Hiihtoretki Kuoppilasjärvelle

DSC_8014 DSC_8009
DSC_8015
Erätoveri E:n kanssa päätettiin jo hyvissä ajoin, että tänä keväänä lähdemme pienelle hiihtoretkelle ennen kuin lumet sulavat pois.
Sopivaksi ajankohdaksi valikoitui 19-20.4 välinen yö. Säätiedotus lupasi päiville vesisadetta, mutta onneksemme saatiinkin ensimmäinen päivä nauttia auringonpaisteesta!

Aloitimme retkemme jälleen Härkävaarasta. Aluksi nousimme pitkän loivan mäen ja tuttavalta lainaamamme ahkio hankaloitti kulkuamme sen verran, että saatiin kulutettua parille kilometrille tunnnin verran aikaa. Vaikka sää olikin lämmin, kelkanjälki oli jäinen ja suksista ei meinannut jyrkemissä kohdissa löytyä pitoa. Hiki virraten nousimme hitaasti, mutta varmasti ensimmäiselle taukopaikalle.

Vaihdoimme ahkion vetäjää noin 2-3 kilometrin välein, maaston hankalus vaikutti myös vaihtoaikoihin. Mie lähinnä vedin ahkiota alamäissä, liukulumisuksieni karvapohja hidasti laskuvauhtia mukavasti.

DSC_8017 DSC_8019
DSC_8020
Sää oli upea! Kohti Kuoppilasjärveä hiihtely oli lähinnä pelkkää nousua, pidettiin muutamat tauot kauniilla sulan maan kohdilla, fiilisteltiin reissua eikä pidetty kiirettä. Ahkion takia seikkailufiilis oli huipussaan – miltä tuntuisi vetää vastaavanlaista vielä pidemmällä reissulla?

Aurinko alkoi laskea yhdeksän jälkeen. Taivas alkoi värjäytyä hiljalleen ensin sinisen eri sävyihin ja lopulta oranssin kirjavaksi. Kilometrit alkoivat painaa jaloissa ja kerran erehdyin luulemaan Gávnnastaddacáhcan huippua Kuoppilasta lähempänä olevaksi Ávžegeašoaiviksi, hieman harmitti tajuta, ettei vielä olla lähelläkään maalia.

Lopulta päästiin Kuoppilakselle laskeutuvalle uralle. Riisuimme sukset jaloista ja kävelimme jyrkän mäen alas. Hiihtelimme kohti autiotupaa ja E oli haistavinaan savun tuoksun ilmassa.

DSC_8021 DSC_8025
DSC_8027 DSC_8028
Tuvalla olikin vastassa muutakin porukkaa, olivat hiihdelleet viikon aikana Karigasniemen Sulaojalta saakka Kuoppilakselle yöpymään. Päästiin suoraan lämpimään tupaan valmistelemaan iltapalaa, mikä sopi oikein hyvin illan muuttuessa hiljalleen viileämmäksi.

Makuualustani oli jäänyt matkasta, koska hoksasin ennen lähtöä sen olevan toisessa osoitteessa tallessa. Illan mittaan tajusin jättäneeni kotiin muutakin olennaista retkeilyväinettä; puukon, kaasupatruunan retkikeittimelle, ea-pakkauksen, otsalampun… Onneksi E oli varustautunut retkelle fiksummin ja ongelmia ei syntynyt. Tuvassa oli valmiina pieni makuualustan pätkäkin, jonka päällä sain nukuttua yön hyvin.

Illalla olin tuvan läheisellä purolla pesemässä astioitani ja säikähdin tammukkaa, joka uiskenteli tiskiharjani ohitse kiven alle piiloon. Raukka oli näköjään eksynyt syvemmiltä vesiltä matalaan veteen.

Myöhemmin yöllä saimme seuraamme vielä viidennen osapuolen. Vaikka tuvan laverista oltiin irroitettu osa, mahduttiin kaikki nukkumaan tilavasti. Hauskaa, että tähänkin aikaan vuodesta tuvalla on käyttäjiä!

DSC_8032 DSC_8036
IMG_20180421_092810_992
Aamulla heräsimme hyvissä ajoin puoli seitsemän aikaan. Pakkasimme tavaroitamme mahdollisimman hiljaa muiden vielä nukkuessa. Ulkona sateli pientä raemaista tihkua ja pakkastakin oli herätessämme nelisen astetta.

Kahdeksan jälkeen olimme saaneet kaiken valmiiksi ja lähdimme hiihtelemään samaa reittiä pitkin kotia kohti. Suksi luisti vastasataneella lumella hyvin ja etenimme hieman nopeampaa vauhtia eteenpäin kuin edeltävänä päivänä. Fiilis oli hyvä eikä ohuella patjalla nukuttu yökään kolottanut selkää.

Saimme seuraa porotokasta Gávnnastaddacáhcan kohdilla. Ne säikähtivät meitä ja juoksivat porukalla tunturin taakse piiloon. Vaihdoimme ahkion vetäjää samoilla kohdilla kuin aikaisemminkin, pidimme evästauon ja saavuimme Härkävaaraan yhdentoista aikaan. Härkävaaralla soittelimme kyydin maantielle ja joimme teet kaikessa rauhassa.

Otin ahkion vetoon, mutta en päässyt sukset jalassa pitkällekään kun ne piti jo riisua jaloista jyrkän mäen takia. Kävelimme pahimman osan, loput laskettelin ahkio perässä alas. Oli kyllä hurjaa kyytiä!

Reissu oli oikein onnistunut. Oli mahtava päästä kokeilemaan ahkion vetoa ja ennen kaikkea kokemaan miten liukulumisukseni pärjäävät vastaavanlaisissa tilanteissa. Matkaa suuntaansa meille kertyi 10,54 kilometriä. Menopäivänä aikaa hiihtämiseen meni 4,5 tuntia ja paluumatkaan käytettiin 3 tuntia ja 20 minuuttia.

Saa nähdä, ehtiikö tänä keväänä käydä vielä kertaalleen hiihtoretkellä. Toivotaan näin, vaikka lämmin auringonpaiste onkin todella tervetullut tänne pohjoiseenkin.

Hyvää viikonloppua teille kaikille!

*Kuvat joissa esiinnyn ovat Emilia T:n ottamia.

Pääsiäispäivä lasten tahtiin

DSC_7960 DSC_7958
DSC_7965
Jo aikaisin aamulla suunnattiin Kaldoaivin erämaan puolelle pienelle pilkkijärvelle kalaan. Lapset odottivat reissua innoissaan, mukana oli pikkukelkasta lähtien roinaa joilla lasten aika saataisiin kulumaan tunturissa.

Tunturia ympäröi sankka sumu, joka hiljalleen loittoni järven yltä. Ei mennyt aikaakaan, kun se jo palasi uudelleen ympärillemme ja jälleen loittoni hiljalleen kaukaisuuteen. Kala söi auringon pilkahdellessa taivaalta, lapset olivat villeinä sätkivien rautujen hypähdellessä jäällä, kunnes kalojen elo hiljeni yhtä nopeasti kuin syöntikin.

DSC_7972 DSC_7974
Pulkkailu ei kauaa innostanut upottavassa hangessa ja pieni kelkkakaan ei pysynyt käynnissä niin kauaa, että sillä olisi pystynyt ajamaan. Lapset istuskelivatkin isompien kelkkojen kyydissä ja leikkivät ajelevansa ympäri erämaata – välillä jumiin jääden jolloin aina toinen kävi vetämässä suksesta, jolloin kelkka irtosi ja matka jatkui.

Nuotiolla nautittiin makkarat ja juotiin kahvit. Pikku-J dippaili sinappia kannolta ja joi siskonsa kanssa vaarin tuomaa teetä. Kalakin alkoi jälleen syödä ja seurattavaa riitti.

Sohjokauhat saivat kyytiä lasten kaivellessa pilkkireijistä sohjoa ylös, muutamat jäiset taideteoksetkin saatiin aikaan märkien hanskojen kera.
DSC_7989 DSC_7978
DSC_7993 DSC_7991
Päivää jatkettiin myöhemmin pulkkamäessä auringonlaskun värjätessä maisemat oranssin kirjaviksi. Mitä alemmas aurinko laski, sitä kylmempi meille tuli ja hiljalleen lähdimme lipumaan lämpimiä petejä kohti.

Meidän pääsiäinen kului ulkoillessa, päivät menivät vauhdilla ohi ja pian sitä taas istuinkin auton ratissa ja ajelin kohti Rovaniemeä. Tämän viikonlopun aikana aijon viimeinkin suorittaa sen kauan haaveiltun Kuoppilaksen hiihtoreissun, toivotaan että säät suosivat.

Jos kaikki menee niin kuin on suunniteltu, mulla on enää viisi kokonaista koulupäivää jäljellä, jotka on jaettu kahdelle eri käynnille! Kohta tämä kiireinen kevät on ohi ja viimeinkin loppuu tämä Rovaniemellä hyppääminen ja valmistun lähihoitajaksi oppisopimuksella.

Aurinkoista kevättä teille kaikille!

Hiihtoretki Oađašangielaan juurelle

DSC_7869 DSC_7840
DSC_7848
Oađašangielas on alueena kiehtonut minua jo siitä saakka, kun olen siellä ensimmäisen kerran vaeltanut. Se on mielestäni kesäauringossakin synkkä paikka ja Oađašanjávrin rannalla tönöttävä yksinäinen tupa ei helpota alueen mystisyyttä ollenkaan. Retkikohdetta miettiessäni päätin pyrkiväni hiihtämään tunturin juurelle, vasta siellä päättäisin jatkaisinko matkaani huipulle vai takaisin kylille. Olin toki katsellut valmiiksi jo mahdollisia paluureittejä, omia jälkiäni pitkin en tahtonut hiihtää takaisin.

Vapaapäivänäni aurinko paistoi kirkkaana taivaalta ja vain pieni tuulenvire pyyhki irtolunta maasta lentoon. Aloitin hiihtelyni Kalkujoen läheisyydestä, olin saanut J:ltä kelkkakyydin ylös tunturiin voimieni säästelemiseksi.

DSC_7857 DSC_7861
DSC_7855 DSC_7863
DSC_7868
Hanki kantoi hyvin, eikä mennyt kauaakaan kun olin jo ylittänyt Johtalanvárrin. Pidin pienen evästauon suojaisassa paikassa ja jatkoin hiihtämistäni Oađašangielasta päin. Kuuntelin musiikkia ja suunnistin maisemien perusteella rinteiden ympäröimälle aukiolle.

Oađašangielas seisoi edessäni jylhänä. Yksinäinen korppi leijaili taivaalla tehden paikasta tutun karmivan. Kaivoin kartan esille ja tein jatkosuunnitelman – hiihtäisin tunturilta kohti Tenoa, vasta lumitilanteen nähdessäni tietäisin paremmin mihin päätyisin. Laitoin J:lle viestiä suunnitelmistani mahdollisten puutteellisten kenttien varalta ja jatkoin hiihtelyäni pohjoista kohti.

DSC_7873 DSC_7879
DSC_7882
Kuljin kapeaa kurua pitkin kohti suota ja jo kaukaa näin siellä makoilevat porot. Säikähdin jo hetkeksi niiden olevan kuolleita, kunnes ne pikkuhiljaa alkoivat nostelemaan päitään kuullessaan lähestymiseni. Pysähdyin ja hermostuksissani katsoin ensin, montako sarvipäätä porukasta löytyi ja mitä kautta kiertäisin ne saamatta niitä liikahtamaan.

Lähdin hiihtämään suon vastakkaista reunaa pitkin kohti sen pohjoispäätä. Porot ryntäsivät porukalla vastakkaiseen rinteeseen ja jäivät sinne katselemaan perääni. Päästessäni suon yli ne palasivat yksitellen takaisin siihen paikkaan, missä alunperinkin olivat – ehkä hieman hämillään.

Suolta löysin merkatun hiihtouran. Kieltämättä hieman harmitti, että suunnistukseni päättyi siihen mutta tieto siitä, etten ainakan minkään kauhean ryteikön läpi ole hiihtelemässä tielle helpotti!

DSC_7889 DSC_7891
DSC_7894 DSC_7905
Uralla hiihtäminen oli omalla tavallaan raskaampaa kuin pehmeällä hangella. En tiedä tekivätkö 8 jo hiihdettyä kilometriä tehtävänsä, mutta ilolla laskin vaaralliseksi laskuksi merkatun mäen alas siinä kaatumatta! Kesken laskun tosin oli lähellä, ettei tyyli vaihtunut pyllymäeksi…

Avara tunturimaisema vaihtui metsäksi ja lopulta tieksi. Hiihdin Ellinpolun parkkipaikalle, jossa J odottelikin minua autokyydin kera ja Sports Tracker ilmoitti hiihdetyiksi kilometreiksi kymmenisen kappaletta.

Odotan jo innolla edessä häämöttävää Kuoppilaksen hiihtoreissua! Tunturiin muuten kannattaa jo laittaa aurinkorasvaa, kevätaurinko polttelee poskilla jo oikein nätisti.

Nuorgam: Fielmmajávrin laavu

DSC_7746 DSC_7753
DSC_7758
Taidattekin muistaa vastikään kirjoittamani Skáidejávrin kodan postauksen? Nimittäin helmikuun lopulla innostuin jälleen ajamaan Nuorgamiin ja suuntaamaan Pulmangintien levikkeeltä vastakkaiseen suuntaan, kuin missä Skaidijärvi sijaitsee, Fielmmajávria päin.

Aamu oli kylmä ja sumuinen. Maisemat levikkeeltä avaraan tunturiin olivat mykistävän kauniit – lumi kimmelteli auringossa ja Hárremahčohkasta ei erottanut kuin huipun! Lähdin levikkeeltä hiihtelemään karttasovelluksen avulla kohti järveä, lumi kantoi loistavasti ja retkeilyfiilis oli huipussaan.

DSC_7762 DSC_7764
DSC_7778
Hiihtelin Bohttovárrille tähystämään järven sijaintia. Erotin kaukaa pienen rakennuksen järven rannalla ja suuntasin sitä kohti. Jo hyvissä ajoin hoksasin, että rakennus ei ollutkaan laavu vaan yksityinen mökki, joten jouduin uudelleen kaivamaan puhelimen esiin ja tutkimaan B-barkista järven muita rakennuksia.

Kartasta ei löytynyt muita merkittyjä rakennuksia ja olin hieman ihmeissäni. Kuin tuurilla satuin hiihtelemään kohti suurjännitelinjaa ja päästyäni pienen nyppylän päälle laavu ilmestyi kuin tyhjästä esiin.

DSC_7779 DSC_7781
DSC_7785 DSC_7790
Laavu on sijoitettu Fielmmajärven alapuolelle pienemmän järven rantaan. Laavulta löytyy käymälä ja puuvarasto. Laavu oli oikein viihtyisä ja jäljistä päätellen sitä käytetään ahkerasti, ainakin talviaikana. Tulien teko oli helppoa kuivien puiden ansiosta ja sain nauttia broilerinakkini täydessä hiljaisuudessa. Pari moottorikelkkailijaa ohittivat laavun, muuten sain olla yksin.

Aikani aurinkoisesta kelistä nautittuani päätin jatkaa matkaa järven yli kulkevaa hiihtouraa pitkin takaisin maantielle. Jälkikäteen löysin lisää tietoa ladusta, se kulkee Skaidijärven ja Fielmmajärven vierestä yhteensä 10 kilometrin matkan. Hiihdellessäni voimalinjojen alla vastaani tuli muutamia lumikenkäilijöitä.

DSC_7797 DSC_7807
Linjan alla hiihtely ei houkuttanut, kaipasin takaisin koskemattomaan luontoon joten otin suunnan takaisin kohti Bohttovárria. Ei aikaakaan, kun löysin omat jälkeni ja jatkoin niiden rinnalla takaisin levikkeelle.

Pakkanen ei ollut hellitänyt, sormien paleltuminen ei kuitenkaan häirinnyt kulkua erämaamaisissa maisemissa jotka saivat ajatukset liitelemään kesän vaellusten parissa. Laavulle on helppo hiihdellä talvisaikaan (etenkin kartan avulla) ja matkaa kertyi yhteensä neljän kilometrin verran. Suosittelen paikkaa jokaiselle maisemahaaveilijalle ja rauhaan kaipaavalle!

Kokemukseni OAC XCD 160 – suksista

DSC_7802 DSC_7808
DSC_7804
Tänä talvena olen tosissani innostunut hiihtämisestä tunturissa. Enää en tahtonut hiihdellä perinteisillä latusuksilla, vaan lainasin kunnon eräsukset. Eräsuksissa ei ollut muuta vikaa kuin niiden suuri koko joka vaikeutti risukoissa hiihtoa ja niistä ei löytynyt pitoa mäkiin. Myös kengät tuottivat päänvaivaa, huopakumisaappaat eivät pitäneet jalkojani tarpeeksi lämpiminä.

Aloin etsimään itselleni kevyempiä suksia, jotka soveltuvat sekä kelkkauralla, että syvässä hangssa hiihtoon. Niiden tulisi sopia myös kovalle hangelle ja rinteiden nousuun. Vastaan tuli monia potentiaalisia vaihtoehtoja, mutta sukset olisivat vaatineet kunnon monot. Hinnan noustessa moniin satoihin euroihin, päätin etten ota riskiä ja osta monollisia suksia, koska en tiedä pitävätkö parhaimmatkaan monot jalkojani lämpiminä.
Lyhyitä liukulumikenkiä en tahtonut, koska kaipasin sukselta myös hiihdettävyyttä. Kyselin muilta hiihtoa harrastavilta apua ja sainkin hyviä vinkkejä ja mielipiteitä. Otin myös yhteyttä suksia myyviin yrityksiin ja yhdestä sainkin kattavimman selostuksen Oacin suksista.

Aluksi innostuin lyhyemmistä ja leveämmistä suksista, mutta lopulta päädyin ostamaan pitokarvalliset ja teräskantilliset 160 senttiset Oac XCD- sukset, jotka toimivat sekä lumikenkinä, että suksina.

DSC_7788
DSC_7793

Suksien toimivuus

Aluksi odotukseni suksien karvapohjan pitoon olivat liian suuret ja menetinkin hermoni ensimmäisellä reissullani tunturiin. Tässä useamman kerran suksilla rinnettä kiivettyäni olen tullut siihen tulokseen, että mitä pehmeämpi ja urattomampi jäki on, sitä paremmin suksilla pääsee ylös. Etenkin lumikenkämäinen tallustelu auttaa pitämään pidon.

Suksilla on helppo hiihdellä kovalla ja pehmeällä pohjalla. Ne kantavat paremmin kuin lumikengät, mutta runsaslumisessa mäessä saattavat olla jopa hankalat. Kovalla kelkanjäljellä ja lumella ne saattavat luistaa sivuun.

Sukset eivät mahdu tavalliselle latu-uralle. Ne ovat joustavat, joten niillä on miellyttävä hiihdellä myös epätasaisessa maastossa. Mäkien lasku on kuin laskettelisi, suksien karvapohja hidastaa vauhtia aavistuksen verran ja suksilla on helppo mutkitella rinteessä. Olen käynyt vain kerran laskettelemassa ja laskun helppous yllätti – voisin joskus jopa pyhittää reissun vain laskemiseen…

Kuten kuvastakin huomaa, karvapohjiin voi pehmeällä kelillä tarttua lunta, joka loputa jäätyy pohjaan kiinni. Tämä on ainoa miinus jonka suksista olen käytön jälkeen huomannut.

DSC_7689 DSC_7690

Ea- binding

Suksien pakettiin kuuluivat siteet, joihin mainonnan mukaan sopisi mikä tahansa pohjapituudeltaan 24-38 senttinen kenkä. Itse hiihtelen pyöreäkärkisten kenkien kanssa jotka eivät aivan istu siteiden kärkikuppiin, jonka voi myös tarvittaessa poistaa isomman kengän mahduttamiseksi siteisiin.  Kunhan remmit kiinnittää kunnolla, kengät kyllä pysyvät mukavasti paikoillaan.

Siteet piti kiinnittää itse suksiin kiinni. Netistä löytyy ohje siteiden kiinnitykseen, eikä niiden ruuvaamiseen mennyt kovinkaan kauaa aikaa. Koon säätäminen omaan kenkään sopivaksi käy leikiten pohjan oranssia lukkoa nostamalla ja pohjalevyä säätämällä. Ainoa siteiden miinus on toki pakkaskeleillä, jolloin lukkoa joutuu nostamaan avokäsin – siksipä säädöt kannattaa tarkistaa ennen reissuun lähtemistä…

Siteiden remmien lukot ovat jämäkät ja nopeat kiinnittää. Aluksi siteet tuntuivat jäykiltä, mutta ajan kanssa ne ovat vetreytyneet ja hiihtäminen on miellyttävämpää.

Itse olen viehättynyt hiihtämisestä aivan uudella tavalla! Lumikengätkin luovutin takaisin omistajalleen, en koe että tarvitsisin niitä suksien rinnalle. Kenkinä käytän Sorellin kaltaisia North Icen kumipohjaisia kenkiä, jotka ovat aavistuksen liian pehmeät tähän tarkoitukseen (jalkapohjani kipeytyvät). Kunhan löydän lahkeisiin kiinnitettävät lumilukkoni, alan käyttämään talvilenkkareita.

Toivottavasti postauksesta on jollekin apua! Itse ostin sukset kokeilematta vastaavia, meni pari hiihtokertaa että kunnolla pääsin suksista jyvälle ja voin kertoa, etten kadu ostopäätöstä!

*Kuvat on otettu Fielbmajärven hiihtoreissultani 23.2, seuraavaksi juttua siitä! Hyvää maaliskuuta kaikille!

Hiihtoretki tunturiin

Olen jo jonkin aikaa haaveillut pidemmästä hiihtoretkestä tunturiin ja etenkin nyt, kun olen ottanut käyttööni karvapohjasukset, odotin innolla kahden päivän vapaitani jotka molemmat käytin ajan kanssa hiihtelyyn.

Aamulla heräsin pirteänä ja ryhdyin oitis valmistelemaan lähtöä. Pakkasmittari näytti muutamaa hassua pakkasastetta, mukavaa vaihtelua näille helmikuun kylmille keleille! Lykkäsin lähtöä parilla tunnilla, nimittäin ulkona pauhasi sankka lumisade.

DSC_7691 DSC_7697
DSC_7700 DSC_7701
Lumisateen väistyttyä aloitin retkeni Geologisen polun alusta. Polku alkaa jyrkkänä ja jouduinkin kantamaan sukset ylös poroaidan portille saakka. Nousuun minulla kului aikaa aivan tuhottoman paljon, untuvatakki oli jälleen liikaa ja pelkäsin hikoilun jäädyttävän minut avotunturiin päästessäni.

Ylhäällä suksista alkoi viimeinkin löytymään pitoa ja lähdin hiihtelemään Kalkujoen lammen kautta kohti Johtalanvárria. Aurinko paistoi kevätmäisesti silmiin, joten kaivoin aurinkolasit esiin ensimmäistä kertaa tälle talvelle! Onneksi alun hikoilu ei vienyt intoa reissulta.

DSC_7709 DSC_7704
DSC_7711 DSC_7714
Hiihtelin Johtalanvárrin pohjoispuolelle ja lähdin nousemaan ylös sen länsirinnettä pitkin, samoilta kohdilta mistä merkattu retkeilyreittikin kulkee. Tuuli puhalsi rinteessä, ja toisin kuin alhaalla, lumen pinta oli kovaa. Maisemat olivat upeat, paksut valkoiset hattarapilvet näyttivät ikään kuin imaisseen luoteessa kohoavan Rástegáisán sisäänsä.

Etelärinteellä tähystelin sopivaa reittiä kohti kauempana häämöttävää Heargevárriä (Härkävaara) päin, Vuolleseavttetvárrin rinteen lukuisat kivet eivät olleet peittyneet lumeen, joten päätin säästellä suksieni pohjia ja hiihdellä sen rinnettä myöten kohti etelää.

DSC_7723 DSC_7719DSC_7727
DSC_7728
Päästessäni Vuolleseavtetin rinteelle käännyin katsomaan taakse jääviä maisemia ja kauhistuin idästä lähenevää paksua pilveä! Se lipui hiljalleen Johtalanvárrin päälle eikä aikaakaan kun sankka lumisade peitti maisemat ympäriltäni.

Maisemat muuttuivat synkemmiksi, yritin osua suoraan Härkävaaran nuotiopaikalle, mutta jo hyvissä ajoin laskeutuessani koivumetsän läpi tajusin sihdanneeni liikaa vasemmalle. Rauhassa hiihtäessäni kiepissä ollut riekko pääsi yllättämään minut lennähtämällä lentoon hyvin läheltä.

DSC_7739 DSC_7736
DSC_7737
Seurasin kelkan jälkeä alas, jouduin jopa kaivamaan B-barkin puhelimesta esille jotta pääsisin oikeaa reittiä pitkin Mantojärven rannan läheisyyteen, en halunnut enää tuossa vaiheessa reissua lähtä rämpimään syvään hankeen.

Yllätyksekseni kelkkaura oli aivan vieressä, laskettelin viimeisen kilometrin leikiten poroaidan portille ja hiihtelin autotien reunalle, jossa J minua jo autokyydin kera odottelikin.

Tälläisenä hätähousuna en tietenkään osannut pitää yhtäkään evästaukoa, noin seitsemään kilometriin minulla meni aikaa 3,5 tuntia. Tunturissa oli mukava hiihdellä vastasataneella kovapohjaisella hangella ja nyt olen entistä varmempi siitä, että tulen tänä keväänä hiihtämään Kuoppilakselle karvasuksineni.

Seuraavaksi kirjoittelenkin jutun suksistani. Kuulemisiin!

Nuorgam: Skáidejávrin kota

DSC_7529 DSC_7531
DSC_7534
DSC_7573 Nuorgam, Suomen pohjoisin kylä on vain 48 kilometrin päässä Utsjoelta. Sinne ajaminen ei vie tuntiakaan ja monipuoliset, vaihtelevat maisemat tarjoavat matkaajalle mielenkiintoiset näkymät ennen kohteeseen saapumista.

Kylän keskustasta nousee tie Pulmankijärvelle jonka lähettyvillä on useampi retkeilykohde, mm. Sevettijärvi – Nuorgam vaellusreitti ja sen alusta löytyvä riippusilta, muinaisia asuinpaikkoja sekä Skáidejávrin kota. Itse Pulmankijärven ympäristö on jo näkemisen arvoinen paikka.

Itse en ollut aikaisemmin käynyt Skáidejávrilla, joten pyysin Erätoveri E:n mukaani lyhyelle aamureippailulle. Pakkasta ei ollut kuin nimeksi ja pieni tuulenvirekään ei haitannut menoa. Jätimme auton mäen huipulla olevalle levikkeelle, jonka vierestä löytyi opasteet kodalle.

DSC_7539 DSC_7541 DSC_7546 DSC_7548 DSC_7565 Erätoveri E lumikenkäili kovalla, tuulen puhaltamalla hangella ongelmitta, itse jäin vähän jälkeen suksineni liukkaassa mäessä jota en tohinut suoraan lasketella alas. Kodalle menee polkukin ja näin talviaikaan hiihtourakin, mutta helpoiten pääsimme perille suoraan jängän yli kulkien.

Matkalla kodalle maisemat olivat ilahduttavan erilaiset verrattuna Utsjoen kotien metsäiseen ympäristöön. Mihin tahansa katsoi, näki ympärillään tunturia tunturin perään. Seikkailufiilis alkoi jälleen vallata mielen, mitä kaikkea alueelta löytyisikään jos lähtisi syvemmälle erämaahan?

DSC_7551
DSC_7554 DSC_7556
DSC_7562
Skáidejávrin yli kulkee Utsjoki-Nuorgam moottorikelkkaura. Kota on aivan järven rannassa, sen takaa löytyy kierrätyspiste, ulkokäymälä sekä halkovaja. Kota on kuten muutkin Metsähallituksen ylläpitämät, sisältä löytyy kamiina sekä istuimet. Skáidejärven kodan penkkejä oltiin levennetty ylimääräisellä laudalla – luultavasti yöpymistarkoitusta varten. Kodat ovat pääsääntöisesti tarkoitettu päiväretkiin, joten etenkin talvella ne voivat olla vetoisia ja kylmiä kamiinasta huolimatta, joten etenkin talviaikaan kodassa yöpyjän on varauduttava lämpimillä varusteilla.

Joimme kupilliset lämmikettä, kirjasimme käynnistämme vieraskirjaan ja jatkoimme matkaa takaisin autolle hiihtouraa pitkin.

DSC_7590 DSC_7578
Juttelimme koko matkan kodalta takaisin tielle, kova tuuli kohmetti poskia ja kädet jäätyivät ilman hanskoja kuvatessa. Vaikka kuljimme hitaasti ja pysähtelimme paljon, saimme aikaa kulutettua takaisin kulkemiseen puolisen tuntia. Retkeilyreitin pituus tieltä kodalle on kartasta mitattuna 1,5 kilometriä, talvella metrejä kertyy vähemmän linnuntietä kulkien. Reitti on helppokulkuinen ja soveltuu myös lapsiperheille.

Skáidejávrilla kulkee myös 5,8 kilometrin pituinen rengasreitti joka alkaa moottorikelkkauran portilta.

Parkkipaikan läheisyydessä on myös kartoitusmuistomerkki.

Kuvat, joissa esiinnyn suksieni kanssa ovat Emilia T:n ottamia.

Hyytävä helmikuu

DSC_7436 DSC_7437
DSC_7516
Helmikuu on maineensa mukaisesti vuoden kylmintä aikaa. Utsjoella kuun ensimmäisiä päiviä vietettiin kolmenkympin pakkasissa, eipä paljoa innostanut pistää nokkaa ulos ovesta! Kävin tosin Erätoveri E:n kanssa lumikenkäilemässä viime sunnuntaina mittarin näyttäessä rapeaa -33 astetta, kameraa en kertaakaan kaivanut repusta esille suojellakseni sormiani… 😀

Lauantaina me J:n kanssa kurvattiin kelkalla tutulle alueelle Skoarrajávrin ja Jeagelveaijávrin lähelle. Kylällä pakkanen oli purevan kovaa tunturissa sitä ei edes huomannut auringon maalamien maisemien viedessä kaiken huomion!

DSC_7461 DSC_7453
DSC_7494
Lukuisat riekkojen jäljet helmeilivät tunturikoivujen alla, takana siintävän erämaan tuttu hiljaisuus innostutti ajamaan yhä pidemmälle kohti aurinkoa. Vaikka pakkanen kipristelikin kasvoilla, kirkas auringonpaiste huijasi mielen ajattelemaan kevään lämpimiä kelejä.

Kävelin tunturinrinnettä pitkin  yhä lähemmäs Jeagelveaijávria J:n jäädessä kelkan kanssa syrjemmälle. Lumen peittämiä koivuja näkee Utsjoella harvoin, joten päätin ottaa maisemista kaiken ilon irti.

DSC_7506 DSC_7489
DSC_7495 DSC_7527
Vielä paluumatkallakin pyysin J:tä pysähtymään pariin otteeseen saadakseni kuvia kauniista maisemista. On ilo ja onni päästä näinkin helposti pikaisesti käymään tunturissa nollaamassa mieltä.

Uskomatonta, miten nopeasti aurinko tuntui nousevan esiin kaamoksen jäljiltä tänä talvena. Olen ehtinyt nauttimaan siitä vain kahden päivän ajan ulkoilun merkeissä, toivon tosissani että päiviä tulisi lisää ennen kuin talvi vaihtuu kevääksi.

Käymme usein Jeagelveaijávrilla pilkillä ja ajattelin sopivalla säällä hiihdellä järvelle karvapohjasuksillani. Järveltä lähtee ura Bárit tunturien välistä ja kulkee aina Vetsikkoon asti, se on etenkin aurinkoisella kevätsäällä todella upea kohde hiihtämiselle tai lumikenkäilylle.

Tiistain vapaapäivänä on tarkoituksena lähtä viimeinkin Nuorgamin Skáidejávrin kodalle, vielä täytyy tutkailla luvattua säätä ja fiksuinta reittiä paikalle.

Sitä reissua odotellessa, hyvää loppuviikkoa teille kaikille!

 

Pakkaspäivä Jeagelveaijávrilla

DSC_7403 DSC_7404
DSC_7410 DSC_7412
Hyrr!

Paleltaa edes katsoa näitä kuvia! Toissa lauantaina pakkasta oli lähemmäs 20 astetta, tuulta vain nimeksi. Oltiin pukeuduttu kaikki lämpimästi ja oletettiin että pärjättäisiin pakkasessa ilman suurempia ongelmia.

Lähdimme ajamaan Nuorgamintien varrelta ylös tunturiin. Jossain vaiheessa huomattiin, että Jesse- koira oli seurannut meitä J:n kotoa asti ja vaikka ikää seniorilta löytyykin, se jaksoi hienosti jolkutella perässä Jeagelveaijávrille asti.

Perinteisesti järvellä riisuttiin kypärät pois ja ryhdyttiin virittelemään pilkkejä paikoilleen. J:llä olikin nopeasti ensimmäinen suurempi kala kiinni, joka tietenkin pääsi irti ennen pinnalle nostamista…

Pikku-J juoksenteli Jessen perässä eikä näyttänyt merkkiäkään palelemisesta. Minulla toppatakki tuntui päästävän kylmää ilmaa lävitseen, käveleskelin ja lämmittelin itseäni ehkäistäkseni kylmän leviämisen.
DSC_7414 DSC_7421
DSC_7422
Edeltävien päivien kova tuuli oli muodostanut irtolumesta kovia dyynejä järven jäälle. Jään pauke osoitti pakkasen kiristyvän ja nopeasti huomasinkin varpaideni olevan täysin jäässä, eikä takin sisälle päässyt kylmyyskään hellittänyt.

Varpaani olivat jo täysin tunnottomat kun viimein kehtasin sanoa J:lle, että varusteeni eivät enää riitä pitämään minua lämpimänä ja pohdittiinkin mitkä kengät loppupeleissä olisivat sellaiset, joissa varpaani säilyisivät normaalin värisinä kovimmillakin pakkasilla. Safarin thermosaappani olivat ainoat, joissa varpaitani on alkanut paleltaa vasta tuntien pilkkimisen jälkeen, nyt ilmeisesti varpaani paleltuvat entistä herkemmin…

Tarkastin pikkuisen poskia vähän väliä, ja vaaleiden laikkujen ilmestyessä päätimme että on aika lähteä kiireellä kotia kohti. Pikku-J ei edelleenkään näyttänyt välittävän kylmästä, mutta ei pistänyt ollenkaan vastaan kun kerroimme lähtevämme kotiin.

Jesse poimittiin kyytiin järven toisesta päästä ja paluumatkan se matkustikin kelkan kyydissä. Skoarrajávrilla Pikku-J:kin kertoi palelevansa. Säästyttiin paleltumilta, mutta tuskinpa lähdetään pikkuisen kanssa enää yli -15 asteen pakkasilla tunturiin.

Onko teillä suosituksia kunnon kengistä, jotka pitävät sisätiloissakin sinertävät varpaat lämpiminä? Huopakumisaappaat on iso nou nou, Sorellit eivät ole pitäneet varpaitani lämpiminä ja nyt Safarin Thermosaappaat (kolme kokoa liian isot, puen niihin kolmet villasukat ilmavaralla) osottautuivat kylmiksi, vaikka vielä viime vuonna pärjäsin niillä loistavasti.

Ps. blogin Instagram-tilillä @Adventurelandlapland on arvio Oacin XCD 160 – karvapohjasuksien ensihiihdosta. Käykää kurkkaamassa! Bogiin suksista tulee testipostaus kunhan olen päässyt kokeilemaan niitä kovemmallakin hangella.

 

Kaamos on ohi!

DSC_7395 DSC_7383
DSC_7375
17.1 aurinko pilkahti horisontin yllä Utsjoella. 52 vuorokautta kestänyt kaamos päättyi lyhytkestoiseen valonpilkahdukseen.

Ihan vielä aurinkoa ei täältä kylän pinnalta näe, mutta päivien valoisa aika pitenee vauhdilla. Pimeät pakkaspäivät vaihtuvat häikäisevään hangen kimalteluun, kohta saa tosissaan alkaa etsimään aurinkolaseja eteisen kaapista!

DSC_7365 DSC_7384
DSC_7400
Kävin 14. päivä lumikengin geologisen polun huippumerkillä, josta kuvat nappasin. Huipulla tuuli yltyi mahdottomaksi ja kuvien saaminen oli aikamoista taistelua kun samalla sai pitää sekä piposta että kameranjaloista kiinni.

Mie melkeinpä voisin sanoa tykästyneeni jopa enemmän hiihtämisestä kuin lumikenkäilemisestä tänä vuonna! Olenkin jo aikaisemmin maininnut etsiväni itselle uusia suksia, lopulta päädyin lukuisten mielipiteiden ja nettikaupan ohjeistuksen perusteella Oac XCD 160 karvapohjallisiin suksiin! Aluksi olin lyhyempien kannalla, mutta koska haen enemmän välinettä hiihtämiseen kuin lumikenkäilyyn, 160 senttiset ovat itselleni mahdollisesti ne sopivimmat sukset. Ja mitä parasta, niihin tulee ea-bindingit, eli melkeinpä mikä tahansa talvikenkä sopii niihin (elikkä jos J:n kenkä mahtuu siteisiin, hänkin voi käyttää niitä riekkometsällä) eikä erillistä monoa tarvita.

Toivottavasti jo ensi viikon perjantaina pääsisin testaamaan niitä, ja muutaman kokeilukerran jälkeen kirjoittamaan tänne arviota niistä.

Hyvää alkanutta viikkoa!