Kaamos on alkanut Utsjoella. Seuraavan kerran aurinko nousee tammikuun puolenvälin jälkeen, sitä ennen hämärää aikaa riittää aamu kymmenen ja päivä kahden välille.
Ennen kaamosaikaa on kuitenkin ajanjakso kun selkeällä säällä upeat auringonlaskut värjäävät taivaan lumoavilla väreillään. Jos lokakuun värit lumosivat, en tiedä miten marraskuun antia kuvailisi – mykistävää?
Lumi tuli ja meni, oli plussaa ja vetistä kunnes mittari painui uudelleen pakkasen puolelle. Utsjoella ei kunnon pakkasia koettu kuitenkaan kuin parin päivän ajan. Lunta on harmillisen vähän, pakkasten myötä jängät ja pienet joet ovat viimein jäässä joten lumettomuus ei ole estänyt luonnossa liikkumista.
Erätoverin kanssa käväisin Ellinpolulla lounasretkellä. Ellinpolulle ei tällä hetkellä mene kunnollista merkittyä reittiä koko matkalle, olen kuullut huhua että Metsähallitus reitittäisi polun alun uudelleen. Toivottavasti!
Päivä oli yllättävän kylmä, varpaani olivat jäässä lähes koko retken ajan. Nuotion äärellä söimme eväät, itselläni oli hirvenlihakeittoa ruokatermoksessa.
Toisen ystäväni kanssa käväisimme Skaidijärven kodalla kahvittelemassa. Kiersimme rengasreitin lähes kokonaan, ilta ehti pimetä päästessämme takaisin parkkipaikalle. Mitä lähemmäs kaamosta päästiin, sitä uskomattomammiksi taivaan värit kävivät.
Työpäivien aikana olen myös päässyt ulkoilemaan ja kokemaan aamun valkenemisen erämaan puolella ja seuraamaan kuinka horisonttia kehystävät tunturinhuiput tulivat hiljalleen pimeydestä esiin auringon nousun luoman oranssin kajon paistaessa niiden takaa.
Vaikka iltalenkeillä kävellään sitä samaa tien pätkää, pimeydessä on eheyttävää ulkoilla. Oma kestosuosikki kaamoksesta selviytymiseen onkin säännöllinen ulkoilu ja luonnossa liikkuminen. Jatkuva pimeässä ulkoilu tuntuu välillä tukahduttavalta, sisätyötä tehdessäni haastetta toi säännöllisesti ulos pääseminen hämärän aikaan.
Jos mietit marraskuussa pohjoisimpaan Lappiin matkustamista, kokeile ihmeessä! Lumisateettomat päivät ovat kokemisen arvoisia. Sankat lumipyrytkin ovat tunnelmallinen kokemus pimeydessä.
Nyt vain odotellaan lisää lunta saapuvaksi jotta hiihtäminen onnistuisi. Säätiedotteet vaikuttavat karun sateettomilta vielä viikonkin päähän. Onneksi lunta on edes tämän verran jottei pimeä tunnu niin synkältä lumen heijastaessa valoa edes hieman.