Kaamos – vuoden viimeinen retki

DSC_6300-2

Sen sijaan, että voivottelisin loppuvuoden suunnitelmien menneen uusiksi sairasteluiden takia, iloitsen siitä että pääsimme lasten kanssa vuoden viimeiselle retkelle kauniina kaamospäivänä. Vaikka taivas olikin pilvinen ja toinen lapsista ihmetteli miksi kaikki on valkoista, saimme nauttia sydäntalven rauhoittavasta ilmapiiristä.

En voinut uskoa että edeltävänä päivänä oli ollut kolmekymmentä astetta pakkasta, viidentoista asteen pakkanen tuntui lämpimältä siihen verrattuna!

Toivoin meidän pääsevän Skaidijärven laavulle saakka, mutta uppohanki oli liian raskas kulkea. Laskimme mäkeä ja seurasimme ketun kantavia jälkiä avotunturin syleilyyn. Puiden kaunis riite kutsui luokseen ja löysimmekin kauniin taukopaikan.

DSC_6295
DSC_6292
DSC_6286

En tahtoisi ajatella että vuoden aikana tulisi retkeillä tai yöpyä ulkona tietty määrä, toivoin kuitenkin etenkin loppuvuodelle enemmän ulkona vietettyä aikaa. Syyskuun vaelluksesta lähtien vähänväliä on joku pöpö iskenyt ja olen itsekin sairastellut enemmän kuin aikaisempina vuosina. Minulla on kaksi teoriaa miksi vastustuskykyni on laskenut ja toinen niistä on väsymys.

Etenkin tammikuu vaikuttaa rauhalliselta ja toiveenani on päästä yön yli retkelle jonnekin kauemmaksi. Viime talven yöretki Karigasniemen Ruktajärvelle oli upea seikkailu, toinen samanlainen kelpaisi!

Ensi vuosi tuo tullessaan uusia kuvioita ja haasteita jotka otan ilolla vastaan. Luvassa on varmasti monia upeita hetkiä luonnossa.

Pienempi lapsista täyttää pian kolme ja on aika ottaa hänetkin mukaan yöretkille. Isommasta huomaa jo kuinka kokenut ulkoilija hän on, retkellämmekin hän vain tuumasi että on kylmä ja rupesi puuhastelemaan lämmitelläkseen. Hän menee omia menojaan, samalla saan opettaa pikkusiskolle samat asiat ja taidot mitä pojallekin opetin vuosia sitten. Ihanaa palata siihen aikaan.

Henkilökohtaiseen suunnitelmaani kuuluu lisätä talvitelttailua. Opetella eri talviolosuhteissa yöpyminen ja matalassa teltassa puuhasteleminen. En vielä tiedä käytänkö talvella Fjällrävenin abiskoa vai vanhempaa telttaa, täytyy kokeilla miten vanhus toimii hangella. Talvivaelluksen kohteesta tai ajankohdasta en ole vielä 100% varma, muutama varustekkin vielä puuttuu. En ole täällä maininnutkaan, sain viimein hankittua uudet tunturisukset, niistä lisää myöhemmin…

DSC_6298
DSC_6285

Eväsretkemme puiden suojissa sai nopean lopun päiväuniajan paukkuessa reilusti yli. Vaikka kannoinkin taaperoa uppohangessa kahlaten, en voinut kuin vain nauttia lasten kanssa ulkoilusta. Vuodenajasta riippumatta lasten kanssa ulkoilu vaatii enemmän valmistelua ja jatkuvaa huolenpitoa omiin reissuihin verrattuna, on silti palkitsevaa lähteä heidän kanssaan luontoon vaikka kuinka kiukuttaisi.

Oikein hyvää uutta vuotta teille! Ensi vuosi startataan koostepostauksella Nuku joka kuukausi ulkona vähintään kerran- haasteesta.

Itsenäisyyspäivän kaamoshiihto

DSC_2053 DSC_2043
DSC_2054
Itsenäisyyspäivänä parisen viikkoa sitten kävin hiihtelemässä vailla määränpäätä. Lähdin pururataa pitkin kohti etelää, poikkesin ladulta sähkölinjan alle ja hiihtelin uppohangessa Finlandia hymnin soidessa taustamusiikkina.

Olin yhdentoista aikaan liikenteessä enkä osannut arvatakkaan kuinka oikeaan aikaan satuin nousemaan ylös Ánnáguravárrin rinnettä. Rinne itsessään on kamala nousta vuodenajasta riippumatta, sitä ei pääse ylös hengästymättä. Tai joku parempikuntoinen saattaisi päästäkkin, mutta tälläisellä vapaa-ajan liikkujalla meni tovi jos toinenkin nousta sivuttain sukset jalassa ylös.

DSC_2070 DSC_2063
DSC_2064 DSC_2077
Rinnettä pitkin kulkevaa polkua pitkin kulkeminen kesti kestämistään. Välillä pystyin hiihtelemään muutaman metrin eteenpäin kunnes sain taas kääntyä sivuttain kulkemaan. Pysähtelin monet kerrat katsomaan takanani kohoavaa oranssia valoa joka kajastui kaukana nousevasta auringosta. Kaamoksen aikana aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle.

Nousun loppuessa pidin pienen hengähdystauon ja tutkailin maisemia. Edessä siinsi sinertävä taivas ja lumesta oksansa kumartaneet koivut. Menin poroaidasta läpi ja hiihtelin hetken sen vierttä kunnes hoksasin etten jaksaisi kiertää kaukaa toiselle portille saakka, käännyin ja jatkoin matkaani poroaidan ulkopuolella.

Säikähdin lähelläni kirkaissutta pöllöä ja allani kerroksittain alas humahdellutta lunta lähestyessäni rinteen jyrkkää reunaa. Kylä aukeni edessäni, pystyin näkemään Utsjoen sulat kohdat ja alhaalla kulkevat autot. Retkeni jännittävin hetki oli edessä, ylhäältä pitäisi päästä alaskin.

Lähdin laskemaan rinnettä hitaasti, siksakkia vetäen. Rohkeampi olisi päässyt suoraan alas, mutten tohtinut ottaa riskiä. Lasketellessani tunsin kuinka lumessa piileskevät kivet naarmuttivat suksien pohjia.

Pysähdyin kallion alle ja seurasin kuinka lumiseinämä putosi pykälän alemmas. Onneksi rinteessä ei ollut paljoa lunta, lumivyöryn alle joutuminen ei kuulunut suunnitelmiini.

Ennen alas laskeutumista pysähdyin tutkimaan koloa kivien välissä jonne johti useammat ketun jäljet. Vaikka kuinka kurkin, en ylettänyt näkemään oliko kolossa pesää.

Jännittävä itsenäisyyspäivän hiihtoretkeni oli omiaan piristämään kaamospäivää. Hämärällä täytyy lähteä ajoissa ulos jos aikoo luontoon ennen pimeää ja se onkin koitunut ongelmaksi viime aikoina.

Kaamos on onneksi lyhyt ajanjakso, joten siitä on mukava ottaa kaikki ilo irti vapaapäivinä ulkoillen luonnossa.

Hyvää joulua kaikille!

Kaamoksen värit kirkkotuvilla

DSC_1988

DSC_1981
Maanantaisen lumimyräkän jälkeen sateet ovat jatkuneet ja lumilapiolla on riittänyt työtä kotipihassa. Tiistaina loin lunta tuskan hiki valuen 10 kuukautisen vauvan katsellessa rattaistaan puuhiani. Taivas oli lähes pilvetön, ainoat pilvet seisoskelivat etelässä kaukaa tulevan auringonvalon tiellä.

Olin loistavaan aikaan ulkona, pikkuhiljaa taivaan tummuus alkoi punertua ja lilan eri sävyt tulvivat pilvien väleistä. Lumilapio sai lentää hankeen, vauva päätyi turvaistuimeensa ja Subaru kaasutteli kotipihasta kohti kirkkotupia. Tätä en missaisi!

Ajomatkalla tein suunnitelman. Takakontissa on ehkä viime viikonlopulta jäänyt pilkkiahkio lampaantaljoineen, sillä saisin vauvan mukaani kirkkotuville. Nopeasti vaihtunut tilanne ei näyttänyt häiritsevän pikkuista, hieman hämillään hän katseli pilkkiahkiosta kun könysin parkkipaikan korkeaksi auratun lumivallin päälle.

Takakontissa olisi ollut lumikengät. Laiskuuttani lähdin mielummin kahlaamaan hangessa kohti hämärässä tönöttäviä tupia. Ahkion raahaaminen perässä osottautui ongelmalliseksi sen kallistuessa jalanjäljissäni.

Kaikkea ne meidän lapset joutuvatkin kokemaan kun mammansa kanssa kulkevat. No, Pikku-J:kin edelleen lähtee mukaani retkille joten tuskin bebekään tästä paljoa järkyttyy, ajattelin työntäessäni ahkiota pienessä mäessä.

DSC_2032 DSC_2031
DSC_2038-2
Värit olivat todella vaikuttavat. Onnekseni olen päässyt vanhempainvapaalla ollessani ulkoilemaan myös kaamoksen valoisaan aikaan ja saanut kokea nämä piristävät sävyt.

Kuvatessani minulla oli ongelmia asetusten kanssa ja niitä säädellessäni vauva oli innostunut kurottelemaan ahkion laidan yli, tunkkasin ahkion kiinni lumeen jotta säästyttäisiin  lumipesuilta. Kerran hän onnistui dippaamaan itsensä hangessa eikä ollut lumipesusta moksiskaan…

Pihassa tarpominen kävi työstä. Ahkiota piti kuljettaa sivussa jottei se kipannut nurin syvissä jäljissäni. Bebe otti loppuajan rennosti ja makoili höpötellen omiaan jatkaessani kuvaamista. kuljettuamme pihan halki palasimme autolle.

Olen tyytyväinen että lapsetkin ovat päässeet mukaani seikkailemaan jo pienestä iästä lähtien. Poika tuumasi yhtenä iltana eteisessä rakastavansa minua, koska olen niin hyvä tässä. Missä? Ulkovaatteiden pukemisessa jota sillä hetkellä teimme? Retkeilyssä? Yhteisen ajan vietossa?

Vastausta en saanut, mutta tiedän tehneeni jotain oikein.

Kaamos on ohi!

DSC_7395 DSC_7383
DSC_7375
17.1 aurinko pilkahti horisontin yllä Utsjoella. 52 vuorokautta kestänyt kaamos päättyi lyhytkestoiseen valonpilkahdukseen.

Ihan vielä aurinkoa ei täältä kylän pinnalta näe, mutta päivien valoisa aika pitenee vauhdilla. Pimeät pakkaspäivät vaihtuvat häikäisevään hangen kimalteluun, kohta saa tosissaan alkaa etsimään aurinkolaseja eteisen kaapista!

DSC_7365 DSC_7384
DSC_7400
Kävin 14. päivä lumikengin geologisen polun huippumerkillä, josta kuvat nappasin. Huipulla tuuli yltyi mahdottomaksi ja kuvien saaminen oli aikamoista taistelua kun samalla sai pitää sekä piposta että kameranjaloista kiinni.

Mie melkeinpä voisin sanoa tykästyneeni jopa enemmän hiihtämisestä kuin lumikenkäilemisestä tänä vuonna! Olenkin jo aikaisemmin maininnut etsiväni itselle uusia suksia, lopulta päädyin lukuisten mielipiteiden ja nettikaupan ohjeistuksen perusteella Oac XCD 160 karvapohjallisiin suksiin! Aluksi olin lyhyempien kannalla, mutta koska haen enemmän välinettä hiihtämiseen kuin lumikenkäilyyn, 160 senttiset ovat itselleni mahdollisesti ne sopivimmat sukset. Ja mitä parasta, niihin tulee ea-bindingit, eli melkeinpä mikä tahansa talvikenkä sopii niihin (elikkä jos J:n kenkä mahtuu siteisiin, hänkin voi käyttää niitä riekkometsällä) eikä erillistä monoa tarvita.

Toivottavasti jo ensi viikon perjantaina pääsisin testaamaan niitä, ja muutaman kokeilukerran jälkeen kirjoittamaan tänne arviota niistä.

Hyvää alkanutta viikkoa!