Telttayö erämaassa taaperon kanssa

Päätin jo Etelä-Suomessa ollessamme, että veisin meidän taaperon tunturiin yöksi edes kerran näiden kahden viimeisen kesälomaviikon aikana. Ajankohdaksi valikoitui 8-9. elokuuta välinen yö, joka näytti säätiedotteiden mukaan olevan vähäsateisin koko viikolla.

Mukana meillä oli Jack Wolfskinin tuulitunneli, molempien makuupussit ja -alustat, ruokaa toisellekin yölle varuilta, jos olisimme innostuneet jäämään pidemmäksikin aikaa, hillasankko ja betoniauto.

Matkaa Njállavaaralta mönkijäuran viereiselle telttapaikallemme ei ollut kuin hieman yli kilometrin verran. Pikku-J jaksoi kävellä matkan hyvin, mitä nyt muutamia kivenkaivuuhetkiä jouduttiin viettämään.

Hieman pelkäsin, kuinka saisimme ajan kulumaan tunturissa. Pystytin teltan heti ensimmäiseksi, sitten haimme irtopuuta läheiseltä koivikolta ja teimme nuotiolle kiviringin. Metsäpalovaroitus ei ollut voimassa, mutta maa vaikutti kovin kuivalta. Paistelimme iltapalaksi hieman nakkia ja söimme leipää. Samalla, kun laittelin leiriä kasaan poika leikki mukaan ottamallaan betoniautolla. Kävimme myös läheisellä hillasuolla ja saimme muutamat hillat makupaloiksi.

Teltan absidiin laittelin ruuat ja kamppeet omiin kohtiinsa, jotta ne olisi aamulla helppo napata teltan sisälle. Nukkumajärjestyksemme muuttui vielä muutamaan otteeseen, lueskelimme kirjaa ja Pikku-J sai ajankulukseen katsoa jakson Ryhmä Hauta. Iltapisujen ja -pesujen jälkeen kömmimme makuupusseihimme.

Poika oli hieman levoton, kävipä hän mutkan minunkin makuupussissani ennen kuin asettui omaansa ja nukahti. Kello oli jo yli kymmenen, jota kauhistelin. Taaperon nukkumaanmenoaika oli mennyt jo ajat sitten.

Nukahdin itsein suhteellisen nopeasti. Jossain vaiheessa yötä heräsin ja nostin Pikku-J:tä ylemmäs patjallaan. Hän nukkui yläkroppa ulkona pussista eikä vaikuttanut olevan ollenkaan kylmissään vaikka itselläni palelsi! Aurinko laski kello 23 aikoihin.

Meni hetki, ennen kuin sain uudelleen unenpäästä kiinni. Pian heräsinkin uudelleen, samoin Pikku-J:kin. Kömmimme ulos teltasta puskareissulle ja saimme ihastella upeaa auringonnousua ja sumua Tenojoen laaksossa.

Nukuimme puoli yhdeksään saakka. Pakkasin makuupussit pusseihinsa ja tyhjensin makuualustat helpottaaksemme kotiinlähtöä. Selkäni oli yön jäljiltä todella kipeä ja venyttelin sen verran mitä teltan sisällä mahtui.

Ulkovaatteet puettuamme kömmimme ulos teltasta ja näimme kahden pyöräilijän pyöräilevän Njállavaaran mastoa kohti. Keittelimme puurot ja söimme sen kaarnikoiden sekä kiisselin kera sateen alkaessa ropista vasten telttakangasta.

Pesimme astiat läheisellä purolla ja saimme aikaisemmin näkemistämme pyöräilijöistä hetkeksi seuraa. Mukavaa, että noinkin aikaisin aamulla emme olleet ainoat erämaamaisissa maisemissa.

Vaikka alunperin hieman jännitin telttailua ilman Kiiskin läsnäoloa, yö oli henkisestikin rauhallinen. Yllätyin tosissani, etten hetkeäkään pelännyt alkaa nukkumaan ilman hereille jäävää vahtia, yön ulkonakäynti helpotti myös, kun pääsin katsomaan telttakankaan ulkopuolellekin. Eli, ilmeisesti pikkuhiljaa alan tottumaan ”yksin” kulkemiseen muuallakin kuin suosituilla retkeilyreiteillä!

Taaperon kanssa telttailu oli myös yllättävän mukavaa ja helppoa. Vaikka yöllä valvoimme ja juttelimme, saimme molemmat loppujen lopuksi nukuttua hyvin. Uhmiksia ei ollut ja poika oli innoissaan mukana päivän touhuissa.

Paluumatkamme taitettiin rankkasateessa. Automme on nyt järkyttävässä kunnossa kuraisten penkkien takia (en ole J:lle asiasta maininnut vielä… Hän kun vasta pesi penkit, heh.) ja makuupussit makaavat saunassa kuivumassa. Reissu oli upea ja ehdottomasti lähden toistekin kolmevuotiaan kanssa matkaan!