Iltapala Ellin polulla

DSC_0675Blogissa on ollut jälleen hieman hiljaista, kun olimme etelämmässä sukuloimassa. Halusin heti kotiin päästyämme lähteä retkelle mutta autossa istuminen ja vauvan kanniskelu saivat selkäni sen verran kipeäksi, että olen lähinnä yrittänyt jumpata sitä kuminauhalla, rullalla ja tenssillä kuntoon. Tänään viikonloppua vasten hain terveyskeskukselta apua vaivaa ja toivon, että jo ensi viikonloppuna pääsisin retkeilemään kunnolla. Olen kuitenkin tyytyväinen ettei rinkan kantaminen ja teltassa yöpyminen ole saaneet selkääni huonoon kuntoon.

J lähti kaverinsa kanssa kalastamaan yön yli Kaldoaivin erämaahan ja jäin lasten kanssa kolmistaan kotiin. Olin jo ehtinyt luvata Pikku-J:lle että veisin hänet ja pikkusiskon syömään iltapalaa luontoon, pohdin kauan kehtaisinko kipeyttää hartijoitani entisestään vauvaa kantamalla. Työkaverini vinkkasi minulle kerran menneensä Ellin polun rattaiden kanssa läpi joten päätin itsekin kokeilla samaa.

DSC_0677 DSC_0680
DSC_0692
Alunperin meillä oli käytössä Oran ikivanhat mummolarattaat, jotka vetelivät etelän reissulla viimeisiään. Löysimme kirpputorilta hyväkuntoiset Emmaljungat ja pistimme vanhat kiertoon.

Emmaljungilla Ellin polun näköalapaikalle kulkeminen oli helppoa. Ylämäissä oli mukavaa vastusta, juurien ja kantojen takia jouduin vain kerran kiertämään polulla. Olin kerännyt kotoa pieniä halkoja mukaani jotta saisimme paistettua makkarat Grumpy stovella. Utsjoella ei ole tällä hetkellä metsäpalovaroitusta, joten uskalsin pistää nuotion pystyyn hiekkapohjalle.

Grumpy stove on muuten hyvä vekotin, mutta siihen saa olla koko ajan syöttämässä pientä tikkua jottei tuli hiipuisi. Saimme kuitenkin paistettua parit makkarat, omani pyöri liekkien seassa stoven uumenissa makkaratikun katkettua joten ainakaan raa’asta makkarasta ei ollut huolta. Poitsu leikki hieman kauempana keppiensä kanssa ja vauva osoitti mieltään rattaissa. Hänkin rauhottui saatuaan tutin suuhunsa.

Ravitsevaksi iltapalaksi nautimme makkaroiden lisäksi vaahtokarkkia ja Domino-keksejä. Pillimehua ryystävä lapsi vaikutti oikein tyytyväiseltä.

DSC_0699 DSC_0694
DSC_0702
Odottelimme stoven jäähtymistä ja siistin jälkemme. Peitin tuhkat ja katsoin, ettei näköalapaikalle jää jälkiä vierailustamme. Lähdimme kävelemään kohti parkkipaikkaa hämärässä metsässä. Kuuntelin pojan tarinointia metsän asukeista ja pohdintaa kauempaa kuuluvista äänistä, vauva on hoksannut äänensä tärisevän hauskasti liikkeessä ja mumisi vaunuissa omiaan.

Ainakin näköalapaikalle pääsee hyvin suurirenkaisten vaunujen kanssa. Ohutrenkaisilla tai kääntyvillä eturattailla en lähtisi.

Kaikkea pitäisi tehdä enemmän, etenkin näitä iltapaloja luonnossa. Eipä se vaatisi muuta kuin viitsimistä.

Tekstini Ellin polusta löydät täältä.

Yö pulppuavan joen kupeessa – Härkävaara

IMG_20190717_212857 IMG_20190717_205102
IMG_20190717_221013

Härkävaara on minusta hieman aliarvostettu paikka. Harvemmin kenenkään kuulee käyneen siellä eikä sitä mainosteta  ulkoilusivustoilla. Todellisuudessa sinne pääsee helposti Utsjoen retkeilyreittiä pitkin, kirkon parkkipaikalta aloittaessa matkaa suuntaansa kertyy vain 2,3 kilometrin verran. Polku on helppokulkuinen, sateiden jälkeen se voi olla mutainen ja märkä.

Härkävaara on valokuvauskohteena monipuolinen. Vuodenajasta riippumatta tulistelupaikan halkovaja luo tunnelmaa. Talvella paikan ohi menee merkkaamaton moottorikelkkaura Kuoppilasjärvelle saakka, suosittelen ehdottomasti hiihtämistä alueella.

Toivottavasti tulistelupaikan tarina ei lähesty loppuaan – paikan huoltorakennus on ottanut osumaa kevättalven myrkyssä ja köllöttää edelleen kyljellään. Huussi on edelleen käyttökunnossa. Halkohökkelin perällä oli runsaasti tuoretta mäntyä, saadaksemme nuotion syttymään kunnolla pilkoin paksut jäljelle jääneet koivuhalot pienemmiksi.

IMG_20190717_215537
IMG_20190717_231442
Lähdin erätoverin kanssa yöpymään Härkävaaraan keskiviikko-torstai väliseksi yöksi. Kumpikaan meistä ei ollut ennen yöpynyt paikalla enkä ollut edes varma, löytyisikö paikalta teltalle sopiva paikka. Illaksi oli luvattu sadetta, toivoin että Trimmin halppistelttani kestäisi sateen.

Lähdimme kirkon parkkipaikalta patikoimaan kohti päämääräämme hyvin merkittyä polkua pitkin. Polku haarautuu heti alussa Nammajärvelle josta matka jatkuu Kuoppilaksen autiotuvalle. Hyttysiä ei ollut kiusaksi asti, juttu luisti kuten aina. Erätoverin kanssa on hyvä jutella läpi arjen huolet ja kuumimmat neuleohjeet.

Nuotiopaikalle päästyäemme jouduimme aikalailla heti suojautumaan sateelta. Pieni tihku piti taukoja, halusin sytyttää nuotion ja meinasi hieman hävettää kokeneen nuotiokonkarin edessä kun en millään meinannut saada tulta syttymään. Kuivilla puilla vieläpä. Laiskotti, enkä aluksi meinannut tehdä kunnon kiehisiä.

Nuotion alkaessa hiljalleen syttymään oli aika katsella maisemia. Härkävaaran kupeessa pulputtaa kaunis Vuolleseavttet- joki, josta vesipulloa tuli täytettyä Kuoppilasjärven patikallakin. Joen vesi on mautonta ja kirkasta – aivan mahtavaa juotavaksi.

Iltapalaa nautisekellessa sateli ajoittain. Kello lähestyi kymmentä alkaessamme koota telttaa.
IMG_20190717_221332
IMG_20190717_230804IMG_20190717_231433

Teltalle löytyi paikka rinteestä. Vaikka Trimm onkin pieni, se täytyi pystyttää alaviistoon. Sade oli hellittänyt ja aurinko pilkisteli pilvien välistä. Kävin pesemässä hampaani joen keskellä tönöttävällä kivellä ja harhailin hieman läheisessä metsässä. Härkävaara tuntuu hieman synkältä paikalta vieressä kohoavan rinteen takia, kaverin kanssa retkeillessä olo oli turvallinen.

Kömmimme teltan sisään ja naureskelimme alaviistoon valumista. Kahdelle Trimm on juuri sopiva, paljoa ei teltan sisällä pukeuduta ja jouduin jättämään oman rinkkani ulkopuolelle jätesäkkiin yöksi. Luotin pärjääväni -4 asteen pussissa, mutta koska teltan sivut ovat osittain suojaamattomat tuulelta, jouduin pukemaan kerraston ohuen paidan lisäksi paksumman kerraston paidan ja fleecen, jotta tarkenin yön yli.

Nukahdin nopeasti. Olin yllättynyt kun heräsin kunnolla vasta sateen rummuttaessa telttakankaaseen viiden aikaan aamulla. Erätoverikin kävi hereillä ja päätimme nukkua vielä tovin, tein päässäni suunnitelman aamun varalle mikäli tuolloin vielä sataisi ja nukahdin uudelleen.

IMG_20190718_103030
Herätyskellomme soi puoli kahdeksalta. Makuupussini jalkopää oli painanut yöllä telttakankaaseen ja oli hieman kostea. Jätimme yöpymisvälineet tuulettumaan teltan sisälle, puimme päälle ja aloittelimme aamupalan laittoa nuotiopaikalla.

Nuotiokahvi maistuu aina hyvältä. Istuskelimme pöytäryhmän äärellä, tulisipa useimminkin harrastettua samanlaisia pikareissuja. Aamupalaksi olin varannut lämpimän kupin ja ruisleipää tomaatilla – jotain, mitä harvemmin tulee otettua mukaan. Eväät olivat pysyneet pienen kankaisen kylmäkassin sisällä mukavan viileinä.

Teltan ja kamppeet kasattuamme kasaan lähdimme kävelemään auringonpaisteessa takaisin kirkon parkkipaikalle. Kotipihalle päästyäni mieleen juolahti kysymys – milloin uudestaan?

Kuvat on otettu Huawei Nova 3:lla

Blogitekstini Trimm Spark- teltasta

Yksinolon opettelua – Kuoppilasjärven patikka

DSC_0511 DSC_0553Yksinoleminen on asia jota minun täytyy työstää. Vaelluskavereita minulla ei ole kuin yksi ja aikataulut sopivat harvoin yhteen. En kuitenkaan tahdo jättää vaeltamista ja muuta eräilyä väliin vain sen takia.

Heinäkuukin on jo puolessa välissä, pian yöttömän yön aika loppuu ja otolliset valoisat yöt alkavat käymään vähiin. Viikkoa ennen patikoimaan lähtöä päätin – nyt on toimittava. Valitsin kohteekseni Kuoppilasjärven autiotuvan Paistunturien erämaasta. Olen patikoinut sinne pari kertaa, hiihtänyt kerran ja ajanut moottorikelkalla useamman kerran kavereiden ja perheen kesken. Reitti on siis tuttu ja turvallinen.

Utsjoen merkatulle retkeilyreitille voi liittyä kolmesta eri paikkaa. Kirkon parkkipaikalta, entisen luontotuvan kohdilta ja Geologiselta polulta. Reitti on hyvin merkitty ja on pituudeltaan 25 – 35 kilometriä, riippuen mitä reittejä pitkin kulkee. Maastoltaan se on helppo kulkea joten kokeneemmalle vaeltajalle reitin kulkeminen on kuin leikkiä. Täytyy kuitenkin muistaa, että polku kulkee avoimessa tunturimaastossa jolloin huonolla kelillä olosuhteet voivat muuttua hetkessä helposta hyvinkin hankalaksi. Ilman asiallisia varusteita (kartta, eväät, majoitus) sinne ei siis kannata lähteä.

Olen hyvin ylpeä itsestäni reitin helppoudesta huolimatta. Kuljin autiotuvalle omia reittejäni pitkin pelkäämättä sekä turhautumatta hankalaan maastoon ja verenimijöihin. Nukuin yön tuvassa ja nautin olostani. Vaikka maalailenkin mielessäni kauhukuvia tietynlaisista maastoista, yllätyin kuinka en edes ajatellut pelkäämiäni asioita ollessani itse tilanteessa.

Alun jaarittelut saavat riittää – nyt itse kertomuksen pariin!

DSC_0508 DSC_0510
DSC_0521
Olin suunnitellut reittiäni Bbarkin avulla muutamana päivänä. Tarkastelin maastoa ilmakuvista käsin ja muodostin mielessäni reitin mitä pitkin aikoisin kulkea määränpäähäni. Heinäkuu on keleiltään otollisinta aikaa retkeillä, tosin itikat ja mäkärät tekevät siitä jopa tuskaista. Aikomuksenani oli vältellä metsiä ja korkeita mäkiä.

Lähdin Härkävaarasta patikoimaan merkkaamattomia reittejä pitkin kohti Oađašanjávria. Jänkä muuttui hankalakulkuiseksi vaivaiskoivikoksi ja kosteikoiksi. Hyttysiä pyöri minun ja Kiiskin ympärillä suurina parvina, toivoin että kotipihalla laittamani hyttysmyrkyt estäisivät niitä syömättä minua kutiseville paukamille. Päämääränäni oli päästä toiselle Seitikkoniityn nimeämättömälle lammelle. Nousin korkeammalle nähdäkseni kohteeni, samalla ihailin ympärilleni kohoavia maisemia.

Vaikka kuljin tiheässä metsikössä en pelännyt. Mielessäni pyöri vain seikkailufiilis – tämän mä handlaan. Paistunturin erämaan karttani on suuressa mittakaavassa, joten pikkutarkka suunnistaminen on hankalaa, tarkistin sijaintini Bbarkista ja huomasin olevani yllättävänkin lähellä lampea. Jatkoimme matkaamme lammen ohitse suurelle suolle. Soita ylitin useampia, onnekseni ne olivat vähävetisiä ja jopa kuivia.

DSC_0528 DSC_0534
DSC_0538
Oađašangielaalla tarkoitukseni oli liittyä merkittyyn reittiin. Hetken aikaa kuljin liikaa länteen ja totesin reitille menon tuovan vain lisämetrejä matkaani. Päätin siis lähteä oikomaan kuivien soiden ja vaivaiskoivikoiden lävitse kohti Roavvoaivia. Maasto näytti tutulta talven ajeluilta, rohkeasti lähdin kohti tuntematonta.

Matkallani kohtasin kauniita lähteitä ja pieniä puroja. Täytin vesipulloni raikkaalla vedellä aina mahdollisuuden tullen. Kuljin matalan kurun reunamaa ja läpi suurten kivien valtaaman tasanteen. Mäkäräiset parveilivat Kiiskin perskarvoituksissa ja näyttivät jäystävän tämän kuonoa. Kun pysähdyin istuskelemaan kiville koira hiippaili luokseni ja änki syliin.

Näin paljon lintuja patikkani aikana. Tunturikihuja en tunnistanut, ensin säikähdin niiden olevan haukkoja. Lokkimainen ääntely paljasti niiden olevan vaarattomia, useampi liiteli lähellämme. Oađašanjohkan lähellä kapustarintoja vaikutti olevan laumallinen, ne viheltelivät porukalla ja seurasivat kauempana kulkuamme.

Oađašanjohkan ylitys oli helppo, loikkasin rannalta kivelle ja siltä toiselle puolelle kastumatta. Korkea Roavvoaivi kohosi edessämme. Pidin evästauon ja lepuutin jalkojani hetken ennen viimeistä koitosta Rástigáisoja katsellen.

Roavvoaivin rinteeseen kiivetessä jalkoja alkoi särkeä. Laskeskelin matkaa olevan jäljellä neljän kilometrin verran. Katselin taakse jääviä maisemia ylpeänä – tuon kaiken olin ylittänyt ja selvinnyt jo tänne saakka. Yritin nähdä liikettä avoimen maaston muodoissa. Lisäkseni paikalla ei vaikuttanut olevan ketään.

Roavvoaivin rinnettä pitkin kävellessämme Kiiski löysi palan porontaljaa maasta ja alkoi leikkiä. Soin tälle tämän pienen hetken ja huidoin itikoita pois ympäriltäni. Välillä tuuli piti inhottavat öttiäiset loitolla.

DSC_0557 DSC_0566
DSC_0570Kun Kiiski oli saanut tarpeekseen karvakasan repimisestä matkamme jatkui viimeisen kosteikon yli kohti reittiä. Kuoppilasjärven syvänne näkyi edessämme, matkaa ei ollut enää paljoakaan. Viimeinkin päästessäni reitille väsymys iski. Löntystin reittiä pitkin hitaasti haukan liidellessä syvänteen päällä. Upeat maisemat auttoivat jaksamaan ja autiotuvan näkeminen toi lisää puhtia kulkemiseen.

Yritin tiirailla tuvalle nähdäkseni liikettä taikka savua. En hahmottanut minkäänlaista merkkiä muista vaeltajista ja ehdin jo innostua – pääsisinko yöksi tupaan? Minulla oli telttakin mukana ja olin varautunut yöpymään siinä. Eniten huolestutti koiran pärjääminen ötököiden kanssa, jos tuvassa olisi muita tekisin iltapalat ja muut ulkona.

Toivoin että paikalla olisi muitakin. Laskeuduin Kuoppilasjärvelle ja jännittyneenä kävelin tuvan ovelle. Se oli lukittu ulkoa käsin! Olin siis yksin. Katselin tuttua pihapiiriä nähdäkseni edes yhden teltan pilkistävän jostain ja kävelin tupaan sisään.

DSC_0579
DSC_0576 DSC_0578Tupa oli hyvässä kunnossa ja siisti. Laskin rinkkani lauteille ja istahdin alas. Tuntui hurjalta jäädä yksin niin kauaksi muista ihmisistä. Kytkin Kiiskin tuvan sisään vaijeriin, en uskalla ottaa riskiä että se pääsisi irti ja karkaisi. Ja mikäli muita vaeltajia tulisi tupaan ei olisi ensimmäisenä vastassa haleja hakevaa koiraa. Vaijerista huolimatta Kiiskillä oli mahdollisuus liikkua tuvassa vapaasti.

Illan aikana keittelin itselleni pastat kuivatusta kananjauhelihasta, makaronista ja vuohenjuusto – tomaatti lämminkupista. Ruoka maistui mahtavalta. Kuljeskelin Kiiskin kanssa pihalla, lueskelin vieraskirjaa ja mukaan ottamaani kirjaa. Illalla käydessäni käymälässä laskeva aurinko värjäsi taivaan violetin eri sävyillä.

DSC_0587 DSC_0584
DSC_0582Nukkumisesta ei meinannut tulla mitään. Kroppa kävi ylikierroksilla, mieli oli kerrankin rauhallinen. Mukanani oli -4 asteen makuupussi telttayöhön varautumisen takia, käytin pussia peittona. Heräilin aikalailla tunnin välein, säikähtelin jokaista Kiiskin aiheuttamaa ääntä ja näin untakin sen haukkumisesta.

Jossain vaiheessa yötä tupaan tuli kylmä. Ikkunaa katsoessani näin kauniin oranssin auringonlaskun. Aamuyöstä olo helpottui ja sain viimein nukuttua kunnolla. Mieli rauhottui ja turhasta jännittäminen laantui.

Aamulla heräsin seitsemältä herätyskelloon. Hitsi että harmitti! En olisi millään viitsinyt nousta. Jalkoja kolotti ja olin hieman pöhnäinen huonojen yöunien takia. Kiiski kurkisteli laverin edestä innoissaan- joko olisi aamupalan aika?

Olin tyytyväinen että uskalsin nukkua yöni autiotuvassa yksin, yöt ovat minulle pahimpia, niissä riittää totuteltavaa.
Käymälässä käydessäni ulkona tuoksui halla. Mieleeni tuli lähtestyvä syksy. Onneksi siihen on vielä aikaa. Aamupalaksi keittelin kahvit, söin ruisleipää ja Adventure foodin ”lisää vain vesi” hedelmäsörsseliä. Puuroakin oli tarkoitus tehdä, se ei maistunut. En pitänyt kiirettä, pakkailin kamppeitani kaikessa rauhassa kasaan. Autiotuvassa oli mukavaa istuskella pöydän äärellä ja suunnitella jatkuvaa patikkaa.

DSC_0596
DSC_0600 DSC_0602Matkani jatkui puoli yhdeksän aikoihin. Oikaisin  Roavveoaivin alapuolelta reitille ja vannoin mielessäni etten astu enää yhteenkään kosteikkoon koko reissun aikana. Heti reitillä jouduin uudelleen suolle, se siitä sitten.

Maisemat Utsjoelle päin ovat hyvin erämaamaiset. Näin pari hyvin houkuttelevaa lampea, jos kalastaisin menisin varmasti kokeilemaan onneani niille.

Kiiski käveli edessäni verkkaisesti. Sekin oli palautunut hyvin.

DSC_0613 DSC_0615
DSC_0616
Oađašanjávrilla istahdin alas ja riisuin rinkkani. Pidin kunnon evästauon venyttelyineen. Kiiskikin sai evästä ja nakersi tankoaan tyytyväisenä. Olen pitänyt Oađašangielaan aluetta pelottavana, nyt se vaikutti oikein rauhalliselta paikalta.

Matkani jatkui reittiä pitkin kohti Geologista polkua. Oađašangielaan takana kävin tutkimassa jonkun väsäämää kiviuunia ja bongasin tammukan purosta. Riikkavárrilla jalkojani alkoi jomottaa ja vaelluskenkä hinkkasi varpaanpohjaa. Jouduin viimeisten kilometrien aikana pysähtelemään enemmän. Kiiskikin näytti hyytyvän Johtalanvárrin rinteessä, päästessämme metsään se löysi jälleen puhtia.

Oikaisin Geologiselle polulle omia oikoreittejäni pitkin. Olin väsynyt ja suolla kulkeminen alkoi tosissaan ottaa päähän. Poroaidan portilla vastaamme tuli ensimmäinen ihminen – kilometrin päässä kotoa! Kipeiden jalkojen kanssa rinteen laskeutuminen vei kauan aikaa.

Kiiskikin ilmeisesti tunnisti Pekun haukun kaukaa ja veti viimeiset pari sataa metriä kotiin. Nyt tätä kirjoittaessani seuraavana päivänä patikasta olo on hyvä. Väsyttää totta kai, kun yöllä piti herätä syöttämään vauvaa. Olen kuitenkin yllättynyt kuinka vähän selkä kipeytyi rinkan kannosta. Jalat ovat kuin tukit ja kipeät, tarvitsen vielä paljon rinteiden kiipeämistä ennen kuin uskallan lähteä useamman päivän reissuun ilman että jalat väsyvät kesken kaiken.

DSC_0631

Kuljetut kilometrit 24
Askeleet yhteensä 44 000
Hyttysten pistoja 0
Mäkärien puremia 1
Rinkan paino 15kg

Tässä linkki Kuoppilasjärven patikkaan vuodelta 2017

Nuotiohetki lammen rannalla

DSC_0443
DSC_0436
Jo viime kesänä meidän piti tehdä reissu syvemmälle tunturiin lasten kanssa mutta harvinaisen kuuman kesän takia moni muukin asia jäi tekemättä. Lämpimiä kelejä on kaivattu vaikka mielummin nautiskelen luonnossa näin viileämmillä säillä.

Maastoauton hankinta on ollut yksi fiksuimmista päätöksistä mitä J on eräilyn suhteen tehnyt. Perheemme alkaa olla jo sen verran suuri, ettei pelkällä mönkijällä enää päästä kulkemaan erämaassa pidemmälle. Käyttöä autolle meillä on hyvin vähän, siksipä se hankittiin puokkiin vaarin kanssa. Lasten ollessa pieniä emme jaloin pääse kovin kauas, etenkään kun Pikku-J:kin alkaa olemaan siinä iässä ettei enää mahdu kantovälineisiin.

Haaveilen edelleen pidemmästä patikasta perheen kesken. Tänä kesänä se ei vielä ole mahdollista, ehkä seuraavana kun lapset jaksavat kävellä pidempiä matkoja.

Kävimme pienellä ajelulla eräänä tuulisena sunnuntaina. Lapset olivat innoissaan, minua jännitti. Maastourat eivät ole mitään moottoriteitä, vaan kivistä ja koloista johtuen hyvin töyssyisiä. Matkasimme Ailikkaalta lähtevää uraa pitkin madellen kohti Kaldoaivin erämaata.

DSC_0426 DSC_0433
DSC_0430
Alunperin suunnittelimme ajavamme Vaisjängälle saakka, mutta aikamme madeltuamme pitkin erämaata bongasimme kauniin pienen lammen uran vieressä. J parkkeerasi auton uran viereen pois muiden kulkijoiden tieltä ja kävelimme lammen rannalle. Maisemat olivat tasaiset, vain muutama tunturi näkyi lännessä. Jänkä oli kuoppainen, tuulisen sään takia etsin nuotiolle sopivan kolon ja aloin työstämään tulta J:n ja lasten kalastellessa matalassa vedessä.

Tuuli oli kuitenkin sen verran kova, että lapset päätyivät istuskelemaan auton sisälle. J totesi lammen olevan liian matala kaloille ja päätyi itsekin vauvan kanssa autoon lämmittelemään.

Nautin yksikseen nuotion rakentelusta ja makkaroiden paistamisesta. Katselin maisemia ja totesin puuttomuuden tuovan turvallisuuden tunteen. Juuri tuollainen paljas paikka sopisi hyvin yöpymiselle – tuulettomalla kelillä.

DSC_0440 DSC_0439
Nuotio paloi kuopassaan lämmittäen makkaroita syömään tulleita lapsia. Nuotiokahvi onnistui ja maistui tutun kitkerältä. Tulisipa useamminkin tehtyä vastaavanlaisia retkiä nuotion äärelle.

Valitettavasti olin arvioinut sään väärin ja jouduimme lähtemään heti syötyämme lasten alkaessa palella. Pitkitin lähtöä tutkimalla jänkää ja vierailemalla vielä kerran lammen rannalla. Kotimatkalla ohitimme useamman kapustarinnan, niiden läsnäolo ilahduttaa aina.

Päätinkin kasaavani kotona kassin johon on valmiiksi laitettu lapsille lämpimät vaatteet. Luontoon lähtiessä kassi on helppo nakata repun pohjalle ja sään kylmetessä vaatteet saa nopeasti ylle.

Maastoajoneuvolla (mönkijä, auto, moottorikelkka…) tarvitset maastoliikenneluvan