Mivttejohkan yöretki Norjan rajalla

DSC_3413
DSC_3410

Olin suunnitellut Erätoverin kanssa yöretkeä elokuulle jo tovin, silti itse ajankohta tuli vastaan yllättäen. Päivää ennen lähtöä havahduin siihen, etten ollut edes aloittanut pakkaamista ja lähtö koittaisi pari tuntia töistä pääsyni jälkeen.

Pakkaaminen yöreissuille menee jo onneksi rutiinilla. Yöksi oli luvattu sadekuuroja ja syksyn lähestyessä yötkin ovat kylmenneet joten makuualustan lisäksi mukaan lähti eristävä patja ja makuupussi vaihtui kesäpussista syyspussiin.

Erätoveri oli suunnitellut yöretkemme kohteeksi Mivttejohkan porokämpän pihapiirin. Olin kerran aikaisemmin lukenut porokämpästä, mutta unohtanut sen täysin. Skeptisenä kämpän olemassaolosta starttasimme patikkamme Pulmankijärveltä, Sevetti – Pulmankijärvi vaellusreitin parkkialueelta. Aluksi reitti nousi ikuisuuden ylös Buollánvárrille, pysähtelimme syömään reitin varrella kasvavia juolukoita ja ihailimme taakse avautuvaa Pulmankijärveä.

Pitkän nousun jälkeen vuorossa oli soiden ylitys. Reittimerkkejä oli mahdotonta seurata upotavilla mättäillä, illan hämärtyessä oli selvää ettemme olisi aikataulussa leiripaikalla.

DSC_3419
DSC_3416
DSC_3414

Norjan raja-aidalle pääseminen oli eräänlainen juhlahetki. Hämärässä kulkeminen väsähtäneenä oli tehnyt tehtävänsä ja pieni epätoivo alkoi hiipiä mieliimme. Onneksi ystävän kanssa jutustelu ja hillamättäät kannustivat eteenpäin ja hetken aikaa kokemani karhupelkokin hävisi mielestäni. Pulmangissa kerrotaan olevan paljon karhuja, etenkin hilla-aikaan…

Raja-aitaa myöten kävellessämme maisemat olivat petolliset. Etelässä kohoava rinne näytti mahdottoman suurelta emmekä meinanneet hahmottaa kämpän paikkaa maastosta millään. Epätoivoisen kartanluvun ja B-barkin selaamisen jälkeen totesimme, ettei meidän tarvitse nousta koko rinnettä päästäksemme kämpälle.

Kuten aavistelimmekin, kämppä ilmestyi yhtäkkiä eteemme hämärästä. Aavemainen pihapiiri kuolleiden koivujen ympäröimänä ei tuntunut kymmenen aikaan illalla houkuttelevalta, yksin en olisi suostunut yöpymään paikalla.

Laskimme rinkkamme maahan ja kurkistimme kämppään varovaisesti. Porokämppä oli yllättävän siisti ja hyväkuntoinen karusta ulkonäöstä huolimatta. Tsekkasin ensimmäisenä, että kämppä on varmasti vapaassa käytössä ennen kuin ryhdyimme valmistamaan iltapaĺaa sen tuvassa.

Otsalamppujen valossa iltapalan laitto astetta jännittävämmässä paikassa pisti mielikuvituksen liikkeelle ja olin kuulevinani miesten puhetta ulkoa, kävin jopa kurkkaamassa pihalle. Tuuli oli yltynyt kovaksi ja sade piiskasi kämppää. Juomavesi täytyi hakea kauempaa raja-aidan alittavan kosken kuohuista suuren katkakannan takia, yksin kyykistellessäni pimeässä vesisateessa mietin kuinka pimeän pelko edelleen jyskyttää takaraivossa vaikka luulin päässeeni siitä jo eroon.

DSC_3420
DSC_3425
DSC_3437

Yöllä heräsin teltassa seinän piestessä kylkeäni. Olin aikaisemmin illalla naureskellut Erätoverin kertomukselle siitä kuinka hän itse oli herännyt telttakankaan lyöntiin. Tuuli puhalsi ulkona rajusti, kaivauduin ulos makuupussistani kurkistamaan absidiin, olin varma että se olisi kaatunut. Teltta vaikutti olevan pystyssä joten jatkoin uniani tokkuraisena. Teltta tuntui hytkyvän paikoillaan, tuntui kuin olisi maannut veneen pohjalla.

Aamulla heräsin kuumuuteen. Olin pukenut illalla lähes kaiken mahdollisen ylleni makuupussiin kylmyyden takia. Olo oli tukkoinen ja tahmea, kurkistin Erätoveria joka vaikutti vielä nukkuvan. Kello oli jättänyt herättämättä meidät kahdeksalta, joten kaivauduin ulos teltasta aamutoimiin.

Yllätyksekseni sade oli tällä kertaa pysynyt teltan ulkopuolella. Aamulla ripotteli vettä kuuroina, söimme kämpän suojissa aamupalaa pidemmän kaavan mukaan. Paikalla keitetty kananmuna leivällä ja puuro kuivatuilla mansikoilla tuntuivat luksukselta elämää nähneessä kämpässä.

Juuri kun olin saanut kasattua teltan sade lakkasi pidemmäksi aikaa. Kotimatkamme starttasi hyvillä mielin, vaikka olimme juuri lukeneet kämpän vieraskirjasta viime kesänä jonkun vaeltajan kohdanneen karhun raja-aidalla 10 metrin päästä!

DSC_3440
DSC_3444

Keräsimme matkalta hilloja ja pidimme lyhyitä taukoja. Vastaamme ennen suurinta suota tuli vastaan pariskunta jotka kertoivat juuri aloittaneensa patikan Nuorgamista Sauvoon Etelä-Suomeen! Ällistyneinä kuuntelimme heidän reittisuunnitelmaansa ja toivotimme hyvät patikat heidän jatkaessaan matkaansa kylmässä sateessa kohti etelää. Pariskunnan reissua voi seurata Facebookista heidän sivuiltaan.

Rämmittyämme suon yli pidimme evästauon koivun juurella, suojaisimmassa paikassa minkä avotunturista löysimme. Sadevaatteet päällä vesipisaroiden tipahdellessa kaakaohon fiilistelimme yöretkeämme ja totesimme Sevetti- Pulmankijärvi reitin olevan hyvin märkä. Ainakin pohjoispäästä. Jos joskus tuon reitin vaellan, en vaella sitä alkukesästä enkä mielellään koiran kanssa soiden takia.

16 kilometrin piipahdus erämaahan uusille poluille teki tehtävänsä ja kuten pelkäsinkin sairastuin räkikseen. Toivottavasti syksyn sairastelut olivat tässä, sateinen vuosi on vielä kesken ja lukuisat yöpymiset luonnossa odottavat.

Mivttejohka oli näkemisen arvoinen paikka koskineen. Paikalla oli vieraillut kalastajia ja aamulla vedenhakureissulla näin itsekin pinnalla kloorailevan fisun, Sevettijärvi- Pulmanki reittiä vaeltaessa kannattaa ehdottomasti piipahtaa kämpälle pitämään taukoa.

Mivttejohkan porokämpän sijainti merkittynä Karttapaikkaan.

Yö Skaidejávrilla Nuorgamissa

DSC_2252-2
Kerroin ”Tammikuinen telttayö kotipihassa” – postauksessani haasteesta johon olen lähtenyt mukaan. Tavoitteenani on nukkua jokainen kuukausi vähintään kerran ulkona.

Haasteen facebook-sivun ansiosta uskallauduin lähtemään yksin Nuorgamin Skaidijärvelle yöksi. Ryhmässä on monia muita yksin yöpyviä naisia, heidän innoittamana uskalsin kohdata pimeän.

Lähdin ajelemaan Utsjoelta vasta kuuden aikaan illalla, halusin käyttää suurimman osan vapaistani lasten kanssa olemiseen. Matkalla ei jännittänyt, vasta Nuorgamin Pulmankijärvelle vievän tien parkkipaikalla pakokauhu valtasi mielen. Pimeä tuntui kamalimmalta asialta ikinä ja hetken jo mietin kääntäväni auton kotia kohti.

IMG_20200210_193322
Ahkio ja aisojen väliaikainen kiinnityssysteemi

En tahtonut antaa periksi, vaan astuin henkisen kynnyksen yli ja lähdin lumikenkäilemään kohti järveä ahkiota vetäen Kiiski kiinni ahkiovyössä. Ahkio kaatui kyljelleen parin ensimmäisen metrin jälkeen ja jouduin irroittamaan itseni aisoista. Kipattuani ahkion ympäri matka jatkui kunnes jouduin uudelleen nostamaan sen pystyyn. Alkoi hermostuttamaan kun lopulta kaaduin lumikenkien jäätyä hankeen kiinni.

Olin pakannut ahkion huonosti. Lopulta vedin sitä perässäni ahkiovyöstä kiinni pitäen, kovassa tuulessa kulkiessani en viitsinyt alkaa purkamaan sitä. Plussakelin ja vesisateen takia lumi paakkuuntui kenkiin ja Kiiskin villahousuista roikkui suuria lumikimpaleita.

Pysähdyin katsomaan B-barkin karttaa ja huomasin kulkeneeni reilusti etelään lännen sijaan. Näin kaukana jotain heijastavaa ja lähdin kulkemaan sitä kohti, samalla karttaa vilkuillen. Pian näinkin kaukana punaisena loistavat Njállavárrin maston valot ja käytin niitä suuntanani.

Unohdin pelkoni kokonaan. Tunsin oloni suuremmaksikin seikkailijaksi katsellessani kauemmaksi jäävää tiellä ajelevan auton valoja.

IMG_20200210_205023 IMG_20200210_214746
Kodalle päästyäni petyin hieman kun vastassani oli edeltävien retkeilijöiden roskia. Puitakaan ei oltu tuotu lisää joten ensitöikseni hain kotaan halkovarastosta täyden pussillisen halkoja. Siivosin, tein tulet ja pienin tuomani puut itselleni ja seuraaville valmiiksi. Onneksi en ollut kylmissäni tai väsynyt.

Alkuperäiseen suunnitelmaani kuului yöpyä teltassa, mutta tuulen vain yltyessä päätin jäädä kodan suojiin. Kamiina lämmitti sitä mukavasti ja samalla sain valmistettua itselleni ruokaa. Vettä minun ei tarvinnut sulattaa kuin koiralle, otin kotoa mukaani kaksi termosta joiden vesiä käytin juomavetenä.

Ilta meni Kiiskiä rapsutellessa ja ulkona käydessä. Ihmettelin kuinka hyvin pihalla näki ilman otsalamppua. Tuuli ujelsi kodan savupiippuun, muuten oli hiljaista.

Kymmenen jälkeen laitoin nukkumaan. Meni kauan ennen kuin nukahdin ja harmitti herätä Kiiskin metelöintiin! Heräilin yöllä useamman kerran ja näin paljon unia. Aamu kolmen aikaan käytin Kiiskin ulkona, kota oli viilentynyt.

DSC_2246 DSC_2253
DSC_2263Lopulta heräsin vasta kymmentä vaille kahdeksan! Puin makuupussissa lämpimässä olleen villapaidan ylleni ja hipsin laukulleni pukemaan villahousut, toppahousut ja untuvatakin päälleni. Tökerössä join yön aikana kylmentyneen veden ja laitoin tulet kamiinaan.

Kämmäsin kaasukeittimen kanssa ja onnekseni en polttanut kulmakarvojani kaasupilven palaessa edessäni. Hups, vielä on opeteltavaa jetboilin kanssa. Söin aamupalaksi laiskan evään, ”lisää vain vesi” nuudelikupin.

Jo illalla harmitti kotiin jääneet teet ja kahvinpurut, join pelkkää lämmintä vettä janooni. Hiljalleen pakkasin kamppeeni, puin hiihtovarusteet ylleni ja varmistin ettei ahkio pääse kaatumaan toispuoleisesta painosta.

Tuuli oli laantunut, mutta edelleen sateli vedensekaista lunta. Autolle lumikenkäillessäni pohdiskelin talviretkeilyä ja tulin siihen tulokseen etten vielä ole valmis lähtemään yksin telttailemaan pidemmälle talviaikaan. Siihen tarvitsen kaverin. Odotan entistä innommalla maaliskuun hiihtovaellustani Hetta-Pallakselle, varaustupien käyttö helpottaa talvivaeltamisen harjoitteluani roimasti.

Yö Skaidejávrilla rohkaisi ja kasvatti luottamusta omiin taitoihin. En vieläkään uskalla mennä metsään pimeällä, avotunturiin kyllä! Ja se jos mikä, on mahtavaa.

Auringon nousu Nuorgamissa

DSC_2150 DSC_2185
DSC_2188
Sunnuntaina Nuorgamiin ajellessani satoi lunta taivaan täydeltä. Pelkäsin sään olevan niin huono etten kauaa viihtyisi avotunturissa hiihdellen.

Juuri Nuorgamiin saapuessani lumisade loppui ja Pulmankijärventien korkeimmalle kohdalle saapuessani huomasin ilokseni osuneeni paikalle auringon nousun aikaan. Kiireellä kaivoin sukset ja repun takakontista ja lähdin hiihtelemään etelään kohti oranssina kajastavaa valoa.

Hetki oli kaunis. Pysähtelin katselemaan maisemia ja hämmästelin jo unholaan joutunutta kaamosta, auringon pilkahdellessa horisontin yläpuolelle oli vaikea uskoa ettei pimeästä ajasta ole vielä montaakaan päivää.

DSC_2198 DSC_2203
Kiersin reilusti etelään ennen voimalinjoille hiihtämistä. Suuntanani oli Fielmmajärvi ja yritin löytää sille ulkomuistista. Hanki kantoi hyvin ja suksi luisti.

Oli niin hiljaista että pystyin kuulemaan naisen ja miehen puhetta jostain kaukaa. En nähnyt kuitenkaan ketään hiihdellessäni tunturikoivikon halki. Sähkölinja piti kamalaa värisevää ääntä hiihdellessäni sen ali.

Hiihtämään lähtiessäni sormet jäätyivät kuvatessa, pakkanen oli selvästi laskenut kuluneen tunnin aikana kun aloin viimein lähestyä Fielmmajärven kotaa.

DSC_2207 DSC_2213
Vierailin kodalla ensimmäistä kertaa vuoden 2018 maaliskuussa. Kuluneesta ajasta huolimatta tuntui kuin olisin vastikää vieraillut paikalla – mikään ei ollut muuttunut. Huussi ja halkovarasto olivat siistit, ainoastaan lunta oli reilusti enemmän mitä edeltävällä kerralla.

Riisuin sukseni ja aloin kasaamaan joululahjaksi saamaani Jetboilin keitintä. Meni hetki ennen kuin sain kaasupullon paikoilleen ja yhdellä naksautuksella syntyi liekki ja muki alkoi lämmetä. Vesi kiehui uskomattoman nopeasti ja sain nauttia teeni ennätysajassa.

Nautin yksinäisyydestä. Katselin maisemia ja mietiskelin jaksaisivatko lapset kävellä ensi kesänä kodalle retkeilemään. Teeni juotuani jatkoin hiihtämistä länteen tavoitteenani päästä takaisin autolle.

Avotunturiin päästessäni tuuli oli yltynyt. Puin hupun pääni suojaksi ja hiihtelin verkkaiseen tahtiin. Hoksasin menneeni liikaa pohjoiseen ja yritin tarkistaa suunnan puhelimellani, yllätyin kun B-bark ehdotti kartan vaihtamista Norjan puolelle. En hoksannutkaan hiihtäneeni lähelle rajaa.

Pian parkkipaikka alkoi näkyä korkeammalla rinteessä. Autoni oli saanut seuraa kolmesta muusta ja muutama lenkkeilijä näytti kävelevän tien varrella.

1,5 kilometrin loppusuoralla pohdiskelin kuinka vahva tyyppi luonto onkaan kun ottaa vastaan murheet ja huolet vuodesta toiseen. Silti se jaksaa palauttaa kotiin huolettomamman retkeilijän.

Haikeana katselin taakse jäävää erämaata pakatessani varusteitani takakonttiin. Nuorgamissa pitäisi käydä useimmin hiihtelemässä kauppareissun yhteydessä.

Linkki Fielmmajärven postaukseeni

Retki ennen kaamosta – Skaidijärvi

DSC_1872 DSC_1864
DSC_1894
Aamun hämärän väistyessä viimeisimmän auringonvalon tieltä ennen kaamoksen alkua lähdin ajelemaan Utsjoelta Nuorgamia kohti. Olin innoissani alkavasta retkestä Skaidejávrille tuona sunnuntai- aamuna.
Ajamaan lähteminen jännitti kapean tien kavennettua entisestään lumentulon seurauksena ja onnekseni onnistuin jyrkässä mutkassa väistämään keskellä tietä vastaan tullutta henkilöautoa penkan kautta takaisin tielle. Välikohtauksesta järkyttyneenä jouduin tasailemaan sykettä jonkun aikaa Vetsikon levikkeellä ensin tarkistettuani tuliko auton keulaan vaurioita. Onneksi auto tai kuski eivät kärsineet säikähdystä enempää ja matka jatkui retkeilyfiilis laskeneena.

Viimeinkin päästessäni Pulmankijärven tielle harmittelin motivaation laskemista. Päästin Pekun takakontista vapauteen hihnan päähän ja totesin polun laavulle olevan tarpeeksi tampattu pelkille kengille sopivaksi. Olin ottanut varuilta lumikengätkin mukaan.

Kävelimme hieman kauempana polusta vastaantulleen koiranulkoiluttajan takia. Peku kulki edessäni innostuneena ja kieriskeli lukuisia kertoja lumihangissa.

DSC_1902-3
DSC_1917
Skaidijärvellä on lähes poikkeuksetta tuullut aina vieraillessani siellä. Nytkin sain vetää hupun pipon päälle suojatakseni korvia kovalta  viimalta. Retkeilyfiilis nousi huippuunsa kulkiessani lumisen aavikon ympäröimänä auringon laskiessa edessäni.

Laavulla oli muutamat suksen jäljet. Sisälle astuessani yllätyin positiivisesti siististä sisätilasta ja upeasta kasasta sytykkeitä ja nuotiopuuta. Joku oli tosissaan nähnyt vaivaa että seuraava tulija viihtyisi paikalla! Skaidijärven laavu on ollut jokaisella kerralla siisti ja viihtyisä. Muistetaan kaikki pitää huolta yhteisestä hyvästä ja siivotaan jälkemme laavuilta, autiotuvilta ja muilta vapaassa käytössä olevilta retkeilypaikoilta. Harmi ettei vieraskirjassa ollut tilaa – olisin muuten jättänyt edeltävälle käyttäjälle vuolaat kiitokset.

Join teetä ja odottelin hiilloksen syntymistä. Peku kyttäsi mukanani tuomiani nakkeja, joista sai nauttia muutaman oltuaan niin hyvää poikaa.

Laavun ovi on jossain vaiheessa vaihtunut ikkunalliseen, siitä on mukava seurailla järven tapahtumia. Yksi hiihtäjä hiihteli laavun ohitse paistellessani nakkeja.

Lisäkseni laavulla kävi joku moottorikelkalla. Muuten sain olla yksin.

DSC_1921
DSC_1932 DSC_1962
Paluumatkalla todellinen show alkoi auringon laskiessa. Erämaan kauneus lisääntyi minuutti minuutilta taivaan ja lumen värjäytyessä sinisen sekä punertavin sävyin. Peku toi lisäjännitystä pysähtelemällä haistelemaan tuulen suuntaan, itse en nähnyt hajun aiheuttajaa mutta epäilen poron tai hirven olleen liikkeellä lähistöllä. Pekun kanssa kulkiessa on aina yhtä jännittävää sen riistahimojen ansiosta, Kiiski olisi tuskin huomannut mitään erikoista lähistöllä…

Seisoskelin pitkään paikoillani kuunnellen luonnon hiljaisuutta. En malttanut jatkaa matkaa ennen kuin koko valoshow olisi nähty.

Viimeinen retki ennen kaamosta oli kaunis ja muistutti ulkoilun tärkeydestä myös pimeään aikaan.

Kaamos alkoi Utsjoella 26.11 ja päättyy 16.1.2020. Lähde moisio.net

Linkki Skaidijärven retkeilyreitin alkupisteelle Maanmittauslaitoksen sivuilta

Postaukseni Skaidijärveltä