Hiihtoretki lähivaaralle, lämpimästi pukeutumisen tärkeys

DSC_6680-2
DSC_6670

Kevät on oikukasta aikaa. Vaikka sää vaikuttaisikin leudolta ja aurinko paistaisi lämmittäen ulkoilijaa, mukaan retkelle on silti hyvä pakata lämmintä vaatetta mukaan. Jo paksummat hanskat, pipo pannan tilalle ja villapaita voivat pelastaa retken.

Meinasin astua kevään asettamaan ansaan lähtiessäni hiihtämään lähivaaralle. Onnekseni olin hoksannut pukea lämpimästi.

Ajoin moottorikelkalla ylös avotunturiin skipaten kamalan mäkemme jossa kovin hiihtomotivaatio karisee ensimetreillä pois. Monesti jätän korkeimmat maastot hiihtämättä väsyttyäni alkumatkasta, nyt oli helppoa parkkeerata kelkka rinteeseen ja lähteä seikkailemaan.

En kaivannut retkeltäni kuntoilua. Työpäivän päätteeksi kaipasin aivojen tuuletusta, hetken omaa aikaa. Aurinko paahtoi ohuen toppatakkini läpi, oli pakko jatkaa matkaa pelkkä kerraston paita päällä. Haaveilin hiihteleväni vielä tälle keväälle jonnekin pidemmälle yöretkelle upeassa auringonpaisteessa, toivottavasti tämä toive toteutuu. Mutkittelin kivikoissa ja jälleen kerran pohdin toistensa päälle pinottujen kivien kohdalla kuka tai mikä ja miksi kiviä on kasattu päällekäin pitkin erämaata. Välillä toistensa päällä kiikkuvat kivet ovat todella suuria ihmisen nostamiksi kiviksi. Osa päällekkäin kasatuista kivistä on vanhoja reittimerkkejä.

DSC_6673
DSC_6674

Pitkästä aikaa hiihdin liukulumikengilläni. Olen tottunut tunturisuksieni täyspitkiin nousukarvoihin ja lipsuvat pohjat ottivat hieman hermoon. Liukulumikenkäni ovat Oacin xcd:t 160 senttisinä, ihan jees kapistukset lähimaastoihin. Hiihdettyäni talven monot jalassa olen tykästynyt niiden tukevampaan menoon, ea- siteissa kengät tuntuivat lipsuvan paikoiltaan.

Alkoi olla t-paitakelit. Tuskastelin kuumuudessa ja potkiskelin raskasta märkää lunta irti suksien pohjasta. Käväisin vaaran huipulla tähystämässä Skoarrajärveä, ketään ei näkynyt lähitienoilla vaikka erehdyttävästi ihmisiltä näyttävät kivet lähirinteissä saivatkin mieleni näin luulemaan. Monesti vaeltaessakin olen näkeväni liikettä rinteillä. Alitajuntainen toive nähdä muitakin nauttimassa luonnosta?

DSC_6676
DSC_6681

Laskeuduin hieman alemmas kiviselle pöytäryhmälle juomaan termarista teetä ja nauttimaan korvapuustin. Piti pukea takki takaisin päälle, alkoi tuulla. Ilman takkia en olisi pystynyt jäämään tauolleni ja olisin voinut paleltua pahemminkin.

Seurasin kuinka Norjan puolella sumun näköinen sakeus laskeutui rinteitä pitkin laaksoon, siitä kurua pitkin pienelle joelle aina Tenojoelle saakka. Tuli kiire, lumipyry oli tulossa vauhdilla kohti! Näky oli upea, mutten tahtonut jäädä sateen alle. Harmitti luopua auringon lämmöstä, pitkän talven jälkeen mieli ja keho janoavat aurinkoa.

Paluumatka kelkalle ei kestänyt kauaa. Palattuani sukset kyytiin alkoi sataa suuria hiutaleita. Onneksi olin pukeutunut lämpimästi!

DSC_6678
DSC_6683

Laskeutuessani alas rinnettä kohti kotia lumisade loppui. Pilvi näytti jatkavan matkaansa kohti Vetsikkoa. Kuinka hieno kokemus! Harvemmin arjessa tulee pysähdyttyä seuraamaan yksittäisen kuuron liikehdintää. Kesäisin samaa pystyy harrastamaan tunturien laelta sadekuurojen vaeltaessa paikasta toiseen. Mitään nopeaa toimintaahan tämä ei ole.

Etenkin avotunturiin suunnatessa päiväretkellekin on otettava mukaan lämmintä vaatetta vaikka sää vaikuttaisikin seesteiseltä. Sääolosuhteet muuttuvat nopeasti, kylmettyminen keskeyttää retken ja altistaa vaaratilanteille. Kuten jo edellä mainitsin, jo paksummilla hanskoilla, pipolla ja takilla tekee paljon.

Aurinkoisia kevätretkiä teille! Seuraavaksi pyrin julkaisemaan videon Urho Kekkosen kansallispuiston yhden yön retkestäni.

Hiihtoretki kotituntureille

DSC_6666

Olemme asuneet nyt noin vuoden ja nelisen kuukautta nykyisessä asuinpaikassamme ja on varmasti sanomattakin selvää, että lähimaastoissa riittää vielä paljon tutkittavaa. Olen jonkin verran ehtinyt patikoimaan Vetsikon alueella ennen muuttoamme mutta vasta viime talvena sain aloittaa perusteellisemman tutkinnan lähituntureilla.

Energisen viikonlopun päätteeksi päätin lähteä uhmaamaan rinteitä, liimasin nousukarvat suksiin ja lähdin nousemaan jyrkkää rinnettä ylös kohti erämaata. Kotipihastamme lähtee kelkalla poljettu ura jyrkkään mäkeen joka valitettavasti on noustava jos mielii tunturimaastoon. Nousukarvojen ansiosta suksia ei tarvinnut riisua kertaakaan rinnettä ylös noustessa.

DSC_6601
DSC_6608
DSC_6612

Tasanteelle päästessäni olin aivan poikki. Hiki virtasi ja ajatus alkuperäisen suunnitelman mukaan hiihtämisestä tuntui raskaalta. Innostuin kuitenkin vastasataneesta koskemattomasta hangesta ja jaksoin lähteä hiihtelemään kohti Vetsikkoa. Näin kevätaikaan poroja aletaan keräämään eikä niiden hätyyttely ole suositeltavaa, harmikseni huomasin menosuunnassani muutamia. Ei auttanut kuin vaihtaa suuntaa kohti rinteitä.

Hangen alla piilottelevat kivet raapivat nousukarvoja hiihtäessäni tasanteen läpi. Uppohankisten rinteiden nousu oli mukavaa, leveäkärkiset sukset eivät upottaneet paljoa. Aurinko paistoi hellien, sain hiihtää takki auki.

Ihastelin lumen muovaamia muotoja rinteissä. Voi, kunpa olisin pidemmällä reissulla! Kaipasin ahkion vetoa.

DSC_6615
DSC_6641
DSC_6624

Tunturien muodot houkuttelivat hiihtämään aivan vastakkaiseen suuntaan mitä olin suunnitellut. Mitä kauemmas kotoa pääsin, sitä pidemmälle tahdoin. Aina uusi hangenmuoto, rinne tai silmään pistänyt kuvio rinteessä kutsuivat luokseen. Pidin kuitenkin pääni ja jatkoin Vetsikkoa kohti hiihtoa.

Tiesin että edessäni aukeaisi Vetsijoen ja Tenojoen risteys, mutten osannut kuvitellakkaan kuinka komeana! Hihkuin innosta, hitsi miten kaunista. Olen kerran aikaisemmin vuosia sitten patikoinut Vetsikosta nykyiseen kotiimme mutten muistanut kuinka kauniit maisemat tunturilta Vetsikkoon avautuu. Hiihtelin lähemmäs poroaitaa nähdäkseni mahdollisimman kauas, Vetsijoen mutkat ja alhaalla ajelevat autot.

DSC_6647
DSC_6666

Paluumatkalla maasto muuttui kivikkoiseksi ja kumpuilevaksi. Sain hiihdellä rinnettä myöten teräskantteja hankea vasten painaen.

Kauniit maisemat saivat miettimään kuinka onnellinen sitä onkaan kun saa liikkua luonnossa ja latautua arkea varten. Luonto antaa ihmiselle paljon, ei ole montakaan asiaa mitä ihminen tekee luonnon hyväksi ilman että korvaa jotain tuhoamaansa. Toivottavasti saitte kiinni mitä tarkoitan.

Vielä pitäisi lunastaa lupaus yöpyä lasten kanssa teltassa. Pian pääsen kauan kaivatulle pidemmälle yöreissulle, siitä seuraavaksi juttua.

Yö teltassa Kaldoaivin erämaan laitamilla

DSC_6465-2

Tätä yöretkeä siirsin ja siirsin. Kaldoaivia riivasivat hirvittävät tuulet joiden armoille en missään nimessä tahtonut joutuvani. Teltan pystytystä tuulella olisi mukava päästä treenaamaan, mutta rajansa kaikella.

Valitsin lopulta yöksi ajankohdan jolloin minulla oli muutenkin menoa Nuorgamiin. Pitkästä aikaa pimeään suuntaaminen jännitti vietävästi! Mietin, miten pärjään jos jotain sattuisi (kuten esim. jokin mörkö hyökkäisi), Pulmankijärventiellä ei ole paljoa liikennettä. Hiihdin kelkanjälkeä seuraillen syvemmälle pimeyteen ja katselin porojen tekemiä jälkiä tuoreeseen hankeen. Tuulta ei onneksi ollut nimeksikään.

Tähtitaivas loi turvaa. Kaukana otsalampun valossa näkyvät lumeen peittyneet puunrungot näyttivät joiltain yliluonnollisilta asioilta, en antanut pelon ottaa valtaa vaan jatkoin matkaani.

Ahkio kulki perässä kuin unelma. Olen vaihtanut aisat naruvetoon, tämä tapa miellytti itseäni enemmän. Uudet Madshussin panorama m68- sukset kaipasivat selvästi nousukarvoja ahkiota vetäessä. Mäissä sai nähdä vaivaa kovaa uraa pitkin hiihdellessä, sukset lipsuivat ahkion painosta.

Päästessäni mökin läheisyyteen upeat revontulet rävähtivät taivaalle. Tuli kiire alkaa pystyttää telttaa! Tahdoin ehdottomasti kokeilla revontulikuvausta teltta rekvisiittana. Mukanani oli apelta lainattu vanhempi teltta jonka kaarien kuminauhat olivat jo niin venyneet etteivät kaaret pysyneet kasassa telttaa pystyttäessä. Yllätyksenä tuli myös se, ettei sisäteltta ollut kiinni ulkoteltassa.

DSC_6466-3
DSC_6468

Teltan pystytys kovalle hangelle kävi helposti eikä mennyt kauaakaan kun pääsin kuvaamaan revontulia. Olo oli uskomaton, oli hienoa päästä kokemaan kaunis talviyö erämaan läheisyydessä. Revontulet tanssahtelivat taivaalla, vain viereisen lammen jään paukahdus sai keskittymiseni häiriintymään.

Kuvaamisen lomassa varpaani alkoivat jäätyä tunnottomiksi. Revontulien hiipuessa syöksyin telttaan makuupussiin ja aloin lämmittämään koviksi kohmettuneita varpaitani. Pieni hätä hiipi mieleen lisätessäni vielä tunturiviitan pussini päälle, miten ihmeessä pärjäisin pidemmällä reissulla jos jalkani kohmettuvat näin helposti.

Mukanani oli tosin kengät jotka tiedostin olevan viileämmät kuin järeämmät sorelini. Kun tunto alkoi viimein palata varpaisiini aloin tekemään pientä iltapalaa pussien suojissa.

Loppuilta menikin pussissa makoillessa. Oli liian kylmä kirjan lukemiselle eikä minulla oikein ollut muutakaan puuhaa. Kaasukeittimellä en edes yrittänyt alkaa tekemään lämmintä juotavaa. Termospullossa ollut vesi riitti pariin teekuksalliseen.

Yöllä heräilin siihen kun makuualusta oli luisunut paikoiltaan uudelleen ja uudelleen, kylmä ilma hohkasi ikävästi läpi lantion ja lapaluun kohdilta. Olin tunkenut pussiin aamulla tarvitsemiani vaatteita, untuvatakki antoi lisäeristettä yläkropalleni. Kuuntelin tuulen yltyvän ja muistin suksisauvoihin törröttämään jättämäni rukkaset. Hitsi vie, varmaa oli että ne olisivat aamulla umpijäässä.

DSC_6480-2

Aamulla herätyksen soidessa lunta tipahteli kasvoilleni makuupussin pienestä hengitysaukosta. Nukuin telttakangasta vasten enkä ollut jaksanut illalla avata kaikkia tuuletusaukkoja jonka takia teltta oli täyttynyt riitteestä. Puin pussissa mahdollisimman paljon vaatetta ylleni ennen kylmään ulkoilmaan astumista. Absidissa olleet kengät eivät olleet kovinkaan jäässä.

Viileään veteen tehty puuro oli ikävä syödä, onneksi olin laittanut sekaan hieman pähkinöitä tuomaan tekstuuria. Teepussi oli jäätynyt kuksaan kiinni eikä haaleasta vedestä ollut paljoa iloa.

Aamupalasta selvittyäni kömmin läheiselle mökille aamukahvin keittoon ja työpäivän aloitteluun. Kätevää!

Tammikuinen yö Kaldoaivin erämaan laidalla oli onnistunut, ainoastaan vaihtaisin kengät lämpimämpiin ja otan seuraavalle kerralle nestekäyttöisen trangian. Talvimakuualustaa en omista, mutta sellainen olisi plussaa porontaljalla ja ridgerestin kanssa taisteltuani jo jonkin aikaa.

Alkutalven pilkkireissut

DSC_6317
DSC_6316

Voi kuinka sitä kaipaakin kevättalven aurinkoisia, jopa lämpimiä pilkkipäiviä!

Keväällä hanki kantaa, moottorikelkan jälki on valmis ja aika tuntuu lentävän jäällä kykkiessä. Pilkkiminen on itselleni sivuseikka suunnatessamme koko perheen voimin tunturiluontoon viettämään laatuaikaa yhdessä. Haahuilen pitkin jäätä, käyn välillä tökkimässä pilkkiäni ja vietän aikaa lasten kanssa läheisessä rinteessä.

Siksi en varmaan saakkaan paljoa saalista.

Lunta on ollut tänä vuonna enemmän kuin viime talvena näihin aikoihin joten mahdollisuus päästä kotipihastamme ylös erämaahan on ollut helpompaa. Lähistöllä ei mene merkittyä uraa (Utsjoella moottorikelkalla paikallinen luvanhaltija pystyy ajamaan urien ulkopuolillakin, lukuun ottamatta muutamia rajoituksia) joten jälki on tehtävä itse jyrkkään rinteeseen, eikä se ole muutaman päivän homma!

Onneksi löytyy henkilöitä jotka jaksavat tuota uraa ylläpitää. Jos itse lähtisin ajamaan uraa, olisi varmaa että kelkkani olisi armottomassa jumissa.

DSC_6316
DSC_6322

Olen ollut nyt kolmisen kertaa mukana pilkkireissuilla. Kevääseen verraten keskitalvella erämaahan suunnatessa valmistelu on tarkempaa, keli on armottomampi. Nyt kovat tuulet ovat piinanneet jo toista viikkoa, vaikka pakkasmittari näyttää alle kymmentä kylmyys on purevaa. Mukana kulkee makuupussia sekä varavaatetta jotta paleltumiset saadaan minimoitua. Kasvojen väritystä seurataan, kysellään paleleeko varpaita tai sormia. Pysytään liikkeessä, kannustetaan leikkimään ja juodaan lämmintä kaakaota.

On ihmeellistä miten pian kolme täyttävä taaperokin jaksaa painaa menemään. Talvinen luonto on täynnä uusia seikkailuja, erilaisia maastonmuotoja, tuulen puhaltamia hankia ja kiipeilykiviä. Isompi jo handlaa homman, pilkkii ja puuhastelee omiaan. Hänen jalkansa yltävät jo kelkan astinraudoille joten moottorikelkalla ajaminen rajoittimella sekä aikuisen valvomana on ehkä mielenkiintoisinta puuhaa ikinä!

DSC_6338
DSC_6343
DSC_6351

Pilkkipäivään kuuluu myös totta kai tulien teko reen perässä olevaan grilliin. Lämmin purtava antaa mukavasti energiaa ja kroppa jaksaa pysyä lämpimänä.

Ensimmäisellä yhteisellä pilkkireissullamme oli enemmän pakkasta ja oli lähes pakko puuhastella lämpimikseen. Kaivoimme lasten kanssa tuulensuojan jäälle ja poitsun kanssa kävin moottorikelkalla kaamoksen viimeisen päivän kunniaksi katsomassa korkeammalla joko auringosta olisi nähtävillä mitään. Ei ollut.

Viimeisimpään pilkkireissuun kuului paljon kelkan ja reen kaivelua rinteestä, paksu lumikerros oli peittänyt uran. Vaikeuksien kautta voittoon ja pian oltiinkin pilkkijärvellä. Rautua alkoi nousta heti, en ole aikaisemmin ollut mukana kun avannosta on noussut niin monta suurta yksilöä!

DSC_6358
DSC_6361

Kotimatkalla vähintään taapero ottaa torkut reen suojissa. Pilkkireissut ovat rankkoja, saman päivän aikana tuskin jaksaa muuta tehdä kuin syödä ja käydä pesulla.

Vaikka ulkona sää on keväinen plusasteineen, vielä saadaan odotella kevätkelejä. Vesisateen myötä tammikuinen hanki kovettuu pakkasten tullessa ja saadaan kunnon hankikanto. Hangen kovettumisella on hyvät ja huonot puolensa, esimerkiksi porojen ruoansaanti hangen alta vaikeutuu.

Seuraavassa postauksessa fiilistelläänkin seuraavaa yöretkeä.