Alkutalven pilkkireissut

DSC_6317
DSC_6316

Voi kuinka sitä kaipaakin kevättalven aurinkoisia, jopa lämpimiä pilkkipäiviä!

Keväällä hanki kantaa, moottorikelkan jälki on valmis ja aika tuntuu lentävän jäällä kykkiessä. Pilkkiminen on itselleni sivuseikka suunnatessamme koko perheen voimin tunturiluontoon viettämään laatuaikaa yhdessä. Haahuilen pitkin jäätä, käyn välillä tökkimässä pilkkiäni ja vietän aikaa lasten kanssa läheisessä rinteessä.

Siksi en varmaan saakkaan paljoa saalista.

Lunta on ollut tänä vuonna enemmän kuin viime talvena näihin aikoihin joten mahdollisuus päästä kotipihastamme ylös erämaahan on ollut helpompaa. Lähistöllä ei mene merkittyä uraa (Utsjoella moottorikelkalla paikallinen luvanhaltija pystyy ajamaan urien ulkopuolillakin, lukuun ottamatta muutamia rajoituksia) joten jälki on tehtävä itse jyrkkään rinteeseen, eikä se ole muutaman päivän homma!

Onneksi löytyy henkilöitä jotka jaksavat tuota uraa ylläpitää. Jos itse lähtisin ajamaan uraa, olisi varmaa että kelkkani olisi armottomassa jumissa.

DSC_6316
DSC_6322

Olen ollut nyt kolmisen kertaa mukana pilkkireissuilla. Kevääseen verraten keskitalvella erämaahan suunnatessa valmistelu on tarkempaa, keli on armottomampi. Nyt kovat tuulet ovat piinanneet jo toista viikkoa, vaikka pakkasmittari näyttää alle kymmentä kylmyys on purevaa. Mukana kulkee makuupussia sekä varavaatetta jotta paleltumiset saadaan minimoitua. Kasvojen väritystä seurataan, kysellään paleleeko varpaita tai sormia. Pysytään liikkeessä, kannustetaan leikkimään ja juodaan lämmintä kaakaota.

On ihmeellistä miten pian kolme täyttävä taaperokin jaksaa painaa menemään. Talvinen luonto on täynnä uusia seikkailuja, erilaisia maastonmuotoja, tuulen puhaltamia hankia ja kiipeilykiviä. Isompi jo handlaa homman, pilkkii ja puuhastelee omiaan. Hänen jalkansa yltävät jo kelkan astinraudoille joten moottorikelkalla ajaminen rajoittimella sekä aikuisen valvomana on ehkä mielenkiintoisinta puuhaa ikinä!

DSC_6338
DSC_6343
DSC_6351

Pilkkipäivään kuuluu myös totta kai tulien teko reen perässä olevaan grilliin. Lämmin purtava antaa mukavasti energiaa ja kroppa jaksaa pysyä lämpimänä.

Ensimmäisellä yhteisellä pilkkireissullamme oli enemmän pakkasta ja oli lähes pakko puuhastella lämpimikseen. Kaivoimme lasten kanssa tuulensuojan jäälle ja poitsun kanssa kävin moottorikelkalla kaamoksen viimeisen päivän kunniaksi katsomassa korkeammalla joko auringosta olisi nähtävillä mitään. Ei ollut.

Viimeisimpään pilkkireissuun kuului paljon kelkan ja reen kaivelua rinteestä, paksu lumikerros oli peittänyt uran. Vaikeuksien kautta voittoon ja pian oltiinkin pilkkijärvellä. Rautua alkoi nousta heti, en ole aikaisemmin ollut mukana kun avannosta on noussut niin monta suurta yksilöä!

DSC_6358
DSC_6361

Kotimatkalla vähintään taapero ottaa torkut reen suojissa. Pilkkireissut ovat rankkoja, saman päivän aikana tuskin jaksaa muuta tehdä kuin syödä ja käydä pesulla.

Vaikka ulkona sää on keväinen plusasteineen, vielä saadaan odotella kevätkelejä. Vesisateen myötä tammikuinen hanki kovettuu pakkasten tullessa ja saadaan kunnon hankikanto. Hangen kovettumisella on hyvät ja huonot puolensa, esimerkiksi porojen ruoansaanti hangen alta vaikeutuu.

Seuraavassa postauksessa fiilistelläänkin seuraavaa yöretkeä.

Kiilopäällä lasten kanssa – Poropolku pyörällä & kävellen

DSC_5744

Elokuun kohokohta oli ehdottomasti kahden yön mökkireissumme Kiilopäälle. Juhiksen ollessa omalla poikien reissullaan päätin käyttää yhteisen ajan lasten kanssa hyödyksi ja pakkasimme pojan läskipyörän mukaan suunnatessamme Urho Kekkosen kansallispuiston reunamille. Alunperin olin varannut meille huoneen hotellista, mutta koska koiranvahtia ei ollutkaan mukaan lähti myös Kiiski, saimme vaihdettua huoneen tunnelmalliseen Lapin mökkiin.

Ainoastaan Kiilopään valloitus jäi väliin sateisten päivien takia. Hyvin varustautuneina ulkoilimme paljon, tutustuimme Prospektorin kaivokseen (linkki Luontoon.fi – sivustolle) ja Saariselän kummituskämppään (linkki Retkipaikka.fi artikkeliin). Vietimme enemmän aikaa ulkona kuin sisällä, kokeakseen mahdollisimman paljon Saariselkä – Kiilopää alueella tulisi varata useampi päivä vierailulle.

Kiilopäällä on monia teemallisia lähireittejä jotka sopivat monenlaiselle retkeilijälle. Ensimmäisenä iltana kiersimme kilometrin pituisen Vasapolun jonka kaksivuotiaskin jaksoi kävellä hienosti. Reitit kulkevat Saariselän ja Kiilopään läheisyydessä.

DSC_5747
Tarkista, saako reitillä maastopyöräillä!
DSC_5743
Reitit ovat hyvin merkityt

Pisimmälle patikalle suuntasimme 5,3 kilometrin pituiselle Poropolulle. Polku on sallittu maastopyörällekin joten poika pääsi testaamaan taitojaan erilaisilla pohjilla. Saariselkä- Kiilopää- alueella saa maastopyöräillä vain niille tarkotetuilla poluilla, tarkistathan ennen polulle suuntaamista saako sillä pyöräillä.

Poropolku starttasi Kiilopään lähtöportilta, hieman haastetta tuotti alun muuttunut reititys. Pyöräily vasta kuluvalla polulla oli juurien ja vaivaiskoivikoiden takia haastavaa, taluttamalla pyörää päästiin vaikeimmat kohdat läpi. Vanha ura kulki uuden läheisyydessä, ilmeisesti reitin kosteuden takia se reititetään uudelleen? Uudenkin polun varrella oli haastavahko vedenylitys, jossa lenkkikengät kastuivat ja lapsen sai kantaa puron yli.

Pienempi kulki osan matkasta rinkassa. Kolean ja sateisen sään takia häntä paleli, pienellä kannustuksella pienikin jaksoi taapertaa tunturimaastossa hienosti!

DSC_5755
DSC_5750

Mun sielu lepää tunturijokien varsilla. Polulla riitti ihmeteltävää, poroaitaa korjaamassa olleet poronhoitajat mönkijöineen saivat kaksi silmäparia kiinnostumaan puuhistaan.

Reitin ongelmana olli puutteellinen kartoitus. B-barkin sovelluksesta ei löytynyt Poropolkua merkittynä ja Luontoon.fi- sivuston kartasta sai juuri ja juuri erotettua korkeuserot. Reitti alkoi hieman epäilyttää noustessamme Ahopäälle, olisin kartasta tahtonut tarkistaa miten reitti jatkuu tunturin rinteessä, jaksaisiko poika pyöräillä takaisin Kiilopäälle.

Avustin pyörän hinaamisessa ylös. Polun korkeimmalla kohdalla pidimme evästauon, polun jatkokin erottui alamäessä ja huoli siitä, ettei poika jaksaisi pyöräillä takaisin katosi.

DSC_5765
DSC_5767

Poika pyysi lupaa jatkaa matkaa pyöränsä kanssa alamäkeen, muistutin ettei polulta saa poistua ja poroilla merkittyjä reittimerkintöjä tulee seurata. Ei mennyt kauaa, kun hän katosikin pyöränsä kanssa alamäkeen.

Taapero valitteli kylmää joten laskin hänet maahan kävelemään. Tallustelimme hitaasti mäkeä alas, tyttö kahlasi lenkkareineen puroissa, kyselin eihän kengät kastu läpi -”EI”. Mitäpä sitä kieltämään, kun mökissä oli kuivauskaappi ja matkaa jäljellä vain muutaman kilometrin verran.

Huoli siitä, miten poitsu on pärjäillyt mäessä nousi kun etäisyytemme kasvoi. Vastaan tuli vaeltaja, en tohtinut kysäistä häneltä onko kaaharia näkynyt hänen puhuessaan puhelimessa. Pian mutkan takaa kuuluikin huhuilua ja poika seisoskeli pyöränsä kanssa meitä odotellen. Hän oli laskenut koko mäen alas pysähtymättä! Olin ylpeä taitavasta pyöräilijästä, polun kivikkoisuus vaati keskittymistä.

Reitti helpottui ja pyöräily sujui kyydistä nousematta perille saakka. Tyttökin tahtoi takaisin rinkkaan väsyttyään kävelyyn, hänkin jaksoi yllättävän kauan kävellä!

DSC_5770

Saapuessamme poroaidan portille katsoimme yhdestä kartasta missä olemme ja mihin suuntaan pitäisi lähteä. Poika osasi pienellä ohjeistuksella näyttää missä suunnassa maali sijaitsee. Kiilopään tunturikeskuksen leikkipuistossa vietimme hetken ennen mökille paluuta.

Poropolku sopii hieman isommille, luonnossa liikkumaan tottuneille lapsille. Jyrkän nousun takia on kuitenkin varauduttava kantamaan pienempiä ja tunturiolosuhteiden takia mukaan on varattava lämmintä viileämpinä päivinä. Reitti toimii talvella lumikenkäreittinä. Reitin kosteuden takia vedenkestävät kengät tulevat tarpeeseen.

Lähteenä käytin Luontoon.fi sivuston artikkelia Urho Kekkosen kansallispuiston reiteistä (Linkki https://www.luontoon.fi/urhokekkosenkansallispuisto/reitit)

Yöretki Kevon luonnonpuiston Silkeájalle

Kevon luonnonpuiston järjestyssäännöt löydät tästä Metsä.fi- sivuston julkaisusta. Niihin on hyvä tutustua ennen luonnonpuistossa retkeilemistä.

IMG_20210807_181517__01

Elokuun ensimmäinen retki tehtiin Kevon luonnonpuiston pohjoispään leiripaikalle Silkeájalle (karttapaikka.fi linkki). Silkeája on parkkipaikalta 2,5 kilometrin päässä ja on maastoltaan haastavahko kivikkoisen pätkän kohdilla ennen Bálddotjärviä.

Kenestupien parkkipaikalta nousevat reitin ensimmäiset (tai viimeiset, riippuu kummasta päästä reitin aloitat!) portaat, ja portaitahan Kevolla riittää (suosittelen lukemaan postaukseni Kevon luonnonpuiston vaelluksesta, linkki). Poitsu kauhisteli portaita ja hämmästyi entisestään kertoessani kauempana olevan yli kolmensadan askelman portaat. Niille emme onneksi yöretkemme aikana päätyneet.

Lähdimme kävelemään kuuden maissa. Oli lämmin ja pidimme pieniä juomataukoja mäntymetsän suojissa, poikkesimme hieman polulta ennen Kevon luonnonpuiston rajaa ihastelemaan kelopuita, joita reitin varrella oli muutamia. Samalla kertasimme puun elämänkiertoa, lahottajien tehtäviä ja kelopuun syntyä. Kelopuut ovat metsien selviytyjiä, ihan joka puulla ei ole mahdollisuuksia kelottua ja seistä paikoillaan satojakin vuosia.

IMG_20210807_182906__01
IMG_20210807_184552__01

Kevon luonnonpuistoon astutaan juhlallisesti kolisevan poroaidan portin läpi. Lahonneet pitkospuut ja suuret polun ympärillä uinuvat kivet toivat jännitystä patikkaan.

Leiripaikka on pienen järven rannalla koivumetsän suojissa. Leiripaikalla on nuotiorinki, halkovaja sekä käymälä. Telttapaikkoja on useampi.

Silkeájan leiripaikalla etsimme ensimmäiseksi tasaisimman paikan teltalle. Odotimme innoissamme pian saapuvaa seuraa, Erätoveri ystävineen olivat juuri saapuneet parkkipaikalle.

Ehdimme paistella iltapalat nuotiolla ja koota teltan ennen kuin he saapuivat perille. Paistelimme makkarat ja kauan himoitun suklaabanaanin joka oli suuri pettymys -raakasuklaa maistui kamalalta sen välissä! Mikä virhe! Onneksi oli kaakaota ja tuc- keksejä paikkaamaan herkun puutetta.

IMG_20210807_193828__01
IMG_20210807_205308__01
IMG_20210807_205420__01

Kaunis laskeva aurinko loi tummaa valoaan koivumetsään. Nuotio paloi viimeisiään kuullessamme iloista höpötystä polulta, seuramme oli saapunut.

Ilta kului iltatoimia tehdessä, poitsu vetäytyi makuupussiinsa alkuillasta jäädessäni lähistölle jutustelemaan naisten kanssa. Olen kaivannut iltasella leiripaikassa istuskelua ja jutustelua! Yksin kulkiessa en ole hoksannutkaan kuinka mukavaa seura ennen nukkumaanmenoa onkaan.

Kyykkäsin hetken ennen makuupussiin vetäytymistä, olin nukkunut edeltävän yön kotipihassa taaperon kanssa, joka kylläkin päätti jatkaa uniaan sisällä, yö oli ollut yllättävän kylmä enkä ollut hoksannut ottaa mukaan lämpimämpää makuupussia. Unten rajamailla säikähdin kahinaa metsästä, kauempaa kuuluvan vetoketjun ratinan perusteella päättelin naapuritelttojen asukkien kömpineen nukkumaan. Heräilin pari kertaa tarkistamaan poitsun voinnin, tämä nukkui täyttä häkää vaikka itseäni hieman palelsi samanlaisessa makuupussissa villapaita päällä…

Aamulla heräsin niskat mutkilla, teltassa nukkumisen huono puoli on herkästi jumiin mevä yläkroppa josta seuraa poikkeuksetta päivien päänsärky.

Aamupalaksi olin pakannut minigrip-pusseihin mysliä ja muroja maitojauheessa, sekaan lisäsin vain veden ja tadaa- maistuva aamiainen oli hetkessä valmis. Kaunis aurinkoinen ilta jatkui vähintäänkin yhtä kauniilla aamulla, kahvikupponen puisen pöydän äärellä oli arjen lottovoitto.

Emme pitäneet kiirettä pakkaamisen suhteen, loppukesästä viileät ja kosteat yöt saavat sumun nousemaan, josta teltta oli kerännyt kosteutta ulkokankaan sisäpintaan yön aikana.

Päivästä oli tulossa lämmin. Tarkoituksenani oli kuvata paluumatkalla maisemia polulta, akun loputtua puhelimestani sain tyytyä tallentamaan tunnelman vain mieleeni.

Muut postaukseni Kevon luonnonpuiston Silkeájasta

Kesäretki Fielmmajávrille

Ajatellessani Fielmmajávrin avolaavua mieleni valtaa pakkanen ja kaamoksen värittämä taivas.

Avolaavulle pääseekin parhaiten hiihtämällä Nuorgamin huollettua latua (lisätietoa ladusta InfoGIS Utsjoki-sivulta). Kartan avulla paikalle on helppo hiihtää kumpareiden yli avotunturissa.

Karttapaikka.fi -linkki Fielmmajávrin laavulle
Aikaisemmat postaukseni Fielmmajávrilta

DSC_5605
DSC_5609

Kesän kamalien helteiden päätyttyä pääsimme viimein retkeilemään koko perheen voimin. Kohdevalinta oli poikkeava, yleensä olemme päätyneet helposti saavutettaviin paikkoihin. Nyt retkikohteiden suosio on ollut kova joten päätimme patikoida syrjempään ja hiljaisempaan paikkaan.

Jätimme automme Pulmankijärventien varteen Isonkivenvaaran levikkeen ollessa täynnä autoja.

Fielmmajávri on kodan pohjoispuolella, kota on pienemmän suolammen rannalla. Järven yksityismökille menee mönkijäura jota seuraamalla pääsee sähkölinjan alla nököttävälle laavulle. Mönkijäura katoilee välillä, kartta on ehdotonta ottaa mukaan tuntemattomalle kohteelle kulkiessa.

DSC_5611
DSC_5613

Kuljimme soiden yli Bohttovárrin alapuolelle, jonka jälkeen pieni polku johdattaa suoraan laavulle. Sitä ympäröivät pienet kumpareet olivat lasten mieleen, jopa pienin kiipeili niillä siihen pisteeseen saakka että hänet täytyi noutaa hurjista seikkailusta hieman rauhallisimpiin. Vanhempia hirvitti, häntä ei.

Laavulla on käymälä ja puuvaja. Puuta ei ole paljoa, otimme laavulta muutaman puun sytyttämään nuotiossa makoilleet osittain palaneet halot. Paikalle kannattaa varautua ei-paistettavin eväin.

Laavua ympäröivä luonto on hyvin kiehtova kumpareidensa, toukkien tuhoaman kuolleen koivumetsän ja kauniin, pienen puron ansiosta. Telttapaikkaa ei Fielmmajávrin laavun välittömässä yhteydessä ole.

DSC_5614
DSC_5618
DSC_5621

Paistelimme nuotiolla hodareita, jotka olivat aikuistenkin mieleen! Yksinkertaisuus ja nopeus ovat lasten kanssa retkeillessä huomattava helpotus.

Istuskellessamme hiljaa kuuntelimme porokellon kilkatusta. Nuotio pyöritti savua ja vesi kiehui hiljalleen nokipannukahveja varten.

Nautin yhteisestä ajasta laavulla. Kävin pienimmän kanssa kahdestaan tutkimassa suota, vielä ennen lähtöä lapset juoksentelivat kiljahdellen pitkin lähiympäristöä – retki oli menestys!

Paluumatkalla seurailimme mönkijäuraa kahden kasteltua kenkänsä suossa. Kenkävalintamme olivat värikkäät – minulla vaelluskengät, yhdellä kumisaappaat, kahdella (joista toinen matkusti kantorinkassa) goretexit ja yksi oli lähtenyt matkaan lenkkareissa. Voitte arvata keiden kengät hörppivät suovettä.

Lämpimänä kesäpäivänä retkeilyvaatetuksemme ei muutenkaan osunut kohdilleen. Lämpöä oli +24 astetta, olin pukeutunut kuoritakkiini ja merinovillapaitaan. Lapsilla oli takkien alla paksut paidat ja jaloissaan ulkoiluhousut pitkiksillä. Nappiin meni.

DSC_5624
DSC_5627
DSC_5628

Lapset poimivat satunnaisia kypsiä hilloja, kantorinkassa prinsessan tavoin matkustanut sai herkut suoraan suuhun, mitenkä muutenkaan. Isosiskon ja veljen silmäterä!

Uskon Fielmmajávrin retken jääneen heille hyvin mieleen kesän muiden rientojen ohella. Vaikkei retki välttämättä ole lapsen silmissä verrattavissa tivolireissuun, antoi yhteinen hetki nuotion äärellä heille tilaisuuden vain olla, odotella ja nauttia rauhasta. He eivät ehkä sitä itse hoksanneet, luonnossa vietetyt tunnit antoivat hyvät ja rauhalliset yöunet kaikille.

Etenkin kun kesälomani meni helteissä sulaessa, Tenojoella viilentyessä retkeä oltiin odotettu. Kesä-heinäkuussa teimme muutamia pienempiä pistoja kohteisiin joille ei tarvinut paljoa kävellä, voisin tehdä seuraavaksi postauksen kesäloma-aktiviteeteistamme Utsjoella ensi kesää ajatellen!

Yötön yökin loppui. Syksyä kohti mennään.