Kevon luonnonpuiston vaellus syksyllä 2020: Fiellun putous – Ruktajärvi – Sulaoja 30 km

DSC_3593

Kevon reitin ensimmäinen osa Kenestuvilta Gamajotnsuohpášájalle & toinen osa Gamajotnsuohpášájalta Fiellun putoukselle.

Olin kuullut muilta vaeltajilta, että Fiellun telttailupaikka olisi kostea. Aamulla kaivauduin selkä jäykkänä ulos makuupussista, huomasin painaneeni sisätelttaa ulkotelttaan yön aikana ja kastelleeni makuupussin ulkopuolelta. Ulkona näytti sataneen, mikä selitti teltan sisäpuolen kosteuden.

Aamutoimien yhteydessä venyttelin ja painelin kipeitä pohkeitani. Minulla oli pettämätön suunnitelma aamun raskasta nousua varten – olin säästellyt Dexalin energiageelejä, joihin tutustuin Ukk:lla. En käytä energiageeliä kuin ”hätätapauksissa” ja portaat olivat yksi sellainen.

Joen ylitys Fiellogahjohkalla oli helpoin. Vettä ei ollut kuin hieman yli vaelluskengän, mutta virran takia en lähtenyt kokeilemaan onneani kengät jalassa. Imin ensimmäisen Dexalin ennen portaita ja lähdin tarmolla painelemaan ylös päin.

Maisemat portaista olivat viehättävän erilaiset verrattuna tasaiseen tunturiin. Pysähtelin katselemaan taakse avautuvaa kanjonia, putous näkyi hyvin portaista käsin. Etelästä päin saapuessa maisemat antavat loistavan lopputsempin putoukselle!

Otin toisen energiageelin päästyäni ylös. Kumma juttu, jalkojani ei pakottanut ja pystyin jatkaaman matkaa lähes heti hieman tasailtuani hengitystäni.

DSC_3595
DSC_3605
DSC_3608

Matka taittui mukavasti. Idän kanjoninreuna seurasi polkua pitkän matkaa. Energiageeli sai aikaan hieman huojuvan olon, kuten liika kahvinjuonti. Viisi kilometriä Gaskkamuš Suohpášájalle, alkuperäiselle yöpaikalleni, oli aluksi tasaista mutta muuttui hankalakulkuiseksi korkeuseroineen lähellä syvänteessä sijaitsevaa telttapaikkaa.

Olin tyytyväinen, etten ollut jatkanut matkaa illalla. En olisi jaksanut perille hyväntuulisena.

Mieltä kutkutti. Seuraavan 1,5 kilometrin aikana näkisin viimein Kevon kanjonin. Polku oli selvästi muuta maastoa kuluneempi ja kauhistelinkin mitä jälkeä ihminen pelkällä kävelyllä saa aikaan luonnossa.

Kanjoni avautui sivullani hiljalleen. En tohtinut poistua merkityltä polulle sen reunalle vaan tyydyin kurkkimaan paikoiltani. Seurasin kanjonin näköalapaikalla ilakoinutta pariskuntaa hymyillen, kyllä minäkin voisin lähteä treffeille yhtä komeaan paikkaan…

Kanjonin näköalapaikalla sain olla rauhassa. Tutkin katseellani kanjonin reunaa ja pohdin, onko kukaan koskaan kiipeillyt sen rosoisia kylkiä pitkin. Miten näin lähellä kotia pystyi olemaan jotain näin massiivista ja harvinaislaatuista?

DSC_3637
DSC_3626

Suohpášájalla pidin ruokatauon. Kuljettavia kilometrejä kolmannelle päivälle oli 18, joten tauot olivat tärkeitä. Tein ruuaksi toisen satsin texmex- veneitä ja onnistuin sotkemaan itseni ja syrjässä olleen taukopaikkani kuumalla kastikkeella. Suohpášájan telttailupaikka kotineen oli oikein viihtyisä ja rauhaisa. Lisäkseni taukoa piti useampi henkilö koirineen.

Suohpášájaa ennen on hyvin pieni joen ylitys, jonka yli pääsee ketterästi kiviä pitkin hyppien. Moikkasin parille ulkomaalaiselle ja lähdin kävelemään kohti etelää hieman ristiriitaisin mielin. Kevon nähtävyydet oli nähty, mitäs nyt?

Polku Geavvogeašláttulle oli helppokulkuinen verrattuna ensimmäisen päivän louhikkoon, mutta omalla tavallaan haastava lukuisten kivien takia. Katse harhaili tunturissa, mutta vähänväliä oli pakko tuijotella jalkoihin ettei kompastuisi.

DSC_3641
DSC_3642

Kiiski hyytyi ja kulki lähes koko 8,5 kilometrin matkan perässäni Geavvogeašláttulle. Kivikossa kulkeminen tuntui omissakin nilkoissa ikävältä. Uudet vaelluskenkäni ovat oudon löysät nilkoista eivätkä tue samalla tavalla kuin edeltävät samanmoiset.

Geavvogeašláttun telttailupaikka yllätti! Ensiksi saavuin kauniin biitsin rannalle pitämään kahvi- ja patukkataukoa. Juttelin yksin vaeltavan miehen kanssa kesän vaellusbuumista ja kuuntelin mielenkiinnolla hänen juttujaan Kevon talvivaelluksista. Vau.

Etelämmässä Geavvogeašláttulla oli telttapaikkoja pienen joen varrella. Kesän tulvista oli vielä jäljellä pienehkö kuoppa täynnä vettä. Sen ohi kulkiessani havaitsin siellä uivat pikkukalat ja huikkasin vieressä telttaa kasaavalle parivaljakolle havainnostani. Kiinnosti heitä tai ei.

Illan pystyi haistamaan. Keli viileni ja aurinko painui pilvien taakse. Polku muuttui ihanaksi hiekkakankaaksi, oli kuin olisi liukuhihnalla kävellyt! Loistava päätös päivän kilometreille.

Pidin hiljaisen hetken saavuttuani Kevon luonnonpuiston rajalle. Katselin merkkiä harmissani, hyvä vaellus päättyy liian aikaisin. Tuntui karulta poistua rajoitusten piiristä ”vapaalle” maalle.

DSC_3655
DSC_3670
DSC_3673
DSC_3675

Menin sekaisin ennen Ruktajärven risteystä. Näin punaisen teltan suon toisella puolella ja luulin kävelleeni risteyksen ohi. Koska olin jo luonnonpuiston ulkopuolella, lähdin ylittämään kuivalta vaikuttanutta suota kunnes kohtasin syvän lammen. Huutelin teltan edustalla majailleille vaeltajille ja he neuvoivat jatkamaan matkaa.

Ruktajärvi oli kaunis. Kävelin varvikon halki pienelle sillalle ja katselin joessa hiljalleen heiluvia leviä. Odottelin jonkin aikaa nähdäkseni kaloja, tuloksetta.

Ilta Ruktajärvellä meni kuunnellen muiden paikallaolleiden ilkaointia. Puhelimen kentät toimivat ja laittelin nopeasti viestit kotiväelle. Some ahdisti, kävin jättämässä pikaiset terveiset blogin instagramiin ja suljin mobiilidatan. En tahtonut kohdata maailmaa vielä. Oli ollut ihanaa olla muutama päivä ilman verkkoa.

Ruktajärven seisovan veden juonti epäilytti, säästelin Geavvogeašláttulta ottamaani vettä. Makoilin makuupussissani ja luin liian jännittäväksi käynyttä dekkaria. Dekkarin tapahtumat jäivät pyörimään mieleen kun yritin saada unesta kiinni.

DSC_3687
DSC_3692
DSC_3693

Ruktajärven autiotupaa en käynyt katsomassa, mutta tiedänpähän mihin houkuttelen Erätoverin mukaani seuraavalle hiihtoreissulle. Olin hieman itsekäs ja raahasin kaikki varusteeni kuivumaan avolaavulle aamutoimieni ajaksi. Muut paikalla olleet näyttivät käyttävän autiotupaa ja telttojaan aamupalan laittoon joten sain keräillä kamppeeni kasaan rauhassa.

Pitkitin lähtöäni puoli yhteentoista, Sulaojalta saisin kyydin kotiin vasta neljäksi. Maasto Ruktajärveltä Luopmošjohkalle kulki Luomusjärvien harjua myöten nousten ja laskien koivumetsikön läpi. Juttelin vastaantulleiden kanssa ja pysähtelin istuskelemaan. Oli lämmin päivä ja hiki virtasi.

Lähempänä Luopmošjohkaa vaeltajia tuli hulluna vastaan! Onneksi olin itse päättämässä vaellustani, olen pitänyt Kevoa yksinäisenä paikkana vaeltaa, mutta yhdeksännen vastaantulijan kohdalla totesin sesongin olevan täysillä päällä. Kiva, että ihmiset ovat löytäneet luonnon.

Luopmošjohkalla pidin pitkän tauon. Avasin mobiilidatan ja kulutin aikaani uutisia lukien. Juttelin paikalle ilmestyneen britin kanssa ja pelottelin vaellustaan aloittelevia pohjoispään louhikoista.

Viimeisillä metreillä ennen Sulaojaa pysähdyin kauniin lompolon rantaan. Totesin Kevon reitin olevan täynnä yllätyksiä ja vaihtelevia maastoja. Päätökseni lähteä pohjoisesta etelään oli oikea, vaikkei kanjoni avautunutkaan yhtäkkiä eteeni, koen vaelluksen olleen yllättävän rento viimeisten päivien helpon maaston ansiosta.

Kevon reitti on vaativa, sitä ei pidä aliarvioida. Hankalat maasto-osuudet, joenylitykset ja nousut voivat yllättää rankkuudellaan, joten niihin on varauduttava fyysisesti, mutta myös henkisesti. Itseään ei pidä päästää väsähtämään.

Minulle tuli yllätyksenä väenpaljous. Tiesin, että tänä vuonna Kevolla on ollut paljon vaeltajia, mutten osannut kuvitellakaan että näin paljon!

Kiitos Kevo. Nyt uskallan alkaa suunnittelemaan vaelluksia muuallekin kuin tutuille ja turvallisille alueille.

Ruskaa kuluneilta vuosilta

DSC_1483

Heippa!

Syyskuun puoliväliä elellään ja kuten tiedättekin – ruskan värit ovat parhaimmillaan.

Autolla ajellessa ihailen lumoutuneena värejä, jotka korostuvat sumuista taivasta vasten. Takapihan rinteen haavat loistavat oranssin ja keltaisen sävyisinä aikaisemmin kuin viime vuonna, joistain koivuista näkee ruosteen.

Olisipa enemmän aikaa luonnolle. Haaveilen retkistä lasten kanssa, valitettavasti kaikki vapaat menevät nyt pakatessa ja remontoidessa. Yhdellä retkellä ehdin käydä, kaivelin kamerankin esille Härkävaaran polulla kuvatakseni, pettymyksekseni hoksasin muistikorttien olevan kotona…

Ruska on minulle eräänlainen kesäkauden loppu. Talven luonto lepää, heräilee hiljalleen henkiin keväällä, elää täysillä kesän ja vaipuu syksyn tullen hiljalleen horrokseen, antaen vielä viimeisen kerran kaikkensa ennen kaamoksen hiljaisuutta.

Kaikessa kauneudessaan ruska kestää vain hetken. Ei voi ennustaa milloin ruska alkaa ja päättyy, tai millaisena se minäkin syksynä esiintyy.

DSC_1430
DSC_1306

Tämä on seitsemäs ruskani. Seitsemän vuoden aikana muistan yhden ruskan, jolloin värit eivät oikein ehtineet päästä oikeuksiinsa. Ensimmäisestä ruskastani olin haltioissani. Laadukkaan ruskapostauksen löydät täältä vanhan blogin puolelta.

Muita poimintoja kuluneilta vuosilta;

Ruoste vei ruskan
2016 ruska ei päässyt oikeuksiinsa ruosteen vuoksi.

Ruskapatikka Kuoppilasjärvelle
2019 syksyn patikka Paistunturin erämaassa läpi maaruskan. Yön pakkanen vei parhaimman väripaletin mukanaan.

Katsaus Kaldoaivin erämaahan
2017 ruskaa ihailtiin Njuohkarjärven lähistöllä. Tuolloin nykyään 5 vuotta täyttänyt esikoisemme matkusti kantorinkassa. Kuinka aika rientääkään…

Ruskaa tien varrelta
Utsoelta Karigasniemelle ja Nuorgamiin vievät tiet ovat nyt komeimmillaan. Tällä hetkellä Vetsikossa ruska korostuu tummasta kallion rinteestä tuoden punaisen sävyn komeasti esiin.

Loput ruska- kategoriasta löydät täältä.

DSC_1304

Oletko sinä kokenut Lapin ruskan? Mikä jäi erityisesti mieleesi?

Kevon luonnonpuiston vaellus syksyllä 2020 – Gamajotnsuohpášája – Fiellun putous 14 km

DSC_3558
DSC_3559

Kevon vaelluksen ensimmäisen osa

Ensimmäisenä yönä heräsin nakertavaan ääneen. Kuuntelin nakerrusta korvatulppieni lävitse, kurkistin nukkuvaa Kiiskiä ja jatkoin uniani todettuani äänen olleen vain harhaa.

Aamulla herättyäni kosteasta teltasta levitin makuupussin tuulettumaan patjan päälle ja könysin ulos teltasta auringonpaisteeseen. Kello oli hieman yli puoli kahdeksan, naapurit olivat jo täydessä touhussa aamutoimineen.

Selkä oli jumeista kipeä ja pohkeet tuntuivat täyteen puhalletuilta ilmapalloilta. Minkähänlainen olo olisi ilman illan buranaa ja huolellista venyttelyä?

Aloin kaivelemaan Kiiskille aamupalaa ja hämmennyin käteni osuessa puolityhjään muonapussiin. Illalla olin antanut koiralle kokonaisen pussillisen raksuja, joten sen repusta ei olisi pitänyt löytyä yhtäkään puolikasta. Tutkittuani mysteeriä tarkemmin havaitsin raksupussissa ja koiranrepussa reiät. Tehtyäni lisää salapoliisityötä huomasin teltan toisella puolella kaivausjälkiä… Joku, myyrä tai muu pienikokoinen eläin oli käynyt yöllä syömässä koirani eväät.

Olin kuitenkin pakannut koiralle ylimääräisenä eväänä kuivattua jauhelihaa, joten ruuasta ei tarvinut olla huolissaan.

Aamutoimien jälkeen pakkasin varusteemme ja matka jatkui. Kiiskillä oli vapaapäivä repun kannosta tulevien jokien ylitysten takia.
Avotunturista laskeuduimme jyrkkää rinnettä alas Gamajotnjálmmeluoppalin vaijerikahlaamolle tiheän lehtometsän halki. Metsän tiheys jännitti, tiesin olevani aamun ensimmäinen kulkija polulla.

Vaijerikahlaamo Gamajotnjálmmeluoppalissa oli pienivirtaisin. Kiiski lähti uimaan joen yli ilman suostuttelua kavahtaessani ensimmäistä askelta kylmässä vedessä. Jalat olivat polviin asti täysin jäässä päässessäni vastarannalle.

Telttapaikalla Kiiski pääsi hihnansa kanssa turhan lähelle nuotiopaikan vieressä olevalle teltalle ja yllätti aamutoimissa olleen naisen. Pahoittelin ja kiskoin Kiiskin takaisin vierelleni. Kuivasin jalkani retkipyyhkeellä huolellisesti ja vuolin hirven kuivalihaa helpottaakseni näläntunnetta.

Roájášjavrille kävelyä oli kolmisen kilometriä läpi mäntykankaan. Maisemat alkoivat jylhetä pienessä tihkusateessa. Puin sadetakin ylleni ja nautin sateen tuoksusta hiljaisessa metsässä. Kallionseinämä kulki polun vierttä seuraavalle joenylitykselle saakka.

Joenylitys Roájášjavrin pohjoispäässä oli haasteellisin. Virta oli kovin ja sateessa kahlatessani jouduin vetämään Kiiskiä pois virrasta raukan lipuessa vain kauemmas vastarannasta. Valjaat ovat koiralle melkeinpä suositeltavat jokien ylityksiin, niistä saa tarvittaessa otteen ja hihnalla ohjattua lempeämmin lähemmäs kuin kaulapannasta.

Roájásjavria ennen tulivat vastaan aamun ensimmäiset vaeltajat koiransa kanssa. Roájásjavrin telttapaikka kanjonissa oli mukavan suojaisa mäntypuiden lomassa. Suunnitelmanani oli vaeltaa 19 kilometriä, joten pidin lounastauon. Lounaaksi keittelin kanttarellikeittoa kuivattujen sienien kera. Odotin makuelämystä innolla, petyin karvaasti inhan kitkerän maun vallatessaan suuni puraistessani ensimmäistä sientä.

Kävin sylkäisemässä sienet varvikkoon. Olikohan kuivattujen sienien seassa sappitatti? Vai olivatko sienet pilalla? En ollut itse kuivannut sieniä, joten en uskaltanut jatkaa keiton syömistä…

DSC_3561
DSC_3564
DSC_3569

Pohjoisesta kulkiessa rankempia nousuja on kolme, Roajášjávrilta noustaan jälleen portaat ylös näköalapaikalle. Riisuin rinkkani rankan nousun päätteeksi ja jäin katselemaan pohjoiseen avautuvia maisemia haltioissani.

Polku kulki jälleen avotunturissa. Rinkka hiersi ilkeästi lonkkaa ja jouduin muokkaamaan säätöjä ärsyttävän usein. Laskin rinkkaa maahan ja yritin saada vaatteita suojaamaan hiertyvää kohtaa. Nälkäkin alkoi vihjailla tulostaan käveltyäni tunteroisen, veistelin loput kuivalihasta suihini.

Bođosroadjalla Guivin risteyksessä väsymys alkoi painaa. Vaeltajia alkoi tulla enemmän vastaan ja pysähtelin juttelemaan monien kanssa. Pohdin jatkanko matkaa Fiellulta vielä kuutisen kilometriä alkuperäisen suunnitelman mukaan vai jäänkö yöksi putoukselle. Ajatus lyhyemmästä päivästä tuntui hyvältä.

DSC_3574
DSC_3580

Bođošroadjalta mäki jyrkkeni ja laskeuduimme alas metsään. Jalkoja särki, jouduin komentamaan Kiiskiä portaissa sen alkaessa vetää havaittuaan alhaalla ihmisiä. Alastulo kesti pienen ikuisuuden, nilkka pyörähti ja kengät luistivat hiekalla manaillessani koiralle.

Vaarallisen alastulon jälkeen huokaisin helpotuksesta – viimeinkin perillä! Fiellun kammi nökötti paikoillaan ja sen molemmin puolin oli teltat. Telttailualue vaikutti pieneltä ensinäkemältä, mutta kävellessäni paikalla olleiden naisten perässä syvemmälle metsään vastaan tuli upea, tasainen kohta teltalleni. Laskin rinkan maahan ja nostin katseeni kohti Fiellun putousta.

Päätin jäädä yöksi putoukselle. Jalkojani särki, nilkat olivat kipeytyneet viimeisten kilometrien aikana ja epäilin jättäväni putouksen kokonaan väliin jos olisin jatkanut matkaa päivällisen jälkeen. Olin matkalla muodostanut pienen pakkomielteen nuudeleihin ja tekaisin erän vauhdilla ennen leirin pystytystä.

Fiellun putous oli upea! Kuvissa putous ei ole näyttänyt läheskään niin komealta mitä se luonnossa on. Vesipisarat lensivät sumuna pitkälle metsään ja ääni oli korvia huumaava. En mennyt kovin lähelle koiran takia, mutta olin tyytyväinen näkemääni.

Telttapaikkoja on lähempänä putousta, käymälän vierustalla. Kammi ei sovi yöpaikaksi, mutta on kätevä paikka ruuanlaitolle ja varusteiden kuivaamiselle.

DSC_3582
DSC_3584

Menin seitemän aikoihin telttaan herkkujeni kanssa. Mittailin seuraavan päivän kilometrit ja lueskelin dekkaria eteenpäin venytellessäni huolellisesti. Ulkoa kuului iloinen puheensorina, olin liian väsynyt ollakseni sosiaalinen joten tyydyin rapsuttelemaan patjalla makoilevaa koiraa.

Puoli yhdeksältä annoin itselleni luvan nukahtaa.

Kevon luonnonpuiston vaellus syksyllä 2020 – Kenestuvat – Gamajotnsuohpášája 19km

DSC_3503

Olen pitänyt Kevon luonnonpuistoa paikkana, jonne en olisi vaeltamassa lähivuosina. Kevon reitti on vaativa jo pelkän maastonsa takia, lisähaastetta vaellukseen tuo autiotuvattomat leiripaikat ja jokien ylitykset. 2015 yövyin Tapiolan kammilla Erätoverin kanssa ja jo pelkästään sinne pääseminen oli rankkaa, pohjoisen pää on Guoikgáhritájan jälkeen louhikkoista ja hyvin hankalakulkuista. 2015 vuoden yöretkestä voi lukea Retkipaikka.fi:stä.

Alunperin suunnitelmanani oli lähteä Urho Kekkosen kansallispuistoon. Reittisuunnitelma oli jo tehtynä, muutamaa päivää ennen lähtöä aloin perua suunnitelmiani. Olin väsynyt jo valmiiksi eikä autolla ajaminen reittien perässä houkutellut. Yhtäkkiä kesken iltavuoron Kevon reitti juolahti mieleeni ja innoissani kaivoin kartan esille heti kotiin päästyäni.

Tarkan mittaamisen ja suunnittelun päätteeksi uusi vaellussuunnitelma oli tehtynä. Takapakkia otti Sulaojalle pääseminen, autonsiirtopalvelu tuntui turhan tyyriiltä ottaen huomioon sen, että meiltä on jotakuinkin kolmisenkymmentä kilometriä Kenestuville. Onnekseni Juhiksella sattui olemaan töitä Kevon lähistöllä ja sain häneltä kyydin maanantai- aamuna reitin pohjoiselle lähtöpisteelle.

Reitti suositellaan kulkemaan etelästä käsin. Täten kanjonin maisemat avautuvat kauniisti eteen, kun pohjoisesta päin ne avautuvat sivulle.

DSC_3496
DSC_3498

Vaellukseni alkoi jännittyneissä fiiliksissä. Aamuinen metsä oli sumuinen ja olin kuulevinani rapinaa ympäriltäni kulkiessamme mäntymetsän halki kohti Silkeájan levähdyspaikkaa. Polun runsaat hirvenpapanat ja Kiiskin ilman nuuskiminen saivat vauhtia kinttuihin, alkupään polku on helppoa kuljettavaa.

Silkeájalla purin rinkkani ja vaihdoin teltan ja makuupussin paikkaa. Teltta painoi ikävästi hartioita, joten se päätyi rinkan sisään ja makuupussi sen ulkopuolelle. Söin vähän mukaan pakkaamiani keksejä, jotka olivat jo parin kilometrin jälkeen mössööntyneet täpötäydessä rinkassa.

Reitti jatkuu helppokulkuisena Guoikgáhritájalle saakka. Matkan varrella on suota ja pitkosta, ennen seuraavaa nuotiopaikkaa on ensimmäinen alamäki. Vastaani tuli aamun ensimmäiset vaeltajat, seitsemänkymppiset sisarukset. Olisinpa itse yhtä hyvässä kunnossa ja reipas samassa iässä! Päätin, että jos sisarukset pystyivät kulkemaan Kevon, niin pystyisin minäkin. Guoikgáhritájalla pidin toisen tauon ja juttelin paikalle ilmestyneen pariskunnan ja kahden miehen kanssa, liikennettä oli paljon jo heti aamusta.

DSC_3507
DSC_3514

Ensimmäiset pidemmät portaat ovat ennen Beahcelávojávrrin nuotio – ja joenylityspaikkaa. Etelästä tullessa portaat ovat viimeiset ylös noustavat, 174 askelmaa pelkkää treeniä. Pohjoisin joenylitys on yksi helpoimmista, mutta ylityspaikan pohjoisessa päässä on monttu, jossa 170- senttiselle vettä oli reippaasti yli polven. Veden korkeus vaihtelee. Kiiski ui reippaasti joen yli, raahasin mukanani nipun pidikkeitä toiselle puolelle helpottaakseni etelästä tulevien ylitystä. Peipäkki minua vuosien aikana auttaneille vaeltajille.

Beahcelávojávrrin jälkeen maasto vaikeutuu huomattavasti. Korkeuseroja Tapiolan kammille saakka ei ole paljoa, polku kapenee ja kulkee suurten kivien lomitse. Askeliaan on varottava ja polun vaikeuden kruunaa kallioon kiinnitetty köysi ja metalliaskelmat. Koiran puolesta jännitti, mutta Kiiski hyppäsi askelmat hienosti alas.

DSC_3522
DSC_3526

Tapiolan kammi paloi 2015 heinäkuussa, joten siitä ei ole jäljellä kuin leiripaikassa erotettava kohouma. Kammin paikalla on edelleen leiripaikka. Kammilta on vain kilometri kauniille Gaskkamuš Njaggaljávri- leiripaikalle jossa pidin kunnon lounastauon. Aikaisemmin kohtaamani pariskunta oli juuri lopettelemaisillaan taukoaan kun sain oman keittimen pystyyn, lämmitin ensimmäistä kertaa kuivaamaani tomaatti – vuohenjuustokeittoa, joka jäi hieman epämiellyttäväksi koostumukseltaan… Gaskkamuš Njaggaljávrin telttapaikat sijaitsevat matalalla, osasta leiripaikoista löytää lavereita jotka voi asettaa teltan alle.

Matkani jatkui vaellukseni pisimpiin portaisiin. Olin henkisesti valmistunut nousuun, mutten osannut kuvitellakaan ”useiden satojen askelmien” kuten Luontoon.fi:ssä kerrotaan, tosissaan olevan yli 300 tuskan porrasta. Laskin portaita mielessäni pusertaessani askel askeleelta korkeammalle, huilasin jokaisella portaille rakennetulla istuimella ja katselin avautuvaa maisemaa. En ollut koskaan aikaisemmin vaeltanut Kevolla pidemmälle, joten odotin innoissani mitä tuleman pitää.

Portaiden jälkeen venyttelin pohkeitani pitääkseni huolen lopun kahdeksan kilometrin jaksamisesta. Takana oli 11 kilometriä, joista kolme viimeistä olivat rankimmat. Polku nousi ylös avotunturiin, Paistunturin erämaan maisemat tuntuivat tutuilta, nautin helpohkosta polusta aina seuraaville portaille. Portaat laskeutuivat jyrkästi alas purolle ja takaisin ylös. Jalkoja alkoi väsyttää ja epätoivo alkoi kuiskailla takaraivossa muutamien vaeltajien tullessa vastaan. Kauankohan minulla on vielä kuljettavaa?

DSC_3529

Yhtäkkiä väsymys kävi ylivoimaiseksi ja siltä seisomalta laskin rinkkani maahan ja istahdin alas mussuttamaan pikaeväitäni. Keksiä, sokerikorppua, suklaata, salmiakkia, pähkinää…Kaikki maistui mitä sivutaskusta vastaan tuli. Tuntui mahtavalta vain katsella maisemia ilman kiirettä, mieli oli oudon levollinen verrattuna aikaisimpiin vaelluksiin. Kai olen viimein saanut rauhan ja oppinut ottamaan iisisti.

Alkoi ihan naurattaa kun jatkoin matkaani – 200 metrin jälkeen rinteessä pilkahti kodan katto. Hymy nousi suupieliin ja askel keveni heti. Lähemmäksi päästessäni huomasin yhden teltan kodan pihassa, yöstä tulisi siis rauhallinen kun en pelkäisi yksinoloa.

DSC_3538
DSC_3541

Gamajotnsuohpášájan leiripaikalla ei ollut montaa hyvää telttapaikkaa. Löysin oitis Abisko kolmosen kokoisen paikan ja laskin rinkkani sille ikään kuin varatakseni sen itselleni. Oli mukava jutella paikalla olleen naisen kanssa samalla kun aloin lämmittelemään itselleni texmex- ateriaa iltapalaksi. Teltan pystytin vasta syötyäni itse ja ruokittuani koiran.

Venytellessäni teltassani katselin uusien Meindlieni pohjia (laitoin UKK:n vaelluksen jälkeen vuoden vanhat kenkäni reklamaatioon, niistä oli alkanut pohja irrota ja selvittelyn jälkeen kävi ilmi että minulle oltiin myyty jo 9 vuotta vanhat kengät, jonka takia liima oli päässyt hapristumaan… Sain uudet) havaitsin niissä sentin mittaisen raon pohjien välissä. Pieni raivon tunne pilkahti sisuksissani kun hätääntyneenä mielessäni käväisi monet ikävät skenaariot siitä kuinka kenkien pohjat hajoaisivat kesken Kevon vaelluksen.

Totesin kenkien kuitenkin olevan vielä kunnossa ja päätin olla stressaamatta. Uuden reklamaation saisin tehtyä kotona. Myöhemmin illalla leiripaikalle saapui vielä kaksi vaeltajaa, joista toinen puhui ulkona patentistaan, jonka oli joutunut tekemään kengilleen. Uteliaana menin katsomaan miehen kenkiä, eikä voinut olla totta! Miehellä oli samat Meindlin vakuumit, mutta miesten versiona. Molemmista kengistä pohjat repsottivat irtonaisina kärjistä, kätevänä mies oli tehnyt patentit kenkiin käyttämällä teippiä ja remmejä. Hän kertoi kenkien olevan jo sen verran vanhat, ettei viitsi tehdä reklamaatiota.

Menin jo kahdeksan aikaan nukkumaan kuljailtuani pihassa ja tehtyäni iltatoimet. Olin rättiväsynyt! Ensimmäisen päivän aikana Kevon reitin karuus oli käynyt ilmi, sulkiessani dekkarin nukahdin miltei heti.

Jatkuu seuraavassa, Gamajotnsuohpášája – Fiellu – postauksessa.