Ruskapatikka Kuoppilasjärvelle

DSC_1350
DSC_1343
Olin haaveillut kuivan kelin viimeisestä telttaretkestä syyskuiselle viikonlopulle, kunnes unohdin suunnitelmani täysin. Lauantaina kävellessäni lasten kanssa kotiin Kylätalo Giisán syysmarkkinoilta muistin haaveiluni ja yhtäkkiä minun oli pakkko päästä matkaan. Aurinko paistoi ja sää vaikutti hyvin lupaavalta.

Kotona pakkasin parin tunnin sisään rinkkani, odotin J:n kotiin ja lähdin matkaan kotipihasta Geologiselle polulle. Toivoin Kuoppilasjärvellä olevan muitakin vaeltajia, sillä pimeä yö tulisi olemaan minulle ensimmäinen laatuaan yksin koiran kanssa.

Kuljin Geologista polkua pitkin ylös poroaidan portille ja siitä suunnistin suoraan retkeilyreitille Johtalanvárrin alapuolelle. Aurinko paistoi kauniisti pilvien lomasta ja ruskan sävyt loistivat kirkkaina valoa vasten. Kauhistuin tajutessani kuluttaneeni jo lähes tunnin pelkästään kylän lähellä patikointiin, en tahtonut kiirehtiä auringonlaskun takia.

DSC_1357 DSC_1365
DSC_1368 DSC_1369
Johtalanvárrilla kohtasin kaksi muuta vaeltajaa jotka naureskelivat vain kiertävänsä Härkävaaraa matkallaan kohti länttä. Lähdin heidän edellään painamaan kohti Oađašanjávria jolla tarkoituksenani oli pitää pidempi tauko.

Huomasin itsekkin reitin lähinnä kiertävän kauempana kohoavaa Härkävaaraa. Ajan kuluessa harmittelin, etten ollut taas lähtenyt kulkemaan suoraan erämaan halki kuten aikaisemmin kesällä tein patikoidessani Kuoppilakselle. Ohitin monet porot ja sain lähes raahata Kiiskiä perässäni sen haistellessa vauhkona niiden perään. Kahden ja puolen tunnin kuluttua pääsin taukopaikalleni auringon alkaessa hiljaa laskeutumaan.

DSC_1379
DSC_1377
DSC_1380-2
Olin kotona syönyt tuhdin lounaan jonka avulla olin jaksanut hyvin Oađašanjávrille. Kesällä Oađašanjohkan ylittävä silta oli vielä hajalla, nyt paikalla oli uusi ja vankka lankkusilta. Istuskellessani kivellä eväitäni syöden näin perässä tulevien vaeltajien hiljaa lähestyvän. Uskomatonta mutta totta, ajattelin 1/4 suklaalevyn syömisen olevan helppo nakki, hain lisäboostia jaksamiseen mutta tosiasiassa sain koko reissun kestäneen suklaaällötyksen.

Roavvoaivin vierellä paistavaa aurinkoa vasten oli hankala vaeltaa. En nähnyt eteeni kunnolla, mielikuvitus alkoi laukata ja mietin, mahtoiko edessä olla jotain mitä minun kannattaisi huomata… Auringonpaisteen ansiosta maisemat näyttivät täysin erilaisilta kuin mitä ne kesällä olivat.

DSC_1397 DSC_1406
DSC_1413 DSC_1424
Roavvoaivin takaa lähdin oikomaan kohti Kuoppilaksen autiotuvalle vievää polkua. Tarkoituksenani ei ollut oikoa alun suunnistusta enempää, mutta kellon lähestyessä seitsemää oli pakko nopeuttaa tahtia mikäli tahdoin perille ennen pimeää. Punertavassa auringonlaskussa ruskan värjäämällä maalla oli upea kävellä. Lähestyvä pimeys ei pelottanut, odotin innolla pääsyä tuvalle.

Tuvalle vievälle polulle päästessäni yritin nähdä liikettä, telttoja, mitä vain toisista vaeltajista vihjaavaa. Yllätyin autiotupaan kurkistaessani, lisäkseni paikalla olisi ainakin yksi vaeltaja.

Turvallisin mielin ryhdyin kasaamaan telttaani tuvan takana kohoavalle nyppylälle. Paikka valikoitui kauniin järvimaiseman ja valmiin nuotion kiviringin perusteella. Teltan pystytyksen jälkeen sytytin nuotion ja aloin valmistaa iltapalaa. Illan pimentyessä seuraamme liittyi vielä kaksi vaeltajaa lisää.

DSC_1430 DSC_1433
DSC_1440
Heti pimeyden saavuttua tunsin lämpötilan laskeutuvan nollaan. Kylmä pakotti pukemaan lisää vaatetta päälle, järvelle ilmestyi aavemaista sumua. Istuskelin nuotioni äärellä ja nautin. Kiiski pisteli vesikuppiaan palasiksi takanani. Paistelin nuotiolla folioleipää ja join teetä, iltapalan jälkeen venyttelin odotellen nuotion sammumista.

Näin tunturin takaa nousevan jotain punaista. Mieleen tuli metsäpalo, mutta nopeasti näky paljastui suureksi kuuksi. Taisi olla täysikuu, niin komeana se nousi ylös hiljalleen. En tuntenut pelkoa pimeästä.

Täysikuun lumoamana kömmin myöhemmin nukkumaan. Kauhistelin, kuinka kylmä yöstä olisi tulossa ja ryömin makuupussiini. Ei mennyt kauaa kun huomasin kylmän puskevan makuualustan kautta pussiin. Aloin palella jo alkuyöstä. Siirsin teltan pohjaeristeenä käyttämäni avaruushuovan makuupussin alle ja jumppasin ennen pussiin paluuta. Pelkkä makuualustan eristäminen ei riittänyt, lopulta tuskastuin viileässä valvomiseen ja taittelin paksun peitteen makuupussini sisään. Viimeinkin oli lämmintä!

Mutta enää ei nukuttanutkaan. Peite oli kostea, makuupussin pienestä reijästä kurkistavat kasvoni kohtasivat kylmän ilman kontrastin pussin sisällä olevaan lämpöön vastahakoisesti. Kiiski pyöri teltassa ja hakeutui aivan kylkeeni kiinni uudelleen ja uudelleen.

Kello kahdelta luovutin. En saanut unta ja Kiiski jatkoi pyörimistään. Kannoin makuualustani ja makuupussini pilkkopimeän pihan halki tuvalle, avasin oven varovasti ja herätin vaeltajat tiputtamalla Kiiskin raskaan fleksin lattialle. Kuiskin anteeksipyynnöt ja kerroin kylmän häätäneen meidät teltastamme, kiinnitin koiran oven viereen ja laitoin makuupaikkani lattialle pöydän ja keittiönurkan väliin. Nukahdin lähes heti Kiiskin lopetettua läpsimiseni tassullaan, se koki hetken olevan juuri sopiva halien hakemiselle.

Puoli seitsemältä heräilimme ensimmäisen kanssanukkujan kanssa, pyytelin uudelleen anteeksi yön metelöintiäni ja palasimme Kiiskin kanssa teltalle. Ulkona oli kaunista, paksu sumu peitti maisemat ja kuura kimmelteli auringossa. Telttani oli vaihtanut väriä vihreästä harmaaksi jäädyttyään.

DSC_1439 DSC_1443
DSC_1451 DSC_1467
DSC_1469
Nukuin teltassa puoli yhdeksään. Sumu oli väistynyt ja aloittelin aamutoimien parissa. Annoin koiralle aamupalaa ja menin itse valmistamaan syötävää tuvalle. Pyytelin kahdelta muultakin vaeltajalta häiriköintiäni  anteeksi ja keskustelimme retkeilystä aamukahvien valmistuessa liedellä. Tuvassa oli tukahduttavan kuuma.

Vaeltajien jatkaessa matkaansa menin purkamaan läpimärkää telttaa pihalle. Vettä valui dramaattisesti telttakangasta pitkin maahan. Pakkasin kamppeeni kasaan tuvan puolella, siivosin loput jäljet ja lähdimme matkaan kohti Nammajoen kurua.

Ajatus retkeilyreitin jatkamisesta Nammajärville oli tuntunut jännittävältä alueen metsien ja suuren kurun takia. Kulkiessani avoimella tunturiylängöllä kuuntelin musiikkia ja lauleskelin mukana, rinkka ei painanut paljoa mitään ja koirakin kulki nätisti. Jännitys unohtui ja sain ihastella eteeni kohoavan kurun seinämien komeutta.

DSC_1474 DSC_1476
DSC_1478 DSC_1479
DSC_1483
Kurussa ruska erottui kauniisti kaiken vihreän keskeltä. Kuruun laskeutuminen oli kuin olisi saapunut aivan eri puolelle Suomea. Kaunis  Nammajoki virtasi polun vierttä ja varjoisiin kohtiin jäänyt kuura tuoksui talvelta.

Jäimme Kiiskin kanssa syömään juolukoita, kymmenen kilometrin matkalla meillä ei ollut mitään kiirettä.

Kurun jälkeen koivumetsikössä hieman jännitti. Kolistelin juomapulloa fleksiä vasten muka pelotellakseni karhut ja hirvet pois lähettyviltä. Nammajávrin laavun pihassa näkyi liikettä ja sain kahvitella autiotuvalla tapaamani naisen kanssa mukavien keskusteluiden lomassa.

Söin välipalapatukoita, en jaksanut alkaa valmistamaan mitään suurempaa ateriaa. Keskustelut retkeilyvälineistä ja koetuista luontohetkistä veivät tovin, alunperin tarkoituksena oli pitää vain pieni tauko mutta pidempi levähdys teki vain hyvää.

Kiiskillä pettivät hermot vessareissuni aikana ja jatkoimme matkaa vauhdilla. Pitkästä aikaa koira haukkui perääni jätettyäni sen yksin leiriin hetkeksi. Vastaan tulleet porot kiinnostivat ja koira sinkoili edestakaisin niille vinkuen.

Laskin yhdentoista variksen ja korpin kaartelevan ilmassa, lähistöllä oli varmasti raato. En tahtonut edes arvailla minkä raato sai aikaan moisen yleisötapahtuman polun läheisyydessä.

Isovarpaiden pohjia hiersi. Muuten jalat ja selkä voivat hyvin. Kuntoni on selvästi parantunut kesän ensimmäiseen patikkaan verraten. Kuljimme retkeilyreitin vedenylityspaikan ohitse suoraan nelostielle ja patikoimme sen vierttä kirkon parkkipaikalle josta J lasten kanssa nouti meidät kotiin.

Vastoin epäilyjäni en pelännyt pimeää. Hetkeksi mielikuvitus lähti laukkaamaan, mutta muiden vaeltajien läsnäolo ja kaunis kuu auttoivat unohtamaan möröt ja pimeydessä vaanivat sarjamurhaajat sekä muut potentiaaliset häiriköt. Patikan jälkeen kipinä lähteä pidemmälle yksinvaellukselle vain kasvoi sekä mielenkiinto talvivaeltamista kohtaan heräsi voimakkaampana.

Kosteassa teltassa nukkumisesta sain palkinnoksi sitkeän flunssan. Kuume ei ole sentään noussut, mutta tämä sisällä istuminen saisi jo riittää…

 

Ruska Geologisen polun varrella

DSC_1301 DSC_1304
DSC_1305
Minulla oli hieno visio siitä, mitä lähtisin etsimään Geologisen polun varrelta synkkänä torstai-iltana. Suunnitelma oli pettämätön. Puin päälleni mukavimmat ulkoiluhousut mitä omistan ja varustauduin kuoritakilla matkaan.

Testasin kuntoani ja nousin ylös poroaidan portille oikopolkuni alusta pysähtymättä. Hengästyneenä olin yllättynyt suorituksestani, keväällä jouduin pysähtymään jo pelkän 150 metrin jyrkän nousun aikana kahdesti. Poroaidalla aloitin valokuvaamisen. Ruskan värit erottuivat mahtavina tummia pilviä vasten, olin innoissani. Lähdin harppomaan polkua pitkin kohti näköalapaikkaa juuri kun taivas aukesi.

DSC_1306
DSC_1319 DSC_1322
Vettä alkoi sataa kaatamalla. Hautasin kamerani kuoritakin sisään ja manasin tuuriani. Pohdin jatkosuunnitelmaa, koska olin raahautunut jo ylös asti päätin jatkaa matkaa sateesta huolimatta.

Kaivoin kamerani vauhdilla suojistaan, kuvasin muutamat kuvat kerrallaan, puhdistin linssin ja taas kuvasin. Välillä kuivasin sääsuojattua runkoa nenäliinalla ja jemmasin kameran piiloon. Osasta kuvista tuli hyvin tärähtäneitä mutta yhdessäkään ei näkynyt pisaraakaan!

DSC_1323 DSC_1337
Kuvat Kalkujoen lammen kodasta olivat epäonnistuneita. Kuvasin lammen rannassa maisemia ja lähdin kulkemaan Ánnágurra- kurua alaspäin. Yhtäkkiä maisemat synkkenivät entisestään ja huomasin olevani keskellä hämärää metsää.

Mieleeni hiipi kauhu, jonka sain torjuttua nopeasti tultuani järkiini – mikä ihme voisi säikäyttää minut? Taisin olla sen kurun pelottavin asia. Nousin kivelle seisomaan, riisuin musiikin korviltani ja kuuntelin hiljaista metsää.

Sade ropisi lehdissä, metsässä oli meteliä. Meteli oli kaunista, sateen tuoksu hurmasi.

Seisoskeluni kivellä huvitti, jos joku olisi tullut vastaan polun mutkasta olisi hän varmasti säikähtänyt. Matkani jatkui liukasta kurua myöten alas pururadalle ja sieltä kotia.

Kastuin likomäräksi vyötäröltä alaspäin, kamera selvisi sateesta ja muistikortti oli saanut uutta kaunista sisältöä. Onnistunut iltalenkki jälleen!

Ruskaa kirkkotuvilla

DSC_1276 DSC_1271
DSC_1275
Utsjoen ruska tuntuu olevan juuri nyt parhaimmillaan, aina kun olen jaksanut ja ehtinyt olen suunnannut eri kohteisiin kuvaamaan. Tämä ruska vaikuttaa paljon upeammalta kuin mitä muutamana edeltävänä vuotena on nähty joten tosissani yritän ottaa siitä kaiken irti. Kuvaamisen lisäksi olen käynyt minulle tuntemattoman tunturin huipulla ja suunnitelmissa on vielä käydä ainakin patikoimassa.

Tänään kävin kuvaamassa ruskaa kirkkotuvilla lasten kanssa. Oltiin juuri oikeana hetkenä lähdössä kotiin päin kahden turistibussin kaartaessa parkkipaikalle. Vierailijoita onnisti, ovat juuri parhaimpaan aikaan liikenteessä.

Kirkkotupien pihapiirissä puita on vähän mutta Mantojärveä reunustava Ailigastunturi värjää maisemat kauniiksi. Etenkin hieman pilvisellä säällä ruskan värit erottuvat puista todella hyvin.

DSC_1283 DSC_1281
DSC_1284
Tuvat olivat avoinna, samoin käsityömyymälä Šiella josta löytyy paikallisten tekemiä käsitöitä, saamenkielistä kirjallisuutta sekä matkamuistoja. Tällä kertaa emme menneet tupiin sisään vaan kuljeskelimme pihalla, seurasin Pikku-J:tä ja kanniskelin vauvaa samalla kun yritin napsia kuvia.

Pikku-J löysi pihasta juolukoita ja poimi niitä hiljalleen maassa istuskellen. Käytin tilaisuuden hyväksi ja keskityin kuvaamiseen.

Ruskan hiljalleen kadotessa alkaa talven odotus. Tuntuu haikealta hyvästellä lumeton aika, talvi tuntuu kestävän ikuisuuden vaikka siitä kovasti pidänkin. Odotan kyllä innolla hiihtämistä ja lasten kanssa kotipihassa puuhailua, revontuletkin ovat odottamisen arvoinen asia.

Onneksi on vielä ainakin lokakuu aikaa retkeillä kuivin jaloin.

DSC_1279

Blogipostaukseni ruskasta

Tekstit kirkkotuvista

Lämmin ilta Ailikkaalla

DSC_1035 DSC_1045
DSC_1040
Noin viikko sitten sää pääsi yllättämään lämmöllään. Sateisten kelien keskelle sattunut aurinkoinen päivä houkutteli illasta  lähtemään Ailigas-tunturille juuri ennen auringonlaskua. Pelkkä hupparikin päällä hiki virtasi!

Kävelin pitkin näköalapaikkaa ja tutkin lähes jokaisen kivenkolon mikä silmiin osui. Käytin reilusti aikaa pelkkään haaveiluun ja säästä nauttimiseen. Kivillä istuskellessani harmitti etten ollut ottanut teetä mukaan – hetki olisi ollut sille otollinen.

Alunperin tarkoitukseni oli pysäköidä auto lähemmäs poroaidan porttia ja käväistä syrjäisemmällä näköalapaikalla, en raaskinut ajaa autoa hankalan näköiselle levikkeelle joten ajattelin pystyväni tyytymään myös tutuiksi käyneisiin maisemiin. Jo pelkän portin aukaisussa oli haastetta, joku on ilmeisesti ajanut sitä päin jonka takia se on päässyt vääntymään ja on nyt hyvin raskas vetää auki.

DSC_1056 DSC_1048
DSC_1052
Vaikka Ailikkaan maisemat ovat tutut, löysin tälläkin kertaa jotain uutta. Lähdin kulkemaan pohjoiseen pienen suon yli kalliolle, jolla vietin tovin istuskellen ja ihaillen alempana virtaavaa Tenojokea. Edelleen puuttui vain tee.

Tutkimalla tutuiksi käyneitä paikkoja olen lähes joka kerta löytänyt jotain mielenkiintoista. Kalkujoen kodan alue on vuosien aikana koluttu läpikotaisin, silti jatkuvasti löydän sieltä uusia, mielenkiintoisia kiviröykkiöitä. Jopa takapihan lähimetsästä olen löytänyt aarteita – komea kallio näköaloineen ja kaunis mustikkamätäs keskellä vaikeakulkuista risukkoa kannustavat tutkimaan epämieluisiakin paikkoja aina uudelleen ja uudelleen.

DSC_1059 DSC_1060
Pitäisi rohkaistua ja lähteä kartasta löydettyihin mielenkiintoisen oloisiin kohteisiin rohkeammin. Viime kesänä kuljin metsissä etsien kiviä lohkarekirjaprojektia varten ja yllätyin monesti – paikoista joista en olettanut löytäväni mitään löysin monia mielenkiintoisia ja jänniä luontokohteita.

Ailigas on lähellä ja helposti saavutettavissa, sinne palaa maisemien takia uudelleen ja uudelleen. Olkoot tuttu ja turvallinen, kohde jaksaa yllättää joka kerta uudelleen.

Postaukseni Utsjoen Ailigas-tunturista

#NukuYöUlkona Kiilopään Metsähotellissa

DSC_1089 DSC_1084
DSC_1100
Lauantaina ajelimme Pikku-J:n kanssa Utsjoelta Kiilopäälle Suomen ladun järjestämälle Nuku yö ulkona – tapahtumaan. Suomen luonnon päivänä järjestettävä Metsähotelli oli tänä syksynä Kiilopään lisäksi myös Oittaalla.

Jo neljättä kertaa järjestettävä Nuku yö ulkona- tapahtuma kannustaa yöpymään luonnossa retkeilymajoitteessa taikka suoraan paljaan taivaan alla. Metsähotellissa yöpyminen joko omassa majoitteessa tai ilmottautuessa  varatussa majoitteessa oli täysin ilmaista.

Kiilopäälle saapuessamme meidät ohjattiin auton kanssa Metsähotellin asiakkaiden parkkipaikalle. Jännittävyyttä ajomatkaan lisäsi pienen joen ylitys autolla, viereisen sillan rakenteet eivät kestäneet autojen painoa. Suuntasimme pojan kanssa suoraan parkkipaikalta teltta-alueelle ja aloimme etsiä majoitteellemme paikkaa.

Ilmottautuminen jäi meillä välistä, kun en ollut ymmärtänyt parkkipaikalle ohjanneen henkilön ohjeita oikein, hieman ihmettelin että näinkö sitä vaan astellaan alueelle…

Metsähotellissa oli suuremman juhlan tuntua. Telttoja oli useita uusista Fjällrävenin Domeista vanhempiin tunnelitelttoihin. Oman telttapaikkamme vieressä oli myös useampi riippumatto ja syvemmältä metsästä löysimme jopa tentsilen!

Mieleeni laskeutui rauha kun kuulin äänen, josta pidän erityisen paljon – tuulen huminan harjuilla. Ruskan värittämä metsä oli kaunis tummista pilvistä huolimatta. Koska menimme Metsähotelliin suoraan parkkipaikalta, emme kävelleet alueen läpi ja pystytin telttamme rinteeseen kun luulin majoitusalueen päättyvän siihen. Ylempää olisi varmasti löytänyt paljon parempia paikkoja nukkua. Nälkä alkoi kurnia pitkän ajomatkan jälkeen, joten heti saatuamme majoitteemme pystyyn suuntasimme nuotiokioskille.

DSC_1082
DSC_1080 DSC_1088
DSC_1095
Vaikka paikalla oli yöpyjiä ja päiväkävijöitä runsaasti emme missään vaiheessa kohdanneet ruuhkaa. Nuotiokioski oli järjestetty hyvin, makkarat, tikkupullat ja mustikkapiirakat sai itse valmistaa nuotion ääressä, mikä oli oikein mukavaa! Valmiina ruokina oli pyttipannua ja makeita lettuja. Omaa mukia käyttäessä sai alennusta kahviin.

Pikku-J oli innoissaan Nuotiokioskin viereisestä muumipolusta ja söi makkaransa raakana, onneksi hän malttoi odotella alueella oman makkarani kypsymistä nuotiolla.

Nuku yö ulkona- tapahtuma oli hyvin lapsiystävällinen. Sekä henkilökunta, että vieraat kohtelivat lapsia hyvin ja juttelivat takaisin puheliaalle pojalleni hänen kertoessaan tohkeissaan tekemistään rasteista.

Muumipolulla pohdittiin retkeilyä ja sen valmistelua, Geokätköily oli mitoitettu pienellekin lapselle sopivaksi ja läskipyöräpisteeltäkin löytyi noin viiden vuoden ikäiselle lapselle sopiva minipyörä, jota Pikku-J ylsi juuri ja juuri ajamaan. Paljasjalkapolku oli ehkä jännittävin rasti minkä teimme. Frisbeegolfiin poitsu innostui juuri ennen rastien sulkeutumista kuuden aikaan illalla.

Vaativimmille rasteille emme osallistuneet. Mikäli olisin ollut yksin liikenteessä olisin joogannut tunturissa, patikoinut, suunnistanut ja maastopyöräillyt. Illalla oli mahdollisuus myös saunoa.

Metsähotellin ohjelma Suomen ladun sivuilla

Päivällisen söimme Kiilopään ravintolassa ja menimme telttaamme lepäilemään hetkeksi ennen illan odotetuinta aktiviteettia – Kiilopään huiputusta. (Kiilopään huiputuksesta kirjoitan erikseen postauksen)

DSC_1122
DSC_1149 DSC_1162
DSC_1168 DSC_1170
Hieman jännitti, jaksaisiko Pikku-J vielä illasta nousta korkean tunturin päälle. Lähdimme matkaan puoli kahdeksan aikaan illalla ja saavuimme takaisin yhdeksän jälkeen. Kiilopään rinteessä pääsimme todistamaan upeaa auringonlaskua, olimme juuri oikeaan aikaan liikenteessä. Huipun taukopaikalla evästimme hieman ennen patikointia takaisin Metsähotellille.

Iltapalaksi söimme Nuotiokioskin pihalla omia eväitämme, letun ja makkaraa. Hämärässä pihan nuotiot loivat leirimäistä tunnelmaa ja oli ilo huomata, kuinka moni oli saapunut istuskelemaan nuotiolle.

Iltapalan jälkeen pesimme hampaat, kävimme ulkokäymälässä ja täytimme vesipullomme paikan ainoasta vesipisteestä. Edelleenkään emme kohdanneet ruuhkaa, vaikka käymälöitäkin oli vain kolme. Poluille tuodut lyhdyt loivat pimeään kaunista tunnelmaa.

DSC_1182 DSC_1183
Kymmenen jälkeen leiripaikkamme lähellä oli meteliä, hiljaisuutta ei oltu määritelty missään. Onneksi viereisissä teltoissa hiljennyttiin pian ja poikakin nukahti pitkän, raskaan päivän jälkeen nopeasti. Itse en taaskaan saanut heti unta, katselin pimeässä taskulamppujen luomia oksien kuvioita telttakankaassa. Kauhukseni vasta tuossa vaiheessa hoksasin, ettemme olleet tosissaan ilmottautuneet missään paikallaolijoiksi! Käväisin sähköpostissa ja löysin roskapostin puolelta Nuku yö ulkona- tapahtuman osallistujakirjeen jossa neuvottiin ilmottautumaan paikalle saapuessa. Hups.

Yö meni heräillessä, hikoilin pakkaspussissani. En osannut arvatakkaan pakatessani että yöllä voisi olla jopa lämmin!

DSC_1188-2
Heräilimme seitsemän aikaan. Pikku-J kurkisteli pussistaan ja kertoi nukkuneensa hyvin. Koska teltta oli rinteessä, olimme molemmat valuneet teltan toiseen kylkeen yön aikana. Poika katseli piiretyitä samalla kun kasailin kamppeitamme aamupalaa varten kasaan.

Heti ensimmäiseksi kävimme ilmottautumassa osallistujiksi tapahtumaan. Onneksi myöhäinen ilmottautuminen ei haitannut! Haimme Nuotiokioskista makoisaa aamupalaa ja söimme toisen lapsiperheen seurassa nuotion vieressä hyvin haudutettua puuroa mustikoilla, sämpylää ja kananmunaa. Kahvi maistui mahtavalta.

Haikeana katselin aluetta. Pidän kovasti Urho Kekkosen kansallispuistosta ja tiesin jääväni kaipaamaan sen luontoa. Kävelimme metsän halki teltallemme ja aloin pakkailemaan kamppeitamme.

Ensimmäinen yömme Metsähotellissa oli onnistunut, kiitos tapahtuman järjestäjien! Tunsin olomme tervetulleeksi ja muiden osallistujien hymyt kertoivat että myös moni muu piti tapahtumasta.

Kun kirjauduimme ulos hotellista vannoin palaavani takaisin myös ensi kesänä. Pikku-J:kin on innoissaan lähdössä mukaan, Kiilopäälle tosin hän ei enää aijo kiivetä.

Tapahtuma sopii oikein hyvin perheille, aikuisille ja yksin yöpyjille. Tekemistä riittää jokaiselle ikäryhmälle. Ilmottautuessa tapahtumaan pystyy määrittelemään ryhmän osallistujamäärän, jonka mukaan majoite järjestetään mikäli ei omista omaa majoitetta. Muut yöpymisvälineet on oltava omasta takaa.

Lähde: www.suomenlatu.fi 

Sateinen retki Viđđásnjárgaan

DSC_1026 DSC_1023
Onneksi olin pukenut itselleni ja Pikku-J:lle sadevaatetta päälle lähtiessämme syrjäiselle Viđđásnjárgan laavulle. Vettä satoi ja tiheytynyt metsä kastelivat kaiken kulkiessamme pientä polkua pitkin Tenojoen rantaa myöten.

Edeltävästä retkestä Viđđásnjárgaan on kulunut jo muutama vuosi. Tuolloin taisi olla ensimmäisiä aamuja kun maa oli kuurassa.

Poimurit viuhuivat varvikossa vähänväliä, mustikat olivat pieniä ja kirpeitä mutta menisivät hyvin mustikkapiirakassa. Välillä pysähtelin kuuntelemaan outoja ääniä, Pikku-J ja Erätoveri E taisivat aiheuttaa suurimman osan niistä.

DSC_1032 DSC_1031
DSC_1030
Metsä oli kaunis sateellakin, pisarat tipahtelivat koivujen lehdiltä sammaleelle. Ainoastaan Norjan puolella jyrisevät rekat pilasivat tunnelmaa.

Matka laavulle tuntui kestävän edeltävää kertaa kauemmin. Varvikot tyhjenivät vähäisistä marjoista vauhdilla ja pojan kanssa ihmettelimme pienen sammakon puuhia mättäällä. Polulla oli paljon hirven papanoita ja katkenneita nuoria mäntyjä. Pikku-J:n metelöinti oli varmasti karkoittanut läheltämme kaiken elävän joten tälläkään kertaa emme tulisi törmäämään metsän eläimiin.

Erätoverin punainen takki vilahteli metsästä kulkiessamme edeltä. Pojalla oli kiire laavulle juomaan mehua.

Pian metsästä alkoi pilkahdella jotain tummaa. Jännittyneenä pohdin joko viimein oltaisi perillä ja kyllä- yhtäkkiä polku kaarsi kiven taakse ja eteemme paljastui avoin laavun piha. Viđđásnjárgan laavu ja nuotiorinki ovat siistit ja viihityisät syrjäisestä sijainnistaan huolimatta.

Kodalla joimme mukilliset teetä ja lueskelin vieraskirjaa. Laavulla on kävijöitä, etenkin lohestusaikaan kesällä. Edeltävä vierailija kertoi yöpyneensä paikalla, ainakaan talvella laavu ei toimi lämpimänä suojana oven viiden sentin raon takia.

Paluumatkalla kastuimme sään huononnuttua entisestään. Oikeastaan sade ei tee kelistä huonoa jos on pukeutunut asiallisesti, meiltä puuttui sateen kestävät housut. Poimureista löytyi mukava määrä mustikkaa, pojan poimuriin oli eksynyt ”käpyläkin”.

Sateisten päivien jälkeen mekin täällä pohjoisessa ollaan saatu nautia auringosta ja lämmöstä. Tänään kävin Geologisella polulla ja yllätyin ruskan määrästä. Oletin että ruskaa päästäisiin nauttimaan vasta syyskuun puolivälissä mutta tänä syksynä se taitaakin olla aikaisessa.

Vaellusreittivinkki Kaldoaivin erämaahan

DSC_0804 DSC_0815Kaldoaivin erämaa on maastoltaan upea ja ehdottomasti the paikka, jonne jonain kauniina syksynä vaeltaisin – kunhan rohkeutta olisi lisää. Taidan kerätä rohkeutta pidemmälle yksin vaellukselle vielä helpommilla, kävijämääriltään suuremmilla paikoilla ennen kuin uskallan lähteä sooloilemaan kentättömille alueille.

Karttoja selailemalla ja paikan päällä vierailtuani olen kuitenkin muodostanut jo selvän reitin jota vaelluksellani noudattaisin. Urakkani puolivälissä on paikka jonka tahdon esitellä teillekin, ennen kuin itse pääsen sinne seikkailemaan.

Suunnitelmissani vaeltaisin  Njállavárrista lähtevää mönkijäuraa pitkin avotunturissa Várdoaivin ja Geinnodatoaivvien ohitse Njuohkarin mystiselle seitakivelle. Seitakiven viereiset, hiljaa seisovat poromiesten kämpät kertovat alueen olevan edelleen kovassa käytössä. Kämppien jälkeen kulkisin mönkijäuran risteyksestä länteen ja sieltä kuolleen koivumetsän läpi suurjännitelinjoille.

Njuohkarjärven länsipuolella kulkee joki lompoloineen joka jatkuu etelän pienemmistä järvistä Goalmmátjávrille saakka. Kutsun paikkaa kalastusparatiisiksi, kartoissa sillä ei ole nimeä. Joen koko vaihtelee, suurjännitelinjan alla se muuttuu leveäksi virraksi jonka yli pääsee kahlaamaan mönkijäuran kohdilta ja etelässä se on kapea, todella syvä haukien piilopaikka.

DSC_0867 DSC_0870
DSC_0818Lempinimi kalastusparatiisi voi olla hieman harhaanjohtava. Me emme ole paikasta saaneet paljoakaan saalista, purotaimenta ja haukia lähinnä. Silti joka kerta tuolla on käytävä pilkillä ja heittelemässä. Kaipa paikan viehättävyys on syy miksi palaamme sinne kerta toisensa jälkeen.

Joen mutkassa on paljon käytetty nuotiopaikka jonka viereen mahtuu teltta jos toinenkin. Lompolot ovat syviä ja kirkasvetisiä, jos malttaisi seisoskella rannalla kauemmin näkisi varmasti kalojen uiskentelevan ohitse. Suurjännitelinjan läsnäolo on hieman tunnelmaa latistava, mutta mitä pidemmälle pohjoiseen joella jatkaa, sitä vähemmän sitä näkee.

Joen ympäristö on itäpuolelta helppokulkuista heinikkoa ja paljasta tunturipaljakkaa.

Nautittuani kalastusparatiisista jatkaisin matkaani ylittämällä joen ja kulkemalla luoteeseen pounikkoista maastoa myöten Beaivv Ándaras jávrille. Sen hiekkapohjaista rantaa pitkin olisi pakko kahlata varpaisillaan ennen vaelluksen jatkamista.

DSC_0805 DSC_0825
Beaivv Ándarakselta vaeltaisin Vuokŋoliin Goahtejávrin ohitse mönkijäuraa pitkin kohti Báršin pyöreälakista tunturia. Se näkyy kalastusparatiisiin saakka. Báršilta matka jatkuisi Vetsikkoon ja sieltä ihmisten ilmoille kotia. Yöpymispaikat valitsisin jaksamisen ja maisemien mukaan.

Alue on jokaisena vuodenaikana kaunis – talvella lumiset tunturit tuntuvat jatkuvan loputtomiin ja kaamoksen jälkeen auringonlasku värjää Geinnodatoaivvien kyljet upeilla väreillään. Maaruska pääsee alueella oikeuksiinsa kun puissa ei ole paljoa lehtiä tunturimittareiden tuhotöiden takia.

Alueella varmasti vaelletaan paljon, vaikkei muita retkeiliöitä tuolla olekkaan tullut vastaan, roskat ja kengänjäljet kertovat omaa tarinaansa.

Talvella paikalle voi hiihdellä merkittyä moottorikelkkauraa myöten, reitti alkaa Utsjoen keskustasta ja päättyy Nuorgamiin. Alueella ei ole huollettuja autiotupia tai laavuja.

Yö Skaidijärvellä neljä vuotiaan kanssa

DSC_0908 DSC_0910
DSC_0915
Viime kesänä yövyin ensimmäistä kertaa Pikku-J:n kanssa kaksin luonnossa, yö oli oikein onnistunut ja ollaan monet kerrat muisteltu meidän pientä seikkailua. Ilahduin kun poika kertoi tahtovansa tänäkin kesänä yöksi telttailemaan ja aloin suunnitella reissua heti sadekelien väistyttyä. Taas sai toimia heti kun oli mahdollista.

Reissun toteutuksessa ei ollut muuta ongelmaa kuin kohteen valinta. Aluksi olin vahvasti viime kesän leiripaikan läheisyydessä olevan Oakkostanjávrin puolella, mutta mönkijäuran vieressä lojuva tuorehko poronraato pisti mielikuvituksen lentämään ja kuumeisesti pohdin muita paikkoja. Kun olin päässyt mielessäni sopuun raadon aiheuttajasta, J ehdotti Nuorgammin Skaidijärveä.

Totta! Skaidijärvi on lähellä tietä, suojassa ja hyvin rauhallinen paikka. Sen rannalla tönöttävä kota sopii hyvin aterioiden valmistukseen ja huussikin on vain plussaa lapsen kanssa ulkoillessa.

Lähtöpäivänä pakkaaminen jäi hieman myöhäiseksi, Nuorgamia päin ajellessamme toivoin kaiken tärkeimmän olevan mukana.

DSC_0920 DSC_0924
DSC_0927
Oloni oli kerrankin hyvin rauhallinen (saattoi johtua kylillä pyörivistä poliiseista ja Kaldoaivi Ultra Trailista, tunturi kuhisi porukkaa). Tuntui hyvältä lähteä yöksi uuteen paikkaan, luottavaisin mielin lukitsin auton ovet ja lähdimme kävelemään väärään suuntaan.

Ja kun mönkijäura viimein löytyi, kävelimme 1,8 kilometrin matkan kodalle. Pikku-J kantoi uudessa Friluftsin repussaan makuualustansa, juomapullonsa ja vaatteensa. Omassa rinkassani mukana kulki kahdet makuupussit.

Teltta kasattiin yhdessä ja nakkelimme yöpymisvarusteet valmiiksi sisälle. Kiiski osoitti mieltään joutuessaan olemaan puussa kiinni vaijerillaan, siitä oli huono lähteä myyrien perään suolle.

Kodassa paistoimme makkarat ja söimme eväsleivät. Nautiskelin teetäni rauhassa Pikku-J:n leikkiessä ulkona koiran kanssa. Olin yllättynyt, että hän ensinnäkin uskalsi olla yksin pihalla auringon hiljalleen laskeutuessa ja illan hämärtyessä.

DSC_0928 DSC_0935
DSC_0936
Edeltävänä yönä vessassa käydessäni kauhistelin ulos laskeutunutta pimeyttä, jännitin kuinka pimeää loppujen lopuksi tulisi.

Jälleen kerran aivan liian myöhään nukkumaanmenosta harjasimme hampaat ja kömmimme telttaan nukkumaan. Pojalle olin pukenut päälle villasukat, kerraston, villahaalarin, kypärämyssyn ja pipon. Arvatenkin hänelle tuli liian kuuma ja villahaalari riisuttiin ensimmäisenä pois.

Miljoonan ”miksi vielä ei voida alkaa nukkumaan” syyn takia kello lähestyi jo kahtatoista. Minua väsytti, lasta ei. Uskomatonta! Tuuli tuiversi ja otti kiinni telttaan. Ääni ei ollut itseäni häiritsevä, mutta aikani pohdittuani päädyimme kolmannen kerran ulos teltasta.

Siirsin tavarat eteisestä ulos, maakiilat nypittiin yhdessä irti maasta. Meidän uusi Fjällrävenin teltta on todella kätevä ja kokonaisena saatiin se käännettyä paremmin tuulensuuntaiseksi. Kangas ei ratissut enää lähes ollenkaan, kamppeet takaisin eteiseen ja jälleen päästiin kömpimään makuupusseihin.

Paitsi että Kiiski ei ollut juonut koko illan aikana. Voi hitsi vie ja taas pihalle.

DSC_0958 DSC_0959
DSC_0973
Rannassa koiraa juottaessani juttelin kovaan ääneen telttaan jääneelle Pikku-J:lle rauhoitellakseni tätä, en kuullut mitä hän minulle sieltä vastaili. Takaisin telttaan tullessamme hän kommentoi ”mamma älä höpötä, mä yritän nukkua”. Ai, sori.

Ei mennyt kauaa kun hän viimein nukahti. Jes, kello on puoli yksi ja minua ei enää nukuta. Tuuli otti ärsyttävästi teltan eteiseen ja ääni oli mielestäni paljon pahempi kuin aikaisemmin kuulunut. Pohdin, että ulkona käymisen täytyi rohkaista poikaa.

Tungin korvatulppia syvemmälle korviin, pyörin ja hyörin ja yritin ajatella mukavia nukahtaakseni. Ärsytti. Minuutit kuluivat ja tuuli oli ärsyttävämpi hetki hetkeltä. Lopulta päädyin nukkumaan Kiiskin viereen jalkopäähän, mielummin nukuin märän karvan hajussa kuin lähellä häiritsevää ääntä.

Kolmen maissa hoksasin nukahtaneeni hetkeksi. Pian kello olikin puoli viisi, varttia vaille seitsemän. Olin nukahtanut! Selkääni sattui. Kurkistin Pikku-J:tä, hän nukkui vielä. Kömmin oikeinpäin ja toivoin unien vielä jatkuvan. Olin väärässä, hän heräsi.

DSC_0979 DSC_0989
DSC_0990
Olin ylpeä hänestä. Hän nukkui lopulta koko yön heräämättä omassa pienessä makuupussissaan. Hänet on kuin luotu retkeilemään.

Helpottaakseni omaa aamuani toivoin puhelimestani löytyvän jonkun suoratoistopalvelun, Mtv Katsomo pelasti aamuni ja sain rauhassa heräillä kipeän selkäni kanssa lastenohjelman äänien täyttäessä teltan.

Puimme päälle, avasin tuuletusräppänät ja poistuimme porukalla kodalle. Teltan takana seisoi suuri poro sarvineen, Pikku-J innostui näkemästään ja itse hieman harmistuin. Jos mörönsyöttini ei hoksaa nukkuessaan kymmenen metrin päässä puuhastelevaa poroa, mitähän kaikkea telttani ympärillä öisin pyörii…

Kiiskikin pääsi tällä kertaa mukaan kotaan häädettyään vaarallisen tunkeilijan läheltämme. Paistelin pojalle aamupalaksi makkaran, puuro ei kelvannut. Kaasukeittimeni ei aluksi toiminut kunnolla ja puurostani keittyi oikein maittava lämpimän kamiinan päällä.

Aamukahvit keittyivät toimimaan alkaneella kaasukeittimellä samalla kun poika poistui pihalle leikkimään koiran kanssa. Koiran syötyä aamupalansa he leikkivät kepeillä. Kahvini oli hieman liian tujua, juuri sopivaa huonosti nukutun yön jälkeen.

Toin uudet puut kotaan ja siivosin jälkemme. Teltan purku oli helppoa ja kerrankin mukavaa.

Näistä tulee perinne. Oloni on hyvin kiitollinen päästyäni jälleen luontoon poikani kanssa. En malta odottaa, että ensi kesänä pääsemme koko perheen kanssa Skaidijärvelle yöpymään.

Tekstini Skaidijärven reitistä

Talvinen retki Skaidijärvelle

Viikonloppu Kaldoaivin erämaassa

DSC_0792 DSC_0784
Erämaassa käyminen on riskialtista puuhaa – luonnosta saattaa vaikka innostua täysin uudella tavalla!

Oli mahtavaa päästä kunnolla keskelle ei mitään. Edeltävästä kerrasta Njuohkariin on jo lähes parisen vuotta enkä muistanutkaan kuinka kaunis alue on. Viikonlopun vietimme kämpässä, jota käymme huoltamassa pari kertaa vuodessa.

Aikaisemmin olemme matkanneet erämaahan mönkijällä, perheenlisäyksen vuoksi hankittu maastoauto oli kyydiltään paljon mukavampi. Maastouralla matelu oli jännittävää, pelkään istua mönkijän kyydissä muutamassa kohdassa, maastoautolla ne tuntuivat paljon turvallisemmilta. Vähänkin jyrkässä mäessä pelkäsin auton kaatuvan ja suuremmat kivetkin olivat potentiaalisia vastuksia. Joko J osaa ajaa, tai sitten pelkään turhaan.
Vastaamme tuli toinen maastoautollinen porukkaa ja kaksi vaeltajaa. Muuten Kaldoaivin erämaa lepäsi hiljaisuudessa.

Maastoauton jätimme uran päähän ja kävelimme lopun matkaa tuvalle. Kuivan kesän takia suo ei upottanut, pienet poronjäljet parveilivat mudassa ja kuovi kyttäsi rannasta.
J haki kamppeemme veneellä Njuohkarjärven yli samalla kun kartoitin lasten kanssa tuvan ja sen ympäristön kuntoa.

DSC_0807 DSC_0806
DSC_0810 DSC_0822
Perjantai – aamuna todella hyvin nukutun yön jälkeen J lähti Pikku-J:n kanssa järvelle kalastamaan. Itse jäin vauvan päiväunien ajaksi siivoilemaan kämpän keittiötä ja nautin rauhasta. Mieli lepää erämaassa.

Pojat saivat saaliikseen hauen jonka nautimme päivälliseksi. Se maistui uskomattoman hyvältä! Pannulla voissa paistettuna perunoiden kera se maistuu taatusti krantummallekin kaverille. Illalla suuntasimme lännessä oleville lompoloille, kutsun paikkaa kalastusparatiisiksi ja seuraavaksi aion kirjoittaa kyseisestä paikasta postauksenkin. Lompoloille kävellään kuolleen koivumetsän läpi, joka on täynnä tunnelmaa. Loppukesästä sinne laskeutuva sumu on mystinen. Tällä kertaa emme valitettavasti päässeet kokemaan sitä.

Kalastusparatiisissa keskityimme syvän ojan tutkimiseen uusi hauki mielessä. Kalasaaliimme jäi pieneksi.

DSC_0851 DSC_0859
DSC_0860
DSC_0863 Lauantai- aamu oli sateinen. Pikku-J:n kanssa kuljeskelimme läheisellä suolla Kiiskin jahdatessa myyriä. Hillasato näyttää huonolta, raakoja hilloja löytyi vähän ja saimme syötäväksi alle viisi kappaletta. Aamupäivän käytimme siivoamiseen ja lähimetsässä kuljeskeluun. Löysin lähistöltä jopa rikkoutuneen pullon, onneksi löysin sen ennen koiraa.

Erämaasta muuten löytyy uskomaton määrä roskaa.

DSC_0870
DSC_0877 DSC_0883
DSC_0885 DSC_0886
DSC_0891
Iltapäivästä suuntasimme jälleen kalastusparatiisiin. Kävelimme jokea myöten pohjoiseen, kokeilin mato-onkea muutamassa kohdassa ja J heitteli joen läpi saaliitta. Pikku-J viihtyi koiran kanssa ja ihastui ”järkyttävän isoon” sammakkoon. Kiiski jatkoi myyrämetsästystään.  Olen aina epäillyt Kiken olevan henkisesti kissa, nyt se tuli jälleen todistettua.

Kävelimme erämaassa lapselle huimat viisi kilometriä. Vauva nukkui kantorepussa koko reissun ajan. Patikoinnin jälkeen Pikku-J olisi halunnut jäädä vielä ulos leikkimään, mutta lähtikin mielellään isänsä kanssa järvelle kalaan. Jäin ruokkimaan vauvaa tupaan ja nauttimaan jälleen hiljaisuudesta.

DSC_0904 DSC_0903
DSC_0898
Illasta minun oli pakko päästä vielä kerran kauniiseen metsään. Kävelin järven rantaa pitkin kohti suota, pysähtelin katselemaan maisemia ja haaveilemaan vaelluksesta alueelle. Istahdin kaarevan koivun rungolle haistelemaan ilmaa. Selvä syksyn tuoksu leijaili metsässä.

Njuohgárggun kuollut koivumetsä on tunturimittarin tekosia. Siellä laajat alueet ovat kärsineet koivun lehtiä syövän toukan tuhoista, pystyssä mätänevät puut lahoavat yksitellen ja katoavat lopulta kokonaan. Surullista ajatella, ettei tuota metsää ole enää jonain päivänä.

Viikonloppu erämaassa oli jotain mitä meidän perhe kaipasi. Odotan innolla ensi kesää, jolloin pääsemme helpommin taaperoituneen vauvan kanssa telttailemaan ja useammin  yöksi luontoon. Suosittelen Njuohgárggun aluetta kalastajille ja vaeltajille, se on mielestäni kauneinta Kaldoaivin erämaata mitä tiedän. Njuohkarjärven pohjoispäässä on seitakivi ja alueelle pääsee Njállavárrista maastouraa pitkin vaeltaen ja pyöräillen. Maastoajoneuvolla kulkemiseen tarvitset luvat.

Kesäinen juttu Njuohgárggusta

Ruskaa Kaldoaivin erämaassa

Iltapala Ellin polulla

DSC_0675Blogissa on ollut jälleen hieman hiljaista, kun olimme etelämmässä sukuloimassa. Halusin heti kotiin päästyämme lähteä retkelle mutta autossa istuminen ja vauvan kanniskelu saivat selkäni sen verran kipeäksi, että olen lähinnä yrittänyt jumpata sitä kuminauhalla, rullalla ja tenssillä kuntoon. Tänään viikonloppua vasten hain terveyskeskukselta apua vaivaa ja toivon, että jo ensi viikonloppuna pääsisin retkeilemään kunnolla. Olen kuitenkin tyytyväinen ettei rinkan kantaminen ja teltassa yöpyminen ole saaneet selkääni huonoon kuntoon.

J lähti kaverinsa kanssa kalastamaan yön yli Kaldoaivin erämaahan ja jäin lasten kanssa kolmistaan kotiin. Olin jo ehtinyt luvata Pikku-J:lle että veisin hänet ja pikkusiskon syömään iltapalaa luontoon, pohdin kauan kehtaisinko kipeyttää hartijoitani entisestään vauvaa kantamalla. Työkaverini vinkkasi minulle kerran menneensä Ellin polun rattaiden kanssa läpi joten päätin itsekin kokeilla samaa.

DSC_0677 DSC_0680
DSC_0692
Alunperin meillä oli käytössä Oran ikivanhat mummolarattaat, jotka vetelivät etelän reissulla viimeisiään. Löysimme kirpputorilta hyväkuntoiset Emmaljungat ja pistimme vanhat kiertoon.

Emmaljungilla Ellin polun näköalapaikalle kulkeminen oli helppoa. Ylämäissä oli mukavaa vastusta, juurien ja kantojen takia jouduin vain kerran kiertämään polulla. Olin kerännyt kotoa pieniä halkoja mukaani jotta saisimme paistettua makkarat Grumpy stovella. Utsjoella ei ole tällä hetkellä metsäpalovaroitusta, joten uskalsin pistää nuotion pystyyn hiekkapohjalle.

Grumpy stove on muuten hyvä vekotin, mutta siihen saa olla koko ajan syöttämässä pientä tikkua jottei tuli hiipuisi. Saimme kuitenkin paistettua parit makkarat, omani pyöri liekkien seassa stoven uumenissa makkaratikun katkettua joten ainakaan raa’asta makkarasta ei ollut huolta. Poitsu leikki hieman kauempana keppiensä kanssa ja vauva osoitti mieltään rattaissa. Hänkin rauhottui saatuaan tutin suuhunsa.

Ravitsevaksi iltapalaksi nautimme makkaroiden lisäksi vaahtokarkkia ja Domino-keksejä. Pillimehua ryystävä lapsi vaikutti oikein tyytyväiseltä.

DSC_0699 DSC_0694
DSC_0702
Odottelimme stoven jäähtymistä ja siistin jälkemme. Peitin tuhkat ja katsoin, ettei näköalapaikalle jää jälkiä vierailustamme. Lähdimme kävelemään kohti parkkipaikkaa hämärässä metsässä. Kuuntelin pojan tarinointia metsän asukeista ja pohdintaa kauempaa kuuluvista äänistä, vauva on hoksannut äänensä tärisevän hauskasti liikkeessä ja mumisi vaunuissa omiaan.

Ainakin näköalapaikalle pääsee hyvin suurirenkaisten vaunujen kanssa. Ohutrenkaisilla tai kääntyvillä eturattailla en lähtisi.

Kaikkea pitäisi tehdä enemmän, etenkin näitä iltapaloja luonnossa. Eipä se vaatisi muuta kuin viitsimistä.

Tekstini Ellin polusta löydät täältä.