Hiihtoretki Kalkujoen lammen laavulle

DSC_9791 DSC_9790
DSC_9782
Lauantaina kaunis aurinkoinen sää kannusti lähtemään hiihtoretkelle ylös Geologiselle polulle. Lämpöä riitti kolmen asteen verran joten pyrin pukeutumaan kevyesti, mutta suojaavasti.

Kuljen oikoreittiä pitkin Geologiselle polulle kun en laiskuuttani jaksa kävellä kävelytietä pitkin reitin alkuun risueläimille. Oikoreittini varrella on lyhyt, mutta kovin jyrkkä ylämäki jonka ylös kiipeämistä sukset jalassa jännitin etukäteen. En suinkaan stressannut sukset jalassa kiipeämistä, lähinnä hengästymistä…

Yllätyksekseni mäen kiipeäminen OACin liukulumisuksilla kävi kuin leikiten! Nuoskalumi loi suksien karvapohjiin hyvän pidon, jonka avulla tepsuttelin rinteen ylös hetkessä. Enkä onnekseni hengästynyt kovinkaan paljoa. Päästyäni merkitylle reitille yritin irrottaa suksien pohjiin kiinnittynyttä lunta tuloksetta.

DSC_9797 DSC_9795
DSC_9806
Olisin voinut riisua sukset ja rapsutella lumet irti, mutta seikkailifiilis kutsui ja malttamattomana lähdin jatkamaan nousua ylös kohti määränpäätä. Lukuisat riekkojen jäljet parveilivat koivikoissa ja kelkanjälki kantoi hyvin.

Haaveilin jälleen hiihtovaelluksesta ja harmittelin, etten tänä vuonna pääse mukaan järjestettävälle reissulle. Ehkä ensi vuonna sitten! Ylös kiivetessä oli tullut kuuma, mutta heti poroaidan portille päästyäni täytyi nostaa huppu pään suojaksi. Ylhäällä ei olisi uskonut lämpötilan olleen niin korkea mitä se kotoa lähtiessä oli.

Hiihtelin kovassa tuulessa kohti Kalkujoen, tuttavallisemmin koulun laavua kohti. Oikea suksi jätätti perässä pohjaan tarttuneen lumen takia, en antanut sen haitata kulkua. Pian laavu häämöttikin edessä.

DSC_9829 DSC_9862
DSC_9836
Laavun sisään päästessäni harmistuin. Vastassa oli puruinen lattia ja kasa ties mitä roinaa. Pyyhe roikkui katosta ja penkillä oli jonkun jättämät retkeilytarvikkeet ja vesipullo. Vesi ei ollut jäätynyt pullossa, joten ehkä tavaroiden omistaja oli keventänyt kantamuksiaan ja hakisi kamppeensa pian takaisin…? En tiedä, mutta nurkasta löytämäni teltta jopa ärsytti. Joo, Metsähallitus siistii kotia sekä autiotupia ja vie niiltä roskia pois, mutta niiden tarkoituksena on toimia suojana retkeilijöille – ei tavaroiden lopullisena jättöpaikkana. Olen oppinut, että taukopaikat on jätettävä siihen kuntoon kuin missä ne saapuessa olivat. Toivottavasti muutkin retkeilijät noudattavat tätä sääntöä yhteisen hyvän vuoksi.

Voihan se olla, että teltan sinne jättänyt aikoo hakea sen takaisin lähipäivinä. Toivon ainakin niin. Siistin hieman paikkoja ja jätin muiden omaisuudet paikoilleen. Keittelin teet kaasunjämillä ja vietin laavulla useamman tovin nauttien hiljaisuudesta.

DSC_9811 DSC_9867
Hyvästelin laavun ja rapsuttelin pihassa enimmät jäät irti suksien pohjista. Lähdin jatkamaan matkaa laavun takaa kulkevaa Geologista polkua pitkin. Polku oli lähes hiihdettävissä, paremmin sillä olisi päässyt kulkemaan lumikengillä hyvin tallotulla uralla.

Polku kulkee jyrkän kurumaisen syvänteen kautta koululle. Muistelin, että olen aikaisemminkin laskenut mäet suksilla joten tälläkin kertaa uskallauduin kokeilemaan. Pääsin jyrkimpään kohtaan saakka, kunnes oli riisuttava sukset pois jaloista ja jatkettava kävellen. En kaatunut kertaakaan (kerran otin tukea hangesta), vaikka lähellä oli. Onneksi vastaan ei tullut muita kulkijoita, jälkeen jättämäni jäljet tosin saattavat aiheuttaa kummaksuntaa… Enkä kyllä suosittele mäen laskemista kenellekään, viimeistään alhaalla kasvavat puut pysäyttävät laskijan.

Retkestä jäi käteen kauhea vaelluskuume ja tunturikaipuu. Vielä toistaiseksi riittää hyviä hiihtokelejä, kunnes lumi alkaa sulaa eikä tunturiin pääse hetkeen jalan. Pian koittaakin kesä ja vaelluskausi – sitä odotellessa!

 

 

Syysilta kirkkotuvilla

DSC_9203 DSC_9199
DSC_9192
Jos syyskuussa aikoo käydä kirkkotuvilla kuvaamassa ruskaa, suosittelen käymään siellä päiväsaikaan. Olin pikku-J:n kanssa seitsemän aikaan liikenteessä kun aurinko alkoi laskeutua tunturin rinteen taa.

Poika juoksi oitis pappilan aidalle ihailemaan järvellä seilaavaa normaalia suurempaa venettä. Normaalilla tarkoitan Tenon venettä, joita täällä ollaan totuttu näkemään. Poitsua ei meinannut millään saada lähtemään aidalta jatkamaan matkaa tupien luo!

DSC_9196 DSC_9197
DSC_9194
Kiertelimme pihapiirissä, tupien ovet on jo tältä kesää lukittu. Kukat ovat kuihtuneet pois ja pihan heinikko harventunut. Syksy on selvästi tavoittanut myös yhden Utsjoen kuvatuimmista paikoista.

Kirkkotuvat ovat todellakin kuvauksellinen paikka vuodenajasta riippumatta. Tästä pääset postauksiin kirkkotuvilta talviaikaan, tässä postauksessa ollaan kevätfiiliksissä ja tässä on tämän kesän postaus kukkivasta pihasta.

Viime päivinä kova tuuli on retuuttanut puiden ruskaa. Toivottavasti väriloisto kestäisi vielä hetken ennen lehdetöntä, karua aikaa.

Viikonlopuksi kirjoittelen jutun maastoautoreissusta Njállavaaraan.

Yöttömän yön ilta Kirkkotuvilla

DSC_8750 DSC_8752
DSC_8769
Kuuman hellepäivän iltana tunturin taakse laskeutuva aurinko sai aikaan varjon, jonka keskellä oli jopa siedettävää ulkoilla. Kirkkotuvilla lukuisat kukat ympäröivät hiljaa paikoillaan seisovia tupia, auringonpaiste loi kesäillan tunnelmaa.

Ainoa äänen lähde oli hiljalleen tietä pitkin kulkeva vaeltaja, joka ilmeisesti oli juuri saapunut tunturista ihmisten ilmoille. Ampiaiset pörräsivät kukkien seassa harppoessani niiden ohitse kohti rantaa.

DSC_8759 DSC_8782
DSC_8779
Olin ehkä liian myöhään liikkeillä, kun aurinko alkoi laskeutua nopeammin tunturin taakse. Maisemien painuessa varjon alle mäkäräiset loittonivat ja keli kävi entistä siedettävämmäksi.

Mietin, mahtoiko kirkkotupien ympäristö olla 1800 – luvullakin näin kukkiva, vai oliko keskeisellä paikalla niin paljon käyttöä, että piha oli täynnä polkuja ja tampattuja alueita, kenties laavuille?

Tupien ikkunat olivat melkeinpä aavemaiset niistä näkyvien sisällä olevien kalusteidensa takia. Pihalle vievällä sillalla katselin hetken pienen linnun puuhia ennen kuin poistuin takaisin autolleni ja kotia kohti.

Yötön yö päättyy 29.7, mutta valoisia öitä riittää vielä elokuun puolelle luoden yö yöltä upeampia auringonlaskuja. Viime kesänä kävimmekin Erätoverin kanssa yöpymässä yöttömän yön päätyttyä, tässä linkki postaukseen yöstä.

Minulla on enää vapaiden jälkeen vain kolme päivää töitä! Sitten alkaakin kesäloma, jonka yhtä viikkoa lukuunottamatta pyhitän retkeilylle.

Sitä odotellessa!

Välimaan saamelaistila

DSC_8667 DSC_8651
Tenojoen jokilaaksossa, Välimaassa on lammastila jonka Antti Jouninpoika Warsi perusti jokikalastukseen ja karjanhoitoon vuonna 1858-1866 (netistä löytyy kahta eri tietoa). Tilalla asuttiin aina vuoteen 1970 saakka, vuosien aikana tilalle nousi uusia rakennuksia tarpeiden mukaan. Arvellaan, että tilaa on asutettu jo 1600- luvulta lähtien, ellei jopa kivikaudelta saakka.

Tila on nykyään museokohde ja vapaa retkeilijöille. Tilalla on vanhoja rakenuksia, mm. hirsinen asuintalo, lampaiden asuttama turvekammi ja sauna sekä vinttikaivo.

Käväisimme tilalla lasten kanssa, tavoitteena päästä syöttämään paikalla laiduntavia lampaita. Tilalla oli helppo liikkua, pehmeän nurmikon takia sinne kannattaa suunnata lenkkikengät jalassa. Tila ei ole esteetön, eli sinne ei pääse lastenrattaiden tai pyörätuolin kanssa. Tenojoen ranta on aivan tilan vieressä.

DSC_8660 DSC_8664
Lampaat laidunsivat kauempana rakennuksista. Kävelimme hiljalleen niitä kohti, mutta innoissaan kaatuillut poika taisi säikäyttää ne saaden lampaat siirtymään yhä kauemmas. Jätettiin lampaiden lähestyminen sikseen, ei haluttu säikäyttää niitä sen enempää ja tyydyimme ihastelemaan niiden puuhia kauempaa.

Vanhat hirsirakennukset olivat mielenkiintoisia ja yllätyttiinkin, että yhden uumenista löytyi sauna! Tilalla on kesäisin lammaspaimenia, jotka ovat hakeneet pestiin Luontoon.fi- sivujen kautta. Siispä, lampaiden hoidosta kiinnostuneet, laitelkaapas ensi keväänä hakua menemään!

Tila on Utsjoen ja Nuorgamin välissä. Paikalle on hyvät opasteet Välimaan kohdilla. Tilan edessä on parkkipaikka.

Lähde: http://www.luontoon.fi/valimaa/historia