Teltassa herääminen uuteen aamuun on ihanaa. Jos on nukkunut hyvin. Ukk:lla nukuin yöt ensimmäistä lukuunottamatta makeasti. Oli outoa, kuinka alas lämpötila laski hellepäivien jälkeen ja jouduin lisäämään vaatetta yöksi makuupussiin.
Aamulla pussissa meinasi olla kuuma. Haukotellessani huuleni ratkesivat auki ja maistoin veren suussani. Kokeilin sormella vaurioita ja järkytyksekseni tajusin huulten olevan täysin kuivat koppurat. Pystyin nyppimään suuria paloja irti ja polte oli sietämätöntä. En nähnyt puhelimeni etukameralla huulten kuntoa.
Olin joka päivä käyttänyt aurinkorasvaa, mutten ollut hoksannut suojata suutani. Voitelin huulet kasvoille tarkoitetulla rasvalla ensiavuksi ja manailin kun mukana ei ollut bepanthenia. Siitä tuli uusi ensiapupakkaukseni vakiovaruste.
Kömmin ulos teltastani. Olin siirtänyt sen illalla pusikkoon suojaan auringolta, paikka oli nukkumiseen sopiva, aamutoimiin huono. Keitellessäni puuroa onnistuin kaatamaan ne housuilleni ja turhautuneena kävin pesemässä ohuet, shortseiksi muokattavat housuni joella. Ajattelin että pärjäisin päivän kävelyn paksummissa Revolution racen pöksyissäni.
Illalla olin käynyt katsomassa polun lähtöpaikan ja lähdin kulkemaan tuntematonta Tuiskukurua myötäillen kohti Kotaköngästä. Tuiskukuru oli näkemisen arvoinen reitti. Komea metsä reunusti kurua ja siellä virtaavaa Tuiskujokea. Jos tykkää joista ja kuohuista, kannattaa suunnitella osa reitistä kulkemaan tuolta.
Sää oli kamalan vellova, kuuma ja kostea. Pienet vesipisarat saivat pysähtymään ja nauttimaan, toivoin tosissani kunnon vesisadetta. Itikat seurasivat sankkaa pilvenä perässäni.
Paksummat vaellushousut olivat raskaat ja ahdistavat. Kotakönkään lähellä luulin nähneeni kodan katon useamman kerran. Suuret kivet näyttivät aivan leiripaikalta.
Viimeinkin päästessäni Kotakönkään laavulle olin helpottunut. Kaunis taukopaikka Suomujoen varrella oli idyllinen lounastauolle. Annoin Kiiskillekin evästä veden lisäksi ja valmistin lounaan, ensin kahvia, taukoni kunniaksi.
En pystynyt syömään lämmintä ruokaa polttelevien huulieni takia, joten nostin jalat ylös odotellessani ruuan viilentymistä. Tunsin kuinka voima virtasi hiljalleen takaisin kohollaan oleviin jalkoihin. Laverilla makoilu oli rentouttavaa, vain minä ja luonto koiran kera olimme läsnä.
Matka jatkui kohti kallioita syötyäni ja vaihdettuani housut ohuempiin. Kosteat pöksyt olivat piristävän viileät.Kotaköngäs kuohui uskomattomalla voimalla ja jännitti astella sillan yli vastakalliolle. Tihkuttavan sateen takia olin laittanut kamerani rinkan suojiin, joten kuvasin maisemia puhelimella.
Kalliolla sai hieman taiteilla jotta selvisin siltä alas koiran ja rinkan kanssa. Tarkoituksenani oli kulkea joen länsipuolta kohti Lankojärveä, ettei tarvitsisi enää ylitellä jokia. En kuitenkaan löytänyt oikeaa polkua aikani samoiltuani metsässä, ja Kiiskin oksentama raato kruunasi päätökseni lähteä kulkemaan itäpuolen polkua pitkin. Ylitin Kotakönkään uudelleen ja lähdin kohti Lankojärveä.
Padagovan risteyksessä odotti yllätys. Tiesin, ettei Palovanganjokea ylitä silta, vaan paikalla tulisi kahlata. Joki kuohui idästä tullessaan ja päätin ylittää Suomujoen kosken läheltä.
Päätin ylittää helpolta näyttävän kohdan rinkka selässäni. Kiinnitin kengät rinkkaan ja avasin vyöt. Sain vetää Kiiskin perässäni veteen ja ennen kuin pääsimme joen pienelle saarekkeelle hoksasin veden olevan syvempää kuin ajattelin.
Saarekkeella tsemppasin itseäni. Enää vain viitisen metriä rannalle. Olin astua ampiaisenpesään lähestyessäni vettä ja säikähtäneenä astuin syvään veteen koira perässäni. Virta oli kovaa ja housuni kastuivat lantioon saakka. Kiiski ui rannalle ja onnistui kiipeämään ylös ilman apuani. Rannassa muta upotti ja tunsin rinkan vetävän minua virran mukaan. Heitin flexin rannalle ja konttasin varvuista kiinni pitäen kuivalle maalle.
Kiiski näytti siltä, kuin se olisi tahtonut auttaa mikäli olisi pystynyt. Vaikka sillä oli mahdollisuus häipyä paikalta ollessaan irti, se istui nätisti rannalla katsellen säikähtänyttä hengitteltyäni.
Nousin avojaloin ylemmäs polulle pukemaan. Säikähdys vaihtui riemuksi, voittamaton fiilis valtasi kehon. Jes! Mikä ylitys. Seikkailua parhaimmillaan. (Tyhmä minä, ensi kerralla testaan syvemmät joet ensin ilman rinkkaa.)
Sukkia pukiessani huomasin vasemman kantapään ihon kuoriutuneen auki isolta alueelta. Ei satu vielä, joten sukka jalkaan ja menoksi.
Kantapää kummitteli mielessäni kävellessäni viimeinkin oikealla polulla. Polku katosi ja sain suunnistaa hetken kallioilla.
Lähestyessäni Lankojärveä näin tulistelupaikan joen toisella puolella. En enää jaksanut kahlata, joten lähdin seuraamaan jokea pohjoiseen. Kulkemani polku ei näkynyt kartassa. Kuljettuani aikani aloin epäillä.
Olenkohan sittenkään kartalla, kun sopivaa ylityspaikkaa ei näy? Pieni paniikki alkoi vallata mielen ja tein saman virheen kuin Pallaksella – tuijotin karttaa liikaa ja vertasin sitä maastoon. Paikansin itseni saaren perusteella. En uskaltanut ylittää jokea toisella puolella menevälle polulle vaan lähdin takaisin kohti näkemääni tulipaikkaa.
Väsyneenä uskoin eksyneeni. En ollut enää edes varma tulinko metsästä vai joen vartta. Oliko nuo minun jäljet vai jonkun toisen? Itku. Olen eksynyt, keskellä ei mitään eikä kukaan löydä minua. Ajatukseni hämärtyivät.
Joen toisella puolella metsässä meni vaeltaja. Pelastus! Huidoin hänelle ja sain hänen huomionsa. Onnekseni hän tuli joen varteen. Huusin kuohujen yli olevani eksyksissä. Kuulin hänen kysyvän, mistä olen tulossa ja kun kerroin tulleeni Kotakönkäältä hän riemastui. Kuljimme alaspäin jokea ja ylitin sen parhaimmasta löytämästäni kohtaa.
Vaeltaja kertoi olevansa menossa Kotakönkäälle ja kerroin olevani tulossa sieltä. Hämmennystä aiheutti se, että vaeltajan mukaan Kotakönkään pitäisi olla lähellä, kun itse olin kulkenut sieltä jo kolmatta tuntia. Päätimme mennä nuotiopaikalle ja hakea sijaintia. Nuotiopaikalla olimme entistä enemmän sekaisin, Rautuoja- nimistä paikkaa ei näkynyt kartassa.
Paikansin meidät kartalle maastoa tutkittuani. Vaeltajaa hämmensi sijaintinsa edelleen joten en itsekään uskaltanut luottaa suunnistustaitoihini. Paikalle saapui kaksi vaeltajaa lisää. Toinen pelastus! He kertoivat olevansa menossa kohti Lankojärveä. Karttani mukaan he tulivat juuri siitä suunnasta missä Lankojärven piti olla… Onneksi heillä oli GPS mukanaan ja paikansimme itsemme.
Riemukseni olin kartalla! Ensimmäinen vaeltaja oli lähtenyt väärää polkua pitkin kulkemaan ja kaksi muuta olivat kävelleet Lankojärven ohi. Hitsi mikä joukkoeksyminen. Opastin ensimmäistä vaeltajaa pääsemään Kotakönkäälle vievälle polulle ja lähdin kulkemaan kahden muun perässä kohti yöpaikkaani. Lankojärven rannalla oli porukkaa reippaasti ennen autiotupaa, tunsin oloni tervetulleeksi yöpaikalle heidän tervehtiessä ja jäädessään juttelemaan.
Kun viimein pääsin autiotuvan pihaan olin helpottunut. Lankojärvi oli kaunis yöpaikka, osa telttapaikoista oli aivan järven rannassa. Valitsin itselleni upean paikan ja ensimmäiseksi rupesin laittelemaan itselleni ja koiralle iltapalaa.
Rannalta kaikui hyvin outo ääni. Aivan kuin torvi olisi soinut jossain korkealla ilmassa. Nousin ylös ja pyörin taivaalle katsoen, yrittäen saada äänen tuottajaa silmiini. En nähnyt kuin pienen linnun lentelevän ylläni. Outo torvimainen ääni jatkoi kaikumistaan koko illan. En voinut uskoa todeksi, että olin saanut seuraa taivaanvuohesta. Sen ääni on niin erikoinen, etten kuvitellutkaan koskaan kuulevani sitä luonnossa.
Illalla teltassa tutkin jalkojeni vaurioita lisää. Molempien pottuvarpaiden kynnet olivat mustuneet ja varpaiden alla oli suuret hiertymät. Vasemman kantapään iho oli kuoriutunut ikävästi irti. Käytin kaikki rakkolaastarini suojatakseni jalkojani lisävaurioilta.
Ihastuin Lankojärveen kertaheitolla. Paras yöpymispaikka tähän mennessä.
Urho Kekkosen kansallispuiston kolme aikaisempaa postausta löydät täältä;
1. Aittajärven parkkialue – Sarvioja
2. Sarvioja – Paratiisikuru – Pälkkimäoja – Luiro
3. Luiro – Sokostin rinne – Luiro – Tuiskukuru
Heräsin viimeisenä aamuna seitsemältä kellon soittoon. Tahdoin olla hyvissä ajoin liikenteessä jotta kotiinpaluuni olisi mahdollisimman aikainen.
Erämaan vaeltajatar 