Sioskuru – Pahakuru 12km

DSC_5536 DSC_5539
DSC_5546
Heräsin sateen ropinaan. Kiireessä aloin pakata kamppeitani kasaan teltan sisällä ja kaivoin rinkasta kuorivaatteet esille. Makuupussini oli yön aikana kerännyt hieman kosteutta, teltta oli ulkoa likomärkä.
Aamupala ei maistunut. Olin vielä aivan täysi illan pasta-ateriasta, mutta jotain oli syötävä. Pakolla pistelin poskeeni välipalapatukkaa ja samalla pakkasin loppuja tavaroita Kiiskin syödessä nappuloita kauempana nuotiopaikalla.

Autiotuvan väki teki samaan aikaan lähtöä ja kävin tiedustelemassa minne päin he olivat matkalla. Päätin, että Hannukurun sijasta jään pari kilometriä aikaisemmalle Pahakurun autiotuvalle – hyvällä lykyllä saisin koirankin tupaan sadetta piiloon.

Edeltävän illan ikävä oli kadonnut ja fiilis oli mahtava. Olin selvinnyt ensimmäisestä yöstä, vaikka jalkoja särkikin koko yön olo oli energinen. Nostin painavammalta tuntuvan rinkan selkääni, asetelin Kiiskille omat kantamuksensa sen selkään ja lähdimme vaeltamaan kohti seuraavaa määränpäätä.

Vaelsimme avaralla tunturialueella sateen piiskatessa rinkan sadesuojusta vasten. Kameran olin pakannut visusti rinkan sisään piiloon ja napsin kännykälläni kauniista maisemista kuvia. Rinkka painoi ikävästi oikeaa hartiaa, enkä saanut säädettyä olkaremmejä paremmaksi. Päätin vetää Pahakuruun sisulla.

Sade hellitti vähän väliä ja palasi tihkuttaen takaisin. Kapustarinnat jatkoivat viheltelyään ja muutama uskaltautui pysymään lähettyvillä meidän ohittaessa ne. Kiiski näytti surkealta vesisateessa, mutta urhollisesti jaksoi taapertaa eteenpäin. Ylitin useamman joen puisia siltoja pitkin, ohitimme Tappurin autiotuvan  ja suunnittelin pysähtyväni seuraavalle suurelle kivelle evästauolle.

DSC_5558
DSC_5560 DSC_5563
Ylitimme suuren lumikasan ja sen puolessa välissä kuulin hangen alta puron solinaa. Kiireellä harpoimme hangen toiselle puolelle ja kiittelin, ettemme pudonneet hangesta läpi. Myöhemmin Pahakurun autiotuvalla eräs nainen kertoi tippuneensa juuri samasta kohtaa hangen läpi puroon ja kastelleen vaatteensa.

Pysähdyimme kivelle istumaan. Oli kylmä ja vesisade jatkoi armotonta kasteluaan. Ahmimme puolet mukaan ottamastani poron kuivasta lihasta ja tunsin kuinka voimat palasivat pikkuhiljaa koko kroppaan.

Matka jatkui paremmalla fiiliksellä. Tallustelimme polkua eteenpäin vauhdilla tiedostaen Pahakurun lähestyvän pikkuhiljaa. Juuri, kun aloin tuntea polvieni ja käsivarsieni kastuvan kuorivaatteiden läpi kaukaa alkoi häämöttää määränpää. Riemuissani kuljin pitkospuita pitkin märälle pihapiirille ja hoksasin ikkunasta kurkistelevat kasvot.

Laskin rinkkani tuvan kuistille ja kiinnitin Kiiskin katoksen alle. Astelin tupaan sisään ja kohtasin mukavan kolmihenkisen perheen lounastauolta. Juttelimme ja samalla purin märkiä kamppeitani kuivumaan lämpimän tuvan seinille ja kamiinan ympärille. Minulle kerrottiin, että vedenottopaikan vesi laskeutui kuraisen pihan halki ja että juomavesi kannattaisi keittää varmuuden vuoksi.

Kello oli noin kahden pintaan kun jäin tuvalle yksin. Otin Kiiskin sisälle ja aloin valmistamaan pasta-ateriaa lounaaksi. Syötyäni ja tiskattuani saimme seuraa kolmesta mukavasta naisesta, jotka aikoivat myös jäädä tuvalle yöksi kastuneiden vaatteidensa takia.

DSC_5591 DSC_5562
DSC_5561
Aika meinasi käydä pitkäksi. Kävin kilometrin päässä hakemassa kartasta bongaamaltani joelta puhdasta juomavettä, istuskelin taas hetken tuvassa ja poistuin vesisateeseen kuvaamaan läheistä metsää. Aikaisemmin kuivumaan ripustamani teltta ei näyttänyt kuivuvan millään ja luovuin kuoritakistani jotta Kiiski saisi itselleen mukavamman alustan tuvan kuistille.

Ilokseni naiset kysyivät haluanko ottaa koiran yöksi sisälle, paljastui että heillä kahdella oli kotonaankin koira ja ettei Kiiskin läsnäolo häiritsisi ollenkaan. Enemmänkin märkää villasukkaa muistuttava koira nuuski heidät läpi ja pisti makuupaikani viereen kamiinan lähettyville makoilemaan.

Koko reissun ajan puhelimessani toimivat kentät ja käytin niitä sen verran hyödykseni että näin seuraavan päivän säätiedotukset. Pyysin myös J:tä lähettämään minulle whatsappin kautta sudokuja, joita tein siihen asti kunnes uni alkoi painaa. Purin rinkan koko sisällön makuupaikkani lähettyville jotta rinkka kuivuisi yön aikana. Vielä oli käytettävä Kiiski ulkona varmuuden vuoksi, se oli saanut naisilta makkaraa iltapalakseen.

Nukuin yön hyvin, aamuyöstä heräsin kylmään ja vedin makuupussin vetoketjun kiinni – samalla kurkistin ikkunasta ulos ja näin mykistävän paksun sumupeitteen peittävän maisemat. Jatkoin unia hymyillen – tämä on juuri sitä mitä kaipasinkin.

Luonnon päivä 17.6

DSC_5365
DSC_5375 DSC_5379
17.6 vietettiin jälleen luonnon päivää ja samalla juhlittiin Hossan kansallispuiston avajaisia. Itse avajaisia seurattiin telkkarista, mutta luonnon päivää päästiin viettämään J:n vanhempien luokse Tenojoen rantaan.

Ajatuksenamme oli, että päästäisiin koko porukalla ulkoilemaan ja pitämään hauskaa. Lapset jaksoivat pyöriä pihassa meidän aikuisten kesken, kukkia kasteltiin ja himoittiin valuvaa lähdevettä, vitsi kun olisi ollut hauska kastella kaikki vaatteet siinä… Samalla kun vaari palaili joelta kalastamasta, lähdettiin pikku-J:n kanssa lähimetsään etsimään rajavartioston lahonnutta kammia. Pyöräiltiin pihasta lähtevää polkua pitkin ryteikköön ja samoilimme tiemme kammin pihapiiriin.

Kammista oli enää jäljellä osa seinistä ja ovi. Pihasta löysimme vanhan öljykanisterin ja muita ruostuneita esineitä menneiltä ajoilta. Vaari osasi kertoa, että kammia oli käytetty siihen aikaan kun rajavartiosto ruukasi kävellä Nuorgamista Utsjoelle.

DSC_5383 DSC_5402
DSC_5364
Lasten rauhoittuessa hetkeksi sisätiloihin lainasin appivanhempien autoa ja ajelin Vetsikkoon läskipyöräni kanssa. Kävin Vetsikkojoen molemmilla puolilla, mutta polut olivat sen verran märkiä ja selässä heiluneen raskaan kameran takia reissu jäi lyhyeksi.

Illemmalla pääsimme nauttimaan grillaamamme herkut. Nuorempi lapsista sai valvoa hieman myöhenpään ja menon äityessä hurjaksi lapset menivät mummon kanssa aittaan nukkumaan illan viimeiset vaahtokarkit grillattuaan.

Lähdin J:n kanssa yöllä Tenolle kalaan.

DSC_5408DSC_5421
DSC_5422
Tenolla teimme yhden laskun kuukkelin (oikoluku myöhemmin: KÄEN) kukkuessa Norjan puolella. Ilma oli viilentynyt huomattavasti ja vaikka olin sullonut takkini alle merinovillapaidasta lähtien vaatetta hytisin veneen perässä kylmästä.

Kalaa ei tullut vaikka kuinka sormia pidettiin ristissä. Ajoimme ylävirtaa takaisin veneenlaskupaikalle ja aloitimme valmistelemaan nukkumaan menoa. Sain houkuteltua J:n kanssani yöksi telttaan ja hänkin vaikutti olevan hyvillään kun pääsi pitkästä aikaa luontoon nukkumaan. Nauroimme hänen pikaisesti autotallista nappaamalleen makuupussille jota J kehui maasta taivaisiin aluksi – karu totuus selveni vähitellen hänen kömpiessä pussin sisään – ensin vetoketju repesi kankaasta irti ja seuraavaksi hoksattiin että pussin kauluksen kiristäjä puuttui kokonaan. Ja olihan se pussi jäänyt pituudestakin hieman pieneksi…

Uni tuli joutuisasti ja nukuttiin parilla heräämisellä aamuun asti. Jossain vaiheessa yötä piti vähentää vaatetta kun aurinko alkoi jälleen paistaa pilvien takaa ja lämmitti telttaa. Aamulla J paineli takaisin Tenolle ja mie lähdin tervehtimään pari tuntia aikaisemmin heränneitä lapsia.

DSC_5438 DSC_5442
Luonnon päivämme koostui yhdessä olosta ja lasten ehdoilla puuhaamisesta. Rakastuttiin kesäyöhön ja todettiin jälleen, että ulkoilu kannattaa! Seuraavan kerran Suomen luontoa juhlitaan 26.8 100 päivää ennen Suomen 100-vuotis syntymäpäivää, toivottavasti saadaan viettää yhtä hieno päivä suuremmalla porukalla.

Lisätietoa Juhli luontoa – päivästä tästä linkistä 

 

Synttärikahlaus Kalkujoelle

DSC_5206 DSC_5209
DSC_5212
Synttäreiden kunniaksi lähdin ”yksille” tunturiin. Paikkakuntalaiset ovat lisänneet kuvia tunturista facebookiin ja vähän jännityksellä odotin miltä tunturin lumitilanne näyttää ylhäällä.
Nousin ylös suoraan takapihaltamme oikoreittiä pitkin geologiselle polulle. Aluksi polulta ei tarvinnut paljoa poiketa, mutta mitä ylemmäs pääsin sitä lumisemmaksi maisemat kävivät. Koko patikan ajan taivaalta satoi vettä ja räntää, sinänsä hauskaa kun välillä sain kahlata polviin asti yltävässä lumihangessa.

DSC_5213 DSC_5216
DSC_5219 DSC_5223
Ylhäällä lumitilanne olikin lohdullisempi kuin mitä uskalsin edes toivoa! Siellä täällä oli paljasta maata ja jopa mustikan varpuihin oli ilmestynyt pienet silmun alut. Seurasin hirvien ja porojen jälkiä kohti Kalkujoen laavua ja tunsin kevätfiiliksen valtaavan mielen. Viimeisimmästä kuivan ajan tunturireissusta alkaa olemaankin jo tarpeeksi aikaa.

Vesisateen takia kameran linssiin tuli muutama tahra ja ne näkyvät ikävinä harmaina läntteinä kuvissa. Piilotin kameran takkini sisään ja kahlasin viimeiset metrit kodan pihaan. Samaan aikaan kaksi telkkää nousi lammen sulasta lentoon ja kapustarinta lauloi kauempana kaunista vihellyksen kaltaista ääntään. Olin aivan myyty, kesäisin paikalla vieraillessani en ole lammella kohdannut kertaakaan noin suurta ruuhkaa.

DSC_5224 DSC_5229
DSC_5227 DSC_5231
Kodalla korkkasin pari päivää sitten pilkkirepusta löytämäni siiderin. Kodan ovea en saanut kiinni puuttuvan hakasen takia, mutta mikäpä siinä oli istuskella ja ihastella maisemia vaikka kylmä tulikin.

Lueskelin laavun vieraskirjaa ja vähän siistin paikkoja. Kuvasin pihalla maisemia, varmistin että en jättänyt jälkeeni mitään ja lähdin kulkemaan polkua pitkin alas kylille. Alastulo kävi kuin leikiten (ei siiderin takia, kaadoin sen jängälle, lite ei ole mun makuun…) kun kuljin paljaalta laikulta toiselle. Vesisade yltyi päästessäni pururaalle ja jatkuu vielä tälläkin hetkellä, kun tätä tekstiä kirjoitan.

Kesä tulee vauhdilla! Mun puolesta tuo vesisade saa kestää vaikka viikon putkeen, kunhan ensi viikonloppuna pääsen viimein kulkemaan luontoon kunnolla!

Kalkujoen kota

DSC_4746 DSC_4756
DSC_4745
Usein postauksissani viittaan Kalkujoen kotaan, joka löytyy ihan tästä kylän pinnan läheisyydestä. Koulun takaa lähtevältä merkatulta polulta kodalle kertyy matkaa 800m ja kuuluisilta ”risueläimiltä” matkaa kertyy geologista polkua pitkin 1,5 kilometriä. Koulun takaa lähtevä polku on jyrkkää ylämäkeä, geologinen polku on loivempi ja sen korkeimmalta kohdalta näkee kauas Tenojokilaaksoon. Kodalle onkin kätevä kulkea rengasreittimäisesti nousemalla risueläimiltä ja laskeutumalla takaisin kylälle kodan takaa koulun taakse.

DSC_4750 DSC_4751
DSC_4761 DSC_4764
Kalkujoen kodalta löytyy halkovaja ja (en älynnyt tarkistaa, en sano varmaksi!) jätteenkeräyspiste. Se sijaitsee Kalkujoenlammen rannalla, jossa en koskaan ole nähnyt muuta kuin pienen pientä kalaa. Olen kyllä kuullut jonkun saaneen siitä isoakin fisua, mutta eipä tuossa koskaan ole ollut pilkkireiän reikää vieraillessani paikalla.

Kodalla on kamiina ja makkaratikut. Kota on vetoisa, mutta lämpenee nopeasti.

Lähdimme tänään töiden jälkeen kelkalla ja reellä lasten kanssa kodalle grillaamaan makkaraa. Poikamme kulki isosiskonsa perässä kuin hai seuraa laivaa, ja yhdessä he viihtyivätkin kodan ympäristössä ilman aikuisten apua. Totta kai kelkka vei molempien huomion ja yhdessä he leikkivät ajelevansa pitkin tunturia (otamme kelkoista avaimet irti ollessamme lasten kanssa tunturissa, ettei vahinkoja sattuisi!) kovien rälläysäänten saattelemana.

Nautimme makkarat kodan sisällä ja seurasimme lasten puuhia ulkosalla. Isompi ei malttanut odotella taas liikkeelle pääsyä ja ajoimmekin Johtalanvárrin huipulle maisemia ihailemaan. Poika onnistui irrottamaan kenkänsä kodan pihalla ja kastelemaan sukkansa lumihangessa, joten palasimme kotiin suoraan tunturilta alas laskeuduttuamme.

Kalkujoen kota on Kuoppilaksen merkatun retkeilyreitin varrella. Kota soveltuu hyvin pikaisen lenkin, päiväretken sekä rauhaa kaipaavan kohteeksi. Kalkujoenlammen rantaa myöten kulkiessa pääsee Johtalanvárrille.

Kesäisin tosiaan käyn lähes päivittäin ton risueläimiltä ylös ja koululle alas- reitin, siinä saa kunnon treenin aikaiseksi! Kalkujoenlampi on hiljainen ja rauhallinen paikka mietiskelylle ja rauhoittumiselle.