpyä kahden hengen pikkuyksiössä. Oma Fjällrävenin abisko shape 3 meni kurssilaisille.

Yöllä pakkasta oli viitisen astetta ja kaikki nukkuivat yönsä lämpiminä ulkona. Itse pärjäilin hyvin yksiössäni jätettyäni sisäteltan oven auki, jottei tila kostuisi hengityksestäni. Kaikki heräsimme yöllä narskuviin askeliin, itse luulin äänien tulevan telttani sisältä ja hetken jo panikoin myyrän hiippailleen toisen makuupussini sisään. Aamulla leirimme ympäriltä ei kuitenkaan löytynyt kuin omia jälkiämme.

Yöpyessämme mökin pihapiirissä kurssilaisilla oli mahdollisuus poistua yön aikana lämpimään nukkumaan. Näin kynnys mennä ulos nukkumaan on pienempi.

IMG_20221210_123820__01
IMG_20221210_122811__01

Aamiaisen jälkeen suuntasimme lumikenkäilemään, mahdollisuutena oli myös testata liukulumisuksia. Vierailukohteena oli Suomen pohjoisimmaksi tituleerattu mänty sekä Tunturilumo- mökki. Sää oli selkeästi kylmempi kuin edeltävänä päivänä, lämpö pysyi hyvin yllä tarpoeasamme vaarojen yli lammen rannalla sijaitsevan mökin suojiin.

Hirven jauhelihakeittoa ja takan lämmössä kypsytettyjä suklaabanaaneja syötyämme matka jatkui takaisin Kiepille. Päiväretkien aikana keskusteltiin miten pidemmillä reissuilla pärjää lämpimänä ja kuivana.

Paluumatkalla pakkasen kiristymisen tunsi.

IMG_20221210_133006__01

Illan tullen olin lopulta ainoa joka kohtasi -19 asteen pakkasen. Kurssilaiset olivat tyytyväisiä hyvään edeltävään yöhön, joten iltapalan yhteydessä näytin mitä itse aion pukea telttaan ja minkälaista alusta-makuupussiyhdistelmää hyödynnän.

Oli mukava kömpiä omaan tilavaan telttaan edeltävän yön tilaihmeen jälkeen. Valitsemani pussiyhdistelmä oli todella lämmin ja sain nukuttuani yön hyvin.

Aamiaisella kokosimme kurssin yhteen, kävimme ulkona hyytävässä pakkasessa pakkaamassa teltat niin kuin olisimme siirtämässä leiripaikkaa toiseen.

Oli onni, kuinka torstain myrsky toi paksun lumipeitteen maahan ja pääsimme viimein hiihtämään. Kurssin vetäminen yksin oli aikamoinen suoritus, mutta odotan innolla seuraavia mahdollisuuksia opastaa kiinnostuneita pääsemään rakkaan harrastukseni makuun – ulkoilemaan säällä kuin säällä!

Olisitko sinä kiinnostunut yöpymään luonnossa opastetusti? Miltä kesäajan vastaavanlainen kurssi kuulostaisi?