Tammikuinen yö lumikammissa

Mä kammoan ahtaita paikkoja ja ajatuskin lumikammissa yöpymisestä sai ahdistumaan. 30 senttiä lunta ympärillä ja päällä? Ja pitäisi vielä nukkua yö rauhassa?

Viime talvena teimme lasten kanssa lumikammista liian pienen. Jo tuolloin poitsu kaivoi suurimman osan, huolehdin vain että seinämät pysyvät tarpeeksi paksuina. Tänä talvena kasasimme lumet kolauslumien lähelle ja saimmekin aikaan komean nyppylän.

IMG_20220108_105943__01

Kasa sai jähmettyä vuorokauden ajan ennen kuin ryhdyimme kaivamaan. Kaivaukset tehtiin kahtena päivänä ajanpuutteen takia. Tuona ainaka kammi ehti jäätyä tiiviiksi ja turvallisemman tuntuiseksi itselleni. Yleensä pari tuntia riittää lumen tiivistymiseen.

Poitsu teki tosissaan suurimman työn ja vieläpä mielellään! Välillä auttelin kaivamalla tilaa suuremmaksi ja poistamalla lumia sisältä. Lapset olivat kammista innoissaan, he saavat leikkiä siellä valvotusti.

Käytimme kaiveluissa merkkitikkuja hyödyksi. Oviaukosta tuli liian suuri, kun en pienemmästä uskaltanut sisään ja kammista peruuttaen poistuessani onnistuin takapuolellani rikkomaan sitä lisää.

IMG_20220106_170851__01
IMG_20220104_170700__01

Noh. Koitti se kamala yö kun uskallauduin kammiin yöksi. Päivä oli ollut ulkoilun täytteinen ja väsymys painoi, uskoin nukkuvani näin paremmin.

Käytin makuualustana porontaljaa sekä ridgerestin solumuovipatjaa. Otin Järvenin tunturiviitan varuiksi mukaan jos en tarkenisi -18 asteen makuupussillani. Pakkasta oli -11 astetta.

Ensinnäkin en ollut ajatellut ollenkaan miten kammiin kömmitään niin ettei vaatteet kastu lumesta. Ja menin kammiin vieläpä pää edellä vaikka tarkoitus oli yöpyä pää ovelle päin. Hetken konttailun jälkeen olin saanut kengät ja untuvatakin pois sekä laitettua yöpymisvarusteet paikoilleen.

Kammissa tosissaan oli lämpimämpi kuin ulkona! Lattia vietti oviaukolle päin joten valuin patjalta alemmas ulos päin. Laitoin toisen solumuovipatjan oviaukkoon suojaksi (ja tätä kirjoittaessa muistin jättäneeni molemmat patjat kammiin ja ulkona 15 metrin tuuli!!) ja sain katsella paljaaksi jääneestä aukosta kirkasta tähtitaivasta. Hetkeksi ahdistus kammista katosi.

IMG_20220109_233032__01

Laittaessani nukkumaan mielessä pyöri miten tulen vähintään tukehtumaan romahtavan lumen alle.

Heräsin ensimmäisen kerran kolmelta, kuinka ihanaa olikaan tajuta että olin nukahtanut (ja elossa). Viideltä heräsin pakkasen purressa nenänpäästä. Seuraavat kaksi tuntia menivät parempaa asentoa etsiessä, luisuin patjalta vähänväliä lumelle joka hohkasi kylmää pussiin.

Seitsemältä herätyskello soi. Jes! Tammikuun ensimmäinen yö suoritettu ja kaiken lisäksi täysin uudessa ympäristössä. Kammi ei romahtanut eikä selkäkään ollut kipeä. Vain nenä näytti hieman ottaneen kylmää. Työpäivä alkoi oikein mukavasti.

Ja tosiaan, hautasin kammiyön niin hyvin mielestäni että unohdin jättäneeni sinne patjat. Kovasta tuulesta huolimatta ne olivat edelleen paikoillaan.

Antaisin vinkiksi lumikammia kaivavalle tehdä pohjasta tasainen ja tilasta mahdollisimman sopivan omalle pituudelle. Kammi on ollut pihassa nyt yli viikon ja sen päälle on satanut lunta, puhkaisen kammin tekemällä siihen ikkunan jotta lapset saavat leikkiä siellä valvotusti. Luontoon tehdyt lumikammit kannattaa romahduttaa oman yöpymisen jäljiltä ettei kukaan tai mikään jää sinne vahingossakaan loukkuun.

Tahtoisin tammikuulle vielä yhden telttayön tunturiolosuhteissa harjoituksen vuoksi. Saa nähdä minne suuntaan!

Nuku joka kuukausi vähintään kerran ulkona- toinen vuosi

DSC_4758
Ruktajärven autiotupa

2020 otin tavoitteekseni yöpyä vuoden jokaisena kuukautena vähintään kerran ulkona, apuna haasteessa on toiminut ”Nuku joka kuukausi vähintään kerran ulkona” Facebook-ryhmä jossa moni muukin jakaa tarinoita ulkona vietetyistä öistään. Parhaimpina innostajina ovat toimineet postaukset öistä joista joku on saanut lisää rohkeutta yöretkiinsä!

Ensimmäisen vuoden koostepostauksen löydät TÄSTÄ.

Toinen vuosi lähti käyntiin upealla hiihtoreissulla Karigasniemen Ruktajärven autiotuvalle kovilla pakkasilla. Kaipasin loppuvuodelle jotain samanlaista, mutta valitettavasti vuosi lopahti kuin tekemäni pannukakku joten pidemmän kaavan yöretket päättyivät lokakuuhun. Loppuvuoden yöpymiset vietin turvallisesti kotipihassa kodassa ja teltassa. Sain sentään testattua makuupussini -25 asteen pakkasilla!

DSC_5106
Huhtikuun yö Skoarrajärvellä

Toisen vuoden aikana yövyin 26 yötä ulkona joko teltassa, kodassa tai autiotuvalla. Pääsääntöisesti nukuin hyvin, ainoastaan nukahtaminen on ollut hankalaa sekä aamuyöstä alkava selkäkipu on liittynyt ilmapatjaöiden kaveriksi.

Ensimmäinen vuosi oli pelkojen kohtaamista ja uuden opettelua talvikuukausina. Toinen vuosi tuntui helpommalta ja päästin itseni suhteellisen helpolla. Ehkä liiankin? Kotipihalle jääminen työviikon päätteeksi tuntui helpoimmalta vaihtoehdolta. En oikein päässyt eteenpäin haasteellisimmissa olosuhteissa yöpymisessä. Haasteena oli pääasiassa saada autiotuvat lämpiämään ja pystytettyä teltta hiekkapohjaisille yöpaikoille. Opin ainakin käyttämään kamiinojen tulenohjauslevyjä, jos en muuta…

Nyt kolmannen vuoden alkaessa aion jatkaa rennolla otteella, mutta kokeilla mahdollisimman monta erilaista omalla tavallaan haasteellista yöpymistä. Etenkin talvikuukausina! Lähden näillä näkymin helmikuussa vaeltamaan, alunperin haaveilin huhtikuusta mutta työpaikan vaihdoksen vuoksi helmikuu valikoitui ajankohdaksi.

DSC_5375
Kotipihan kota
DSC_5485
Tsuomasjärvi

Helmikuu asettaa omat haasteensa sääolosuhteiden ja valoisan ajan suhteen. En ole varannut yhtäkään yötä varaustuvista mikä hieman huolestuttaa! Minulla on neljä eri kohdetta mielessä minne suuntaan, pääasiallinen majoitteeni on telttani joten säätiedotteiden mukana matkustan johonkin näistä kohteista. Eniten haaveilen Paistuntureista joka kohteena on haasteellisin. Toinen vaihtoehto on Kaldoaivin erämaan itäosa, viimeisinä Raja-Joosepin seutu ja samat kohteet kuin viime talvena Urho Kekkosen kansallispuistossa.

Toiselta haastevuodelta jäi mieleen yksinäisyys. On uskomatonta miten pystyin kesän Pulmankijärvi-Sevettijärvi vaelluksellani rauhoittumaan jopa kahdeksi yöksi peräkkäin täysin yksin yöpaikoille. Yksinäisyyden kanssa olen muuten sujut, mutta yksikin vaeltaja lisää yöpaikalle tuo paljon turvaa.

DSC_5431
Kuoppilasjärvellä vietin yön poika seuranani

Nyt en tee linkkilistaa kaikista 26 yöstä vaan nostan muutamia lemppariöitä esille. Niitä olivat edellä mainittu yö Ruktajärvellä, hiihtovaelluksella vietetty yksinäinen yö Tuiskukurun autiotuvalla, telttailu keväthangilla huhtikuussa, kesäkuussa Kuoppilasjärven patikka ja tuulinen yö Rautulammella Urho Kekkosen kansallispuistossa. Myös heinäkuussa vietetty yö Njállavaarassa kauniissa yöttömässä yössä jäi mieleen yön värien ja rauhan puolesta, harmi etten siitä kirjoittanut postausta. Tuolloin lähdin ihan vaan yöpymään, syömään karkkia ja lukemaan lehtiä omassa rauhassani.

Tälle vuodelle toivoisin saavani kasaan monia erilaisilla tavoilla toteutettuja öitä joissa olen saanut haastaa taitojani. Jännä nähdä vuoden päästä miten kävi! Haaveilen useammasta telttayöstä keväthankien aikaan ja onnistuneesta hiihtovaelluksesta.

Olen vaihtanut työpaikkaa kaikessa hiljaisuudessa, joka näkyy arjessani enemmällä ulkoilulla. Blogia pyrin päivittämään normaaliin tahtiin kuukausittain, uusilla seikkailuilla!

DSC_5947
Jyrkkävaaran autiotupa

Kaamos – vuoden viimeinen retki

DSC_6300-2

Sen sijaan, että voivottelisin loppuvuoden suunnitelmien menneen uusiksi sairasteluiden takia, iloitsen siitä että pääsimme lasten kanssa vuoden viimeiselle retkelle kauniina kaamospäivänä. Vaikka taivas olikin pilvinen ja toinen lapsista ihmetteli miksi kaikki on valkoista, saimme nauttia sydäntalven rauhoittavasta ilmapiiristä.

En voinut uskoa että edeltävänä päivänä oli ollut kolmekymmentä astetta pakkasta, viidentoista asteen pakkanen tuntui lämpimältä siihen verrattuna!

Toivoin meidän pääsevän Skaidijärven laavulle saakka, mutta uppohanki oli liian raskas kulkea. Laskimme mäkeä ja seurasimme ketun kantavia jälkiä avotunturin syleilyyn. Puiden kaunis riite kutsui luokseen ja löysimmekin kauniin taukopaikan.

DSC_6295
DSC_6292
DSC_6286

En tahtoisi ajatella että vuoden aikana tulisi retkeillä tai yöpyä ulkona tietty määrä, toivoin kuitenkin etenkin loppuvuodelle enemmän ulkona vietettyä aikaa. Syyskuun vaelluksesta lähtien vähänväliä on joku pöpö iskenyt ja olen itsekin sairastellut enemmän kuin aikaisempina vuosina. Minulla on kaksi teoriaa miksi vastustuskykyni on laskenut ja toinen niistä on väsymys.

Etenkin tammikuu vaikuttaa rauhalliselta ja toiveenani on päästä yön yli retkelle jonnekin kauemmaksi. Viime talven yöretki Karigasniemen Ruktajärvelle oli upea seikkailu, toinen samanlainen kelpaisi!

Ensi vuosi tuo tullessaan uusia kuvioita ja haasteita jotka otan ilolla vastaan. Luvassa on varmasti monia upeita hetkiä luonnossa.

Pienempi lapsista täyttää pian kolme ja on aika ottaa hänetkin mukaan yöretkille. Isommasta huomaa jo kuinka kokenut ulkoilija hän on, retkellämmekin hän vain tuumasi että on kylmä ja rupesi puuhastelemaan lämmitelläkseen. Hän menee omia menojaan, samalla saan opettaa pikkusiskolle samat asiat ja taidot mitä pojallekin opetin vuosia sitten. Ihanaa palata siihen aikaan.

Henkilökohtaiseen suunnitelmaani kuuluu lisätä talvitelttailua. Opetella eri talviolosuhteissa yöpyminen ja matalassa teltassa puuhasteleminen. En vielä tiedä käytänkö talvella Fjällrävenin abiskoa vai vanhempaa telttaa, täytyy kokeilla miten vanhus toimii hangella. Talvivaelluksen kohteesta tai ajankohdasta en ole vielä 100% varma, muutama varustekkin vielä puuttuu. En ole täällä maininnutkaan, sain viimein hankittua uudet tunturisukset, niistä lisää myöhemmin…

DSC_6298
DSC_6285

Eväsretkemme puiden suojissa sai nopean lopun päiväuniajan paukkuessa reilusti yli. Vaikka kannoinkin taaperoa uppohangessa kahlaten, en voinut kuin vain nauttia lasten kanssa ulkoilusta. Vuodenajasta riippumatta lasten kanssa ulkoilu vaatii enemmän valmistelua ja jatkuvaa huolenpitoa omiin reissuihin verrattuna, on silti palkitsevaa lähteä heidän kanssaan luontoon vaikka kuinka kiukuttaisi.

Oikein hyvää uutta vuotta teille! Ensi vuosi startataan koostepostauksella Nuku joka kuukausi ulkona vähintään kerran- haasteesta.

Kaamos – lyhyt hiihtoretki

DSC_6266
DSC_6271

Haaveilin viikonlopulle uskaliaasta, pimeää uhmaavasta hiihtoretkestä jonnekin kauemmas. Olin suunnitellut suuntaavani jopa kymmenen kilometrin päähän autiotuvalle tai lumikenkäileväni eräälle kodalle yöksi. Olin kuitenkin niin väsynyt viikosta johon sisältyi yksi uneton yö sekä yö kotipihalla teltassa, että päätin luopua suunnitelmistani.

Yö teltassa oli kuitenkin välttämätön keskelle viikkoa osuneelle vapaapäivälle, tahdoin saada joulukuulle useamman ulkona nukutun yön. Nukuinkin kymmenen tuntia muutamalla herätyksellä! Teltta oli pystytetty huolimattomasti, puutarhatuoli piti sitä pystyssä yhdestä päästä. Pääasia, että se kesti leudon ja tuulettoman yön kotipihassa.

DSC_6276

Tuskastun jos en pääse ulkoilemaan. Koiran lenkitys tien vartta pitkin pimeydessä toimii ensiapuna, talvella hiihtäminen saa oloni rentoutuneeksi. Ei mene kuin hetki kun hyvä olo valtaa mielen.

Kauppareissun yhteydessä päätin käväistä hiihtämässä Pulmankijärventien lähistöllä Skaidijärven alueella. En suunnannut kodalle vaan päätin tutkia lähimaastoa. Oli kaamospäiväksikin synkkää, pilvet olivat peittäneet taivaan lähes täydellisesti. Porot kulkivat kohti pohjoista laskeutuessani niiden kaivamaa rinnettä alas järven jäälle.

Kuu katseli kulkuani pilviverhon takaa. Lunta ei ollut paljoa, porojen kaivamassa rinteessä sai olla tarkkana ettei astu suksella harhaan. Hiihdin järven rannan lähistöllä, vaikka kovat pakkaset ovat varmasti jäädyttäneet tunturijärvet en uskaltanut hiihdellä suoraan järven yli. Jäin kuitenkin jäälle katselemaan pilvien takaa paljastuvaa suurta kuuta.

DSC_6277
DSC_6282

Hiihtelystä hurmioituneena ehdin jo katsoa teltalle paikan seuraavaa yötä varten, innostuin ajatuksesta tulla avotunturiin nukkumaan muutaman puun suojiin. Riisuin sukset tunturikoivun juurelle ja kaivoin pienen kolon jaloilleni. Istuin hangelle syömään pientä evästäni, kaupasta mukaan nappaamaani suklaapatukkaa. Kaamoksen hiljaisuus oli syvää.

Paluumatkalla huomaamattani uskallauduin hiihtämään suoraan järven jään yli. Valitsin reitikseni rinteen jyrkimmän kohdan porojen katsellessa hiihtoani kauempaa, ne olivat hiippaileet takaisin tukikohtaansa. Porojen kaivamassa rinteessä oli hankala edetä, olipahan aikaa tutkia niiden esiin kaivamia kasveja ja naureskella riekon jättämille vauhtiraidoille.

Enpä koskaan päätynyt yöksi sinne avotunturin rauhaan. Loppuvuosi on ollut raskas sairasteluiden ja töiden vuoksi, normaalistikin tulee hidastettua vauhtia kaamokseksi pimeän takia, mutta tälläinen tekemättömyys alkaa jo käydä hermoille! Alkuvuosi näyttää valoisammalta, ehkä silloin ehdin haaveilemalleni yöretkelle.

DSC_6284

Tsekkaa tästä viime joulukuun yöretki Urho Kekkosen kansallispuistoon!