Katso video vaelluksestani postauksen alta!
Käsivarren erämaa tuntui kohteelta johon en yksin uskaltaisi lähteä vielä hetkeen. Tuntematon maasto jännitti, miten lumi ja sää käyttäytyisi lännessä, pohjoisen olosuhteisiin verraten?
Sattumien kautta päädyin lopulta lähtemään yksin. Valmistelin vaellustani pitkään, hankin telttaan lisäkaaret, varasin varaustuvista paikkoja, peruin ne kertaalleen ja säilytin itselleni viimeiselle yön paikan Kuonjarjoen varaustuvalta.
Seurasin sääolosuhteita pitkään ennen vaellusta saadakseni jonkinlaisen käsityksen lumitilanteesta. Vaellustani edelsi pitkä pakkasjakso joka onneksi katkesi viikoksi lähdön hetkellä!
Päivä 1. Kilpisjärvi – Saarijärvi
Ajoin Utsjoelta Kautokeinon kautta Kilpisjärvelle. Nukuin Airbnbssä yllättävän hyvin ja lounastettuani paikallisessa lähdin nousemaan moottorikelkkareittiä pitkin kohti tuntureita.
Vaelluksen alkupäässä riitti nousua. Ensimmäisen päivän 12 kilometriä hiihdin pääosin juuri merkittyä talviuraa myöten, mutta koska en ollut varma kuinka pitkälle ja minne ura vie, oikaisin jonkin verran Muurivaaralla. Pimeässä laskin jyrkkää rinnettä alas kauhuissani, miten taas onnistuin pääsemään haastavaan paikkaan jo vaelluksen alussa?
Pimeässä hiihtäminen otsavalon valaistessa jälleen jatkunutta tikutettua uraa hiihtelin Saarijärvelle saakka. Välillä pärjäsi ilman valoa kuun loisteessa. Järven jäällä näin autiotuvalla valoa, hitsi! En jaksaisi ihmisiä enkä telttayötä. Varasin itselleni lennosta paikan varaustuvalta.
Päivä 2. Saarijärvi – Meekonlaakso
Yö varaustuvalla oli kylmä. Tupa oli selvästi ollut pitkään käyttämättä. Nukuin kuitenkin pitkästä aikaa todella hyvin, jopa ilman korvatulppia!
Aamu valkeni hiljalleen. Kuu valaisi pihaa edelleen ja vietin paljon aikaa vaim ihaillen jylhiä tunturimaisemia. Mihin ihmeeseen olin oikein tullut? Voiko Suomessa olla näin jylhää?
Hieman tuskastelin päivän mäkien kanssa. Tankkasin hyvin ennen hiihtämään lähtöä, mutta jo muutaman kilometrin jälkeen pysähdyin syömään välipalaa. Oli hieman kylmä, pieni vinkka. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Uskomatonta olla täällä.
Ikuisuuden korkean mäen jälkeen lähestyin Kuonjarjokea. Nälkä yltyi näännyttäväksi, söin ruisleivän lennossa.
Tupa nököttää Kahperusvaarojen varjossa, eikä saapuessani aurinko jaksanut valaista tupaa. Lounastin tuvalla auringon alkaessa lämmittää likaisten ikkunoiden läpi. Voiko vaeltaminen olla ihanampaa?
Helmikuun alussa päivät eivät olleet vielä kovin pitkällä. Illan hämärtyessä hiihtelin Meekonlaaksoon, pitkä alamäki tuotti pientä ongelmaa naruvetoisen ahkion kanssa. Haistoin savun jo kaukaa – tiesin, että Käsivarsi on suosittu vaelluskohde, mutta en olettanut taas törmääväni ihmisiin.
Meekon autiotuvan piha oli tyhjä. Kurkistaessani tupaan yllätyin, ei ketään tai mitään! Vain tuli kamiinassa. Reitin tikuttajat olivat juuri pitäneet tuvalla taukoa.
Lämmin tupa oli ihana. Sain vaihtaa kuivaa ylle kokematta vilun väristyksiä. Olin ajatellut pakkasen laskeutuvan Meekon laaksoon, yllätyksekseni ilta pysyi leutona. Pystytin telttani tuvan pihaan ja nukuin yön yllättäen tyhjentyneellä ilmapatjalla. Kuka nyt yöllä heräisi täyttämään patjaa?
Päivä 3. Meekonlaakso – Pitsusjärvi
Kaksi ensimmäistä päivää yllättivät rankkuudellaan. Päätin jatkaa Meekolta Haltin sijaan Pitsusjärvelle, voisin yöpyä siellä kaksi yötä ja tehdä päiväretken huipulle välipäivänä.
Pidin Meekolla rauhallisen aamun pitkine aamupaloineen. Seurasin lukuisten riekkojen käyskentelyä pajukossa aamukahvi seuranani ja nautin hiljaisuudesta. Reitin tikuttajat ajelivat toistamiseen ohitse jatkamaan töitään ja ketunmetsästäjä pysähtyi juttusille. Seurasimme, kuinka Kuonjarilta saapuva vaeltaja kaatuili Meekon pitkässä alamäessä naruvetoisen ahkion villiintyessä.
Meekolla oli erikseen merkitty koiravaljakkoparkki, mutta joku oli päättänyt lepuuttaa koiransa suoraan uralle. Oli vastenmielistä vetää ahkiota kaiken sen jäätyneen ulosteen ja virtsan halki. Haluan uskoa että suurinosa valjakkoajajista noudattaa Metsiksen ohjeistusta, missä ja miten leiriytyä koirien kanssa. Ulosteet voisi ainakin nakella pois tuvan pihapiiristä… Eipä kaikki retkeilijätkään tosin jaksa hipsiä yöllä kuselle kauas tuvasta, sen sain huomata Pitsuksella.
Meekonlaakso jäi mieleeni rauhallisena, upeana paikkana! Sen koivikot joen varrella vaarojen rinteidem varjostamina olivat vaikuttava näky. Voin vain kuvitella kuinka upeaa on ollut seikkailla valjakolla samoissa maisemissa! Hiljalleen myös moottorikelkkailu lisääntyisi uralla, Haltin reitti voi olla kuulemma aikamoinen baana keväällä.
Nautin yksinäisyydestä. Auringon laskiessa taivas ja kolo tienoo värjäytyi lilaksi. Jylhät tunturit ja puuton maisema ikäänkuin imivät tunnelmaansa, en malttanut odottaa pääseväni näkemään Pitsusjärven alueen.
Hiljalleen alkoi väsyttää. Pitsusjärven ylitykseen tuntui menevän ikuisuus, kylmä hiipi järvelle pimeyden laskeutuessa. Parkkeeratessani ahkion tuvan pihaan tuskailin saadakseni sen lähelle tuvan seinää – tuuli pyörittää korkeat vallit tunturitupien ympärille, jolloin tuvalle joutuu joskus jopa laskemaan persmäkeä päästäkseen sen terassille.
Ilokseni autio- ja varaustupa olivat tyhjillään. Kello oli jo sen verran, etten odottanut ketään paikalle. Autiotupaan sisälle kurkistaessani tunsin lämmön puskevan ulos, kamiinassa oli tulet!
Illalla reitin tikuttajat kävivät juttusilla ja kertoivat saaneensa projektinsa loppuun. Saisin hiihtää Haltille moottorikelkan jälkeä pitkin, valmiiksi tikutettua uraa myöten.
Illalla heikot revontulet ilahduttivat vessareissulla. Oliko tosi, että mahtava revontulitalvi piti tauon juuri Käsivarren vaellukseni aikana?
Päivä 4. Halti
Siivoilin tuvan siihen kuntoon, että mahdollisilla seuraavilla tulijoilla olisi mukava tulla sisään. Lähdin päivärepun voimin hiihtelemään kohti Haltin huippua, päivämatka olisi arviolta viitisentoista kilometriä. Pitsusjärvellä kävi kevyt tuulenvire, sää vaikutti hieman arvelluttavalta.
Hieman kauempana havaitsin kahdeksan hengen hiihtoporukan. Ohitimme toisemme riittävän etäisyyden päästä, oli mukava saada olla omissa oloissaan.
Tuuli yltyi mitä lähemmäs Haltia pääsin. Tunturin huippu oli täysin pilvien peitossa, oli siis parempi säästää huiputus hieman myöhemmälle ja käväistä lounaalla tuvalla.
Haltin uusi tupa oli valoisa ja siisti. Yritin tehdä tulet kamiinaan ilman puukkoa, joka oli jäänyt Pitsukselle, mutta tuloksetta. Puut olivat läpimärkiä.
Lounastettuani koin huipun tulleen sen verran esiin pilvipeitostaan, että lähdin hiihtämään vauhdilla. Olin myöhästynyt noin viidellätoista minuutilla aikataulustani. Katselin karttaa välttääkseni potentiaalisen lumivyöryvaara-alueen ja lähestyin huippua ilman tikutettua reittiä. Seurailin edeltävien suksien jälkiä sään huonotessa jälleen. Maisemat etelään olivat upeat, lumi juoksi tunturin rinnettä alas auringon sokaistessa. Huippu oli täysin lentävän irtolumen peitossa ja noin sataa metriä ennen päämäärääni päätin aloittaa alaslaskun. En nähnyt enää eteeni ja tuuli tuntui vain kovenevan.
Ainakin voin sanoa käyneeni Haltilla, vaikka huiputus jäi väliin. Koin suurta onnistumisen iloa lasketellessani Haltin pitkää rinnettä alas aina takaisin tikutetulle jäljelle saakka. Kiertelin vauhdin huumassa rinnettä ristiin rastiin ja ihailin maisemia. Vitsi, täällä sitä nyt oltiin!
Mitä lähemmäs Pitsusjärveä pääsin, sitä heikommaksi tuuli kävi. Haltin alue oli omanlaisessaan kulhossa, jossa oli täysin oma säätilanteensa.
Taivas värjäytyi vaaleanpunaisen ja oranssin sävyin viimein nostaessani suket tuvan seinää vasten. Keittelin kahvit ja nautin utopisesta värielämyksestä ennen kuin siirryin sisälle valmistelemaan päivällistä, täydessä yksinäisyyden onnellisuudessa.
Päivä 5. Pitsusjärvi – Meeko – Jogasjärvi
Yö oli katkonainen.
Illalla selatessani gepsiä huomasin seuraavan kohteeni, Lossujärven kaakoispuolen rinteiden korkeuskäyrien näyttävän gpsn kartassa hurjemmilta kuin kartassa. Aloin heti hermoilla ja pohtia mihin hiihdän, Meekonkaan rinne ei innostanut enkä halunnut hiihtää samoja jälkiä pitkin takaisin Kilpisjärvelle.
Päätin suunnata Jogasjärven autiotuvalle. Haaveilin hiihtäväni Toskaljärven kautta, mutta varjokato sai minut pysymään tikutetulla reitillä. Tuntemattomassa maastossa liikkuminen harmaassa säässä voisi olla jopa vaarallista.
Oikaisin Pitsuskönkään viereltä takaisin tikutetulle reitille. Tunnelma lähestyessäni Meekon laaksoa oli painostava, pysähdyin kuuntelemaan hiljaisuutta. Tuntui kuin olisin ollut pullon sisällä. Jostain kaukaa kuului pamahtelua.
Meekolla pidin lyhyen lounastauon. Lähtiessäni tuvalta näin kaksi vaeltajaa laskeutuvan mäkeä alas, äkkiä karkuun!
Koska Skádjajärven, Venejärven ja Jogasjärven väliset joenpätkät olivat itselleni tuntemattomat hiihdin Jogasjärven tuvalle maita pitkin. Koivikossa hanki kantoi yllättävän hyvin. Kolmimetrinen vetonaru oli hieman ongelmallinen puiden väleissä puikkelehtiessa, ahkio seikkaili missä sattuu.
Jogasjärven autiotuvan pihapiirissä olevalla varaustuvalla vaikutti olevan porukkaa. Pihalla oli mattoa ja kelkanjälkeä, kävin rannalla katsomassa olisiko sieltä mahdollista saada juomavettä.
Tupa itsessään oli pieni ja vaatimaton. Siellä kuitenkin pystyy yöpymään ja avotakka lämmitti tupaa sopivasti. Liettä tuvassa ei ollut, lumet täytyi keittää omalla bensakeittimellä.
Naapurin pilkkijä kävi tuomassa tupaan lisää puuta, halkovarastossa oli kuulemma lähinnä märkää puuta saatavilla. Olin hyvin kiitollinen avusta.
Päivä 6. Jogasjärvi – Kuonjarjoki
Navakan tuulen saattelemana lähdin Jogaksen tuvalta omille laduilleni. Sää oli upea, herkistyin miettiessäni kuinka onnekas olen kun pystyn vaeltamaan ja tekemään pitkiä, vaativiakin vaelluksia.
Komea Saivaara lymysi taustanaan lumiset tunturit hiihtäessäni kohti avotunturia. Lumi juoksi auringon värjäämällä hangella tuulen navakoituituessa nousten hiljalleen myräkän tasolle. Peitin kasvoni hiihtolaseilla ja pusersin eteenpäin maiseman kadotessa sinertävän lumipeitteen sekaan.
Välillä aurinko pilkahteli pilvien takaa kertoakseen minulle suunnan. Pidin vaaran rinteen oikealla puolellani ja tarkistin sijaintini ajoittain gepsistä. Korvissani pauhasi musiikki koko sokon loppupäivän ajan.
Nakersin ruisleipää tuulen piestessä huppua, se repi vaatteista ja sai pienen epätoivonkin hiipimään mieleen.
Väsymys saapui pimeän myötä. Pääsin tikutetulle uralle ja juuri ennen tuvalle pääsyä useampi moottorikelkkailija ohitti minut.
Tuvalla huokaisin ilosta. Viimein, pitkän lähes tauottoman päivän jälkeen pääsin lepäämään.
Kylmä tupa lämpeni hiljalleen. Näin ikkunasta valoja, Saarijärveltä päin saapui kolme vaeltajaa. Tiesin olevani yksin varaustuvan puolella joten kävin laittamassa autiotuvan kamiinaan tulet ilahduttamaan lantuneessa myräkässä hiihtäneitä.
Illalla kuuntelin kuinka ulkomaalaisjoukko hihkui ulkona. Haaleat revontulet olivat saapuneet.
Päivä 7. Kuonjarjoki – Kilpisjärvi
Aikaisen herätyksen lohdutuksena söin illalla paistamieni lettujen jämiä. Tuvassa oli pimeä ja kylmä, kamiinan tuli loi punahehkuista valoa kalseaan tupaan.
Tallustelin Kuonjarjoen autiotuvan pihalla ja mittailin tuntureita. Uskallus ei aivan riittänyt lähtä noin vain sooloilemaan omia reittejä pitkin kohti Saarijärveä.
Pakkasta oli reilusti enemmän kuin muina päivinä. Hiukseni jäätyivät valkoisesta kuurasta pian jätettyä tuvan taakseni. Oikaisin Guonjarvárrin kautta Guhkesluohkkán rinteeseen, jännitystä hiihtoon loi romahtanut lumiseinämä. Katsoin tarkasti, mistä laskettelisin alas Saarijärvelle. Oli mahtavaa päästä laskemaan puuterilumella auringon alkaessa paistaa paljastaen jylhät maisemat kohti Kilpisjärveä.
Saadakseni vaihtelua maisemiin hiihtelin Másetjärven kautta Tsahkalille, jossa lähes ahdistuin yhtäkkisestä ihmisvilinästä. Useampi moottorikelkkaletka ajoi rinkiä järven jäällä ja turismin lähes haistoi ilmassa.
Mäki alas Luontokeskukselle on hurja. Olin tyytyväinen kuinka olin oppinut vaelluksen aikana laskemaan naruvetoisen ahkion kanssa mäkiä ja pääsin takaisin autolleni ilman säätöä.
Väsähtäneenä lähes kahdenkymmenen kilometrin päivämatkasta kömmin ravintolaan hakemaan hampurilaista. Päädyin syömään lounaani autoon, Norjalaiset olivat vallanneet baarin ja ilmassa oli hyvin keväistä bilemeininkiä…
Helmikuun ensimmäinen viikko osottautui oikein rauhalliseksi vaellusviikoksi. Helmikuun hyviä puolia ovat mahdolliset hankikantokelit, tikutettu ura saattaa olla valmis, varaustuvat olivat lähes tyhjillään ja moottorikelkkaliikenne oli vähäistä.
Erämaan vaeltajatar 