Lauantai Loktalla ja Kuoppilaksella

DSC_4561 DSC_4559
DSC_4574
Voiko olla parempaakaan tapaa viettää laatuaikaa perheen kanssa, kuin lähteä luontoon nauttimaan upeasta kelistä ja maisemista?

Pienen lapsen kanssa kotipihallekin lähtö voi vaatia suurta suunnittelua ja hermojen pidättelyä. Suunnittelemme reissumme tunturiin Pikku-J:n kanssa jo hyvin edeltävän viikon aikana – seuraamme säätiedotuksia (+5m tuulella emme lähde pojan kanssa avarille alueille) ja valmistelemme lähtöä miettimällä pojalle sopivat vaatteet ylle.

Tällä kertaa mukaan puettiin villasukkahousut (+villasukat), villahousut, pitkähihainen body ja mummon kutoma villapaita. Vaatetus oli muuten sopiva 8 asteen pakkaselle ja 4m/s tuulenvireelle mutta rekeen pöllyävä lumi tuotti ongelmia meille molemmille. Lopulta päädyin suojaamaan pojan kasvot huivillani, kelkkalaseja hän ei suostu pitämään. Onneksi paluumatkalla poika nukahti syliini ja suostui valahtamaan alemmas reen tuulilasin suojaan. Hereillä ollessa maisemat ja kelkka kiinnostavat niin paljon, ettei poika missään nimessä tahdo istua alempana…

DSC_4566 DSC_4589
DSC_4581
Suuntasimme tänään Loktajärvelle, jonka ohitse vaelsimme E:n kanssa pienellä vaelluksellamme. Loktajärven ohitse on helppo ajaa talvella, jos ei tiedä siinä olevan järveä – Kuoppilakselta sinne noustessa laaja lumen peittämä alue näyttää lähinnä suurelta tunturitasanteelta.

J oli meistä ainoa joka keskittyi pilkkimiseen. Puuhailin Pikku-J:n kanssa sivummalla muuta ja ihmeteltiin kauempana olevia kelkkoja. Loktalla oli annettavanaan muutama pieni ja yksi suurempi rautu, jotka otimme mukaamme ja palasimme takaisin Kuoppilakselle.

DSC_4590
DSC_4597 DSC_4603
DSC_4606
Päätimme grillata makkarat autiotuvalla ja joku olikin juuri käynyt sytyttämässä sinne tulet. Käytimme tulia hyväksemme ja kuivatimme samalla reen kyydissä kastuneet vaatteemme. Poistuessamme siistimme hieman paikkoja ja lisäsimme kamiinaan puuta.

J jatkoi Pikku-J:n kanssa pilkkimistä Kuoppilasjärvellä ja päädyin itse ajelemaan syvemmällä hangessa pökötillämme. Tänne on viime aikoina satanut aivan älyttömästi lunta ja nyt sitä vasta huomaakin kuinka kelkkamme ei vastaa tarpeitamme – se hädintuskin jaksaa vetää kahden istuttavaa rekeämme ylämäkiin. GTX onkin nyt myynnissä ja sunnuntaina pihallemme ilmestyikin tehokkaampi kelkki, jolla luulisi vetävän neljäpaikkaistakin rekeä.

Kotimatkalla pysähdyimme ihastelemaan poroja, jotka lähestyivät rekeämme ruuan kiilto silmissään ja pysähtyivät lähistölle pettyneinä. Pikku-J oli poroista aivan innoissaan ja jatkaessamme matkaamme nukahti tyytyväisenä päiväunilleen kelkan huristessa edessämme.

 

Tunturihaaveilua

DSC_4528
DSC_4527
Talvi alkaa uhkaavasti lähestymään loppuaan (toivottavasti saadaan nauttia talvesta vielä huhtikuussa!) joten jokainen pienikin vapaa on käytettävä hyväksi. Tänään työvuoroni päättyi jo yhdeltä ja puolen tunnin päästä olinkin jo ajelemassa kohti Paistunturin erämaata.

Viikonlopun aikana Utsjoelle on satanut aivan älyttömästi lunta, ja voi sitä riemua kun pääsi hieman hurjastelemaan pökötillä! Tai hurjastelemaan ja hurjastelemaan, 380 GTX:llä ei kauheasti rällätä…

DSC_4524 DSC_4540
Keli oli seesteinen, mutta kamalan pilvinen. Mulla oli vaikeuksia erottaa varjoja lumihangesta ja valokuvaaminenkaan ei onnistunut niin kuin olisin toivonut. Ajelin Oađašangielakselta  luoteeseen ja viimeinen varma paikka on ollut Njálaoaivi. Seurailin aikani edellä ajaneen kelkan jälkiä ja päädyin Kuoppilasjärven pohjoispäähän, josta ajelin suoraan tuvan ohitse tuttua reittiä kotiin.

Ajellessani mietin kuluvan talven ja tulevan kevään suunnitelmia. Vilkaisin marraskuussa laatimaani suunnitelmaa ja aika hyvin olen saanut toteutettua suunnitelemiani tavoitteita, jäljellä ei enää olekaan kuin hiihto keväthangilla ja läskipyöräily kelkkauralla.

DSC_4541
Innostuin blogin Facebook- sivulla jakamastani Pyryn luomasta Yötä ulkona/luonnossa- haasteesta niin paljon, että suunnittelen tosissani yöpymistä teltassa vielä kun lunta riittää! Tiedän, että varusteillani pystyn yöpymään pakkasillakin teltassa, mutta ongelmaksi muodostuu edelleenkin se kamala pimeys.

Pimeää on tähän aikaan vuodesta n. 12 tunnin verran. Jos vielä vitkuttelisin huhtikuulle saakka, niin pimeää aikaa päivästä ei olisi enää niin paljoa…? Saa nähdä toteutuuko tämä haave keväällä vai ei! Hei, kyllä miekin uskallan jos muutkin uskaltaa!

Sitä paitsi voinhan mie aina ottaa Peku- koiran mukaan mörönsyötiksi…

 

 

Kuolleitten Kuolpunan hiihtoura

DSC_4462 DSC_4470
DSC_4479
Minun piti jo viime talvena käydä hiihtämässä Kuolleiden Kuolpunasta lähtevällä kelkalla vedetyllä hiihtouralla, mutten missään vaiheessa saanut sitä aikaiseksi. Tänään parkkeerasinkin autoni Kuolpunan lähelle Ellinpolun parkkipaikalle ja lähdin etsimään uran alkupäätä.

En hiihtänyt aivan oikeasta kohtaa, vaan oikaisin tien yli kelkkauralle . Ura kulki kauniin vanhan mäntymetsän halki porojen ruokintapaikan halki syvälle koivumetsään jossa oli runsaasti porojen ja hirvien jättämiä jälkiä. Korppikin raakui taustalla ja olo oli kuin olisin hiihdellyt syvemmälläkin erämaassa.

DSC_4472DSC_4487
DSC_4481
Ihastellessani maisemia ehdin jo unohtaa etsiväni oikeaa merkattua hiihtouraa. Hiihtelin aikani kelkkareittiä myöten ja muistin hiihtouran olemassaolon hoksattuani siniset tikut metsässä. Alitin poroaidan portin ja siirryin reitiltä uralle ja jatkoin hiihtelyä hiljalleen kohoavassa maastossa.

Kelkkareitillä oli helppo hiihtää sen kovuuden takia ja vaihto hiihtouralle arvelutti sen helppouden takia. Ura oli kuitenkin hyvässä kunnossa vaikkakin lauma poroja oli käynyt pehmittämässä sitä koparoillaan.

DSC_4489 DSC_4495
DSC_4497 DSC_4505
Noustessani  Stuorra Áibmejohvárrin  rinnettä ylös pysähdyin kuuntelemaan kauempaa kuulunutta ääntä. On aika sykähdyttävää kuulla ”normaalista” poikkeavia ääniä kaikessa luonnon hiljaisuudessa joten jännittyneenä odotin mistä ääni mahtoi kuulua. Huipulla suun rousketta muistuttanut ääni paljastui hangella tallusteleviksi poroiksi.

Porot seurasivat kauempaa hiihtelyäni ja hiljalleen siirtyivät samaan suuntaan kanssani, sopivaa etäisyyttä pitäen. Mietin jo yltyneessä tuulessa pitivätkö porot minua jotenkin huvittavana sauvoineni ja repusta roikkuvine kameranjalkojeni kanssa…

DSC_4506 DSC_4513
DSC_4519
Hiihdettyäni minimikilometrit täyteen käännyin ja lähdin takaisin päin. Paluumatka oli helppo alamäkien puolesta, enkä edes kaatunut kuin kerran. Ja senkin tasaisella…

Kuolleitten KuolpunaStuorra Áibmejohvárrin pätkä on hyvin merkattu, mutta mukaan kannattaa silti ottaa kartta jos alue ei ole tuttua. Tunturissa sää voi vaihtua yllättävän nopeastikin ja pahimmillaan edes auraustikut eivät erotu myräkästä. Itse käytän kentällisillä alueilla Sports Tracker – maksullista appia, jolla saa kartan ja oman sijainnin kätevästi näkyville. Sovellus ei toimi kentättömillä alueilla.

Itselläni kilometrejä kertyi yhteensä 6 ja ura oli hiihdettävissä perinteisillä suksilla pehmeydestä huolimatta. Kelkkaurilla hiihdettäessä kannattaa olla varuillaan mahdollisten kelkkailijoiden takia!

Reitti kulkee Kuoppilasjärvelle asti ja matkaa kertyy uraa käyttämällä n. 16 kilometriä. Tässä kun sattuu sopiva viikonloppuvapaa aion käydä hiihtämässä reitin Kuoppilakselle asti ja sieltä pummata J:ltä rekikyydin kotiin. Oon aika innoissani jo nyt tuosta retkestä!

Lauantainen pilkkireissu Kuoppilakselle

DSC_4450
Heippa hei!

Kesken kouluviikon on kyllä mukava tehdä muutakin kuin stressata tehtävistä ja lääkelaskuista… Koulupäivien jälkeen en jaksa lähteä kämpiltä minnekään, vaan lähinnä kudon sukkaa J:lle ja syön :D.

Lauantaina lähdettiin porukalla parin kaverin kanssa Kuoppilakselle pilkkimään. Sää oli hieman tuulinen ja aamulla satoi luntakin, mutta meidän onneksemme sää rauhoittui ja saatiin nauttia kauniista auringonlaskustakin!

DSC_4398 DSC_4407
DSC_4408
Kuoppilasjärven (Goahppelašjávri) autiotuvalla emme muuten käyneet kuin näytimme Piku-J:lle sen sisätilat. Pilkimme aikamme ja naureskelimme toistemme pienille saaliille, loppujen lopuksi jokainen taisi saada hyvän määrän rautua ja tammukkaa pannuille paistettaviksi!

Kävin ajelemassa ja etsimässä syvempää lunta järven lähistöltä tuloksetta (siis sellaista johon meidän pökötti ei jää heti kiinni…). J innostui kokeilemaan ystävämme kelkkaa ja ajoikin sen nätisti kinokseen jumiin. Heti perässä menikin toinenkin kelkka upoksiin ja siinä sitten seurattiinkin jännittyneinä kellä menee selkä hajalle niitä nostellessa.

DSC_4410 DSC_4420
Lopulta pienin alkoi väsyä ja kiukkuakin alkoi ilmetä. Paistelimme makkarat ja nakit jonka jälkeen pakkasimme kamppeet kasaan ja lähdimme ajelemaan kotia päin. Tulomatkalla suuri porotokka oli Kuoppilakselta katsottuna sen kaakkoispuolella, mutta tuntien aikana ne olivat siirtyneet Ávžegeašoaiville jolle pysähdyimme kuvaamaan kaunista auringonlaskua.

DSC_4449
DSC_4455
Kotimatkalla Pikku-J nukkui sylissäni rauhallisena töyssyistä huolimatta ja itselläni oli mukavan lämmin porontaljan päällä.

Tälläisten reissujen jälkeen toivoo todellakin, että vapaa-aikaa olisi enemmän! Parasta vapaa-ajanviettoa saa etsiä, perheen ja ystävien kanssa aika kuluu kuin siivillä.