Kesäretki Fielmmajávrille

Ajatellessani Fielmmajávrin avolaavua mieleni valtaa pakkanen ja kaamoksen värittämä taivas.

Avolaavulle pääseekin parhaiten hiihtämällä Nuorgamin huollettua latua (lisätietoa ladusta InfoGIS Utsjoki-sivulta). Kartan avulla paikalle on helppo hiihtää kumpareiden yli avotunturissa.

Karttapaikka.fi -linkki Fielmmajávrin laavulle
Aikaisemmat postaukseni Fielmmajávrilta

DSC_5605
DSC_5609

Kesän kamalien helteiden päätyttyä pääsimme viimein retkeilemään koko perheen voimin. Kohdevalinta oli poikkeava, yleensä olemme päätyneet helposti saavutettaviin paikkoihin. Nyt retkikohteiden suosio on ollut kova joten päätimme patikoida syrjempään ja hiljaisempaan paikkaan.

Jätimme automme Pulmankijärventien varteen Isonkivenvaaran levikkeen ollessa täynnä autoja.

Fielmmajávri on kodan pohjoispuolella, kota on pienemmän suolammen rannalla. Järven yksityismökille menee mönkijäura jota seuraamalla pääsee sähkölinjan alla nököttävälle laavulle. Mönkijäura katoilee välillä, kartta on ehdotonta ottaa mukaan tuntemattomalle kohteelle kulkiessa.

DSC_5611
DSC_5613

Kuljimme soiden yli Bohttovárrin alapuolelle, jonka jälkeen pieni polku johdattaa suoraan laavulle. Sitä ympäröivät pienet kumpareet olivat lasten mieleen, jopa pienin kiipeili niillä siihen pisteeseen saakka että hänet täytyi noutaa hurjista seikkailusta hieman rauhallisimpiin. Vanhempia hirvitti, häntä ei.

Laavulla on käymälä ja puuvaja. Puuta ei ole paljoa, otimme laavulta muutaman puun sytyttämään nuotiossa makoilleet osittain palaneet halot. Paikalle kannattaa varautua ei-paistettavin eväin.

Laavua ympäröivä luonto on hyvin kiehtova kumpareidensa, toukkien tuhoaman kuolleen koivumetsän ja kauniin, pienen puron ansiosta. Telttapaikkaa ei Fielmmajávrin laavun välittömässä yhteydessä ole.

DSC_5614
DSC_5618
DSC_5621

Paistelimme nuotiolla hodareita, jotka olivat aikuistenkin mieleen! Yksinkertaisuus ja nopeus ovat lasten kanssa retkeillessä huomattava helpotus.

Istuskellessamme hiljaa kuuntelimme porokellon kilkatusta. Nuotio pyöritti savua ja vesi kiehui hiljalleen nokipannukahveja varten.

Nautin yhteisestä ajasta laavulla. Kävin pienimmän kanssa kahdestaan tutkimassa suota, vielä ennen lähtöä lapset juoksentelivat kiljahdellen pitkin lähiympäristöä – retki oli menestys!

Paluumatkalla seurailimme mönkijäuraa kahden kasteltua kenkänsä suossa. Kenkävalintamme olivat värikkäät – minulla vaelluskengät, yhdellä kumisaappaat, kahdella (joista toinen matkusti kantorinkassa) goretexit ja yksi oli lähtenyt matkaan lenkkareissa. Voitte arvata keiden kengät hörppivät suovettä.

Lämpimänä kesäpäivänä retkeilyvaatetuksemme ei muutenkaan osunut kohdilleen. Lämpöä oli +24 astetta, olin pukeutunut kuoritakkiini ja merinovillapaitaan. Lapsilla oli takkien alla paksut paidat ja jaloissaan ulkoiluhousut pitkiksillä. Nappiin meni.

DSC_5624
DSC_5627
DSC_5628

Lapset poimivat satunnaisia kypsiä hilloja, kantorinkassa prinsessan tavoin matkustanut sai herkut suoraan suuhun, mitenkä muutenkaan. Isosiskon ja veljen silmäterä!

Uskon Fielmmajávrin retken jääneen heille hyvin mieleen kesän muiden rientojen ohella. Vaikkei retki välttämättä ole lapsen silmissä verrattavissa tivolireissuun, antoi yhteinen hetki nuotion äärellä heille tilaisuuden vain olla, odotella ja nauttia rauhasta. He eivät ehkä sitä itse hoksanneet, luonnossa vietetyt tunnit antoivat hyvät ja rauhalliset yöunet kaikille.

Etenkin kun kesälomani meni helteissä sulaessa, Tenojoella viilentyessä retkeä oltiin odotettu. Kesä-heinäkuussa teimme muutamia pienempiä pistoja kohteisiin joille ei tarvinut paljoa kävellä, voisin tehdä seuraavaksi postauksen kesäloma-aktiviteeteistamme Utsjoella ensi kesää ajatellen!

Yötön yökin loppui. Syksyä kohti mennään.

Retkikohteita kesälle – oletko vieraillut näissä Utsjoen kohteissa?

Moni Utsjoella vieraillut on nähnyt kirkkotuvat ja Välimaan saamelaistilan, vaeltanut Kuoppilasjärvelle vievällä retkeilyreitillä ja paistanut makkarat Ellin polulla. Luontoon.fi & Explore Utsjoki ovat parhaimpia paikkoja löytää tekemistä koko perheelle Utsjoen kunnan alueella.

Paistunturin ja Kaldoaivin erämaiden karttoja kannattaa tutkia tarkemmin, monet merkitsemättömät polut johdattavat kulkijan mitä upeimmille retkikohteille! Itsellänikin on moni paikka kokematta ja tarkoitus on laajentaa reviiriä tulevan kesän aikana hieman kauemmaksi tutuilta reiteiltä.

Vaikka edellä mainituissa kohteissa on tullut vierailtua useamman kerran, tulee tänäkin kesänä suunnattua varmasti hyviksi koetuille kohteille.

Tässä muutama suositus kohteista, jotka eivät ihan heti tule vastaan retkiä suunniteltaessa!

Linkit karttapaikka.fi – sivustolle

DSC_3235
Matkalla Loktajávrille

Kuoppilasjärven autiotuvalle on kätevä vaeltaa Bađđáskáidin kautta. Reitti Tenontien varrelta on aluksi nousua useamman kilometrin matkan, Orošoaivin jälkeen laskeudutaan Birkejoelle jonka rannalla on upea viettää yö pienen kosken vierellä ennen patikan jatkamista Loktajärven kautta Kuoppilasjärvelle. Loktajärvellä mönkijäura loppuu, joten suunnistustaidotkin pääsevät koetukselle avotunturissa. Järveltä patikkaa voi jatkaa merkittyä reittiä pitkin kirkonkylälle. Matkaa Bađđáskáidilta Kuoppilasjärvelle ja pohjoisempaa merkittyä reittiä pitkin kylälle tulee alle 40 km. Kalastajille Loktajärvi voi suoda saalistakin.

Lue postaukseni Bađđa-Loktajärvi-Kuoppilas-kirkonkylä vanhan blogini puolelta (linkki)

DSC_0306
Silkeája

Silkeája on Kevon reitin ensimmäinen nuotiopaikka pohjoisesta saapuessa. Tämäkin nuotiopaikka on Metsähallituksen huoltama ja sieltä löytyy halkovajan lisäksi kierrätyspiste ja käymälä. Aluksi kuljetaan vanhan mäntymetsän halki suolle, jolla astutaan portista Kevon luonnonpuiston sisään. Silkeájan nuotiopaikka on koivujen suojassa pienen järven rannalla. Matkaa Kenestuvilta nuotiopaikalle on kolmisen kilometriä suuntaansa. Polku on helppokulkuinen ja sopii lapsiperheelle. Alle 4 vuotiasta on hyvä varautua kantamaan.

Postaus Silkeájan nuotiopaikasta

DSC_1032
Viđđásnjárgan eli ”Vitosen” laavu on Tenojoen rannassa

Viđđásnjárgalle pääseminen on hieman kiven alla. Sinne pitäisi mennä polku, mutten ole sitä koskaan löytänyt. Olemme jättäneet auton tien viereen ja kävelleet joko rannan mökin pihaa vältellen pusikoissa tai suunnistaneet metsän halki kodalle. Paras tapa päästä kodalle olisi vene. Kannattaa siis varata kompassi tai gps mukaan, jos ensimmäistä kertaa on suuntaamassa paikalle.

Postaus Viđđásnjárgan retkestä

DSC_1478
Námmájärvien kota

Aloittaessa Utsjoen retkeilyreitin etelästä kirkon parkkipaikalta ensimmäisenä taukopaikkana vastaan tuleva Námmájärvien kota sopii myös päiväretkikohteeksi. Merkittyä reittiä seuraamalla pääsee ylittämään kahlaamon, sen saa kierrettyä kävelemällä Utsjoentietä etelään ja ylittämällä joen sillan kautta. Sillan jälkeen länteen lähtee paljon kuljettu polku joka risteytyy merkityn reitin kanssa. Polku kulkee metsän halki puurajalle ja laskeutuu Námmájärville sitä ympäröivien tunturien suojaan. Matkaa edestakaisin tulee kuutisen kilometriä.

DSC_0486
Veahčatnjunis

Aivan Vetsijoen tuntumassa kohoaa tunturinrinne, jonka lähin huippu Veahčatnjunis tarjoaa upeat maisemat Tenojoen laaksoon. Mönkijäuraa seurailemalla huipulle on helppo nousta jyrkästä rinteestä huolimatta. Ura seurailee hetken poroaitaa, jonka jälkeen huipulle noustaan etsimällä korkeinta kohtaa. Helppoa, eikö?
Matkaa edestakaisin tulee viiden kilometrin verran.

Postaus Veahčatnjunikselta

DSC_3776
Ruktajärven autiotupa

Kymmenen kilometriä Kevon reitin eteläisen lähtöpisteen parkkipaikalta on Ruktajärven autiotupa. Tuvalle kävellään merkittyä reittiä pitkin Luomusjärvien välistä harjua seuraillen. Vaihtelevuutta edestakaiselle patikalle saa kulkemalla harjun alapuolella menevää mönkijäuraa. Autiotuvan pihassa on lukuisia paikkoja teltoille, avolaavu kauniin järven rannalla ja vain kilometrin päässä alkaa Kevon luonnonpuiston raja.

Postaus yöretkestä Ruktajärvelle

DSC_3181
Tämä vanha rakennus on Utsjoen Hiljentymisen polun varrella

Utsjoen kirkkotupayhdistys Ry rakennutti talkoovoimin Lapin Leaderin tukemana kulttuuri- ja hiljentymisen polun kirkkotupien, pappilan ja hautausmaan lähistölle. Polku on kaunis lisä alueen historiallisille kohteille, se on alle kaksi kilometriä ja helppokulkuinen. Polun varren infokyltit opastavat saamelaisesta rakenushistoriasta ja alueen historiallisista kaivauksista. Polun lisäksi samalla on helppo tutustua kirkkotupiin ja kivikirkkoon.

Hiljentymisen polun alkupiste

Linkki Retkipaikka.fi- artikkeliini polusta

Oliko joku edellämainituista kohteista jo valmiiksi tuttu? Toivottavasti löysit jotain uutta kesän retkillesi!

Ukk:n vaellus: Lankojärvi – Porttikoski – Aittajärvi 16 km

Urho Kekkosen kansallispuiston neljä aikaisempaa postausta löydät täältä;

1. Aittajärven parkkialue – Sarvioja 
2. Sarvioja – Paratiisikuru – Pälkkimäoja – Luiro
3. Luiro – Sokostin rinne – Luiro – Tuiskukuru
4. Tuiskukuru – Kotaköngäs – Lankojärvi

IMG_20200625_085359 IMG_20200625_085404Heräsin viimeisenä aamuna seitsemältä kellon soittoon. Tahdoin olla hyvissä ajoin liikenteessä jotta kotiinpaluuni olisi mahdollisimman aikainen.

Olisin mielelläni voinut nukkua pidempään, neljäntenä aamuna paikkoja alkoi kolottaa. Aloittelin valmistamaan aamiaista teltan ulkopuolella ja pyrin olemaan hiljaa. Syödessäni naapuriteltasta kuului ääntä, Kiiski valpastui ja aloitti haukunnan naapurin pikkupedon kanssa. Sain Kiiskin hiljentymään, mutta telttakankaat alkoivat rapisemaan ihmisten heräillessä.

Matka kohti Aittajärveä kulki Suomujoen vartta myöten. Kulkeminen oli raskasta, kuoriutunut kantapää alkoi vihoitella kosteassa kengässä ja rinkka puudutti lantiota. Olin katsonut karttaa hutaisten ja luulin nuotiopaikan ja Porttikosken autiotuvan sijaitsevan joen länsipuolella, oli pettymys tajuta asia ja pitää tauot keskellä metsää. Kalliolla istuskellessani hyvästelin maisemia viimeistä porosnackia nakerrellen.

IMG_20200625_092817
Kostea ilma ja itikoita täynnä olevat metsät alkoivat jo riittää. Maisemat joen varrella olivat kauniit, pysähdyin katselemaan vastarannalla hyökkäilevää korppia – mikähän peto sitä ahdisteli? Olin onnellinen, että valitsin länsipuolen kuljettavakseni, en tahtoisi törmätä petoeläimeen edes viimeisenä päivänäni.

Porttikoskella pysähdyin katsomaan uhmakkaasti kuohuvaa jokea. Pohdin, kuinka nopeasti jokeen hukkuisi rinkka selässä ja  jännittyneenä ylitin puisen sillan vain todetakseni lähteneeni väärään suuntaan. Kauhuissani kiipesin sillan takaisin ylös kalliolle ja etsin oikean polun. Kävelin halki kelometsän, joka oli  selvästi palanut kymmeniä, ellei satoja vuosia sitten. Tunnelma metsässä oli harras.

IMG_20200625_114011

Rinkan vyö alkoi sattua lonkkaan. Jouduin nostelemaan rinkkaa vähänväliä ja säätelemään kireyttä. Paarma innostui ahdistelemaan ja väsyneenä huusin sille törkeyksiä marssiessani eteenpäin. Pohdin, reagoiko keho hellittämällä kivuille kun tiedän viimeisen päivän ollessa käsillä. Jos olisin jatkanut vaellusta vielä päivällä, olisivatko kivut pysyneet kauemmin poissa?

Juuri kun Aittajärvi alkoi muodostua katseeni osui suureen ulosteläjään. Diagnisoin sen poron löysäksi, mutta pelokkaana vilkuilin ympärilleni. Pienen matkan päässä läjästä oli outo säkkimäinen kasa, johon Kiiski ehti mennä pyörimään. Tutkittuani kasaa hetken totesin sen saattavan olla hirven rapavatsan jäänteet. En jäänyt tutkimaan löytöäni pidemmäksi aikaa vaan jatkoin matkaa.

Viimeisellä kilometrillä löysäsin lantiovyön ja kannoin rinkkaa pelkästään hartioilla. Lonkkaa särki ja jouduin linkuttamaan hiertyneen kantapään takia. Polku johdatti viimeiselle joelle ennen parkkipaikkaa ja pettymys oli suuri – ei siltaa!

Kahluu ei ollut enää vaihtoehto, olin täysin naatti nopeaan kulkutahtiini. Kuljin jokea pitkin ylös ja onnekseni löysin puun rungoista kyhätyn sillan.

Voittajana astelin metsän halki hiekkatielle ja siitä autolleni miettien vaellustani, sen onnistumista ja kaikkia mahtavia tapahtumia jotka sain kokea viiden päivän aikana. Viimeiset sata metriä ovat vaelluksen parhaimmat, liikutun joka kerta kun huomaan jälleen voittaneeni pelkoni ja haastaneeni itseni ihmisenä.

Kiiski pääsi takakonttiin juomaan vettä, neuvoin eräälle perheen isälle joen ylityskohdan ja huomasin parkkipaikalle astelevan saman pariskunnan, johon olin törmännyt jo ensimmäisenä aamuna. Olipa mahtava päätös vaellukselleni!

Viiden päivän vaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa oli näin jälkikäteen muisteltuna upea kokemus, jonka tahdon ehdottomasti kokea uudelleen.

UKK:n vaellus: Tuiskukuru – Kotaköngäs – Lankojärvi 16 km

IMG_20200624_113519 DSC_2979 DSC_2977Teltassa herääminen uuteen aamuun on ihanaa. Jos on nukkunut hyvin. Ukk:lla nukuin yöt ensimmäistä lukuunottamatta makeasti. Oli outoa, kuinka alas lämpötila laski hellepäivien jälkeen ja jouduin lisäämään vaatetta yöksi makuupussiin.

Aamulla pussissa meinasi olla kuuma. Haukotellessani huuleni ratkesivat auki ja maistoin veren suussani. Kokeilin sormella vaurioita ja järkytyksekseni tajusin huulten olevan täysin kuivat koppurat. Pystyin nyppimään suuria paloja irti ja polte oli sietämätöntä. En nähnyt puhelimeni etukameralla huulten kuntoa.

Olin joka päivä käyttänyt aurinkorasvaa, mutten ollut hoksannut suojata suutani. Voitelin huulet kasvoille tarkoitetulla rasvalla ensiavuksi ja manailin kun mukana ei ollut bepanthenia. Siitä tuli uusi ensiapupakkaukseni vakiovaruste.

Kömmin ulos teltastani. Olin siirtänyt sen illalla pusikkoon suojaan auringolta, paikka oli nukkumiseen sopiva, aamutoimiin huono. Keitellessäni puuroa onnistuin kaatamaan ne housuilleni ja turhautuneena kävin pesemässä ohuet, shortseiksi muokattavat housuni joella. Ajattelin että pärjäisin päivän kävelyn paksummissa Revolution racen pöksyissäni.

Illalla olin käynyt katsomassa polun lähtöpaikan ja lähdin kulkemaan tuntematonta Tuiskukurua myötäillen kohti Kotaköngästä. Tuiskukuru oli näkemisen arvoinen reitti. Komea metsä reunusti kurua ja siellä virtaavaa Tuiskujokea. Jos tykkää joista ja kuohuista, kannattaa suunnitella osa reitistä kulkemaan tuolta.

IMG_20200624_142944
DSC_2981
Sää oli kamalan vellova, kuuma ja kostea. Pienet vesipisarat saivat pysähtymään ja nauttimaan, toivoin tosissani kunnon vesisadetta. Itikat seurasivat sankkaa pilvenä perässäni.

Paksummat vaellushousut olivat raskaat ja ahdistavat. Kotakönkään lähellä luulin nähneeni kodan katon useamman kerran. Suuret kivet näyttivät aivan leiripaikalta.

Viimeinkin päästessäni Kotakönkään laavulle olin helpottunut. Kaunis taukopaikka Suomujoen varrella oli idyllinen lounastauolle. Annoin Kiiskillekin evästä veden lisäksi ja valmistin lounaan, ensin kahvia, taukoni kunniaksi.

En pystynyt syömään lämmintä ruokaa polttelevien huulieni takia, joten nostin jalat ylös odotellessani ruuan viilentymistä. Tunsin kuinka voima virtasi hiljalleen takaisin kohollaan oleviin jalkoihin. Laverilla makoilu oli rentouttavaa, vain minä ja luonto koiran kera olimme läsnä.

IMG_20200624_143125
IMG_20200624_142954 IMG_20200624_143138Matka jatkui kohti kallioita syötyäni ja vaihdettuani housut ohuempiin. Kosteat pöksyt olivat piristävän viileät.Kotaköngäs kuohui uskomattomalla voimalla ja jännitti astella sillan yli vastakalliolle. Tihkuttavan sateen takia olin laittanut kamerani rinkan suojiin, joten kuvasin maisemia puhelimella.

Kalliolla sai hieman taiteilla jotta selvisin siltä alas koiran ja rinkan kanssa. Tarkoituksenani oli kulkea joen länsipuolta kohti Lankojärveä, ettei tarvitsisi enää ylitellä jokia. En kuitenkaan löytänyt oikeaa polkua aikani samoiltuani metsässä, ja Kiiskin oksentama raato kruunasi päätökseni lähteä kulkemaan itäpuolen polkua pitkin. Ylitin Kotakönkään uudelleen ja lähdin kohti Lankojärveä.

Padagovan risteyksessä odotti yllätys. Tiesin, ettei  Palovanganjokea ylitä silta, vaan paikalla tulisi kahlata. Joki kuohui idästä tullessaan ja päätin ylittää Suomujoen kosken läheltä.

Päätin ylittää helpolta näyttävän kohdan rinkka selässäni. Kiinnitin kengät rinkkaan ja avasin vyöt. Sain vetää Kiiskin perässäni veteen ja ennen kuin pääsimme joen pienelle saarekkeelle hoksasin veden olevan syvempää kuin ajattelin.

Saarekkeella tsemppasin itseäni. Enää vain viitisen metriä rannalle. Olin astua ampiaisenpesään lähestyessäni vettä ja säikähtäneenä astuin syvään veteen koira perässäni. Virta oli kovaa ja housuni kastuivat lantioon saakka. Kiiski ui rannalle ja onnistui kiipeämään ylös ilman apuani. Rannassa muta upotti ja tunsin rinkan vetävän minua virran mukaan. Heitin flexin rannalle ja konttasin varvuista kiinni pitäen kuivalle maalle.

Kiiski näytti siltä, kuin se olisi tahtonut auttaa mikäli olisi pystynyt. Vaikka sillä oli mahdollisuus häipyä paikalta ollessaan irti, se istui nätisti rannalla katsellen säikähtänyttä hengitteltyäni.

Nousin avojaloin ylemmäs polulle pukemaan. Säikähdys vaihtui riemuksi, voittamaton fiilis valtasi kehon. Jes! Mikä ylitys. Seikkailua parhaimmillaan. (Tyhmä minä, ensi kerralla testaan syvemmät joet ensin ilman rinkkaa.)

Sukkia pukiessani huomasin vasemman kantapään ihon kuoriutuneen auki isolta alueelta. Ei satu vielä, joten sukka jalkaan ja menoksi.

Kantapää kummitteli mielessäni kävellessäni viimeinkin oikealla polulla. Polku katosi ja sain suunnistaa hetken kallioilla.

DSC_2988 DSC_2992
DSC_2999
Lähestyessäni Lankojärveä näin tulistelupaikan joen toisella puolella. En enää jaksanut kahlata, joten lähdin seuraamaan jokea pohjoiseen. Kulkemani polku ei näkynyt kartassa. Kuljettuani aikani aloin epäillä.

Olenkohan sittenkään kartalla, kun sopivaa ylityspaikkaa ei näy? Pieni paniikki alkoi vallata mielen ja tein saman virheen kuin Pallaksella – tuijotin karttaa liikaa ja vertasin sitä maastoon. Paikansin itseni saaren perusteella. En uskaltanut ylittää jokea toisella puolella menevälle polulle vaan lähdin takaisin kohti näkemääni tulipaikkaa.

Väsyneenä uskoin eksyneeni. En ollut enää edes varma tulinko metsästä vai joen vartta. Oliko nuo minun jäljet vai jonkun toisen? Itku. Olen eksynyt, keskellä ei mitään eikä kukaan löydä minua. Ajatukseni hämärtyivät.

Joen toisella puolella metsässä meni vaeltaja. Pelastus! Huidoin hänelle ja sain hänen huomionsa. Onnekseni hän tuli joen varteen. Huusin kuohujen yli olevani eksyksissä. Kuulin hänen kysyvän, mistä olen tulossa ja kun kerroin tulleeni Kotakönkäältä hän riemastui. Kuljimme alaspäin jokea ja ylitin sen parhaimmasta löytämästäni kohtaa.

Vaeltaja kertoi olevansa menossa Kotakönkäälle ja kerroin olevani tulossa sieltä. Hämmennystä aiheutti se, että vaeltajan mukaan Kotakönkään pitäisi olla lähellä, kun itse olin kulkenut sieltä jo kolmatta tuntia. Päätimme mennä nuotiopaikalle ja hakea sijaintia. Nuotiopaikalla olimme entistä enemmän sekaisin, Rautuoja- nimistä paikkaa ei näkynyt kartassa.

Paikansin meidät kartalle maastoa tutkittuani. Vaeltajaa hämmensi sijaintinsa edelleen joten en itsekään uskaltanut luottaa suunnistustaitoihini. Paikalle saapui kaksi vaeltajaa lisää. Toinen pelastus! He kertoivat olevansa menossa kohti Lankojärveä. Karttani mukaan he tulivat juuri siitä suunnasta missä Lankojärven piti olla… Onneksi heillä oli GPS mukanaan ja paikansimme itsemme.

Riemukseni olin kartalla! Ensimmäinen vaeltaja oli lähtenyt väärää polkua pitkin kulkemaan ja kaksi muuta olivat kävelleet Lankojärven ohi. Hitsi mikä joukkoeksyminen. Opastin ensimmäistä vaeltajaa pääsemään Kotakönkäälle vievälle polulle ja lähdin kulkemaan kahden muun perässä kohti yöpaikkaani. Lankojärven rannalla oli porukkaa reippaasti ennen autiotupaa, tunsin oloni tervetulleeksi yöpaikalle heidän tervehtiessä ja jäädessään juttelemaan.

DSC_3000
DSC_3001Kun viimein pääsin autiotuvan pihaan olin helpottunut. Lankojärvi oli kaunis yöpaikka, osa telttapaikoista oli aivan järven rannassa. Valitsin itselleni upean paikan ja ensimmäiseksi rupesin laittelemaan itselleni ja koiralle iltapalaa.

Rannalta kaikui hyvin outo ääni. Aivan kuin torvi olisi soinut jossain korkealla ilmassa. Nousin ylös ja pyörin taivaalle katsoen, yrittäen saada äänen tuottajaa silmiini. En nähnyt kuin pienen linnun lentelevän ylläni. Outo torvimainen ääni jatkoi kaikumistaan koko illan. En voinut uskoa todeksi, että olin saanut seuraa taivaanvuohesta. Sen ääni on niin erikoinen, etten kuvitellutkaan koskaan kuulevani sitä luonnossa.

Illalla teltassa tutkin jalkojeni vaurioita lisää. Molempien pottuvarpaiden kynnet olivat mustuneet ja varpaiden alla oli suuret hiertymät. Vasemman kantapään iho oli kuoriutunut ikävästi irti. Käytin kaikki rakkolaastarini suojatakseni jalkojani lisävaurioilta.

Ihastuin Lankojärveen kertaheitolla. Paras yöpymispaikka tähän mennessä.

Urho Kekkosen kansallispuiston kolme aikaisempaa postausta löydät täältä;

1. Aittajärven parkkialue – Sarvioja 
2. Sarvioja – Paratiisikuru – Pälkkimäoja – Luiro
3. Luiro – Sokostin rinne – Luiro – Tuiskukuru