Patikointia lähitunturilla

DSC_6814
DSC_6823

Nyt hypätään vauhdista keväästä kesään!

Ei ole edes juhannus ja ulos katsoessa huomaa kesän edenneen vauhdilla. Hillat, uuvanat, sieliköt ja pian myös suopursut kukkivat, lehti on puussa eikä lämpötilassakaan ole valitettavaa. Vain kohmeisina ryömivät kimalaiset ja viileä tuuli vihjailevat kesän olevan vasta alussa.

Nämä lämpimät, kesäiset päivät saavat minut kriiseilemään vaellusten suhteen. On hankala hahmottaa kesän olevan vasta aluillaan! Ehkä kriisiä syventää se, etten ole varma minä ajankohtina vaellukseni toteutan. Tänä vuonna vaellan ensimmäisen vaelluksen poitsu seuranani Urho Kekkosen kansallispuistossa ja toisen yksin Kaldoaivin erämaassa. En malttaisi odottaa näitä reissuja!

DSC_6838
DSC_6843
DSC_6846

Kesällä sadekkaan ei ole este ulkoilulle. Lähdin viikonloppuna tsekkailemaan lähimaastoja, nälkä kasvaa syödessä ja pian löysin itseni pidemmältä kuin mihin tarkoitus oli lähteä. Vettä satoi kuuroina kulkiessani avotunturissa kohti vaaran huippua. Vierailin kurun reunalla ja tutkin jännittyneenä sen reunoja, monikohan poro putoaa petollisilta jyrkänteiltä alas…

Lunta ei ollut enää kuin varjoisissa paikoissa. Maasto on märkää, mutta joet ovat pikkuhiljaa alkaneet laskea sulamisvesien ehtyessä. Vesisateessa tarpoessani en havainnut lintuja, sain tutkia maastoa omassa rauhassani.

Erämaajärvelle päästessäni innostuin kiertämään sen. Vaikka järvi on tuttu, en ole koskaan kiertänyt sitä kokonaan. Suo oli tulvinut joten en aivan rantaviivaa pitkin päässyt kulkemaan. Oli mielenkiintoista nähdä tutut maisemat hieman eri perspektiivistä!

DSC_6847
DSC_6850
DSC_6854

Samat maisemat vuodesta toiseen eivät kyllästytä – luonto on siinä ihmeellinen, miten päivästä toiseen maisemat muuttuvat pieniltä yksityiskohdiltaan (negaatiiviset muutokset, kuten ihmisten aikaansaamat tuhot ovat taas oma juttunsa, nyt tarkoitan luonnon omaa kiertokulkua). Suurimmat vaihtelut ovat vuodenaikojen vaihtuessa, mutta keskellä kesääkin muutosta on havaittavissa. Jossain vaiheessa hillankukat putoavat pois, helle kuivattaa pienimmät tunturipurot…

Järveä kiertäessäni osuin kauniille koivujen ympäröimälle purolle. Yhtäkkiä maisema oli muuttunut avotunturista pieneksi metsäksi, kuinka upeaa!

Seikkailuni jatkui, seuraavaksi sain taiteilla pientä kaistaletta myöten järven länsirannalla suuren lumivallin peittäessä osan maastosta. Hieman hirvitti katsella syvää vettä ja hangesta kiinni pitäen loikata seuraavalle kivelle turvaan.

Ennen kuin lähdin ylittämään seuraavaa kaistaletta bongasin komeat poronsarvet pohjasta! Oli pakko onkia ne mukaan, vettä oli kyynärpäähän saakka. Sarvet arvatenkin haisivat aivan ulosteelle, silti ne piti kiinnittää reppuun ja jatkaa matkaa.

DSC_6855

Avaraa maisemaa katsoessa pohtii pakostakin, ehtiikö jokaisessa mielenkiintoisessa paikassa vierailla jalan ennen liikuntakyvyn menettämistä. On mielenkiintoista millaiseksi maasto on aikojen saatossa muovautunut, millaisia yksityiskohtia löytyy ja mitä aikojen saatossa luontoon on jäänyt. Luonnonmateriaaleista valmistetut esineet ovat mielenkiintoisimpia, pullot ja muu roska taas tuntuvat painona repussa. Onneksi näiltä syrjäisemmiltä alueilta löytyy vähemmän roskaa.

Yksi poronsarvi rikkaampana ja vaatteet sateesta kosteana lopettelin tutkimusmatkani lähirinteelle. Vaikka lähes takapihalta avautuukin uskomaton erämaa, myös unohdetut lähimetsät vetävät puoleensa. Pohdin usein, milloin viimeksi joku muu on kulkenut juuri niillä senteillä missä itse juuri kävelen.

Viikko? Kuukausi vai jopa vuosi?

Kesäretki Fielmmajávrille

Ajatellessani Fielmmajávrin avolaavua mieleni valtaa pakkanen ja kaamoksen värittämä taivas.

Avolaavulle pääseekin parhaiten hiihtämällä Nuorgamin huollettua latua (lisätietoa ladusta InfoGIS Utsjoki-sivulta). Kartan avulla paikalle on helppo hiihtää kumpareiden yli avotunturissa.

Karttapaikka.fi -linkki Fielmmajávrin laavulle
Aikaisemmat postaukseni Fielmmajávrilta

DSC_5605
DSC_5609

Kesän kamalien helteiden päätyttyä pääsimme viimein retkeilemään koko perheen voimin. Kohdevalinta oli poikkeava, yleensä olemme päätyneet helposti saavutettaviin paikkoihin. Nyt retkikohteiden suosio on ollut kova joten päätimme patikoida syrjempään ja hiljaisempaan paikkaan.

Jätimme automme Pulmankijärventien varteen Isonkivenvaaran levikkeen ollessa täynnä autoja.

Fielmmajávri on kodan pohjoispuolella, kota on pienemmän suolammen rannalla. Järven yksityismökille menee mönkijäura jota seuraamalla pääsee sähkölinjan alla nököttävälle laavulle. Mönkijäura katoilee välillä, kartta on ehdotonta ottaa mukaan tuntemattomalle kohteelle kulkiessa.

DSC_5611
DSC_5613

Kuljimme soiden yli Bohttovárrin alapuolelle, jonka jälkeen pieni polku johdattaa suoraan laavulle. Sitä ympäröivät pienet kumpareet olivat lasten mieleen, jopa pienin kiipeili niillä siihen pisteeseen saakka että hänet täytyi noutaa hurjista seikkailusta hieman rauhallisimpiin. Vanhempia hirvitti, häntä ei.

Laavulla on käymälä ja puuvaja. Puuta ei ole paljoa, otimme laavulta muutaman puun sytyttämään nuotiossa makoilleet osittain palaneet halot. Paikalle kannattaa varautua ei-paistettavin eväin.

Laavua ympäröivä luonto on hyvin kiehtova kumpareidensa, toukkien tuhoaman kuolleen koivumetsän ja kauniin, pienen puron ansiosta. Telttapaikkaa ei Fielmmajávrin laavun välittömässä yhteydessä ole.

DSC_5614
DSC_5618
DSC_5621

Paistelimme nuotiolla hodareita, jotka olivat aikuistenkin mieleen! Yksinkertaisuus ja nopeus ovat lasten kanssa retkeillessä huomattava helpotus.

Istuskellessamme hiljaa kuuntelimme porokellon kilkatusta. Nuotio pyöritti savua ja vesi kiehui hiljalleen nokipannukahveja varten.

Nautin yhteisestä ajasta laavulla. Kävin pienimmän kanssa kahdestaan tutkimassa suota, vielä ennen lähtöä lapset juoksentelivat kiljahdellen pitkin lähiympäristöä – retki oli menestys!

Paluumatkalla seurailimme mönkijäuraa kahden kasteltua kenkänsä suossa. Kenkävalintamme olivat värikkäät – minulla vaelluskengät, yhdellä kumisaappaat, kahdella (joista toinen matkusti kantorinkassa) goretexit ja yksi oli lähtenyt matkaan lenkkareissa. Voitte arvata keiden kengät hörppivät suovettä.

Lämpimänä kesäpäivänä retkeilyvaatetuksemme ei muutenkaan osunut kohdilleen. Lämpöä oli +24 astetta, olin pukeutunut kuoritakkiini ja merinovillapaitaan. Lapsilla oli takkien alla paksut paidat ja jaloissaan ulkoiluhousut pitkiksillä. Nappiin meni.

DSC_5624
DSC_5627
DSC_5628

Lapset poimivat satunnaisia kypsiä hilloja, kantorinkassa prinsessan tavoin matkustanut sai herkut suoraan suuhun, mitenkä muutenkaan. Isosiskon ja veljen silmäterä!

Uskon Fielmmajávrin retken jääneen heille hyvin mieleen kesän muiden rientojen ohella. Vaikkei retki välttämättä ole lapsen silmissä verrattavissa tivolireissuun, antoi yhteinen hetki nuotion äärellä heille tilaisuuden vain olla, odotella ja nauttia rauhasta. He eivät ehkä sitä itse hoksanneet, luonnossa vietetyt tunnit antoivat hyvät ja rauhalliset yöunet kaikille.

Etenkin kun kesälomani meni helteissä sulaessa, Tenojoella viilentyessä retkeä oltiin odotettu. Kesä-heinäkuussa teimme muutamia pienempiä pistoja kohteisiin joille ei tarvinut paljoa kävellä, voisin tehdä seuraavaksi postauksen kesäloma-aktiviteeteistamme Utsjoella ensi kesää ajatellen!

Yötön yökin loppui. Syksyä kohti mennään.

Retkikohteita kesälle – oletko vieraillut näissä Utsjoen kohteissa?

Moni Utsjoella vieraillut on nähnyt kirkkotuvat ja Välimaan saamelaistilan, vaeltanut Kuoppilasjärvelle vievällä retkeilyreitillä ja paistanut makkarat Ellin polulla. Luontoon.fi & Explore Utsjoki ovat parhaimpia paikkoja löytää tekemistä koko perheelle Utsjoen kunnan alueella.

Paistunturin ja Kaldoaivin erämaiden karttoja kannattaa tutkia tarkemmin, monet merkitsemättömät polut johdattavat kulkijan mitä upeimmille retkikohteille! Itsellänikin on moni paikka kokematta ja tarkoitus on laajentaa reviiriä tulevan kesän aikana hieman kauemmaksi tutuilta reiteiltä.

Vaikka edellä mainituissa kohteissa on tullut vierailtua useamman kerran, tulee tänäkin kesänä suunnattua varmasti hyviksi koetuille kohteille.

Tässä muutama suositus kohteista, jotka eivät ihan heti tule vastaan retkiä suunniteltaessa!

Linkit karttapaikka.fi – sivustolle

DSC_3235
Matkalla Loktajávrille

Kuoppilasjärven autiotuvalle on kätevä vaeltaa Bađđáskáidin kautta. Reitti Tenontien varrelta on aluksi nousua useamman kilometrin matkan, Orošoaivin jälkeen laskeudutaan Birkejoelle jonka rannalla on upea viettää yö pienen kosken vierellä ennen patikan jatkamista Loktajärven kautta Kuoppilasjärvelle. Loktajärvellä mönkijäura loppuu, joten suunnistustaidotkin pääsevät koetukselle avotunturissa. Järveltä patikkaa voi jatkaa merkittyä reittiä pitkin kirkonkylälle. Matkaa Bađđáskáidilta Kuoppilasjärvelle ja pohjoisempaa merkittyä reittiä pitkin kylälle tulee alle 40 km. Kalastajille Loktajärvi voi suoda saalistakin.

Lue postaukseni Bađđa-Loktajärvi-Kuoppilas-kirkonkylä vanhan blogini puolelta (linkki)

DSC_0306
Silkeája

Silkeája on Kevon reitin ensimmäinen nuotiopaikka pohjoisesta saapuessa. Tämäkin nuotiopaikka on Metsähallituksen huoltama ja sieltä löytyy halkovajan lisäksi kierrätyspiste ja käymälä. Aluksi kuljetaan vanhan mäntymetsän halki suolle, jolla astutaan portista Kevon luonnonpuiston sisään. Silkeájan nuotiopaikka on koivujen suojassa pienen järven rannalla. Matkaa Kenestuvilta nuotiopaikalle on kolmisen kilometriä suuntaansa. Polku on helppokulkuinen ja sopii lapsiperheelle. Alle 4 vuotiasta on hyvä varautua kantamaan.

Postaus Silkeájan nuotiopaikasta

DSC_1032
Viđđásnjárgan eli ”Vitosen” laavu on Tenojoen rannassa

Viđđásnjárgalle pääseminen on hieman kiven alla. Sinne pitäisi mennä polku, mutten ole sitä koskaan löytänyt. Olemme jättäneet auton tien viereen ja kävelleet joko rannan mökin pihaa vältellen pusikoissa tai suunnistaneet metsän halki kodalle. Paras tapa päästä kodalle olisi vene. Kannattaa siis varata kompassi tai gps mukaan, jos ensimmäistä kertaa on suuntaamassa paikalle.

Postaus Viđđásnjárgan retkestä

DSC_1478
Námmájärvien kota

Aloittaessa Utsjoen retkeilyreitin etelästä kirkon parkkipaikalta ensimmäisenä taukopaikkana vastaan tuleva Námmájärvien kota sopii myös päiväretkikohteeksi. Merkittyä reittiä seuraamalla pääsee ylittämään kahlaamon, sen saa kierrettyä kävelemällä Utsjoentietä etelään ja ylittämällä joen sillan kautta. Sillan jälkeen länteen lähtee paljon kuljettu polku joka risteytyy merkityn reitin kanssa. Polku kulkee metsän halki puurajalle ja laskeutuu Námmájärville sitä ympäröivien tunturien suojaan. Matkaa edestakaisin tulee kuutisen kilometriä.

DSC_0486
Veahčatnjunis

Aivan Vetsijoen tuntumassa kohoaa tunturinrinne, jonka lähin huippu Veahčatnjunis tarjoaa upeat maisemat Tenojoen laaksoon. Mönkijäuraa seurailemalla huipulle on helppo nousta jyrkästä rinteestä huolimatta. Ura seurailee hetken poroaitaa, jonka jälkeen huipulle noustaan etsimällä korkeinta kohtaa. Helppoa, eikö?
Matkaa edestakaisin tulee viiden kilometrin verran.

Postaus Veahčatnjunikselta

DSC_3776
Ruktajärven autiotupa

Kymmenen kilometriä Kevon reitin eteläisen lähtöpisteen parkkipaikalta on Ruktajärven autiotupa. Tuvalle kävellään merkittyä reittiä pitkin Luomusjärvien välistä harjua seuraillen. Vaihtelevuutta edestakaiselle patikalle saa kulkemalla harjun alapuolella menevää mönkijäuraa. Autiotuvan pihassa on lukuisia paikkoja teltoille, avolaavu kauniin järven rannalla ja vain kilometrin päässä alkaa Kevon luonnonpuiston raja.

Postaus yöretkestä Ruktajärvelle

DSC_3181
Tämä vanha rakennus on Utsjoen Hiljentymisen polun varrella

Utsjoen kirkkotupayhdistys Ry rakennutti talkoovoimin Lapin Leaderin tukemana kulttuuri- ja hiljentymisen polun kirkkotupien, pappilan ja hautausmaan lähistölle. Polku on kaunis lisä alueen historiallisille kohteille, se on alle kaksi kilometriä ja helppokulkuinen. Polun varren infokyltit opastavat saamelaisesta rakenushistoriasta ja alueen historiallisista kaivauksista. Polun lisäksi samalla on helppo tutustua kirkkotupiin ja kivikirkkoon.

Hiljentymisen polun alkupiste

Linkki Retkipaikka.fi- artikkeliini polusta

Oliko joku edellämainituista kohteista jo valmiiksi tuttu? Toivottavasti löysit jotain uutta kesän retkillesi!

Ukk:n vaellus: Lankojärvi – Porttikoski – Aittajärvi 16 km

Urho Kekkosen kansallispuiston neljä aikaisempaa postausta löydät täältä;

1. Aittajärven parkkialue – Sarvioja 
2. Sarvioja – Paratiisikuru – Pälkkimäoja – Luiro
3. Luiro – Sokostin rinne – Luiro – Tuiskukuru
4. Tuiskukuru – Kotaköngäs – Lankojärvi

IMG_20200625_085359 IMG_20200625_085404Heräsin viimeisenä aamuna seitsemältä kellon soittoon. Tahdoin olla hyvissä ajoin liikenteessä jotta kotiinpaluuni olisi mahdollisimman aikainen.

Olisin mielelläni voinut nukkua pidempään, neljäntenä aamuna paikkoja alkoi kolottaa. Aloittelin valmistamaan aamiaista teltan ulkopuolella ja pyrin olemaan hiljaa. Syödessäni naapuriteltasta kuului ääntä, Kiiski valpastui ja aloitti haukunnan naapurin pikkupedon kanssa. Sain Kiiskin hiljentymään, mutta telttakankaat alkoivat rapisemaan ihmisten heräillessä.

Matka kohti Aittajärveä kulki Suomujoen vartta myöten. Kulkeminen oli raskasta, kuoriutunut kantapää alkoi vihoitella kosteassa kengässä ja rinkka puudutti lantiota. Olin katsonut karttaa hutaisten ja luulin nuotiopaikan ja Porttikosken autiotuvan sijaitsevan joen länsipuolella, oli pettymys tajuta asia ja pitää tauot keskellä metsää. Kalliolla istuskellessani hyvästelin maisemia viimeistä porosnackia nakerrellen.

IMG_20200625_092817
Kostea ilma ja itikoita täynnä olevat metsät alkoivat jo riittää. Maisemat joen varrella olivat kauniit, pysähdyin katselemaan vastarannalla hyökkäilevää korppia – mikähän peto sitä ahdisteli? Olin onnellinen, että valitsin länsipuolen kuljettavakseni, en tahtoisi törmätä petoeläimeen edes viimeisenä päivänäni.

Porttikoskella pysähdyin katsomaan uhmakkaasti kuohuvaa jokea. Pohdin, kuinka nopeasti jokeen hukkuisi rinkka selässä ja  jännittyneenä ylitin puisen sillan vain todetakseni lähteneeni väärään suuntaan. Kauhuissani kiipesin sillan takaisin ylös kalliolle ja etsin oikean polun. Kävelin halki kelometsän, joka oli  selvästi palanut kymmeniä, ellei satoja vuosia sitten. Tunnelma metsässä oli harras.

IMG_20200625_114011

Rinkan vyö alkoi sattua lonkkaan. Jouduin nostelemaan rinkkaa vähänväliä ja säätelemään kireyttä. Paarma innostui ahdistelemaan ja väsyneenä huusin sille törkeyksiä marssiessani eteenpäin. Pohdin, reagoiko keho hellittämällä kivuille kun tiedän viimeisen päivän ollessa käsillä. Jos olisin jatkanut vaellusta vielä päivällä, olisivatko kivut pysyneet kauemmin poissa?

Juuri kun Aittajärvi alkoi muodostua katseeni osui suureen ulosteläjään. Diagnisoin sen poron löysäksi, mutta pelokkaana vilkuilin ympärilleni. Pienen matkan päässä läjästä oli outo säkkimäinen kasa, johon Kiiski ehti mennä pyörimään. Tutkittuani kasaa hetken totesin sen saattavan olla hirven rapavatsan jäänteet. En jäänyt tutkimaan löytöäni pidemmäksi aikaa vaan jatkoin matkaa.

Viimeisellä kilometrillä löysäsin lantiovyön ja kannoin rinkkaa pelkästään hartioilla. Lonkkaa särki ja jouduin linkuttamaan hiertyneen kantapään takia. Polku johdatti viimeiselle joelle ennen parkkipaikkaa ja pettymys oli suuri – ei siltaa!

Kahluu ei ollut enää vaihtoehto, olin täysin naatti nopeaan kulkutahtiini. Kuljin jokea pitkin ylös ja onnekseni löysin puun rungoista kyhätyn sillan.

Voittajana astelin metsän halki hiekkatielle ja siitä autolleni miettien vaellustani, sen onnistumista ja kaikkia mahtavia tapahtumia jotka sain kokea viiden päivän aikana. Viimeiset sata metriä ovat vaelluksen parhaimmat, liikutun joka kerta kun huomaan jälleen voittaneeni pelkoni ja haastaneeni itseni ihmisenä.

Kiiski pääsi takakonttiin juomaan vettä, neuvoin eräälle perheen isälle joen ylityskohdan ja huomasin parkkipaikalle astelevan saman pariskunnan, johon olin törmännyt jo ensimmäisenä aamuna. Olipa mahtava päätös vaellukselleni!

Viiden päivän vaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa oli näin jälkikäteen muisteltuna upea kokemus, jonka tahdon ehdottomasti kokea uudelleen.