Lasten kanssa ulkoilu – Erämaan vaeltajatar

Kevon Luonnonpuisto, Lasten kanssa ulkoilu, Yleinen

Ripaus Kevon luonnonpuistoa – Silkeájan nuotiopaikka

18.7.202319.7.2023julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Tsekkaa Kevon luonnonpuiston säännöt ennen siellä retkeilyä

Kevon luonnonpuisto on suuri suojeltu alue jonka merkityn vaellusreitin läpikulkuun tarvitsee useamman päivän. Pienen vilauksen ainutlaatuisesta tunturialueesta saa päiväretken aikana reitin Utsjoen pään ensimmäiseltä leiripaikalta Silkeájalta.

Silkeájalle pääsee aloittamalla retken Kenestupien läheiseltä Kevon reitin lähtöpisteeltä. Paikalla on runsaasti parkkitilaa.

Parkkipaikalta leiripaikalle matkaa on 2,5 kilometrin verran. Metsän jälkeen saavutaan suolle josta poroaidan jälkeen päästään luonnonsuojelualueelle jossa kulkeminen on sallittu vain merkittyä reittiä pitkin.

Ensimakua vaativasta vaellusreitistä saa alun jyrkkien portaiden ja kivikkoisen polun ansiosta. Polku oli meidän nelivuotiaalle hankalakulkuinen kun kokoaikaa ei malttanut katsoa eteensä.

Olimme liikkeellä hellepäivänä jolloin paarmat olivat aktiivisimmillaan, kauaa emme viihtyneet paikoillamme juomatauoilla. Polulla kohtasimme myös riekkopoikueen jonka saimme ohitettua, luonnonpuistossa koirat on pidettävä kytkettynä myös kiinnipitoajan ulkopuolella.

Silkeájalla pidimme pienen evästauon. Leiripaikka on tuttu myös aikaisemmista postauksistani jotka löydät täältä.

Utsjoella oli meneillään pitkä hellejakso jonka takia en uskaltanut käyttää läheisen järven vettä sen sameisuuden takia. Silkeájalta jatkamalla matkaa kohti Koskikarapuron leiripaikkaa löytyy lyhyt pätkä jokea Vuolimuš Bálddotjávrin ja Stuorra Bálddotjávrin välistä josta voi tarvittaessa käydä noukkimassa vettä virtaavalta paikalta.

Silkeájan leiripaikalla on useammalle teltalle tilaa ja nuotiokehikon lisäksi paikalta löytyy halkovaja sekä wc. Pienen järven rannalta näkee kauniit Norjan Rástigaisat.

Paluumatkalla osasimme jo varoakkin riekkopoikuetta joka edelleen majaili keskellä polkua. Vaelsin Kevon reitin muutamia vuosia sitten (linkki postauksiin) ja on hurjaa kuinka polut ovat leventyneet ja lisääntyneet koronavuosien aikana. Maaston kuluminen suurten ihmismassojen alla on uskomatonta, toimitaan siis vastuullisesti ja kuljetaan valmiilla poluilla – vaikka kuinka tekisi mieli kävellä pehmeällä mättäällä.

Kevon luonnonpuistossa ei myöskään saa leiriytyä joka paikkaan – ainoastaan sille merkityille alueille. Vedenylityksiä vaellusreitillä on useampi joiden korkeus vaihtelee vuosittain, jopa viikottain sateista riippuen. Oman vaellukseni aikana syvin ylitys oli reiteen, haastavin oli pohkeeseen saakka mutta virtansa vuoksi hyytävän hankala.

Kevon luontoa pääsee kokemaan hieman vapaammin talviaikaan, kun hiihtäminen tunturialueella on vapaampaa. Guivin kautta kulkee tikutettu talvireitti, sen hiihdin helmikuussa 2022.

Tänä kesänä oli tarkoitus käydä mahdollisimman moni lähireitti lasten kanssa läpi. Olen kiireisen arjen vuoksi nykyään aktiivisempi instagramissa, ota @eramaanvaeltajatar seurantaan! Pian lataan YouTuben puolelle videon Urho Kekkosen kansallispuiston vaelluksestamme tältä kesältä ja parin viikon sisään lähden kahdeksan päivän vaellukselle erämaan syövereihin.

Lasten kanssa ulkoilu, Yleinen

Kolmevuotiaan ensimmäinen yöretki

10.7.202210.7.2022julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Tätä on odotettu! Pienin retkeilijämme odotteli jo päiviä ennen yöretkeä maltamattomana milloin päästään matkaan. Isoveljen seikkailut ovat varmasti kuulostaneet jännittäviltä pienen kolmevuotiaan mielessä.

Pakkasimme yhdessä ja jutustelimme mitä yöksi luontoon lähteminen tarkoittaa. Kävellään, pystytetään teltta (jonka kokoaminen on hänelle jo tuttua, kotipihassa yöpyessäni lapset ovat usein mukana pystytyksessä), syödään ja mennään iltapesujen kautta nukkumaan. Kerroin myös että teltassa voi olla jännittävää ja yöllä voi kuulla ääniä joita ei omassa huoneessa kuule.

En löytänyt kumpaakaan pienistä kerhorepuistamme joten tytär sai kannettavakseen kevyimmän repun mitä omistan. Sen hän sai täyttää itse, rakkaimmat pehmot ja hieno käsilaukku sujahtivat reppuun. Kun kyselin mitä käsilaukussa on hän näytti sieltä ponnarin ja paperitollon .

Hyvä että sain oman rinkkani selkään kun lapset jo juoksivat Skaidijärvelle vievää polkua pitkin kohti yöpaikkaa. Tupasvillat olivat kuulemma yhtä pehmeitä kuin kissamme Kinttaan karva. Sadevesien synnyttämiä mutaisia kohtia ei millään voinut väistää polulla ja suon ylittävillä pitkospuilla oli jännittävää kävellä.

Kolmevuotiaana on mielestäni oikein hyvä aloittaa yöretkeily. Taaperovaiheen ohittava lapsi alkaa olemaan jo hieman itsenäisempi ja jaksaa kulkea muutamia kilometrejä. Vanhemman turva on edelleen tärkeää, mutta silmät on oltava selässäkin pienen seikkailijan koetellessa taitojaan. Isosisaren läsnäolo tuo helpotusta, on seuraa jonka kanssa puuhastella ja leikkiä.

Kannoin tyttären muutaman kostean kohdan yli. Ajatuksena oli pukea lapsille kumisaappaat mutta vauhdikkaassa lähdössä jalkoihin eksyi vaelluskengät ja Reiman välikausikengät. Hellejakson päätteeksi ukonilmat ja rankat sateet olivat nostattaneet soiden vesimäärää huomattavasti.

Skaidijärven laavulle päästessämme pystytimme ensin teltan jotta iltatoimien aikaan ei tarvitsisi huolehtia majoitteesta. Kannoin kaikkien makuupussit, omat ja tyttären vaatteet sekä ruokapuolen. Poitsu kantoi omat varusteensa.

Iltapalaksi oli tarjolla monenlaista sorttia. Ei ole mitään inhottavampaa kuin herätä nälkään teltassa! Jälkiruoaksi tekaisin letut kevättalvella ostamallani Primuksen Omnifuelilla, vitsi että on kätevä keitin. Kaminassa paisteltiin makkaraa, välillä oli pakko käydä viilentymässä ovella. Samalla sai ihailla kauniita tunturimaisemia.

Hieman harmaita hiuksia aiheutti sotkuinen kota. Meitä ennen kodalla ollut oli vieraskirjan mukaan vähän siivoillut, meille jäi silti lakaistavaa ja roskien keräämistä. Ihmiset, siivotkaa jälkenne. Arvostakaa näitä retkeilykohteita joita saamme käyttää!

Suosittelen ensimmäisen yöretken kohteeksi paikkaa jossa on käymälä. Kota, laavut tai autiotuvat toimivat hyvinä sääsuojina ja ruokailupaikkoina.

Iltatoimet hoidettiin ulkona. Seurailimme saderintaman kehittymistä kauempana Norjan puolella. En ollut paljoa selaillut säätiedotusta, aamuyöksi lupaili sateita.

Pienemmän nukahtamisessa meni arvatenkin hetki, joka on täysin ymmärrettävää. Harmiksemme hänen ensimmäistä kertaa käytössä ollut Haltin 500 pump matress vuosi, pumppasin sen uudelleen täyteen tarkistettuani pumpun ja venttiilin olevan kiinni. Lapsen nukahdettua totesin patjan vuotavan edelleen.

Molempien nukahdettua kuuntelin kuinka poro jolkutteli teltan viereen roukumaan. Lokit kaakattivat ja riekot käkättivät. Luonto aloitti konserttinsa. Onneksi lapset eivät heränneet!

Yö oli levoton. Harmitti tyttären puolesta hänen nukkuessaan tyhjällä patjalla, en tohtinut kuitenkaan herättää. Heräilin vähänväliä, neljän aikaan otin hereillä käyneen pienen omaan makuupussiini nukkumaan. Lopulta molemmat nukuimme omissa pusseissa patjallani.

Yö oli lämmin, joten lapset pärjäsivät ilman kerrastoja tai pipoja yön yli.

Näin unta särkevästä selästäni. Inhottavaa kun selkäkivut riivaavat niin kotona kuin ulkona nukkuessakin.

Aamulla puettiin sadevaatetta päälle pisaroiden ropistessa teltan kattoon. Oli luxusta tehdä aamiainen kodan suojissa.

Lähes kaikki varusteemme kastuivat purkaessamme telttaa. Tyhmänä vaihdoin sadehousut pois sateen hellittäessä hetkeksi ja kastuin läpimäräksi kuoritakkia lukuunottamatta.

Kyllähän se niin on, että mitä enemmän lasten kanssa retkeilee sitä innokkaammin hekin näyttävät suunnittelevan uusia retkiä. Yöretkien kohokohta vaikuttaa toiselle olevan retken jälkeinen päiväsauna kun toinen vasta alkaa hahmottamaan kokonaisuutta.

Tämän yöretken perusteella olemme pian suuntaamassa toiselle yhteiselle telttaretkelle! Tyttären makuualusta täytyy reklamoida sitä ennen.

Heräsikö kysyttävää yöretkestä? Heitä kommenttia postaukseen tai ole Instagramissa yhteydessä @adventurelandansku

Lasten kanssa ulkoilu, Retkeilykohteet

Lampaat Välimaan saamelaistilalla

5.7.2022julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Välimaan saamelaistilan historiasta löydät lisää tietoa blogipostauksestani tai Luontoon.fi- sivustolta

Metsähallituksen Lammaspaimenviikoilla sadat ihmiset hakevat paikkaa päästäkseen johonkin kahdestatoista (2022) paikasta hoitamaan lampaita. Viikon hintaan sisältyy majoitus ja lammaspaimenen tehtäviin kuuluu tilan karvaisista asukeista huolehtiminen kansallispuistoissa sekä suojelualueilla.

Yksi lammaspaimenviikkojen kohde on Utsjoen Välimaan saamelaistila joka on perustettu vuonna 1858. Tilaa on vuosien saatossa kunnostettu paikallista historiaa arvostaen.

Pysähtyessämme Välimaalle olimme varmoja etteivät lampaat ole vielä saapuneet tilalle. Oli hiljaista, vain polulla lojuvat papanat kielivät lampaiden liikuskelleen pihapiirissä lähiaikoina. Lapset kävelivät innoissaan kohti lampaiden suojaa, mitä lähemmäs he pääsivät sitä useampi kiinnostunut pää pilkahti suojan ovesta ulos.

Pysähdyimme kauemmas piilosta antaaksemme lampaille tilaa tutkia tilannetta. Viime kesänä lampailla kesti jonkin aikaa lämmetä vierailijoihin, nyt yksi rohkea yksilö tallusteli suoraan luoksemme rapsuteltavaksi. Sen kaverit tyytyivät syömään suojan lähistöltä, tarkkaillen tilannetta etäämmältä.

Luoksemme parkkeerannut lammas oli kovassa rapsutuspulassa. Se antoi kaikkien rapsuttaa itseään tyytyväisenä paikoillaan seisten.

Välimaan saamelaistila on retkeilijöille avoin maksavista majoittujista huolimatta. Vaikka osa lampaista olikin kesympiä, on suotavaa olla etenkin lasten kanssa rauhallinen ja antaa niille tilaa elellä stressittömästi. Sosiaalinen lammas seuraili yhtä lapsista aikansa ja liittyi lopulta muiden seuraan jolloin päätimme vierailumme.

Lampaiden lisäksi tilalla riittää tutkittavaa rakennusten ja pihapiirin kasvuston seurassa. Rakennukset ovat lukittuina, mutta ulkoa käsin pääsee hyvin näkemään niiden taidokasta parisataa vuotta vanhaa rakennustapaa ja materiaalien käyttöä. Tilan takaportista pääsee suoraan Tenojoen rantaan jossa retken päätteeksi voi vaikka pulahtaa uimaan. Tilan sauna on vain paimenten käytössä.

Suosittelen tilalla käyntiä tuulisena päivänä, etenkin tänä kesänä. Hyttysiä on paljon eikä suihkutettavat hyttysmyrkyt tunnu jeesaavan. Avotunturilla tilanne on taas eri kuin täällä jokilaaksossa, siellä tuuli pitää suurimmat parvet loitolla.

Lasten kanssa ulkoilu

Kevään ensimmäinen retki – Skaidijärvi

29.5.202229.5.2022julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Kevät on edennyt Utsjoella uskomattomaan tahtiin! Lämpimät päivät ja vesisateet saivat tunturijoet sulamaan sekä ujosti kurkistelevat silmut esiin vauhdilla. Ei ole kauaakaan kun harmittelin ettei vielä pääse korkeammalle avotunturiin kuivin jaloin kävelemään, nyt meinaa iskeä kiire jotta ehtisi saada kotipihan kuntoon kesäksi retkien tieltä.

Pulmankijärventien varrella sijaitsevan Skaidijávrin retkeilyreitin polku oli sopivasti sulanut viikonlopun retkeämme varten. 5,8 kilometrin rengasreitin sijaan kävelimme Isonkivenvaaran parkkipaikalta kolmen kilometrin edestakaisen reitin kolmevuotiaan tahtiin. Poitsu viiletti edellä välillä juosten, ei ole epäilystäkään etteikö hän jaksaisi kesän vaellukselle laskemiani päivämatkoja.

Lapset juoksivat ensimmäiset parisataa metriä merkittyä reittiä pitkin jonka jälkeen he innostuivat seikkailemaan alueen suurilla kivillä. Niissä ja maassa makaavien lahojen puiden tutkimisessa riittää tekemistä.

Tammikuun lopulla syntyneelle kolmevuotiaalle retki oli ensimmäinen kun häi sai (joutui) kävelemään koko matkan. Olin yllättynyt miten helpolla pääsin, syliin halutessaan pidimme tauon, ihmettelimme luontoa ja jatkoimme matkaa. Viivyttelimme jännillä kivillä kiipeillen ja matelimme.

Polku oli yllättävän hyvässä kunnossa. Skaidijärven reitin vakituisten kosteiden kohtien lisäksi ei ollut kuin yksi sulamisvesistä täyttynyt kuoppa jonka saimme kiertää. Mielestäni reitillä pärjää hyvin lenkkareillakin, vain kodan läheisyydessä oleva kosteikko saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia. Pitkospuut ovat lyhyet ja retkeilijöiden väkertämät lisäaskelmat vaativat pientä seikkailunhalua mikäli mielii päästä perille saakka kuivin jaloin.

Vaelluskengät ovat hyvät peruskengät retkeilyyn. Vaikka omani ovat tukevimmasta päästä, tykkään rullailla niillä maastossa kuin maastossa ilman kantamuksiakin. Lapsilla oli kumisaappaat ja hyvä näin, mutaiset rapakot vetivät luokseen ihmeellisen voimakkaasti.

Vaikka aurinko paistoi, sää oli vielä aamun sateiden jäljiltä viileä. Tyttären softshellhaalari ja pojan softshelltakki sopivat hyvin retkeilyvaatetukseksi. Usein lapsilla on ulkovaatteiden alla ihan perus trikoo-/puuvillavaatteet, jos liikkumista on enemmän tai keli on kylmempi käytämme teknisiä kerrastoja.

Skaidijärven rannalla pilkittiin. Toiminta tosin loppui lyhyeen hermomamman iskiessä paikalle käskiessään kalastajien poistumaan rantaviivalta. Lähinnä nuoremman kalastajan kivellä keikkuminen ja mahdollinen vaatteiden kastelu hermostutti.

Evääksi nautittiin kauppareissulta napatut pienet herkut, kotoa lähdettiin vatsat täynnä. Arvuuteltiin mikä lintu äänteli kauempana rannalla ja bongattiin kaksi piekanaa lentämässä ympyrää yläpuolellamme. Muita lintuhavaintoja olivat tunturin vakipiippaajat kapustarinnat sekä epäilyttävästi lähettyvillä lentelevä tunturikihu. Tunturikihuja tavattaessa tuntuu aina, että niillä on pesä jossain lähettyvillä.

Ymmärrettävästi paluumatkalla iski pieni väsymys. Enemmän taukoja tarkoitti tarkempaa maastoon tutustumista, maassa ja kivillä makoilua. Isoveljen seikkailut saivat pienemmänkin jaksamaan ja pian taas juoksenneltiinkin pitkin poikin kiveltä toiselle niin että mammaa taas kauhistutti.

On erilaista retkeillä yhden kolmevuotiaan kuin kolmevuotiaan ja seitsemänvuotiaan kanssa. Poitsun ollessa pienempi (tsekatkaa ihmeessä oikean sivupalkin ”kirjoitukset” kohdasta vanhempia postauksia poitsun pikkulapsiajalta) juttukaverina olin vain minä ja puolisoni, nyt pienempää edellä vetää reipas isoveli. Kummasti toisen lapsen läsnäolo auttaa jaksamaan pidemmälle.

Paluumatkalla vierailtiin vielä muutamalla kiviröykkiöllä ja tunnistettiin muutamia papanoita matkan varrelta. Retkemme sujui niin hienosti, etten malta odottaa seuraavaa kertaa kun suuntaamme jollekin toiselle helpohkolle retkeilyreitille patikoimaan.