Eräs ilta Kaldoaivilla

DSC_4926 DSC_4874
DSC_4947 DSC_4950Ristiriitaista. Kaamoksella sitä toivoo, että talvi olisi pian ohi. Keväällä auringon paistaessa ja lumien alkaessa sulaa alkaa toivomaan että talvi kestäisi vielä ainakin pari kuukautta.

Tällä hetkellä tahdon vain takaisin Utsjoelle täältä Rovaniemeltä – lumihan kerkeää sulaa pois tämän kouluviikon aikana! Ehkei ihan. Ehkä. Hanget, kestäkää vielä hetki!

Viikonloppuna vietimme paljon aikaa ulkona molempien lasten kanssa ja ajelimme ympäri Kaldoaivia pilkkien ja pulkalla tunturin rinteitä alas laskien. Auringon laskiessa haimme viimeiset ootto-onget pois, väsyneinä ja hiljaisina katselimme maisemia. On onni saada kasvattaa lapsensa pohjoisessa. Nämä ovat varmasti niitä hetkiä, jotka he muistavat vielä aikuisinakin.

Kalkujoen kota

DSC_4746 DSC_4756
DSC_4745
Usein postauksissani viittaan Kalkujoen kotaan, joka löytyy ihan tästä kylän pinnan läheisyydestä. Koulun takaa lähtevältä merkatulta polulta kodalle kertyy matkaa 800m ja kuuluisilta ”risueläimiltä” matkaa kertyy geologista polkua pitkin 1,5 kilometriä. Koulun takaa lähtevä polku on jyrkkää ylämäkeä, geologinen polku on loivempi ja sen korkeimmalta kohdalta näkee kauas Tenojokilaaksoon. Kodalle onkin kätevä kulkea rengasreittimäisesti nousemalla risueläimiltä ja laskeutumalla takaisin kylälle kodan takaa koulun taakse.

DSC_4750 DSC_4751
DSC_4761 DSC_4764
Kalkujoen kodalta löytyy halkovaja ja (en älynnyt tarkistaa, en sano varmaksi!) jätteenkeräyspiste. Se sijaitsee Kalkujoenlammen rannalla, jossa en koskaan ole nähnyt muuta kuin pienen pientä kalaa. Olen kyllä kuullut jonkun saaneen siitä isoakin fisua, mutta eipä tuossa koskaan ole ollut pilkkireiän reikää vieraillessani paikalla.

Kodalla on kamiina ja makkaratikut. Kota on vetoisa, mutta lämpenee nopeasti.

Lähdimme tänään töiden jälkeen kelkalla ja reellä lasten kanssa kodalle grillaamaan makkaraa. Poikamme kulki isosiskonsa perässä kuin hai seuraa laivaa, ja yhdessä he viihtyivätkin kodan ympäristössä ilman aikuisten apua. Totta kai kelkka vei molempien huomion ja yhdessä he leikkivät ajelevansa pitkin tunturia (otamme kelkoista avaimet irti ollessamme lasten kanssa tunturissa, ettei vahinkoja sattuisi!) kovien rälläysäänten saattelemana.

Nautimme makkarat kodan sisällä ja seurasimme lasten puuhia ulkosalla. Isompi ei malttanut odotella taas liikkeelle pääsyä ja ajoimmekin Johtalanvárrin huipulle maisemia ihailemaan. Poika onnistui irrottamaan kenkänsä kodan pihalla ja kastelemaan sukkansa lumihangessa, joten palasimme kotiin suoraan tunturilta alas laskeuduttuamme.

Kalkujoen kota on Kuoppilaksen merkatun retkeilyreitin varrella. Kota soveltuu hyvin pikaisen lenkin, päiväretken sekä rauhaa kaipaavan kohteeksi. Kalkujoenlammen rantaa myöten kulkiessa pääsee Johtalanvárrille.

Kesäisin tosiaan käyn lähes päivittäin ton risueläimiltä ylös ja koululle alas- reitin, siinä saa kunnon treenin aikaiseksi! Kalkujoenlampi on hiljainen ja rauhallinen paikka mietiskelylle ja rauhoittumiselle.

Utsjoen lähitunturit: Johtalanvárri

DSC_4717 DSC_4697
DSC_4701 Kahden kahvikupin jälkeen lähdin aamutuimaan tuulettamaan aivojani yhdelle lempparipaikoistani kylän pinnassa- Johtalanvárrille. Hieman lintsasin urheilusta ja ajoin kelkalla pahimman nousun ja aloitin lumikenkäilyn kätevästi suon reunalta. Olin varmasti aikamoinen näky retkeilykamppeissani, lumikengät repusta roikkuen ja suksisauvat pönkättynä astinlaudan väliin.

Kun avaimet olivat varmassa piilossa taskussani ja lumikengät jalassa lähdin kelkanjälkeä myöten kävelemään kohti tunturia. Johtalanvárrille on kätevä kävellä talvella kovaa kelkanjälkeä pitkin, ja vaikkei sitä olisikaan lumikengillä ja suksilla matka taittuu leikiten kovettuneiden soiden ja tuulen puhaltaman paljaan rinteen kautta.
DSC_4731
DSC_4704
Aurinko paistoi vähän väliä pilvien lomasta ja kylmä viima puhalsi rauhallisena. Kuljin Kalkujoenlammen ylitse jokia pitkin tunturin rinteeseen ja tarkkailin vaivaiskoivikossa kykkiviä kiirunoita tai riekkoja jotka koettivat sulattautua valkoiseen maisemaan parhaansa mukaan.

Johtalanvárri soveltuu hyvin päiväreissukohteeksi, sen pohjoisrinteen alapuolella on pieni tulistelupaikka jonka ohitse kulkee yksi tunturille johtavista merkatuista reiteistä. Tunturin itärinteen alapuolella on Kalkujoen kota jonka erottaa kesälläkin maaston seasta tunturin laelta. Tunturin lähimaasto on lähinnä kosteikkoja ja vaikeakulkuista koivikkoa, mutta reitit ovat helppokulkuisia.

Tunturin rinnettä ylös kiivetessäni huomasin kauempana yksinäisen hiihtäjän. Häntä katsellessani mietin, kuinka harvoin tuolla törmäänkään muihin retkeilijöihin vaikka paikka sijaitseekin lähellä kyläkeskusta. Kuivaan aikaan käyn lähes päivittäin iltalenkeillä alueella ja 1/7 kerrasta joku tulee vastaan, jos sitäkään. Kalkujoen kodan vieraskirjan mukaan kodalla on kuitenkin jonkin verran käyttöä vuodenajasta riippumatta.
DSC_4724 DSC_4719
DSC_4716 DSC_4714Tunturin laella istahdin huippumerkin viereen tuulensuojaan ja pidin pienen juomatauon. Tuuli oli puhaltanut laen paikoitellen lähes lumettomaksi ja pienet varvut puskivat esiin lumihangesta. Paksut pilvet peittivät näkyvyyden syvemmälle Paistunturin erämaahan. Kuvasin aikani maisemia ja käytin huippumerkkiä hyväkseni kameranjalustana, jonka jälkeen lähdin seuraamaan jälkiäni takaisin kelkalle.

Matkaa minulle kertyi nelisen kilometriä. Matkaa risuporojen kohdalta lähtevältä merkatulta reitiltä kertyy yhteensä noin seitsemän kilometriä. Entisen, palaneen luontotuvan luota matkaa kertyy yhteensä 8 kilometriä. Johtalanvárri on Kuoppilakselle kulkevan reitin (32km) ja kirkon parkkipaikalta lähtevän Heargevárrin reitin (10km) varrella.

Johtalanvárri:
Korkeus: 280m
Etäisyys kylältä: 3,5km risueläimiltä, koulun takaa lähtevältä reitiltä 2,8km ja entisen luontotuvan kohdilta 4km
Vaativuus: Maasto on helppokulkuista, tunturiin ylösnousu on raskas.
Muuta: Johtalanvárrin pohjoisrinteen läheisyydessä on nuotiopaikka ja tunturin itäpuolella on kota.

Juttu Johtalanvárrista myös Retkipaikassa!

Lauantai Loktalla ja Kuoppilaksella

DSC_4561 DSC_4559
DSC_4574
Voiko olla parempaakaan tapaa viettää laatuaikaa perheen kanssa, kuin lähteä luontoon nauttimaan upeasta kelistä ja maisemista?

Pienen lapsen kanssa kotipihallekin lähtö voi vaatia suurta suunnittelua ja hermojen pidättelyä. Suunnittelemme reissumme tunturiin Pikku-J:n kanssa jo hyvin edeltävän viikon aikana – seuraamme säätiedotuksia (+5m tuulella emme lähde pojan kanssa avarille alueille) ja valmistelemme lähtöä miettimällä pojalle sopivat vaatteet ylle.

Tällä kertaa mukaan puettiin villasukkahousut (+villasukat), villahousut, pitkähihainen body ja mummon kutoma villapaita. Vaatetus oli muuten sopiva 8 asteen pakkaselle ja 4m/s tuulenvireelle mutta rekeen pöllyävä lumi tuotti ongelmia meille molemmille. Lopulta päädyin suojaamaan pojan kasvot huivillani, kelkkalaseja hän ei suostu pitämään. Onneksi paluumatkalla poika nukahti syliini ja suostui valahtamaan alemmas reen tuulilasin suojaan. Hereillä ollessa maisemat ja kelkka kiinnostavat niin paljon, ettei poika missään nimessä tahdo istua alempana…

DSC_4566 DSC_4589
DSC_4581
Suuntasimme tänään Loktajärvelle, jonka ohitse vaelsimme E:n kanssa pienellä vaelluksellamme. Loktajärven ohitse on helppo ajaa talvella, jos ei tiedä siinä olevan järveä – Kuoppilakselta sinne noustessa laaja lumen peittämä alue näyttää lähinnä suurelta tunturitasanteelta.

J oli meistä ainoa joka keskittyi pilkkimiseen. Puuhailin Pikku-J:n kanssa sivummalla muuta ja ihmeteltiin kauempana olevia kelkkoja. Loktalla oli annettavanaan muutama pieni ja yksi suurempi rautu, jotka otimme mukaamme ja palasimme takaisin Kuoppilakselle.

DSC_4590
DSC_4597 DSC_4603
DSC_4606
Päätimme grillata makkarat autiotuvalla ja joku olikin juuri käynyt sytyttämässä sinne tulet. Käytimme tulia hyväksemme ja kuivatimme samalla reen kyydissä kastuneet vaatteemme. Poistuessamme siistimme hieman paikkoja ja lisäsimme kamiinaan puuta.

J jatkoi Pikku-J:n kanssa pilkkimistä Kuoppilasjärvellä ja päädyin itse ajelemaan syvemmällä hangessa pökötillämme. Tänne on viime aikoina satanut aivan älyttömästi lunta ja nyt sitä vasta huomaakin kuinka kelkkamme ei vastaa tarpeitamme – se hädintuskin jaksaa vetää kahden istuttavaa rekeämme ylämäkiin. GTX onkin nyt myynnissä ja sunnuntaina pihallemme ilmestyikin tehokkaampi kelkki, jolla luulisi vetävän neljäpaikkaistakin rekeä.

Kotimatkalla pysähdyimme ihastelemaan poroja, jotka lähestyivät rekeämme ruuan kiilto silmissään ja pysähtyivät lähistölle pettyneinä. Pikku-J oli poroista aivan innoissaan ja jatkaessamme matkaamme nukahti tyytyväisenä päiväunilleen kelkan huristessa edessämme.

 

Läskipyöräily: Utsjoki

IMG_20170302_151657 IMG_20170302_151856
IMG_20170302_151902
Kelkkareitit alkavat pikkuhiljaa olemaan siinä kunnossa, että meikäläinenkin uskaltautuu kokeilemaan marraskuussa hankkimaani läskipyörää. Liian pehmeille hangille en tahdo vielä lähteä, ettei innostus laannu tuskaillessa :D.

Kotipihassa renkaiden paineet laskettiin matalammiksi ja poljin kotipihalta Seitatieltä lähtevälle polulle, jolta laskeuduin jäälle. Kello oli lähemmäs puoli neljä ja aurinko paistoi kirkkaana taivaalta. Olin pukenut päälleni aivan liikaa vaatetta ja jouduin riisumaan osan pois auringon lämmittäessä. Toppahousujen alta en alkanut fleecekerrastoa poistamaan joten polkeminen oli hieman liiankin raskasta vaatteiden kirratessa polvia. Note to self- untuvatakki, norjalainen villapaita ja merinoalusasu EIVÄT ole hyvä yhdistelmä alle 15 asteen pakkasilla.

IMG_20170302_152402 IMG_20170302_152554
IMG_20170302_152915
Kesällä olin paikallisen yrityksen Alma Arktikan (vuokraa myös läskipyöriä ja järjestää ohjattuja reissuja!) järjestämällä melontareissulla ja laskimme Mantokoskelta  Utsjokea myöten Tenolle saakka. Oli hauska nähdä samat maisemat lumivaipan peitossa!

Pyöräilin aikani jokea myöten ja auringon painuessa tunturin taakse piiloon käännyin takaisin päin kohti kotia. Joella kulkee myös aurinkolatu jota aion ehdottomasti käydä kokeilemassa sopivana ajankohtana.

Ensimmäinen kunnon läskipyöräreissu talviaikaan oli onnistunut. Vielä kun keksisi miten tuon pyörän saisi helpoiten ylös tunturiin, ettei tarvitsisi taas väsyttää itseään raahaamalla tuo ensin ylös…

Kuvat otettu Honor 7:lla.

Lauantainen pilkkireissu Kuoppilakselle

DSC_4450
Heippa hei!

Kesken kouluviikon on kyllä mukava tehdä muutakin kuin stressata tehtävistä ja lääkelaskuista… Koulupäivien jälkeen en jaksa lähteä kämpiltä minnekään, vaan lähinnä kudon sukkaa J:lle ja syön :D.

Lauantaina lähdettiin porukalla parin kaverin kanssa Kuoppilakselle pilkkimään. Sää oli hieman tuulinen ja aamulla satoi luntakin, mutta meidän onneksemme sää rauhoittui ja saatiin nauttia kauniista auringonlaskustakin!

DSC_4398 DSC_4407
DSC_4408
Kuoppilasjärven (Goahppelašjávri) autiotuvalla emme muuten käyneet kuin näytimme Piku-J:lle sen sisätilat. Pilkimme aikamme ja naureskelimme toistemme pienille saaliille, loppujen lopuksi jokainen taisi saada hyvän määrän rautua ja tammukkaa pannuille paistettaviksi!

Kävin ajelemassa ja etsimässä syvempää lunta järven lähistöltä tuloksetta (siis sellaista johon meidän pökötti ei jää heti kiinni…). J innostui kokeilemaan ystävämme kelkkaa ja ajoikin sen nätisti kinokseen jumiin. Heti perässä menikin toinenkin kelkka upoksiin ja siinä sitten seurattiinkin jännittyneinä kellä menee selkä hajalle niitä nostellessa.

DSC_4410 DSC_4420
Lopulta pienin alkoi väsyä ja kiukkuakin alkoi ilmetä. Paistelimme makkarat ja nakit jonka jälkeen pakkasimme kamppeet kasaan ja lähdimme ajelemaan kotia päin. Tulomatkalla suuri porotokka oli Kuoppilakselta katsottuna sen kaakkoispuolella, mutta tuntien aikana ne olivat siirtyneet Ávžegeašoaiville jolle pysähdyimme kuvaamaan kaunista auringonlaskua.

DSC_4449
DSC_4455
Kotimatkalla Pikku-J nukkui sylissäni rauhallisena töyssyistä huolimatta ja itselläni oli mukavan lämmin porontaljan päällä.

Tälläisten reissujen jälkeen toivoo todellakin, että vapaa-aikaa olisi enemmän! Parasta vapaa-ajanviettoa saa etsiä, perheen ja ystävien kanssa aika kuluu kuin siivillä.

Suomen luonnon päivät 2017

porotpaistunturi porotpaistunturi2
porotpaistunturi3
Joko olette tutustuneet Suomen luonnon päivät 2017 – sivuihin?

Suomen luontoa juhlitaan neljänä eri päivänä 100- vuotiaan maamme kunniaksi. Voit osallistua juhlintaan joko etsimällä valmiita tapahtumia  tai järjestämällä sellaisen itse! Jos lähin tapahtuma on liian kaukana, voit lähteä luontoon ystäviesi, perheesi tai vaikkapa yksin nauttimaan luonnosta ja sen rauhasta.

Juhlinta huipentuu Suomen luonnon päivänä 26.8.2017 jolloin Suomesta tulee maailman ensimmäinen maa joka juhlistaa luontoaan.

porotpaistunturi4 porotpaistunturi5
poropaistunturi6
Harmi, että heräsin näihin päiviin näin myöhään ja ensimmäinen koittaa jo huomenna! Työpäivänä. Mutta, onneksi olen sellaisessa työpaikassa jossa voin herättää asiakkaiden kanssa keskustelua luonnosta, vaikkemme sinne näin extempore pääsekään.

Tänään lähdin kuvaamaan Paistunturin erämaan puolelle, ja ai että oli kaunista! Aurinko paistoi etelästä kirkkaana ja matalana, runsaista lumisateista huolimatta lumi oli pakkautunut niin tiiveeksi ettei kelkan jumiin jäännistä ollut huolta.

Ajoin Roavvoaiville kuvaamaan, ja sieltä alas laskeuduttuani otin suunnan kohti Kuoppilasta. Yht’äkkiä nyppylän takaa ilmestyi porotokka. Pysähdyin niille sijoilleni ja aloin kuvaamaan – toivoin, että kuvanmuokkausohjelmalla saisin kuvat rajattua niin hyvin että kaukaa kuvatut porot näkyisivät kuvissa hyvin.

Eikä aikaakaan kun porot hoksasivat minut. Ne ottivat suunnan kohti kelkkaani ja sankoin joukoin vaelsivat lähemmäs ja lähemmäs. Mietin jo hetken, että ajan pois paikalta mutta tilaisuus teki varkaan… Annoin kameran laulaa ja hämmästelin kuinka lähelle porotokka uskalsi tulla.

Kun koitti aika lähteä, pyöräytin kelkan ympäri ja huristelin poroista kauemmas. Sinne ne jäivät laiduntamaan ja ihmettelemään miksei ruokaa herunut.

Hyvää ensimmäistä Suomen luonnonpäivää näin etukäteen!

Pimplaten Kaldoaivilla

DSC_4202

Niin mitä?

Pimplata. Eli pilkkiä. Muutamalla kaverilla on hauska tapa sanoa pilkkimistä pimplaamiseksi.

Lauantaina hurautettiin J:n ja Pikku-J:n kanssa Kaldoaivin erämaahan pilkille. Ajettiin Utsjoen kelkkailureittiä pitkin Vuokŋoljávrille ja sieltä pinelle lompololle. Kalaa lompolosta ei harmiksemme tullut mutta Pikku-J ainakin nautti ulkoilusta ja reen kyydissä istuskelusta.

DSC_4213 pilkillä
DSC_4215
Sää oli mitä parhain, pilkillä olisi helpostikin pärjännyt vähemmällä vaatteella mutta kova tuuli jäädytti sormet ja varpaat hetkessä, vaikka päällä olikin Safarin thermosaappaat ja nahkakinttaat! Pikku-J:lle puettiin kahdet villahaalarit toppapuvun alle, kypärän alla ollut paksu kypärämyssy oli vaihdettava tekokarvalakkiin jotta viiman puhaltama lumi ei haitannut pikkukaverin menoa. Yllätyksekseni poitsulla oli villahaalareista huolimatta hyvä olla.

Olen ollut hyvin tyytyväinen pojan talvivaatteisiin, tulen jatkossakin hankkimaan lapsille samojen merkkien kamppeita. Oikeastaan ainoa ongelma pojan pukemisessa pakkasille on ollut hanskojen koko – sopivien hanskojen sisään ei mahdu merinovillaiset lapaset, vaan silloin on käytettävä isompia hanskoja joihin pojan peukalo ei yllä paikoilleen. Onneksi tämä ei ole näyttänyt haittaavan pojan menoa.

DSC_4253 DSC_4226
DSC_4220
Tällä kertaa olimme liikenteessa J:n isältä lainaamallamme Lynxin Yetillä, joka on sopiva vehje reen vetoon. Suunnitelmanani oli ajella tänä viikonloppuna umpisessa meidän kelkalla mutta todettiin paremmaksi vaihtoehdoksi ottaa mukaan kelkka jolla rekeä saa varmemmin vedettyä syvemmässäkin lumessa.

Yllätykseksemme lumi oli pakkautunut niin tiiviiksi, ettemme missään vaiheessa meinanneet jäädä reellä jumiin. (Toisin kuin viime vuonna näihin aikoihin, samalla pätkällä olimme 3-5 kertaa jumissa omalla pökötillämme ja samalla reellä…) Ajelin tyytyväisenä lähimaastossa ja etsin potentiaalisia kuvauskohteita.

DSC_4206 DSC_4208
DSC_4216
Saimme punkeroreen käyttöömme viime talvena ja nyt oli ensimmäinen kertani kun istuin sen kyydissä. Viime talvena olin mielummin kuskina, mun kokemukset reissä istumisista ei ole olleet kovin mukavia. Reessä oli yllättävän mukava istua, porontalja lämmitti mukavasti ja Pikku-J:kin viihtyi hyvin sylissäni. Tuuli ei päässyt puhaltamaan häntä kasvoihin visiirin takaa.

Ja nyt odottelen innolla uusia työvuorolistoja, joiden perusteella suunnitellaan uudet pilkkireissut koko perheen kanssa. Ensi perjantaina säiden salliessa ajattelin hurauttaa Kuoppilakselle kuvaamaan.

Osa jo huomasikin, blogini sai kunnian olla Retkipaikan Kuukauden Retkiblogi! Olen hyvin otettu tästä tilaisuudesta. Kiitos ihanista kommenteistanne henk.kohtaisella facebook-sivullani ja toivotan uudet lukijat tervetulleeksi 🙂

Aurinkotervehdys

DSC_4141 DSC_4129
Sunnuntai aamuna lähtö tunturiin kutkutteli mielessä. Millään en olisi jaksanut laittaa lumikenkiä tai suksia jalkaan lauantain lumikenkäilyn ja perjantain kotiinpaluun jälkeen, joten päädyin starttaamaan kelkan ja hurautin Ailigas- tunturille päivän valoisimpaan aikaan.

Aluksi jännitin ylösajoa uuden lumen takia ja miehen kanssa pohdittiin mitä tehdään jos jään yksinäni johonkin rinteeseen kiinni enkä saa kelkkaa irti ilman apua. Joka tapauksessa päätin lähteä ja olin tyytyväinen päätökseeni!

DSC_4136DSC_4175
DSC_4139
J:n on pitänyt jo monen talven aikana opettaa mulle umpisessa-ajon saloja, mutta joka pääsiäinen hoksataan olevan jo liian myöhäistä. Viime päästäisenä toimin kuskina ja syvemmässä lumessa ajo (J kyydissä!) meidän pökötillä onnistui oikein hyvin – yksin en vain tahdo vielä lähtä koettelaan tunturien puuteria.

Onneksi reitti Ailikkaalle oli hyvin ajettu ja tampattu, pääsin kelkkareitille hyvin ilman ongelmia. Hurautin reittiä myöten etelään ja kuvasin karun kaunista sähkölinjaa, joka omalla tavallaan ei kuulu ollenkaan maisemaan. Syvempänä Kaldoaivin erämaata se muistuttaa joka kerta arjesta ja ihmisen läsnäolosta, vaikka erämaassa kaipaa enemmän luonnonrauhaa ja taukoa tekniikasta.

DSC_4138 DSC_4140
DSC_4131
Linjaa kuvattuani hurautin Palopäälle kuvaamaan aurinkoa. Kauempana porotokka tarkkaili puuhiani ja päätin olla häiritsemättä niitä sen enempää. Täytyy ensi kerralla ottaa zoomiputki mukaan, jotta voin kuvata poroja poroystävällisellä tavalla.

Ajelin Palopään rinnettä myöten poroaidan päähän ihastelemaan auringon viimeisiä säteitä. Paluumatkalla pötki kettu kauheaa vauhtia pakoon ja jäi sopivan matkan päähän tiirailemaan perääni.

Olisipa talvi jo niin pitkällä että töiden jälkeenkin päivänvaloa riittäisi pitkälle iltaan. Ajattelin tässä jossain sopivassa vaiheessa hurauttaa takaisin Ailikkaalle lumikenkien kera, kelkan jätän parkkiin jonnekin ja käyn heittämässä pienen lenkin tunturiin.

 

Kaldoaivi tammikuussa

DSC_0218 DSC_0238
DSC_0023Kaivoin ulkoisen kovalevyn esille ja aloin fiilistellä menneiden vuosien kuvia. Nämä postauksessa näkyvät kuvat on otettu 2014 tammikuussa ja nyt uudelleen muokattuja. Tällä reissulla olimme tunturissa viitenä päivänä putkeen, yli 25 asteen pakkasissa.

Reissu oli yksi parhaimmista mitä Utsjoella asuessa on tullut tehtyä – ajeltiin pitkin Kaldoaivia ja ihasteltiin kaamoksen värejä laidasta laitaan.

DSC_0244 DSC_0028
DSC_0030Meillä oli vaikka mitä kivoja suunnitelmia uudelle vuodelle jota varjosti ennen joulua sairastetut flunssat ja vatsataudit. Uutta vuotta edeltävänä iltana mulle nousi kuitenkin kuume ja siitä lähtien olenkin istunut kotosalla ja odotellut parantumista kuumeisesta yskästä.  Edelleen olo on todella väsynyt ja huomaa kyllä että on tullut sairasteltua kuukauden aikana oikein kunnolla.

Tänään onneksi oli viimeinen päivä sairaslomaa ja huomenna koittaa arki. Tai arki ja arki, olen yhden päivän töissä ja lähden pojan kanssa etelään mun vanhempien luokse viideksi päiväksi!

DSC_0013 DSC_0113
DSC_0240Ja ettei tästä blogitauosta tulisi liian pitkä, lähden 16. päivä Rovaniemelle viideksi päiväksi koulun lähipäiville! Mua harmittaa että tää tammikuu on alkanut näin ja tulee jatkumaan vielä jonkin aikaa vähäisenä tunturissakäymisellä, yleensä tammikuussa oon käynyt paljon lumikenkäilemässä ja kuvaamassa loppuvan kaamoksen värejä.

Onneksi mulla on nyt tallessa vanhempia kuvia, joita tuun lisäilemään blogiin tämän hiljaisen ajan aikana.

Kommentoida muuten voi klikkaamalla otsikosta artikkelin auki, tekstien lopusta löytyy kommenttikenttä :). Otan neuvoja vastaan, että miten sen saisi kätevämmin tähän näkyviin!

*kuvat ovat ottamiani