Vetsikko Veahčatnjunin rinteestä

IMG_20210617_114343__01
DSC_5353

Näköalapaikkoja Utsjoelta hakevan on parasta kiivetä korkealle. Aina sääntö ”mitä korkeammalle kiipeät, sen komeammat maisemat ovat” ei päde, kun tunturin valehuiput saattavat peittää osan maisemista. Valokuvaaminen kannattaa aloittaa heti, kun maisemat miellyttävät.

Veahčatnjunis on yksi hyvä esimerkki siitä, ettei aina tarvitse hakeutua huipulle. Kiipeäminen jyrkässä rinteessä on paikoitellen raskasta, mutta tasanteelle päästyä kulku helpottuu. Poroaidan jälkeen poikkeamalla polulta suoraan lähimmälle nyppylälle pääsee ensimmäiselle ”huipulle”. Veahčatnjunin todellinen huippu on hieman lännempänä.

Postaus Veahčatnjunilta
Karttapaikka.fi – linkki Veahčatnjunille

DSC_5362
DSC_5364

Alkukesästä retkelle pukeutuminen on hankalahkoa. Kotipihassa käynyt tuuli vakuutti minut pukemaan päälleni merinopaidan lisäksi takin. Nopeasti rinteessä huomasin paidan olevan liikaa, sinnittelin takki päälläni ylös tasanteelle. Pienellekin retkelle on hyvä ottaa reppu, juomapullo ja vähintään takki mukaan. Alempana metsän suojissa ei välttämättä tuule, ylempänä on mälsä palella.

Retkellä suuntasin katseeni alas varvikkoon. Kurjenkanervat, sieliköt ja uuvanat kukkivat pieninä satunnaisina rykelminä. Toivottavasti kukkien nimet jäisivät mieleeni tänä kesänä, on kumma kun ne joutuu kertaamaan joka kerta uudelleen.

Vaelluskengät hiersivät kantapäitä. Miten voi saman mallinen kenkä hiertää niin eri paikoista? Nämä ovat kolmannet vakuumit vuoteen ja ensimmäistä kertaa kantapäitä tosissaan sai varoa.

Päätin lähteä kulkemaan poroaidan vierttä. Avoin rinne houkutteli luokseen, yleensä nousen ylös saakka katselemaan Vetsijoen syvänteen katoamista tunturien väliin. Tällä kertaa maisema Norjan puolelle veti puoleensa.

Pian huomasin rinteen laskeutuessa avoimen kohdan koivujen välissä. Muutaman kiven asuttama paljas rinne houkutteli luokseen, mitä alemmas pääsin sitä avoimemmaksi maisema Vetsikkoon avautui. Näkymä sai jäämään paikoilleen, zoomailin katseellani Norjan puolen maatiloja, ihmettelin Tenojoen keskellä näkyvää matalikkoa ja seurasin Suomen puolella ajelevaa asuntoautoa, jonka matkustajilla ei ollut hajuakaan että heitä seurattiin korkeuksista.

DSC_5368
DSC_5375

Unohduin paikoilleni hetkeksi. Kylmä tuuli havahdutti vapaaksi luonnon lumosta ja keskityin hetkeksi valokuvaamaan. Kivelle asettelmani puhelin jalkoineen oli hyvä idea saada yksi kuva itsestänikin, seisoskellessani kauempana kuulin takaani naksahduksen. Ei, se ei ollut itselaukaisimen ääni vaan puhelimeni ruutu osuessaan kiveen…

Alas hakeuduin koivikon kautta. Ei tarvinnut rämpiä metsikössä kauaa kun saavutin mönkijän jäljen. Rinteessä huomasin liikettä, kaksi muuta retkeilijää olivat nousemassa huipulle. He pysähtyivät kohdallani, naureskelin mielessäni heidän varmaan luulleen minua eläimeksi tumanpuhuvan asustukseni vuoksi. Välissämme oli sen verran metsikköä, etten tohtinut tervehtiä. Eihän hirvet puhu.

Ajelin takaisin kotiin maasta poimimani oluttölkin kera. On törkeää miten paljon tölkkejä olemme löytäneet Vetsikon lähistöltä! Poitsu tuumasi yhden iltalenkin aikana, että hänestä tulee rikas luontoa pelastamalla. Surullista. Toivottavasti ihmiset ymmärtäisivät, ettei syrjässä välttämättä ole ketään joka poimisi roskat maasta. Tiedän yhden tölkin, jota ei ole helppo saada piilostaan ja harmittaa ajatella sen vain makaavan risukossa ojan keskellä.

Kotipihassa hakeuduin Tenojoen rantaan. Jo Veahčatnjunilta mietiskelin joen hiljaisuutta. Ei veneen venettä. Lohen kalastus on kielletty ainakin täksi kesäksi kannan elpymisen puolesta. Kesän aikana olen kuullut ohiajavan veneen kolmesti, kahdesti kyseessä taisi olla valvojan kulkupeli.

Hukassa kesähelteissä

IMG_20210605_213644__01

Voi kuulostaa hieman hassulta, mutta olen aivan hukassa tämän yllättäen saapuneen kesän kanssa!

Jostain syystä tuntuu ettei kesästä ole saanut otetta. Viikon aikana olen ehtinyt yöpyä kotipihassa teltassa kahdesti, juhlistaa syntymäpäivää lettukestein, olen viimein päässyt iltalenkille lumesta vapautuneeseen luontoon ja laittanut pihakukkia – silti tuntuu ettei oikein osaa asennoitua kesään.

IMG_20210607_184207__01

Ei ole kuukauttakaan jäiden lähdöstä Tenojoesta ja vastahan me iloitsimme puihin ilmestyneistä silmuista. Vastahan tarvoin lumihangessa Skaidijärvelle yöksi!

Positiivista on, että kesä tuli aikaisin. Näin suuren joukon nuoria vaeltajia lähdössä matkaan, tuntui kutkuttavalta heidän puolestaan. Mikä seikkailu heitä odottaisikaan! Samalla kauhistelin vielä kosteita jänkiä, toivottavasti märät kengät eivät vie intoa.

IMG_20210607_152936__01

Samalla muistelin omaa ensimmäistä vaellusta riparilla, ei tuolloin osannut olettaakkaan mitä Lapin mystinen luonto kätkee sisäänsä. Kesällä luonto herää talven horroksesta ja näyttää kauneutensa monimutkaisimmat salat kukinnoin, uuden elämän luomisella ja parhaimman elinympäristön tarjoamalla, kunnes taas talven tullen luopuu loistostaan ja vaipuu uneen.

IMG_20210607_190631__01

Kesällä sisäinen suorittajani herää henkiin. Kesä on lyhyt ja vähäluminen, meinaa tulla kiire suorittaa kaikki mistä talven aikana haaveili! Lisääntyntynyt valon määrä antaa energiaa, onneksi työt haittaavat vapaa-ajan viettoa joten edes jokin asia pitää rytmin kunnossa lasten lisäksi.

IMG_20210605_162610__01

Pienen lapsen kanssa kesä on helpointa aikaa retkeilyn kannalta. Kaksivuotiaan kanssa on ihana opetella retkeilemään ja tuntemaan luontoa, kun isompi on jo hieman itsenäisempi seikkailija. Pienemmän kanssa alamme totuuttelemaan teltassa yöpymiseen ja poluilla tallusteluun kun esikoulun aloittava pääsee pidemmälle vaellukselle jossain vaiheessa kesää.

Heinäkuun alulle olen varannut aikaa lyhyemmälle vaellukselle. Pysyttelen Utsjoen kunnan rajojen sisäpuolella ja en oikein vieläkään ole varma mihin lähden. En ole vielä edes aloittanut kuivaamaan muonia. En tahtoisi kiirettä!

Minulla on kova kaipuu Urho Kekkosen kansallispuiston Suomujoen varrelle vaeltamaan. Vaikka viime kesänä itikat olivat haittana, tykästyin joen mutkaisiin uomiin ja maisemiin niin kovasti, että olen ajatellut keskittää jonkun vaelluksen kokonaan sille avotunturien sijaan.

IMG_20210605_162045__01

Näin meidän kesämme on alkanut. Vaikka olen hieman hukassa ja hämmentynyt äkkilähdöstä kesäpuuhiin, mielestäni ensimmäinen lämmin viikko on ollut täynnä upeita hetkiä.

Mitä vaellussuunnitelmia teillä on kesäksi? Moni on jo jakanut suunnitelmiaan blogin Instagram tilillä @adventurelandlapland ja kuulisin mielelläni lisää! On mukavaa vaihtaa kuulumisia ja saada uusia ideoita omille retkille.

Toivottavasti teidänkin kesä on alkanut yhtä mukavasti!

IMG_20210607_184605__01

Toukokuun yöretki Skaidijärvelle

DSC_5271
DSC_5274

Alunperin tarkoituksenani oli yöpyä toukokuun yö aivan toisaalla, mutta jättäessäni yöreissun kuukauden viimeiselle vapaalle keli oli kolea ja pilvinen eikä lumitilanne ollut yhtään helpottunut Paistunturin erämaan puolella. Skaidijärvi (linkki karttapaikka.fi) valikoitui kohteeksi sen vähälumisen maaston puolesta.

Intoa puhkuen aloitin patikan rengasreitin opastekylteiltä. Tarkoitukseni oli kuvata puhelimella video retkestäni, kaivaessani luurin esiin huomasin sen menneen oikosulkuun enkä saanut sitä toimimaan. Kävelin jonkin matkaa eteenpäin reitillä, mutta ärsytys uuden puhelimen tilttaamisesta ja pelko että aiheutan turhaa huolta kotona viesteihin vastaamattomuudella palasin autolle ja kävin mutkan kotona…

DSC_5276
DSC_5280

Ajeltuani takaisin Pulmankijärventielle kello näytti puolta yhdeksää. En ole pitkiin aikoihin liikkunut illasta tunturissa, joten oli jännittävää päästä kokemaan yöttömän yön ilta kaikessa rauhassa.

Lunta oli paikoitellen, jännitti ylittää pieni puro lumisiltaa pitkin. Sohjossa rämpiminen hengästytti ja Kiiskin huomatessa kauempana laiduntavat porot riemu ratkesi. Epäilin poroilla olevan joku metku meneillään, Kiiskin haukku ei näyttänyt häiritsevän niitä ollenkaan ja pakoon luikkimisen sijaan ne alkoivat lähestyä meitä.

Kiersin porot kauempaa parhaani mukaan. Ne juoksivat edestämme oikealle, hetken päästä palaten vasemmalle ja jatkoivat ihmettelyä. Jossain vaiheessa Kiiskikin kyllästyi haukkumaan ja paineli eteen päin välillä pysähdellen seuraamaan porojen puuhia.

Kadotin polun väistellessäni poroja. Suot olivat yllätyksekseni kuivahkot, joten pieni oikominen ei haitannut. Kapustarintojen haikea vihellys siivitti kulkuamme salaperäisen synkällä jängällä, parempi sekin kuin ei mitään tunnelmaa.

DSC_5297
DSC_5306

Lähempänä Skaidijärven kotaa porot löysivät mieleisempää tekemistä ja jäivät taaksemme. Kauhukseni huomasin jonkun tumman juoksevan järven jäällä, en erottanut mikä eläin piti niin kovaa kiirettä mutta järjellä ajatellen sen täytyi olla kettu. Askellus ei ollut ahmamaista ja karhuksi se taisi olla turhan pieni… Ketuksi ehkä hieman iso.

Yllätyksekseni myös porot tekivät paluun luoksemme. Oli aika hakeutua kodan suojiin.

Kodalla tein päätöksen jäädä yöksi sisälle. Poroilla on oikeus laiduntaa rauhassa, joten soin niille rauhallisen yön jäämällä paimenkoiran kanssa yöksi paikkaan jossa niiden äänet ja hajut eivät häiritsisi. Pelkäsin myös Kiiskin kahmaisevan kynsillään teltan sisäkankaaseen reikiä. Yhden teltan ovessa on jo komea reikä sen kahmaisusta…

Kodallahan oli oikein mukavaa. Tein iltapalaksi hampurilaisen hyödyntämällä kaasukeitintä ja lämmitin yöpalaksi folioleipää. Lämmitin kamiinallisen, kodat eivät ole tiiviitä joten puiden menekki olisi ollut turhan suurta vuodenaika huomioiden. Kaksi makuupussiani riittäisivät oikein hyvin turvaamaan lämpimän yön.

IMG_20210525_213132

Yöllä heräsin muutaman kerran Kiiskin kolisteluun. Sydänkohtauksen partaalla purkauduin makuupusseista ja kauhuissani katsahdin ikkunallista ovea päin – ei ketään tai mitään. Vastassa oli intensiivisesti tuijottava, nukkumaan jo kyllästynyt karvakasa.

Karvakasa kömpi mielenosoituksellisesti penkkien alle makoilemaan jatkaakseen yöuniaan. Vaihdoin eristepatjan ilmapatjan päälle kylmän hiipiessä makuupussiin, pian oli taas lämmin ja pystyin jatkamaan unia.

Kello soi seitemältä.

Aamupalaksi keittelin puuron kiisselillä, olin pakannut jälleen mukaan vain kotoa löytyneitä eväitä – ainoastaan suklaa oli kaupasta eikä sekään maistunut paria palaa enempää. Missä vika?

DSC_5310
DSC_5311
DSC_5328

Paluumatkalla kiersin mönkijäreittiä pitkin Isonkivenvaaran alle ja suunnistin siitä tielle. Porot saattoivat meitä jonkin matkaa, mutta jäivät pian paikoilleen jatkaaman mitä ikinä olivatkaan tekemässä.

Patikoidessani kohti autoa harmittelin kevään vähäisiä ulkona yövyttyjä öitä. Toukokuun yön olin toivonut nukkuvani teltassa, kaipaisin hieman haastetta ulkona yövyttyihin öihin. Ehkä annoin periksi liian helpolla väsyneenä ja jäällä liikkuneen eläimen takia.

On ihanaa, kun kesä on jälleen täällä. 2. kesäkuuta helle pamahti Utsjoelle tehden paikkakunnasta päivän lämpimimmän. Kesäaikaan aion telttailla paljon vaellusten lisäksi, talven teemana on opetella telttailu siihen pisteeseen, että olen tupavapaa seuraavalla talvivaelluksellani. Tavoitteeni vaatii muutamia uusia varusteita joiden testaamista odotan innolla. Jaksan kuitenkin odottaa lokakuuhun saakka, jolloin pakkaset ovat tervetulleet. Kesä saa pysyä lämpimänä!

Täältä löydät vuoden 2020 Nuku yö ulkona vähintään kerran joka kuukausi- haasteen yöt.

Jäniksen selässä Hiljaisuuden polulla

DSC_5263

Poitsua ei paljoa näkynyt kun hän pinkoi menemään sulalla Ulriikan polulla. Lumi väistyi nopeasti Utsjokilaaksosta, on ollut rentouttavaa päästä vapaasti kulkemaan luonnossa pitkän talven jälkeen. Hiljentymisen poluksikin kutsuttu parin kilometrin mittainen helppokulkuinen polku on Utsjoen kirkon läheisyyden uusin lisä historialliseen ympäristöön. Samalta parkkipaikalta (linkki karttapaikka.fi) löytää kirkolle, kirkkotuville, hautausmaalle ja Utsjoen retkeilyreitille. Alue on etenkin lapsiperheille ja vanhemmalle väelle helppo kohde.

Postaukseni Ulriikan polusta Retkipaikka.fi:ssä

Kirkkotuvista Explore Utsjoki – sivuilla

DSC_5254
DSC_5255

Kiersimme polun Mantojärven suuntaisesti. Lapset juoksivat edelläni vanhalle 1700- luvulta peräisin olevalle sakastille. Sakasti seisoo vanhan hautausmaan vierellä, jonne on viimeisen kerran haudattu 1930- luvulla. Löysin pikaisella etsinnällä tiedon, että katto on uusittu syyskuussa 2020 – muuten en osaa sanoa mitä entisöintejä sille on vuosien aikana tehty. Upeaa käsityötä joka tapauksessa ja arvokas historiallinen kode! (Lähteenä Utsjoen seurakunta)

Lapset ottivat jalat alleen huomattuaan jäniksen pellon laidalla. Ennen kuin ehdin edes rahoitella lapsia jänis oli ehtinyt poistua paikalta – matkamme jatkui reittimerkkejä seuraten Linnunlaululehtoon taaperon huudellessa pupua.

Lehdossa tosiaan linnut lauloivat. Kuuntelimme pienemmän kanssa puiden piiloista kantautuvaa viserrystä, lueskelin opastekylttiä ääneen ja sivusilmällä seurailin kauempana seikkailevan pojan tekemisiä. Ihanaa, että pienempi malttaa vielä odotella! Toista seikkailut kutsuvat ja napanuora venyy.

DSC_5266
DSC_5258

Ehdottomasti yksi kauneimmista kohteista Utsjoella on mielestäni Markkinasaaren silta! Silta on taidokkaasti rakennettu sopimaan maisemaan, liuska, kaide ja taukopenkki joen varrella miellyttävät vanhusten kanssa työskentelevää. Kaksivuotiaan kanssa liikkuessa sillan alin kaide oli juuri oikealla korkeudella estämään uteliaan veteen putoaminen.

Poitsu jatkoi matkaansa, pienemmän kanssa seurasimme virran liikkeitä ja testasimme taukopenkin perusteellisesti. Markkinasaari on toiminut aikoinaan nimensä mukaisesti markkinapaikkana, kiinnostaisi saada tietää lisää alueen historiasta keskeisenä tapahtumapaikkana.

Matka jatkui risteykseen, josta polku jatkuisi hautausmaalle. Tällä kertaa päätimme jatkaa suoraan toiselle, isommalle sillalle jolta kävely jatkui tielle ja takaisin parkkipaikalle. Poitsu ehdotti, voitaisiko mennä lettukahveille kirkkotupien kahvilaan. Tällä kertaa lettukestit jäivät väliin, vielä täytyy odotella kesää ja lähetyskahvilan avautumista. Ehkä ensi kerralla sitten?