Lue ensimmäinen osa Kiilopäältä Suomunruoktulle ja sieltä Luirojärvelle täältä!
Päivä 3. Luirojärvi – Lankojärvi 19 km
Luirojärven aamu valkeni rauhallisissa tunnelmissa. En pitänyt kiirettä aamutoimien suhteen, olihan tarkoituksena käväistä hiihtelemässä ja viettää aikaa Luirojärven läheisyydessä. Olin haudannut ajatuksen hiihtää Lankojärvelle, yksin tuntemattomassa metsässä uppohangessa rämpiminen ei innostanut.
Koska alueella oli lumivyöryvaara ajattelin vain käväiseväni Sokostin läheisyydessä katselemassa maisemia. Pakkasin päiväreppuuni lounaan termariin ja loput aamukahvista termospulloon.
Oli mukava ajatus pitää välipäivä. Kuitenkin uralla kohti Sokostia jäin juttelemaan perästä tulleen vaeltajan kanssa joka kertoi kuulleensa muutaman tsekin lähtenen kohti Lankojärveä. Innoissani unohdin koko Sokostin ja lähdin hiihtämään kohti Lupukkapäitä, jos vaikka löytäisin hiihtäjien jäljet.
Aikani jälkiä vastarannalta etsittyäni löysin vanhat suksenjäljet. Jo pelkästään ne rohkaisivat ja päädyin syömään lounaan teltalleni. Purin leirini ja suuntasin kohti Lupukkapäitä täynnä uutta intoa.
Järveä ylittäessäni löysin tuoreet ahkion jäljet – mikä onni! Oli mahtavaa päästä jatkamaan vaellusta alkuperäisen suunnitelman mukaan.
Make kulki perässä nätisti syvää ahkiouraa myötäillen. Jälki seuraili polkua ja välillä poikkesi kauemmas joesta.
Suuria korkeuseroja välillä ei ollut, lunta oli paikoitellen sen verran etten ilman kantohankea suosittele lähtemään yksin avaamaan uraa ilman että varautuu telttayöhön. Ensimmäisenä tavoitteenani oli edetä vähintään kahdeksan kilometriä, sitten päästä Palovangalle. Olin lähtenyt matkaan kahdentoista aikaan ja olin hiihtänyt jo pienen lenkin matkalla Sokostille joten ajatus Lankojärvelle asti pääsemisestä tuntui kaukaiselta.
Ilta-aurinko valaisi mäntymetsää kauniisti. Palovangalle on ehdottomasti päästävä kesälläkin!
Padagovan nuotiopaikalla päätin jatkaa Lankojärvelle saakka. Laskin pitkän mäen alas joen varrelle jossa haasteet alkoivat. Seurasin ahkion jälkeä orjallisesti kallioille ja alas Suomujoelle, välillä tuskastelin puihin kiinni jäävien aisojen kanssa.
Pimenevään iltaan toi tunnelmaa tuorehko poronraato. Raadon luona oli jo käynyt moottorikelkka, useampi hiihtäjä ja lintuja. Yhtäkään petoeläimen jälkeä raadolla ei näkynyt.
Ehdin Lankojärvelle juuri pimeän laskeuduttua. Loppumatkalla ura kulki turhankin jännittävästi Suomujoen yli ja pitkin, kesäreittiä myötäillen ja Lankojärven yli autiotuvan pihaan.
Pystytin telttani tuvan taakse. Tuvassa yöpynyt vaeltaja tuli juttelemaan ja kertoi tuvassa olevan vielä tilaa. Oma teltta tuntui kuitenkin kutsuvalta kylmenevässä illassa.
Ruokailun ohella latailin akkupankilla kameraa ja puhelinta. Ahkion päällä keikkunut fjellpulkenin sleeper 200- makuupussien ja alustojen säilytyspussukka oli kätevä istuin teltan sisällä ja routamatto lämmitti polvia valmistellessani istuimestani yön lepopaikkaa.
Päivä 4. Lankojärvi – Rautulampi- Luulampi 14 km
Päällimmäinen untuvamakuupussi tuntui kostealta kömpiessäni pesästäni uuteen aamuun. Tarkemmin tarkasteltuani pussien tilannetta havaitsin jalkopään jääneen yöksi osittain sleepperin sisään ja kostuneen, pisaroita oli myös makuupussin suuaukon lähettyvillä.
Lunta varisi alas teltan katolta avatessani absidin. Kirkas päivä häikäisi silmiin tihrustaessani ulos.
Autio- ja varaustuvan porukka jatkoivat matkaansa Kiilopäälle valmistellessani siirtymistä sisälle. Keräsin aamiaiseni ja märät varusteeni tehdäkseni aamutoimet rauhassa sisällä.
Tyhjä tupa osui loistavalle päivälle. Räntäsateen kastellessa kaiken ulkona söin puuroa ja siemailin pannukahvia kamiinan lämmössä. Edeltävän päivän aurinko oli onnistunut polttamaan kasvoni raskaasta rasvailusta huolinatta ja onnekseni löysin pussukastani käsirasvaa jolla sain pahimman kutinan lievittymään. Sateen hellittäessä kävin ulkosalla houkuttelemassa kuukkeleita syömään kädeltä, tuloksetta.
Sain hetkeksi seuraa myös Metsähallituksen työntekijöiltä joilta utelin heidän käyttämään huoltoreittejä itäpuolen puistoa ajatellen.
Matkalla Rautulammelle alkoi sataa tihuttamalla. Talven toinen vaellus jolla sataa vettä! (Tässä vaiheessa en osannut kuvitellakaan että saisin nauttia rankkasateesta vielä kolmannenkin kerran tälle talvea…)
Kaivoin kuulokkeeni esille ja päätin nauttia moottorikelkan jäljestä musiikit korvilla. Sade hellitti välillä ja lämpötila oli selvästi plussan puolella hien valuessa takin sisällä.
Rautulammelle ei huvittanut jäädä. Sade sentään oli muuttunut lumeksi ja tuvalla näytti olevan tilaa. Söin lounasta päivätuvan puolella ja jatkoin viimeiset kuusi kilometriä Luulammelle.
Luulammen suuri latukahvilana toimiva päivätupa oli aavemainen illan hiljaisuudessa. Tuvan lähistöllä on taukopaikkana toimiva kota ja sen edessä hyvin tampattu telttapaikka! Pystytin teltan illan viimeisen hiihtäjän suksien äänen kaikuessa pimeydessä. Poroaidan rautainen portti narisi aavemaisesti hiihtäjän sulkiessa sen jatkaakseen matkaansa kohti lämpöä.
Pyrin käyttämään mahdollisimman vähän puuta kuivatellessani sateessa kastuneita vaatteitani kodassa. Söin päivällistä ja luin kirjaa ajan hiljalleen madellessa eteenpäin. Kodan katolta tiputti vettä ja ilta tuntui oudon lämpimältä. Kuljeskelin latukahvilan pihapiirissä ja kuuntelin riekkojen juonivan juoniaan jossain kauempana.
Aamulla latukahvilan auetessa en yllättynyt saadessani tietää yöllä olleen jopa neljä astetta lämmintä. Olin nukkunut kevyemmällä makuupussillani olon käydessä tuskaisen kuumaksi kahden pussin taktiikalla.
Pannukahvi ja korvapuusti aamiaisen päälle toivat mukavaa lisäbuustia kotimatkalle. Luulammelta Kiilopäälle on noin kuutisen kilometriä, mutta osa matkasta on raskasta nousua. Hiihtäjiä alkoi tulla lähempänä yhtätoista yhä useampi vastaan, yleensä nopea ihmisten ilmoille paluu harmittaa, olin jo lähtiessä tiedostanut Luulammen alueen olevan ruuhkainen ja vievän seikkailun tunnetta pois.
Pitkän nousun jälkeen pitkä alamäki aina Kiilopäälle saakka tuntui palkinnolta. Huikea fiilis siitä, että vaellukseni oli ollut rentouttava ja onnistunut valtasi mielen. Olin ihaillut auringonlaskuja, nauttinut yksinäisyydestä mäntymetsissä, jutellut muiden hengen heimolaisten kanssa ja päässyt ottamaan kairan lumon vastaan.