Yöretki Kuoppilasjärvelle kuusivuotiaan kanssa

DSC_5378
Badjeseavttet- joen ylityspaikka. Isolle kivelle on turha hakeutua, paras kohta ylittää joki menee sen vierestä.

Saattoi olla hieman kunnianhimoinen suunnitelma patikoida kuusivuotiaan kanssa tunturimaastossa 12 kilometriä suuntaansa erämaajärvelle. Mutta pakkohan se oli lähteä kokeilemaan!

Lue postaus pienen lapsen kanssa vaeltamisesta täältä

Kuoppilasjärvi valikoitui kohteeksi suhteellisen lyhyen päivämatkan takia. Aloittamalla patikka Utsjoen kirkon parkkipaikalta (linkki karttapaikka.fi) ja seurailemalla retkeilyreittiä Nammajärvelle käveltävää kertyy aikuiselle kohtuulliset 12 kilometriä. Lapselle päivämatka on pitkä, mutta kokemuksella, kevyellä rinkalla ja monilla (hyvin monilla) tauoilla pääsee pitkälle.

Kävelimme parkkipaikalta polkua pitkin ylityspaikalle. Kohdan olisi voinut kiertää jatkamalla tietä pitkin sillan yli ja poikkeamalla siitä polulle, mutta tahdoin tarjota pojalle elämyksen. Ja elämys siitä tulikin, kun tukivaijerin käytöstä oli epäselvyyksiä ja lopulta olin itse takapuoli joessa työntämässä poikaa isolle kivelle turvaan vedeltä. Hyvät nauruthan siitä saatiin, kun alkumatkan sain kävellä housut märkinä.

DSC_5382
DSC_5386

Maasto on hyvin vaihtelevaa retkeilyreitin varrella. Joelta päästyämme nousimme ylös kivikkoiseen tunturikoivikkoon, jossa kävely vei voimia. Ikuisuudelta tuntuneen patikoinnin päätteeksi laskimme jyrkän mäen suolle jonka päässä komeili Nammajärven kota. Väsymystä oli ilmassa, pelkäsin patikointimme päättyvän viiden kilometrin jälkeen.

Nammajärvellä olimme jo asennoituneet jäämään yöksi. Paistelimme makkarat, söimme leipää ja herkuttelimme vaahtokarkeilla. Paikalle saapunut vaeltaja innostutti poikaa niin, että yhtäkkiä hän päätti että matka jatkuu! Olin aivan ihmeissäni. Matkaa oli jatkettava heti, vielä kun innostusta riittää.

DSC_5395
DSC_5401
DSC_5409

Nammajärviltä nousimme kuruun. Vaikeakulkuisessa kivikossa väsymys palasi, taukoja alkoi olemaan koko ajan enemmän ja enemmän. Polku kulki kauniin tunturipuron vierttä, hyttysiä oli paikoitellen häiritsevän paljon. Suuren kivirykelmän vierellä päätin ottaa pojan rinkan kantoon, kuin salaman iskemänä energiaa löytyi taas ja matkamme jatkui aivan uudella vauhdilla.

Nautin kahdenkeskeisestä ajasta. Juttua riitti ja oli upeaa nähdä toisen uudelleen löytynyt innostus patikointia kohtaan. Jännityksellä odottelimme perille pääsyä.

Seikkailu alkoi päästessämme avotunturiin. Polku kiertää hieman hassusti Ávžegeašoaivin juurella, oikaisimme omia reittejämme Kuoppilasjärven ”kanjonille”. Löysimme upeita kallioita ja poropolun, jota pitkin kävelimme lähemmäs jo koivujen takaa pilkistävää autiotupaa kohti. Uutta energiaa löytänyt poika kiipeili kallioilla ja seikkaili menemään.

DSC_5418
Itikoita riitti
DSC_5414

Tuvalle saapuessamme rinkat lensivät maahan ja ryhdyimme tutustumaan alueeseen. Poika ei aluksi tunnistanut paikkaa – olihan hän aikaisemmin vieraillut paikalla lukuisia kertoja ainoastaan talviaikaan. Tuvalla olleet vaeltajat kehuivat häntä kovasti – kiitoksia siitä!

Valitsimme telttapaikaksi tasaisen läntin nuotiopaikan viereltä. Virittelimme tulet iltapalaa varten, viimeinen makkara ja loput vaahtokarkeista käristyivät vauhdilla komean nuotion lämmössä. Poika tutustui puukon käyttöön ja saikin aikaan hienot kiehiset. Iltaherkuksi valmistin popkornit kaasukeittimellä. Omia syömisiäni jouduin hieman säännöstelemään, Nammajärvillä ruuan menekki oli yllättävän suurta. Protskupatukat saivat riittää iltapalaksi leivän lisäksi.

IMG_20210626_222522__01

Yöllä satoi vettä. En saanut unta kauhistellessani aamutoimia sateessa, myös tuleva Pulmankijärvi – Sevettijärven vaellus stressasi. Pelkään karhuja ja näin unta leiriä vaanivasta jääkarhusta.

Aamulla heräsimme ennen kellon soittoa pirteinä. Sade oli loppunut eikä teltta lainehtinut. Poistuin teltasta ulos tekemään aamutoimia, poika sai vielä makoilla makuupussinsa lämmössä. Olin huolimaton kaasun kanssa eikä puurovesi lämmennyt tarpeeksi. Käytän harvoin pikakaurapuuroa, oli yllätys kuinka pahaa se viielänä oli eikä kumpikaan saanut sitä syötyä. Onneksi oli ruisleipää jäljellä.

Pojan vaelluskengät eivät olleet kuivuneet tuvassa yön aikana, häntä ei onneksi häirinnyt.

DSC_5427
DSC_5431
DSC_5434

Paluumatkalle lähdettiin samoja polkuja pitkin. Poika kyseli, eikö olisi mitään lyhyempää matkaa, mutta jaksoi hienosti kantaa kevennetyn rinkkansa kurun läpi Nammajärvelle. Toki nyt edeltävän päivän ylämäet olivat alamäkiä, jotka helpottivat kulkemista. Näimme suuren ruskean linnun, jonka siipien kärjet olivat valkoiset, lentelevän kurun yläpuolella. Korppi raakkui tunturipuron varrella tuoden lisää tunnelmaa synkkään päivään. Matkan varrella syötiin välipalapatukat ja pidettiin muutama lyhyt tauko.

Nammajärvellä pidimme pidemmän tauon nuudeliaterian merkeissä. Tunteroisen lepäiltyämme matka jatkui reitin korkeimaan ylämäkeen, joka ei tuntunut loppuvan koskaan.

DSC_5439
DSC_5442

Kuuntelimme musiikkia, pidimme lyhyitä taukoja ja puhuimme höpöjä. Ihmettelin koventunutta kävelytahtia, taisi luvattu pehmis ja hampurilainen Annukan Grilliltä kutsua. Sydämeni suli pojan ilmoitettua ennen patikan loppua, että oli oikein hauskaa ja Kuoppilasjärvi oli hieno paikka. Luulin jo, että karkoitin loputkin vaellushalut ehkä hieman liian pitkällä päivämatkalla.

Kuoppilasjärven patikka on raskas kuusivuotiaalle, joka on tottunut liikkumaan luonnossa. Tarpeeksi tauottamalla, kantamusta keventämällä (tai kantamalla kokonaan lapsen varusteet) ja riittävällä energiapitoisella ruualla pärjää. Tein taas sen virheen, että mitoitin väärin eväät – tästä lähtien tuplaan arvioimani määrän. On tärkeää, että kengät ovat sisään ajetut ja varmasti sopivat. Ja plan b on oltava olemassa – tarvittaessa saattaa joutua jäämään matkan varrelle yöksi. Erämaassa puhelinkaan ei toimi katvealueilla.

Kiirettä ei pidä pitää. Onhan vaellusseurana tutkiva, retkeilyä opetteleva lapsi.

Retkikohteita kesälle – oletko vieraillut näissä Utsjoen kohteissa?

Moni Utsjoella vieraillut on nähnyt kirkkotuvat ja Välimaan saamelaistilan, vaeltanut Kuoppilasjärvelle vievällä retkeilyreitillä ja paistanut makkarat Ellin polulla. Luontoon.fi & Explore Utsjoki ovat parhaimpia paikkoja löytää tekemistä koko perheelle Utsjoen kunnan alueella.

Paistunturin ja Kaldoaivin erämaiden karttoja kannattaa tutkia tarkemmin, monet merkitsemättömät polut johdattavat kulkijan mitä upeimmille retkikohteille! Itsellänikin on moni paikka kokematta ja tarkoitus on laajentaa reviiriä tulevan kesän aikana hieman kauemmaksi tutuilta reiteiltä.

Vaikka edellä mainituissa kohteissa on tullut vierailtua useamman kerran, tulee tänäkin kesänä suunnattua varmasti hyviksi koetuille kohteille.

Tässä muutama suositus kohteista, jotka eivät ihan heti tule vastaan retkiä suunniteltaessa!

Linkit karttapaikka.fi – sivustolle

DSC_3235
Matkalla Loktajávrille

Kuoppilasjärven autiotuvalle on kätevä vaeltaa Bađđáskáidin kautta. Reitti Tenontien varrelta on aluksi nousua useamman kilometrin matkan, Orošoaivin jälkeen laskeudutaan Birkejoelle jonka rannalla on upea viettää yö pienen kosken vierellä ennen patikan jatkamista Loktajärven kautta Kuoppilasjärvelle. Loktajärvellä mönkijäura loppuu, joten suunnistustaidotkin pääsevät koetukselle avotunturissa. Järveltä patikkaa voi jatkaa merkittyä reittiä pitkin kirkonkylälle. Matkaa Bađđáskáidilta Kuoppilasjärvelle ja pohjoisempaa merkittyä reittiä pitkin kylälle tulee alle 40 km. Kalastajille Loktajärvi voi suoda saalistakin.

Lue postaukseni Bađđa-Loktajärvi-Kuoppilas-kirkonkylä vanhan blogini puolelta (linkki)

DSC_0306
Silkeája

Silkeája on Kevon reitin ensimmäinen nuotiopaikka pohjoisesta saapuessa. Tämäkin nuotiopaikka on Metsähallituksen huoltama ja sieltä löytyy halkovajan lisäksi kierrätyspiste ja käymälä. Aluksi kuljetaan vanhan mäntymetsän halki suolle, jolla astutaan portista Kevon luonnonpuiston sisään. Silkeájan nuotiopaikka on koivujen suojassa pienen järven rannalla. Matkaa Kenestuvilta nuotiopaikalle on kolmisen kilometriä suuntaansa. Polku on helppokulkuinen ja sopii lapsiperheelle. Alle 4 vuotiasta on hyvä varautua kantamaan.

Postaus Silkeájan nuotiopaikasta

DSC_1032
Viđđásnjárgan eli ”Vitosen” laavu on Tenojoen rannassa

Viđđásnjárgalle pääseminen on hieman kiven alla. Sinne pitäisi mennä polku, mutten ole sitä koskaan löytänyt. Olemme jättäneet auton tien viereen ja kävelleet joko rannan mökin pihaa vältellen pusikoissa tai suunnistaneet metsän halki kodalle. Paras tapa päästä kodalle olisi vene. Kannattaa siis varata kompassi tai gps mukaan, jos ensimmäistä kertaa on suuntaamassa paikalle.

Postaus Viđđásnjárgan retkestä

DSC_1478
Námmájärvien kota

Aloittaessa Utsjoen retkeilyreitin etelästä kirkon parkkipaikalta ensimmäisenä taukopaikkana vastaan tuleva Námmájärvien kota sopii myös päiväretkikohteeksi. Merkittyä reittiä seuraamalla pääsee ylittämään kahlaamon, sen saa kierrettyä kävelemällä Utsjoentietä etelään ja ylittämällä joen sillan kautta. Sillan jälkeen länteen lähtee paljon kuljettu polku joka risteytyy merkityn reitin kanssa. Polku kulkee metsän halki puurajalle ja laskeutuu Námmájärville sitä ympäröivien tunturien suojaan. Matkaa edestakaisin tulee kuutisen kilometriä.

DSC_0486
Veahčatnjunis

Aivan Vetsijoen tuntumassa kohoaa tunturinrinne, jonka lähin huippu Veahčatnjunis tarjoaa upeat maisemat Tenojoen laaksoon. Mönkijäuraa seurailemalla huipulle on helppo nousta jyrkästä rinteestä huolimatta. Ura seurailee hetken poroaitaa, jonka jälkeen huipulle noustaan etsimällä korkeinta kohtaa. Helppoa, eikö?
Matkaa edestakaisin tulee viiden kilometrin verran.

Postaus Veahčatnjunikselta

DSC_3776
Ruktajärven autiotupa

Kymmenen kilometriä Kevon reitin eteläisen lähtöpisteen parkkipaikalta on Ruktajärven autiotupa. Tuvalle kävellään merkittyä reittiä pitkin Luomusjärvien välistä harjua seuraillen. Vaihtelevuutta edestakaiselle patikalle saa kulkemalla harjun alapuolella menevää mönkijäuraa. Autiotuvan pihassa on lukuisia paikkoja teltoille, avolaavu kauniin järven rannalla ja vain kilometrin päässä alkaa Kevon luonnonpuiston raja.

Postaus yöretkestä Ruktajärvelle

DSC_3181
Tämä vanha rakennus on Utsjoen Hiljentymisen polun varrella

Utsjoen kirkkotupayhdistys Ry rakennutti talkoovoimin Lapin Leaderin tukemana kulttuuri- ja hiljentymisen polun kirkkotupien, pappilan ja hautausmaan lähistölle. Polku on kaunis lisä alueen historiallisille kohteille, se on alle kaksi kilometriä ja helppokulkuinen. Polun varren infokyltit opastavat saamelaisesta rakenushistoriasta ja alueen historiallisista kaivauksista. Polun lisäksi samalla on helppo tutustua kirkkotupiin ja kivikirkkoon.

Hiljentymisen polun alkupiste

Linkki Retkipaikka.fi- artikkeliini polusta

Oliko joku edellämainituista kohteista jo valmiiksi tuttu? Toivottavasti löysit jotain uutta kesän retkillesi!

Ruskapatikka Kuoppilasjärvelle

DSC_1350
DSC_1343
Olin haaveillut kuivan kelin viimeisestä telttaretkestä syyskuiselle viikonlopulle, kunnes unohdin suunnitelmani täysin. Lauantaina kävellessäni lasten kanssa kotiin Kylätalo Giisán syysmarkkinoilta muistin haaveiluni ja yhtäkkiä minun oli pakkko päästä matkaan. Aurinko paistoi ja sää vaikutti hyvin lupaavalta.

Kotona pakkasin parin tunnin sisään rinkkani, odotin J:n kotiin ja lähdin matkaan kotipihasta Geologiselle polulle. Toivoin Kuoppilasjärvellä olevan muitakin vaeltajia, sillä pimeä yö tulisi olemaan minulle ensimmäinen laatuaan yksin koiran kanssa.

Kuljin Geologista polkua pitkin ylös poroaidan portille ja siitä suunnistin suoraan retkeilyreitille Johtalanvárrin alapuolelle. Aurinko paistoi kauniisti pilvien lomasta ja ruskan sävyt loistivat kirkkaina valoa vasten. Kauhistuin tajutessani kuluttaneeni jo lähes tunnin pelkästään kylän lähellä patikointiin, en tahtonut kiirehtiä auringonlaskun takia.

DSC_1357 DSC_1365
DSC_1368 DSC_1369
Johtalanvárrilla kohtasin kaksi muuta vaeltajaa jotka naureskelivat vain kiertävänsä Härkävaaraa matkallaan kohti länttä. Lähdin heidän edellään painamaan kohti Oađašanjávria jolla tarkoituksenani oli pitää pidempi tauko.

Huomasin itsekkin reitin lähinnä kiertävän kauempana kohoavaa Härkävaaraa. Ajan kuluessa harmittelin, etten ollut taas lähtenyt kulkemaan suoraan erämaan halki kuten aikaisemmin kesällä tein patikoidessani Kuoppilakselle. Ohitin monet porot ja sain lähes raahata Kiiskiä perässäni sen haistellessa vauhkona niiden perään. Kahden ja puolen tunnin kuluttua pääsin taukopaikalleni auringon alkaessa hiljaa laskeutumaan.

DSC_1379
DSC_1377
DSC_1380-2
Olin kotona syönyt tuhdin lounaan jonka avulla olin jaksanut hyvin Oađašanjávrille. Kesällä Oađašanjohkan ylittävä silta oli vielä hajalla, nyt paikalla oli uusi ja vankka lankkusilta. Istuskellessani kivellä eväitäni syöden näin perässä tulevien vaeltajien hiljaa lähestyvän. Uskomatonta mutta totta, ajattelin 1/4 suklaalevyn syömisen olevan helppo nakki, hain lisäboostia jaksamiseen mutta tosiasiassa sain koko reissun kestäneen suklaaällötyksen.

Roavvoaivin vierellä paistavaa aurinkoa vasten oli hankala vaeltaa. En nähnyt eteeni kunnolla, mielikuvitus alkoi laukata ja mietin, mahtoiko edessä olla jotain mitä minun kannattaisi huomata… Auringonpaisteen ansiosta maisemat näyttivät täysin erilaisilta kuin mitä ne kesällä olivat.

DSC_1397 DSC_1406
DSC_1413 DSC_1424
Roavvoaivin takaa lähdin oikomaan kohti Kuoppilaksen autiotuvalle vievää polkua. Tarkoituksenani ei ollut oikoa alun suunnistusta enempää, mutta kellon lähestyessä seitsemää oli pakko nopeuttaa tahtia mikäli tahdoin perille ennen pimeää. Punertavassa auringonlaskussa ruskan värjäämällä maalla oli upea kävellä. Lähestyvä pimeys ei pelottanut, odotin innolla pääsyä tuvalle.

Tuvalle vievälle polulle päästessäni yritin nähdä liikettä, telttoja, mitä vain toisista vaeltajista vihjaavaa. Yllätyin autiotupaan kurkistaessani, lisäkseni paikalla olisi ainakin yksi vaeltaja.

Turvallisin mielin ryhdyin kasaamaan telttaani tuvan takana kohoavalle nyppylälle. Paikka valikoitui kauniin järvimaiseman ja valmiin nuotion kiviringin perusteella. Teltan pystytyksen jälkeen sytytin nuotion ja aloin valmistaa iltapalaa. Illan pimentyessä seuraamme liittyi vielä kaksi vaeltajaa lisää.

DSC_1430 DSC_1433
DSC_1440
Heti pimeyden saavuttua tunsin lämpötilan laskeutuvan nollaan. Kylmä pakotti pukemaan lisää vaatetta päälle, järvelle ilmestyi aavemaista sumua. Istuskelin nuotioni äärellä ja nautin. Kiiski pisteli vesikuppiaan palasiksi takanani. Paistelin nuotiolla folioleipää ja join teetä, iltapalan jälkeen venyttelin odotellen nuotion sammumista.

Näin tunturin takaa nousevan jotain punaista. Mieleen tuli metsäpalo, mutta nopeasti näky paljastui suureksi kuuksi. Taisi olla täysikuu, niin komeana se nousi ylös hiljalleen. En tuntenut pelkoa pimeästä.

Täysikuun lumoamana kömmin myöhemmin nukkumaan. Kauhistelin, kuinka kylmä yöstä olisi tulossa ja ryömin makuupussiini. Ei mennyt kauaa kun huomasin kylmän puskevan makuualustan kautta pussiin. Aloin palella jo alkuyöstä. Siirsin teltan pohjaeristeenä käyttämäni avaruushuovan makuupussin alle ja jumppasin ennen pussiin paluuta. Pelkkä makuualustan eristäminen ei riittänyt, lopulta tuskastuin viileässä valvomiseen ja taittelin paksun peitteen makuupussini sisään. Viimeinkin oli lämmintä!

Mutta enää ei nukuttanutkaan. Peite oli kostea, makuupussin pienestä reijästä kurkistavat kasvoni kohtasivat kylmän ilman kontrastin pussin sisällä olevaan lämpöön vastahakoisesti. Kiiski pyöri teltassa ja hakeutui aivan kylkeeni kiinni uudelleen ja uudelleen.

Kello kahdelta luovutin. En saanut unta ja Kiiski jatkoi pyörimistään. Kannoin makuualustani ja makuupussini pilkkopimeän pihan halki tuvalle, avasin oven varovasti ja herätin vaeltajat tiputtamalla Kiiskin raskaan fleksin lattialle. Kuiskin anteeksipyynnöt ja kerroin kylmän häätäneen meidät teltastamme, kiinnitin koiran oven viereen ja laitoin makuupaikkani lattialle pöydän ja keittiönurkan väliin. Nukahdin lähes heti Kiiskin lopetettua läpsimiseni tassullaan, se koki hetken olevan juuri sopiva halien hakemiselle.

Puoli seitsemältä heräilimme ensimmäisen kanssanukkujan kanssa, pyytelin uudelleen anteeksi yön metelöintiäni ja palasimme Kiiskin kanssa teltalle. Ulkona oli kaunista, paksu sumu peitti maisemat ja kuura kimmelteli auringossa. Telttani oli vaihtanut väriä vihreästä harmaaksi jäädyttyään.

DSC_1439 DSC_1443
DSC_1451 DSC_1467
DSC_1469
Nukuin teltassa puoli yhdeksään. Sumu oli väistynyt ja aloittelin aamutoimien parissa. Annoin koiralle aamupalaa ja menin itse valmistamaan syötävää tuvalle. Pyytelin kahdelta muultakin vaeltajalta häiriköintiäni  anteeksi ja keskustelimme retkeilystä aamukahvien valmistuessa liedellä. Tuvassa oli tukahduttavan kuuma.

Vaeltajien jatkaessa matkaansa menin purkamaan läpimärkää telttaa pihalle. Vettä valui dramaattisesti telttakangasta pitkin maahan. Pakkasin kamppeeni kasaan tuvan puolella, siivosin loput jäljet ja lähdimme matkaan kohti Nammajoen kurua.

Ajatus retkeilyreitin jatkamisesta Nammajärville oli tuntunut jännittävältä alueen metsien ja suuren kurun takia. Kulkiessani avoimella tunturiylängöllä kuuntelin musiikkia ja lauleskelin mukana, rinkka ei painanut paljoa mitään ja koirakin kulki nätisti. Jännitys unohtui ja sain ihastella eteeni kohoavan kurun seinämien komeutta.

DSC_1474 DSC_1476
DSC_1478 DSC_1479
DSC_1483
Kurussa ruska erottui kauniisti kaiken vihreän keskeltä. Kuruun laskeutuminen oli kuin olisi saapunut aivan eri puolelle Suomea. Kaunis  Nammajoki virtasi polun vierttä ja varjoisiin kohtiin jäänyt kuura tuoksui talvelta.

Jäimme Kiiskin kanssa syömään juolukoita, kymmenen kilometrin matkalla meillä ei ollut mitään kiirettä.

Kurun jälkeen koivumetsikössä hieman jännitti. Kolistelin juomapulloa fleksiä vasten muka pelotellakseni karhut ja hirvet pois lähettyviltä. Nammajávrin laavun pihassa näkyi liikettä ja sain kahvitella autiotuvalla tapaamani naisen kanssa mukavien keskusteluiden lomassa.

Söin välipalapatukoita, en jaksanut alkaa valmistamaan mitään suurempaa ateriaa. Keskustelut retkeilyvälineistä ja koetuista luontohetkistä veivät tovin, alunperin tarkoituksena oli pitää vain pieni tauko mutta pidempi levähdys teki vain hyvää.

Kiiskillä pettivät hermot vessareissuni aikana ja jatkoimme matkaa vauhdilla. Pitkästä aikaa koira haukkui perääni jätettyäni sen yksin leiriin hetkeksi. Vastaan tulleet porot kiinnostivat ja koira sinkoili edestakaisin niille vinkuen.

Laskin yhdentoista variksen ja korpin kaartelevan ilmassa, lähistöllä oli varmasti raato. En tahtonut edes arvailla minkä raato sai aikaan moisen yleisötapahtuman polun läheisyydessä.

Isovarpaiden pohjia hiersi. Muuten jalat ja selkä voivat hyvin. Kuntoni on selvästi parantunut kesän ensimmäiseen patikkaan verraten. Kuljimme retkeilyreitin vedenylityspaikan ohitse suoraan nelostielle ja patikoimme sen vierttä kirkon parkkipaikalle josta J lasten kanssa nouti meidät kotiin.

Vastoin epäilyjäni en pelännyt pimeää. Hetkeksi mielikuvitus lähti laukkaamaan, mutta muiden vaeltajien läsnäolo ja kaunis kuu auttoivat unohtamaan möröt ja pimeydessä vaanivat sarjamurhaajat sekä muut potentiaaliset häiriköt. Patikan jälkeen kipinä lähteä pidemmälle yksinvaellukselle vain kasvoi sekä mielenkiinto talvivaeltamista kohtaan heräsi voimakkaampana.

Kosteassa teltassa nukkumisesta sain palkinnoksi sitkeän flunssan. Kuume ei ole sentään noussut, mutta tämä sisällä istuminen saisi jo riittää…

 

Yksinolon opettelua – Kuoppilasjärven patikka

DSC_0511 DSC_0553Yksinoleminen on asia jota minun täytyy työstää. Vaelluskavereita minulla ei ole kuin yksi ja aikataulut sopivat harvoin yhteen. En kuitenkaan tahdo jättää vaeltamista ja muuta eräilyä väliin vain sen takia.

Heinäkuukin on jo puolessa välissä, pian yöttömän yön aika loppuu ja otolliset valoisat yöt alkavat käymään vähiin. Viikkoa ennen patikoimaan lähtöä päätin – nyt on toimittava. Valitsin kohteekseni Kuoppilasjärven autiotuvan Paistunturien erämaasta. Olen patikoinut sinne pari kertaa, hiihtänyt kerran ja ajanut moottorikelkalla useamman kerran kavereiden ja perheen kesken. Reitti on siis tuttu ja turvallinen.

Utsjoen merkatulle retkeilyreitille voi liittyä kolmesta eri paikkaa. Kirkon parkkipaikalta, entisen luontotuvan kohdilta ja Geologiselta polulta. Reitti on hyvin merkitty ja on pituudeltaan 25 – 35 kilometriä, riippuen mitä reittejä pitkin kulkee. Maastoltaan se on helppo kulkea joten kokeneemmalle vaeltajalle reitin kulkeminen on kuin leikkiä. Täytyy kuitenkin muistaa, että polku kulkee avoimessa tunturimaastossa jolloin huonolla kelillä olosuhteet voivat muuttua hetkessä helposta hyvinkin hankalaksi. Ilman asiallisia varusteita (kartta, eväät, majoitus) sinne ei siis kannata lähteä.

Olen hyvin ylpeä itsestäni reitin helppoudesta huolimatta. Kuljin autiotuvalle omia reittejäni pitkin pelkäämättä sekä turhautumatta hankalaan maastoon ja verenimijöihin. Nukuin yön tuvassa ja nautin olostani. Vaikka maalailenkin mielessäni kauhukuvia tietynlaisista maastoista, yllätyin kuinka en edes ajatellut pelkäämiäni asioita ollessani itse tilanteessa.

Alun jaarittelut saavat riittää – nyt itse kertomuksen pariin!

DSC_0508 DSC_0510
DSC_0521
Olin suunnitellut reittiäni Bbarkin avulla muutamana päivänä. Tarkastelin maastoa ilmakuvista käsin ja muodostin mielessäni reitin mitä pitkin aikoisin kulkea määränpäähäni. Heinäkuu on keleiltään otollisinta aikaa retkeillä, tosin itikat ja mäkärät tekevät siitä jopa tuskaista. Aikomuksenani oli vältellä metsiä ja korkeita mäkiä.

Lähdin Härkävaarasta patikoimaan merkkaamattomia reittejä pitkin kohti Oađašanjávria. Jänkä muuttui hankalakulkuiseksi vaivaiskoivikoksi ja kosteikoiksi. Hyttysiä pyöri minun ja Kiiskin ympärillä suurina parvina, toivoin että kotipihalla laittamani hyttysmyrkyt estäisivät niitä syömättä minua kutiseville paukamille. Päämääränäni oli päästä toiselle Seitikkoniityn nimeämättömälle lammelle. Nousin korkeammalle nähdäkseni kohteeni, samalla ihailin ympärilleni kohoavia maisemia.

Vaikka kuljin tiheässä metsikössä en pelännyt. Mielessäni pyöri vain seikkailufiilis – tämän mä handlaan. Paistunturin erämaan karttani on suuressa mittakaavassa, joten pikkutarkka suunnistaminen on hankalaa, tarkistin sijaintini Bbarkista ja huomasin olevani yllättävänkin lähellä lampea. Jatkoimme matkaamme lammen ohitse suurelle suolle. Soita ylitin useampia, onnekseni ne olivat vähävetisiä ja jopa kuivia.

DSC_0528 DSC_0534
DSC_0538
Oađašangielaalla tarkoitukseni oli liittyä merkittyyn reittiin. Hetken aikaa kuljin liikaa länteen ja totesin reitille menon tuovan vain lisämetrejä matkaani. Päätin siis lähteä oikomaan kuivien soiden ja vaivaiskoivikoiden lävitse kohti Roavvoaivia. Maasto näytti tutulta talven ajeluilta, rohkeasti lähdin kohti tuntematonta.

Matkallani kohtasin kauniita lähteitä ja pieniä puroja. Täytin vesipulloni raikkaalla vedellä aina mahdollisuuden tullen. Kuljin matalan kurun reunamaa ja läpi suurten kivien valtaaman tasanteen. Mäkäräiset parveilivat Kiiskin perskarvoituksissa ja näyttivät jäystävän tämän kuonoa. Kun pysähdyin istuskelemaan kiville koira hiippaili luokseni ja änki syliin.

Näin paljon lintuja patikkani aikana. Tunturikihuja en tunnistanut, ensin säikähdin niiden olevan haukkoja. Lokkimainen ääntely paljasti niiden olevan vaarattomia, useampi liiteli lähellämme. Oađašanjohkan lähellä kapustarintoja vaikutti olevan laumallinen, ne viheltelivät porukalla ja seurasivat kauempana kulkuamme.

Oađašanjohkan ylitys oli helppo, loikkasin rannalta kivelle ja siltä toiselle puolelle kastumatta. Korkea Roavvoaivi kohosi edessämme. Pidin evästauon ja lepuutin jalkojani hetken ennen viimeistä koitosta Rástigáisoja katsellen.

Roavvoaivin rinteeseen kiivetessä jalkoja alkoi särkeä. Laskeskelin matkaa olevan jäljellä neljän kilometrin verran. Katselin taakse jääviä maisemia ylpeänä – tuon kaiken olin ylittänyt ja selvinnyt jo tänne saakka. Yritin nähdä liikettä avoimen maaston muodoissa. Lisäkseni paikalla ei vaikuttanut olevan ketään.

Roavvoaivin rinnettä pitkin kävellessämme Kiiski löysi palan porontaljaa maasta ja alkoi leikkiä. Soin tälle tämän pienen hetken ja huidoin itikoita pois ympäriltäni. Välillä tuuli piti inhottavat öttiäiset loitolla.

DSC_0557 DSC_0566
DSC_0570Kun Kiiski oli saanut tarpeekseen karvakasan repimisestä matkamme jatkui viimeisen kosteikon yli kohti reittiä. Kuoppilasjärven syvänne näkyi edessämme, matkaa ei ollut enää paljoakaan. Viimeinkin päästessäni reitille väsymys iski. Löntystin reittiä pitkin hitaasti haukan liidellessä syvänteen päällä. Upeat maisemat auttoivat jaksamaan ja autiotuvan näkeminen toi lisää puhtia kulkemiseen.

Yritin tiirailla tuvalle nähdäkseni liikettä taikka savua. En hahmottanut minkäänlaista merkkiä muista vaeltajista ja ehdin jo innostua – pääsisinko yöksi tupaan? Minulla oli telttakin mukana ja olin varautunut yöpymään siinä. Eniten huolestutti koiran pärjääminen ötököiden kanssa, jos tuvassa olisi muita tekisin iltapalat ja muut ulkona.

Toivoin että paikalla olisi muitakin. Laskeuduin Kuoppilasjärvelle ja jännittyneenä kävelin tuvan ovelle. Se oli lukittu ulkoa käsin! Olin siis yksin. Katselin tuttua pihapiiriä nähdäkseni edes yhden teltan pilkistävän jostain ja kävelin tupaan sisään.

DSC_0579
DSC_0576 DSC_0578Tupa oli hyvässä kunnossa ja siisti. Laskin rinkkani lauteille ja istahdin alas. Tuntui hurjalta jäädä yksin niin kauaksi muista ihmisistä. Kytkin Kiiskin tuvan sisään vaijeriin, en uskalla ottaa riskiä että se pääsisi irti ja karkaisi. Ja mikäli muita vaeltajia tulisi tupaan ei olisi ensimmäisenä vastassa haleja hakevaa koiraa. Vaijerista huolimatta Kiiskillä oli mahdollisuus liikkua tuvassa vapaasti.

Illan aikana keittelin itselleni pastat kuivatusta kananjauhelihasta, makaronista ja vuohenjuusto – tomaatti lämminkupista. Ruoka maistui mahtavalta. Kuljeskelin Kiiskin kanssa pihalla, lueskelin vieraskirjaa ja mukaan ottamaani kirjaa. Illalla käydessäni käymälässä laskeva aurinko värjäsi taivaan violetin eri sävyillä.

DSC_0587 DSC_0584
DSC_0582Nukkumisesta ei meinannut tulla mitään. Kroppa kävi ylikierroksilla, mieli oli kerrankin rauhallinen. Mukanani oli -4 asteen makuupussi telttayöhön varautumisen takia, käytin pussia peittona. Heräilin aikalailla tunnin välein, säikähtelin jokaista Kiiskin aiheuttamaa ääntä ja näin untakin sen haukkumisesta.

Jossain vaiheessa yötä tupaan tuli kylmä. Ikkunaa katsoessani näin kauniin oranssin auringonlaskun. Aamuyöstä olo helpottui ja sain viimein nukuttua kunnolla. Mieli rauhottui ja turhasta jännittäminen laantui.

Aamulla heräsin seitsemältä herätyskelloon. Hitsi että harmitti! En olisi millään viitsinyt nousta. Jalkoja kolotti ja olin hieman pöhnäinen huonojen yöunien takia. Kiiski kurkisteli laverin edestä innoissaan- joko olisi aamupalan aika?

Olin tyytyväinen että uskalsin nukkua yöni autiotuvassa yksin, yöt ovat minulle pahimpia, niissä riittää totuteltavaa.
Käymälässä käydessäni ulkona tuoksui halla. Mieleeni tuli lähtestyvä syksy. Onneksi siihen on vielä aikaa. Aamupalaksi keittelin kahvit, söin ruisleipää ja Adventure foodin ”lisää vain vesi” hedelmäsörsseliä. Puuroakin oli tarkoitus tehdä, se ei maistunut. En pitänyt kiirettä, pakkailin kamppeitani kaikessa rauhassa kasaan. Autiotuvassa oli mukavaa istuskella pöydän äärellä ja suunnitella jatkuvaa patikkaa.

DSC_0596
DSC_0600 DSC_0602Matkani jatkui puoli yhdeksän aikoihin. Oikaisin  Roavveoaivin alapuolelta reitille ja vannoin mielessäni etten astu enää yhteenkään kosteikkoon koko reissun aikana. Heti reitillä jouduin uudelleen suolle, se siitä sitten.

Maisemat Utsjoelle päin ovat hyvin erämaamaiset. Näin pari hyvin houkuttelevaa lampea, jos kalastaisin menisin varmasti kokeilemaan onneani niille.

Kiiski käveli edessäni verkkaisesti. Sekin oli palautunut hyvin.

DSC_0613 DSC_0615
DSC_0616
Oađašanjávrilla istahdin alas ja riisuin rinkkani. Pidin kunnon evästauon venyttelyineen. Kiiskikin sai evästä ja nakersi tankoaan tyytyväisenä. Olen pitänyt Oađašangielaan aluetta pelottavana, nyt se vaikutti oikein rauhalliselta paikalta.

Matkani jatkui reittiä pitkin kohti Geologista polkua. Oađašangielaan takana kävin tutkimassa jonkun väsäämää kiviuunia ja bongasin tammukan purosta. Riikkavárrilla jalkojani alkoi jomottaa ja vaelluskenkä hinkkasi varpaanpohjaa. Jouduin viimeisten kilometrien aikana pysähtelemään enemmän. Kiiskikin näytti hyytyvän Johtalanvárrin rinteessä, päästessämme metsään se löysi jälleen puhtia.

Oikaisin Geologiselle polulle omia oikoreittejäni pitkin. Olin väsynyt ja suolla kulkeminen alkoi tosissaan ottaa päähän. Poroaidan portilla vastaamme tuli ensimmäinen ihminen – kilometrin päässä kotoa! Kipeiden jalkojen kanssa rinteen laskeutuminen vei kauan aikaa.

Kiiskikin ilmeisesti tunnisti Pekun haukun kaukaa ja veti viimeiset pari sataa metriä kotiin. Nyt tätä kirjoittaessani seuraavana päivänä patikasta olo on hyvä. Väsyttää totta kai, kun yöllä piti herätä syöttämään vauvaa. Olen kuitenkin yllättynyt kuinka vähän selkä kipeytyi rinkan kannosta. Jalat ovat kuin tukit ja kipeät, tarvitsen vielä paljon rinteiden kiipeämistä ennen kuin uskallan lähteä useamman päivän reissuun ilman että jalat väsyvät kesken kaiken.

DSC_0631

Kuljetut kilometrit 24
Askeleet yhteensä 44 000
Hyttysten pistoja 0
Mäkärien puremia 1
Rinkan paino 15kg

Tässä linkki Kuoppilasjärven patikkaan vuodelta 2017