Toukokuun yöretki Skaidijärvelle

DSC_5271
DSC_5274

Alunperin tarkoituksenani oli yöpyä toukokuun yö aivan toisaalla, mutta jättäessäni yöreissun kuukauden viimeiselle vapaalle keli oli kolea ja pilvinen eikä lumitilanne ollut yhtään helpottunut Paistunturin erämaan puolella. Skaidijärvi (linkki karttapaikka.fi) valikoitui kohteeksi sen vähälumisen maaston puolesta.

Intoa puhkuen aloitin patikan rengasreitin opastekylteiltä. Tarkoitukseni oli kuvata puhelimella video retkestäni, kaivaessani luurin esiin huomasin sen menneen oikosulkuun enkä saanut sitä toimimaan. Kävelin jonkin matkaa eteenpäin reitillä, mutta ärsytys uuden puhelimen tilttaamisesta ja pelko että aiheutan turhaa huolta kotona viesteihin vastaamattomuudella palasin autolle ja kävin mutkan kotona…

DSC_5276
DSC_5280

Ajeltuani takaisin Pulmankijärventielle kello näytti puolta yhdeksää. En ole pitkiin aikoihin liikkunut illasta tunturissa, joten oli jännittävää päästä kokemaan yöttömän yön ilta kaikessa rauhassa.

Lunta oli paikoitellen, jännitti ylittää pieni puro lumisiltaa pitkin. Sohjossa rämpiminen hengästytti ja Kiiskin huomatessa kauempana laiduntavat porot riemu ratkesi. Epäilin poroilla olevan joku metku meneillään, Kiiskin haukku ei näyttänyt häiritsevän niitä ollenkaan ja pakoon luikkimisen sijaan ne alkoivat lähestyä meitä.

Kiersin porot kauempaa parhaani mukaan. Ne juoksivat edestämme oikealle, hetken päästä palaten vasemmalle ja jatkoivat ihmettelyä. Jossain vaiheessa Kiiskikin kyllästyi haukkumaan ja paineli eteen päin välillä pysähdellen seuraamaan porojen puuhia.

Kadotin polun väistellessäni poroja. Suot olivat yllätyksekseni kuivahkot, joten pieni oikominen ei haitannut. Kapustarintojen haikea vihellys siivitti kulkuamme salaperäisen synkällä jängällä, parempi sekin kuin ei mitään tunnelmaa.

DSC_5297
DSC_5306

Lähempänä Skaidijärven kotaa porot löysivät mieleisempää tekemistä ja jäivät taaksemme. Kauhukseni huomasin jonkun tumman juoksevan järven jäällä, en erottanut mikä eläin piti niin kovaa kiirettä mutta järjellä ajatellen sen täytyi olla kettu. Askellus ei ollut ahmamaista ja karhuksi se taisi olla turhan pieni… Ketuksi ehkä hieman iso.

Yllätyksekseni myös porot tekivät paluun luoksemme. Oli aika hakeutua kodan suojiin.

Kodalla tein päätöksen jäädä yöksi sisälle. Poroilla on oikeus laiduntaa rauhassa, joten soin niille rauhallisen yön jäämällä paimenkoiran kanssa yöksi paikkaan jossa niiden äänet ja hajut eivät häiritsisi. Pelkäsin myös Kiiskin kahmaisevan kynsillään teltan sisäkankaaseen reikiä. Yhden teltan ovessa on jo komea reikä sen kahmaisusta…

Kodallahan oli oikein mukavaa. Tein iltapalaksi hampurilaisen hyödyntämällä kaasukeitintä ja lämmitin yöpalaksi folioleipää. Lämmitin kamiinallisen, kodat eivät ole tiiviitä joten puiden menekki olisi ollut turhan suurta vuodenaika huomioiden. Kaksi makuupussiani riittäisivät oikein hyvin turvaamaan lämpimän yön.

IMG_20210525_213132

Yöllä heräsin muutaman kerran Kiiskin kolisteluun. Sydänkohtauksen partaalla purkauduin makuupusseista ja kauhuissani katsahdin ikkunallista ovea päin – ei ketään tai mitään. Vastassa oli intensiivisesti tuijottava, nukkumaan jo kyllästynyt karvakasa.

Karvakasa kömpi mielenosoituksellisesti penkkien alle makoilemaan jatkaakseen yöuniaan. Vaihdoin eristepatjan ilmapatjan päälle kylmän hiipiessä makuupussiin, pian oli taas lämmin ja pystyin jatkamaan unia.

Kello soi seitemältä.

Aamupalaksi keittelin puuron kiisselillä, olin pakannut jälleen mukaan vain kotoa löytyneitä eväitä – ainoastaan suklaa oli kaupasta eikä sekään maistunut paria palaa enempää. Missä vika?

DSC_5310
DSC_5311
DSC_5328

Paluumatkalla kiersin mönkijäreittiä pitkin Isonkivenvaaran alle ja suunnistin siitä tielle. Porot saattoivat meitä jonkin matkaa, mutta jäivät pian paikoilleen jatkaaman mitä ikinä olivatkaan tekemässä.

Patikoidessani kohti autoa harmittelin kevään vähäisiä ulkona yövyttyjä öitä. Toukokuun yön olin toivonut nukkuvani teltassa, kaipaisin hieman haastetta ulkona yövyttyihin öihin. Ehkä annoin periksi liian helpolla väsyneenä ja jäällä liikkuneen eläimen takia.

On ihanaa, kun kesä on jälleen täällä. 2. kesäkuuta helle pamahti Utsjoelle tehden paikkakunnasta päivän lämpimimmän. Kesäaikaan aion telttailla paljon vaellusten lisäksi, talven teemana on opetella telttailu siihen pisteeseen, että olen tupavapaa seuraavalla talvivaelluksellani. Tavoitteeni vaatii muutamia uusia varusteita joiden testaamista odotan innolla. Jaksan kuitenkin odottaa lokakuuhun saakka, jolloin pakkaset ovat tervetulleet. Kesä saa pysyä lämpimänä!

Täältä löydät vuoden 2020 Nuku yö ulkona vähintään kerran joka kuukausi- haasteen yöt.

Retkikohteita kesälle – oletko vieraillut näissä Utsjoen kohteissa?

Moni Utsjoella vieraillut on nähnyt kirkkotuvat ja Välimaan saamelaistilan, vaeltanut Kuoppilasjärvelle vievällä retkeilyreitillä ja paistanut makkarat Ellin polulla. Luontoon.fi & Explore Utsjoki ovat parhaimpia paikkoja löytää tekemistä koko perheelle Utsjoen kunnan alueella.

Paistunturin ja Kaldoaivin erämaiden karttoja kannattaa tutkia tarkemmin, monet merkitsemättömät polut johdattavat kulkijan mitä upeimmille retkikohteille! Itsellänikin on moni paikka kokematta ja tarkoitus on laajentaa reviiriä tulevan kesän aikana hieman kauemmaksi tutuilta reiteiltä.

Vaikka edellä mainituissa kohteissa on tullut vierailtua useamman kerran, tulee tänäkin kesänä suunnattua varmasti hyviksi koetuille kohteille.

Tässä muutama suositus kohteista, jotka eivät ihan heti tule vastaan retkiä suunniteltaessa!

Linkit karttapaikka.fi – sivustolle

DSC_3235
Matkalla Loktajávrille

Kuoppilasjärven autiotuvalle on kätevä vaeltaa Bađđáskáidin kautta. Reitti Tenontien varrelta on aluksi nousua useamman kilometrin matkan, Orošoaivin jälkeen laskeudutaan Birkejoelle jonka rannalla on upea viettää yö pienen kosken vierellä ennen patikan jatkamista Loktajärven kautta Kuoppilasjärvelle. Loktajärvellä mönkijäura loppuu, joten suunnistustaidotkin pääsevät koetukselle avotunturissa. Järveltä patikkaa voi jatkaa merkittyä reittiä pitkin kirkonkylälle. Matkaa Bađđáskáidilta Kuoppilasjärvelle ja pohjoisempaa merkittyä reittiä pitkin kylälle tulee alle 40 km. Kalastajille Loktajärvi voi suoda saalistakin.

Lue postaukseni Bađđa-Loktajärvi-Kuoppilas-kirkonkylä vanhan blogini puolelta (linkki)

DSC_0306
Silkeája

Silkeája on Kevon reitin ensimmäinen nuotiopaikka pohjoisesta saapuessa. Tämäkin nuotiopaikka on Metsähallituksen huoltama ja sieltä löytyy halkovajan lisäksi kierrätyspiste ja käymälä. Aluksi kuljetaan vanhan mäntymetsän halki suolle, jolla astutaan portista Kevon luonnonpuiston sisään. Silkeájan nuotiopaikka on koivujen suojassa pienen järven rannalla. Matkaa Kenestuvilta nuotiopaikalle on kolmisen kilometriä suuntaansa. Polku on helppokulkuinen ja sopii lapsiperheelle. Alle 4 vuotiasta on hyvä varautua kantamaan.

Postaus Silkeájan nuotiopaikasta

DSC_1032
Viđđásnjárgan eli ”Vitosen” laavu on Tenojoen rannassa

Viđđásnjárgalle pääseminen on hieman kiven alla. Sinne pitäisi mennä polku, mutten ole sitä koskaan löytänyt. Olemme jättäneet auton tien viereen ja kävelleet joko rannan mökin pihaa vältellen pusikoissa tai suunnistaneet metsän halki kodalle. Paras tapa päästä kodalle olisi vene. Kannattaa siis varata kompassi tai gps mukaan, jos ensimmäistä kertaa on suuntaamassa paikalle.

Postaus Viđđásnjárgan retkestä

DSC_1478
Námmájärvien kota

Aloittaessa Utsjoen retkeilyreitin etelästä kirkon parkkipaikalta ensimmäisenä taukopaikkana vastaan tuleva Námmájärvien kota sopii myös päiväretkikohteeksi. Merkittyä reittiä seuraamalla pääsee ylittämään kahlaamon, sen saa kierrettyä kävelemällä Utsjoentietä etelään ja ylittämällä joen sillan kautta. Sillan jälkeen länteen lähtee paljon kuljettu polku joka risteytyy merkityn reitin kanssa. Polku kulkee metsän halki puurajalle ja laskeutuu Námmájärville sitä ympäröivien tunturien suojaan. Matkaa edestakaisin tulee kuutisen kilometriä.

DSC_0486
Veahčatnjunis

Aivan Vetsijoen tuntumassa kohoaa tunturinrinne, jonka lähin huippu Veahčatnjunis tarjoaa upeat maisemat Tenojoen laaksoon. Mönkijäuraa seurailemalla huipulle on helppo nousta jyrkästä rinteestä huolimatta. Ura seurailee hetken poroaitaa, jonka jälkeen huipulle noustaan etsimällä korkeinta kohtaa. Helppoa, eikö?
Matkaa edestakaisin tulee viiden kilometrin verran.

Postaus Veahčatnjunikselta

DSC_3776
Ruktajärven autiotupa

Kymmenen kilometriä Kevon reitin eteläisen lähtöpisteen parkkipaikalta on Ruktajärven autiotupa. Tuvalle kävellään merkittyä reittiä pitkin Luomusjärvien välistä harjua seuraillen. Vaihtelevuutta edestakaiselle patikalle saa kulkemalla harjun alapuolella menevää mönkijäuraa. Autiotuvan pihassa on lukuisia paikkoja teltoille, avolaavu kauniin järven rannalla ja vain kilometrin päässä alkaa Kevon luonnonpuiston raja.

Postaus yöretkestä Ruktajärvelle

DSC_3181
Tämä vanha rakennus on Utsjoen Hiljentymisen polun varrella

Utsjoen kirkkotupayhdistys Ry rakennutti talkoovoimin Lapin Leaderin tukemana kulttuuri- ja hiljentymisen polun kirkkotupien, pappilan ja hautausmaan lähistölle. Polku on kaunis lisä alueen historiallisille kohteille, se on alle kaksi kilometriä ja helppokulkuinen. Polun varren infokyltit opastavat saamelaisesta rakenushistoriasta ja alueen historiallisista kaivauksista. Polun lisäksi samalla on helppo tutustua kirkkotupiin ja kivikirkkoon.

Hiljentymisen polun alkupiste

Linkki Retkipaikka.fi- artikkeliini polusta

Oliko joku edellämainituista kohteista jo valmiiksi tuttu? Toivottavasti löysit jotain uutta kesän retkillesi!

Hiihtovaellus Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon Hetta-Sioskuru 14.5km

Tämä on ensimmäinen osa hiihtovaellukseni reittipostauksista. Toivottavasti tästä on hyötyä jollekin joka suunnittelee talvivaellusta Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Muistakaa kuitenkin että tällä hetkellä vaeltamaan lähteminen ennen tilanteen normaalisoitumista ei ole turvallista. Metsähallitus on sulkenut varaustupiaan sekä muita suosittuja taukopaikkojaan ja avunsaanti syrjäseuduille voi olla entistä hankalampaa koronaviruspandemian takia. 

DSC_2369
Kuten aikaisemmassa tekstissäni mainitsin, tiistaina hain varaustupien avaimet Tunturi-Lapin luontokeskukselta. Tuvat olin varannut marraskuussa. Autoni jätin Hetan Kota- autonsiirtopalvelulle joka lupasi siirtää kulkuneuvoni Pallakselle torstaina jotta ehtisin perua palvelun mikäli vaellukseni keskeytyisi.

Lähdin hiihtämään yrityksen pihasta valmista latua pitkin kohti ensimmäistä taukopaikkaani, Pyhäkeron autiotupaa kohti. Samaan aikaan pihasta lähti useampi vapaa-ajanhiihtäjä ja vaihdoimme pikaiset koronakuulumiset.

DSC_2371
Aurinko paistoi ja mielessä kutkutteli. Maanantai-iltana voimaan tullut valmiuslaki mietitytti ja pohdin oliko päätökseni lähtä vaeltamaan oikea. Koko hiihtoreissuni ajan virustilanne kummitteli mielessäni.

Hiihtely pitkin valmista uraa oli helppoa. Olin hieman pettynyt kun matkani ei tuntunut alkavan ennen kuin pääsisin pois suositulta alueelta. Kuitenkin vastaantulevat hiihtäjät olivat onni, pudotin karttapussini ja ohi hiihdellyt nainen poimi sen maasta ja toi luokseni! Reissu olisi saanut hyvin ikävän käänteen ilman karttaa ja kompassia.

Ahkio kulki hyvin perässä, selkää alkoi särkeä repun ja kameran kantaminen. Parin kilometrin päässä Pyhäkeron autiotuvalta toinen hiihtäjä liittyi seuraani ja juttelimme tuvalle saakka.

DSC_2372
Pyhäkeron autiotupa on viiden hengen pieni taukopaikka. Sitä lämmittää avotakka, joten talvisin siinä yöpyminen voi olla viileää. Söin ruokatermaristani itse kuivaamistani aineksista valmistettua pastaa, joka osoittautui hyvin tuhdiksi ateriaksi ja minun oli pakko säästää loput illaksi. Tuttavallinen vanhempi nainen oli kovasti huolissaan ja kyseli reittisuunnitelmistani samalla tutkaillen retkivarustustani. Helpottaakseni hänen huoltaan vinkkasin tsekkaamaan pihalla olevan ahkion, hän luuli minun lähteneen reissuun pelkän repun varassa…

Autiotuvan pihaan saapui kaksi naista ahkioineen. He olivat Kreikasta ja aikoivat viettää Pallas-Yllästunturin alueella kaksi viikkoa. Kotiinpaluu jännitti rajojen sulkemisen takia. Pihaan saapui myös kaksi muuta vaeltajaa pohjoisesta jotka neuvoivat välttämään vastaan tulevaa lumivyöryvaaraa. He kertoivat että olivat hiihdelleet aiemmin lippojen yli yöllä ja että edeltävänä iltana ne olisivat tulleet alas. Kiitin hatarista lumeen piiretyistä ohjeista ja lähdin jatkamaan matkaa. Aurinko meni nopeasti pilveen ja lunta alkoi ripotella hiljalleen.

DSC_2373Hyvä latu-ura jatkui Karitsavaaraan saakka. Luulin ohittaneeni lumivyöryalueen hiihtäessäni kurun läpi ja epäilin latukoneen käyneen putsaamassa vyöryn jäljet. Reitti jatkui sinisin tikuin merkattuna etelään ja hieman hämmennyin puisten merkkien jatkuessa itään ilman latukoneen uraa. Tutkin karttaa ja päätin seurata siihen merkittyä puisilla merkeillä merkittyä uraa pitkin.

Lumivyöryalueen voi ohittaa jatkamalla matkaa etelään ja hiihtämällä Sioskurun läpi tuvalle.

Pian valintani osoittautui vääräksi. Ohitin varoituskolmion ja pian  lumivallit kohosivat vieressäni korkeina. Mittailin katseella niiltä roikkuvia lippoja ja säikähdin niiden olevan niin isoja ettei minusta jäisi paljoa esiin mikäli ne romahtaisivat alas. Liian peloissani en uskaltanut kuvata lippoja kun vasta päästyäni kurun loppuun. Kurun läpi hiihtäminen tuntui kestävän ikuisuuden enkä paljoa uskaltanut tehdä turhia liikkeitä tai ääniä.

Päästessäni kurun loppuun vastaani tuli suurempi varoituskyltti lumivyörystä. Samalla reittimerkit katosivat. Hiihtelin eteenpäin karttaa katselematta ja lumipyry yltyi yltymistään. Ympärillä olevat maisemat peittyivät vaaleaan sumuun.

Yhtäkkiä hoksasin olevani väärässä paikassa ja katsoin ympärilleni – pelkkää valkoista ja puita siellä täällä. Kaivoin gps:n esille ja säikähdin olevani täysin eri suunnassa kuin missä minun piti olla. En tiedä miksi en ymmärtänyt gpssää, mutta pian totesin sen olevan minulle turha. Pieni paniikki alkoi kummuta päälle ja kaivoin paperikartan esille. Lähelläni piti olla kurun haarauma ja näinkin kauempana syvänteen. Seisoin pienen nyppylän päällä jonka täytyi olla merkitty karttaan ympyränä. Lähdin epäillen hiihtelemään kohti ottamaani suuntaa ja väsyneenä sekä peloissani laskin liian jyrkästä mäestä ja ahkioni kaatui kumolleen puuta vasten. Turhautuneena työnsin ahkion irti puusta ja samalla toinen aisoista irtosi. Huomasin sen hajonneen ja pidin pienen itkupotkuraivari- hetken ennen kuin aloin selvittämään aisaan tullutta vauriota.

Aisan liimaus oli pettänyt. Kiinnitin sen ahkioon ja lähdin raahaamaan ahkiota perässäni yhdellä aisalla. Suureksi onnekseni tuvan seinä alkoi pilkottamaan valkoisen verhon takaa ja epäuskoisena hiihdin sen pihaan.

Hetta-Sioskurun hiihtoreitti on osittain merkitty puisin moottorikelkkauran merkkiä muistuttavilla viitoilla ja sinisillä auraustikuilla. Paikoittain merkinnät puuttuvat. 

Kaivelin avaimet jännittyneenä taskustani työnnettyäni ahkion piiloon yltyneen tuulen alta ja menin varaustupaan sisään. Suuri helpotuksen tunne valtasi kehoni ja aloin kantamaan varusteitani sisään. En pystynyt rentoutumaan ennen kuin olin saanut kannettua kaiken ahkiota ja suksia lukuunottamatta sisään. Pimeys laskeutui samalla kun olin saanut vedet sulamaan ja tulet kamiinaan.

Sioskurun varaustupa on autiotuvassa kiinni. Kahdeksan hengen tuvasta valitsin yöpymispaikakseni kauimmaisen pedin seinän vierestä. Yllätyksekseni tuvassa oli viltit, peitot ja tyynyt vaeltajille!

Lämmitin tupaa ja sulattelin vesiä. Tuntui hyvältä olla viimein tuvalla. Odottelin varauskalenterin perusteella seuraa yöksi, mutta mitä kovemmaksi tuuli ulkona yltyi sitä varmemmaksi tulin siitä että jäisin yöksi yksin. Vasta ennen nukkumaanmenoa ulkona käydessäni jännitti olla yksin. Kovassa myrskyssä lumi pöllysi ja tuuli kolisutteli ulkona. Korjasin ahkion aisan sähköteipillä ja nostin sukset eteiseen yöksi, etteivät ne lähtisi tuulen mukaan. Ahion teilasin maahan kiinni ulkona olleella raskaalla penkillä.

DSC_2378

Tupalukemisena mukanani oli Kukka Rannan ja Jaana Kannisen kirjoittama Vastatuuleen- saamelaisten pakkosuomalaisstamisesta kertova kirja joka tempaisi minut mukaansa ilta toisensa jälkeen. Oli mielenkiintoista lukea Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon sijoittuneista tapahtumistä itse paikan päältä.

Vieraskirjaan oli kirjoitettu tuvan hiirestä jonka takia kehotettiin nostamaan ruuat korkealle. Nostin rinkkanikin yläsängystä roikkumaan ja ennen nukkumaanmenoa. Vain ensimmäisenä yönä pienimmässä tuvassa kamiinan lämpö riitti aamuyöhön saakka. Nukahdin nopeasti.

Yöllä heräsin pimeydessä ja sekaisin unesta näin jonkun liikkuvan tuvassa. Luulin sen olevan joku odottamistani retkeilijöistä ja korvatulpat korvissa ölisin jotain sekavaa. Säikähdin hulluna, mutta helpotuin huomattuani harhojeni olleen vain ylös ripustamani rinkka!

Jatkoin unia levollisena. Pelko ja jännitys olivat kadonneet, en tiedä olenko koskaan aikaisemmin nukkunut yhtä rauhallisesti yksin yötä luonnossa.

Pallas-Yllästunturin huollettujen latu-urien kunnon voit tsekata TÄÄLTÄ.

Yö Skaidejávrilla Nuorgamissa

DSC_2252-2
Kerroin ”Tammikuinen telttayö kotipihassa” – postauksessani haasteesta johon olen lähtenyt mukaan. Tavoitteenani on nukkua jokainen kuukausi vähintään kerran ulkona.

Haasteen facebook-sivun ansiosta uskallauduin lähtemään yksin Nuorgamin Skaidijärvelle yöksi. Ryhmässä on monia muita yksin yöpyviä naisia, heidän innoittamana uskalsin kohdata pimeän.

Lähdin ajelemaan Utsjoelta vasta kuuden aikaan illalla, halusin käyttää suurimman osan vapaistani lasten kanssa olemiseen. Matkalla ei jännittänyt, vasta Nuorgamin Pulmankijärvelle vievän tien parkkipaikalla pakokauhu valtasi mielen. Pimeä tuntui kamalimmalta asialta ikinä ja hetken jo mietin kääntäväni auton kotia kohti.

IMG_20200210_193322
Ahkio ja aisojen väliaikainen kiinnityssysteemi

En tahtonut antaa periksi, vaan astuin henkisen kynnyksen yli ja lähdin lumikenkäilemään kohti järveä ahkiota vetäen Kiiski kiinni ahkiovyössä. Ahkio kaatui kyljelleen parin ensimmäisen metrin jälkeen ja jouduin irroittamaan itseni aisoista. Kipattuani ahkion ympäri matka jatkui kunnes jouduin uudelleen nostamaan sen pystyyn. Alkoi hermostuttamaan kun lopulta kaaduin lumikenkien jäätyä hankeen kiinni.

Olin pakannut ahkion huonosti. Lopulta vedin sitä perässäni ahkiovyöstä kiinni pitäen, kovassa tuulessa kulkiessani en viitsinyt alkaa purkamaan sitä. Plussakelin ja vesisateen takia lumi paakkuuntui kenkiin ja Kiiskin villahousuista roikkui suuria lumikimpaleita.

Pysähdyin katsomaan B-barkin karttaa ja huomasin kulkeneeni reilusti etelään lännen sijaan. Näin kaukana jotain heijastavaa ja lähdin kulkemaan sitä kohti, samalla karttaa vilkuillen. Pian näinkin kaukana punaisena loistavat Njállavárrin maston valot ja käytin niitä suuntanani.

Unohdin pelkoni kokonaan. Tunsin oloni suuremmaksikin seikkailijaksi katsellessani kauemmaksi jäävää tiellä ajelevan auton valoja.

IMG_20200210_205023 IMG_20200210_214746
Kodalle päästyäni petyin hieman kun vastassani oli edeltävien retkeilijöiden roskia. Puitakaan ei oltu tuotu lisää joten ensitöikseni hain kotaan halkovarastosta täyden pussillisen halkoja. Siivosin, tein tulet ja pienin tuomani puut itselleni ja seuraaville valmiiksi. Onneksi en ollut kylmissäni tai väsynyt.

Alkuperäiseen suunnitelmaani kuului yöpyä teltassa, mutta tuulen vain yltyessä päätin jäädä kodan suojiin. Kamiina lämmitti sitä mukavasti ja samalla sain valmistettua itselleni ruokaa. Vettä minun ei tarvinnut sulattaa kuin koiralle, otin kotoa mukaani kaksi termosta joiden vesiä käytin juomavetenä.

Ilta meni Kiiskiä rapsutellessa ja ulkona käydessä. Ihmettelin kuinka hyvin pihalla näki ilman otsalamppua. Tuuli ujelsi kodan savupiippuun, muuten oli hiljaista.

Kymmenen jälkeen laitoin nukkumaan. Meni kauan ennen kuin nukahdin ja harmitti herätä Kiiskin metelöintiin! Heräilin yöllä useamman kerran ja näin paljon unia. Aamu kolmen aikaan käytin Kiiskin ulkona, kota oli viilentynyt.

DSC_2246 DSC_2253
DSC_2263Lopulta heräsin vasta kymmentä vaille kahdeksan! Puin makuupussissa lämpimässä olleen villapaidan ylleni ja hipsin laukulleni pukemaan villahousut, toppahousut ja untuvatakin päälleni. Tökerössä join yön aikana kylmentyneen veden ja laitoin tulet kamiinaan.

Kämmäsin kaasukeittimen kanssa ja onnekseni en polttanut kulmakarvojani kaasupilven palaessa edessäni. Hups, vielä on opeteltavaa jetboilin kanssa. Söin aamupalaksi laiskan evään, ”lisää vain vesi” nuudelikupin.

Jo illalla harmitti kotiin jääneet teet ja kahvinpurut, join pelkkää lämmintä vettä janooni. Hiljalleen pakkasin kamppeeni, puin hiihtovarusteet ylleni ja varmistin ettei ahkio pääse kaatumaan toispuoleisesta painosta.

Tuuli oli laantunut, mutta edelleen sateli vedensekaista lunta. Autolle lumikenkäillessäni pohdiskelin talviretkeilyä ja tulin siihen tulokseen etten vielä ole valmis lähtemään yksin telttailemaan pidemmälle talviaikaan. Siihen tarvitsen kaverin. Odotan entistä innommalla maaliskuun hiihtovaellustani Hetta-Pallakselle, varaustupien käyttö helpottaa talvivaeltamisen harjoitteluani roimasti.

Yö Skaidejávrilla rohkaisi ja kasvatti luottamusta omiin taitoihin. En vieläkään uskalla mennä metsään pimeällä, avotunturiin kyllä! Ja se jos mikä, on mahtavaa.