Retkikohteita kesälle – oletko vieraillut näissä Utsjoen kohteissa?

Moni Utsjoella vieraillut on nähnyt kirkkotuvat ja Välimaan saamelaistilan, vaeltanut Kuoppilasjärvelle vievällä retkeilyreitillä ja paistanut makkarat Ellin polulla. Luontoon.fi & Explore Utsjoki ovat parhaimpia paikkoja löytää tekemistä koko perheelle Utsjoen kunnan alueella.

Paistunturin ja Kaldoaivin erämaiden karttoja kannattaa tutkia tarkemmin, monet merkitsemättömät polut johdattavat kulkijan mitä upeimmille retkikohteille! Itsellänikin on moni paikka kokematta ja tarkoitus on laajentaa reviiriä tulevan kesän aikana hieman kauemmaksi tutuilta reiteiltä.

Vaikka edellä mainituissa kohteissa on tullut vierailtua useamman kerran, tulee tänäkin kesänä suunnattua varmasti hyviksi koetuille kohteille.

Tässä muutama suositus kohteista, jotka eivät ihan heti tule vastaan retkiä suunniteltaessa!

Linkit karttapaikka.fi – sivustolle

DSC_3235
Matkalla Loktajávrille

Kuoppilasjärven autiotuvalle on kätevä vaeltaa Bađđáskáidin kautta. Reitti Tenontien varrelta on aluksi nousua useamman kilometrin matkan, Orošoaivin jälkeen laskeudutaan Birkejoelle jonka rannalla on upea viettää yö pienen kosken vierellä ennen patikan jatkamista Loktajärven kautta Kuoppilasjärvelle. Loktajärvellä mönkijäura loppuu, joten suunnistustaidotkin pääsevät koetukselle avotunturissa. Järveltä patikkaa voi jatkaa merkittyä reittiä pitkin kirkonkylälle. Matkaa Bađđáskáidilta Kuoppilasjärvelle ja pohjoisempaa merkittyä reittiä pitkin kylälle tulee alle 40 km. Kalastajille Loktajärvi voi suoda saalistakin.

Lue postaukseni Bađđa-Loktajärvi-Kuoppilas-kirkonkylä vanhan blogini puolelta (linkki)

DSC_0306
Silkeája

Silkeája on Kevon reitin ensimmäinen nuotiopaikka pohjoisesta saapuessa. Tämäkin nuotiopaikka on Metsähallituksen huoltama ja sieltä löytyy halkovajan lisäksi kierrätyspiste ja käymälä. Aluksi kuljetaan vanhan mäntymetsän halki suolle, jolla astutaan portista Kevon luonnonpuiston sisään. Silkeájan nuotiopaikka on koivujen suojassa pienen järven rannalla. Matkaa Kenestuvilta nuotiopaikalle on kolmisen kilometriä suuntaansa. Polku on helppokulkuinen ja sopii lapsiperheelle. Alle 4 vuotiasta on hyvä varautua kantamaan.

Postaus Silkeájan nuotiopaikasta

DSC_1032
Viđđásnjárgan eli ”Vitosen” laavu on Tenojoen rannassa

Viđđásnjárgalle pääseminen on hieman kiven alla. Sinne pitäisi mennä polku, mutten ole sitä koskaan löytänyt. Olemme jättäneet auton tien viereen ja kävelleet joko rannan mökin pihaa vältellen pusikoissa tai suunnistaneet metsän halki kodalle. Paras tapa päästä kodalle olisi vene. Kannattaa siis varata kompassi tai gps mukaan, jos ensimmäistä kertaa on suuntaamassa paikalle.

Postaus Viđđásnjárgan retkestä

DSC_1478
Námmájärvien kota

Aloittaessa Utsjoen retkeilyreitin etelästä kirkon parkkipaikalta ensimmäisenä taukopaikkana vastaan tuleva Námmájärvien kota sopii myös päiväretkikohteeksi. Merkittyä reittiä seuraamalla pääsee ylittämään kahlaamon, sen saa kierrettyä kävelemällä Utsjoentietä etelään ja ylittämällä joen sillan kautta. Sillan jälkeen länteen lähtee paljon kuljettu polku joka risteytyy merkityn reitin kanssa. Polku kulkee metsän halki puurajalle ja laskeutuu Námmájärville sitä ympäröivien tunturien suojaan. Matkaa edestakaisin tulee kuutisen kilometriä.

DSC_0486
Veahčatnjunis

Aivan Vetsijoen tuntumassa kohoaa tunturinrinne, jonka lähin huippu Veahčatnjunis tarjoaa upeat maisemat Tenojoen laaksoon. Mönkijäuraa seurailemalla huipulle on helppo nousta jyrkästä rinteestä huolimatta. Ura seurailee hetken poroaitaa, jonka jälkeen huipulle noustaan etsimällä korkeinta kohtaa. Helppoa, eikö?
Matkaa edestakaisin tulee viiden kilometrin verran.

Postaus Veahčatnjunikselta

DSC_3776
Ruktajärven autiotupa

Kymmenen kilometriä Kevon reitin eteläisen lähtöpisteen parkkipaikalta on Ruktajärven autiotupa. Tuvalle kävellään merkittyä reittiä pitkin Luomusjärvien välistä harjua seuraillen. Vaihtelevuutta edestakaiselle patikalle saa kulkemalla harjun alapuolella menevää mönkijäuraa. Autiotuvan pihassa on lukuisia paikkoja teltoille, avolaavu kauniin järven rannalla ja vain kilometrin päässä alkaa Kevon luonnonpuiston raja.

Postaus yöretkestä Ruktajärvelle

DSC_3181
Tämä vanha rakennus on Utsjoen Hiljentymisen polun varrella

Utsjoen kirkkotupayhdistys Ry rakennutti talkoovoimin Lapin Leaderin tukemana kulttuuri- ja hiljentymisen polun kirkkotupien, pappilan ja hautausmaan lähistölle. Polku on kaunis lisä alueen historiallisille kohteille, se on alle kaksi kilometriä ja helppokulkuinen. Polun varren infokyltit opastavat saamelaisesta rakenushistoriasta ja alueen historiallisista kaivauksista. Polun lisäksi samalla on helppo tutustua kirkkotupiin ja kivikirkkoon.

Hiljentymisen polun alkupiste

Linkki Retkipaikka.fi- artikkeliini polusta

Oliko joku edellämainituista kohteista jo valmiiksi tuttu? Toivottavasti löysit jotain uutta kesän retkillesi!

Ensimmäinen video retkeltä – Nuorgamin Skáidejávri

Mietin pitkään julkaisenko tätä kötöstystä. Opettelin kamerani videoasetuksia ja käyttämään editointiohjelmaa. Vielä on opittavaa!

Kuvatessani totesin, ettei videoinnista tule vaellusteni ensisijaista dokumentointia – kolmijalka koiran kanssa liikkuessa on turhan riski kameralle :D.

Videolla vierailen Nuorgamin Skáidejávrilla toukokuun ensimmäisellä viikolla.

Toivottavasti pidit näkemästäsi!

Surkeiden sattumusten hiihtoreissu

Talven viimeinen yöretki, uudet kohteet ja seikkailufiilis huipussaan – mikä voisi mennä pieleen?

IMG_20210416_174513

Yksin retkeilyä aloittaessani epäonnistumiset hävettivät. Kaikki muut tuntuivat osaavan homman, itseä pelotti, oli kylmä, en uskaltanut mennä yöksi sinne minne tahdoin. Ajan kanssa olen oppinut nousemaan henkisen kynnyksen yli ja kohtaamaan epämukavuudet.

Olin suunnitellut lomaviikkoni viimeisille päiville yöreissua. Puolisoni ehdotti kahden yön retkeä ja näytti minulle reitin kotoa Kaldoaivin erämaahan ja takaisin Vetsikkoon. Lähdön lähestyessä innosuin kuitenkin ajatuksesta hiihtää Pulmanki-Sevettijärven vaellusreitin alkupään, Tsaarajärveltä Tsuomasvaaralle ja takaisin.

Lähtöaamu oli kiireinen. Lapset lähtivät sukulaisten kanssa tunturiin pakkaillessani loppuja tavaroita. Kiiskille pakatessani huomasin, ettei koiranruoka riittäisi Pekulle jos ottaisin mukaani kolmen päivän eväät. Ajomatkalla hoksasin ea-pakkauksen jääneen kotiin.

Odottelin kaupan aukeamista, ostin uuden ensiapupakkauksen ja koiranruokaa, Sámimotorilta hain apteekkikaapista buranaa.

Pulmankijärventien lähtöpaikalla lumi oli lähes sulanut. Paikalle saapunut poronhoitaja varoitteli pälvistä, kierrettävää tulisi. Oli lämmin ja lumi sohjoa.

En päässyt kuin sata metriä eteenpäin ahkion kaatuillessa jatkuvasti. Kiiski riuhtoi kohti heinäpaaleja, porojen jättämät tuoksut olivat sille liikaa. Ahkio oli ollut lainassa ja kiinnitysteemi oli erilailla kiinni, jonka takia ahkiosta tuli liian korkea. En saanut pakkausnarun solmua auki, tutkin lähialuetta ja totesin, etten millään saisi kannettua ahkiota joelle Kiiskin kanssa. Päätin palata kotiin ja lähteä alkuperäiselle reitille.

DSC_5095
DSC_5097

Neljän jälkeen olin taas liikenteessä. Juhis oli ajanut ahkion kelkalla ylös, kannoin sukset ja ainoan löytämäni lapion ylös tielle. Tiellä huomasin aurinkolasien jääneen kotiin. Että otti päähän, kevät-talvella auringonpaiste ja valkoinen hanki laukaisevat migreenin.

Sain lasini tielle ja seikkailu jatkui. Rinteessä mietin, miksen laittanut suksia ahkion mukana ylös… Pääsin lopulta ylös avotunturiin ja lähdin hiihtämään.

Ahkio ei luistanut paljoa. Kivirekeä vetäessäni pitkin pälvien lomassa seikkailevaa kelkanjälkeä fiilis oli epätoivoinen.

Skoarrajärven jäälle oli pakkaantunut jäätä. Hirvitti hiihtää tumman jään keskellä erottuvaa kelkanjälkeä pitkin toiselle rannalle. Kulku helpottui päästessäni korkeammalle vaaran rinteeseen.

Lähestyin aluetta jolla en ole kelkallakaan käynyt. Laskettelin rinteen reunaa alas kohti olettamaani Vetsikkolaisten käyttämää kelkanjälkeä, löysin sen yllättävän nopeasti.

DSC_5098

Komean Alla-Bárit dahjegen rinteen alapuolella päätin pitää tauon ja kaivaa gpsn esiin. Sukset jalassa kyykkäsin ahkiolle ja ylös noustessani horjahdin saaden polven lukkiutumaan vihlaisten. Steppasin ahkiota ympäri saadakseni lukon auki ja tunnustelin mitä kävi. Koska polvi ei auennut heti ja vihlonta jatkui, seikkailufiilis kuoli enkä enää uskaltanut jatkaa matkaa pidemmälle.

Päätin hiihtää takaisin Jeagelveaijärvelle ja leirittyä sinne. Hiihdettyäni hetken huomasin laajakuvalinssin suojuksen pudonneen jonnekin… Kiroten riisuin ahkiovyön ja lähdin hiihtämään takaisinpäin paikkaan jossa otin edeltävän kuvan.

Polvea ei enää särkenyt hiihtäessä. Olin menettänyt aikaa ja kello läheni jo kuutta, hiihtointoa riitti joten hiihdin takaisin Skoarrajärvelle. Harmitus pieleen menneestä reissusta kruunautui vesisateen iskiessä reittini suojattomammassa paikassa.

Skoarrajärven jäältä bongasin kaksi sulaa. Hiihtelin nopeasti järven yli tutulle telttapaikalle peläten jään pettämistä.

DSC_5106
DSC_5110

Teltan sain kokoon helposti kostean lumen avulla. Teltan omat kiilat riittivät, tamppauksen kovettumistakaan ei tarvinut odotella kauaa.

Polvea pisti lähinnä taittaessa. Kaivoin absidiin keittiön jossa valmistin iltapalaa ja nautin maisemista tuulelta suojassa. Hieman jännitti pysyisikö teltta pystyssä yltyvässä tuulessa.

Yöllä heräilin teltan seinämän hakatessa tuulessa. Pari kertaa kurkistin tarkistaakseni absidin. Lämpötila pysyi plussan puolella, oli todella kuuma.

IMG_20210417_080442
DSC_5115
DSC_5127

Aamulla Skoarrajärven jäälle oli noussut enemmän vettä. Illalla erottunutta kelkanjälkeä ei näkynyt enää ollenkaan.

Kantohanki oli historiaa kahlatessani teltan ympäristössä valmistamassa aamupalaa. Teltan liepeille kasaamani lumi oli lähes sulanut, suksetkin olivat kaatuneet pehmenneessä hangessa. Yritin päästä järvelle noukkiakseni jäältä vettä, kivikossa kahlaaminen oli kuitenkin riski polville, joten tyydyin sulattelemaan lunta juotavaksi.

Kaipasin seikkailulle. Lyhyeksi jäänyt reissu jäi talven viimeiseksi, olisin tahtonut käyttää vapaat hyödyksi ja nauttia tunturin talviasusta vielä kerran. Haikeana katselin kauempana seisovia tuntureita, niin lähellä – silti niin kaukana.

Paluumatkan laskettelin alas tasanteelle josta reissu alkoikin. Aurinko sulatti lunta silmissä, päivän kilometrit olisivat olleet raskaat sohjossa. Kevät tuli yllättäen.

Keskeytymiset ja suunnitelmien muutokset ovat harmillista. Tilanteen vaatiessa on kuitenkin fiksumpaa perääntyä kuin jatkaa ja huonolla tuurilla joutua noudetuksi erämaasta. Yleensä otan mahdolliset muutokset huomioon vaelluksia suunnitellessa, on hyvä tietää vaihtoehtoreitit etukäteen.

Hiihtoretki Kaldoaivin erämaan pohjoisrajalla

DSC_5038
DSC_5039

Kymmenen kilometrin hiihtoretkeni starttasi Nuorgamintien varrelta Välimaasta. (Linkki levikkeelle karttapaikka.fi:ssä) Lähdin hiihtämään mönkijäuraa seurailevaa kelkanjälkeä pitkin Kaldoaivin erämaahan.

Kartassa polku haarautuu rinteeseen ja joelle. Kelkanjälki seuraili jokea aina poroaidan portille saakka. Jälki ei ole virallinen, sitä ei välttämättä aina löydy. Loppusyksystä joen rannalla kävely oli hankalahkoa tiheän kasvuston ja kivikkoisen maaston takia.

Erämaahan suunnatessa on tärkeää varustautua oikein. Sää voi muuttua hetkessä aurinkoisesta sateiseksi, kovat tuulet saavat lumen lentämään ja muuttavat etenemisen hankalaksi. Kartta, eväät ja lämpimät vaihtovaatteet turvaavat retken. Puhelin ei välttämättä toimi edes tien läheisyydessä.

Päivä oli lämmin, alempana tuulelta suojassa sain hiihtää hetken pelkkä villapaita päälläni. Retki alkoi jännittävästi haistaessani vahvan virtsan tuoksun tulevan syvemmältä metsästä, hiihtelin ripeästi kauemmaksi hajusta, ei tehnyt mieli törmätä hirveen. Tai mihinkään muuhun niin vahvasti löyhkäävään, haistelin jopa omia vaatteitani ihmetellessäni hajun voimakkuutta…

Ylemmäs päästessäni tuuli yltyi eikä pelkällä villapaidalla enää pärjännyt. Lumi alkoi juosta eikä kauniista auringonpaisteesta ollut enää jälkeäkään.

DSC_5043
DSC_5055

Poroaidan portti oli surullinen näky, porojen läpikulkua estävät tolpat näyttivät siltä kuin niiden läpi oltaisi ajettu mönkijällä tai kelkalla. Pääsin portin läpi sukset jalassa kulkemalla niiden välistä, ei kai siitä täysikokoinen poro mahtuisi läpi…

Aidan jälkeen jälki siirtyi hieman idemmäs. Tunturikoivut heiluttelivat paljaita oksiaan kovassa tuulessa maaston muuttuessa hankalakulkuisemmaksi. Jäljeltä poiketessa suksien pohjiin kerääntyi raskasta kosteaa lunta muuttaen hiihtämisen lumikenkäilyksi.

Maisemat olivat muuttuneet avoimesta tunturin rinteestä jokea myötäileväksi metsäksi. Puita oli harvakseltaan, ajoittain jyrkkänä kohoava rinne antoi suojaa tuulelta. Mieli vaelteli arkisissa asioissa.

Jeagelveaijavrilla nälkä iski. Haaveilin suojaisasta taukopaikasta järven etelärannalla, suunnitelma muuttui nopeasti todetessani tuulen olevan armoton.

DSC_5060
DSC_5062
DSC_5064

Taivas alkoi selkiytyä lähestyessäni vastarantaa. Jäällä lumi ei tarttunut suksien pohjiin, rannalla hiihtämisestä ei tullut enää mitään useiden senttien paksuisten lumipaakkujen liimautuessa kiinni. Hiihtäminen oli muuttunut raskaaksi, nälkäisenä en olisi jaksanut pidemmälle.

Syötyäni kanapastaa termoksesta voimat alkoivat hiljalleen palailla. Nautin auringonpaisteesta samalla pohtien, miten jaksaisin hiihtää kotiin saakka raskaan lumen takertuessa suksien pohjiin.

DSC_5077
DSC_5078
DSC_5080

Haaveilin hiihtäväni kurun kautta ylös Skoarrajávrille, päädyin nousemaan vaaran päälle vähempi lumi mielessäni. Hiihtäminen alkoi toden teolla ärsyttää ja riisuin sukseni kävelläkseni vaaran yli. Kävely Sorellin Cariboilla ei ole helppoa niiden suuren koon takia.

Ihailin maisemia ja yllätyin kuinka pitkälle vaaran päältäkin näki. Alamäen lähestyessä otin sukset käyttöön ja laskettelin alas järvelle kiviä väistellen.

Suojaisalla Skoarrajávrilla tuulesta ei ollut tietoakaan. Suksikin alkoi luistaa tehden hiihtämisestä jälleen mukavaa.

DSC_5083
DSC_5087

Skoarrajávrin jälkeen maasto muuttuu mäkiseksi. Kelkanjäljellä laskettelu oli jännittävää, lämmin keli oli tehnyt lumesta liukasta. Rinteessä oli paljon sulia kohtia, suksien pohjat kärsivät kivistä ja varvikoista.

Skoarrajávrilta kannattaa laskea alas ”Kivelän levikkeelle” (linkki karttapaikka.fi) Sinne menee yksityisen tahon tikuttama kelkanjälki. Rinne on jyrkkä, innostuin laskettelemaan puhtaalla hangella kaatuen kahdesti, viimeisen kerran juuri ennen poroaidan porttia.

Tälle hiihtoretkelle kilometrejä kertyi lähemmäs kymmenen. Levikkeiden välille jää viitisen kilometriä matkaa.