Kaamos – vuoden viimeinen retki

DSC_6300-2

Sen sijaan, että voivottelisin loppuvuoden suunnitelmien menneen uusiksi sairasteluiden takia, iloitsen siitä että pääsimme lasten kanssa vuoden viimeiselle retkelle kauniina kaamospäivänä. Vaikka taivas olikin pilvinen ja toinen lapsista ihmetteli miksi kaikki on valkoista, saimme nauttia sydäntalven rauhoittavasta ilmapiiristä.

En voinut uskoa että edeltävänä päivänä oli ollut kolmekymmentä astetta pakkasta, viidentoista asteen pakkanen tuntui lämpimältä siihen verrattuna!

Toivoin meidän pääsevän Skaidijärven laavulle saakka, mutta uppohanki oli liian raskas kulkea. Laskimme mäkeä ja seurasimme ketun kantavia jälkiä avotunturin syleilyyn. Puiden kaunis riite kutsui luokseen ja löysimmekin kauniin taukopaikan.

DSC_6295
DSC_6292
DSC_6286

En tahtoisi ajatella että vuoden aikana tulisi retkeillä tai yöpyä ulkona tietty määrä, toivoin kuitenkin etenkin loppuvuodelle enemmän ulkona vietettyä aikaa. Syyskuun vaelluksesta lähtien vähänväliä on joku pöpö iskenyt ja olen itsekin sairastellut enemmän kuin aikaisempina vuosina. Minulla on kaksi teoriaa miksi vastustuskykyni on laskenut ja toinen niistä on väsymys.

Etenkin tammikuu vaikuttaa rauhalliselta ja toiveenani on päästä yön yli retkelle jonnekin kauemmaksi. Viime talven yöretki Karigasniemen Ruktajärvelle oli upea seikkailu, toinen samanlainen kelpaisi!

Ensi vuosi tuo tullessaan uusia kuvioita ja haasteita jotka otan ilolla vastaan. Luvassa on varmasti monia upeita hetkiä luonnossa.

Pienempi lapsista täyttää pian kolme ja on aika ottaa hänetkin mukaan yöretkille. Isommasta huomaa jo kuinka kokenut ulkoilija hän on, retkellämmekin hän vain tuumasi että on kylmä ja rupesi puuhastelemaan lämmitelläkseen. Hän menee omia menojaan, samalla saan opettaa pikkusiskolle samat asiat ja taidot mitä pojallekin opetin vuosia sitten. Ihanaa palata siihen aikaan.

Henkilökohtaiseen suunnitelmaani kuuluu lisätä talvitelttailua. Opetella eri talviolosuhteissa yöpyminen ja matalassa teltassa puuhasteleminen. En vielä tiedä käytänkö talvella Fjällrävenin abiskoa vai vanhempaa telttaa, täytyy kokeilla miten vanhus toimii hangella. Talvivaelluksen kohteesta tai ajankohdasta en ole vielä 100% varma, muutama varustekkin vielä puuttuu. En ole täällä maininnutkaan, sain viimein hankittua uudet tunturisukset, niistä lisää myöhemmin…

DSC_6298
DSC_6285

Eväsretkemme puiden suojissa sai nopean lopun päiväuniajan paukkuessa reilusti yli. Vaikka kannoinkin taaperoa uppohangessa kahlaten, en voinut kuin vain nauttia lasten kanssa ulkoilusta. Vuodenajasta riippumatta lasten kanssa ulkoilu vaatii enemmän valmistelua ja jatkuvaa huolenpitoa omiin reissuihin verrattuna, on silti palkitsevaa lähteä heidän kanssaan luontoon vaikka kuinka kiukuttaisi.

Oikein hyvää uutta vuotta teille! Ensi vuosi startataan koostepostauksella Nuku joka kuukausi ulkona vähintään kerran- haasteesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s