Nuku yö ulkona vähintään kerran joka kuukausi – haaste

”Vuoden 2020 tavoitteenani on olla rohkeampi ja uskaltaa astua kynnyksen yli pidemmälle. Uskaltamisen kynnyksiä minulla on retkeilyä kohtaan useampi ja rohkaistuin heti vuoden alussa ylittämään niistä yhden.” Pätkä tammikuun yöpymisen postauksesta.

DSC_2390
Sioskurun autiotupa

Aloitin tammikuussa Facebookista löytyvän Nuku vähintään yksi yö ulkona joka kuukausi- haasteen joka kannustaa yöpymään luonnossa jokaisena vuodenaikana, säällä kuin säällä. Pitkäkestoiset haasteet joihin osallistuu useampi henkilö ovat omiaan kannustamaan omassa suoriutumisessa. On ollut mielenkiintoista seurata missä kaikkialla muut osallistuneet ovat nukkuneet ja millaisia yöpymistapoja he ovat hyödyntäneet vuoden aikana. Haaste on parvekeyöpyjistä aina riipparinukkujiin sopiva ja sen voi aloittaa minä vuodenaikana tahansa. Itse lasken myös autio- ja varaustuvat mukaan.

Ongelmanani luonnossa yöpymisessä on ollut rohkeuden puute, en ole uskaltanut lähteä uusille alueille yöpymään peläten pelkoa. Olisi kamalaa viettää yö jossain peläten… Haaveilen yöpyväni keskellä erämaata kauniin järven rannalla, en kuitenkaan ole toteuttanut haavettani vieläkään. Mietiskelen yöreissujani etukäteen stressiin saakka, joten extemporelähdöt ovat olleet parhaimpia ja tuotteliaampia pääsemään henkisten kynnysten yli.

DSC_2847
Sarviojan telttapaikka Ukk:lta
DSC_2625
Peurasuvannon yläpuolelta

Yhtäkään karhua ei tullut tänäkään kesänä vastaan. Tai murhamiestä. Tai muutakaan pelottavaa. Sen sijaan kuuntelen entistä enemmän rikospodcasteja ja liikun pimeällä…

Odottelin 2019 loppuvuodesta ja kuluneen vuoden alusta lähtien hiihtovaellustani Pallas- Yllästunturin kansallispuistoon, olin aloitellut jo syksyllä siedättämään itseäni pimeälle. Pimeänpelko on ollut suurin syy talvitelttailun välttelemiselle.

Haasteen aloitin kevyesti entisellä kotipihallamme. Jo helmikuussa uskallauduin yöksi Nuorgamin Skaidijärvelle ja tuon yöreissun jälkeen olen ollut suhteellisen sujut pimeyden kanssa. Skaidijärven reitin parkkipaikalla mieleni teki ajaa pimeyttä karkuun, jokin kuitenkin sai minut lähtemään pimeään. Ja onneksi sai! Jonkin matkaa kuljettuani pelko katosi ja löysin itseni keskeltä seikkailua.

DSC_2435
Hannukurun varaustupa Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta

Haasteen myötä olen yöpynyt monenlaisissa keleissä ja paikoissa. Mieleen on jäänyt parhaiten Sioskurun myrskyinen yö maaliskuulta hiihtovaellukseltani, varaustupa oli turvapaikkani raivoavalta tuulelta. Huonointa yötä ei oikeastaan ole, monena yönä nukuin huonosti mutta yhtenäkään en pelännyt. Pieleen mennein yö oli ehdottomasti kesäkuun ensimmäinen, jolloin jouduimme esikoiseni kanssa keskeyttämään retken keskiyöllä hänen sairastuttuaan. Mutta tuolloinkin kävelimme vanhan mäntymetsän halki, jossa kuulemma kummittelee. Oli jännittävää!

Olen joutunut hankkimaan haasteen myötä vain yhden uuden yöpymisvarusteen, therm – a – restin ridgerest – eristepatjan. Muuten olen pärjännyt jo olemassa olleilla varusteilla. Makuupussini voisin uusia lähivuosina, ne eivät ole kovin laadukkaita ja tarvitsisin lämpimämmät.

Ennen valitsin teltan sijasta autiotuvan – nyt taas suosin telttamajoitusta! Pidän yksityisyydestä ja teltassa on mukava köllötellä koiran kanssa. Kaipaisin telttaani ikkunaa jotta ulos kurkkiminen olisi helpompaa.
Talvisin valitsin varaustuvan varman yöpaikan takia, varusteeni eivät vielä riitä pidemmille talviyöpymisille ja autiotuvissa voi olla ruuhkaa.

DSC_2758

Vaikka pääsin hyvään vauhtiin yöpymisten kanssa, kaamoksen pimeys on tehnyt kynnyksen lähteä yöpymään kauemmas kotoa suuremmaksi. Edelleen valitsen yöpymispaikat sen mukaan mikä tuntuu turvalliselta, totuttelemista siis on vielä edessä.

Haastetta oli mukava suorittaa ja ylitin omat odotukseni sen suhteen – enpä olisi uskonut yöpyväni jokaisena kuukautena luonnossa!

Kaiken kaikkiaan öitä kertyi 22 (+1) yön verran. Edeltävä ”ennätykseni” on kymmenen yötä vuodelta. Mukana kulkenut esikoinen yöpyi kanssani viisi yötä teltassa.
Listassa (ei järjestyksessä) linkit blogipostauksiin öistä;

  1. Tammikuu entinen kotipiha Utsjoella /
  2. Helmikuu Skaidijärven laavu Nuorgamissa
  3. Maaliskuu Sioskurun varaustupa Pallas – Yllästunturin kansallispuistossa
  4. Maaliskuu Hannukurun varaustupa Pallas – Yllästunturin kansallispuistossa
  5. Maaliskuu Nammalankurun varaustupa Pallas – Yllästunturin kansallispuistossa
  6. Huhtikuu Peurasuvanto, Kaldoaivin erämaan reunama
  7. Toukokuu Skaidijärvi, Nuorgam
  8. Kesäkuu Sarvioja, Ukk
  9. Kesäkuu Luirojärvi, Ukk
  10. Kesäkuu Tuiskukuru, Ukk
  11. Kesäkuu Lankojärvi, Ukk
  12. Kesäkuu Ellin polku, Utsjoki /keskeytyi
  13. Heinäkuu Ravadasjoki, Lemmenjoki
  14. Heinäkuu Morgamoja, Lemmenjoki
  15. Heinäkuu Skaidijärvi, Nuorgam
  16. Elokuu Njuohgarkku, Kaldoaivin erämaa
  17. Elokuu Mivttejohka, Kaldoaivin erämaa
  18. Syyskuu Gamajotnsuohpášája, Kevon luonnonpuisto
  19. Syyskuu Fiellun putous, Kevon luonnonpuisto
  20. Syyskuu Ruktajärvi, Kevon luonnonpuisto
  21. Lokakuu Ruktajärvi, Kevon luonnonpuisto
  22. Marraskuu Tenojoen törmä, kotipiha, Utsjoki / linkki Retkipaikka.fi
  23. Joulukuu Suomunruoktu, Ukk

Pst, omia lemppariöitä olivat 3 & 7, mälsin fiilikseltään 21. yö.

Ruktajärven yöretki ilman koiraa – ensimmäinen pimeä yö sitten talven

DSC_3730
DSC_3737
DSC_3749
DSC_3760

Lokakuun ”Nuku vähintään yksi yö ulkona joka kuukausi”- haasteyön suoritin heti kuun vaihduttua. Alunperin aioin yöksi jollekin lähikodalle, mutta aikataulun muututtua suotuisammaksi päätin tunnin varoituksella kohdistaa auton nokan Karigasniemeä kohti. Utsjoella asuessa monipuolinen retkeilytarjonta mahdollistaa suunnitelmien äkilliset muutokset :D.

Toiveenani oli nukkua yö jossain uudessa ja suojaisassa paikassa. Jouduin jättämään Kiiskin kotiin sen syötyä sukan ja saatuaan jonkinasteisen tukoksen suolistoonsa, joten peruin suunnitelmani lähteä ”hirvialueelle” Nammajärvelle hirvikoiramme Pekun kanssa ja lähdin yksin Ruktajärven autiotuvalle.

Yksinäisyys iski jo ajomatkalla murehtiessani koirani vointia. Se oli ollut todella apeana ja osoittanut tukoksen oireet syömättömyydellä, oksentelulla ja suolen toimimattomuudella. Yritin lohduttaa itseäni edellispäivän eläinlääkärikäynnillä jolloin Kiiskin vointia luonnehdittiin hyväksi.

DSC_3756
DSC_3767
DSC_3764

Kävellessäni Kevon reittiä pitkin kohti Luomusjärviä tunsin oloni todella yksinäiseksi. Sanon vaeltavani yksin, mutta koiran kanssa yksinolo ei ole läheskään sama asia kuin täysin yksin vaeltaminen. Huomasin kaipaavani vierelleni nelijalkaista kulkijaa ja juttukaveria. Maisemat vilisivät ympärilläni kulkiessani reipasta vauhtia, lenkkarit painoivat jalkapöytiä kipeyttäen vasemman jalan. Uudet, reklamaatiosta saamani Meindlin vakuumit lähtivät reklamaatioon, siksi huono kenkävalinta…

Vastaani tuli seitsemän vaeltajaa, Kevolla riitti vielä kulkijaa. Kuljin kaksitoista kilometriä kolmeen tuntiin saapuen perille ennen auringonlaskua.

Ruktajärven tulipaikalla laavusta kurkisteli kaksi vaeltajaa. Huokaisin helpotuksesta, vaikken autiotupaan pääsisikään, telttayöstäni tulisi turvallisen tuntuinen ilman koiraakin. Valitsin telttapaikan läheltä autiotupaa ja hain puuvajalta sylillisen halkoja nuotiota varten. Juuri, kun olin saanut teltan pystyyn ja nuotion sytytettyä täysi pimeys laskeutui.

Autiotuvan pariskunta tuli luokseni juttelemaan tehdessäni iltapalaa. Oli mukavaa, kun kaikessa yksinäisyydessäni koin oloni tervetulleeksi leiripaikalle. Sain kutsun yöksi autiotupaan, tahdoin kuitenkin kokeilla nukkua teltassa. Säikähdimme riekon papatusta, se ja kaverinsa kävivät kiivasta keskustelua jossain tuvan takana. Huh, miltäköhän olisi tuntunut kuulla ääni jos olisin ollut pimeässä yksin?

DSC_3774

Iltapalaksi olin tehnyt pienen pastan valmiiksi termariin. Jälkiruuaksi lämmitin nuotiolla banaanin sulan suklaan kera ja folioleivän nakeilla. Vatsa täynnä istuskelin pimeydessä ja katselin nuotion kipinöintiä. Missä pelko?

Kun nuotio alkoi hiipua kävin pienellä kävelyllä telttani lähistöllä. Oletin näkevinäni otsalampun valokeilassa jotain, edes eläimen. Mitään en nähnyt tai kuullut.

Tein iltatoimet ja kömmin telttaan. Nyt Kiiskin seura kelpaisi, ankeaa kun ei ole mitään mitä paijata tai jolle antaa vahtivastuu yöksi. Luin hetken kirjaa lampun hämyisessä loisteessa ja pistin yhdeksältä nukkumaan. Heräsin tunnin päästä ja hoksasin jättäneeni hirvennahkatuppisen puukkoni ulos nuotiopaikalle. Harmistuneena kömmin villa-asussani ulos pussin lämmöstä pihalle hakemaan puukkoani kettujen armoilta vain todetakseni pakanneeni sen rinkkaani…

Sihtasin valolla pimeyteen. Tätä hetkeä olin odottanut kauhulla kuvitelmissani, yksin pimeässä keskellä metsää. Mitään ei tapahtunut. En pelännyt.

DSC_3777
DSC_3782

Heräilin yöllä muutaman kerran todetakseni oloni todella mukavaksi ja lämpöiseksi. Makuualusta ei hohkannut kylmää läpi Therm-a-restin eristepatjan ansiosta ja liioiteltu villa-merinokerrastoni (villasukat, merinohousut ja -paita, villapaita, villahousut, pipo, kauluri…) pitivät lämpimänä koko yön (-4 pussini ei riitä lämmittämään yön läpi pelkällä merinokerrastolla).

Aamulla pitkitin heräämistä. Kahdeksalta annoin periksi ja nousin makuupussista viileään aamuun. Yllätyksekseni vain makuupussi oli ottanut hieman kosteutta yön aikana, teltan seinät eivät hikoilleet.

Kävin syömässä aamupuurot autiotuvalla. Oli mukava jutella hiljaisen yön jälkeen jonkun elävän kanssa.

DSC_3787
DSC_3807
DSC_3814

Paluumatkalla edeltävän päivän kauniit järvimaisemat olivat peittyneet usvaan. Seurasin usvapilven hiljaista leijumista polun päällä kävellessäni rauhalliseen tahtiin mönkijäuraa pitkin. Olen kuukauden aikana kävellyt harjulla kahdesti, joten ohitin sen jatkamalla matkaa eteenpäin uralla. Kuuntelin Viki&Köpi ja Jäljillä- podcasteja ajankuluksi.

Nousin takaisin merkitylle reitille ja pohkeeni olivat räjähtää. Kuten Kevollakin, ne tuntuivat jälleen kahdelta täydeltä ilmapallolta ja olivat todella kipeät!

Yksinäinen yöretkeni osoitti kuinka tärkeä Kiiski Kike Kikkura minulle on. Se on korvaamaton seura ja vaikka kuinka hetki sitten kirjoitinkin ettei se enää ole mörönsyöttinä, sen läsnäolo tuo turvaa. Jos joutuisin vaeltamaan ilman koiraa, olisin lähtöpisteessä yksinvaeltamisessa.

Kiiskin sukkarikoksesta on nyt 8 päivää. Sukkaa ei näy eikä kuulu, mutta enempää koiran suolentoimintaa kommentoimatta taidetaan olla voiton puolella. Eläinlääkäri tosin sanoi, että sukka voi milloin vain aiheuttaa tukoksen suolistossa, joten toivotaan että se tulisi itsekseen ulos. Tällä hetkellä koirasta ei huomaa että se olisi viikko sitten oksentanut kaiken mitä suuhunsa pisti.

Ruktajärvelle on Karigasniemen Sulaojalta 12 km suuntaansa. Polku on helppokuluinen ilman suuria korkeuseroja. Merkitty polku kulkee Luomusjärvien välissä harjua myöten. Autiotuvan pihapiirissa on avolaavu, nuotiopaikkoja, käymälä ja halkovaja. Telttapaikkoja on useampi.

Autiotupa karttapaikka.fi:ssä

Mivttejohkan yöretki Norjan rajalla

DSC_3413
DSC_3410

Olin suunnitellut Erätoverin kanssa yöretkeä elokuulle jo tovin, silti itse ajankohta tuli vastaan yllättäen. Päivää ennen lähtöä havahduin siihen, etten ollut edes aloittanut pakkaamista ja lähtö koittaisi pari tuntia töistä pääsyni jälkeen.

Pakkaaminen yöreissuille menee jo onneksi rutiinilla. Yöksi oli luvattu sadekuuroja ja syksyn lähestyessä yötkin ovat kylmenneet joten makuualustan lisäksi mukaan lähti eristävä patja ja makuupussi vaihtui kesäpussista syyspussiin.

Erätoveri oli suunnitellut yöretkemme kohteeksi Mivttejohkan porokämpän pihapiirin. Olin kerran aikaisemmin lukenut porokämpästä, mutta unohtanut sen täysin. Skeptisenä kämpän olemassaolosta starttasimme patikkamme Pulmankijärveltä, Sevetti – Pulmankijärvi vaellusreitin parkkialueelta. Aluksi reitti nousi ikuisuuden ylös Buollánvárrille, pysähtelimme syömään reitin varrella kasvavia juolukoita ja ihailimme taakse avautuvaa Pulmankijärveä.

Pitkän nousun jälkeen vuorossa oli soiden ylitys. Reittimerkkejä oli mahdotonta seurata upotavilla mättäillä, illan hämärtyessä oli selvää ettemme olisi aikataulussa leiripaikalla.

DSC_3419
DSC_3416
DSC_3414

Norjan raja-aidalle pääseminen oli eräänlainen juhlahetki. Hämärässä kulkeminen väsähtäneenä oli tehnyt tehtävänsä ja pieni epätoivo alkoi hiipiä mieliimme. Onneksi ystävän kanssa jutustelu ja hillamättäät kannustivat eteenpäin ja hetken aikaa kokemani karhupelkokin hävisi mielestäni. Pulmangissa kerrotaan olevan paljon karhuja, etenkin hilla-aikaan…

Raja-aitaa myöten kävellessämme maisemat olivat petolliset. Etelässä kohoava rinne näytti mahdottoman suurelta emmekä meinanneet hahmottaa kämpän paikkaa maastosta millään. Epätoivoisen kartanluvun ja B-barkin selaamisen jälkeen totesimme, ettei meidän tarvitse nousta koko rinnettä päästäksemme kämpälle.

Kuten aavistelimmekin, kämppä ilmestyi yhtäkkiä eteemme hämärästä. Aavemainen pihapiiri kuolleiden koivujen ympäröimänä ei tuntunut kymmenen aikaan illalla houkuttelevalta, yksin en olisi suostunut yöpymään paikalla.

Laskimme rinkkamme maahan ja kurkistimme kämppään varovaisesti. Porokämppä oli yllättävän siisti ja hyväkuntoinen karusta ulkonäöstä huolimatta. Tsekkasin ensimmäisenä, että kämppä on varmasti vapaassa käytössä ennen kuin ryhdyimme valmistamaan iltapaĺaa sen tuvassa.

Otsalamppujen valossa iltapalan laitto astetta jännittävämmässä paikassa pisti mielikuvituksen liikkeelle ja olin kuulevinani miesten puhetta ulkoa, kävin jopa kurkkaamassa pihalle. Tuuli oli yltynyt kovaksi ja sade piiskasi kämppää. Juomavesi täytyi hakea kauempaa raja-aidan alittavan kosken kuohuista suuren katkakannan takia, yksin kyykistellessäni pimeässä vesisateessa mietin kuinka pimeän pelko edelleen jyskyttää takaraivossa vaikka luulin päässeeni siitä jo eroon.

DSC_3420
DSC_3425
DSC_3437

Yöllä heräsin teltassa seinän piestessä kylkeäni. Olin aikaisemmin illalla naureskellut Erätoverin kertomukselle siitä kuinka hän itse oli herännyt telttakankaan lyöntiin. Tuuli puhalsi ulkona rajusti, kaivauduin ulos makuupussistani kurkistamaan absidiin, olin varma että se olisi kaatunut. Teltta vaikutti olevan pystyssä joten jatkoin uniani tokkuraisena. Teltta tuntui hytkyvän paikoillaan, tuntui kuin olisi maannut veneen pohjalla.

Aamulla heräsin kuumuuteen. Olin pukenut illalla lähes kaiken mahdollisen ylleni makuupussiin kylmyyden takia. Olo oli tukkoinen ja tahmea, kurkistin Erätoveria joka vaikutti vielä nukkuvan. Kello oli jättänyt herättämättä meidät kahdeksalta, joten kaivauduin ulos teltasta aamutoimiin.

Yllätyksekseni sade oli tällä kertaa pysynyt teltan ulkopuolella. Aamulla ripotteli vettä kuuroina, söimme kämpän suojissa aamupalaa pidemmän kaavan mukaan. Paikalla keitetty kananmuna leivällä ja puuro kuivatuilla mansikoilla tuntuivat luksukselta elämää nähneessä kämpässä.

Juuri kun olin saanut kasattua teltan sade lakkasi pidemmäksi aikaa. Kotimatkamme starttasi hyvillä mielin, vaikka olimme juuri lukeneet kämpän vieraskirjasta viime kesänä jonkun vaeltajan kohdanneen karhun raja-aidalla 10 metrin päästä!

DSC_3440
DSC_3444

Keräsimme matkalta hilloja ja pidimme lyhyitä taukoja. Vastaamme ennen suurinta suota tuli vastaan pariskunta jotka kertoivat juuri aloittaneensa patikan Nuorgamista Sauvoon Etelä-Suomeen! Ällistyneinä kuuntelimme heidän reittisuunnitelmaansa ja toivotimme hyvät patikat heidän jatkaessaan matkaansa kylmässä sateessa kohti etelää. Pariskunnan reissua voi seurata Facebookista heidän sivuiltaan.

Rämmittyämme suon yli pidimme evästauon koivun juurella, suojaisimmassa paikassa minkä avotunturista löysimme. Sadevaatteet päällä vesipisaroiden tipahdellessa kaakaohon fiilistelimme yöretkeämme ja totesimme Sevetti- Pulmankijärvi reitin olevan hyvin märkä. Ainakin pohjoispäästä. Jos joskus tuon reitin vaellan, en vaella sitä alkukesästä enkä mielellään koiran kanssa soiden takia.

16 kilometrin piipahdus erämaahan uusille poluille teki tehtävänsä ja kuten pelkäsinkin sairastuin räkikseen. Toivottavasti syksyn sairastelut olivat tässä, sateinen vuosi on vielä kesken ja lukuisat yöpymiset luonnossa odottavat.

Mivttejohka oli näkemisen arvoinen paikka koskineen. Paikalla oli vieraillut kalastajia ja aamulla vedenhakureissulla näin itsekin pinnalla kloorailevan fisun, Sevettijärvi- Pulmanki reittiä vaeltaessa kannattaa ehdottomasti piipahtaa kämpälle pitämään taukoa.

Mivttejohkan porokämpän sijainti merkittynä Karttapaikkaan.

Yöpymishaasteen 12. yö – Skaidijärvi

DSC_3031
DSC_3019
DSC_3034
Nuku vähintään yksi yö ulkona joka kuukausi – haasteen tavoitteeni tuli saavutettua nopeammin kuin uskoinkaan. Alunperin tarkoituksenani oli nukkua joka kuukausi ulkona vähintään kerran, eli 12 yön verran vuoden aikana. Nyt vuodesta on meneillään 7. kuukausi ja viime viikonlopun Skaidejávrin telttareissu oli haasteen 12. ulkona luonnossa nukuttu yö.

Öitä on nyt kertynyt 8 teltassa, 3 autiotuvassa ja 1 kodassa. Toivon että öitä kertyisi jäljellä olevien kuukausien aikana useampi kuin yksi kuukaudelle.

Skaidijärven telttaretki oli esikoiseni ehdotus. Koska Ellin polun yöretkemme keskeytyi, hän ehdottomasti tahtoi  Nuorgamiin yöksi. Skaidijärvellä yövyimme viimekin syksynä.

DSC_3066 DSC_3061
DSC_3063
Polku päivälaavulle oli kostea, enkä ollut ajatellut asiaa ollenkaan pakatessamme rinkkojamme. Jouduimme hieman kiertämään polulta, mutta aivan laavun nurkilla vettä oli suolla niin paljon että poitsun kengät kastuivat.

Märät kengät eivät haitanneet illan ohjelmaa. Tiedossa oli makkaran paistoa muun iltapalan nauttimisen ohella ja päänumerona päästiin kokoamaan teltta yhdessä. Skaidijärven ranta on tuulinen paikka ja tällä kertaa pystytin teltan tarkemmin tarkasteltuani tuulen suuntaa. Illan kuluessa suunta vaihtui, muttei ottanut seiniin yhtä inhottavasti kiinni kuin viime syksynä.

Laavulta poistui kaksi retkeilijää ennen meitä ja saimme paistella eväämme kunnon hiiloksilla. Laavu oli lämmin ja kotoisa, teki niin kovasti mieli jäädä sinne yöksi. Koska paikka on suosittu, päätin viettävämme yön suosiolla teltassa.

Luvattoman sokerisen iltapalan jälkeen oli aika ryhtyä iltatoimiin. Hampaiden pesu luonnossa on paljon jännittävämpää kuin kotikylppärissä ja sain vaelluksestani lähtien kaipaamaani fiilistä takaisin. Aurinko oli alkanut mennä pilveen ja ranta väreili kauniisti sen viimeisissä esiin pilkahtelevissa valonsäteissä.

Teltassa oli kotoisaa. Lueskelin kirjaa ja kuuntelin hyttyskuoron laulua ulkopuolella. Poitsu pisti nukkumaan kerrastossa ja villasukissa, puin itselleni kerraston lisäksi fleecen.

DSC_3088 DSC_3080
Yö oli levoton. En taaskaan meinannut saada unta, tarvitsen selvästi melatonia telttaöihin nukahtamisen avuksi. Retkikaverini valui patjaltaan viereeni ja jouduin useamman kerran yössä siirtämään hänet paikoilleen.

Yöllä alkoi sataa rankasti. Kuuntelin hetken sadetta ja ihailin telttamme vedenkestävyyttä. Kerrankin sai nukkua pelkäämättä että aamulla kaikki olisi märkänä.

Aamu kuudelta havahduin poitsun heräämiseen. Sain armoa heräämiselle vielä hetkisen antamalla hänen katsoa piiretyitä puhelimestani, oli pakko saada nukutuksi vielä hetki jotta olisin skarppina myöhemmin päivällä jäädessäni kolmen lapsen kanssa keskenään kotiin.

Vapaiden telttaöissä on riski väsymisestä, työssä käyvänä vapailla on tarkoitus rentoutua ja vaikka kuinka luonto rentouttaa, yöunet ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Retkeilyharrastuksen huono puoli onkin se, ettei voi kerralla ahmia liikaa…

Puimme sadevaatteet yllemme matalassa teltassa. Poitsua huvitti konttaamiseni, suht pitkänä tyyppinä pukeutuminen teltassa ei ole mikään helpoin nakki.

Aamupalaksi päätimme nauttia puuron sijasta makkaraa ja pullaa. Keittelin jetboililla kahvivedet ja aloin sytytellä kamiinaan tulia. Yleensä käytän pientä leukuani halkojen halkomiseen, tällä kertaa mukana ei ollut kuin pieni puukkoni. Ei mennyt montakaan iskua kun puukkoni terä jäi törröttämään halkoon ja kahva putosi lattialle.

DSC_3095 DSC_3100
DSC_3104
Katsoin puukkoani hieman typertyneenä. Harmitti, puolisoni isän tekemä puukko oli paras mitä koskaan olen käyttänyt. Yritin turhaan korjailla juuresta katkennutta terää ja lopulta tungin sen karvaiseen hirven nahkatuppeensa. Ei auttanut kuin lähtä halkovajalle heilumaan kirveen kanssa.

Poitsu katseli kiinnostuneena kun pätkin halkoja pienemmäksi ja keräsin niistä tuohta. Saimme kamiinan syttymään ilman puukkoakin ja aamupala nautittiin rauhassa.

Sade piti pieniä taukoja. Yhden aikana aloitimme teltan purkamisen ja sain sisäteltan pussiinsa ilman että se kastui. Läpimärän ulkoteltan tungin teltan säilytyspussin ulompaan taskuun.

Kävellessämme kohti autoa sade lakkasi, pilvet väistyivät ja aurinko alkoi lämmittää. Loistava loppu retkellemme! Kukkivat hillat ja suopursut reunustivat kosteaa polkua kävellessämme kohti parkkipaikkaa. Istumakivellä kävimme katsomassa kivistä pöytäryhmää ja ihmettelimme sinne jätettyä yksinäistä kenkää.

DSC_3108 DSC_3115
Kotona nostin teltan kuivumaan ulos aurinkoon. Myös sisäteltan kosteuden poistamiseksi. Lepäillessäni makuuhuoneessamme kuulin rankkasateen rummuttavan ikkunalautaa… Ulkona kuivunut teltta muistui heti mieleeni. Olisi vain pitänyt nostaa se suoraan autotalliin kuivumaan! Onneksi makuupussit roikkuivat pitkin asuntoa.

Puukollani on mahdollisuudet pelastua. Sen terässä saattoi olla valmistusvirhe metallin erisävyisen sisustan perusteella.

Postauksen Skaidejávrin rengasreitistä löydät täältä.