Yö pulppuavan joen kupeessa – Härkävaara

IMG_20190717_212857 IMG_20190717_205102
IMG_20190717_221013

Härkävaara on minusta hieman aliarvostettu paikka. Harvemmin kenenkään kuulee käyneen siellä eikä sitä mainosteta  ulkoilusivustoilla. Todellisuudessa sinne pääsee helposti Utsjoen retkeilyreittiä pitkin, kirkon parkkipaikalta aloittaessa matkaa suuntaansa kertyy vain 2,3 kilometrin verran. Polku on helppokulkuinen, sateiden jälkeen se voi olla mutainen ja märkä.

Härkävaara on valokuvauskohteena monipuolinen. Vuodenajasta riippumatta tulistelupaikan halkovaja luo tunnelmaa. Talvella paikan ohi menee merkkaamaton moottorikelkkaura Kuoppilasjärvelle saakka, suosittelen ehdottomasti hiihtämistä alueella.

Toivottavasti tulistelupaikan tarina ei lähesty loppuaan – paikan huoltorakennus on ottanut osumaa kevättalven myrkyssä ja köllöttää edelleen kyljellään. Huussi on edelleen käyttökunnossa. Halkohökkelin perällä oli runsaasti tuoretta mäntyä, saadaksemme nuotion syttymään kunnolla pilkoin paksut jäljelle jääneet koivuhalot pienemmiksi.

IMG_20190717_215537
IMG_20190717_231442
Lähdin erätoverin kanssa yöpymään Härkävaaraan keskiviikko-torstai väliseksi yöksi. Kumpikaan meistä ei ollut ennen yöpynyt paikalla enkä ollut edes varma, löytyisikö paikalta teltalle sopiva paikka. Illaksi oli luvattu sadetta, toivoin että Trimmin halppistelttani kestäisi sateen.

Lähdimme kirkon parkkipaikalta patikoimaan kohti päämääräämme hyvin merkittyä polkua pitkin. Polku haarautuu heti alussa Nammajärvelle josta matka jatkuu Kuoppilaksen autiotuvalle. Hyttysiä ei ollut kiusaksi asti, juttu luisti kuten aina. Erätoverin kanssa on hyvä jutella läpi arjen huolet ja kuumimmat neuleohjeet.

Nuotiopaikalle päästyäemme jouduimme aikalailla heti suojautumaan sateelta. Pieni tihku piti taukoja, halusin sytyttää nuotion ja meinasi hieman hävettää kokeneen nuotiokonkarin edessä kun en millään meinannut saada tulta syttymään. Kuivilla puilla vieläpä. Laiskotti, enkä aluksi meinannut tehdä kunnon kiehisiä.

Nuotion alkaessa hiljalleen syttymään oli aika katsella maisemia. Härkävaaran kupeessa pulputtaa kaunis Vuolleseavttet- joki, josta vesipulloa tuli täytettyä Kuoppilasjärven patikallakin. Joen vesi on mautonta ja kirkasta – aivan mahtavaa juotavaksi.

Iltapalaa nautisekellessa sateli ajoittain. Kello lähestyi kymmentä alkaessamme koota telttaa.
IMG_20190717_221332
IMG_20190717_230804IMG_20190717_231433

Teltalle löytyi paikka rinteestä. Vaikka Trimm onkin pieni, se täytyi pystyttää alaviistoon. Sade oli hellittänyt ja aurinko pilkisteli pilvien välistä. Kävin pesemässä hampaani joen keskellä tönöttävällä kivellä ja harhailin hieman läheisessä metsässä. Härkävaara tuntuu hieman synkältä paikalta vieressä kohoavan rinteen takia, kaverin kanssa retkeillessä olo oli turvallinen.

Kömmimme teltan sisään ja naureskelimme alaviistoon valumista. Kahdelle Trimm on juuri sopiva, paljoa ei teltan sisällä pukeuduta ja jouduin jättämään oman rinkkani ulkopuolelle jätesäkkiin yöksi. Luotin pärjääväni -4 asteen pussissa, mutta koska teltan sivut ovat osittain suojaamattomat tuulelta, jouduin pukemaan kerraston ohuen paidan lisäksi paksumman kerraston paidan ja fleecen, jotta tarkenin yön yli.

Nukahdin nopeasti. Olin yllättynyt kun heräsin kunnolla vasta sateen rummuttaessa telttakankaaseen viiden aikaan aamulla. Erätoverikin kävi hereillä ja päätimme nukkua vielä tovin, tein päässäni suunnitelman aamun varalle mikäli tuolloin vielä sataisi ja nukahdin uudelleen.

IMG_20190718_103030
Herätyskellomme soi puoli kahdeksalta. Makuupussini jalkopää oli painanut yöllä telttakankaaseen ja oli hieman kostea. Jätimme yöpymisvälineet tuulettumaan teltan sisälle, puimme päälle ja aloittelimme aamupalan laittoa nuotiopaikalla.

Nuotiokahvi maistuu aina hyvältä. Istuskelimme pöytäryhmän äärellä, tulisipa useimminkin harrastettua samanlaisia pikareissuja. Aamupalaksi olin varannut lämpimän kupin ja ruisleipää tomaatilla – jotain, mitä harvemmin tulee otettua mukaan. Eväät olivat pysyneet pienen kankaisen kylmäkassin sisällä mukavan viileinä.

Teltan ja kamppeet kasattuamme kasaan lähdimme kävelemään auringonpaisteessa takaisin kirkon parkkipaikalle. Kotipihalle päästyäni mieleen juolahti kysymys – milloin uudestaan?

Kuvat on otettu Huawei Nova 3:lla

Blogitekstini Trimm Spark- teltasta

Yksinolon opettelua – Kuoppilasjärven patikka

DSC_0511 DSC_0553Yksinoleminen on asia jota minun täytyy työstää. Vaelluskavereita minulla ei ole kuin yksi ja aikataulut sopivat harvoin yhteen. En kuitenkaan tahdo jättää vaeltamista ja muuta eräilyä väliin vain sen takia.

Heinäkuukin on jo puolessa välissä, pian yöttömän yön aika loppuu ja otolliset valoisat yöt alkavat käymään vähiin. Viikkoa ennen patikoimaan lähtöä päätin – nyt on toimittava. Valitsin kohteekseni Kuoppilasjärven autiotuvan Paistunturien erämaasta. Olen patikoinut sinne pari kertaa, hiihtänyt kerran ja ajanut moottorikelkalla useamman kerran kavereiden ja perheen kesken. Reitti on siis tuttu ja turvallinen.

Utsjoen merkatulle retkeilyreitille voi liittyä kolmesta eri paikkaa. Kirkon parkkipaikalta, entisen luontotuvan kohdilta ja Geologiselta polulta. Reitti on hyvin merkitty ja on pituudeltaan 25 – 35 kilometriä, riippuen mitä reittejä pitkin kulkee. Maastoltaan se on helppo kulkea joten kokeneemmalle vaeltajalle reitin kulkeminen on kuin leikkiä. Täytyy kuitenkin muistaa, että polku kulkee avoimessa tunturimaastossa jolloin huonolla kelillä olosuhteet voivat muuttua hetkessä helposta hyvinkin hankalaksi. Ilman asiallisia varusteita (kartta, eväät, majoitus) sinne ei siis kannata lähteä.

Olen hyvin ylpeä itsestäni reitin helppoudesta huolimatta. Kuljin autiotuvalle omia reittejäni pitkin pelkäämättä sekä turhautumatta hankalaan maastoon ja verenimijöihin. Nukuin yön tuvassa ja nautin olostani. Vaikka maalailenkin mielessäni kauhukuvia tietynlaisista maastoista, yllätyin kuinka en edes ajatellut pelkäämiäni asioita ollessani itse tilanteessa.

Alun jaarittelut saavat riittää – nyt itse kertomuksen pariin!

DSC_0508 DSC_0510
DSC_0521
Olin suunnitellut reittiäni Bbarkin avulla muutamana päivänä. Tarkastelin maastoa ilmakuvista käsin ja muodostin mielessäni reitin mitä pitkin aikoisin kulkea määränpäähäni. Heinäkuu on keleiltään otollisinta aikaa retkeillä, tosin itikat ja mäkärät tekevät siitä jopa tuskaista. Aikomuksenani oli vältellä metsiä ja korkeita mäkiä.

Lähdin Härkävaarasta patikoimaan merkkaamattomia reittejä pitkin kohti Oađašanjávria. Jänkä muuttui hankalakulkuiseksi vaivaiskoivikoksi ja kosteikoiksi. Hyttysiä pyöri minun ja Kiiskin ympärillä suurina parvina, toivoin että kotipihalla laittamani hyttysmyrkyt estäisivät niitä syömättä minua kutiseville paukamille. Päämääränäni oli päästä toiselle Seitikkoniityn nimeämättömälle lammelle. Nousin korkeammalle nähdäkseni kohteeni, samalla ihailin ympärilleni kohoavia maisemia.

Vaikka kuljin tiheässä metsikössä en pelännyt. Mielessäni pyöri vain seikkailufiilis – tämän mä handlaan. Paistunturin erämaan karttani on suuressa mittakaavassa, joten pikkutarkka suunnistaminen on hankalaa, tarkistin sijaintini Bbarkista ja huomasin olevani yllättävänkin lähellä lampea. Jatkoimme matkaamme lammen ohitse suurelle suolle. Soita ylitin useampia, onnekseni ne olivat vähävetisiä ja jopa kuivia.

DSC_0528 DSC_0534
DSC_0538
Oađašangielaalla tarkoitukseni oli liittyä merkittyyn reittiin. Hetken aikaa kuljin liikaa länteen ja totesin reitille menon tuovan vain lisämetrejä matkaani. Päätin siis lähteä oikomaan kuivien soiden ja vaivaiskoivikoiden lävitse kohti Roavvoaivia. Maasto näytti tutulta talven ajeluilta, rohkeasti lähdin kohti tuntematonta.

Matkallani kohtasin kauniita lähteitä ja pieniä puroja. Täytin vesipulloni raikkaalla vedellä aina mahdollisuuden tullen. Kuljin matalan kurun reunamaa ja läpi suurten kivien valtaaman tasanteen. Mäkäräiset parveilivat Kiiskin perskarvoituksissa ja näyttivät jäystävän tämän kuonoa. Kun pysähdyin istuskelemaan kiville koira hiippaili luokseni ja änki syliin.

Näin paljon lintuja patikkani aikana. Tunturikihuja en tunnistanut, ensin säikähdin niiden olevan haukkoja. Lokkimainen ääntely paljasti niiden olevan vaarattomia, useampi liiteli lähellämme. Oađašanjohkan lähellä kapustarintoja vaikutti olevan laumallinen, ne viheltelivät porukalla ja seurasivat kauempana kulkuamme.

Oađašanjohkan ylitys oli helppo, loikkasin rannalta kivelle ja siltä toiselle puolelle kastumatta. Korkea Roavvoaivi kohosi edessämme. Pidin evästauon ja lepuutin jalkojani hetken ennen viimeistä koitosta Rástigáisoja katsellen.

Roavvoaivin rinteeseen kiivetessä jalkoja alkoi särkeä. Laskeskelin matkaa olevan jäljellä neljän kilometrin verran. Katselin taakse jääviä maisemia ylpeänä – tuon kaiken olin ylittänyt ja selvinnyt jo tänne saakka. Yritin nähdä liikettä avoimen maaston muodoissa. Lisäkseni paikalla ei vaikuttanut olevan ketään.

Roavvoaivin rinnettä pitkin kävellessämme Kiiski löysi palan porontaljaa maasta ja alkoi leikkiä. Soin tälle tämän pienen hetken ja huidoin itikoita pois ympäriltäni. Välillä tuuli piti inhottavat öttiäiset loitolla.

DSC_0557 DSC_0566
DSC_0570Kun Kiiski oli saanut tarpeekseen karvakasan repimisestä matkamme jatkui viimeisen kosteikon yli kohti reittiä. Kuoppilasjärven syvänne näkyi edessämme, matkaa ei ollut enää paljoakaan. Viimeinkin päästessäni reitille väsymys iski. Löntystin reittiä pitkin hitaasti haukan liidellessä syvänteen päällä. Upeat maisemat auttoivat jaksamaan ja autiotuvan näkeminen toi lisää puhtia kulkemiseen.

Yritin tiirailla tuvalle nähdäkseni liikettä taikka savua. En hahmottanut minkäänlaista merkkiä muista vaeltajista ja ehdin jo innostua – pääsisinko yöksi tupaan? Minulla oli telttakin mukana ja olin varautunut yöpymään siinä. Eniten huolestutti koiran pärjääminen ötököiden kanssa, jos tuvassa olisi muita tekisin iltapalat ja muut ulkona.

Toivoin että paikalla olisi muitakin. Laskeuduin Kuoppilasjärvelle ja jännittyneenä kävelin tuvan ovelle. Se oli lukittu ulkoa käsin! Olin siis yksin. Katselin tuttua pihapiiriä nähdäkseni edes yhden teltan pilkistävän jostain ja kävelin tupaan sisään.

DSC_0579
DSC_0576 DSC_0578Tupa oli hyvässä kunnossa ja siisti. Laskin rinkkani lauteille ja istahdin alas. Tuntui hurjalta jäädä yksin niin kauaksi muista ihmisistä. Kytkin Kiiskin tuvan sisään vaijeriin, en uskalla ottaa riskiä että se pääsisi irti ja karkaisi. Ja mikäli muita vaeltajia tulisi tupaan ei olisi ensimmäisenä vastassa haleja hakevaa koiraa. Vaijerista huolimatta Kiiskillä oli mahdollisuus liikkua tuvassa vapaasti.

Illan aikana keittelin itselleni pastat kuivatusta kananjauhelihasta, makaronista ja vuohenjuusto – tomaatti lämminkupista. Ruoka maistui mahtavalta. Kuljeskelin Kiiskin kanssa pihalla, lueskelin vieraskirjaa ja mukaan ottamaani kirjaa. Illalla käydessäni käymälässä laskeva aurinko värjäsi taivaan violetin eri sävyillä.

DSC_0587 DSC_0584
DSC_0582Nukkumisesta ei meinannut tulla mitään. Kroppa kävi ylikierroksilla, mieli oli kerrankin rauhallinen. Mukanani oli -4 asteen makuupussi telttayöhön varautumisen takia, käytin pussia peittona. Heräilin aikalailla tunnin välein, säikähtelin jokaista Kiiskin aiheuttamaa ääntä ja näin untakin sen haukkumisesta.

Jossain vaiheessa yötä tupaan tuli kylmä. Ikkunaa katsoessani näin kauniin oranssin auringonlaskun. Aamuyöstä olo helpottui ja sain viimein nukuttua kunnolla. Mieli rauhottui ja turhasta jännittäminen laantui.

Aamulla heräsin seitsemältä herätyskelloon. Hitsi että harmitti! En olisi millään viitsinyt nousta. Jalkoja kolotti ja olin hieman pöhnäinen huonojen yöunien takia. Kiiski kurkisteli laverin edestä innoissaan- joko olisi aamupalan aika?

Olin tyytyväinen että uskalsin nukkua yöni autiotuvassa yksin, yöt ovat minulle pahimpia, niissä riittää totuteltavaa.
Käymälässä käydessäni ulkona tuoksui halla. Mieleeni tuli lähtestyvä syksy. Onneksi siihen on vielä aikaa. Aamupalaksi keittelin kahvit, söin ruisleipää ja Adventure foodin ”lisää vain vesi” hedelmäsörsseliä. Puuroakin oli tarkoitus tehdä, se ei maistunut. En pitänyt kiirettä, pakkailin kamppeitani kaikessa rauhassa kasaan. Autiotuvassa oli mukavaa istuskella pöydän äärellä ja suunnitella jatkuvaa patikkaa.

DSC_0596
DSC_0600 DSC_0602Matkani jatkui puoli yhdeksän aikoihin. Oikaisin  Roavveoaivin alapuolelta reitille ja vannoin mielessäni etten astu enää yhteenkään kosteikkoon koko reissun aikana. Heti reitillä jouduin uudelleen suolle, se siitä sitten.

Maisemat Utsjoelle päin ovat hyvin erämaamaiset. Näin pari hyvin houkuttelevaa lampea, jos kalastaisin menisin varmasti kokeilemaan onneani niille.

Kiiski käveli edessäni verkkaisesti. Sekin oli palautunut hyvin.

DSC_0613 DSC_0615
DSC_0616
Oađašanjávrilla istahdin alas ja riisuin rinkkani. Pidin kunnon evästauon venyttelyineen. Kiiskikin sai evästä ja nakersi tankoaan tyytyväisenä. Olen pitänyt Oađašangielaan aluetta pelottavana, nyt se vaikutti oikein rauhalliselta paikalta.

Matkani jatkui reittiä pitkin kohti Geologista polkua. Oađašangielaan takana kävin tutkimassa jonkun väsäämää kiviuunia ja bongasin tammukan purosta. Riikkavárrilla jalkojani alkoi jomottaa ja vaelluskenkä hinkkasi varpaanpohjaa. Jouduin viimeisten kilometrien aikana pysähtelemään enemmän. Kiiskikin näytti hyytyvän Johtalanvárrin rinteessä, päästessämme metsään se löysi jälleen puhtia.

Oikaisin Geologiselle polulle omia oikoreittejäni pitkin. Olin väsynyt ja suolla kulkeminen alkoi tosissaan ottaa päähän. Poroaidan portilla vastaamme tuli ensimmäinen ihminen – kilometrin päässä kotoa! Kipeiden jalkojen kanssa rinteen laskeutuminen vei kauan aikaa.

Kiiskikin ilmeisesti tunnisti Pekun haukun kaukaa ja veti viimeiset pari sataa metriä kotiin. Nyt tätä kirjoittaessani seuraavana päivänä patikasta olo on hyvä. Väsyttää totta kai, kun yöllä piti herätä syöttämään vauvaa. Olen kuitenkin yllättynyt kuinka vähän selkä kipeytyi rinkan kannosta. Jalat ovat kuin tukit ja kipeät, tarvitsen vielä paljon rinteiden kiipeämistä ennen kuin uskallan lähteä useamman päivän reissuun ilman että jalat väsyvät kesken kaiken.

DSC_0631

Kuljetut kilometrit 24
Askeleet yhteensä 44 000
Hyttysten pistoja 0
Mäkärien puremia 1
Rinkan paino 15kg

Tässä linkki Kuoppilasjärven patikkaan vuodelta 2017

Patikka yöttömään yöhön / Skoarrajávri

DSC_0194 DSC_0198
DSC_0201Otin ehkä näin ensimmäiseksi rinkan kannoksi liian raskaan reitin kuljettavakseni. Lähdin nousemaan kohti Skoarrajärveä Nuorgamintien varrelta, Peuran jälkeiseltä levikkeeltä. Levikkeeltä lähtee yksityisen porukan laittamat auraustikut kohti Skoarraskaidin tasankoa, niitä seuraamalla pääsee pitkälle mikäli tahtoo nähdä paikan. Skoarrajärvelle päästäkseen tarvitsee tosin karttaa sen piileskellessä tunturien välissä.

Aikaisemmin olen kulkenut järvelle suoraan vaivaiskoivikon läpi, oli mukava kulkea valmiiksi tallottua reittiä pitkin. Päästessäni poroaidan portille yllätin poron makoilemasta edessämme. Huvitti, kun olin ensimmäinen joka hoksasi tilanteen ja koirani Kiiski viimeinen. Poro nousi meidät huomattuaan ylös ja pinkoi metsään karkuun. Seurasin jonkin aikaa sen juoksentelua ja kuljin portista läpi.

Nouseminen alkoi tuntua pohkeissa. Oletin, että kiipeäminen ylös jyrkkää rinnettä olisi tuntunut pahemmalta. Skoarraskaidin rinteessä on lukuisia tasanteita joiden jälkeen jyrkät nousut jatkuvat. Suurin tasanteista on täynnä lähteitä ja pieniä ojia, väsyneenä nousemisesta katselin varuilta kohtia joihin saisin telttani tarvittaessa suojaan tuulelta. Päätin kuitenkin sinnikkäästi jatkaa.

DSC_0202 DSC_0204
DSC_0212
Helpointa päästä Skoarrajärvelle on nousta suoraan Skoarraskaidin huipulle. Väsyneenä lähdin kuitenkin kiertämään sitä ja epähuomioissani päädyin toiseen tunturin rinteessä olevaan kuruun. Tajusin mokani vasta kurun pohjalla ja turhautuneena istahdin kivelle lepäämään. Kiertoreittini takia minulla oli nyt enemmän kiivettävää kuin mitä suoraan huipulle mentäessä olisi ollut. Kiiski istahti viereeni ja tarjosi tassuaan tsempiksi. Katselin kurun pohjalla kulkevaa puroa ja päättelin lähialueen hirvien käyttävän sitä juomapaikkana.

Maasto suurimmalta tasanteelta järvelle on puurajaan saakka kivikkoista ja hankalakulkuista. Päästessäni puurajan yläpuolelle huokaisin tyytyväisenä. Suuret kivenlohkareet kertoivat minun olevan lähellä päämäärääni.

DSC_0217 DSC_0223
DSC_0240
Suurien kivien lomassa kävellessäni löysin kauniin lammen. Lampi näytti juuri sellaiselta kuuman kesäpäivän helpottajalta, että haaveilin jonain päivänä patikoivani sille uimaan. Lampi oli kuin kattohuoneiston uima-allas maisemineen. Harmi ettei lämpötila taida yltää samoihin asteisiin.

Skoarraskaidi on hauskan muotoinen tunturi. Sitä ei uskoisi yhdeksi suureksi kohoumaksi, vasta kartasta katsoessa sen koon ymmärtää. Skoarrajärvi taas vaikuttaa olevan pienen mäennyppylän juurella – mäki on tosiasiassa Skoarraskaidin huippu. Skoarrajärven rannalla unohtaa olevansa korkealla, vieressä kohoava kartoissa nimeämätön tunturi tuo kauniin erämaajärven tunnelman.

Skoarrajärvi oli ensimmäinen paikka johon J:n kanssa lähdimme telttailemaan. (Tässä linkki hyvin laadukkaaseen postaukseen retkestä vanhan blogini puolella) Skoarrajärvellä nukuin myös ensimmäisen yöni yksin luonnossa (Linkit tässä & tässä) ja nukuin myös ensimmäistä kertaa lumihangessa samaisella järvellä (ja linkki)

DSC_0233
DSC_0241
DSC_0237 DSC_0232
Järvelle päästyäni katselin ympärilleni. Järven maisemat ovat upeat. Ensitöikseni laskin rinkan ja kaivoin esiin Kiiskin vaijerin jonka päässä koira saa tassutella leirini lähellä. Yllätyin kuinka rauhallisesti Kiiski haisteli mättäitä ja seurasi teltan kokoamista – yleensä se kiskoo vaijeria ja itkee perääni.

Pikkuhiljaa jännitys alkoi vallata mieleni. Entä jos kummun takaa tulee karhu? Tai hirvi? Hirvi luultavasti säikähtäisi ja juoksisi karkuun. Kolistelin kattiloita yhteen hakiessani vettä järvestä. Katselin koko ajan ympärilleni ja yritin rauhoittua. Ärsytti.

Lämmitin vettä valmistaakseni viime kesänä ostetun lohipastan. Siinä on vielä syksyyn asti päiväystä. Sekaan lisäsin itse kuivattua tonnikalaa – oli yllättävän hyvää! Mukanani oli myös skumppaa jonka nautiskelin teltan sisällä Tehyn lehteä lukiessani. Jännitys alkoi lievittyä. Kiiski makoili jalkopäässä silmät ummessa.

Päätin itsekin pistää nukkumaan. Uni ei tullut aivan heti, mutta tiesin nukkuneeni kun havahduin yhtäkkiä hereille kovaan tärinään.

Käänsin kylkeä. Tärinä ei loppunut. Tuntui, kuin olisin umpijäässä. Pidin silmäni kiinni ja yritin kietoa makuupussia ympärilleni. Yritin kutsua Kiiskiä viereeni tuloksetta. Tunsin kuinka Trimmin teltan verkkokankaan läpi tuuli puhalsi telttaani. En ollenkaan tajunnut lähtiessäni, ettei Trimmin teltta toimi tuulisella kelillä. Korkeintaan hyvän makuupussin ja kesäkelien aikaan.

Aloin kuumeisesti pohtimaan seuraavaa peliliikettäni. Kello oli kaksitoista, keskiyö. Aamulla hirvet olisivat liikenteessä. Pelko eläimiä kohtaan alkoi jälleen nostella päätään ja tokkurassa mietin olisiko parempi jäädä leiriin lämmittelemään vai lähteä kävelemään autolle päin vielä kun on energiaa – ja mahdollisesti kohdata laumallinen hirviä. Mietin myös, jaksaisinko aamulla kävellä autolle kun vauvan takia yöunet ovat kotonakin katkonaisia. Päädyin pakkaamaan kamppeeni.

DSC_0245 DSC_0264
DSC_0271
Olin yllättävän pirteä 1,5 tunnin yöunista huolimatta. Pakkasin teltan sisällä kamppeeni Kiiskin nukkuessa. Noustessani ulos katsoin taivaalle – aurinko pilkahteli pilvien lomasta. Mielialani koheni oitis, mahtava tilaisuus patikoida yöttömässä yössä. Käännyin ja näin rannassa liikettä, sydämeni jätti varmasti lyönnin väliin. Kuovi, pikkukuovi luultavasti, puuhasteli rannassa. Katselin sen puuhia samalla kun kokosin teltan ja sulloin tavaroita rinkkaan. Jossain vaiheessa se oli kadonnut rannasta ja matkani kohti autoa alkoi.

Soitin J:lle kummulta ja kerroin palaavani kotiin. Taivas oli kuin maalattu ja sen innoittamana päätin kulkea itäisen kurun reunamaa pitkin. Tuuli oli Skoarraskaidin huipulla kova, se ei haitannut kulkuamme. Kiiski haisteli tuulen suuntaan ja yritin kovasti nähdä mitä se haistoi. Skoarraskaidin huippumerkillä pysähdyin ja tiesin, että valintani lähteä kotiin päin oli oikea! Naureskelin iloisena, kuina positiiviseen suuntaan retkeni kääntyikään palelemisen johdosta. Yöttömän yön maisemat hiljaisessa Tenojoen laaksossa olivat kauniit. Niin kauniit, että tuskin koskaan tulen näkemään vastaavaa.

Kiertelin suurien kivien välissä alas tasanteelle kohti aurausmerkkejä. Näin autoni jo kaukaa ja suuntasin suoraan poroaidalle jonka ali pujotin rinkan ja itseni, en jaksanut kävellä portille saakka. Kiiski hyppäsi auton takakonttiin ja pisti heti makuulleen. Rinkan nostin sen viereen ja istahdin etupenkille juomaan järvivettä pullostani.

Ei huonompi reissu.

Pst, tajusin kotiin päästyäni kuinka absurdi pelkoni suuresta hirvilaumasta oli. Tätä kirjoittaessani luin myös postauksen ensimmäisestä yöstäni yksin luonnossa, samat pelot näyttävät kummitelleen tuolloinkin. Ehkä seuraava reissu on pelottomampi.

Edullinen Trimm Spark- teltta

DSC_8520 DSC_8518Olen haaveillut jo pitkään kevyemmästä teltasta, joka mahdollistaisi pidempien vaellusten tekemisen yksin. Nykyisin käytössä ollut Jack Wolfskinin teltta painaa abouttiarallaa nelisen kiloa, eli aivan liikaa yhden kannettavaksi.

Selailin nettiä tuloksetta. 600-800 euron teltan osto ei tullut kuuloonkaan juuri opiskelut päättäneenä, joten uskoin teltan oston jäävän ensi kesään. J löysi yllättäen Vaeltajan kaupasta teltan, jonka hinta ei paljoa lompakkoa keventänyt.

Trimm merkkinä on minulle edelleen hieman tuntematon. 119 euron teltaksi suhtauduin ostokseen skeptisesti.

Plussaa se saa pienestä koostaan ja 2,6 kilon painosta. Teltta itsessään painaa vain kaksi kiloa, maakiilat 600 grammaa. Ne vaihtamalla kevyempiin teltasta saa entistä kevyemmän.
(Teltan säilytyspussiin paino on merkitty väärin)

DSC_9253 DSC_9254
DSC_9257
Kasaamiseen ei mene kauaa, kunhan ensin hahmottaa miten päin teltta kasataan. Teltan säilytyspussi on pieni ja kompakti, joten takaisin rullauksessa saa olla tarkkana että pötkö mahtuu pussiinsa kerralla.

Teltan sivuseinät saa rullattua ylös irroittamalla takaseinän tarran, jolloin siitä tulee ilmavampi näköalateltta. Sivujen hyttysverkot eivät ole tuulella haitanneet, mutta oviaukon verkosta kylmä ilma pääsee sisään. Teltan eteinen on lähes olematon, rinkalle täytyy ottaa mukaan jätesäkki/joku muu suoja, jotta sen saa teltan ulkopuolelle säilöön yöksi. Lähes 170 senttiselle rungolleni teltta on just sopivan pitkä.

DSC_9263
DSC_9266 DSC_9269
DSC_9271
Teltta on kahden hengen, mutta jo koiran kanssa tilasta meinaa olla pulaa. Kuten varmasti muissakin 1-2 hengen teltoista, teltan sisällä on hankala pukeutua eikä siellä mahdu kunnolla istumaan.

Telttakangas vaikuttaa kestävältä. Ulkonarut joutunee jossain vaiheessa uusimaan tai ompelemaan takaisin kiinni, jos käyttöä tulee paljon. Vedenpitävyys on 4000 mm kattokankaassa ja pohjassa 10 000mm. Niinä öinä, joina teltassa olen yöpynyt on satanut vettä ja teltta on kestänyt sateet hyvin. Teltta on parhaimmillaan kesän lämpimillä keleillä ilmastoinninsa takia.

DSC_9259
DSC_9260 DSC_9261
DSC_9273
Mielestäni teltta on hintansa väärti. Suunnitelmissani on edelleen ostaa tilavampi teltta, joten tämä on lähinnä väliaikaisratkaisu.  Itse tarvitsisin teltalta tilaa koiran takia, jotta sadekeleillä sen sisällä pystyisi pukeutumaan ja pakkaamaan, vaikka ympärillä pyörisikin ylimääräinen karvakasa. Vielä kiinnostaisi testata teltta kunnon tunturimyräkässä, pysyisikö se pystyssä kovimmillakin tuulilla?

Onko teillä kokemuksia Trimmin tuotteista?

Muokkaus 22.7.2019 – Telttaa en itse ottaisi avotunturiin viileällä kelillä, kylmä ilma pääsee liian herkästi virtaamaan teltan lävitse. Teltta soveltunee parhaiten kesän helteille. Kestää hyvin vesisateen.

Perhereissu Kaldoaivin erämaahan

DSC_8972 DSC_8975
DSC_8979
Meidän kaksi viimeistä kesälomaviikkoa ovat olleet hyvin sateiset. Niin sateiset, että yksi ilta seurasin vessassa, kuinka pieni vesinoro valui seinää pitkin katosta lattialle. Remontilla pienet vahingot selvinevät – toivottavasti.

Tiistaina vettä satoi edelleen, vaikka säätiedotukset lupailivat koko päivälle kuivaa keliä. Kävikin ilmi, että sadepilvi oli vain kylän pinnalla ja lähdimmekin auto täynnä erätavaraa köröttelemään anoppilaa päin, josta poimimme mukaan loputkin tarvittavat kamppeet. Matkalla päätettiinkin lähteä matkaan mönkijällä jotta Pikku-J:kin jaksaisi kävellä valitsemallemme järvelle asti.

Lähdimme Njállavaarasta köröttelemään mönkijäuraa myöten syvemmälle erämaahan. Kiiski juoksi mönkijän vierellä, välillä talutimme sitä jottei koira väsähtäisi matkaan heti alkuunsa. Njállavaaran alue kuhisi poroja joten alkuperäinen suunnitelma pitää koiraa vapaana ei onnistunut, etenkään kun Kiiskin nokka nuuskutti koko ajan poroja päin.

DSC_8982 DSC_8997
DSC_9001 DSC_9024
Valitsimme leiripaikaksi kohdan, joka oli mahdollisimman tasainen ja hieman tuulelta piilossa. Emme tienneet, että viereisen järven rannassa olisi ollut juuri sopiva kohta teltallemme! Ainakin saimme kävellä yhden juomapullon aiheuttamien lukuisten vedenhakureissujen takia.

Päivän aikana kerättiin nuotioon irtopuuta, koottiin teltta ja laitettiin leiri kuntoon, syötiin, kalasteltiin (= minä ja Pikku-J katsoimme kun J kalasti, en tänäkään kesänä sitten saanut aikaiseksi opetella kalastamaan…) ja kerättiin hilloja.

Lapsen kanssa retkeily on arjesta irrottautumista, vaikka samat rutiinit seuraavatkin kotoa metsään. Luonnossa on vaan se ero, ettei pienelle tarvitse olla keksimässä tekemistä – sitä löytyy itsestäänkin. Poika keräili ja söi marjoja, puuhasi koiran kanssa ja seuraili vanhempiensa puuhia. Aluksi betoniauton unohtuminen kotiin harmitti, mutta pian oksat ja puunkappaleet saivatkin jängällä kyytiä.

DSC_9022 DSC_9012
DSC_9017
Tunturissa ei tarvitse suorittaa. Aluksi olo voi olla hieman levoton, mutta pian sitä huomaakin vain jämähtäneensä kumpareelle istumaan ja mietiskelemään. Vieressä rapiseva nuotio ja ympäröivä luonto toimivat hiljaisena terapiana huomaamatta.

J:n kalastama iso rautu päätettiin kokata nuotiolla. Sen kanssa sai tapella hetken, ennen kuin se saatiin paistumaan keppiviritelmällämme. En ole kalan suurin ystävä, mutta nuotiolla paistettu rautu maistui taivaalliselta! Loput annettiin koiralle, joka vain pyöritteli kalaa maassa.

Kiiski sai olla hetken vapaana illan viimeisellä vedenhakureissulla, kun leirimme läheisyydessä ei näkynyt yhtäkään poroa. Kiiski ei ole koskaan lähtenyt näköpiiristämme pois, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Nyt se tuli luoksemme aina kutsuttaessa.

Kun laitoimme illalla nukkumaan, porotokka kiersi telttamme kauempaa. Myös yön aikana leirimme ympärillä oli liikuskellut poroja jäljistä päätellen, vahtikoiramme ei reagoinut niihin mitenkään vaikka J:kin kertoi kuulleensa rou’untaa yöllä! Nukuimme kaikki hieman levottomasti, minä heräilin ja valvoskelin muuten vain, Pikku-J:llä oli kuuma ja J:llä kylmä huonon makuupussin takia.

Aamulla emme pitäneet kiirettä lähdön kanssa. Söimme aamupalaa, kävimme kalassa, kasasimme kamppeet ja muuten vain kulutimme aikaa ulkosalla. Koko lähitienoo kuhisi poroja, joten koira pysyi kytkettynä. Paluumatkalla se ei reagoinut kaikkiin näkyvillä oleviin poroihin, ainoastaan jos sattui haistamaan ne myös ilmasta. Paremmin se reagoi jälkihajuihin. Pystyisiköhän Kiiskin jäkivainua hyödyntämään myös hirvimetsällä? 😀

Toivottavasti tämä ei ollut syksyn viimeinen yöreissu. Mitä enemmän tunturissa yöpyy, sitä enemmän sitä kaipaa.

Ja laittelin Instagramissa Suomen Jack Wolfskinille viestiä selvittääkseni tuulitunnelin ikää. Sieltä arvioitiin tuon Tundra III:n olevan vuosien 94-99 välissä ostettu! Huimaa, että noinkin vanha teltta on edelleen käyttökunnossa. Vettä tuo ei enää paljoa kestä, voisikohan kankaan käsitellä jollain aineella?

Telttayö erämaassa taaperon kanssa

DSC_8909 DSC_8914
DSC_8919
Päätin jo Etelä-Suomessa ollessamme, että veisin meidän taaperon tunturiin yöksi edes kerran näiden kahden viimeisen kesälomaviikon aikana. Ajankohdaksi valikoitui 8-9. elokuuta välinen yö, joka näytti säätiedotteiden mukaan olevan vähäsateisin koko viikolla.

Mukana meillä oli Jack Wolfskinin tuulitunneli, molempien makuupussit ja -alustat, ruokaa toisellekin yölle varuilta, jos olisimme innostuneet jäämään pidemmäksikin aikaa, hillasankko ja betoniauto.

Matkaa Njállavaaralta mönkijäuran viereiselle telttapaikallemme ei ollut kuin hieman yli kilometrin verran. Pikku-J jaksoi kävellä matkan hyvin, mitä nyt muutamia kivenkaivuuhetkiä jouduttiin viettämään.

Hieman pelkäsin, kuinka saisimme ajan kulumaan tunturissa. Pystytin teltan heti ensimmäiseksi, sitten haimme irtopuuta läheiseltä koivikolta ja teimme nuotiolle kiviringin. Metsäpalovaroitus ei ollut voimassa, mutta maa vaikutti kovin kuivalta. Paistelimme iltapalaksi hieman nakkia ja söimme leipää. Samalla, kun laittelin leiriä kasaan poika leikki mukaan ottamallaan betoniautolla. Kävimme myös läheisellä hillasuolla ja saimme muutamat hillat makupaloiksi.

DSC_8925 DSC_8931
DSC_8933
Teltan absidiin laittelin ruuat ja kamppeet omiin kohtiinsa, jotta ne olisi aamulla helppo napata teltan sisälle. Nukkumajärjestyksemme muuttui vielä muutamaan otteeseen, lueskelimme kirjaa ja Pikku-J sai ajankulukseen katsoa jakson Ryhmä Hauta. Iltapisujen ja -pesujen jälkeen kömmimme makuupusseihimme.

Poika oli hieman levoton, kävipä hän mutkan minunkin makuupussissani ennen kuin asettui omaansa ja nukahti. Kello oli jo yli kymmenen, jota kauhistelin. Taaperon nukkumaanmenoaika oli mennyt jo ajat sitten.

Nukahdin itsein suhteellisen nopeasti. Jossain vaiheessa yötä heräsin ja nostin Pikku-J:tä ylemmäs patjallaan. Hän nukkui yläkroppa ulkona pussista eikä vaikuttanut olevan ollenkaan kylmissään vaikka itselläni palelsi! Aurinko laski kello 23 aikoihin.

Meni hetki, ennen kuin sain uudelleen unenpäästä kiinni. Pian heräsinkin uudelleen, samoin Pikku-J:kin. Kömmimme ulos teltasta puskareissulle ja saimme ihastella upeaa auringonnousua ja sumua Tenojoen laaksossa.

DSC_8935 DSC_8943
DSC_8948 DSC_8949
Nukuimme puoli yhdeksään saakka. Pakkasin makuupussit pusseihinsa ja tyhjensin makuualustat helpottaaksemme kotiinlähtöä. Selkäni oli yön jäljiltä todella kipeä ja venyttelin sen verran mitä teltan sisällä mahtui.

Ulkovaatteet puettuamme kömmimme ulos teltasta ja näimme kahden pyöräilijän pyöräilevän Njállavaaran mastoa kohti. Keittelimme puurot ja söimme sen kaarnikoiden sekä kiisselin kera sateen alkaessa ropista vasten telttakangasta.

Pesimme astiat läheisellä purolla ja saimme aikaisemmin näkemistämme pyöräilijöistä hetkeksi seuraa. Mukavaa, että noinkin aikaisin aamulla emme olleet ainoat erämaamaisissa maisemissa.

Vaikka alunperin hieman jännitin telttailua ilman Kiiskin läsnäoloa, yö oli henkisestikin rauhallinen. Yllätyin tosissani, etten hetkeäkään pelännyt alkaa nukkumaan ilman hereille jäävää vahtia, yön ulkonakäynti helpotti myös, kun pääsin katsomaan telttakankaan ulkopuolellekin. Eli, ilmeisesti pikkuhiljaa alan tottumaan ”yksin” kulkemiseen muuallakin kuin suosituilla retkeilyreiteillä!

Taaperon kanssa telttailu oli myös yllättävän mukavaa ja helppoa. Vaikka yöllä valvoimme ja juttelimme, saimme molemmat loppujen lopuksi nukuttua hyvin. Uhmiksia ei ollut ja poika oli innoissaan mukana päivän touhuissa.

Paluumatkamme taitettiin rankkasateessa. Automme on nyt järkyttävässä kunnossa kuraisten penkkien takia (en ole J:lle asiasta maininnut vielä… Hän kun vasta pesi penkit, heh.) ja makuupussit makaavat saunassa kuivumassa. Reissu oli upea ja ehdottomasti lähden toistekin kolmevuotiaan kanssa matkaan!

DSC_8954 DSC_8951

Yö Ellinpolulla

DSC_8887 DSC_8867
Aina ei ole aikaa lähteä pidemmälle yöreissulle, siispä Erätoveri E:n kanssa päätimme yöpyä jossain kylän lähistöllä. Vaihtoehtoja ei tullut paljoa mieleen, lopulta päätimme suunnata Ellinpolulle. Taru kummittelevistä muinaisjäännöksistä ja pahaenteisen niminen Kuolleiden Kuolpuna eivät estäneet suunnitelmiamme.

Lähdimme ilta kahdeksalta liikenteeseen. Matkaa kodalle Tenojoen rantaan tieltä ei ole kuin parin kilometrin verran ja taivallus kävi joutuisaan. Kodalla aloimme etsiä teltalle sopivaa paikkaa, hieman kauempaa mäntymetsästä. Paikka löytyikin hetken etsiskelyn jälkeen ja pystytimme teltan ennen muita iltapuuhia.

Hyttysten määrä lisääntyi räjähdysmäisesti lämpimässä metsässä. Hyttysmyrkytkään eivät tuntuneet pitävän niitä loitolla – siirryimme rantaan nuotiopaikalle, joskopa savu saisi ne loittonemaan.

DSC_8868
Koska metsäpalovaroitus ei ollut enää voimassa, uskalsimme tehdä tulet sille tarkoitettuun tulipesään. Pieni tuulenvire ja savu saivat suurimmat hyttysparvet kaikkoamaan. Söimme iltapalaa ja ihastelimme tunturin taa laskevaa aurinkoa.

Alkuillan hiostava ja kostea ilma muuttui hiljalleen siedettävämmäksi ja viileäksi. Erätoveri uskaltautui jopa Tenoon uimaan! Hurja. Ilta kului jutellessa ja rantaa kierrellessä. Seurasimme aikamme jopa pienen kalan puuhia rantavedessä. Olimme myös kuulevinamme ukkosen jyrähtelyä vastarannalta.

Auringon laskeuduttua Norjan puolen tunturin taa maisemat muuttuivat hetkellisesti kellertäväksi. On siis selvää, että yötön yö päättyy jo nyt sunnuntaina – komeisiin auringonlaskuihin ei ole enää kauaa aikaa. Kahdentoista aikoihin palasimme teltalle ja aloittelimme nukkumaan.

Teltassa juttelimme ja lueskelimme kirjaa sekä lehteä hetken ennen kuin alkoi tosissaan väsyttää. Uni ei kuitenkaan meinannut millään tulla. Juuri, kun olin saanut hetken aikaa nukuttua heräsin. Kello oli puoli neljä aamuyöstä, tyynyni oli kostea. Poistuin teltasta ulkopuolelle ja sain ihastella synkkää sumua, joka oli peittänyt metsän alleen. Aamu-aurinko paistoi oranssina matalalta.

DSC_8871 DSC_8892
Heräilimme kahdeksan aikaan aamulla. Teltassa oli kuuma! Söin hieman aamupalaa ja rupesimme pakkaamaan tavaroita, teltan annoimme tuulettua aamupalan ajan. Istuskelimme tovin rannan nuotiopaikalla aamukahvia siemaillen, mihinkään ei ollut kiire.

Ellinpolulla oli hyvä yöpyä, edes lähistöllä puuhasteleva porotokka ei tullut tervehtimään meitä yön aikana. Odotin, että saisimme yöllä kuunnella enemmänkin metsän rapinoita. Sää vaihteli kostean kuumasta viileään, paluumatkalla valuttiin molemmat hikeä, aurinko porotti taivaalta täyttä häkää!

Tälläiset pikaiset telttareissut ovat mukava piristys arkeen! Toivottavasti näitä ehtii tehdä vielä muutaman ennen töihin paluuta kesälomilta.

Tänään, 27.7, aurinko laski Utsjoella ensimmäistä kertaa sitten kevään.

Kuva, jossa esiinnyn, on Emilia T:n ottama.

 

Tuulinen yö Oakkostanjávrilla

DSC_8216 DSC_8203
DSC_8213 DSC_8240
Ihan yllätyin, kun J suostui lähtemään kanssani telttailemaan tähän aikaan vuodesta. Myös Pikku-J ja Kiiski osallistuivat reissuumme.

Lähdimme kohti Njállavárria ja ajoimme maastotietä pitkin niin pitkälle kuin Subarulla pääsee (huom. maastoajoneuvoilla ajamiseen urilla tarvitset maastoajoneuvoluvat). Ja pitkälle pääsimmekin ennen tien ylittävää suota. Leiripaikallemme oli lopulta enää vain kolmisen sataa metriä matkaa. Olin varautunut pidempään kävelymatkaan ja vähän harmittikin lyhyt taivallus.

Pikku-J:lle olimme ottaneet menopeliksi hänen potkupyöränsä, jonka kanssa poika lähti oitis kulkemaan pitkin uraa Kiiski perässään. Pakkailimme J:n kanssa loputkin kamppeet kasaan ja lähdimme kulkemaan kohti yöpaikkaamme, Oakkostanjávria 

Vielä tuolloin sää oli aurinkoinen ja lämmin. Kuljimme muhkuraisen jängän yli romahtaneelle kammille, josta aluksi etsimme sopivaa telttapaikkaa.

DSC_8248 DSC_8274
DSC_8243 DSC_8271
J lähti etsimään telttapaikkaa  rannasta ja itse kiertelin kammia ympäri lasinsirujen varalta. Ja niitähän löytyi kamalan paljon pitkin poikin kammin läheltä. Paikka ei siis sopinut lainkaan yöpaikaksi koiralle ja lapselle, suosiolla siirsimme kamppeemme lähemmäs rantaa.

Aikamme kierreltyämme sopiva tasanne löytyi vanhan nuotiopaikan läheltä. Kiinnitimme Kiiskin vaijerin vaivaiskoivuun kiinni, kun suurempia runkoja ei löytynyt. Koira puuhasteli tyytyväisenä paikkansa lähettyvillä samaan aikaan kun kokosimme teltan ja sytytimme nuotion lähistön kuivista irtopuista. Koiran irtipito ei tullut kuuloonkaan, kun molemmin puolin järveä näkyi poroja.

Paistelimme eväämme auringon mennessä pilveen. Kylmäkin alkoi tulla ja päätimme lähteä kiertämään Oakkostanjärveä aikamme kuluksi. Kalastelimme hetken, mutta ilta-auringon puskiessa jälleen esiin pilvien takaa päädyimme vain ihastelemaan maisemia. Joutsenpariskuntakin lensi järven ylitse ja Uhcit Njallavárrin huipulla tallustelevien porojen siluetit loivat tunnelmaa auringon paistaessa niiden takaa.

DSC_8258 DSC_8257
DSC_8300
Palasimme takaisin teltallemme Kiiskin luokse, joka jo rauhattomana odottelikin paluutamme. Aurinko meni jälleen pilveen ja hiljalleen Pikku-J alkoi hakeutua teltan uumeniin yöunille. Hän innoissaan sulloutui omaan makuupussiinsa ja kurkisteli sen aukosta tyytyväisenä. Nukkua hän ei tosin malttanut ennen kuin mekin tulimme telttaan, istuskellessamme vielä nuotiolla hän huuteli teltasta juttujaan tyytyväisenä.

Kello oli noin yksitoista kun aloimme nukkumaan. Iltavillistä ei ollut tietoakaan ja pikkuinen sammahti oitis. Kiiskikin paineli jalkopäähämme kerälle nukkumaan. Kapustarinnat viheltelivät rannalla ja joku hyvin outoa ääntä pitävä lintu lenteli edestakaisin telttamme yläpuolella. Samoihin aikoihin alkoi kova tuuli, jota emme sen enempää noteeranneet.

Nukuin koko yön rauhattomasti. Tuuli yltyi niin kovaksi, että se ravisteli telttaamme joka suuntaan ja aamuyöstä jouduin nousemaan ulos kiinnittämään absidin takaisin maahan. Samalla katsoin, ettei mikään tavaroistamme ollut karannut tuulen mukana. Kylmäkin oli. Pikku-J heräsi vasta kuuden aikaan ja kömpi pussiini jatkamaan unia. Yllättäen hän ei ollenkaan välittänyt tuulesta joka väänteli teltan seiniä mukanaan ja piti kamalaa meteliä!

DSC_8305 DSC_8315
DSC_8318
Aamulla kellään meistä ei tehnyt mieli nousta pussistaan ulos. Kuulimme kuinka absidi irtosi jälleen, J urhollisena puki päälleen teltassa nautitun aamupalan jälkeen ja painui pihalle. Absidi oli lentänyt teltan kattoa vasten ja sen takaisin saaminen paikoilleen vei aikansa.

Pakkailin sisällä tavaramme kasaan Pikku-J:n kanssa ja poistuimme teltasta vasta kun kaikki oli valmista. Kiiski oli mennyt kuoppaan kiepille ja J:n kanssa ryhdyimme kokoamaan tuulessa vääntynyttä telttaa kasaan. Jos yöllä olisimme jaksaneet kääntää tunneliteltan tuulensuuntaisesti, olisimme saaneet nukkua kaikessa rauhassa. Mutta eipä yöllä siinä kamalassa metelissä tullut mieleenkään tälläinen vaihtoehto…

Jäätkin olivat siirtyneet järven toiseen päähän tuulen voimasta. J katsoi säätiedotuksesta, että yön puuskat olivat olleet parhaimmillaan 20m/s.

Näin ne tunturin sääolosuhteet voivat muuttua hetkessä. Kovia tuulia oltiin ennustettu vasta lauantai- aamulle, jonka takia siirsimme lähtöämme perjantaipäivälle. Tuuli toi retkeilyyn pientä seikkailufiilistä, onneksi saimme kamppeemme kasaan vaivatta ja matka autolle onnistui leikiten.

Tuskin maltan odottaa seuraavia telttaretkiä perheen kesken!

Hiihtoretki Kuoppilasjärvelle

DSC_8014 DSC_8009
DSC_8015
Erätoveri E:n kanssa päätettiin jo hyvissä ajoin, että tänä keväänä lähdemme pienelle hiihtoretkelle ennen kuin lumet sulavat pois.
Sopivaksi ajankohdaksi valikoitui 19-20.4 välinen yö. Säätiedotus lupasi päiville vesisadetta, mutta onneksemme saatiinkin ensimmäinen päivä nauttia auringonpaisteesta!

Aloitimme retkemme jälleen Härkävaarasta. Aluksi nousimme pitkän loivan mäen ja tuttavalta lainaamamme ahkio hankaloitti kulkuamme sen verran, että saatiin kulutettua parille kilometrille tunnnin verran aikaa. Vaikka sää olikin lämmin, kelkanjälki oli jäinen ja suksista ei meinannut jyrkemissä kohdissa löytyä pitoa. Hiki virraten nousimme hitaasti, mutta varmasti ensimmäiselle taukopaikalle.

Vaihdoimme ahkion vetäjää noin 2-3 kilometrin välein, maaston hankalus vaikutti myös vaihtoaikoihin. Mie lähinnä vedin ahkiota alamäissä, liukulumisuksieni karvapohja hidasti laskuvauhtia mukavasti.

DSC_8017 DSC_8019
DSC_8020
Sää oli upea! Kohti Kuoppilasjärveä hiihtely oli lähinnä pelkkää nousua, pidettiin muutamat tauot kauniilla sulan maan kohdilla, fiilisteltiin reissua eikä pidetty kiirettä. Ahkion takia seikkailufiilis oli huipussaan – miltä tuntuisi vetää vastaavanlaista vielä pidemmällä reissulla?

Aurinko alkoi laskea yhdeksän jälkeen. Taivas alkoi värjäytyä hiljalleen ensin sinisen eri sävyihin ja lopulta oranssin kirjavaksi. Kilometrit alkoivat painaa jaloissa ja kerran erehdyin luulemaan Gávnnastaddacáhcan huippua Kuoppilasta lähempänä olevaksi Ávžegeašoaiviksi, hieman harmitti tajuta, ettei vielä olla lähelläkään maalia.

Lopulta päästiin Kuoppilakselle laskeutuvalle uralle. Riisuimme sukset jaloista ja kävelimme jyrkän mäen alas. Hiihtelimme kohti autiotupaa ja E oli haistavinaan savun tuoksun ilmassa.

DSC_8021 DSC_8025
DSC_8027 DSC_8028
Tuvalla olikin vastassa muutakin porukkaa, olivat hiihdelleet viikon aikana Karigasniemen Sulaojalta saakka Kuoppilakselle yöpymään. Päästiin suoraan lämpimään tupaan valmistelemaan iltapalaa, mikä sopi oikein hyvin illan muuttuessa hiljalleen viileämmäksi.

Makuualustani oli jäänyt matkasta, koska hoksasin ennen lähtöä sen olevan toisessa osoitteessa tallessa. Illan mittaan tajusin jättäneeni kotiin muutakin olennaista retkeilyväinettä; puukon, kaasupatruunan retkikeittimelle, ea-pakkauksen, otsalampun… Onneksi E oli varustautunut retkelle fiksummin ja ongelmia ei syntynyt. Tuvassa oli valmiina pieni makuualustan pätkäkin, jonka päällä sain nukuttua yön hyvin.

Illalla olin tuvan läheisellä purolla pesemässä astioitani ja säikähdin tammukkaa, joka uiskenteli tiskiharjani ohitse kiven alle piiloon. Raukka oli näköjään eksynyt syvemmiltä vesiltä matalaan veteen.

Myöhemmin yöllä saimme seuraamme vielä viidennen osapuolen. Vaikka tuvan laverista oltiin irroitettu osa, mahduttiin kaikki nukkumaan tilavasti. Hauskaa, että tähänkin aikaan vuodesta tuvalla on käyttäjiä!

DSC_8032 DSC_8036
IMG_20180421_092810_992
Aamulla heräsimme hyvissä ajoin puoli seitsemän aikaan. Pakkasimme tavaroitamme mahdollisimman hiljaa muiden vielä nukkuessa. Ulkona sateli pientä raemaista tihkua ja pakkastakin oli herätessämme nelisen astetta.

Kahdeksan jälkeen olimme saaneet kaiken valmiiksi ja lähdimme hiihtelemään samaa reittiä pitkin kotia kohti. Suksi luisti vastasataneella lumella hyvin ja etenimme hieman nopeampaa vauhtia eteenpäin kuin edeltävänä päivänä. Fiilis oli hyvä eikä ohuella patjalla nukuttu yökään kolottanut selkää.

Saimme seuraa porotokasta Gávnnastaddacáhcan kohdilla. Ne säikähtivät meitä ja juoksivat porukalla tunturin taakse piiloon. Vaihdoimme ahkion vetäjää samoilla kohdilla kuin aikaisemminkin, pidimme evästauon ja saavuimme Härkävaaraan yhdentoista aikaan. Härkävaaralla soittelimme kyydin maantielle ja joimme teet kaikessa rauhassa.

Otin ahkion vetoon, mutta en päässyt sukset jalassa pitkällekään kun ne piti jo riisua jaloista jyrkän mäen takia. Kävelimme pahimman osan, loput laskettelin ahkio perässä alas. Oli kyllä hurjaa kyytiä!

Reissu oli oikein onnistunut. Oli mahtava päästä kokeilemaan ahkion vetoa ja ennen kaikkea kokemaan miten liukulumisukseni pärjäävät vastaavanlaisissa tilanteissa. Matkaa suuntaansa meille kertyi 10,54 kilometriä. Menopäivänä aikaa hiihtämiseen meni 4,5 tuntia ja paluumatkaan käytettiin 3 tuntia ja 20 minuuttia.

Saa nähdä, ehtiikö tänä keväänä käydä vielä kertaalleen hiihtoretkellä. Toivotaan näin, vaikka lämmin auringonpaiste onkin todella tervetullut tänne pohjoiseenkin.

Hyvää viikonloppua teille kaikille!

*Kuvat joissa esiinnyn ovat Emilia T:n ottamia.

Reitti Kuoppilasjärvelle 25 km

DSC_6188 DSC_6191
DSC_6197
Välillä kaipaa jotain simppelinpää retkikohdetta, yksi sellainen Utsjoella on Kuoppilasjärven autiotupa. Tuvalla on paljon käyttöä etenkin kevät-talvella kun järvelle suuntaavat pilkkijät pitävät taukoa tuvan lämmössä, mutta kesälläkin tuvalla riittää vierailijoita.

Autiotupa (8h) sijaitsee suojaisalla paikalla Ávžegeašoaivin ja Skálvevárrin (jolle muuten kannattaa kivuta katsomaan auringonlaskua ja maisemia!) välisessä notkossa. Sen pihapiirissä on ulkohuussi, halkovaja sekä kierrätyspiste. Kuoppilasjärven pohjoispäässä on kaksi kammia, joista toinen on lukittu. Autiotuvan pihapiirissä on teltalle paikkoja ja vaikka autiotuvalle pääsee vaeltaenkin helposti ja ajankohta sattuisikin olemaan ruuhkaton, tunturiin on hyvä ottaa aina teltta varuilta mukaan.

Eräänä sadetta enteilevänä päivänä Erätoveri E:n kanssa lähdimme patikoimaan kohti autiotupaa. Saimme kyydin Utsjoen hautausmaan parkkipaikalle ja aloitimme reissumme Utsjoen retkeilyreitin eteläpäästä. Kymmenen kilometrin matka tuvalle alkoi Badjeseavttet- joen myötä kulkien.

DSC_6203
DSC_6206 DSC_6218
DSC_6221

DSC_6224
DSC_6229 DSC_6234
DSC_6238
Ajattelimme kulkevamme neljään tuntiin Kuoppilasjärvelle, mutta lukuisat katseemme vanginneet mielenkiintoiset kohteet hidastivat kulkuamme – mutta eipä se haitannut. Ohitimme poron luurangon, tutkimme ilmeisesti talvella reestä pudonnutta jätesäkkiä ja sen sisältöä, pysähtelimme syömään hilloja… Kyllähän siinä vierähti tovi jos toinenkin.

Nammájärvien kodalla (5km maantieltä) pidimme tauon. Kota sopeutuu myös yöpymiseen tarvittaessa, mutta vetoisuutensa takia kodan kamiina ei riitä lämmittämään sitä kylmillä keleillä koko yöksi. Kodan ympäristöön kuuluu samat rakennuksetkin kuin lähes kaikkiin Metsähallituksen ylläpitämiin taukopaikkoihin- huussi, jätepiste ja halkovaja.

Kynttilän valossa nautimme evästä ja venyttelimme kohdataksemme seuraavat kilometrit. Matkamme jatkui kodan pihasta pienen vedenylityksen ohitse, joka oli reitin ainoa taktikointia vaatinut ylitys.

Nammájohkan ”kanjonissa” vauhti hyytyi jälleen kohdattuamme suurehkot hillamättäät. Reidet huusivat hoosiannaa meidän kyykkiessämme mättäältä toiselle. Ilta alkoi hiljalleen hämärtyä ja paksu sumupilvi laskeutui Nammajärvien ylle. Pienessä tihkusateessa jatkoimme matkaamme kohti avotunturia, ylitimme muutaman pienen joen ongelmitta ja jäimme jälleen pitämään taukoa vanhan poroaitauksen vierelle. Naureskelimme hieman hillasuolla käytettyä aikaa ja sitä, kuinka arvioitu vaellusaika oli mennyt jo ajat sitten umpeen. Kulkiessamme kohti Kuoppilasjärveä ohitimme muutamat porot ja haaveilimme iltapalasta ja nukkumaan pääsystä.

DSC_6248
DSC_6243 DSC_6253
DSC_6260
Kuoppilasjärvelle laskeuduttuamme huomasimme tuvan ovella muita vaeltajia. Päätimme, että olisimme sosiaalisia ja marssimme ovelle kysymään olisiko tuvassa tilaa vielä kahdelle väsyneelle kulkijalle – meidät otettiin ilolla vastaan ja pääsimme valmiiksi lämmitettyyn tupaan lepäämään.

Vanhempi pariskunta osottautui kokeneimmaksi vaeltajiksi ja mielenkiinnolla kuuntelimme heidän tarinoitaan huimista reissuista Ruotsiin asti. Saimme hyviä vinkkejä tuleviin retkiin ja laitoimme vatsat täynnä tikkupullaa nukkumaan.

Aamulla herätessämme edeltävän päivän 10 kilometriä ei tuntunut oikeastaan muualla kuin selässä. Yö tuli nukutua hyvin sopivan lämpimässä tuvassa ja edes kanssanukkujien aikaisempi herääminen ei häirinnyt myöhään nukkumistamme.

Reitti Kuoppilakselta kylille kulkee Roavvoaivin pohjoispuolelta Oađašanjávrien läpi Johtalanvárrille. Reitti jatkuu helppokulkuisena aina kylille asti, mutta ainakin elokuussa Oađašanjohkan ylittävä silta oli huonossa kunnossa ja pahoin pelkään että jossain vaiheessa se on siinä kunnossa ettei yli pääse kastumatta.

DSC_6270
DSC_6281 DSC_6283
DSC_6294
Me oikaistiin Ávžegeasoaivin ja Roavvoaivin välistä suoraan Oađašanjávrille. Tätä kautta kulkiessa maasto oli helppokulkuista, mutta hieman kosteahkoa. Roavvoaivin juurella pidettiin tauko, lepuuttelimme jalkojamme ja ihmettelimme kauempana näkyvää rakennelmaa. Oađašanjávrit ovat mun yksi ehdoton suosikkikohde Paistunturin erämaassa. Niiden rannalla vallitsee jännittävä tunnelma ja ehdottomasti tahdon joskus viettää telttayön siellä selvittääkseni mikä paikan fiiliksestä tekee niin voimakkaan.

Loppumatka menikin pienten oikomisten lomassa. Johtalanvárrilla oikaistiin suoraan Kalkujoen kodalle ja sieltä kotiin. Voi hitsit että ihminen voi olla tyytyväinen näinkin helposta ja lyhyestä reissusta! Yksikin yö tunturissa riittää saamaan seikkailufiiliksen pintaan ja vähentämään arjen stressiä.

Utsjoen retkeilyreittiä pitkin pääsee Utsjoen keskustaan entisen luontotuvan pihaan, pururaalle ja kuuluisille ”risueläimille”.  Luontotuvalle kulkiessa kilometrejä kertyy tuvalta 15.

Reitin voi kulkea molempiin suuntiin. Tunturissa sääolot voivat olla arvaamattomia ja muuttua hetkessä aivan toisenlaiseksi. Kartta on otettava aina matkaan ja oikomista suosittelen vain jos kartanlukutaito on hanskassa.