Pääsiäispäivä lasten tahtiin

DSC_7960 DSC_7958
DSC_7965
Jo aikaisin aamulla suunnattiin Kaldoaivin erämaan puolelle pienelle pilkkijärvelle kalaan. Lapset odottivat reissua innoissaan, mukana oli pikkukelkasta lähtien roinaa joilla lasten aika saataisiin kulumaan tunturissa.

Tunturia ympäröi sankka sumu, joka hiljalleen loittoni järven yltä. Ei mennyt aikaakaan, kun se jo palasi uudelleen ympärillemme ja jälleen loittoni hiljalleen kaukaisuuteen. Kala söi auringon pilkahdellessa taivaalta, lapset olivat villeinä sätkivien rautujen hypähdellessä jäällä, kunnes kalojen elo hiljeni yhtä nopeasti kuin syöntikin.

DSC_7972 DSC_7974
Pulkkailu ei kauaa innostanut upottavassa hangessa ja pieni kelkkakaan ei pysynyt käynnissä niin kauaa, että sillä olisi pystynyt ajamaan. Lapset istuskelivatkin isompien kelkkojen kyydissä ja leikkivät ajelevansa ympäri erämaata – välillä jumiin jääden jolloin aina toinen kävi vetämässä suksesta, jolloin kelkka irtosi ja matka jatkui.

Nuotiolla nautittiin makkarat ja juotiin kahvit. Pikku-J dippaili sinappia kannolta ja joi siskonsa kanssa vaarin tuomaa teetä. Kalakin alkoi jälleen syödä ja seurattavaa riitti.

Sohjokauhat saivat kyytiä lasten kaivellessa pilkkireijistä sohjoa ylös, muutamat jäiset taideteoksetkin saatiin aikaan märkien hanskojen kera.
DSC_7989 DSC_7978
DSC_7993 DSC_7991
Päivää jatkettiin myöhemmin pulkkamäessä auringonlaskun värjätessä maisemat oranssin kirjaviksi. Mitä alemmas aurinko laski, sitä kylmempi meille tuli ja hiljalleen lähdimme lipumaan lämpimiä petejä kohti.

Meidän pääsiäinen kului ulkoillessa, päivät menivät vauhdilla ohi ja pian sitä taas istuinkin auton ratissa ja ajelin kohti Rovaniemeä. Tämän viikonlopun aikana aijon viimeinkin suorittaa sen kauan haaveiltun Kuoppilaksen hiihtoreissun, toivotaan että säät suosivat.

Jos kaikki menee niin kuin on suunniteltu, mulla on enää viisi kokonaista koulupäivää jäljellä, jotka on jaettu kahdelle eri käynnille! Kohta tämä kiireinen kevät on ohi ja viimeinkin loppuu tämä Rovaniemellä hyppääminen ja valmistun lähihoitajaksi oppisopimuksella.

Aurinkoista kevättä teille kaikille!

Pakkaspäivä Jeagelveaijávrilla

DSC_7403 DSC_7404
DSC_7410 DSC_7412
Hyrr!

Paleltaa edes katsoa näitä kuvia! Toissa lauantaina pakkasta oli lähemmäs 20 astetta, tuulta vain nimeksi. Oltiin pukeuduttu kaikki lämpimästi ja oletettiin että pärjättäisiin pakkasessa ilman suurempia ongelmia.

Lähdimme ajamaan Nuorgamintien varrelta ylös tunturiin. Jossain vaiheessa huomattiin, että Jesse- koira oli seurannut meitä J:n kotoa asti ja vaikka ikää seniorilta löytyykin, se jaksoi hienosti jolkutella perässä Jeagelveaijávrille asti.

Perinteisesti järvellä riisuttiin kypärät pois ja ryhdyttiin virittelemään pilkkejä paikoilleen. J:llä olikin nopeasti ensimmäinen suurempi kala kiinni, joka tietenkin pääsi irti ennen pinnalle nostamista…

Pikku-J juoksenteli Jessen perässä eikä näyttänyt merkkiäkään palelemisesta. Minulla toppatakki tuntui päästävän kylmää ilmaa lävitseen, käveleskelin ja lämmittelin itseäni ehkäistäkseni kylmän leviämisen.
DSC_7414 DSC_7421
DSC_7422
Edeltävien päivien kova tuuli oli muodostanut irtolumesta kovia dyynejä järven jäälle. Jään pauke osoitti pakkasen kiristyvän ja nopeasti huomasinkin varpaideni olevan täysin jäässä, eikä takin sisälle päässyt kylmyyskään hellittänyt.

Varpaani olivat jo täysin tunnottomat kun viimein kehtasin sanoa J:lle, että varusteeni eivät enää riitä pitämään minua lämpimänä ja pohdittiinkin mitkä kengät loppupeleissä olisivat sellaiset, joissa varpaani säilyisivät normaalin värisinä kovimmillakin pakkasilla. Safarin thermosaappani olivat ainoat, joissa varpaitani on alkanut paleltaa vasta tuntien pilkkimisen jälkeen, nyt ilmeisesti varpaani paleltuvat entistä herkemmin…

Tarkastin pikkuisen poskia vähän väliä, ja vaaleiden laikkujen ilmestyessä päätimme että on aika lähteä kiireellä kotia kohti. Pikku-J ei edelleenkään näyttänyt välittävän kylmästä, mutta ei pistänyt ollenkaan vastaan kun kerroimme lähtevämme kotiin.

Jesse poimittiin kyytiin järven toisesta päästä ja paluumatkan se matkustikin kelkan kyydissä. Skoarrajávrilla Pikku-J:kin kertoi palelevansa. Säästyttiin paleltumilta, mutta tuskinpa lähdetään pikkuisen kanssa enää yli -15 asteen pakkasilla tunturiin.

Onko teillä suosituksia kunnon kengistä, jotka pitävät sisätiloissakin sinertävät varpaat lämpiminä? Huopakumisaappaat on iso nou nou, Sorellit eivät ole pitäneet varpaitani lämpiminä ja nyt Safarin Thermosaappaat (kolme kokoa liian isot, puen niihin kolmet villasukat ilmavaralla) osottautuivat kylmiksi, vaikka vielä viime vuonna pärjäsin niillä loistavasti.

Ps. blogin Instagram-tilillä @Adventurelandlapland on arvio Oacin XCD 160 – karvapohjasuksien ensihiihdosta. Käykää kurkkaamassa! Bogiin suksista tulee testipostaus kunhan olen päässyt kokeilemaan niitä kovemmallakin hangella.

 

Lapsi mukaan tunturiin

DSC_4244 fisut
DSC_4455
Kun lapsi on niin pieni, ettei osaa vielä itse kertoa milloin on kylmä tai tehdä mitään sen eteen että pysyisi lämpimänä, täytyy aikuisen olla skarppina ja perillä lapsen voinnista.

Me ulkoillaan paljon koko perheen voimin ja vuosien aikana parhaimmat pukeutumisniksit ja keinot pitää lapsi tyytyväisenä hyisen rekikyydin aikana ovat selvinneet useiden reissujen jälkeen.
Reissun onnistumisen valmistelu alkaa heti kotoa. Pieni lapsi voi käyttää vielä vaippoja, joten juominen ja syöminen on ajoitettava sopivasti ennen lähtöä. Vaippa jalkaan, päälle kerraston asu, kelistä riippuen joko villahaalari tai fleecet (tai jopa säästä riippuen molemmat!) puetaan ylle, kaula vuorataan kaulurilla ja kypärämyssyllä, käsiin lapaset ja tumput…  Jalkaan villasukat, kengiksi pari kokoa isommat kengät jotta villasukkienkin jälkeen niihin jää ilmavaraa ja tilaa liikutella varpaita… Haalarin päälle vielä huivi suojaamaan kasvoja rekikyydin ajaksi, kypärä päähän ja lasit suojaamaan silmiä.

DSC_1523
DSC_1646 Joskus tilanteet voivat yllättää…

Kuulostaa paljolta! Tärkeintä on, että vaatteiden alla on tilaa liikkua ja liian täyteen ahdattu haalari päästää kylmän lävitseen. Vähän niinkuin aikuisellakin.
Reessä istuessa kylmä viima puhaltaa säästä riippumatta. Rauhallisessa tärinässä usein uni alkaa maittaa, ja pieni lapsi valahtaa alemmas visiirin suojiin nukkumaan päiväunia. Makuupussi on oiva väline suojaamaan kasvoja ja liikkumatonta kehoa. Takapuolen alla lämmittää poron- tai lampaantalja.

Usein lyhyeksi jääneet unet voivat änkyröittää, joten eväät ja mieleinen puuha ilostuttavat tunturissakin. Kuinka jännää onkaan syödä nuotiomakkaraa, tai maistella vuoltua kuivalihaa? Vähäsuolaisena vaihtoehtona toimii eväsleivät, piltin juotavat kiisselit ja pähkinät. Ruokatermoksiin saa valmiit ateriat, ei tarvitse kuin avata purkki, kaataa vaikkapa makkarakeitot astioihin ja syödä. Juominen on myös kylmällä säällä tärkeää.

Autiotuvan tai kodan läheisyys takaa lämpimät tauot kesken pilkkimisen. Kun suuntaamme lasten kanssa tunturiin, kohteemme läheisyydessä sijaitsee usein paikka jonne voi tarvittaessa hakeutua lämmittelemään ja tarvittaessa vaihtamaan kuivaa tai lämmintä ylle.

Lapsen ja mikseipä myös toisten aikuisten paljaiden poskien seuranta kannattaa. Paleltumat ilmestyvät kasvoille ensin punertavina ja muuttuvat myöhemmin vaaleiksi tunnottomiksi laikuiksi. Alkavia paleltumia voi ensihädässä lämmittää painamalla kasvot kämmenten suojiin, kotimatkalle ne on suojattava hyvin jotta ne eivät pääsisi pahentumaan ja tummumaan. Paleltunutta kohtaa voi myös hieroa hellästi jollain pehmeällä materialla.

Lisää paleltumien hoidosta Terveyskirjastosta.

Taaperomme posket ovat kuin omani- ne punehtuvat oitis pakkasessa. Valkoisia laikkuja emme ole niistä koskaan löytäneet, mutta yhden tuulisen pilkkikerran jälkeen hänen poskeensa ilmestyi A:n muotoinen punainen jälki, joka oli mahdollisesti syntynyt jonkun vaatekappaleen jäädyttyä ja painaneen hänen kasvojaan. Tässä on oltava siis todella tarkka! Kovalla tuulella emme edes lähde tunturiin, vaikka kylän pinnassa se tuntuisikin siedettävältä tunturissa se on paljon kovempi ja jäätävämpi.

DSC_4746
DSC_4874 DSC_4213
Liike on paras lääke kylmään. Kun varpaat alkavat jäätyä, on aika vauhdikkaammalle leikille. Lumihangessa tarpominen nostattaa sykettä ja lämmittää. Pieni varvasjumppa saa veren virtaamaan kylmiin varpaisiin ja saa aikaan kovaa kipua – sitä voi hoitaa tulehduskipulääkkein tarvittaessa. Toisin kuin ajatellaan – paleltunutta kohtaa ei saa puristaa! Kuinka moni myöntää puristavansa jäätyneitä sormiaan? Hep.

No entäs se vaippa? Jos käy hassusti ja vaippa uhkaa falskata, kätevin tapa vaihtaa se on ottaa mukaan teippivaippoja, jolloin kaikkia vaatteita ei tarvitse riisua. Autiotuvan tai kodan läheisyys on tässäkin asiassa hyvä, muuten voi pikkuiselle tulla kylmät paikat! Jos pahin mahdollinen on tapahtunut ja vaatteet haalarin alla ovat kastuneet, luultavasti itse suojaisin lapsen makuupussilla rekeen ja veisin suorinta tietä kotiin, mikäli suojaisaa paikkaa vaatteiden vaihdolle ei löydy.

Ja turvallisuus ennen kaikkea! Kypärä on oltava myös reessä istujilla. Lapselle turvallisin paikka on edessä visiirin takana, aikuisen vieressä tai sylissä. Kelkalla rekeä vetäessä nopeusrajoitus on 40km/h, lasten ollessa kyydissä on parempi ajaa töyssyisessä maastossa hitaammin. Reessä istuminen kun muutenkin on todella töyssyistä puuhaa.

Näin me menettelemme kun lähdemme lasten kanssa tunturiin. Minkälaisia toimintatapoja teillä on?

Postaus vanhan blogin puolella taaperon pukeutumisesta

Pakko mainita loppuun, meillä on tänäkin vuonna (käytetyt) Ticket Outdoorin ja Didricksonin haalarit. Suosittelen ehdottomasti! Ticketeissä on paljon tilaa, viime vuoden haalarissa oli jopa irroitettava fleecevuori ja Didricksonin haalareissa on paljon heijastimia. Jopa käytettynä ne toimivat loistavasti.