Back to business, retkeilyinnon kadotus ja sen löytäminen

DSC_6193

Hei pitkästä aikaa!

Lokakuun yöretken jälkeen olen pitänyt pientä retkeilylomaa, osittain tahtomattakin. Olen kyllä retkeillyt, kulkenut luonnossa ja nauttinut ulkoilusta, mutten ole panostanut paljoa. Pelkkä ulkoilu on riittänyt liikkuessani yksin lähiluonnossa. Myös työt ja etelän reissu veivät aikaa retkeilyltä, omat ja lasten sairastelut veivät viimeisen innostuksen yöretkien toteutukselta.

Lokakuun jälkeen kärsin myös pienestä retkeilyähkystä, aktiivinen kesä teki tehtävänsä enkä kokenut samanlaista tarvetta lähteä pidemmille seikkailuille luontoon. Koin samanlaista fiilistä viime alkutalvesta ja nyt en jaksanut alkaa stressata – myöhemminkin ehdin. Olen muistellut kesän vaelluksia ja nauttinut muistojen tuomasta mielihyvästä.

DSC_6173
DSC_6191

Lumien saavuttua ja kaamoksen lähestyessä luonnon värit ovat saaneet retkeilykuumeen nousemaan. Olen päässyt hiihtämäänkin enkä malttaisi odottaa kunnon kantohankia!

Illat pimenevät mutta pidot paranevat, taivaan siis. Viikonloppuna kävin Erätoverin kanssa kävelemässä Pulmankijärventietä pitkin tarkoituksena ihailla ”etukaamoksen” värejä, jotka laskeva aurinko luo taivaalle. Kaamosaikaan värit syntyvät horisontissa laskevasta auringosta, joka ei tänne pohjoiseen saakka jaksa nousta.

Päivän piti olla kirkas, saimmekin nauttia selkeästä kelistä suurimman osan ajasta. Paluumatkalla kova tuuli ja tuisku yllättivät. Mukana oli pientä evästä ja teet, onneksi ystäväni tahtoi mennä kiven suojiin juomaan kupilliset lämpimää, oli tunnelmallista istua juoksevan lumen piiskatessa toista puolta kasvoista sekä katsella erämaan karua luontoa ja sen mahtia.

DSC_6206
DSC_6205

Ajattelin skippaavani marraskuun yöretken sairasteluiden takia, eikä tuntunut edes pahalta! Tämä olisi ensimmäinen kuu yöpymishaasteeseeni kun en yövy ulkona. Retkemme takia aloin kuitenkin haaveilla yöstä ulkona ja saattaapi olla että ensi vapailla pakkaan kimpsut kasaan ja suuntaan yöpymään luontoon.

Yhtäkkiä sitä taas kaipaakin itsensä haastamista ja pientä epämukavuutta. Tahdon oppia talvitelttailusta enemmän ja jos aion keväällä hiihtovaelluksella yöpyä pääsääntöisesti teltassa on jo nyt alettava toimimaan.

Hyvää ja retkeilyn täytteistä alkutalvea teille! Kiitoksia mielenkiinnosta blogiani ja YouTuben vaellusvideoitani kohtaan, Ukk- vaellusvideolla taitaa olla jo 10 tuhatta katselukertaa. Hurjaa 🙂

DSC_6187

Kahlaten Fielbmajärvelle – lounas Nuorgamissa

DSC_3984
DSC_3987
DSC_3989

Oli mahtavaa päästä pitkästä aikaa Kiiskin kanssa retkeilemään! Sen toipuminen suolitukosleikkauksesta on mennyt hyvin eikä takapakkia ole tullut. Ensimmäiset kaksi viikkoa otimme varovaisesti, pikkuhiljaa pidensin lenkkien pituutta ja määrää.

Ajattelin ottaa ensimmäisen retken rennosti ja mennä lyhyen matkan päähän istuskelemaan. Tuli yllätyksenä kuinka paljon lunta Nuorgamin avotunturissa oli, sain kahlata polvia myöten tuulen kokoamissa hangissa.

Suot olivat pehmeitä. Jalassani olivat outletista löytämäni Merrelin talvikengät, (jotka menisivät melkein vaelluskengistä), jalat eivät kastuneet vaikka löllö imaisi kengät nilkkoja myöten sisäänsä kulkiessani omia reittejä pitkin. Kerrankin tein mahtavan löydön! Linkki kenkiin.

Kulku hangessa kävi kuitenkin raskaaksi ja karttasovelluksen avulla suuntasin Fielmmajärven mönkijäjäljelle. Hanki ei kantanut ollenkaan eikä puhtia meinannut riittää.

Postaus Fielmmajärven laavusta

DSC_3992
DSC_3998
DSC_3999

Kiiski oli kuin ei olisi käynytkään missään leikkauksessa. Se kieriskeli hangessa kieriskelemästä päästyään, se oli kuin tasapainoa ei olisi ollut ollenkaan. Menomatka meni hypellessä ja spurttaillessa, pelkäsin hieman leikkaushaavan puolesta.

Fielmmalle päästessämme vauhti hidastui ja ojan kohdalla Kiiski alkoi empiä. Se varmasti muisti Kevon joenylitykset ja etsi sopivan kohdan josta hypätä toiselle puolelle. Tuo pisti silmään, oja ei ollut kovin leveä.

DSC_4005
DSC_4011
DSC_4012
DSC_4014

Kauppareissun yhteydessä ostin lounaaksi Adventurefoodin pasta bolognesen. Pasta oli syötävää ja varmasti maistuisi ongelmitta vaelluksillakin. Kuuntelin tyhjän kaasupullon vaivalloista palamista Kiiskiä rapsutellessani, onneksi koira pelastui. Vielä on kiloja mitä ottaa takaisin ja tuskin sen kuntokaan on enää yhtä hyvä mitä se kesällä oli, meillä on aikaa kuntoutua seuraavia vaelluksia varten.

Paluumatkalla seurasimme suosiolla hangesta erottuvaa mönkijäuraa. Kiken vauhti hidastui ja se löntösti perässäni hitaasti. Ahnehti liikaa vapautta.

DSC_4030
DSC_4044
DSC_4067

Fielmmajärvelle on ehdottomasti helpompi hiihtää kuin kävellä. Talvisin tuuli on puhaltanut hanget koviksi ja helppokulkuisiksi suksin, 9,5 kilometrin ladulla matka taittuu helpoiten.

Pikkuhiljaa auto alkoi erottua kukkulan päältä. Kulku kävi raskaaksi syvässä hangessa, olin erehtynyt kulkemaan lähialueen syvimpään hankeen. Reisiä pakotti, laskin askelia noustessani mäkeä ylös moottorikelkkauralle. 400 askelta, kuten epäilinkin.

Pieni hengähdystauko teki terää. Katselin tuulen puhaltamia kuvioita hangessa, ihana talvi! Käynistäessäni auton katselin hetken kauas Kaldoaivin erämaahan, sukset odottelivat malttamattomina varastossa pääsyä hangille, mitä seikkailuja pääsisinkään kokemaan piakkoin…

… Kunnes tuli leuto ja suurin osa lumista tuli marraskuun puolella.

Fielmmalla sain kokea palan raikasta alkutalvea. Ilmastonmuutoksen huolestuttamana on mielenkiintoista seurata kuinka kauan leuto sää jatkuu. Entä jos tämä on se talvi, kun lumi jättää satamasta pohjoiseen ensimmäisen kerran? Toivottavasti ei!

Yö Skaidejávrilla Nuorgamissa

DSC_2252-2
Kerroin ”Tammikuinen telttayö kotipihassa” – postauksessani haasteesta johon olen lähtenyt mukaan. Tavoitteenani on nukkua jokainen kuukausi vähintään kerran ulkona.

Haasteen facebook-sivun ansiosta uskallauduin lähtemään yksin Nuorgamin Skaidijärvelle yöksi. Ryhmässä on monia muita yksin yöpyviä naisia, heidän innoittamana uskalsin kohdata pimeän.

Lähdin ajelemaan Utsjoelta vasta kuuden aikaan illalla, halusin käyttää suurimman osan vapaistani lasten kanssa olemiseen. Matkalla ei jännittänyt, vasta Nuorgamin Pulmankijärvelle vievän tien parkkipaikalla pakokauhu valtasi mielen. Pimeä tuntui kamalimmalta asialta ikinä ja hetken jo mietin kääntäväni auton kotia kohti.

IMG_20200210_193322
Ahkio ja aisojen väliaikainen kiinnityssysteemi

En tahtonut antaa periksi, vaan astuin henkisen kynnyksen yli ja lähdin lumikenkäilemään kohti järveä ahkiota vetäen Kiiski kiinni ahkiovyössä. Ahkio kaatui kyljelleen parin ensimmäisen metrin jälkeen ja jouduin irroittamaan itseni aisoista. Kipattuani ahkion ympäri matka jatkui kunnes jouduin uudelleen nostamaan sen pystyyn. Alkoi hermostuttamaan kun lopulta kaaduin lumikenkien jäätyä hankeen kiinni.

Olin pakannut ahkion huonosti. Lopulta vedin sitä perässäni ahkiovyöstä kiinni pitäen, kovassa tuulessa kulkiessani en viitsinyt alkaa purkamaan sitä. Plussakelin ja vesisateen takia lumi paakkuuntui kenkiin ja Kiiskin villahousuista roikkui suuria lumikimpaleita.

Pysähdyin katsomaan B-barkin karttaa ja huomasin kulkeneeni reilusti etelään lännen sijaan. Näin kaukana jotain heijastavaa ja lähdin kulkemaan sitä kohti, samalla karttaa vilkuillen. Pian näinkin kaukana punaisena loistavat Njállavárrin maston valot ja käytin niitä suuntanani.

Unohdin pelkoni kokonaan. Tunsin oloni suuremmaksikin seikkailijaksi katsellessani kauemmaksi jäävää tiellä ajelevan auton valoja.

IMG_20200210_205023 IMG_20200210_214746
Kodalle päästyäni petyin hieman kun vastassani oli edeltävien retkeilijöiden roskia. Puitakaan ei oltu tuotu lisää joten ensitöikseni hain kotaan halkovarastosta täyden pussillisen halkoja. Siivosin, tein tulet ja pienin tuomani puut itselleni ja seuraaville valmiiksi. Onneksi en ollut kylmissäni tai väsynyt.

Alkuperäiseen suunnitelmaani kuului yöpyä teltassa, mutta tuulen vain yltyessä päätin jäädä kodan suojiin. Kamiina lämmitti sitä mukavasti ja samalla sain valmistettua itselleni ruokaa. Vettä minun ei tarvinnut sulattaa kuin koiralle, otin kotoa mukaani kaksi termosta joiden vesiä käytin juomavetenä.

Ilta meni Kiiskiä rapsutellessa ja ulkona käydessä. Ihmettelin kuinka hyvin pihalla näki ilman otsalamppua. Tuuli ujelsi kodan savupiippuun, muuten oli hiljaista.

Kymmenen jälkeen laitoin nukkumaan. Meni kauan ennen kuin nukahdin ja harmitti herätä Kiiskin metelöintiin! Heräilin yöllä useamman kerran ja näin paljon unia. Aamu kolmen aikaan käytin Kiiskin ulkona, kota oli viilentynyt.

DSC_2246 DSC_2253
DSC_2263Lopulta heräsin vasta kymmentä vaille kahdeksan! Puin makuupussissa lämpimässä olleen villapaidan ylleni ja hipsin laukulleni pukemaan villahousut, toppahousut ja untuvatakin päälleni. Tökerössä join yön aikana kylmentyneen veden ja laitoin tulet kamiinaan.

Kämmäsin kaasukeittimen kanssa ja onnekseni en polttanut kulmakarvojani kaasupilven palaessa edessäni. Hups, vielä on opeteltavaa jetboilin kanssa. Söin aamupalaksi laiskan evään, ”lisää vain vesi” nuudelikupin.

Jo illalla harmitti kotiin jääneet teet ja kahvinpurut, join pelkkää lämmintä vettä janooni. Hiljalleen pakkasin kamppeeni, puin hiihtovarusteet ylleni ja varmistin ettei ahkio pääse kaatumaan toispuoleisesta painosta.

Tuuli oli laantunut, mutta edelleen sateli vedensekaista lunta. Autolle lumikenkäillessäni pohdiskelin talviretkeilyä ja tulin siihen tulokseen etten vielä ole valmis lähtemään yksin telttailemaan pidemmälle talviaikaan. Siihen tarvitsen kaverin. Odotan entistä innommalla maaliskuun hiihtovaellustani Hetta-Pallakselle, varaustupien käyttö helpottaa talvivaeltamisen harjoitteluani roimasti.

Yö Skaidejávrilla rohkaisi ja kasvatti luottamusta omiin taitoihin. En vieläkään uskalla mennä metsään pimeällä, avotunturiin kyllä! Ja se jos mikä, on mahtavaa.

Yö Skaidijärvellä neljä vuotiaan kanssa

DSC_0908 DSC_0910
DSC_0915
Viime kesänä yövyin ensimmäistä kertaa Pikku-J:n kanssa kaksin luonnossa, yö oli oikein onnistunut ja ollaan monet kerrat muisteltu meidän pientä seikkailua. Ilahduin kun poika kertoi tahtovansa tänäkin kesänä yöksi telttailemaan ja aloin suunnitella reissua heti sadekelien väistyttyä. Taas sai toimia heti kun oli mahdollista.

Reissun toteutuksessa ei ollut muuta ongelmaa kuin kohteen valinta. Aluksi olin vahvasti viime kesän leiripaikan läheisyydessä olevan Oakkostanjávrin puolella, mutta mönkijäuran vieressä lojuva tuorehko poronraato pisti mielikuvituksen lentämään ja kuumeisesti pohdin muita paikkoja. Kun olin päässyt mielessäni sopuun raadon aiheuttajasta, J ehdotti Nuorgammin Skaidijärveä.

Totta! Skaidijärvi on lähellä tietä, suojassa ja hyvin rauhallinen paikka. Sen rannalla tönöttävä kota sopii hyvin aterioiden valmistukseen ja huussikin on vain plussaa lapsen kanssa ulkoillessa.

Lähtöpäivänä pakkaaminen jäi hieman myöhäiseksi, Nuorgamia päin ajellessamme toivoin kaiken tärkeimmän olevan mukana.

DSC_0920 DSC_0924
DSC_0927
Oloni oli kerrankin hyvin rauhallinen (saattoi johtua kylillä pyörivistä poliiseista ja Kaldoaivi Ultra Trailista, tunturi kuhisi porukkaa). Tuntui hyvältä lähteä yöksi uuteen paikkaan, luottavaisin mielin lukitsin auton ovet ja lähdimme kävelemään väärään suuntaan.

Ja kun mönkijäura viimein löytyi, kävelimme 1,8 kilometrin matkan kodalle. Pikku-J kantoi uudessa Friluftsin repussaan makuualustansa, juomapullonsa ja vaatteensa. Omassa rinkassani mukana kulki kahdet makuupussit.

Teltta kasattiin yhdessä ja nakkelimme yöpymisvarusteet valmiiksi sisälle. Kiiski osoitti mieltään joutuessaan olemaan puussa kiinni vaijerillaan, siitä oli huono lähteä myyrien perään suolle.

Kodassa paistoimme makkarat ja söimme eväsleivät. Nautiskelin teetäni rauhassa Pikku-J:n leikkiessä ulkona koiran kanssa. Olin yllättynyt, että hän ensinnäkin uskalsi olla yksin pihalla auringon hiljalleen laskeutuessa ja illan hämärtyessä.

DSC_0928 DSC_0935
DSC_0936
Edeltävänä yönä vessassa käydessäni kauhistelin ulos laskeutunutta pimeyttä, jännitin kuinka pimeää loppujen lopuksi tulisi.

Jälleen kerran aivan liian myöhään nukkumaanmenosta harjasimme hampaat ja kömmimme telttaan nukkumaan. Pojalle olin pukenut päälle villasukat, kerraston, villahaalarin, kypärämyssyn ja pipon. Arvatenkin hänelle tuli liian kuuma ja villahaalari riisuttiin ensimmäisenä pois.

Miljoonan ”miksi vielä ei voida alkaa nukkumaan” syyn takia kello lähestyi jo kahtatoista. Minua väsytti, lasta ei. Uskomatonta! Tuuli tuiversi ja otti kiinni telttaan. Ääni ei ollut itseäni häiritsevä, mutta aikani pohdittuani päädyimme kolmannen kerran ulos teltasta.

Siirsin tavarat eteisestä ulos, maakiilat nypittiin yhdessä irti maasta. Meidän uusi Fjällrävenin teltta on todella kätevä ja kokonaisena saatiin se käännettyä paremmin tuulensuuntaiseksi. Kangas ei ratissut enää lähes ollenkaan, kamppeet takaisin eteiseen ja jälleen päästiin kömpimään makuupusseihin.

Paitsi että Kiiski ei ollut juonut koko illan aikana. Voi hitsi vie ja taas pihalle.

DSC_0958 DSC_0959
DSC_0973
Rannassa koiraa juottaessani juttelin kovaan ääneen telttaan jääneelle Pikku-J:lle rauhoitellakseni tätä, en kuullut mitä hän minulle sieltä vastaili. Takaisin telttaan tullessamme hän kommentoi ”mamma älä höpötä, mä yritän nukkua”. Ai, sori.

Ei mennyt kauaa kun hän viimein nukahti. Jes, kello on puoli yksi ja minua ei enää nukuta. Tuuli otti ärsyttävästi teltan eteiseen ja ääni oli mielestäni paljon pahempi kuin aikaisemmin kuulunut. Pohdin, että ulkona käymisen täytyi rohkaista poikaa.

Tungin korvatulppia syvemmälle korviin, pyörin ja hyörin ja yritin ajatella mukavia nukahtaakseni. Ärsytti. Minuutit kuluivat ja tuuli oli ärsyttävämpi hetki hetkeltä. Lopulta päädyin nukkumaan Kiiskin viereen jalkopäähän, mielummin nukuin märän karvan hajussa kuin lähellä häiritsevää ääntä.

Kolmen maissa hoksasin nukahtaneeni hetkeksi. Pian kello olikin puoli viisi, varttia vaille seitsemän. Olin nukahtanut! Selkääni sattui. Kurkistin Pikku-J:tä, hän nukkui vielä. Kömmin oikeinpäin ja toivoin unien vielä jatkuvan. Olin väärässä, hän heräsi.

DSC_0979 DSC_0989
DSC_0990
Olin ylpeä hänestä. Hän nukkui lopulta koko yön heräämättä omassa pienessä makuupussissaan. Hänet on kuin luotu retkeilemään.

Helpottaakseni omaa aamuani toivoin puhelimestani löytyvän jonkun suoratoistopalvelun, Mtv Katsomo pelasti aamuni ja sain rauhassa heräillä kipeän selkäni kanssa lastenohjelman äänien täyttäessä teltan.

Puimme päälle, avasin tuuletusräppänät ja poistuimme porukalla kodalle. Teltan takana seisoi suuri poro sarvineen, Pikku-J innostui näkemästään ja itse hieman harmistuin. Jos mörönsyöttini ei hoksaa nukkuessaan kymmenen metrin päässä puuhastelevaa poroa, mitähän kaikkea telttani ympärillä öisin pyörii…

Kiiskikin pääsi tällä kertaa mukaan kotaan häädettyään vaarallisen tunkeilijan läheltämme. Paistelin pojalle aamupalaksi makkaran, puuro ei kelvannut. Kaasukeittimeni ei aluksi toiminut kunnolla ja puurostani keittyi oikein maittava lämpimän kamiinan päällä.

Aamukahvit keittyivät toimimaan alkaneella kaasukeittimellä samalla kun poika poistui pihalle leikkimään koiran kanssa. Koiran syötyä aamupalansa he leikkivät kepeillä. Kahvini oli hieman liian tujua, juuri sopivaa huonosti nukutun yön jälkeen.

Toin uudet puut kotaan ja siivosin jälkemme. Teltan purku oli helppoa ja kerrankin mukavaa.

Näistä tulee perinne. Oloni on hyvin kiitollinen päästyäni jälleen luontoon poikani kanssa. En malta odottaa, että ensi kesänä pääsemme koko perheen kanssa Skaidijärvelle yöpymään.

Tekstini Skaidijärven reitistä

Talvinen retki Skaidijärvelle