Minun piti jo viime talvena käydä hiihtämässä Kuolleiden Kuolpunasta lähtevällä kelkalla vedetyllä hiihtouralla, mutten missään vaiheessa saanut sitä aikaiseksi. Tänään parkkeerasinkin autoni Kuolpunan lähelle Ellinpolun parkkipaikalle ja lähdin etsimään uran alkupäätä.
En hiihtänyt aivan oikeasta kohtaa, vaan oikaisin tien yli kelkkauralle . Ura kulki kauniin vanhan mäntymetsän halki porojen ruokintapaikan halki syvälle koivumetsään jossa oli runsaasti porojen ja hirvien jättämiä jälkiä. Korppikin raakui taustalla ja olo oli kuin olisin hiihdellyt syvemmälläkin erämaassa.
Ihastellessani maisemia ehdin jo unohtaa etsiväni oikeaa merkattua hiihtouraa. Hiihtelin aikani kelkkareittiä myöten ja muistin hiihtouran olemassaolon hoksattuani siniset tikut metsässä. Alitin poroaidan portin ja siirryin reitiltä uralle ja jatkoin hiihtelyä hiljalleen kohoavassa maastossa.
Kelkkareitillä oli helppo hiihtää sen kovuuden takia ja vaihto hiihtouralle arvelutti sen helppouden takia. Ura oli kuitenkin hyvässä kunnossa vaikkakin lauma poroja oli käynyt pehmittämässä sitä koparoillaan.
Noustessani Stuorra Áibmejohvárrin rinnettä ylös pysähdyin kuuntelemaan kauempaa kuulunutta ääntä. On aika sykähdyttävää kuulla ”normaalista” poikkeavia ääniä kaikessa luonnon hiljaisuudessa joten jännittyneenä odotin mistä ääni mahtoi kuulua. Huipulla suun rousketta muistuttanut ääni paljastui hangella tallusteleviksi poroiksi.
Porot seurasivat kauempaa hiihtelyäni ja hiljalleen siirtyivät samaan suuntaan kanssani, sopivaa etäisyyttä pitäen. Mietin jo yltyneessä tuulessa pitivätkö porot minua jotenkin huvittavana sauvoineni ja repusta roikkuvine kameranjalkojeni kanssa…
Hiihdettyäni minimikilometrit täyteen käännyin ja lähdin takaisin päin. Paluumatka oli helppo alamäkien puolesta, enkä edes kaatunut kuin kerran. Ja senkin tasaisella…
Kuolleitten Kuolpuna – Stuorra Áibmejohvárrin pätkä on hyvin merkattu, mutta mukaan kannattaa silti ottaa kartta jos alue ei ole tuttua. Tunturissa sää voi vaihtua yllättävän nopeastikin ja pahimmillaan edes auraustikut eivät erotu myräkästä. Itse käytän kentällisillä alueilla Sports Tracker – maksullista appia, jolla saa kartan ja oman sijainnin kätevästi näkyville. Sovellus ei toimi kentättömillä alueilla.
Itselläni kilometrejä kertyi yhteensä 6 ja ura oli hiihdettävissä perinteisillä suksilla pehmeydestä huolimatta. Kelkkaurilla hiihdettäessä kannattaa olla varuillaan mahdollisten kelkkailijoiden takia!
Reitti kulkee Kuoppilasjärvelle asti ja matkaa kertyy uraa käyttämällä n. 16 kilometriä. Tässä kun sattuu sopiva viikonloppuvapaa aion käydä hiihtämässä reitin Kuoppilakselle asti ja sieltä pummata J:ltä rekikyydin kotiin. Oon aika innoissani jo nyt tuosta retkestä!
Erämaan vaeltajatar 