Kuvina – Erämaan vaeltajatar

Lyhyen kesän haikeat hautajaiset

10.10.202610.10.2026julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Tänä vuonna ensimmäinen ”kesäkelin” telttaretki oli toukokuun viimeisinä päivinä. Kesä oli viileämpi kuin kaksi edeltävää (mikä oli todella hyvä asia!) ja sateisempi.

Viime vuosina olen tuskastellut pohjoisen lyhyiden kesien kanssa. Talvi alkaa marraskuussa ja loppuu huhtikuun lopulla jonka jälkeen alkaa rospuutto, jolloin luonnossa liikkuminen on hankalaa.

Kaamoksen kanssa olen sujut – se on kaunista aikaa ja kestää vain pari kuukautta. Päivät alkavat pidentyä vauhdilla.

Tammi-maaliskuu on ehkä parhainta aikaa talviurheilun kannalta, aurinko ei vielä lämmitä hankea pehmeäksi, se kantaa avotunturissa pitkälle eikä pahin vaellussesonki ole päällä. Kutsun tätä aikaa ikuiseksi helmikuuksi. Aika ei tunnu millään etenevän.

Talvi on ihanaa aikaa ja välillä mietin pitäväni talvivaeltamisesta enemmän kuin kesäajan. Silti on hankalaa asennoitua alkavaan talveen.

Vaikka saimme maahan kauniin kerroksen lunta, se kaikki todennäköisesti sulaa vielä pois. Oli ihanaa nousta ylös vaaran rinteeseen ihailemaan auringossa kimaltelevaa hankea, seurata kuinka myräkkä lähestyi Norjan puolelta. Katsoa, miten koira nautti viileästä.

Kohta tunturiin ei enää pääse kävellen. Ennen kuin hanki kantaa menee hetki ennen kuin alkaa houkutella kiivetä rinne ylös kauniiden maisemien pariin.

Lyhyt kesä tuo paineita. Lyhyessä ajassa pitäisi suorittaa kaikki mistä pitkän talven aikana vain haaveili.

Jos kesä on paahtavan kuuma, silloin ei hirveästi jaksa kekkuloida tuntureilla. Kuumista kesistä ei nauti edes luonto.

Lyhyttä kesää osaa arvostaa. Sitä pysähtyy kiville istuskelemaan, hakeutuu kallioiden luo koskettelemaan niiden viileää pintaa ja juomaan kirkkaista kylmistä puroista.

Käyttää kaiken vapaa-aikansa luonnosta nauttimiseen. Uusien polkujen etsimiseen. Kylillä lasten kanssa pyöräilyyn ja joessa uimiseen.

Kesän haikeat hautajaiset vietettiin 10.10. ensilumen laskeutuessa Utsjoelle.

Lämmöllä muistaen,

Rinkka kesäalustoineen

Vaelluskengät

Durston x-mid

Comfort -10 makuupussi

Kuvina, syksy

Oikoreitti kotiin – Vetsikon loppusyksyn maisemia

3.10.20243.10.2024julkaissut Erämaan vaeltajatar1 kommentti

Aamulla sängyn pohjalla maatessani lokakuinen kylmyys hiipi luihin ja ytimiin.

Ikkunasta vastaan tuijotti kuurainen maisema – yhdessä yössä ruskan rippeet olivat saaneet sokerikuorutteen ylleen.

Sumu peitti Norjan tuntureita ja pienet lammikot olivat saaneet jäisen kannen.

Olin suunnitellut käveleväni Vetsikosta tunturien yli kotiin ja päivä vaikutti täydelliseltä. Sain kyydin Vetsijoen sillalle josta suuntasin maastoon mönkijäuraa seuraten. Juhis neuvoi nousemaan puurajan yläpuolelle ”istumakiveltä” jota en harmikseni bongannut vaan suuntasin korkeammalle mahdollisimman loivasta kohtaa.

Rinteessä sammalikko oli jäätynyt, tuntui kuin olisi kävellyt jonkinlaisella hoplopista tutulla alustalla.

Napsin täydellisen kirpeitä puolukoita suuhuni ja pysähtelin katselemaan takaa avautuvaa maisemaa Tenojoelle. Kuura erottui rinteistä kohdista mihin auringon lämpö ei ollut vielä yltänyt.

Seurailin katseellani Vetsijoen mutkittelua tunturien välissä. Mietin jälleen, kunpa mahdollisimman moni pääsisi kokemaan samanlaisia luontohetkiä – luonto voisi paljon paremmin jos ymmärrys sen ainutlaatuisuudesta ja herkkyydestä lisääntyisi.

IMG_20241003_143046_edit_217938743681081

Löysin sattumalta mönkijänjäljen jota seuraamalla löysin poroaidan portille. Olin varautunut konttaamaan aidan ali.

Ura jatkui korkeammalle tutulle näköalapaikalle jolla olen muutamia kertoja käynyt suksin ihailemassa Tenojoen maisemia.

Poroporukka seuraili kulkuani aikansa, välillä paikkaa vaihtaen. En halunnut olla häiriöksi joten jatkoin ripeästi matkaani ylöspäin.

Päästessäni vaaran toiselle puolelle värien ero oli huomattava – talvinen harmaus muuttui yhtäkkiä takaisin ruskan sävyihin.

Olin saapunut kotipaikkani puoleiselle tasanteelle. Kävin jo edeltävänä iltana katselemassa tasanteelta maisemia tunturin puolelle, nyt itse tunturin puolelta maisemat näyttivät entistä jylhemmiltä.

Monesti mietin kuinka kiitollinen olenkaan siitä että pystyn asumaan Utsjoella ja nauttimaan paikallisesta luonnosta. Haaveillessani Lappiin muutosta en olisi voinut kuvitellakaan tätä onnea.

Laskeutuessani kotirinnettä kuura teki paluun puihin ja varvikoihin. Olin jotenkin olettanut korkeammalla olevan talvisempaa, mutta rinteessä pystyi tuntemaan kuinka kylmä ilma viipyili puurajan alapuolella.

Neljän kilometrin patikkani tarjosi monipuolista nähtävää. Lähiluonnon tutkiminen ja uusien reittien kokeilu on virkistävää ja aina löytyy jotain uutta!

kaldoaivi, kaldoaivin erämaa, Kuvina, Yleinen

Hiihtoretki koivikkoon

27.3.202430.3.2024julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Siitä on alle viikko kun palasin kotiin hiihtovaellukseltani (siitä lisää pian!) mutta en malttanut olla lähtemättä erämaan puolelle kauniina aurinkoisena päivänä.

Kotoa tunturiin lähtiessä saa nousta jyrkähkön mäen, päätin helpottaa hiihtoretkeäni ajamalla viitisen kilometriä moottorikelkalla syvemmälle erämaahan.

Jätin kelkan vaaran laelle josta suuntasin alas tunturikoivikkoon. Pystyyn kuolleet hallamittarin tuhoamat puut ovat aina hieman aavemaiset, kirkkaasta auringonvalosta huolimatta.

Vaarat ja tunturit toivat hiihtelylleni särmää. Olo oli kuin olisin kauempana kotoa, pitkällä vaelluksella! Nautin kantohangesta ja hiljaisuudesta.

Päädyin hiihtämään pienten harjujen taakse suoalueelle. Lukuisat riekkojen, kettujen, jänisten ja kärppien jäljet johdattivat toistaan kauniimmille aluelle.

Laajat erämaa-alueet mahdollistavat lähes täysin vapaan luonnossa liikkumisen. Tyyni aurinkoinen päivä voi olla petollinen jos hiihtäjä ei tarkkaile jaksamistaan ja sään mahdollista muuttumista.

Nyt keväällä on hyvä muistaa antaa poroille rauha vasomisajan lähestyessä.

Alkoi olla aika siirtyä lähemmäs kelkkaa. Lähdin nousemaan rinnettä ylös kiertäen muutaman kurun kautta ja yllätyksekseni löysin matkan varrelta kärpänpesän. Aikani pesää etäämmältä katseltuani jäin hetkeksi katselemaan Tenojoelle avautuvaa maisemaa.

Kaipuu vaeltamaan on käsittämättömän suuri! Onneksi minulla on vielä edessä yksi vaellus Kaldoaiville, hiihdän asiakkaideni kanssa viime kevään vaelluksen reitin. Odotan vaellusta innolla!

Kesän ja syksyn opastamani vaellukseni löytyvät kotisivuiltani www.northerntrails.fi. Järjestän aloittelevien vaeltajien vaelluksen ja ruskavaelluksen sekä vaellan Kevon reitin yksityisen ryhmän kanssa.

Nähdään poluilla!

Kaamos, kaldoaivin erämaa, Kuvina, Talvi, Yleinen

Värit ennen kaamosta

27.11.202228.11.2022julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Kaamos on alkanut Utsjoella. Seuraavan kerran aurinko nousee tammikuun puolenvälin jälkeen, sitä ennen hämärää aikaa riittää aamu kymmenen ja päivä kahden välille.

Ennen kaamosaikaa on kuitenkin ajanjakso kun selkeällä säällä upeat auringonlaskut värjäävät taivaan lumoavilla väreillään. Jos lokakuun värit lumosivat, en tiedä miten marraskuun antia kuvailisi – mykistävää?

Lumi tuli ja meni, oli plussaa ja vetistä kunnes mittari painui uudelleen pakkasen puolelle. Utsjoella ei kunnon pakkasia koettu kuitenkaan kuin parin päivän ajan. Lunta on harmillisen vähän, pakkasten myötä jängät ja pienet joet ovat viimein jäässä joten lumettomuus ei ole estänyt luonnossa liikkumista.

Erätoverin kanssa käväisin Ellinpolulla lounasretkellä. Ellinpolulle ei tällä hetkellä mene kunnollista merkittyä reittiä koko matkalle, olen kuullut huhua että Metsähallitus reitittäisi polun alun uudelleen. Toivottavasti!

Päivä oli yllättävän kylmä, varpaani olivat jäässä lähes koko retken ajan. Nuotion äärellä söimme eväät, itselläni oli hirvenlihakeittoa ruokatermoksessa.

Toisen ystäväni kanssa käväisimme Skaidijärven kodalla kahvittelemassa. Kiersimme rengasreitin lähes kokonaan, ilta ehti pimetä päästessämme takaisin parkkipaikalle. Mitä lähemmäs kaamosta päästiin, sitä uskomattomammiksi taivaan värit kävivät.

Työpäivien aikana olen myös päässyt ulkoilemaan ja kokemaan aamun valkenemisen erämaan puolella ja seuraamaan kuinka horisonttia kehystävät tunturinhuiput tulivat hiljalleen pimeydestä esiin auringon nousun luoman oranssin kajon paistaessa niiden takaa.

Vaikka iltalenkeillä kävellään sitä samaa tien pätkää, pimeydessä on eheyttävää ulkoilla. Oma kestosuosikki kaamoksesta selviytymiseen onkin säännöllinen ulkoilu ja luonnossa liikkuminen. Jatkuva pimeässä ulkoilu tuntuu välillä tukahduttavalta, sisätyötä tehdessäni haastetta toi säännöllisesti ulos pääseminen hämärän aikaan.

Jos mietit marraskuussa pohjoisimpaan Lappiin matkustamista, kokeile ihmeessä! Lumisateettomat päivät ovat kokemisen arvoisia. Sankat lumipyrytkin ovat tunnelmallinen kokemus pimeydessä.

Nyt vain odotellaan lisää lunta saapuvaksi jotta hiihtäminen onnistuisi. Säätiedotteet vaikuttavat karun sateettomilta vielä viikonkin päähän. Onneksi lunta on edes tämän verran jottei pimeä tunnu niin synkältä lumen heijastaessa valoa edes hieman.