Tämä on mun 14. kesä Utsjoella ja arvatkaapa onko tullut retkeiltyä Norjan puolella? No ei paljoakaan!
Rástegaisa on tullut huiputettua ja olen kahdesti käynyt Erätoverin kanssa patikoimassa Norjan poluilla. Se on hävettävän vähän ottaen huomioon kuinka lähellä Norjan retkeilyreitit kotoa ovat. Lähin taitaa olla linnuntietä alle viiden kilometrin päässä. Välissä vaan sattuu olemaan Tenojoki.
Norjalaisilla on aivan huippu tapa pitää retkeilyreittejä yllä. Vapaaehtoisvoimin toimivat perleturit huolletaan ja merkitään patikointiin hurahtaneiden kesken.
Perletur.no sivustolta löydät huiman määrän eri tasoisia retkeilyreittejä. Itselläni on vähän hankaluuksia hahmottaa pelkistettyjä karttoja (voi kuulkaa, me suomalaiset saamme olla onnellisia kartoistamme jossa about KAIKKI kerrotaan maastosta…) mutta kun jaksaa perehtyä kohteisiin niille löytäminen on helppoa. Sivuston kääntäjä kääntää tekstit suht hyvin englanniksi ja google translatea kannattaa soveltaa, jos norjankieli ei suju.
Valaanluuranta – Perletur nro 27 / Návdesuolu /Revholmen, Nyelv
Olin nähnyt kuvia massiivisesta valaanluusta Instagramista. Minulle myös vinkattiin erikseen kohteesta, mutta tarkkaa sijaintia en saanut selville. Pitkän salapoliisityön myötä löysin kyseisen reitin reittiohjeen eikä mennyt kauaakaan kun suunnattiin Varangiin Erätoverin ja lasten kanssa.
Kohteen lähtöpaikka voi olla hieman hankala löytää. Kun Varangerbotnista ajaa Kirkkoniemeä päin ja ylittää Nyelv- joen, tien vasemmalla puolella on ensin soranottomonttu ja sen jälkeen Viercajärvi. Heti järven jälkeen oikealla on levike autoille.
Reitin lähtöpaikka on taas vasemmalla puolella tietä pusikossa. Perletur- kyltin ja polun kyllä löytää kun etsii.
Polku nousee aluksi hieman ylös mäkeä, jonka jälkeen korkeuserot ovat helppoja. Maisema merelle avautuu lähes heti.
Reitti on uusi, joten vasta muodostumassa olevalla polulla on hankala pysyä. Reittimerkkejä on harvakseltaan ja niitä saa välillä tosissaan etsiä.
Reitti oli mukava kulkea. Poitsu harhaili omiaan korkealla kallioilla, muut ihailimme joutsenia lammessa. Vaikka Jäämeri on hyvin lähellä Nuorgamia, on silti hämmästyttävää miten erilainen maasto siellä on.
Niemi jonka luota luut löytyvät on pienen mäen takana. Alas joutuu laskeutumaan kivikkoa pitkin joka voi sateella olla ikävän liukas.
Lintujen maahan pudottelemia simpukoita lojuu kaukanakin rannasta. Linnut yrittävät rikkoa simpukat pudottamalla ne korkealta saadakseen sen sisällä lymyävän lihan syödäkseen.
Valaanluut löytyvät niemekkeen jälkeen hieman kauempaa rannalta. Paikalla on yksi iso, ehkä selkänikama, ja muutama kylkiluun kaltainen kaareva luu.
Vain paikan päällä hahmottaa luiden todellisen koon. Niiden tekstuuria oli mielenkiintoista sivellä sormenpäällä. Oli hankala hahmottaa kuinka isoja valaat meressä olevat ja että niitä tosiaan uiskentelee lähistöllä.
Rantojen hiekka oli kuin pientä simpukkamurua. Roskia ja levää oli kulkeutunut vuoroveden mukana korkeammalle rantaan ja evästaukomme aikana huomasimme veden pinnan nousevan aaltojen mukana hiljalleen. Lapset leikkivät rantakallioilla, aikuiset katselimme taivaalla liitelevää piekanaa.
Ennen lähtöä keräsimme rannalta löytämäämme muoviseen purkkiin pienimpiä roskia, olisi ollut mahdotonta ryhtyä siistimään koko rantaa siltä istumalta. Meren aallot tuovat roskaa mukanaan kauempaakin.
Ehkä vieraillessamme näillä vapaaehtoisvoimin ylläpidettävillä reiteillä voisimme kantaa mukanamme roskapussia ja keräillä roskia poluilta pienenä kiitoksena hienosta työstä!
Paluumatka kuljetaan samaa reittiä pitkin. Noustessa rannasta saa kivikossa olla jälleen tarkkana jotta löytää oikeaan suuntaan.
Pysykääs poluilla ja nauttikaa maisemista 🙂 seuraavaksi kerron legendaarisesta ”Vyöry” Rullakivirannasta.
Erämaan vaeltajatar 