Hiihtoretki kaamosvärien maailmaan

DSC_7322
DSC_7323

Olin todella iloinen kun vapaalle sattui upeiden värien sävyttämä päivä! En ollut uskoa onneani kun ajelin Pulmankijärventietä pitkin noutamaan sukseni päästäkseni nauttimaan maisemista täydessä yksinäisyydessä.

Yksinäisyyttä olen kaivannut viimeaikoina kovastikkin. Ekstroverttinä ihmisenä nautin ihmisten kanssa olosta ja uusiin tutustumista, mutta erityisesti kaipaan yksin erämaassa oleskelua, pelkkää vaeltamiseen keskittymistä ja luonnosta nauttimista. Lähtiessäni hiihtämään Isonkivenvaaran levikkeeltä kohti pohjoista näin jo monet kohteet joille pysähtyisin kuvaamaan, päätin käyttää haaveiluun niin paljon aikaa kuin herkästi kohmettuvat varpaani sallisivat.

Vain Kiiski puuttui matkasta. Se sai jäädä kotia, innokas koira ja kamera ovat huono yhdistelmä.

Haaveilua tahditti hiljaa sinertävällä taivaalla möllöttävä kuu. Etelään katsoessa upeat kaamoksen värit värjäsivät hangenkin eri lilan sävyillä, maisemat olivat kuin överistä maalauksesta.

DSC_7327
DSC_7324

Laskiessani pehmeällä hangella alemmas laaksoon kostea kylmä ilma jäädytti hiukseni, vaatteeni ja kameran kauniiseen kuuraan. Hanskoja ei kärsinyt ottaa käsistä pois kuvaamisen ajaksi, vaikkei pakkasta ollutkaan paljoa kostea ilma jäädytti paljaan ihon hetkessä. Pohdin mitä kaikkea runsas ulkoilu vuosien aikana tekee suojattomille kasvoilleni, tulin kuitenkin siihen tulokseen että mielummin kurtistun ajoissa kuin jäisin paitsi näistä kaikista upeista hetkistä.

Sumusta näkyi hiljalleen lähenevät kelkkasafarin valot. Lyhyt letka oli hetkessä huristellut ohitse, sain jatkaa yksinoloani. Päätin jatkaa vielä hetken etelään ennen tien ylittämistä ja pohjoiseen kääntymistä, varpaat kestäisivät vielä hetken hiihtelyä.

En ole vieläkään ostanut itselleni monoja. En oikein tiedä mitkä olisivat parhaimmat – Alpinan Alaskoja en osta, viime talvena kipeytyneet akillesjänteet oireilevat nykyään ikävästi napsahtelemalla. Hiihtovaelluksesta on kuitenkin jo pian vuosi aikaa… Crispin monot vain hiersivät kantapäät, niihinkin tarvitsisin kahdet villasukat jotta varpaat eivät kylmenisi tunnottomiksi.

DSC_7331
DSC_7338

Ylittäessäni tien sumu sankkeni. Maisemat muuttuivat tuntemattomiksi, haaveilua piti vähentää ja keskittymistä lisätä jotta hiihtoretkessäni olisi jotain järkeä. Varpaita palelsi, oli aika lähestyä autoa.

Hanki ei ollut yhtä kantavaa tien toisella puolen, varvikossa suksi upotti. Hiihtäminen vaihtuneissa olosuhteissa toi kuitenkin sen verran mielenkiintoa matkaan etteivät pienet haasteet haitanneet.

Oli jännittävää seurata miten oma pää käyttäytyy sumun keskellä. Huomasin hakeutuvani koko ajan kauemmas tiestä, tuttujen maamerkkien avulla sain suunnan pidettyä oikeassa. Joskus olisi makia päästä kokemaan täydellisessä sumussa suunnistaminen kartan ja kompassin avulla.

DSC_7345
DSC_7357
DSC_7367

Noustessani takaisin Isonkivenvaaralle sumu jäi alemmas laaksoon. Korkealta näki miten Njállavaaran ja sen lähitunturien huiput tulivat esiin sankan pilvimäisen vaahdon alta.

Lumeen peittyneet kivet näyttivät sulavilta vaahtokarkeilta. Tuuli on puhaltanut erämaahan aaltoja ja peittänyt alleen lukuiset riekkojen ja kettujen jäljet.

Vielä ei erämaasta löydä täydellistä kantohankea. Uudet eläinten tekemät jäljet ja moottorikelkkojen urat katoavat lähestyvien tuulien ja lumisateiden myötä. Pian myös kaamos loppuu ja ensimmäisten auringon pilkahdusten odottelu alkaa. Kymmenes kaamos on ollut itselleni armollinen ja upeaa aikaa – kiitos siitä!

Värit ennen kaamosta

IMG_20221120_123902__01
IMG_20221123_114527__01

Kaamos on alkanut Utsjoella. Seuraavan kerran aurinko nousee tammikuun puolenvälin jälkeen, sitä ennen hämärää aikaa riittää aamu kymmenen ja päivä kahden välille.

Ennen kaamosaikaa on kuitenkin ajanjakso kun selkeällä säällä upeat auringonlaskut värjäävät taivaan lumoavilla väreillään. Jos lokakuun värit lumosivat, en tiedä miten marraskuun antia kuvailisi – mykistävää?

Lumi tuli ja meni, oli plussaa ja vetistä kunnes mittari painui uudelleen pakkasen puolelle. Utsjoella ei kunnon pakkasia koettu kuitenkaan kuin parin päivän ajan. Lunta on harmillisen vähän, pakkasten myötä jängät ja pienet joet ovat viimein jäässä joten lumettomuus ei ole estänyt luonnossa liikkumista.

IMG_20221119_130511__01

Erätoverin kanssa käväisin Ellinpolulla lounasretkellä. Ellinpolulle ei tällä hetkellä mene kunnollista merkittyä reittiä koko matkalle, olen kuullut huhua että Metsähallitus reitittäisi polun alun uudelleen. Toivottavasti!

Päivä oli yllättävän kylmä, varpaani olivat jäässä lähes koko retken ajan. Nuotion äärellä söimme eväät, itselläni oli hirvenlihakeittoa ruokatermoksessa.

IMG_20221120_082407__01
IMG_20221117_130607__01

Toisen ystäväni kanssa käväisimme Skaidijärven kodalla kahvittelemassa. Kiersimme rengasreitin lähes kokonaan, ilta ehti pimetä päästessämme takaisin parkkipaikalle. Mitä lähemmäs kaamosta päästiin, sitä uskomattomammiksi taivaan värit kävivät.

Työpäivien aikana olen myös päässyt ulkoilemaan ja kokemaan aamun valkenemisen erämaan puolella ja seuraamaan kuinka horisonttia kehystävät tunturinhuiput tulivat hiljalleen pimeydestä esiin auringon nousun luoman oranssin kajon paistaessa niiden takaa.

IMG_20221120_130143__01
IMG_20221120_140104__01

Vaikka iltalenkeillä kävellään sitä samaa tien pätkää, pimeydessä on eheyttävää ulkoilla. Oma kestosuosikki kaamoksesta selviytymiseen onkin säännöllinen ulkoilu ja luonnossa liikkuminen. Jatkuva pimeässä ulkoilu tuntuu välillä tukahduttavalta, sisätyötä tehdessäni haastetta toi säännöllisesti ulos pääseminen hämärän aikaan.

Jos mietit marraskuussa pohjoisimpaan Lappiin matkustamista, kokeile ihmeessä! Lumisateettomat päivät ovat kokemisen arvoisia. Sankat lumipyrytkin ovat tunnelmallinen kokemus pimeydessä.

IMG_20221120_082407__01
IMG_20221120_120439__02

Nyt vain odotellaan lisää lunta saapuvaksi jotta hiihtäminen onnistuisi. Säätiedotteet vaikuttavat karun sateettomilta vielä viikonkin päähän. Onneksi lunta on edes tämän verran jottei pimeä tunnu niin synkältä lumen heijastaessa valoa edes hieman.

Ensilumi tuo kaivattua valoa alkavaan talveen

IMG_20221021_115954__01

En ehtinyt käydä kuin pari kertaa pimeään aikaan lenkkeilemässä ennen ensilumien tuloa. Kun muutimme syrjään alkutalvi oli pimeä pitkään – pysyvä lumi satoi maahan muistaakseni vasta marras- joulukuun vaihteessa. Tuolloin oli hankala opetella koiran kanssa iltaulkoilua pilkkopimeällä tiellä.

Entisenä pimeää hysteerisesti pelkäävänä ihmisenä syrjään muuttaminen on edesauttanut pimeänpelon voittamisessa. Enää ei iltalenkeillä pimeässä kiiluvat silmät saa kääntymään takaisin kotiin päin, mikäpä muu tuolla lähimetsissä liikkuisi kuin kettu tai poro? Tuurilla ilves vierailee täällä.

IMG_20221021_115526__01
IMG_20221021_115220__01

Ensilumien tultua on ollut mukavaa kulkea luonnossa. Suuntasin heti Nuorgamin Skaidijärven reitille kävelylle ihastelemaan auringon kimaltelua hangilla ja ihmettelemään eläinten jättämiä jälkiä. Yllätyin kuinka paljon jäniksiä täällä nyt liikkuu! Jälkiä tuntuu löytyvän vähän vaikka mistä.

Alkutalvi on muutosten aikaa. Teno jäätyy vauhdilla ja osa suopurojen jäistä kestää kävellä yli. Ajoinpa mönkijälläkin viikonloppuna jään yli – kesti! Ja löysin lähistöltä suolammen jonka jäällä voisi vaikka luistella. Kunhan kolaisi lumet pois ensin. Vielä kuitenkin täytyy muistaa järvien jäiden olevan petollisia, eikä suurimmille lammille kannata suunnata pilkkimään ilman naskaleita.

IMG_20221027_103355__01
IMG_20221031_132713__01

Minulla oli lokakuulle toiveissa mennä vielä yhdelle yöretkelle, saimme kuitenkin jonkun pöpön tulijaisina koulusta ja sairasteltiin viime viikko. Että on ollut mälsää!

Lohdutuksena tulevana viikonloppuna pääsen kolmen yön reissulle Urho Kekkosen kansallispuistoon. Tahtoisin tehdä reissustani vaelluksen, haaveissa oli vaeltaa Aittajärveltä Paratiisikuruun ja Muorravaarakan kautta takaisin, mutta totesin ettei suunnitelmani ole fiksu ottaen huomion vuodenaikaan ja oma jaksaminen. Olen varannut Tammakkolammen vuokrakammin viimeiseksi yöksi ja vielä pohdin mitä reittiä sinne kuljen. Haaveena on yöpyä yksi yö jollain lähilaavuista.

Eli seuraavaksi olisi luvassa juttua alkutalven vaelluksesta postauksen ja videon muodossa.

Oikein mukavaa alkavaa marraskuuta teille!

IMG_20221025_090246__01

Kolmevuotiaan ensimmäinen yöretki

IMG_20220707_184953__01

Tätä on odotettu! Pienin retkeilijämme odotteli jo päiviä ennen yöretkeä maltamattomana milloin päästään matkaan. Isoveljen seikkailut ovat varmasti kuulostaneet jännittäviltä pienen kolmevuotiaan mielessä.

Pakkasimme yhdessä ja jutustelimme mitä yöksi luontoon lähteminen tarkoittaa. Kävellään, pystytetään teltta (jonka kokoaminen on hänelle jo tuttua, kotipihassa yöpyessäni lapset ovat usein mukana pystytyksessä), syödään ja mennään iltapesujen kautta nukkumaan. Kerroin myös että teltassa voi olla jännittävää ja yöllä voi kuulla ääniä joita ei omassa huoneessa kuule.

En löytänyt kumpaakaan pienistä kerhorepuistamme joten tytär sai kannettavakseen kevyimmän repun mitä omistan. Sen hän sai täyttää itse, rakkaimmat pehmot ja hieno käsilaukku sujahtivat reppuun. Kun kyselin mitä käsilaukussa on hän näytti sieltä ponnarin ja paperitollon .

IMG_20220707_190837__01

Hyvä että sain oman rinkkani selkään kun lapset jo juoksivat Skaidijärvelle vievää polkua pitkin kohti yöpaikkaa. Tupasvillat olivat kuulemma yhtä pehmeitä kuin kissamme Kinttaan karva. Sadevesien synnyttämiä mutaisia kohtia ei millään voinut väistää polulla ja suon ylittävillä pitkospuilla oli jännittävää kävellä.

Kolmevuotiaana on mielestäni oikein hyvä aloittaa yöretkeily. Taaperovaiheen ohittava lapsi alkaa olemaan jo hieman itsenäisempi ja jaksaa kulkea muutamia kilometrejä. Vanhemman turva on edelleen tärkeää, mutta silmät on oltava selässäkin pienen seikkailijan koetellessa taitojaan. Isosisaren läsnäolo tuo helpotusta, on seuraa jonka kanssa puuhastella ja leikkiä.

IMG_20220707_203118__01

Kannoin tyttären muutaman kostean kohdan yli. Ajatuksena oli pukea lapsille kumisaappaat mutta vauhdikkaassa lähdössä jalkoihin eksyi vaelluskengät ja Reiman välikausikengät. Hellejakson päätteeksi ukonilmat ja rankat sateet olivat nostattaneet soiden vesimäärää huomattavasti.

Skaidijärven laavulle päästessämme pystytimme ensin teltan jotta iltatoimien aikaan ei tarvitsisi huolehtia majoitteesta. Kannoin kaikkien makuupussit, omat ja tyttären vaatteet sekä ruokapuolen. Poitsu kantoi omat varusteensa.

Iltapalaksi oli tarjolla monenlaista sorttia. Ei ole mitään inhottavampaa kuin herätä nälkään teltassa! Jälkiruoaksi tekaisin letut kevättalvella ostamallani Primuksen Omnifuelilla, vitsi että on kätevä keitin. Kaminassa paisteltiin makkaraa, välillä oli pakko käydä viilentymässä ovella. Samalla sai ihailla kauniita tunturimaisemia.

Hieman harmaita hiuksia aiheutti sotkuinen kota. Meitä ennen kodalla ollut oli vieraskirjan mukaan vähän siivoillut, meille jäi silti lakaistavaa ja roskien keräämistä. Ihmiset, siivotkaa jälkenne. Arvostakaa näitä retkeilykohteita joita saamme käyttää!

IMG_20220707_200032__01

Suosittelen ensimmäisen yöretken kohteeksi paikkaa jossa on käymälä. Kota, laavut tai autiotuvat toimivat hyvinä sääsuojina ja ruokailupaikkoina.

Iltatoimet hoidettiin ulkona. Seurailimme saderintaman kehittymistä kauempana Norjan puolella. En ollut paljoa selaillut säätiedotusta, aamuyöksi lupaili sateita.

Pienemmän nukahtamisessa meni arvatenkin hetki, joka on täysin ymmärrettävää. Harmiksemme hänen ensimmäistä kertaa käytössä ollut Haltin 500 pump matress vuosi, pumppasin sen uudelleen täyteen tarkistettuani pumpun ja venttiilin olevan kiinni. Lapsen nukahdettua totesin patjan vuotavan edelleen.

Molempien nukahdettua kuuntelin kuinka poro jolkutteli teltan viereen roukumaan. Lokit kaakattivat ja riekot käkättivät. Luonto aloitti konserttinsa. Onneksi lapset eivät heränneet!

IMG_20220707_223906__01
IMG_20220708_084628__01

Yö oli levoton. Harmitti tyttären puolesta hänen nukkuessaan tyhjällä patjalla, en tohtinut kuitenkaan herättää. Heräilin vähänväliä, neljän aikaan otin hereillä käyneen pienen omaan makuupussiini nukkumaan. Lopulta molemmat nukuimme omissa pusseissa patjallani.

Yö oli lämmin, joten lapset pärjäsivät ilman kerrastoja tai pipoja yön yli.

Näin unta särkevästä selästäni. Inhottavaa kun selkäkivut riivaavat niin kotona kuin ulkona nukkuessakin.

Aamulla puettiin sadevaatetta päälle pisaroiden ropistessa teltan kattoon. Oli luxusta tehdä aamiainen kodan suojissa.

Lähes kaikki varusteemme kastuivat purkaessamme telttaa. Tyhmänä vaihdoin sadehousut pois sateen hellittäessä hetkeksi ja kastuin läpimäräksi kuoritakkia lukuunottamatta.

IMG_20220708_095528__01

Kyllähän se niin on, että mitä enemmän lasten kanssa retkeilee sitä innokkaammin hekin näyttävät suunnittelevan uusia retkiä. Yöretkien kohokohta vaikuttaa toiselle olevan retken jälkeinen päiväsauna kun toinen vasta alkaa hahmottamaan kokonaisuutta.

Tämän yöretken perusteella olemme pian suuntaamassa toiselle yhteiselle telttaretkelle! Tyttären makuualusta täytyy reklamoida sitä ennen.

Heräsikö kysyttävää yöretkestä? Heitä kommenttia postaukseen tai ole Instagramissa yhteydessä @adventurelandansku