Utsjoen reitit – Erämaan vaeltajatar

Arvostelut & mielipiteet, Utsjoki, Yleinen

Vinkit Utsjoelle lopppukesäksi ja ruska-ajalle

22.7.2020julkaissut adventurelandlaplandJätä kommentti

Vaelluspostausten välissä on mukava muistella menneiden kesän reissuja Utsjoen luonnossa. Blogini alusta on siinä mielessä hieman hankala, että postauksia on paljon (vuodesta 2017 lähtien lähes joka viikolle yksi) ja retkeilyvinkit jäävät tarinoiden jalkoihin.

Tähän postaukseen kokosin muutamia retkeilyvinkkejä Utsjoelta, joita ehtii soveltamaan vielä tämän kesän ja lähestyvän ruskan aikana. Toivottavasti näistä on hyötyä!

Yöreissu Kaldoaivin erämaahan

Kaldoaivin erämaa ruska-aikaan

Kaldoaivi on kaunis erämaa Utsjoen itäpuolella. Siellä kulkee maastosta hyvin erottuvia mönkijäuria, joita kannattaa hyödyntää vaelluksia suunniteltaessa. Kaldoaivin erämaata pystyy näkemään Utsjoen Ailigas- tunturilta ja Njallavárrilta (linkki karttapaikka.fi) sekä Skaidejávrilta Nuorgamissa.

Välimaan saamelaistila on oiva kohde lapsiperheille ja historiasta kiinnostuneille. Kesäisin Metsähallituksen huoltamalla tilalla vapaaehtoiset lammaspaimenet pitävät huolta paikalla laiduntavista lampaista.

Vetsikkojoen lähettyviltä löytyy Veahčabaktin putous, Veahčatnjunnis- tunturi ja itse Vetsijoki, jonka varrella kulkee mönkijäura jota kulkemalla pääsee näkemään komeat kuohut. Ura voi olla märkä, joten jalkaan kannattaa laittaa kumisaappaat.

Staloskáidi tuo vaihtelua tuttuihin polkuihin. Mönkijäuraa seuraamalla halki metsän pääsee avotunturiin. Mönkijäuran varrelta löytyy Staalon istuin ja suuri kivistaalo – suurempaa lohkaretta on hankala löytää lähialueelta.

Ruskamatkailijan kannattaa suunnata Utsjoen geologiselle polulle (linkki karttapaikka.fi) Geologisen polun varrelta pääsee retkeilyreitille, joka kulkee Johtalanvárrin ja Vuolleseavttet- tunturien yli.

Retkeilyreittiä kulkemalla länteen löytää Kuoppilasjärvelle ja sen autiotuvalle. Vaeltajalle reitti tarjoaa otolliset maisemat ruskakuvaukselle.

Mielenkiintoista nähdä millainen loppukesästä ja ruska- ajasta tulee tämän sateisen kesän päätteeksi. Säitä ajatellen etenkin sienten määrä verrattuna kuivaan viime kesään tulee olemaan runsaampi, toivottavasti myös marjat jaksavat kasvaa tälle syksylle.

Toivottavasti postauksistani on hyötyä!

Vähäsateisempaa syksyä lukijoilleni! Blogini kommentointi on auki, mutta jokin bugi on vaivannut kommentointia enkä näe kaikkia laittamianne kommentteja. Minulle voi laittaa viestiä Instagramissa käyttäjälle @adventurelandlapland ja olenkin hyvin kiitollinen teille kaikille jotka kommentoitte juttujani siellä :).

Talvi, Utsjoen reitit, Yleinen

Suhpivárrin latu

10.3.2020julkaissut adventurelandlaplandJätä kommentti

Mukavaa vaihtelua ladulla hiihtelyyn toi Tenontien varrelta starttaava Suhpivaaran retkilatu.

Pari kertaa ajelin ladun ohitse työpäivien aikana ja päätin lähteväni katsomaan sitä heti seuraavana vapaapäivänä. Auton jätin Eränkävijöitten majan jälkeiselle levikkeelle ja lähdin hiihtelemään hyvin huollettua latua pitkin länttä kohti. Ladulle pääsee myös Ravintola Deatnun pihasta.

En tiennyt ladun pituutta joten olin varannut matkaani kuivatuista ruuista valmistetun aterian. Reitti kulki metsän halki ja pysähtelin katselemaan olkani taakse jääviä tunturimaisemia. Seuraavalla kerralla kierrän ladun itään päin aloittaen jolloin komeimmat maisemat tulevat vastaan.

Latu oli helppo hiihtää ja länteen päin kiertäessäni vastaani tuli vain yksi suurempi mäki. Metsä oli jäljetön ja Suhpivárrin kohotessa eteen maasto avautui kauniisti. Ruokatauon pidin poroaidan vieressä, tamppasin suksilla hankeen kantavan alustan ja söin arvelluttavan ateriani slaavikyykyssä. Istuinalustan puuttuminen ei haitannut, oudolta haissut lounaani osoittautui oikein hyväksi.

Teetä juodessani sormiani alkoi paleltaa joten jatkoin matkaani ripeästi. Hiihdin takaisin metsään ja pääsin viimein laskemaan alas lähemmäs tietä. Latu on oikein helppo tapa päästä keskelle luontoa, vain yksi talo reitin varrella muistutti lähellä olevasta kylästä.

Suhpivárrin latu on rengasreitti. Pituutta sillä on 4-5 kilometriä, tarkkaa lukemaa en karttasovelluksella saanut aikaan. Latu sopii hyvin perinteisille suksille, sen vierellä mahtui hyvin hiihtämään liukulumisuksilla. Latu on sallittu vain hiihdolle, positiivinen yllätys oli saada tietää että myös eläimet ovat sallittuja ladulla.

Keväämmällä aijon lähteä ladulle viisi vuotta täyttävän poikani kanssa. Retkestä tulee varmasti onnistunut, pienet haasteet hiihtämään opetelleelle lapselle ovat sopivat Suhpivárrin reitillä.

Latua huoltaa paikallinen ohjelmapalveluyritys Holiday Village Valle.

Ladun alkupiste Kansalaisen karttapaikassa

Retkeilykohteet, Talvi, Utsjoki, Vetsikko, Yleinen

Ilta Vetsikkojoella

22.10.201922.10.2019julkaissut adventurelandlaplandJätä kommentti

Pakkasta oli vain viitisen astetta, silti tuntui ettei päälle pukemani vaatteet riittäneet. Sormia palelsi ja kauluria oli pakko vetää korkeammalle suojaamaan kaulaa. Kävelin rivakkaan tahtiin Vetsikosta lähtevää polkua pitkin kohti kuohuvan Vetsikkojoen parhaimpaa näköalapaikkaa.

Vetsikkojoen ja sen polut löytää Vetsikosta, joka on 13 kilometrin päässä Utsjoen kylältä Nuorgamiin päin ajettaessa. Näköalapaikalle ei ole kilometriäkään matkaa.

Näköalapaikalla pysähdyin, olin lämmennyt sen verran että pystyin ihailemaan jylhiä maisemia vapisematta. Joen komea kuohunta peitti muut äänet alleen. Vastarannalla ei näkynyt minkäänlaista liikettä. On kutkuttavaa ajatella olevansa yksin korkeiden tunturien keskellä.

Vaikka rinne vaikutti liukkaalta ohuen lumikerroksen takia uskallauduin laskeutumaan joen rantaan. Epäilin että laskeutuminen päättyisi persmäkeen, hiippailin alas puiden oksista kiinni pitäen ja onnistuin pääsemään alas kaatumatta. Suoritukseeni tyytyväisenä kumarruin rantaan kuvaamaan jäätä ja joessa hiljaa seisoskelevia kiviä.

Muistelin rannalla muutama vuosi sitten tehtyä lumikenkäretkeä joelle. Tuolloin jäällä kulkeminen oli jännittävää. Tähän aikaan vuodesta joen vesi oli matalalla, ilman naskaleita en kyllä uskaltaisi yksin lähteä jäille hiihtelemään. Vaikka talvella jää on paksua, virtaavissa kohdissa se on heikkoa taikka puuttuu kokonaan. Samanlainen retki täytyy kuitenkin toteuttaa tulevan talven aikana.

Lähdin kulkemaan rantakiviä pitkin kohti törmän matalaa päätä. Seurailin ketun jälkiä ja pysähtelin katsomaan jyrsiöiden polkuja rinteessä. Kapeat käytävät parveilivat jäätyneessä maassa. Pieniä tassunjälkiä vilisi metsässä, luulisi pöllöillä olevan makoisat ajat.

Päästessäni törmän loppuun en uskaltanut jatkaa pusikon lävitse matalammassa maastossa, nousin ylös polulle palatakseni samaa reittiä pitkin autolle. Näköalapaikalla yritin nähdä vastakkaisen tunturin rinteessä hirviä, joita Vetsikon alueella kulkee. Illan hämärtyessä ajatus vastaantulevasta hirvestä ei houkutellut.

Ennen Vetsikon siltaa on levike johon auton saa näppärästi jätettyä. Mönkijäura Vetsijoelle lähtee hieman lähempänä siltaa ja reitti Veahčatnjunille löytyy lähes parkkipaikkaa vastapäätä.

Linkki näköalapaikalle Karttapaikka.fi:ssä

kaldoaivin erämaa, syksy, Utsjoki, Yleinen

Viikonloppu Kaldoaivin erämaassa

13.8.201913.8.2019julkaissut adventurelandlaplandJätä kommentti

Erämaassa käyminen on riskialtista puuhaa – luonnosta saattaa vaikka innostua täysin uudella tavalla!

Oli mahtavaa päästä kunnolla keskelle ei mitään. Edeltävästä kerrasta Njuohkariin on jo lähes parisen vuotta enkä muistanutkaan kuinka kaunis alue on. Viikonlopun vietimme kämpässä, jota käymme huoltamassa pari kertaa vuodessa.

Aikaisemmin olemme matkanneet erämaahan mönkijällä, perheenlisäyksen vuoksi hankittu maastoauto oli kyydiltään paljon mukavampi. Maastouralla matelu oli jännittävää, pelkään istua mönkijän kyydissä muutamassa kohdassa, maastoautolla ne tuntuivat paljon turvallisemmilta. Vähänkin jyrkässä mäessä pelkäsin auton kaatuvan ja suuremmat kivetkin olivat potentiaalisia vastuksia. Joko J osaa ajaa, tai sitten pelkään turhaan.
Vastaamme tuli toinen maastoautollinen porukkaa ja kaksi vaeltajaa. Muuten Kaldoaivin erämaa lepäsi hiljaisuudessa.

Maastoauton jätimme uran päähän ja kävelimme lopun matkaa tuvalle. Kuivan kesän takia suo ei upottanut, pienet poronjäljet parveilivat mudassa ja kuovi kyttäsi rannasta.
J haki kamppeemme veneellä Njuohkarjärven yli samalla kun kartoitin lasten kanssa tuvan ja sen ympäristön kuntoa.

Perjantai – aamuna todella hyvin nukutun yön jälkeen J lähti Pikku-J:n kanssa järvelle kalastamaan. Itse jäin vauvan päiväunien ajaksi siivoilemaan kämpän keittiötä ja nautin rauhasta. Mieli lepää erämaassa.

Pojat saivat saaliikseen hauen jonka nautimme päivälliseksi. Se maistui uskomattoman hyvältä! Pannulla voissa paistettuna perunoiden kera se maistuu taatusti krantummallekin kaverille. Illalla suuntasimme lännessä oleville lompoloille, kutsun paikkaa kalastusparatiisiksi ja seuraavaksi aion kirjoittaa kyseisestä paikasta postauksenkin. Lompoloille kävellään kuolleen koivumetsän läpi, joka on täynnä tunnelmaa. Loppukesästä sinne laskeutuva sumu on mystinen. Tällä kertaa emme valitettavasti päässeet kokemaan sitä.

Kalastusparatiisissa keskityimme syvän ojan tutkimiseen uusi hauki mielessä. Kalasaaliimme jäi pieneksi.

Lauantai- aamu oli sateinen. Pikku-J:n kanssa kuljeskelimme läheisellä suolla Kiiskin jahdatessa myyriä. Hillasato näyttää huonolta, raakoja hilloja löytyi vähän ja saimme syötäväksi alle viisi kappaletta. Aamupäivän käytimme siivoamiseen ja lähimetsässä kuljeskeluun. Löysin lähistöltä jopa rikkoutuneen pullon, onneksi löysin sen ennen koiraa.

Erämaasta muuten löytyy uskomaton määrä roskaa.

Iltapäivästä suuntasimme jälleen kalastusparatiisiin. Kävelimme jokea myöten pohjoiseen, kokeilin mato-onkea muutamassa kohdassa ja J heitteli joen läpi saaliitta. Pikku-J viihtyi koiran kanssa ja ihastui ”järkyttävän isoon” sammakkoon. Kiiski jatkoi myyrämetsästystään. Olen aina epäillyt Kiken olevan henkisesti kissa, nyt se tuli jälleen todistettua.

Kävelimme erämaassa lapselle huimat viisi kilometriä. Vauva nukkui kantorepussa koko reissun ajan. Patikoinnin jälkeen Pikku-J olisi halunnut jäädä vielä ulos leikkimään, mutta lähtikin mielellään isänsä kanssa järvelle kalaan. Jäin ruokkimaan vauvaa tupaan ja nauttimaan jälleen hiljaisuudesta.

Illasta minun oli pakko päästä vielä kerran kauniiseen metsään. Kävelin järven rantaa pitkin kohti suota, pysähtelin katselemaan maisemia ja haaveilemaan vaelluksesta alueelle. Istahdin kaarevan koivun rungolle haistelemaan ilmaa. Selvä syksyn tuoksu leijaili metsässä.

Njuohgárggun kuollut koivumetsä on tunturimittarin tekosia. Siellä laajat alueet ovat kärsineet koivun lehtiä syövän toukan tuhoista, pystyssä mätänevät puut lahoavat yksitellen ja katoavat lopulta kokonaan. Surullista ajatella, ettei tuota metsää ole enää jonain päivänä.

Viikonloppu erämaassa oli jotain mitä meidän perhe kaipasi. Odotan innolla ensi kesää, jolloin pääsemme helpommin taaperoituneen vauvan kanssa telttailemaan ja useammin yöksi luontoon. Suosittelen Njuohgárggun aluetta kalastajille ja vaeltajille, se on mielestäni kauneinta Kaldoaivin erämaata mitä tiedän. Njuohkarjärven pohjoispäässä on seitakivi ja alueelle pääsee Njállavárrista maastouraa pitkin vaeltaen ja pyöräillen. Maastoajoneuvolla kulkemiseen tarvitset luvat.

Kesäinen juttu Njuohgárggusta

Ruskaa Kaldoaivin erämaassa