Hyvästi, vuosi 2018

DSC_7421
Jopas aika on kulunut nopeaa, ainakin näin loppuvuodesta! Tänään vuosi vaihtuu ja uuden vuoden tienoilla on ollut tapana kerrata menneitä ja lupailla tulevalle vuodelle. Minulle vuosi 2018 ei ole ollut mikään parhain. Koulukiireet ja nyt tämä toivottu raskaus ovat vieneet paljon aikaa, onneksi opiskelu päättyi keväällä ja pian pieni retkeilijätär liittyy seuraamme, jolloin pääsen jälleen luontoon seikkailemaan.

Molemmat asiat ovat onneksi pelkästään positiivisia! En muista milloin viimeksi olisin ulkoillut näin vähän kuin kuluneena vuotena. Ensi vuonna onneksi asiat tulevat olemaan toisin, vaikka olemme kiinni entistä enemmän lapsissa. Lapset eivät kuitenkaan estä toteuttamasta suunnitelmia.

DSC_7790Vuoden 2018 tammikuussa en ulkoillut kovinkaan paljoa. Kovista pakkasista huolimatta kävimme Jeagelveaijávrilla pilkillä, jonne saimme seniori-Jessestä seuraa.

Skáidejávrin kodan tsekkaus oli ollut jo pidempään suunnitelmissa. Hiihtelimme tuonne eräänä hyvin kauniina talvipäivänä Erätoveri E:n kanssa. Retki oli yksi ensimmäisistä uusien Oacin liukulumisuksieni kanssa.

DSC_7598
Maaliskuun auringossa hiihtelin Oađašangielas- tunturin juurelle ja petyin seikkailufiiliksissäni päädyttyäni merkitylle ladulle. Tälläisiä retkiä kaipaan!

Kävin Erätoverin kanssa Kuoppilaksen autiotuvalla testaamassa puusta tehtyä ahkiota. Elettiin huhtikuun loppua ja saatiin kokea yön yli reissulla sekä keväistä että talvista keliä. Onneksi loppuvuoden puolella järjestettiin ahkiokurssi – omani on vielä hieman kesken, mutta eiköhän se saada kevääksi valmiiksi!

Oakkostanjávri on tutumpi pilkkireissuilta, ihmeen kaupalla sain houkuteltua J:n kanssani yöreissulle sinne.

DSC_8274Kesäkuun alussa kävin juhlistamassa syntymäpäiviäni Skaidijärven kodalla. Tällä kertaa en nauttinutkaan siideriä juhlajuomaksi ;).

Viime kesä oli yhtä tuskaa. Oli yliluonnollisen kuuma ja parasta pahoinvoinnin aikaa. Nyt varmaan hoksaatte, miksi en kesällä paljoa retkeillyt… Onneksi uskallauduin aamupahoinvoinnista huolimatta Erätoverin kanssa Ellinpolulle yöksi. 

Meidän piti yöpyä teltassa kesällä myös J:n tyttären kanssa, mutta koska sää oli jotain aivan uskomatonta, emme valitettavasti päässeet reissuun. Elokuussa ennen kylmien kelien saapumista sain kuitenkin houkuteltua J:n minun ja Pikku-J:n mukaan Kaldoaivin erämaahan.

DSC_8605
Syyskuussa metsästettiin ruskaa. Pikku-J on toinen parhaimmista kuvauskavereistani ja hänenkin kanssaan laatuajan viettäminen on oikein mukavaa. Syksyllä pystyi aistimaan tulevan talven.

Talvi tuli kerrankin ajoissa! Hetkinen… Eipäs hätäilläkkään. Lokakuussa ehdittiin iloita maahan sataneesta lumesta, tuolloin ei olisi uskonut että vielä marraskuun puoleessa välissä ihmetellään puuttuvan hangen perään.

Marraskuussa toivotettiin 52 päivää kestävä kaamos tervetulleeksi. Edelleen kaamos on ihan jees, vaikkei olla lomaillessa ehditty ulos ”valoisaan” aikaan sen osuessa juuri sopivasti Pikku-J:n päiväuniajalle.

DSC_8933Kuluneen vuoden aikana tuli petyttyä ja ylitettyä itsensä. Olen onnellinen kaikista onnistuneista reissuista ja siitä, että löysin hiihtämisen ilot uudelleen. En malta odottaa, että pian pääsen suksien kimppuun!

Tulevalta vuodelta odotan paljon perheen kanssa ulkoilua. Pikku-J oli kolmen viikon ikäinen kun hän oli pilkkireissulla mukanamme ensimmäistä kertaa. Koska tämä pikkuinen syntyy joko tammikuun (jookos!) tai helmikuun puolella, hän ei tule pääsemään tunturiin yhtä pienenä kylmien kelien takia. Viimeistään kevätauringon paistaessa lämpimänä pääsemme muun perheen mukaan tunturiin. Riippuu toki pienokaisen voinnista.

Kesältä odotan paljon. Vaikken vaeltamaan lähde vauvan iän takia, tulen yöpymään luonnossa sekä yksin, että kaverin kanssa. Ja totta kai koko perheellä lähdemme telttailemaan! Maastoauton ja mönkijän ansiosta pääsemme koko porukalla liikenteeseen.

Talvella hiihdän hiki valuen. Haaveilen kaamosyössä telttailemisesta, mutta koska menin lupaamaan etten osta muuta retkeilyvarustetta kuin uudet vaelluskengät, tuo haave ei taida vielä ensi talvena toteutua (+ pelkään edelleen pimeää).

Kulunut vuosi on ollut täynnä surua, stressiä, kiirettä, iloa ja hauskanpitoa. Toivotan vuoden 2019 tervetulleeksi ja käsken kuluneet 12 kuukautta painumaan hiiteen. Ei enää tälläistä vuotta!

Klikkaamalla sinisellä painetuista tekstinpätkistä pääset linkattuihin postauksiin.

Hyvää ja onnellista uutta vuotta!

Mieleenjääneitä hetkiä luonnosta

DSC_1451
En ole viimeaikoina oikein muuta tehnytkään, kuin miettinyt ja muistellut jo tehtyjä retkiä luontoon. Ne hetket tulevat yllättäen – aamupuuroa sulatellessa, autolla ajaessa, kutoessa, siivotessa… ”Vitsi, kun siellä Kevon luonnonpuistossa oli jännittävää yöpyä! Vaikka pelkäsinkin koko yön”. Nuo lukuisat muistot retkiltä lämmittävät mieltä vielä vuosienkin jälkeen. Jännittävät hetket vaikeakulkuisissa maastoissa tuovat edelleen mieleen sen mielihyvän, kun raskas pätkä on takana päin ja itsestään on saanut olla ylpeä.

Kun en ole päässyt aikoihin retkeilemään, nuo muistot tsemppaavat ja tuovat varmuuden siihen että heti kun olen kynnelle kykenevä, tiedän suuntaavani luontoon. Luultavasti otan sukset varastosta ja painelen lähimmälle tunturille.

DSC_3235Mitkä asiat ovat sitten jääneetkään mieleen?

  • Edellä mainittu Kevon yö, kun nukuimme Erätoverin kanssa palaneen Tapiolan kammin jäänteiden lähistöllä. Oli syyskuu ja yöt pimeät, katselin järven rannalla otsalamppuni avulla kuinka pimeässä loistavat silmäparit kelluivat kauempana. Viereisellä rannalla oli ilmeisesti poro juomassa – siitäkin näkyi vain kiiluvat silmät. Yö oli muutenkin jännittävä lukuisten myyrien läsnäolon takia. Yö oli kuin jyrsijöiden liskojen yö.
  • Ammattikoulussa luonto-ohjaajaksi opiskellessani olimme muistaakseni Ylläksen puolella vaeltamassa. Koko päivän oli satanut vettä ja vaelsimme märän suon halki kohti yöpaikkaa. Suurin osa luokasta taisi nukkua hiihtokahvilan terassilla ja teltat roikkuivat terassin katosta kuivumassa, kuten lähes kaikki muutkin varusteet.
  • Pääsin myös eräopasopiskelijoiden mukana Lemmenjoelle, jossa Jäkäläpäällä sijaitsee Suomen syrjäisin kirjasto. Koko Lemmenjoen vaellus oli jo itsessään hieno kokemus kun saimme tutustua kullankaivuuseen ja vanhoihin kenttiin. Kirjasto tuulisen tunturin laella oli jotain, mitä ei ihan heti pääse kokemaan!
  • Vuosia sitten olin J:n kanssa Kaldoaivin erämaassa kalastusreissulla. Olimme juuri palanneet läheiseltä järveltä teltallemme, kun lähistöllä alkoi pyöriä pieni ketun näköinen eläin. Se oli uskalias ja pyöri leirimme lähellä vaikka mukanamme oli koira. Peku oli tuolloin tosin pieni pentu. Jo leiripaikalla epäilimme eläimen olevan jotain aivan muuta kuin kettu, ja myöhemmin valokuvia eteenpäin näyttäessämme saimme vahvistuksen epäilyllemme – naali oli vieraillut luonamme.

deuterNämä pienet mieleenjääneet hetket ovat syy miksi hakeudun kerta toisensa jälkeen retkille. Varmasti jokaisesta reissusta jää mieleen jotain mitä voi muistella vielä vuosienkin jälkeen. Edellä mainittujen esimerkkien lisäksi näitä upeita muistoja on lukuisia muita.

Retkeilyssä ei ole tärkeintä itse suoritus, vaan siitä saatava mielihyvä.

Hyvää Suomen luonnonpäivää!

DSC_9044 DSC_9048
DSC_9051 DSC_9046
Tämä päivä on yhtä juhlaa!

Jo toista kertaa saamme juhlia Suomen kaunista luontoa. Ympäri Suomea järjestetään tapahtumia, joihin jokaisella on mahdollisuus osallistua. www.suomenluonnonpaiva.fi sivulta löydät tapahtumat paikkakunnaltasi ja sen lähistöltä.

Meille luonto kuuluu lähes jokaiseen arkipäivään. Se antaa meille terveyttä, ajanviettoa, stressittömyyttä ja seikkailua vuodenajasta toiseen. Mitäpä muuta sitä ihminen kaipaisikaan?

On etuoikeus saada nauttia jokaisesta luontokohteesta, joita ylläpidetään valtion varoin taikka talkoovoimin. On hienoa, että on vielä olemassa kohteita joihin ihminen ei ole päässyt vaikuttamaan kädenjäljellään. On mahtavaa tuntea olevansa yksin suuressa erämaassa, 5.4 miljoonan asukkaan maassa.

Hyvä Suomi ja suomen luonto!

Tästä lähdenkin illalla luontoon, minnekäs muuallekaan. Huomenna palaillaan kunnon blogipostauksen pariin.

Kuvina: Huima pikkuretki Utsjoen Ailikkaalle

DSC_8595 DSC_8605
DSC_8610 DSC_8613
Utsjoen Ailigas- tunturi tarjoaa kulkijalleen monipuoliset maisemat. Harva tietää itse upeimman näköalapaikan sijaintia! Kävimme eräänä arki-iltana lasten kanssa ihastelemassa huimia näkymiä Tenojoen laaksoon, ihastelimme paikalla kasvavia lukuisia kukkia ja kiipeilimme järkälemäisillä kivillä. Kurussa ihmettelimme kesäkuista lumihankea ja varoimme märkää suota.

Kyseiselle näköalapaikalle vievä polku alkaa Ailikkaantien rautaisen poroaidan jälkeen olevassa mutkassa. Tässä linkki Karttapaikkaan polun abouttiarallaa – kohtaan. Polku on helposti kuljettavissa, lähellä näköalapaikkaa saattaa olla märkää. Aikuisen seurassa paikka sopii hyvin myös pienellekin ihastelijalle.

Kuvina- sarjassa julkaisen maisemakuvia vailla tarinaa.

Olettehan jo tsekanneet Saamivillage.fi – sivuston? Sinne on kerätty tarinoita, tietoa ja kuvia Utsjoen kunnan retkeily- sekä elämysmahdollisuuksista.

 

10 vuotta

blogiiinvaellusp3vaelluspcc

10!

Ajatella. Siitä on pian kymmenen vuotta, kun lähdin vaellusrippikouluun ja löysin retkeilyn ilot.

Näiden 10 vuoden aikana on tapahtunut ja sattunut, on ollut ala- sekä ylämäkiä. Muuttoja, työpaikkoja…. Yksi asia on kuitenkin pysynyt mukana kaikesta huolimatta – luonto. Se on tarjonnut minulle ystäviä, harrastuksia, koulutuksen, kasvattanut minut tälläiseksi henkilöksi kuin olen ja kaikista tärkeimpänä olen saanut rinnalleni kihlattuni sekä yhteisen poikamme.

Ennen vaellusriparia olin kuten muutkin samanikäiset, ei hajuakaan mitä haluan ammatikseni tehdä (kirjoittaa halusin, ja sitähän mie onnekseni teenkin juuri nytkin), eikä tietoakaan siitä, että innostuisin niinkin siististä jutusta kuin vaelluksesta kertaheitolla!

Vaikka silloin vuosia sitten Lumikerolla kekkasin, että minusta voisi tulla vaellusopas ammatiltani, olen tyytyväinen päätökseeni jättää vaellus pelkäksi harrastukseksi. Ennen viime kesän ensimmäistä yksinvaellusta kriiseilin, etten ole missään hyvä. Ei ole mittaria jolla mitata sitä kuinka hyvin osaa vaeltaa, mutta voin sanoa, että nyt tiedän mikä on se mun ”the juttu”. Se on retkeily ja vaeltaminen.

Ajatella, että kymmenen vuotta sitten tehty vaellus on lopulta vienyt minut tänne jossa tälläkin hetkellä olen. Hetkessä pienetkin asiat voivat vaikuttaa tulevaisuuteen pidemmälläkin tähtäimellä.

Tämän henkilökohtaisen ”juhlavuoteni” kunniaksi palaan jälleen Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon ja tällä kertaa vaellan koko 55 kilometrin pätkän. Aloitan reissuni Pallastunturin luontokeskuksen pihalta ja päätän sen neljäntenä päivänä Ounasjärven rantaan.

Pallas-Yllästunturin alueella olen pyörinyt jo monet kerrat, alue on muuttunut tutuksi ja turvalliseksi. Ajattelin kartoittavani vaellustaitojani vielä tämän kesän tutuilla paikoilla ennen kuin suuntaan haastavimpiin kohteisiin, kuten Sevettijärvi-Nuorgam- reitille.

Pian siis lisää tulevasta vaelluksesta!

Onnea kaikille eilen valmistuneille! (Minullekin)

Kuvina: Sininen hetki

DSC_7269 DSC_7277
DSC_7264 DSC_7262

Sininen peitto peittää maisemat juuri auringon laskiessa, ennen pimeyden laskeutumista mailleen. Sen näkee parhaiten pilvettömällä säällä. Toisessa suunnassa taivas voi olla peittynyt auringon viimeisten säteiden kirjoon.

Tämä ilmiö on jälleen yksi kaamoksen hyvistä puolista. Hetki kestää vain lyhyen ajan, joten sen näkemiseksi kannattaa olla hyvissä ajoin oletetun auringonlaskun aikaan liikenteessä. Sinistä hetkeä käytetään paljon taiteessa ja kirjallisuudessa – enkä yhtään ihmettele!

Kuvina- sarjassa julkaisen maisemakuvia vailla tarinaa.