vaeltaminen – Erämaan vaeltajatar

Arvostelut & mielipiteet, vaeltaminen, Yleinen

Tekemistä leiriin – kuinka saada aika kulumaan yöretkillä

30.9.2020julkaissut adventurelandlapland2 kommenttia

Kun aloittelin yöpymään yksin luonnossa, ongelmanani oli paikoillaan viihtyminen. Tekemättömyys leirissä sai ajattelemaan liikaa ja tunsin oloni epämukavaksi hiljaisuudessa.

Nyt iltojen pimetessä ja lokakuun yöretken lähestyessä olen alkanut jännittämään miten ihmeessä saan ajan kulumaan leirissä, etten ala turhia pelkäämään kun mielikuvitus lähtee laukalle. Leirielämä on osa vaeltamista, pitkän päivän päätteeksi on helpottavaa päästä lepäämään turvallisen tuntuiseen telttaan ja puuhailemaan asioita joita ei välttämättä kotona tee.

Monesti käy tosin niin, ettei luppoaikaa jää ennen nukkumaanmenoa. Hiihtovaelluksellani olin iltaisin niin väsynyt, etten ruuanlaiton ja vesien sulattelun lisäksi jaksanut tai ehtinyt tehdä muuta kuin huolehtia puut seuraavalle aamulle valmiiksi.

Kyselin blogini instagramissa @adventurelandlapland mitä seuraajani puuhailevat leiriytyessään. Jaan nyt vinkkejänne ja lisään mukaan omiani!

lukeminen. Olen löytänyt kirjat uudelleen pelkän vaeltamisen ansiosta. Pyrin valitsemaan kirjan painon mukaan
sudokut, ristikot. Eivät paina paljoa ja vievät mukanaan
ruuanlaitto
seuraavalle päivälle polttopuiden halkominen itselle ja seuraaville yöpyjille, kiehisten veistely
puutyöt, lastan tai voiveitsen teko on helpommasta päästä, kokeilepa tehdä lusikka!
valokuvaus, pimeällä revontulien nappaaminen ruudulle voi olla yllättävänkin hankalaa jos ei ole perillä asetuksista…
autiotuvan tai muun kiinteän yöpymispaikan siistiminen, ikävää puuhaa jos sotkua on paljon, näin tuotat itsellesi ja muille iloa
leirialueen tutkiminen. Hetta- Pallaksella seurailin päästäisen elämää. Oli yllättävän mielenkiintoista kun ei ollut muutakaan puuhaa
kutimet ja lanka eivät paina paljoa
päiväkirjan kirjoittaminen, piirtäminen
seuraavan päivän reitin tarkempi selailu, kartan tutkiminen
venyttely, todella tärkeää seuraavaa päivää varten
uiminen, peseytyminen pidemmän kaavan mukaan vesistössä (huomioi, ettet välttämättä tarvitse pesuaineita!)
varustehuolto
kalastus, mikäli mahdollista ja sallittua
muiden vaeltajien kanssa kuulumisten vaihtaminen iltanuotiolla (tarvitset vain juttutuulella olevan henkilön)

Kun olen saanut leirielämään rutiinia ja mielekästä puuhaa, yöksi luontoon lähteminen on helpompaa ja osaan nauttia omasta rauhasta paremmin kuin muutama vuosi sitten. Pimeä on edelleen hankala kohdata, yöttömän yön Lapissa huhtikuusta lähtien olen saanut nauttia hämäristä tai täysin valoisista öistä jolloin ei ole tarvinut uhrata pelolle ajatustakaan.

Pitämällä itseni kiireisenä en jää paikoilleni mietiskelemään ja altistamaan itseäni mielen möröille.

Mitä sinä teet leirissä? Estääkö pimeän pelko yöpymästä luonnossa?

kesä, vaeltaminen, yksin vaeltaminen, Yleinen

Kesän 2020 vaellus Ukk:lle

14.6.202014.6.2020julkaissut adventurelandlaplandJätä kommentti

IMG_20200613_193240 — Kalkujoen lammen kota 13.6

Utsjoella on viimein kesä! Olimme viikon verran poissa kotoa ja emme olleet uskoa tätä kaikkea vihreyttä ja lumettomuutta mikä meitä perillä odotti. Vastahan kävin Geologisella polulla toteamassa ettei ylös ole asiaa ilman lumikenkiä hetkeen?

Kirmasin jopa heti kamppeet paikoilleen saatuamme Geologista polkua pitkin ylös puurajalle katsomaan lumitilannetta. Hyvältä näytti!

Kesän 2020 vaelluksen suunnittelun aloitin jo viime syksynä ollessani täydellisessä flow- tilassa, samalla väänsin hiihtovaelluksenkin aikataulun. Suunnitelmanani oli vaeltaa Kiilopäältä Sokostille ja sieltä takaisin eri reittiä pitkin, lähempänä kesälomaani aloin epäillä kuuden päivän vaelluksen olevan liian pitkä ottaen huomioon muu perhe (J kyllä sanoi että mitä pidempi vaellukseni on, sen parempi hmm hmm…).

Kyselin Instagramissa vaelluskohdesuosituksia pohjoisesta Lapista ja useampi suositteli Paistunturin erämaata. Erämaata jonka raja on tästä sohvalta neljän kilometrin päässä. Tutkin karttaa ja B-barkin sovellusta, laskin kilometrejä ja piirsin sovellukseen omia reittejäni. Lopulta sain kasaan neljän päivän vaelluksen Dalvadaksesta Nilijoelle, siitä Gaimmoaivin kautta Guivin tunturille ja Kevon reittiä pitkin Sulaojalle. Katselin Youtubesta videoita alueelta ja kaivelin blogipostauksia joissa kerrottiin vaelluksista Paistunturien korkeimmalle huipulle.

Retkikompassi.fi– sivua ja Urho Kekkosen kansallispuisto – facebooksivua selaillessani innostuin UKK:n vaelluksesta uudelleen. Siellä tulvii mutta Retkikompassin mukaan vain enää muutamilla joenylityspaikoilla. Kaikki tulvapaikat tuskin näkyvät sivustolla, kun sen toimintaperiaatteena toimii vaeltajien ja retkeilijöiden sekä alueen työntekijöiden havainnot.

Retkipaikka.fi:n facebooknosto vanhemmasta ”Sumuinen Sokosti ja Luiron lumo”– julkaisusta tuli vastaan kuin tilauksesta. Satuin selaamaan facebookkia samaan aikaan kun aloitin kartan selailua ja aloin seuraamaan julkaisun reittiä omaa karttaani pitkin. Yhtäkkiä minulla oli valmiina täydellinen reittisuunnitelma jota noudattamalla pääsen kokemaan Ukk:n parhaimpia kohteita. Paratiisikurun, Pirunportin ja haaveilemani Sokostin.

59 kilometriä ja viisi päivää. Sain hyvin tiivistettyä kilometrit alle kahteenkymmeneen per päivä, jossain versiossani niitä olisi tullut jopa kolmelle päivälle. Luvassa on uusia polkuja, tunturien ylitystä ja toivottavasti mukavia vedenylityksiä.

Postauksessa tulikin jo muutama vinkki vaellusten suunnitteluun. Lisäisin Retkipaikan, blogien, kansallispuistojen Facebook-sivujen, youtuben ja sosiaalisen median lisäksi luontoon.fi- sivuston vinkkilistaani. Noita kaikkia käyttämällä olen saanut hyviä reittivinkkejä, ajankohtaista tietoa kohteesta ja kuvia alueista jotka ovat olleet apuna suunnittelussa. Kartan lisäksi käytän B-bark karttasovellusta etäisyyksien mittaamiseen ja tarvittaessa olen myös käyttänyt karttapohjana ilmakuvaa jolla olen päässyt tarkistelemaan reittini maastoa tarkemmin. Yhdeksän vuotta sitten Hossan vaellusta suunnitellessa ei ollut kuin Luontoon.fi käytettävänä. Moni asia on muuttunut ja onneksi moni muukin kirjoittelee reissujaan nettiin! Niistä on suuri apu.

kesä, kodat, tuvat, kammit, koira, luontolähettiläs, Urho Kekkosen kansallispuisto, vaeltaminen, Yleinen

Kiilopää – Suomunruoktu 15 km

8.8.20177.6.2018julkaissut adventurelandlapland1 kommentti

Voi hitsit miten paljon himottais lähteä uudelle vaellukselle! Mutta vietän mielelläni loput kesälomastani kotona perheen kesken, vaikka vähän väliä mieleen tulvahtelee halu pakata rinkka ja lähteä uuteen seikkailuun…

… Harmi, ettei Urho Kekkosen kansallispuistoon lähtiessäni olo ollut samanlainen. Suunnittelin vaelluksen nopealla aikataululla ja en ollut edes varma kansallispuiston portista sisään astellessani, halusinko edes lähteä koko vaellukselle. Kiilopäällä katseeni osui puiseen kylttiin jossa kehotettiin olemaan lähtemättä yksin tunturiin. Katsoin kylttiä hetken ja mietin että no, onhan mulla koira mukana. Silti tuttu kehotus jäi takaraivoon kummittelemaan.

Kuljimme hyväkuntoista mönkijäuraa pitkin Kiilopään rinnalla kohti ensimmäistä yöpymispaikkaa. Tutkailin karttaa vähän väliä ja mittailin etäisyyttä Suomunlatvan taukopaikalle, jossa aikomukseni oli pitää päivän ensimmäinen tauko. Niilanpäällä kirvasin karttaani – siihen ei oltu ollenkaan merkitty tunturin alapuolella ollutta päivätupaa.

Hiljalleen reitti alkoi laskeutua kohti metsikköä. Puhelimesta katosi kentät ja hieman hermostunein fiiliksin juttelin Kiiskille kulkiessamme alemmas ja alemmas laaksoon. Mönkijäuralla näkyi lukuisia kengänjälkiä ja Suomunlatvan taukopaikalla ilahduin kahdesta muusta vaeltajasta.

Molemmat olivat reissussa yksinään. Sain heiltä paljon rohkaisua omalle reissulleni – alueella kuulemma liikkui monia yksinvaeltajia ja toinen jutustelijoista palaa vuosittain paikalle retkeilemään. Rohkeampana lähdin jatkamaan kulkuani kohti yöpymispaikkaa hirven kuivalihaa nautittuani.

Viimeiset 5 kilometriä menivät kevyin askelin. Tallustelin reitin ylittävät vesistöt kenkiä kastelematta, fiilistelin laskevaa aurinkoa ja pikkuhiljaa tuttu vaellusfiilis valtasi mielen.

Juuri ennen Suomunruoktua joki katkaisi mönkijäuran. Arvioin reittini hieman huonosti ja kastelin molemmat kenkäni varresta kulkiessani joen yli.
Suomunruoktulla oli paljon muita vaeltajia, jotka tervehtivät iloisesti saapuessamme autiotuvan pihaan.

Löysin heti joen läheisyydestä hyvän, tasaisen kohdan teltalle ja aloin oitis valmistelemaan ruokaa teltan kokoamisen ohella. Kiiski osoitti hieman mieltään haukkumalla ollessaan puuhun kytkettynä, mutta hiljeni saadessaan itsekin syötävää.

Saatuani teltan kokoon söin ja lähdin Kiiskin kanssa kiertämään aluetta. Tuvan molemmat puolet vaikuttivat olevan tupaten täynnä ja telttapaikoilla oli lukuisia yöpyjiä. Hieman huvitti aiempi yksinäisyydentunteeni ja huoli pärjäämisestä. Kiiskin kaulassa killunut B-Barkin tutkapantakin vilkutti vihreää valoa, eli kotonakin tiedettäisiin että olen päässyt kohteeseen.

Teltassa luin hetken aikaa kirjaa, Kiiski pisti oitis makuulleen huopansa päälle ja nukahti samantein ketarat ojollaan. Hiljalleen pistin itsekin nukkumaan puettuani päälleni lämpimästi vaatetta. Huomenna olisi edessä pitkä ja rankka päivä.

kaldoaivi, kesä, Utsjoki, vaeltaminen, yöpyminen, Yleinen

Kaunis Kaldoaivi

27.7.20177.6.2018julkaissut adventurelandlapland4 kommenttia

Mitähän sitä osaisi kertoa meidän Kaldoaivin reissusta?

Aurinko paistoi ja sää oli mitä mahtavin, jälleen kerran. Helle näännytti erämaan kulkijat, aamu neljän aurinko oli upea, muitakin vaeltajia tuli vastaan ja mönkijäkyyti mönkijäuran päähän sujui melkein ongelmitta…

Mutta ne hyttyset. Ja paarmat sekä mäkäräiset. Aamulla niitä oli ihan siedetävä määrä, auringon alkaessa paahtaa ne lisääntyivät ja määrä vain huipentui illan muuttuessa viileämmäksi! Hyttysmyrkkypullot suhisivat, kädet huitoivat paarmoja pois kimpustamme ja monet kerrat jouduimme siirtymään kosteikkojen läheltä korkeammalle verenimijöitä karkuun.

Suunnittelimme, että nukkuisimme ensimmäisen yön Njuohkarjärven rannalla ja siitä vaeltaisimme Beaivv Ándaras jávrille kalaisimmille vesille. Ensimmäinen päivä sujui mutkitta pitkin poikin lompoloita kalastellen, mutta seuraavana päivänä hyttysmäärä oli lisääntynyt huomattavasti ja kolmisen kilometriä käveltyäemme päätimme palata takaisin alkuperäiselle telttapaikallemme.

Kuumuus ja hullu hyttysmäärä sai kovimmankin erämiehen hermostumaan. Niitä pörräsi joka ikisessä paikassa mitä kuvitella saattaa – ja viimeisenä iltana tuntui, että ne olivat aggressiivisempia kuin ensimmäisenä yönä!

Kokosimme teltan vauhdilla ja syöksyimme sisälle tavarat mukanamme. Pikku-J suhtautui hyttysiin ihmeellisen rennosti, vaikkemme hänen iholleen myrkkyä laittaneetkaan eivätkä hyttyset näyttäneet hänestä kiinnostuvan – pelkkä vaatteiden suihkutus siis riitti. Toisena yönä pikkuinen oli kovin levoton ja monta kertaa J:n kanssa saatiin itseään raapiva poika rauhoitella nukkumaan. Aamuyöstä hoksattiin, että ne perskeleen itikat söivät pojan telttakankaaseen nojannutta päätä kankaan läpi!

No niinhän ne itikat muutenkin tekee, syövät kankaan läpi. Niitä on kuulemma vähemmän kuin aikaisimpina kesinä, kehtaan kyseenalaistaa uutistenlukijan väitteen…

Kalaa ei tullut kuin parin hauen verran, jotka jätimme ketuille syötäviksi. Hilla oli sen verran raakaa, että vielä parin viikon verran saadaan odotella hillasoille hyökkäämistä. Mustikkallakaan ei näyttänyt olevan kiire kasvun suhteen.

Päätettiin, ettei ainakaan lasten kanssa olla menossa tunturiin yöksi heinäkuussa mikäli hyttysmäärä vaikuttaa samalta kuin nyt.

Ai niin, olihan siellä myös miljoonittain hämähäkkien verkkoja joista suurin osa oli asutettu. Ääh, inhottaa ajatellakin kuinka moni hämppy pääsi salamatkustajaksi kun kuljettiin koivumetsän läpi.

Pelkkä ötököiden ajattelukin sai pään kutiamaan…

3. Kuvassa näkyvän Njuohkarin Seitakivestä juttu Retkipaikassa