Yö Ellinpolulla

DSC_8887 DSC_8867
Aina ei ole aikaa lähteä pidemmälle yöreissulle, siispä Erätoveri E:n kanssa päätimme yöpyä jossain kylän lähistöllä. Vaihtoehtoja ei tullut paljoa mieleen, lopulta päätimme suunnata Ellinpolulle. Taru kummittelevistä muinaisjäännöksistä ja pahaenteisen niminen Kuolleiden Kuolpuna eivät estäneet suunnitelmiamme.

Lähdimme ilta kahdeksalta liikenteeseen. Matkaa kodalle Tenojoen rantaan tieltä ei ole kuin parin kilometrin verran ja taivallus kävi joutuisaan. Kodalla aloimme etsiä teltalle sopivaa paikkaa, hieman kauempaa mäntymetsästä. Paikka löytyikin hetken etsiskelyn jälkeen ja pystytimme teltan ennen muita iltapuuhia.

Hyttysten määrä lisääntyi räjähdysmäisesti lämpimässä metsässä. Hyttysmyrkytkään eivät tuntuneet pitävän niitä loitolla – siirryimme rantaan nuotiopaikalle, joskopa savu saisi ne loittonemaan.

DSC_8868
Koska metsäpalovaroitus ei ollut enää voimassa, uskalsimme tehdä tulet sille tarkoitettuun tulipesään. Pieni tuulenvire ja savu saivat suurimmat hyttysparvet kaikkoamaan. Söimme iltapalaa ja ihastelimme tunturin taa laskevaa aurinkoa.

Alkuillan hiostava ja kostea ilma muuttui hiljalleen siedettävämmäksi ja viileäksi. Erätoveri uskaltautui jopa Tenoon uimaan! Hurja. Ilta kului jutellessa ja rantaa kierrellessä. Seurasimme aikamme jopa pienen kalan puuhia rantavedessä. Olimme myös kuulevinamme ukkosen jyrähtelyä vastarannalta.

Auringon laskeuduttua Norjan puolen tunturin taa maisemat muuttuivat hetkellisesti kellertäväksi. On siis selvää, että yötön yö päättyy jo nyt sunnuntaina – komeisiin auringonlaskuihin ei ole enää kauaa aikaa. Kahdentoista aikoihin palasimme teltalle ja aloittelimme nukkumaan.

Teltassa juttelimme ja lueskelimme kirjaa sekä lehteä hetken ennen kuin alkoi tosissaan väsyttää. Uni ei kuitenkaan meinannut millään tulla. Juuri, kun olin saanut hetken aikaa nukuttua heräsin. Kello oli puoli neljä aamuyöstä, tyynyni oli kostea. Poistuin teltasta ulkopuolelle ja sain ihastella synkkää sumua, joka oli peittänyt metsän alleen. Aamu-aurinko paistoi oranssina matalalta.

DSC_8871 DSC_8892
Heräilimme kahdeksan aikaan aamulla. Teltassa oli kuuma! Söin hieman aamupalaa ja rupesimme pakkaamaan tavaroita, teltan annoimme tuulettua aamupalan ajan. Istuskelimme tovin rannan nuotiopaikalla aamukahvia siemaillen, mihinkään ei ollut kiire.

Ellinpolulla oli hyvä yöpyä, edes lähistöllä puuhasteleva porotokka ei tullut tervehtimään meitä yön aikana. Odotin, että saisimme yöllä kuunnella enemmänkin metsän rapinoita. Sää vaihteli kostean kuumasta viileään, paluumatkalla valuttiin molemmat hikeä, aurinko porotti taivaalta täyttä häkää!

Tälläiset pikaiset telttareissut ovat mukava piristys arkeen! Toivottavasti näitä ehtii tehdä vielä muutaman ennen töihin paluuta kesälomilta.

Tänään, 27.7, aurinko laski Utsjoella ensimmäistä kertaa sitten kevään.

Kuva, jossa esiinnyn, on Emilia T:n ottama.

 

Utsjoen hellejakso – vesisateet otetaan ilolla vastaan!

DSC_8791 DSC_8794
DSC_8797
Yritän nyt kirjoittaa tästä mahdollisimman kehuvan hellepostauksen, vaikka henkilökohtaisesti tämä kulunut viikko on ollut yhtä tuskaa!

Kuten muuallakin päin Suomea, olemme myös Utsjoella saaneet nauttia jopa harvinaisen lämpimistä keleistä. Joka kesähän Utsjoella on ollut lyhyehkö hellejakso, mutta tämän kesän viikko on ollut jotain uskomatonta… Kun muutin Utsjoelle, se kesä oli hyvin lämmin eikä toista samanlasta ole näiden viiden vuoden aikana ollut.

Ollaan käyty monena iltana uimassa Mantojärven hiekkaisilla rannoilla. Rantoja on lukuisia, hiekkaa riittää pohjassa äkkisyvänteisiin saakka. Lasten kanssa Mantojärvella saakin olla tarkkana, kun pohja saattaa kadota yllättävän lähelläkin rantaa.

Me aikuisetkin ollaan nautittu näistä keleistä sen verran, mitä ollaan pystytty. Itse en ole uskaltautunut uimaan, J päätyi kastumaan kokonaan kun kokeili vesisuksilla hiihtoa kaverinsa vesijetin perässä. Päivät ovatkin menneet lähinnä sisällä ilmalämpöpumpun viilennyksestä nauttien.

DSC_8800 DSC_8811
Olemme myös kerran käyneet Nisulammella. Lampi sijaitsee Ringin asuinalueen eteläpuolella ja sen varaussaunan avaimen voi käydä uimahallilta lunastamassa maksua vastaan. Ranta on viihtyisä, siellä on lapsille kiipeilyteline ja laituri. Olemme myös suunnitelleet lähtöä Nuorgamin Pulmankijärvelle, jolla on kuulemma kovassa käytössä oleva hiekkaranta.

Tämän helleputken huomaa myös luonnosta. Kirkkotupien kukat ovat lakastuneet ja Tenojoen vesi on laskenut huomattavasti. Sieniä ei näy, mustikat ovat vielä alkutekijöissään. Hilloja kuulemma on, mutta kitukasvuisia.

Koirat ovat olleet koko hellejakson sisällä. Eilen ne pääsivät ensimmäistä kertaa kunnolla ulkoilemaan, kun eivät hellettä kestä taikka suostu uimaan.

Nämä helteet ovat olleet kiva piristys arkeen uimakeleineen, mutta kohtuus kaikella. Otan ilolla vastaan ensi viikolle luvatut ukkoskuurot, sen jälkeen helteet saavatkin tehdä paluun. Kunhan luontokin saa hetken levätä ja nauttia vesisateesta. Maastopaloista puhumattakaan… Ne huolestuttavat eniten.

Meniköhän tämä nyt liian valittamisen puoleen? Ai niin, tämä on hyvän mielen blogi. Jäätelöä ollaan syöty tosi paljon, luvan kanssa!

Yöttömän yön ilta Kirkkotuvilla

DSC_8750 DSC_8752
DSC_8769
Kuuman hellepäivän iltana tunturin taakse laskeutuva aurinko sai aikaan varjon, jonka keskellä oli jopa siedettävää ulkoilla. Kirkkotuvilla lukuisat kukat ympäröivät hiljaa paikoillaan seisovia tupia, auringonpaiste loi kesäillan tunnelmaa.

Ainoa äänen lähde oli hiljalleen tietä pitkin kulkeva vaeltaja, joka ilmeisesti oli juuri saapunut tunturista ihmisten ilmoille. Ampiaiset pörräsivät kukkien seassa harppoessani niiden ohitse kohti rantaa.

DSC_8759 DSC_8782
DSC_8779
Olin ehkä liian myöhään liikkeillä, kun aurinko alkoi laskeutua nopeammin tunturin taakse. Maisemien painuessa varjon alle mäkäräiset loittonivat ja keli kävi entistä siedettävämmäksi.

Mietin, mahtoiko kirkkotupien ympäristö olla 1800 – luvullakin näin kukkiva, vai oliko keskeisellä paikalla niin paljon käyttöä, että piha oli täynnä polkuja ja tampattuja alueita, kenties laavuille?

Tupien ikkunat olivat melkeinpä aavemaiset niistä näkyvien sisällä olevien kalusteidensa takia. Pihalle vievällä sillalla katselin hetken pienen linnun puuhia ennen kuin poistuin takaisin autolleni ja kotia kohti.

Yötön yö päättyy 29.7, mutta valoisia öitä riittää vielä elokuun puolelle luoden yö yöltä upeampia auringonlaskuja. Viime kesänä kävimmekin Erätoverin kanssa yöpymässä yöttömän yön päätyttyä, tässä linkki postaukseen yöstä.

Minulla on enää vapaiden jälkeen vain kolme päivää töitä! Sitten alkaakin kesäloma, jonka yhtä viikkoa lukuunottamatta pyhitän retkeilylle.

Sitä odotellessa!

Kesätunnelmia

DSC_8682 DSC_8680
Hei taas pitkästä aikaa!

Kesä on mennyt vauhdilla eteenpäin ja tuntuu, etten ole ehtinyt tekemään mitään. Ollaan kuljeskeltu metsissä ja rannoilla lasten kanssa, kameran olen jättänyt kotiin. Perjantaina kuljeskelin Ellinpolun metsissä ja etsin muinaisjäännösten olinpaikkaa. Luulenpa, että onnistuin etsinnöissäni.

Ensi viikolla minulla on jälleen parin päivän vapaa ennen kesälomaa. Aikeissani on viimeinkin lähteä telttailemaan jonnekin lähistölle! Kovasti haluaisin mennä tutun ja kauniin Skoarrajärven rantaan.

DSC_8696 DSC_8698
DSC_8706
Kesälomamme ensimmäisellä viikolla aiomme viimein lähtä lasten kanssa telttailemaan. Uskomatonta, että tämän kuluneen kesän aikana minulla on ollut vain kaksi vapaata viikonloppua, joista toinen meni vesisateita pakoillessa ja toinen Lohiriehassa. No, lomalla on kuukausi aikaa puuhata.

Lohiriehaa vietettiin tosiaan 7.7, J ja hänen isänsä sijoittuivat kuudensiksi, ei paha! Pikku-J:n kanssa käytettiin koko päivä ulkoiluun, pyöräiltiin ja kerättiin kukkia kylänraitilta. Illalla palkintojen jaon jälkeen meidän piti telttailla anoppilan pihassa, mutta kylmän ja sateisen kelin takia päädyttiinkin yöpymään aitassa.

Sunnuntai- aamuna kävimme Nuorgamin Skaidijärvellä kalassa. Lapset jaksoivat kävellä hyvin koko matkan ja innostuivat istumakiven läheisyydessä olevasta kiviveneestä ja itse istumakivestä.

Utsjoella on taas tehty kesän helle-ennätys ja sen huomaa. Ulkona lämpö on ollut paahtavaa, tuskaisuutta ovat lisänneet sankkoina joukkoina liikkuvat mäkärät. Hauskaa, että ne häiritsevät minua enemmän kuin lapsia :D.

Kamerattomat päivät ovat olleet mukavia, mutta tosissani kaipaan samanlaista menoa ja meininkiä kuin viimekin kesänä. On otettava niskasta kiinni ja lähdettävä matkaan!

 

Välimaan saamelaistila

DSC_8667 DSC_8651
Tenojoen jokilaaksossa, Välimaassa on lammastila jonka Antti Jouninpoika Warsi perusti jokikalastukseen ja karjanhoitoon vuonna 1858-1866 (netistä löytyy kahta eri tietoa). Tilalla asuttiin aina vuoteen 1970 saakka, vuosien aikana tilalle nousi uusia rakennuksia tarpeiden mukaan. Arvellaan, että tilaa on asutettu jo 1600- luvulta lähtien, ellei jopa kivikaudelta saakka.

Tila on nykyään museokohde ja vapaa retkeilijöille. Tilalla on vanhoja rakenuksia, mm. hirsinen asuintalo, lampaiden asuttama turvekammi ja sauna sekä vinttikaivo.

Käväisimme tilalla lasten kanssa, tavoitteena päästä syöttämään paikalla laiduntavia lampaita. Tilalla oli helppo liikkua, pehmeän nurmikon takia sinne kannattaa suunnata lenkkikengät jalassa. Tila ei ole esteetön, eli sinne ei pääse lastenrattaiden tai pyörätuolin kanssa. Tenojoen ranta on aivan tilan vieressä.

DSC_8660 DSC_8664
Lampaat laidunsivat kauempana rakennuksista. Kävelimme hiljalleen niitä kohti, mutta innoissaan kaatuillut poika taisi säikäyttää ne saaden lampaat siirtymään yhä kauemmas. Jätettiin lampaiden lähestyminen sikseen, ei haluttu säikäyttää niitä sen enempää ja tyydyimme ihastelemaan niiden puuhia kauempaa.

Vanhat hirsirakennukset olivat mielenkiintoisia ja yllätyttiinkin, että yhden uumenista löytyi sauna! Tilalla on kesäisin lammaspaimenia, jotka ovat hakeneet pestiin Luontoon.fi- sivujen kautta. Siispä, lampaiden hoidosta kiinnostuneet, laitelkaapas ensi keväänä hakua menemään!

Tila on Utsjoen ja Nuorgamin välissä. Paikalle on hyvät opasteet Välimaan kohdilla. Tilan edessä on parkkipaikka.

Lähde: http://www.luontoon.fi/valimaa/historia

10/10

DSC_6049
10 yötä takana mitä upeimmissa paikoissa, yksin sekä seurassa. Mulla oli tavoitteena tälle kesälle nukkua ulkona enemmän kuin viime kesänä (2 telttayötä, 1 tuvassa…) ja tyytyväisenä voin kertoa yöpyneeni yhteensä 10 yötä luonnon keskellä, joista 8 tuli vietettyä teltassa ja 2 autiotuvissa.

Keväällä mua vielä hirvitti nukkua yksin- jatkuvasti yöllä heräilin kuuntelemaan luonnon ääniä ja tarkistelemaan koiran reagointia niihin. Kotona iltaisin mietin mitä kaikkea kamalaa reissuilla voisi tapahtua ja menetin yöuniakin jännittämisen takia. Vasta viimeisenä yönä nukuin yöni rennosti ja pelkäämättä – olisko nyt se aika, kun pystyn viimein sanomaan voittaneeni kaikki valoisaan aikaan yksin ulkona yöpymisen pelkoni?

Tuskin. Nukun yöni korvatulpat korvissa ja unimaski silmillä. Olen kotonakin herkkä heräämään ääniin ja muihin häiriötekijöihin joten tulen varmasti jatkossakin yöllä heräilemään astetta suurempiin kolahduksiin ja koiran liikahduksiin. Mutta haittaako se? Ei, kesän aikana haluni yöpyä luonnossa kasvoi uusiin sfääreihin! Kaverin kanssa tai ilman, ulkona yöpymisestä on tullut uusi tapa rentoutua.

Missä mä sitten vietinkään yöni?

IMG_20170512_065156 1. Skoarrajávrilla toukokuisessa lumisateessa

Linkistä pääsee lukaisemaan telttailukauden avajaisista Skoarrajávrilla Kaldoaivin erämaan pohjoispuolella. ”Päätin, että jos mun kohtalo on kuolla kupsahtaa tunturiin, sitten on.”

DSC_53642. Yö Tenojoen rannalla

Anoppilassa on ihan mahtava paikka teltalle! Vaikka talo onkin aivan kodan läheisyydessä, saatiin J:n kanssa nauttia kesäyöstä virtaavan joen läheisyydessä. Vaikka yöllä jokin lintu kävi vääntämässä kunnon rääkymiset teltan yläpuolella ja molemmat herättiin sen mekkalointiin…

DSC_5525 3. Kiiskin kanssa Sioskurun autiotuvan pihalla

Vaellukseni ensimmäisenä yönä koin jänniä hetkiä ulkoa kantautuvien äänien takia. Pelot saavat mielen vainoharhaiseksi.

DSC_55634. Vaelluksen toinen yö Pahakurun autiotuvassa

Rakensin Kiiskille tuvan terassille oman pienen makuupaikan, mutta onneksemme se pääsi sisälle yöksi. Yöllä heräsin ihailemaan tuvan ikkunasta upeaa, sankkaa sumupeitettä. Yö loi uutta intoa seuraavalle päivälle.

DSC_5822 DSC_5820 5&6 Kaldoaivilla J:n ja Pikku-J:n kanssa

Aargh! Hyttyset, paarmat ja mäkärät. Ei tule ikävä! Toivottavasti pikkupoika jatkaa telttailuaan samaan malliin, mamma on niin ylpeä.

DSC_5960 7. Auringonlasku

Viimeinkin mun ja luotto-erätoverin vapaat sattui kohdilleen! Ja päästiin ihailemaan kesän toista auringonlaskua.

DSC_6100

8. Suomunruoktu

Urho Kekkosen kansallispuistossa ensimmäinen yö meni heräillessä ja vähän pilasi seuraavan päivän jaksamisen.

DSC_6078

9. Tuiskukurun helpotus

Mieli ja kroppa helpottui hyvin nukutusta tupayöstä. Vaikka olikin helkkarin lämmin!

DSC_6096

10. Paluu Suomunruoktulle

En tuolloin edes hoksannut että UKK- reissun viimeinen yö oli The kymppi. Yö oli loistava – nukuin varmaan paremmin kuin koskaan aikaisemmin teltassa ja heräsin aamulla virkeänä.

Nämä 10 erilaista yötä osoittivat minulle sen, että musta on yksin yöpyjäksi. Toki koira tulee aina kulkemaan mukana kun lähden yksinäni reissuun. Muiden vaeltajien läsnäolo tuo paljon rohkeutta yöhön ja välillä jopa kaipasin enemmän sitä omaa rauhaa! Tiedostin myös paremmin sen, että tylsistyn nopeasti ja kaipaan tekemistä – mukaan on siis otettava kirja jos toinenkin. Kaverin kanssa yöpyminen on myös mahtavaa- yön jännitys on mukava jakaa jonkun toisenkin kanssa (ja mahdollisesti omat pelot tarttuvat myös telttailuseuraan…)

Nämä koin helpotuksiksi yksin yöpymisen opettelussa;

  1. Valitsin paikaksi jonkin tutun ja turvallisen, mieluiten sellaisen jonka lähistöllä oli muita ihmisiä paikalta poistuminen oli helppoa. Mikäli yöllä olo käy tukalaksi on OK pakata kamppeet ja lähteä kotiin. Mitäpä sitä ryhtyä turhaan itseään kiusaamaan ja mahdollisesti pilaamaan tulevat yöt?
  2. Koira toi paljon turvaa, (mutta mikäli karvakaveria ei ole mahdollista ottaa mukaan, pyydä joku kaveri seuraksi yöpymään kanssasi eri teltassa, niin saat yksin yöpymisen fiilistä) tai nukuin yöni suosittujen vaelluspaikkojen autiotupien läheisyydessä – vaellussesongilla populaa riittää ja muiden läsnäolo loi turvallisuuden tunnetta.
  3. Mikäli sisukkaasti aiot viettää yösi ulkona, oli mikä oli, ota mukaasi tekemistä – yö sujuu paljon nopeammin lukemalla kirjaa tai vaikka kutomalla sukkaa mikäli uni ei meinaa millään tulla.
  4. Otin tyynyä, lämmintä vaatetta, kahta makuupussia, porontaljaa ja muuta ”luxusta” mukaani tunturiin auttamaan hyvien yöunien metsästämisessä.
  5. Kesän lyhyet yöt auttavat pelkojen voittamisessa. Pimeää aikaa ei ole joko ollenkaan tai sitä on vain muutaman tunnin ajan, jolloin möröt ja muut metsien kummajaiset eivät kauhean kauaa ehdi mellastaa mielikuvituksissa.
  6. Jos pelkäät karhuja, on hyvin epätodennäköistä että niihin törmäät reissullasi. Minä pelkäsin niitä, mutta ajan kanssa järkeilemällä sekin pelko katosi. Karhu ei varta vasten hyökkää teltan kimppuun – ihminen ei ole sen luontaista ravintoa.

Pimeänpelkoani en ole voittanut. Sitä alan hiljalleen käsittelemään kuluvan kaamoksen aikana.

Mutta, se tärkein – nukunko vielä jatkossakin öitä luonnossa? Kyllä! Ensi kesänä vielä useammin.

Tuiskukuru – Suomunruoktu 13 km

DSC_6082 DSC_6085
Seitsemän aikoihin kaivoin korvatulpat korvistani ja revin unimaskin silmiltäni – tupakaverit heräilivät alapuolellani ja Kiiski vinkui ovella rauhattomana. Koirastani kun ei tiedä onko sillä pissahätä vai halu saada haleja sen vinkuessa, puin nopeasti päälleni ja lähdin Kiiskin kansa ulos. Aamu oli sumuinen, pilvistä pystyi hahmottamaan lähestyvän vesisateen.

Valmistelin aamupalaani samaan tahtiin muiden kanssa. Miehet ja pieni koira (en tunnista koirarotuja…) tekivät lähtöä aikaisemmin ja jäin ulkona yöpyneiden vaeltajien kanssa tupaan. Lueskelin lehteäni ja kulutin aikaani – tällä kertaa lähdin liikkeille vasta kymmenen maissa minimoidekseni tylsistymisen Suomunruoktulla. Halu vaeltaa pidemmälle oli kova ja tutkin kartasta potentiaalisia leiripaikkoja seuraavalle yölle.

DSC_6091 DSC_6094
Hiljalleen jätimme Tuiskukurun taaksemme. Sää oli sopivan viileä, aamulla tihkutti hieman mutta tummista pilvistä huolimatta päivä pysyi sateettomana. Ohitseni ajoi jälleen mönkijöitä ja vastaani tuli muutama muukin vaeltaja.

Olo oli edeltävään päivään verrattuna tarmokkaampi ja kaikinpuolin parempi. Sain minua ennen lähteneet vaeltajat kiinni, ohitimme heidät ja rennoin askelin saavuimme Suomunruoktun autiotuvan pihaan.

Halusin pystyttää telttani tällä kertaa joen lähelle ja bongasinkin sieltä oikein tasaisen ja mukavan paikan. Jätin Kiiskin syömään eväitään nuotiopaikan lähelle ja samalla kun valmistin ruokaa ryhdyin pystyttämään telttaa. En jaksanut vaeltaa enää pidemmälle saman päivän aikana.

DSC_6096 DSC_6099
Fiilistelin yksinäisyyttäni nuotiolla, annoin ruuan keittyä rauhassa tulella ja join teetä Kiiskin pistäessä rennosti makuulleen puun alle. Saimme seuraa yksin vaeltaneesta miehestä joka vinkkasi, että alueen telttapaikat sijaitsevat tuvan koillispäässä. Joo… Kävin lukaisemassa infotaulun ja syötyäni roudasin teltan ja kamppeet sille samalle paikalle jossa nukuin ensimmäisen yöni.

Teltassa luin kirjani loppuun, luin lehteäni ja kävin tuvalta lainaamassa kynää lehdestä löytyneiden sudokujen täyttöön. Illalla kävin käyttämässä Kiiskin tarpeillaan ja huomasimme lukuisten telttojen nousseen ympärillemme – myös sinne ”kielletylle” alueelle.

Kello oli kahdeksan kun viimein pistimme nukkumaan. Odotin yön olevan kylmä joten puin päälleni kaiken mahdollisen takkia ja vaellushousuja lukuun ottamatta. Jouduinkin pari tuntia nukuttuani riisumaan lähes kaiken pois – yö oli yllättävän lämmin!

Kolmantena iltanani en murehtinut pelkojani yksin luonnossa yöpymisestä. Olo oli oikein turvallinen ja mukava. Halusin vain nukkua. Päivä oli kaiken kaikkiaan paljon parempi kuin edeltävänsä, halu vaeltaa ja ylittää omat rajat kasvoi kasvamistaan.

Urho Kekkosen kansallispuiston vaelluksen osa 1 & osa 2

Suomunruoktu – Tuiskukuru 13 km

DSC_6044 DSC_6046
DSC_6047
Yöllä heräsin poron rou’untaan. Tarkemmin asiaa tutkittuani kävi ilmi että se olikin vain kuorsaava Kiiski. Nukahtaminen kesti kauan, vähän väliä havahduin hereille kylmän tai jonkun muun pienen häiriötekijän takia.

Aamulla olo oli kamala. Aivan kuin krapulassa olisi herännyt. Söin aamupalaksi puuroa ja riisikakkua, join kahvia ja tankkasin myslipatukalla huonon olon pysyessä sitkeästi mukana. Jo yöllä valvoskellessani tiesin etten pääsisi Luirojärvelle saakka, päätin yrittää Tuiskukuruun. Lähdin vaeltamaan ensimmäisenä Suomunruoktun yöpyjistä kohti Tuiskukurua. Olo oli edelleen vedoton, maleksin polulla eteenpäin ja pohdin mistä huono olo johtuisi. Toivottavasti vain  huonoista yöunista.

DSC_6053
DSC_6060 DSC_6062
Aitajoen taukopaikalla söin pari välipalapatukkaa. Läsnäolomme herätti nuotiopaikan vieressä yöpyneet ja heidän kömpiessään ulos teltastaan jatkoimme matkaamme. Poikkesin jo tässä vaiheessa reittisuunnitelmastani – tarkoitus oli vaeltaa Salonlammen laavun kautta Tuiskukuruun, mutta päätin nousta tunturiin kenttien toivossa.

Rinteessä oli pakko pysähtyä ja miettiä jatkamista. Päässä vilisi ajatuksia koko reissun keskeyttämisestä, tirautin pari kyyneltä turhautuneena. Mä en jaksanut ja v*tutti suunnattomasti ajatus siitä, että yhden unettoman yön takia koko reissu voisi olla ohi. Hetken aikaa keräiltyäni itseäni päätin sisulla jatkaa, vaikka muutaman kerran käännyinkin takaisin kohti Suomunruoktua.

DSC_6066 DSC_6067
DSC_6072
Päästyäni viimein ylös puhelimeni kilahti. Ilahtuneena naputtelin viestiä kotiin päivän fiiliksistä ja muuttuneista suunnitelmista. Ohitseni ajoi 3 Metsähallituksen työntekijää mönkijöillä, ilmeisesti olivat tulossa tupien huoltokeikalta. Aikani kuljettua minut ohitti vielä kaksi Rajavartijaa, reitti alkoi tuntua ruuhkaiselta. Hiljalleen olokin alkoi parantumaan.

Tuiskukurun autiotuvan pihassa ollut kyltti ilmoitti Suomunruoktulle kilometrejä olevan 15, kun taas Suomunruoktulta Tuiskukuruun niitä piti toisen kyltin mukaan olla vain 13… Hämmentyneenä aloin kasata telttaani tuvan pihaan, tuvassa oli jo valmiiksi kaksi miestä pienen koiran kanssa.

Teltassa söin ja aloin lepäämään. Kulutin aikaani lueskelemalla ja Kiiskiä rapsuttaen. Pikkuhiljaa teltan seinät alkoivat käymään ahdistaviksi ja väsyneenä rupesin pelkäämään, että jos en jaksakaan kulkea seuraavana päivänä kohteeseen jota en vielä tiennyt- Luiroon en ollut enää matkalla. Sääkin vaikutti sateiselta ja maalailin jo kauhukuvia likomärästä yöstä.

DSC_6074
DSC_6078 DSC_6076
DSC_6080
Kävin autiotuvalla juttelemassa miesten kanssa ja tulin siihen tulokseen että yöpyisin tuvassa jaksaakseni paremmin seuraavana päivänä, en halunnut ottaa riskiä huonosta yöstä teltassa nukkumisella.

Pikkuhiljaa Tuiskukuruun alkoi rantautua muitakin vaeltajia. Kaikilta tuvassa vierailleilta kysyin onko koirani läsnäolo heille ok, koira voisi tarvittaessa siirtyä ulos. Ulkona oli lämmin keli mutta hyttysten takia pidin kiiskin tuvan ulko-oven vieressä yön yli.

Ilta kului vaeltajien kanssa keskustellessa, hieman hävetti kun ajatuksissani lukitsin muut tuvan sisälle käydessäni ulkohyyskässä… Noh, kauaa he eivät lukkojen takana joutuneet onneksi olemaan. Luin kirjaani ja pistimme kaikki samoihin aikoihin nukkumaan. Karttaa selaillessa harkitsin ensin vaeltavani Tuiskukurun kautta Lankojärvelle, päädyin lopulta vaeltamaan takaisin Suomunruoktuun.

Vaikka heräilinkin yöllä jatkuvasti kuumuuteen ja tupakavereiden (lähinnä koirien) mekkalointiin yö oli paljon parempi kuin edeltävä. Vaikka selkäkin kipuili ja heräsin kankeana korppuna, olin täynnä uutta energiaa kohtaamaan tulevat kilometrit.

Kiilopää – Suomunruoktu 15 km

DSC_5997 DSC_6003
Voi hitsit miten paljon himottais lähteä uudelle vaellukselle! Mutta vietän mielelläni loput kesälomastani kotona perheen kesken, vaikka vähän väliä mieleen tulvahtelee halu pakata rinkka ja lähteä uuteen seikkailuun…

… Harmi, ettei Urho Kekkosen kansallispuistoon lähtiessäni olo ollut samanlainen. Suunnittelin vaelluksen nopealla aikataululla ja en ollut edes varma kansallispuiston portista sisään astellessani, halusinko edes lähteä koko vaellukselle. Kiilopäällä katseeni osui puiseen kylttiin jossa kehotettiin olemaan lähtemättä yksin tunturiin. Katsoin kylttiä hetken ja mietin että no, onhan mulla koira mukana. Silti tuttu kehotus jäi takaraivoon kummittelemaan.

DSC_6006 DSC_6007
DSC_6008
Kuljimme hyväkuntoista mönkijäuraa pitkin Kiilopään rinnalla kohti ensimmäistä yöpymispaikkaa. Tutkailin karttaa vähän väliä ja mittailin etäisyyttä Suomunlatvan taukopaikalle, jossa aikomukseni oli pitää päivän ensimmäinen tauko. Niilanpäällä kirvasin karttaani – siihen ei oltu ollenkaan merkitty tunturin alapuolella ollutta päivätupaa.

Hiljalleen reitti alkoi laskeutua kohti metsikköä. Puhelimesta katosi kentät ja hieman hermostunein fiiliksin juttelin Kiiskille kulkiessamme alemmas ja alemmas laaksoon. Mönkijäuralla näkyi lukuisia kengänjälkiä ja Suomunlatvan taukopaikalla ilahduin kahdesta muusta vaeltajasta.

DSC_6019
DSC_6016 DSC_6020Molemmat olivat reissussa yksinään. Sain heiltä paljon rohkaisua omalle reissulleni – alueella kuulemma liikkui monia yksinvaeltajia ja toinen jutustelijoista palaa vuosittain paikalle retkeilemään. Rohkeampana lähdin jatkamaan kulkuani kohti yöpymispaikkaa hirven kuivalihaa nautittuani.

Viimeiset 5 kilometriä menivät kevyin askelin. Tallustelin reitin ylittävät vesistöt kenkiä kastelematta, fiilistelin laskevaa aurinkoa ja pikkuhiljaa tuttu vaellusfiilis valtasi mielen.

DSC_6030 DSC_6035
DSC_6032 DSC_6034Juuri ennen Suomunruoktua joki katkaisi mönkijäuran. Arvioin reittini hieman huonosti ja kastelin molemmat kenkäni varresta kulkiessani joen yli.
Suomunruoktulla oli paljon muita vaeltajia, jotka tervehtivät iloisesti saapuessamme autiotuvan pihaan.

Löysin heti joen läheisyydestä hyvän, tasaisen kohdan teltalle ja aloin oitis valmistelemaan ruokaa teltan kokoamisen ohella. Kiiski osoitti hieman mieltään haukkumalla ollessaan puuhun kytkettynä, mutta hiljeni saadessaan itsekin syötävää.

DSC_6036 DSC_6040Saatuani teltan kokoon söin ja lähdin Kiiskin kanssa kiertämään aluetta. Tuvan molemmat puolet vaikuttivat olevan tupaten täynnä ja telttapaikoilla oli lukuisia yöpyjiä. Hieman huvitti aiempi yksinäisyydentunteeni ja huoli pärjäämisestä. Kiiskin kaulassa killunut B-Barkin tutkapantakin vilkutti vihreää valoa, eli kotonakin tiedettäisiin että olen päässyt kohteeseen.

Teltassa luin hetken aikaa kirjaa, Kiiski pisti oitis makuulleen huopansa päälle ja nukahti samantein ketarat ojollaan. Hiljalleen pistin itsekin nukkumaan puettuani päälleni lämpimästi vaatetta. Huomenna olisi edessä pitkä ja rankka päivä.

Toinen yksinvaellukseni

DSC_2346 usva-aurinko
telttajakoira

Sain todella hyviä vinkkejä Facebookin ”Retkeily- sekä vaellustarinat sekä autiotuvat”- ryhmästä, joiden avulla sain suunniteltua itselleni hyvältä vaikuttavan reittisuunnitelman Urho Kekkosen kansallispuistoon. Toiveenani oli, että reittini kulkisi vesistöjen lähellä, mahdollisimman paljon avotunturissa ja jokaiselle yölle olisi mukava päästä autiotuvan läheisyyteen mahdollisten vesisateiden takia.

Avotuntureista en osaa sanoa, mutta muuten reittivalintani vaikuttaa lupaavalta! Aloitan reissuni Kiilopäältä. Ensimmäisenä päivänä kilometrejä kertyy vain n. 12 (etäisyydet olen mitannut vain pikaisesti kartasta ja karttapaikasta joten niissä voi olla heittoja). Kiilopäältä vaellan Suomunruoktulle ensimmäiseksi yöksi.

Seuraavana päivänä matka jatkuu Aitaojan kautta Tuiskukuruun ja Luirojärvelle, jossa olisi mukava päästä saunomaan! Luirojärveä suositeltiin Facebookissa paljon. Reitillä näyttäisi olevan kahlaamo juuri ennen Luiroa, kilometrejä tulee 16.

Kolmas päivä vie minut Padagovan kautta Lankojärvelle (17km), jolta vaellan seuraavana päivänä Kiilopäälle Rautulammen kautta, 15 km.

ailigas3
puolukat ailigas4Päivien kilometrit ovat aikalailla samaa luokkaa kuin Hetta-Pallaksella. Ukk:lla on se hyvä puoli, että reittejä parveilee lähes joka puolella joten suunnitelmien muuttaminen kesken vaelluksen on täysin mahdollista. Täytyy vain olla tarkkana että lähden kulkemaan oikeita polkuja pitkin, mahtava päästä käyttämään (testaamaan) kartanlukutaitojakin!

Lista mukaan otettavista kamppeista on aikalailla samanlainen kuin viimeksi. Tosin mukaan lähtee luettavaa ja kannan myös Kiiskinkin ruuat, en ole saanut aikaiseksi tilattua koiralle uutta reppua, enkä usko että se enää ehtisi tulemaan Utsjoelle asti alle viikon sisään. Harmi.

Tekaisin Kiiskille myös pienen viltin kylmempien öiden varalta (alustaksi, tuo karvakasa tuskin helpolla palelee…) ja taidan ottaa kaiken varulta otsalampunkin mukaan, yöt eivät ainakaan Utsjoella ole vielä pimeitä mutta hämäräähän tuolla on öisin, etenkin jos taivas on pilvessä. Katselin jo Saariselän ja Postojoen kelikameroista kuinka hämärää öisin on ollut viime aikoina, ei vaikuta siltä että pimeänpelko pääsisi valloilleen… 😀

*Kuvat on poimittu vanhemmista postauksista*