Kesätunnelmia

DSC_8682 DSC_8680
Hei taas pitkästä aikaa!

Kesä on mennyt vauhdilla eteenpäin ja tuntuu, etten ole ehtinyt tekemään mitään. Ollaan kuljeskeltu metsissä ja rannoilla lasten kanssa, kameran olen jättänyt kotiin. Perjantaina kuljeskelin Ellinpolun metsissä ja etsin muinaisjäännösten olinpaikkaa. Luulenpa, että onnistuin etsinnöissäni.

Ensi viikolla minulla on jälleen parin päivän vapaa ennen kesälomaa. Aikeissani on viimeinkin lähteä telttailemaan jonnekin lähistölle! Kovasti haluaisin mennä tutun ja kauniin Skoarrajärven rantaan.

DSC_8696 DSC_8698
DSC_8706
Kesälomamme ensimmäisellä viikolla aiomme viimein lähtä lasten kanssa telttailemaan. Uskomatonta, että tämän kuluneen kesän aikana minulla on ollut vain kaksi vapaata viikonloppua, joista toinen meni vesisateita pakoillessa ja toinen Lohiriehassa. No, lomalla on kuukausi aikaa puuhata.

Lohiriehaa vietettiin tosiaan 7.7, J ja hänen isänsä sijoittuivat kuudensiksi, ei paha! Pikku-J:n kanssa käytettiin koko päivä ulkoiluun, pyöräiltiin ja kerättiin kukkia kylänraitilta. Illalla palkintojen jaon jälkeen meidän piti telttailla anoppilan pihassa, mutta kylmän ja sateisen kelin takia päädyttiinkin yöpymään aitassa.

Sunnuntai- aamuna kävimme Nuorgamin Skaidijärvellä kalassa. Lapset jaksoivat kävellä hyvin koko matkan ja innostuivat istumakiven läheisyydessä olevasta kiviveneestä ja itse istumakivestä.

Utsjoella on taas tehty kesän helle-ennätys ja sen huomaa. Ulkona lämpö on ollut paahtavaa, tuskaisuutta ovat lisänneet sankkoina joukkoina liikkuvat mäkärät. Hauskaa, että ne häiritsevät minua enemmän kuin lapsia :D.

Kamerattomat päivät ovat olleet mukavia, mutta tosissani kaipaan samanlaista menoa ja meininkiä kuin viimekin kesänä. On otettava niskasta kiinni ja lähdettävä matkaan!

 

Välimaan saamelaistila

DSC_8667 DSC_8651
Tenojoen jokilaaksossa, Välimaassa on lammastila jonka Antti Jouninpoika Warsi perusti jokikalastukseen ja karjanhoitoon vuonna 1858-1866 (netistä löytyy kahta eri tietoa). Tilalla asuttiin aina vuoteen 1970 saakka, vuosien aikana tilalle nousi uusia rakennuksia tarpeiden mukaan. Arvellaan, että tilaa on asutettu jo 1600- luvulta lähtien, ellei jopa kivikaudelta saakka.

Tila on nykyään museokohde ja vapaa retkeilijöille. Tilalla on vanhoja rakenuksia, mm. hirsinen asuintalo, lampaiden asuttama turvekammi ja sauna sekä vinttikaivo.

Käväisimme tilalla lasten kanssa, tavoitteena päästä syöttämään paikalla laiduntavia lampaita. Tilalla oli helppo liikkua, pehmeän nurmikon takia sinne kannattaa suunnata lenkkikengät jalassa. Tila ei ole esteetön, eli sinne ei pääse lastenrattaiden tai pyörätuolin kanssa. Tenojoen ranta on aivan tilan vieressä.

DSC_8660 DSC_8664
Lampaat laidunsivat kauempana rakennuksista. Kävelimme hiljalleen niitä kohti, mutta innoissaan kaatuillut poika taisi säikäyttää ne saaden lampaat siirtymään yhä kauemmas. Jätettiin lampaiden lähestyminen sikseen, ei haluttu säikäyttää niitä sen enempää ja tyydyimme ihastelemaan niiden puuhia kauempaa.

Vanhat hirsirakennukset olivat mielenkiintoisia ja yllätyttiinkin, että yhden uumenista löytyi sauna! Tilalla on kesäisin lammaspaimenia, jotka ovat hakeneet pestiin Luontoon.fi- sivujen kautta. Siispä, lampaiden hoidosta kiinnostuneet, laitelkaapas ensi keväänä hakua menemään!

Tila on Utsjoen ja Nuorgamin välissä. Paikalle on hyvät opasteet Välimaan kohdilla. Tilan edessä on parkkipaikka.

Lähde: http://www.luontoon.fi/valimaa/historia

10/10

DSC_6049
10 yötä takana mitä upeimmissa paikoissa, yksin sekä seurassa. Mulla oli tavoitteena tälle kesälle nukkua ulkona enemmän kuin viime kesänä (2 telttayötä, 1 tuvassa…) ja tyytyväisenä voin kertoa yöpyneeni yhteensä 10 yötä luonnon keskellä, joista 8 tuli vietettyä teltassa ja 2 autiotuvissa.

Keväällä mua vielä hirvitti nukkua yksin- jatkuvasti yöllä heräilin kuuntelemaan luonnon ääniä ja tarkistelemaan koiran reagointia niihin. Kotona iltaisin mietin mitä kaikkea kamalaa reissuilla voisi tapahtua ja menetin yöuniakin jännittämisen takia. Vasta viimeisenä yönä nukuin yöni rennosti ja pelkäämättä – olisko nyt se aika, kun pystyn viimein sanomaan voittaneeni kaikki valoisaan aikaan yksin ulkona yöpymisen pelkoni?

Tuskin. Nukun yöni korvatulpat korvissa ja unimaski silmillä. Olen kotonakin herkkä heräämään ääniin ja muihin häiriötekijöihin joten tulen varmasti jatkossakin yöllä heräilemään astetta suurempiin kolahduksiin ja koiran liikahduksiin. Mutta haittaako se? Ei, kesän aikana haluni yöpyä luonnossa kasvoi uusiin sfääreihin! Kaverin kanssa tai ilman, ulkona yöpymisestä on tullut uusi tapa rentoutua.

Missä mä sitten vietinkään yöni?

IMG_20170512_065156 1. Skoarrajávrilla toukokuisessa lumisateessa

Linkistä pääsee lukaisemaan telttailukauden avajaisista Skoarrajávrilla Kaldoaivin erämaan pohjoispuolella. ”Päätin, että jos mun kohtalo on kuolla kupsahtaa tunturiin, sitten on.”

DSC_53642. Yö Tenojoen rannalla

Anoppilassa on ihan mahtava paikka teltalle! Vaikka talo onkin aivan kodan läheisyydessä, saatiin J:n kanssa nauttia kesäyöstä virtaavan joen läheisyydessä. Vaikka yöllä jokin lintu kävi vääntämässä kunnon rääkymiset teltan yläpuolella ja molemmat herättiin sen mekkalointiin…

DSC_5525 3. Kiiskin kanssa Sioskurun autiotuvan pihalla

Vaellukseni ensimmäisenä yönä koin jänniä hetkiä ulkoa kantautuvien äänien takia. Pelot saavat mielen vainoharhaiseksi.

DSC_55634. Vaelluksen toinen yö Pahakurun autiotuvassa

Rakensin Kiiskille tuvan terassille oman pienen makuupaikan, mutta onneksemme se pääsi sisälle yöksi. Yöllä heräsin ihailemaan tuvan ikkunasta upeaa, sankkaa sumupeitettä. Yö loi uutta intoa seuraavalle päivälle.

DSC_5822 DSC_5820 5&6 Kaldoaivilla J:n ja Pikku-J:n kanssa

Aargh! Hyttyset, paarmat ja mäkärät. Ei tule ikävä! Toivottavasti pikkupoika jatkaa telttailuaan samaan malliin, mamma on niin ylpeä.

DSC_5960 7. Auringonlasku

Viimeinkin mun ja luotto-erätoverin vapaat sattui kohdilleen! Ja päästiin ihailemaan kesän toista auringonlaskua.

DSC_6100

8. Suomunruoktu

Urho Kekkosen kansallispuistossa ensimmäinen yö meni heräillessä ja vähän pilasi seuraavan päivän jaksamisen.

DSC_6078

9. Tuiskukurun helpotus

Mieli ja kroppa helpottui hyvin nukutusta tupayöstä. Vaikka olikin helkkarin lämmin!

DSC_6096

10. Paluu Suomunruoktulle

En tuolloin edes hoksannut että UKK- reissun viimeinen yö oli The kymppi. Yö oli loistava – nukuin varmaan paremmin kuin koskaan aikaisemmin teltassa ja heräsin aamulla virkeänä.

Nämä 10 erilaista yötä osoittivat minulle sen, että musta on yksin yöpyjäksi. Toki koira tulee aina kulkemaan mukana kun lähden yksinäni reissuun. Muiden vaeltajien läsnäolo tuo paljon rohkeutta yöhön ja välillä jopa kaipasin enemmän sitä omaa rauhaa! Tiedostin myös paremmin sen, että tylsistyn nopeasti ja kaipaan tekemistä – mukaan on siis otettava kirja jos toinenkin. Kaverin kanssa yöpyminen on myös mahtavaa- yön jännitys on mukava jakaa jonkun toisenkin kanssa (ja mahdollisesti omat pelot tarttuvat myös telttailuseuraan…)

Nämä koin helpotuksiksi yksin yöpymisen opettelussa;

  1. Valitsin paikaksi jonkin tutun ja turvallisen, mieluiten sellaisen jonka lähistöllä oli muita ihmisiä paikalta poistuminen oli helppoa. Mikäli yöllä olo käy tukalaksi on OK pakata kamppeet ja lähteä kotiin. Mitäpä sitä ryhtyä turhaan itseään kiusaamaan ja mahdollisesti pilaamaan tulevat yöt?
  2. Koira toi paljon turvaa, (mutta mikäli karvakaveria ei ole mahdollista ottaa mukaan, pyydä joku kaveri seuraksi yöpymään kanssasi eri teltassa, niin saat yksin yöpymisen fiilistä) tai nukuin yöni suosittujen vaelluspaikkojen autiotupien läheisyydessä – vaellussesongilla populaa riittää ja muiden läsnäolo loi turvallisuuden tunnetta.
  3. Mikäli sisukkaasti aiot viettää yösi ulkona, oli mikä oli, ota mukaasi tekemistä – yö sujuu paljon nopeammin lukemalla kirjaa tai vaikka kutomalla sukkaa mikäli uni ei meinaa millään tulla.
  4. Otin tyynyä, lämmintä vaatetta, kahta makuupussia, porontaljaa ja muuta ”luxusta” mukaani tunturiin auttamaan hyvien yöunien metsästämisessä.
  5. Kesän lyhyet yöt auttavat pelkojen voittamisessa. Pimeää aikaa ei ole joko ollenkaan tai sitä on vain muutaman tunnin ajan, jolloin möröt ja muut metsien kummajaiset eivät kauhean kauaa ehdi mellastaa mielikuvituksissa.
  6. Jos pelkäät karhuja, on hyvin epätodennäköistä että niihin törmäät reissullasi. Minä pelkäsin niitä, mutta ajan kanssa järkeilemällä sekin pelko katosi. Karhu ei varta vasten hyökkää teltan kimppuun – ihminen ei ole sen luontaista ravintoa.

Pimeänpelkoani en ole voittanut. Sitä alan hiljalleen käsittelemään kuluvan kaamoksen aikana.

Mutta, se tärkein – nukunko vielä jatkossakin öitä luonnossa? Kyllä! Ensi kesänä vielä useammin.

Tuiskukuru – Suomunruoktu 13 km

DSC_6082 DSC_6085
Seitsemän aikoihin kaivoin korvatulpat korvistani ja revin unimaskin silmiltäni – tupakaverit heräilivät alapuolellani ja Kiiski vinkui ovella rauhattomana. Koirastani kun ei tiedä onko sillä pissahätä vai halu saada haleja sen vinkuessa, puin nopeasti päälleni ja lähdin Kiiskin kansa ulos. Aamu oli sumuinen, pilvistä pystyi hahmottamaan lähestyvän vesisateen.

Valmistelin aamupalaani samaan tahtiin muiden kanssa. Miehet ja pieni koira (en tunnista koirarotuja…) tekivät lähtöä aikaisemmin ja jäin ulkona yöpyneiden vaeltajien kanssa tupaan. Lueskelin lehteäni ja kulutin aikaani – tällä kertaa lähdin liikkeille vasta kymmenen maissa minimoidekseni tylsistymisen Suomunruoktulla. Halu vaeltaa pidemmälle oli kova ja tutkin kartasta potentiaalisia leiripaikkoja seuraavalle yölle.

DSC_6091 DSC_6094
Hiljalleen jätimme Tuiskukurun taaksemme. Sää oli sopivan viileä, aamulla tihkutti hieman mutta tummista pilvistä huolimatta päivä pysyi sateettomana. Ohitseni ajoi jälleen mönkijöitä ja vastaani tuli muutama muukin vaeltaja.

Olo oli edeltävään päivään verrattuna tarmokkaampi ja kaikinpuolin parempi. Sain minua ennen lähteneet vaeltajat kiinni, ohitimme heidät ja rennoin askelin saavuimme Suomunruoktun autiotuvan pihaan.

Halusin pystyttää telttani tällä kertaa joen lähelle ja bongasinkin sieltä oikein tasaisen ja mukavan paikan. Jätin Kiiskin syömään eväitään nuotiopaikan lähelle ja samalla kun valmistin ruokaa ryhdyin pystyttämään telttaa. En jaksanut vaeltaa enää pidemmälle saman päivän aikana.

DSC_6096 DSC_6099
Fiilistelin yksinäisyyttäni nuotiolla, annoin ruuan keittyä rauhassa tulella ja join teetä Kiiskin pistäessä rennosti makuulleen puun alle. Saimme seuraa yksin vaeltaneesta miehestä joka vinkkasi, että alueen telttapaikat sijaitsevat tuvan koillispäässä. Joo… Kävin lukaisemassa infotaulun ja syötyäni roudasin teltan ja kamppeet sille samalle paikalle jossa nukuin ensimmäisen yöni.

Teltassa luin kirjani loppuun, luin lehteäni ja kävin tuvalta lainaamassa kynää lehdestä löytyneiden sudokujen täyttöön. Illalla kävin käyttämässä Kiiskin tarpeillaan ja huomasimme lukuisten telttojen nousseen ympärillemme – myös sinne ”kielletylle” alueelle.

Kello oli kahdeksan kun viimein pistimme nukkumaan. Odotin yön olevan kylmä joten puin päälleni kaiken mahdollisen takkia ja vaellushousuja lukuun ottamatta. Jouduinkin pari tuntia nukuttuani riisumaan lähes kaiken pois – yö oli yllättävän lämmin!

Kolmantena iltanani en murehtinut pelkojani yksin luonnossa yöpymisestä. Olo oli oikein turvallinen ja mukava. Halusin vain nukkua. Päivä oli kaiken kaikkiaan paljon parempi kuin edeltävänsä, halu vaeltaa ja ylittää omat rajat kasvoi kasvamistaan.

Urho Kekkosen kansallispuiston vaelluksen osa 1 & osa 2

Suomunruoktu – Tuiskukuru 13 km

DSC_6044 DSC_6046
DSC_6047
Yöllä heräsin poron rou’untaan. Tarkemmin asiaa tutkittuani kävi ilmi että se olikin vain kuorsaava Kiiski. Nukahtaminen kesti kauan, vähän väliä havahduin hereille kylmän tai jonkun muun pienen häiriötekijän takia.

Aamulla olo oli kamala. Aivan kuin krapulassa olisi herännyt. Söin aamupalaksi puuroa ja riisikakkua, join kahvia ja tankkasin myslipatukalla huonon olon pysyessä sitkeästi mukana. Jo yöllä valvoskellessani tiesin etten pääsisi Luirojärvelle saakka, päätin yrittää Tuiskukuruun. Lähdin vaeltamaan ensimmäisenä Suomunruoktun yöpyjistä kohti Tuiskukurua. Olo oli edelleen vedoton, maleksin polulla eteenpäin ja pohdin mistä huono olo johtuisi. Toivottavasti vain  huonoista yöunista.

DSC_6053
DSC_6060 DSC_6062
Aitajoen taukopaikalla söin pari välipalapatukkaa. Läsnäolomme herätti nuotiopaikan vieressä yöpyneet ja heidän kömpiessään ulos teltastaan jatkoimme matkaamme. Poikkesin jo tässä vaiheessa reittisuunnitelmastani – tarkoitus oli vaeltaa Salonlammen laavun kautta Tuiskukuruun, mutta päätin nousta tunturiin kenttien toivossa.

Rinteessä oli pakko pysähtyä ja miettiä jatkamista. Päässä vilisi ajatuksia koko reissun keskeyttämisestä, tirautin pari kyyneltä turhautuneena. Mä en jaksanut ja v*tutti suunnattomasti ajatus siitä, että yhden unettoman yön takia koko reissu voisi olla ohi. Hetken aikaa keräiltyäni itseäni päätin sisulla jatkaa, vaikka muutaman kerran käännyinkin takaisin kohti Suomunruoktua.

DSC_6066 DSC_6067
DSC_6072
Päästyäni viimein ylös puhelimeni kilahti. Ilahtuneena naputtelin viestiä kotiin päivän fiiliksistä ja muuttuneista suunnitelmista. Ohitseni ajoi 3 Metsähallituksen työntekijää mönkijöillä, ilmeisesti olivat tulossa tupien huoltokeikalta. Aikani kuljettua minut ohitti vielä kaksi Rajavartijaa, reitti alkoi tuntua ruuhkaiselta. Hiljalleen olokin alkoi parantumaan.

Tuiskukurun autiotuvan pihassa ollut kyltti ilmoitti Suomunruoktulle kilometrejä olevan 15, kun taas Suomunruoktulta Tuiskukuruun niitä piti toisen kyltin mukaan olla vain 13… Hämmentyneenä aloin kasata telttaani tuvan pihaan, tuvassa oli jo valmiiksi kaksi miestä pienen koiran kanssa.

Teltassa söin ja aloin lepäämään. Kulutin aikaani lueskelemalla ja Kiiskiä rapsuttaen. Pikkuhiljaa teltan seinät alkoivat käymään ahdistaviksi ja väsyneenä rupesin pelkäämään, että jos en jaksakaan kulkea seuraavana päivänä kohteeseen jota en vielä tiennyt- Luiroon en ollut enää matkalla. Sääkin vaikutti sateiselta ja maalailin jo kauhukuvia likomärästä yöstä.

DSC_6074
DSC_6078 DSC_6076
DSC_6080
Kävin autiotuvalla juttelemassa miesten kanssa ja tulin siihen tulokseen että yöpyisin tuvassa jaksaakseni paremmin seuraavana päivänä, en halunnut ottaa riskiä huonosta yöstä teltassa nukkumisella.

Pikkuhiljaa Tuiskukuruun alkoi rantautua muitakin vaeltajia. Kaikilta tuvassa vierailleilta kysyin onko koirani läsnäolo heille ok, koira voisi tarvittaessa siirtyä ulos. Ulkona oli lämmin keli mutta hyttysten takia pidin kiiskin tuvan ulko-oven vieressä yön yli.

Ilta kului vaeltajien kanssa keskustellessa, hieman hävetti kun ajatuksissani lukitsin muut tuvan sisälle käydessäni ulkohyyskässä… Noh, kauaa he eivät lukkojen takana joutuneet onneksi olemaan. Luin kirjaani ja pistimme kaikki samoihin aikoihin nukkumaan. Karttaa selaillessa harkitsin ensin vaeltavani Tuiskukurun kautta Lankojärvelle, päädyin lopulta vaeltamaan takaisin Suomunruoktuun.

Vaikka heräilinkin yöllä jatkuvasti kuumuuteen ja tupakavereiden (lähinnä koirien) mekkalointiin yö oli paljon parempi kuin edeltävä. Vaikka selkäkin kipuili ja heräsin kankeana korppuna, olin täynnä uutta energiaa kohtaamaan tulevat kilometrit.

Kiilopää – Suomunruoktu 15 km

DSC_5997 DSC_6003
Voi hitsit miten paljon himottais lähteä uudelle vaellukselle! Mutta vietän mielelläni loput kesälomastani kotona perheen kesken, vaikka vähän väliä mieleen tulvahtelee halu pakata rinkka ja lähteä uuteen seikkailuun…

… Harmi, ettei Urho Kekkosen kansallispuistoon lähtiessäni olo ollut samanlainen. Suunnittelin vaelluksen nopealla aikataululla ja en ollut edes varma kansallispuiston portista sisään astellessani, halusinko edes lähteä koko vaellukselle. Kiilopäällä katseeni osui puiseen kylttiin jossa kehotettiin olemaan lähtemättä yksin tunturiin. Katsoin kylttiä hetken ja mietin että no, onhan mulla koira mukana. Silti tuttu kehotus jäi takaraivoon kummittelemaan.

DSC_6006 DSC_6007
DSC_6008
Kuljimme hyväkuntoista mönkijäuraa pitkin Kiilopään rinnalla kohti ensimmäistä yöpymispaikkaa. Tutkailin karttaa vähän väliä ja mittailin etäisyyttä Suomunlatvan taukopaikalle, jossa aikomukseni oli pitää päivän ensimmäinen tauko. Niilanpäällä kirvasin karttaani – siihen ei oltu ollenkaan merkitty tunturin alapuolella ollutta päivätupaa.

Hiljalleen reitti alkoi laskeutua kohti metsikköä. Puhelimesta katosi kentät ja hieman hermostunein fiiliksin juttelin Kiiskille kulkiessamme alemmas ja alemmas laaksoon. Mönkijäuralla näkyi lukuisia kengänjälkiä ja Suomunlatvan taukopaikalla ilahduin kahdesta muusta vaeltajasta.

DSC_6019
DSC_6016 DSC_6020Molemmat olivat reissussa yksinään. Sain heiltä paljon rohkaisua omalle reissulleni – alueella kuulemma liikkui monia yksinvaeltajia ja toinen jutustelijoista palaa vuosittain paikalle retkeilemään. Rohkeampana lähdin jatkamaan kulkuani kohti yöpymispaikkaa hirven kuivalihaa nautittuani.

Viimeiset 5 kilometriä menivät kevyin askelin. Tallustelin reitin ylittävät vesistöt kenkiä kastelematta, fiilistelin laskevaa aurinkoa ja pikkuhiljaa tuttu vaellusfiilis valtasi mielen.

DSC_6030 DSC_6035
DSC_6032 DSC_6034Juuri ennen Suomunruoktua joki katkaisi mönkijäuran. Arvioin reittini hieman huonosti ja kastelin molemmat kenkäni varresta kulkiessani joen yli.
Suomunruoktulla oli paljon muita vaeltajia, jotka tervehtivät iloisesti saapuessamme autiotuvan pihaan.

Löysin heti joen läheisyydestä hyvän, tasaisen kohdan teltalle ja aloin oitis valmistelemaan ruokaa teltan kokoamisen ohella. Kiiski osoitti hieman mieltään haukkumalla ollessaan puuhun kytkettynä, mutta hiljeni saadessaan itsekin syötävää.

DSC_6036 DSC_6040Saatuani teltan kokoon söin ja lähdin Kiiskin kanssa kiertämään aluetta. Tuvan molemmat puolet vaikuttivat olevan tupaten täynnä ja telttapaikoilla oli lukuisia yöpyjiä. Hieman huvitti aiempi yksinäisyydentunteeni ja huoli pärjäämisestä. Kiiskin kaulassa killunut B-Barkin tutkapantakin vilkutti vihreää valoa, eli kotonakin tiedettäisiin että olen päässyt kohteeseen.

Teltassa luin hetken aikaa kirjaa, Kiiski pisti oitis makuulleen huopansa päälle ja nukahti samantein ketarat ojollaan. Hiljalleen pistin itsekin nukkumaan puettuani päälleni lämpimästi vaatetta. Huomenna olisi edessä pitkä ja rankka päivä.

Toinen yksinvaellukseni

DSC_2346 usva-aurinko
telttajakoira

Sain todella hyviä vinkkejä Facebookin ”Retkeily- sekä vaellustarinat sekä autiotuvat”- ryhmästä, joiden avulla sain suunniteltua itselleni hyvältä vaikuttavan reittisuunnitelman Urho Kekkosen kansallispuistoon. Toiveenani oli, että reittini kulkisi vesistöjen lähellä, mahdollisimman paljon avotunturissa ja jokaiselle yölle olisi mukava päästä autiotuvan läheisyyteen mahdollisten vesisateiden takia.

Avotuntureista en osaa sanoa, mutta muuten reittivalintani vaikuttaa lupaavalta! Aloitan reissuni Kiilopäältä. Ensimmäisenä päivänä kilometrejä kertyy vain n. 12 (etäisyydet olen mitannut vain pikaisesti kartasta ja karttapaikasta joten niissä voi olla heittoja). Kiilopäältä vaellan Suomunruoktulle ensimmäiseksi yöksi.

Seuraavana päivänä matka jatkuu Aitaojan kautta Tuiskukuruun ja Luirojärvelle, jossa olisi mukava päästä saunomaan! Luirojärveä suositeltiin Facebookissa paljon. Reitillä näyttäisi olevan kahlaamo juuri ennen Luiroa, kilometrejä tulee 16.

Kolmas päivä vie minut Padagovan kautta Lankojärvelle (17km), jolta vaellan seuraavana päivänä Kiilopäälle Rautulammen kautta, 15 km.

ailigas3
puolukat ailigas4Päivien kilometrit ovat aikalailla samaa luokkaa kuin Hetta-Pallaksella. Ukk:lla on se hyvä puoli, että reittejä parveilee lähes joka puolella joten suunnitelmien muuttaminen kesken vaelluksen on täysin mahdollista. Täytyy vain olla tarkkana että lähden kulkemaan oikeita polkuja pitkin, mahtava päästä käyttämään (testaamaan) kartanlukutaitojakin!

Lista mukaan otettavista kamppeista on aikalailla samanlainen kuin viimeksi. Tosin mukaan lähtee luettavaa ja kannan myös Kiiskinkin ruuat, en ole saanut aikaiseksi tilattua koiralle uutta reppua, enkä usko että se enää ehtisi tulemaan Utsjoelle asti alle viikon sisään. Harmi.

Tekaisin Kiiskille myös pienen viltin kylmempien öiden varalta (alustaksi, tuo karvakasa tuskin helpolla palelee…) ja taidan ottaa kaiken varulta otsalampunkin mukaan, yöt eivät ainakaan Utsjoella ole vielä pimeitä mutta hämäräähän tuolla on öisin, etenkin jos taivas on pilvessä. Katselin jo Saariselän ja Postojoen kelikameroista kuinka hämärää öisin on ollut viime aikoina, ei vaikuta siltä että pimeänpelko pääsisi valloilleen… 😀

*Kuvat on poimittu vanhemmista postauksista*

 

Auringonlasku

DSC_5960
DSC_5925
6. yö ulkona nukuttu!

Ja hyvin nukuinkin. Erätoveri E:n kanssa pystytettiin teltta Skalluvaarasta (linkki karttapaikkaan) lähtevän mönkijäuran varrelle ja odoteltiin kesän toista auringonlaskua innoissamme. Kävelyä paikalle meillä ei kertynyt kuin vaivaiset pari kilometriä, ukkonen jyrisi kauempana ja hyttyslauma kulki uskollisena perässä.

Etsittiin teltalle mahdollisimman hyvä paikka, josta näkymät avautuivat Paistunturin erämaata ja Norjan Rástegáisoja päin. Keräsimme irto-oksia risukeittimeen ja keittelimme teet illan edetessä kohti yötä.

DSC_5948 DSC_5945 DSC_5977 Risukeittimen äärellä istuskellessamme jostain kauempaa kuului ketun surkeahko rääkäisy. Muuten saimme oleskella paikallamme kahdestaan.

Aurinkohan laski ensimmäisen kerran tälle kesää Utsjoella 26. päivä, joten oli siistiä päästä näkemään edes tuo kesän toinen auringonlasku! Harmittaa, etten tänäkään kesänä ehtinyt/ jaksanut käydä yöttömässä yössä vaeltamassa. Vaikka useamman kerran tuli valvottua myöhään ulkona.

Hiljalleen keskiyön paikkeilla aurinko alkoi hiljalleen laskeutua. Sen lasku oli aluksi hidasta, mutta pikkuhiljaa sen muuttuessa pienemmäksi ja pienemmäksi valopalloksi vauhti vain kiihtyi ja lopulta se katosi kultareunuksisten pilvien taakse.

DSC_5992
Aamulla herättiin lämpimästä teltasta. Ulkona oli kirkasta ja viileähköä, aamupalalla pärjäsi hyvin takit päällä. Kasattiin teltta sekä kamppeet rinkkoihin ja lähdettiin kulkemaan kohti autoa.

Paluumatkalla tuli kuuma, mutta takkeja ei tohdittu riisua pois itikoiden ja mäkäräisten takia. Hikisinä ryömittiin poroaidan portin raosta hiekkatielle ja vasta auton luona uskallettiin luopua takeista.

Onpa mukava, että sain seuraa tälläiselle pikaiselle yöreissulle! Onneksi yöpymisten ei aina tarvitse olla pitkään suunniteltuja ja vaivalla kuljettuja.
Ukk- reissua olen viimein päässyt suunnittelemaan, tällä kertaa päivämatkat ovat hieman pidempiä ettei illasta jää pahasti luppoaikaa leiripaikoille.

Eli seuraavaksi olisikin tulossa juttua kesän toisesta vaelluksesta 🙂

 

Kaunis Kaldoaivi

DSC_5781-2 DSC_5793
DSC_5787 DSC_5796Mitähän sitä osaisi kertoa meidän Kaldoaivin reissusta?

Aurinko paistoi ja sää oli mitä mahtavin, jälleen kerran. Helle näännytti erämaan kulkijat, aamu neljän aurinko oli upea, muitakin vaeltajia tuli vastaan ja mönkijäkyyti mönkijäuran päähän sujui melkein ongelmitta…

Mutta ne hyttyset. Ja paarmat sekä mäkäräiset. Aamulla niitä oli ihan siedetävä määrä, auringon alkaessa paahtaa ne lisääntyivät ja määrä vain huipentui illan muuttuessa viileämmäksi! Hyttysmyrkkypullot suhisivat, kädet huitoivat paarmoja pois kimpustamme ja monet kerrat jouduimme siirtymään kosteikkojen läheltä korkeammalle verenimijöitä karkuun.

DSC_5862 DSC_5857
DSC_5806 DSC_5799 DSC_5843Suunnittelimme, että nukkuisimme ensimmäisen yön Njuohkarjärven rannalla ja siitä vaeltaisimme Beaivv Ándaras jávrille kalaisimmille vesille. Ensimmäinen päivä sujui mutkitta pitkin poikin lompoloita kalastellen, mutta seuraavana päivänä hyttysmäärä oli lisääntynyt huomattavasti ja kolmisen kilometriä käveltyäemme päätimme palata takaisin alkuperäiselle telttapaikallemme.

Kuumuus ja hullu hyttysmäärä sai kovimmankin erämiehen hermostumaan. Niitä pörräsi joka ikisessä paikassa mitä kuvitella saattaa – ja viimeisenä iltana tuntui, että ne olivat aggressiivisempia kuin ensimmäisenä yönä!

DSC_5871
DSC_5819 DSC_5813
DSC_5822 DSC_5820Kokosimme teltan vauhdilla ja syöksyimme sisälle tavarat mukanamme. Pikku-J suhtautui hyttysiin ihmeellisen rennosti, vaikkemme hänen iholleen myrkkyä laittaneetkaan eivätkä hyttyset näyttäneet hänestä kiinnostuvan – pelkkä vaatteiden suihkutus siis riitti. Toisena yönä pikkuinen oli kovin levoton ja monta kertaa J:n kanssa saatiin itseään raapiva poika rauhoitella nukkumaan. Aamuyöstä hoksattiin, että ne perskeleen itikat söivät pojan telttakankaaseen nojannutta päätä kankaan läpi!

No niinhän ne itikat muutenkin tekee, syövät kankaan läpi. Niitä on kuulemma vähemmän kuin aikaisimpina kesinä, kehtaan kyseenalaistaa uutistenlukijan väitteen…

DSC_5848 DSC_5892
DSC_5856
DSC_5850Kalaa ei tullut kuin parin hauen verran, jotka jätimme ketuille syötäviksi. Hilla oli sen verran raakaa, että vielä parin viikon verran saadaan odotella hillasoille hyökkäämistä. Mustikkallakaan ei näyttänyt olevan kiire kasvun suhteen.

Päätettiin, ettei ainakaan lasten kanssa olla menossa tunturiin yöksi heinäkuussa mikäli hyttysmäärä vaikuttaa samalta kuin nyt.

Ai niin, olihan siellä myös miljoonittain hämähäkkien verkkoja joista suurin osa oli asutettu. Ääh, inhottaa ajatellakin kuinka moni hämppy pääsi salamatkustajaksi kun kuljettiin koivumetsän läpi.

Pelkkä ötököiden ajattelukin sai pään kutiamaan…

3. Kuvassa näkyvän Njuohkarin Seitakivestä juttu Retkipaikassa

Kesäkuulumisia & vaellussuunnitelmia

DSC_5629 DSC_5598
DSC_5597

Pian kesälomani ensimmäinen viikko lähestyy loppuaan. On ollut ihanaa viettää aikaa perheeni kanssa Etelä-Suomessa Villähteellä ulkoillen ja vieden poikaamme mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Pikku-J on ollut aivan haltioissaan suurista ostoskeskuksista, junista, lentokoneista ja hevosista, joita ei kotona Utsjoella ole päässyt vielä näkemään. Hassua, että itselle niin päivänselvät asiat voivat toiselle olla jotain niin uutta ja upeaa! Onhan hän aikaisemminkin päässyt näkemään samat asiat, mutta on vielä niin pieni että tuskin paljoa muistaa aikaisemmista reissuistamme tänne.

Ensi viikolla lähdemme Kaldoaiville telttailemaan. J:n kesäloma loppuu heinäkuuhun ja elokuun alussa aion lähteä Urho Kekkosen kansallispuistoon muutamaksi päiväksi vaeltamaan. Vielä en tarkkaa reittiäni tiedä, olen Facebookin Retkeily- ja vaellustarinat sekä autiotuvat- ryhmässä kysellyt vinkkejä alueen must see nähtävyyksistä ja sain niin paljon hyviä ehdotuksia että täytyy kotia päästyä tutkia ne ihan ajan kanssa.

DSC_5554
DSC_5555 pyhäkerohuippukoira
Urho Kekkosen kansallispuistossa tahtoisin nimenomaan käydä suosituimmilla vaelluskohteilla ja täten tutustua alueeseen. Alueen tutkailua rajoittaa oman auton käyttö ja aika- aion taas olla reissussa vain kolmisen yötä.

Uskon, että saamieni vinkkien ansiosta reissusta tulee vähintään yhtä mahtava kuin alkukesän vaelluksesta!

*Kuvat ovat Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta Pyhäkero-Montellinmaja väliltä kesäkuun lopulta*