Mivttejohkan yöretki Norjan rajalla

DSC_3413
DSC_3410

Olin suunnitellut Erätoverin kanssa yöretkeä elokuulle jo tovin, silti itse ajankohta tuli vastaan yllättäen. Päivää ennen lähtöä havahduin siihen, etten ollut edes aloittanut pakkaamista ja lähtö koittaisi pari tuntia töistä pääsyni jälkeen.

Pakkaaminen yöreissuille menee jo onneksi rutiinilla. Yöksi oli luvattu sadekuuroja ja syksyn lähestyessä yötkin ovat kylmenneet joten makuualustan lisäksi mukaan lähti eristävä patja ja makuupussi vaihtui kesäpussista syyspussiin.

Erätoveri oli suunnitellut yöretkemme kohteeksi Mivttejohkan porokämpän pihapiirin. Olin kerran aikaisemmin lukenut porokämpästä, mutta unohtanut sen täysin. Skeptisenä kämpän olemassaolosta starttasimme patikkamme Pulmankijärveltä, Sevetti – Pulmankijärvi vaellusreitin parkkialueelta. Aluksi reitti nousi ikuisuuden ylös Buollánvárrille, pysähtelimme syömään reitin varrella kasvavia juolukoita ja ihailimme taakse avautuvaa Pulmankijärveä.

Pitkän nousun jälkeen vuorossa oli soiden ylitys. Reittimerkkejä oli mahdotonta seurata upotavilla mättäillä, illan hämärtyessä oli selvää ettemme olisi aikataulussa leiripaikalla.

DSC_3419
DSC_3416
DSC_3414

Norjan raja-aidalle pääseminen oli eräänlainen juhlahetki. Hämärässä kulkeminen väsähtäneenä oli tehnyt tehtävänsä ja pieni epätoivo alkoi hiipiä mieliimme. Onneksi ystävän kanssa jutustelu ja hillamättäät kannustivat eteenpäin ja hetken aikaa kokemani karhupelkokin hävisi mielestäni. Pulmangissa kerrotaan olevan paljon karhuja, etenkin hilla-aikaan…

Raja-aitaa myöten kävellessämme maisemat olivat petolliset. Etelässä kohoava rinne näytti mahdottoman suurelta emmekä meinanneet hahmottaa kämpän paikkaa maastosta millään. Epätoivoisen kartanluvun ja B-barkin selaamisen jälkeen totesimme, ettei meidän tarvitse nousta koko rinnettä päästäksemme kämpälle.

Kuten aavistelimmekin, kämppä ilmestyi yhtäkkiä eteemme hämärästä. Aavemainen pihapiiri kuolleiden koivujen ympäröimänä ei tuntunut kymmenen aikaan illalla houkuttelevalta, yksin en olisi suostunut yöpymään paikalla.

Laskimme rinkkamme maahan ja kurkistimme kämppään varovaisesti. Porokämppä oli yllättävän siisti ja hyväkuntoinen karusta ulkonäöstä huolimatta. Tsekkasin ensimmäisenä, että kämppä on varmasti vapaassa käytössä ennen kuin ryhdyimme valmistamaan iltapaĺaa sen tuvassa.

Otsalamppujen valossa iltapalan laitto astetta jännittävämmässä paikassa pisti mielikuvituksen liikkeelle ja olin kuulevinani miesten puhetta ulkoa, kävin jopa kurkkaamassa pihalle. Tuuli oli yltynyt kovaksi ja sade piiskasi kämppää. Juomavesi täytyi hakea kauempaa raja-aidan alittavan kosken kuohuista suuren katkakannan takia, yksin kyykistellessäni pimeässä vesisateessa mietin kuinka pimeän pelko edelleen jyskyttää takaraivossa vaikka luulin päässeeni siitä jo eroon.

DSC_3420
DSC_3425
DSC_3437

Yöllä heräsin teltassa seinän piestessä kylkeäni. Olin aikaisemmin illalla naureskellut Erätoverin kertomukselle siitä kuinka hän itse oli herännyt telttakankaan lyöntiin. Tuuli puhalsi ulkona rajusti, kaivauduin ulos makuupussistani kurkistamaan absidiin, olin varma että se olisi kaatunut. Teltta vaikutti olevan pystyssä joten jatkoin uniani tokkuraisena. Teltta tuntui hytkyvän paikoillaan, tuntui kuin olisi maannut veneen pohjalla.

Aamulla heräsin kuumuuteen. Olin pukenut illalla lähes kaiken mahdollisen ylleni makuupussiin kylmyyden takia. Olo oli tukkoinen ja tahmea, kurkistin Erätoveria joka vaikutti vielä nukkuvan. Kello oli jättänyt herättämättä meidät kahdeksalta, joten kaivauduin ulos teltasta aamutoimiin.

Yllätyksekseni sade oli tällä kertaa pysynyt teltan ulkopuolella. Aamulla ripotteli vettä kuuroina, söimme kämpän suojissa aamupalaa pidemmän kaavan mukaan. Paikalla keitetty kananmuna leivällä ja puuro kuivatuilla mansikoilla tuntuivat luksukselta elämää nähneessä kämpässä.

Juuri kun olin saanut kasattua teltan sade lakkasi pidemmäksi aikaa. Kotimatkamme starttasi hyvillä mielin, vaikka olimme juuri lukeneet kämpän vieraskirjasta viime kesänä jonkun vaeltajan kohdanneen karhun raja-aidalla 10 metrin päästä!

DSC_3440
DSC_3444

Keräsimme matkalta hilloja ja pidimme lyhyitä taukoja. Vastaamme ennen suurinta suota tuli vastaan pariskunta jotka kertoivat juuri aloittaneensa patikan Nuorgamista Sauvoon Etelä-Suomeen! Ällistyneinä kuuntelimme heidän reittisuunnitelmaansa ja toivotimme hyvät patikat heidän jatkaessaan matkaansa kylmässä sateessa kohti etelää. Pariskunnan reissua voi seurata Facebookista heidän sivuiltaan.

Rämmittyämme suon yli pidimme evästauon koivun juurella, suojaisimmassa paikassa minkä avotunturista löysimme. Sadevaatteet päällä vesipisaroiden tipahdellessa kaakaohon fiilistelimme yöretkeämme ja totesimme Sevetti- Pulmankijärvi reitin olevan hyvin märkä. Ainakin pohjoispäästä. Jos joskus tuon reitin vaellan, en vaella sitä alkukesästä enkä mielellään koiran kanssa soiden takia.

16 kilometrin piipahdus erämaahan uusille poluille teki tehtävänsä ja kuten pelkäsinkin sairastuin räkikseen. Toivottavasti syksyn sairastelut olivat tässä, sateinen vuosi on vielä kesken ja lukuisat yöpymiset luonnossa odottavat.

Mivttejohka oli näkemisen arvoinen paikka koskineen. Paikalla oli vieraillut kalastajia ja aamulla vedenhakureissulla näin itsekin pinnalla kloorailevan fisun, Sevettijärvi- Pulmanki reittiä vaeltaessa kannattaa ehdottomasti piipahtaa kämpälle pitämään taukoa.

Mivttejohkan porokämpän sijainti merkittynä Karttapaikkaan.

Yöpymishaasteen 12. yö – Skaidijärvi

DSC_3031
DSC_3019
DSC_3034
Nuku vähintään yksi yö ulkona joka kuukausi – haasteen tavoitteeni tuli saavutettua nopeammin kuin uskoinkaan. Alunperin tarkoituksenani oli nukkua joka kuukausi ulkona vähintään kerran, eli 12 yön verran vuoden aikana. Nyt vuodesta on meneillään 7. kuukausi ja viime viikonlopun Skaidejávrin telttareissu oli haasteen 12. ulkona luonnossa nukuttu yö.

Öitä on nyt kertynyt 8 teltassa, 3 autiotuvassa ja 1 kodassa. Toivon että öitä kertyisi jäljellä olevien kuukausien aikana useampi kuin yksi kuukaudelle.

Skaidijärven telttaretki oli esikoiseni ehdotus. Koska Ellin polun yöretkemme keskeytyi, hän ehdottomasti tahtoi  Nuorgamiin yöksi. Skaidijärvellä yövyimme viimekin syksynä.

DSC_3066 DSC_3061
DSC_3063
Polku päivälaavulle oli kostea, enkä ollut ajatellut asiaa ollenkaan pakatessamme rinkkojamme. Jouduimme hieman kiertämään polulta, mutta aivan laavun nurkilla vettä oli suolla niin paljon että poitsun kengät kastuivat.

Märät kengät eivät haitanneet illan ohjelmaa. Tiedossa oli makkaran paistoa muun iltapalan nauttimisen ohella ja päänumerona päästiin kokoamaan teltta yhdessä. Skaidijärven ranta on tuulinen paikka ja tällä kertaa pystytin teltan tarkemmin tarkasteltuani tuulen suuntaa. Illan kuluessa suunta vaihtui, muttei ottanut seiniin yhtä inhottavasti kiinni kuin viime syksynä.

Laavulta poistui kaksi retkeilijää ennen meitä ja saimme paistella eväämme kunnon hiiloksilla. Laavu oli lämmin ja kotoisa, teki niin kovasti mieli jäädä sinne yöksi. Koska paikka on suosittu, päätin viettävämme yön suosiolla teltassa.

Luvattoman sokerisen iltapalan jälkeen oli aika ryhtyä iltatoimiin. Hampaiden pesu luonnossa on paljon jännittävämpää kuin kotikylppärissä ja sain vaelluksestani lähtien kaipaamaani fiilistä takaisin. Aurinko oli alkanut mennä pilveen ja ranta väreili kauniisti sen viimeisissä esiin pilkahtelevissa valonsäteissä.

Teltassa oli kotoisaa. Lueskelin kirjaa ja kuuntelin hyttyskuoron laulua ulkopuolella. Poitsu pisti nukkumaan kerrastossa ja villasukissa, puin itselleni kerraston lisäksi fleecen.

DSC_3088 DSC_3080
Yö oli levoton. En taaskaan meinannut saada unta, tarvitsen selvästi melatonia telttaöihin nukahtamisen avuksi. Retkikaverini valui patjaltaan viereeni ja jouduin useamman kerran yössä siirtämään hänet paikoilleen.

Yöllä alkoi sataa rankasti. Kuuntelin hetken sadetta ja ihailin telttamme vedenkestävyyttä. Kerrankin sai nukkua pelkäämättä että aamulla kaikki olisi märkänä.

Aamu kuudelta havahduin poitsun heräämiseen. Sain armoa heräämiselle vielä hetkisen antamalla hänen katsoa piiretyitä puhelimestani, oli pakko saada nukutuksi vielä hetki jotta olisin skarppina myöhemmin päivällä jäädessäni kolmen lapsen kanssa keskenään kotiin.

Vapaiden telttaöissä on riski väsymisestä, työssä käyvänä vapailla on tarkoitus rentoutua ja vaikka kuinka luonto rentouttaa, yöunet ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Retkeilyharrastuksen huono puoli onkin se, ettei voi kerralla ahmia liikaa…

Puimme sadevaatteet yllemme matalassa teltassa. Poitsua huvitti konttaamiseni, suht pitkänä tyyppinä pukeutuminen teltassa ei ole mikään helpoin nakki.

Aamupalaksi päätimme nauttia puuron sijasta makkaraa ja pullaa. Keittelin jetboililla kahvivedet ja aloin sytytellä kamiinaan tulia. Yleensä käytän pientä leukuani halkojen halkomiseen, tällä kertaa mukana ei ollut kuin pieni puukkoni. Ei mennyt montakaan iskua kun puukkoni terä jäi törröttämään halkoon ja kahva putosi lattialle.

DSC_3095 DSC_3100
DSC_3104
Katsoin puukkoani hieman typertyneenä. Harmitti, puolisoni isän tekemä puukko oli paras mitä koskaan olen käyttänyt. Yritin turhaan korjailla juuresta katkennutta terää ja lopulta tungin sen karvaiseen hirven nahkatuppeensa. Ei auttanut kuin lähtä halkovajalle heilumaan kirveen kanssa.

Poitsu katseli kiinnostuneena kun pätkin halkoja pienemmäksi ja keräsin niistä tuohta. Saimme kamiinan syttymään ilman puukkoakin ja aamupala nautittiin rauhassa.

Sade piti pieniä taukoja. Yhden aikana aloitimme teltan purkamisen ja sain sisäteltan pussiinsa ilman että se kastui. Läpimärän ulkoteltan tungin teltan säilytyspussin ulompaan taskuun.

Kävellessämme kohti autoa sade lakkasi, pilvet väistyivät ja aurinko alkoi lämmittää. Loistava loppu retkellemme! Kukkivat hillat ja suopursut reunustivat kosteaa polkua kävellessämme kohti parkkipaikkaa. Istumakivellä kävimme katsomassa kivistä pöytäryhmää ja ihmettelimme sinne jätettyä yksinäistä kenkää.

DSC_3108 DSC_3115
Kotona nostin teltan kuivumaan ulos aurinkoon. Myös sisäteltan kosteuden poistamiseksi. Lepäillessäni makuuhuoneessamme kuulin rankkasateen rummuttavan ikkunalautaa… Ulkona kuivunut teltta muistui heti mieleeni. Olisi vain pitänyt nostaa se suoraan autotalliin kuivumaan! Onneksi makuupussit roikkuivat pitkin asuntoa.

Puukollani on mahdollisuudet pelastua. Sen terässä saattoi olla valmistusvirhe metallin erisävyisen sisustan perusteella.

Postauksen Skaidejávrin rengasreitistä löydät täältä.

Kun äitiäkin jännitti – Yöretki Ellin polulle

DSC_2772DSC_2775
Tästä retkestä piti tulla kesäkuun ensimmäinen yöreissu, mutta äkillinen käänne juonessa muutti suunnitelmat täysin.

Jo kotona katselin esikoiseni menemistä ja huomasin siinä jotain erikoista. Illalla patikoidessamme Ellin polun merkityllä reitillä juttua riitti ja kaikki vaikutti olevan hyvin. Kävelytahti oli reipas ja telttayötä odoteltiin innoissaan.

Ellin polun reitti on 3,8 kilometrin pituinen merkitty reitti Utsjoen itäpuolella. Sinne matkaa kätevästi kylän keskustasta kävellenkin. Reitti kulkee aluksi Kuolleiden kuolpunan halki näköalatasanteelle ja laskeutuu siitä Ellin kuolpunaan, polku jatkuu Tenojoen rantaan saakka taukokodalle.

DSC_2779 DSC_2780
Ilta kodalla kului makkaraa paistaessa ja popparipulmaa ratkoessa. Mukaan ottamani kaasupullo olikin kulunut loppuun kesälomareissullamme enkä saanut keitintä toimimaan. Lopulta pari tuntia popparikattilaa kamiinan päällä lämmiteltyäni hoksasin laittaa koko helahoidon tuleen ja johan popparit alkoivat poksumaan.

Myöhään illalla aloitimme teltan kasaamisen pienessä tihkusateessa. Katselimme Tenolla ohi ajavia veneitä ja kävimme rannassa pesemässä hampaat. Kiiski seuraili tekemisiämme rauhallisena kodan vierellä, käyttäessäni sitä rannassa juomassa se onnistui sotkemaan itsensä rannan puskiin.

IMG_20200615_191531 DSC_2793
DSC_2795
Teltta oli idyllinen makuupusseineen ja patjoineen. Poika sukelsi pussiinsa innoissaan ja Kiiski pisti nukkumaan hänen jalkoihinsa. Hautauduin itsekin pussiini ja odottelin että poika nukahtaisi. Rannalta kuului puhetta, kurkistin unimaskini alta Kiken reagoimattomuutta – se nukkui täyttä häkää. On siinäkin vahtikoira, mietin.

Tunnin haaveiltuani säikähdin pojan alkaessa huutaa. Hän oli herännyt unestaan kuumeisena ja aikamme selviteltyä tilannetta päädyimme lähtemään kotiin. Kerroin faktat siitä, että joutuisimme kävelemään saman matkan takaisin autolle ja voisimme myös jatkaa yöretkeämme Ellin polulla. Hän tahtoi kotiin ja ymmärrän täysin miksi.

Aloin pakata kamppeitamme purkaen teltan ja pojan makuupaikan viimeisenä. Oma väsymykseni väistyi puuhatessa matalalla paistavan auringon innoittamana.

IMG_20200615_212557 IMG_20200616_000354
IMG_20200615_235924
Lähtiessämme kävelemään  synkässä mäntymetsässä jännitys valtasi mieleni. Kello oli puoli kaksitoista yöllä ja metsän eläimet olisivat varmasti liikenteessä. En voinut näyttää jännittyneisyyttäni pojalle ja vein hänen huomiotaan muualle maata ja ilmaa ahnaasti haistelevasta Kiiskistä.

Pokka meinasi pettää koiran pysähdellessä ja tuijottaessa syvälle metsään. Onneksi edes muutaman linnun laulu rikkoi metsässä vallinneen hiljaisuuden.

Yllätyksekseni poika tahtoi poiketa reitiltä katsomaan yhtä jännittävää kiveä. Hän oli selvästi piristynyt patikan aikana. Juttelimme metsän eläimistä ja hänen kysymyksensä siitä, mikä olisi metsän pahin eläin yllätti. Kysyin häneltä mikä hänen mielestään olisi pahin, karhu kuulemma. En voinut kuin myötäillä. Onneksi Ellin polulla törmää hyvällä tuurilla poroon tai hirveen.

Autolle päästessämme omakin jännitykseni oli kaikonnut. Lapsen kanssa liikkuminen etenkin pimeällä tekee hyvää kun ei voi antautua peloilleen vaan on oltava rohkea aikuinen jolloin lapsenkaan pelko ei pääse ylitsevuotavaksi. Vaikka valoisessa metsässä yöaikaan ei todellisuudessa suurella todennäköisyydellä ollut ketun, poron ja hirven lisäksi muuta havaittavaa lähistöllä antautumalla ajatuksilleen mielikuvitus voi ottaa ikävällä tavalla vallan.

Uutta yöretkeä odotellessa! Seurani odottaa innoissaan uutta tilaisuutta päästä telttailemaan vaikka tämän kertainen retki menikin mönkään.

Tunturiterapiaa Skáidejávrilla – toukokuun yö

DSC_2727 DSC_2737DSC_2740
Pitkän talven huipennus oli ehdottomasti yöreissu Nuorgamiin Skaidejávrille. Lähdin ajelemaan kotoa lasten nukkumaan menon jälkeen ja saavuin Pulmanjärventien levikkeelle puoli yhdeksän aikaan.

Levikkeeltä lähti samaan aikaan toinen retkeilijä koiriensa kanssa kohti laavua, pidin heihin hieman etäisyyttä jotta saisin lumikenkäillä Kiiskin ja ahkion kanssa rauhassa. Lenkkeilemässä ollut mies pysähtyi jutustelemaan ja ahkion kantaminen tieltä hangelle kävi joutuisasti jutun luistaessa.

Aurinko paistoi kirkkaana taivaalta ja heijasti lämpöään hangesta. Pälvet olivat rutikuivia, ahkion pohjaa kävi sääliksi kun mutkittelin kivikossa lumikenkäillessäni kohti määränpäätäni. Kiiski ilakoi hangella, spurttaili ja kieri viilentääkseen itseään. Upottavalla hangella kulku kävi raskaaksi töppöjalalle, fiksuna (laiskana) koirana se hoksasi siirtyä ahkion taakse kulkemaan pitkän fleksin päässä.

Sydäntä lämmitti kuulla kapustarintojen haikeaa viheltelyä. Ne ovat varma merkki tulevasta kesästä, erämaassa kulkiessa ei tunne olevansa yksin kapustarintojen seuratessa ja kyttäillessä kivillä.

DSC_2759 DSC_2754
DSC_2758
Valitsin leiripaikakseni lähimmän pälven kodasta. Pälvi oli juuri sopiva leiriytymiselle, teltalle löytyi mukavan tasainen paikka. Aurinko paistoi matalalta ja värjäsi maaston kellertäväksi – kylläpä minua nyt hemmoteltiin!

En meinannut millään saada teltan kaaria paikkoilleen vaikka kuinka löysäsin kaaripaikkojen remmejä ja varmistin ettei telttakangas kiristä mistään. Meinasi jo usko mennä, onneksi kukaan ei ollut näkemässä. Kiiski huuteli kodan pihassa olleelle koiralle ja hiljentyi saatuaan iltapalaa. Kerrankin se keskittyi syömään eikä hotkinut, kai upeat maisemat saivat senkin rentoutumaan.

Istuskelin porontaljalla ja söin iltapalaa. Hetkeen ei kaivannut mitään muuta. Olin onnellinen että sain aikaiseksi lähteä yöpymään luontoon työputken jäljiltä, vaikka seuraavana päivänä väsyttäisikin pidemmällä tähtäimellä luontoöistä on vain hyötyä.

Yksi asia vaivasi – olisipa poitsu mukana! Hän ei olisi tosin mitenkään päässyt kulkemaan mukanani pälvelle upottavan hangen takia, kesämmällä sitten. Bebbe liittyy telttaretkiini kasvettuaan vielä hieman lisää.

Unille painuin kymmenen jälkeen. Nukuin porontaljan päällä vaikka mukanani oli myös uusi Therm-a-Restin RidgeRest solite – eristepatja. En uskaltanut luottaa sen eristävyyteen vielä ensimmäisenä yönä.

DSC_2770 DSC_2771
Yö oli raivostuttavan levoton. Vaikka jouduinkin lisäämään alkuyöstä vaatetta, makuupaikkani oli oikein mukava. Uni ei tullut millään ja rekkojen äänet kuuluivat Norjasta saakka leiripaikkaani. Joku taisi ajella mönkijällä Pulmankijärventiellä ja jos oikein kuulin lentokonekkin lensi yli. Kun viimein sain unta, heräsin kuumuuteen. Riisuin vaatetta ja nukuin loppuyön yhdellä pussilla.

Olen pitkään pelännyt sitä yötä kun Kiiski herättää minut ulkopuolelta havaitsemansa häiriötekiän takia. Lähtiessäni yöksi luontoon toivon etten säikähdä jotain niin paljon että se veisi rohkeuteni nukkua yksin. Viideltä aamulla havahduin siihen kun Kiiski tökkäsi minua tassullaan, kaivauduin paniikissa ulos pussista ja huudahdin ”mitä” minua hiljaa tuijottavalle karvakasalle. Otin korvatulpan pois ja kuuntelin – joku ajoi moottorikelkalla ohi!

Hitsi, mä en ainakaan näin aikaisin herää, ajattelin ja käskin Kiiskinkin alkaa nukkumaan ja kaivauduin takaisin pussiini. Seuraavan kerran heräsin vasta puoli kahdeksan aikaan aamulla.

Aamupalan syötyäni kävin mutkan huussilla. Lämpimästä yöstä huolimatta hanki kantoi ja oli mukava kävellä vaivatta paikasta toiseen. Parin tunnin sisään aurinko lämmitti hangen jälleen pehmeäksi ja paluumatkalla oli pakko käyttää lumikenkiä.

Päästyäni autolle fiilis oli jälleen kerran levännyt ja onnellinen. Vaikka yöretkeni oli jälleen kestoltaan lyhyt, sen aikana ehti rentoutua täysin. Ilmainen terapiaistunto!

Muut postaukseni Skáidejávrista