Iltalenkillä

DSC_0049 DSC_0046
DSC_0032 DSC_0029
DSC_0025
Väsyttää.

Olisi kuitenkin iltalenkin aika, viime päivien löysäily saa riittää ja on suunnattava tunturiin jos mielii kohottaa kuntoa muuten kuin hikoilemalla sisätiloissa jumpaten. Pohdin eteisessä mitä pukisin päälleni. Kuitenkin paleltaa tai tulee liian kuuma.

Raahaudun kotipihasta polkuja pitkin oikoreittini vaativimmalle kohdalle – rinteen jyrkkä kohta hengästyttää luovuttamisen partaalle, mutta kerta toisensa jälkeen olen kiivennyt sen ja todennyt päästyäni Geologiselle polulle että ei se niin paha ollutkaan  vaikka suussa maistuu veri.

Helpompaa olisi mennä tien kautta Geologisen polun alkuun, mutta mieli on outo ja pitää oikoreittiäni fiksumpana vaihtoehtona. Ainakin se kunto kohoaa.

Edeltävällä kerralla säikähdin polulla vastaantulijaa ja tälläkin kertaa otin kuulokkeet pois korviltani välttääkseni turhat jännitykset. Hiippailin kaikessa rauhassa polkua pitkin kohti huippua.

Olen hieman hajamielinen ihminen ja saatan unohtaa ottaa jopa koiran mukaan lenkille. Joskus lähden vartavasten valokuvaamaan ja unohdan ottaa kameran mukaan. Tällä kertaa en unohtanut mitään, koiran olin jättänyt kotiin tarkoituksella. Kastellessani lenkkikenkäni totesin, että olisi pitänyt vaan laittaa ne sisäänajettavat vaelluskengät jalkaan.

Huippumerkillä pysähdyin ja katselin maisemia. Johtalanvárrilla näyttää poikkeuksetta joka kerta liikkuvan jotain. Nytkin tihrustelin tunturia päin ja totesin ”liikkuvien” asioiden olevan edelleen kiviä.

Yksin kulkiessa päässä liikkuu kaikenlaisia ajatuksia. Yleensä käsittelen stressaavat asiat luonnossa, viimeaikoina en ole stressannut oikeastaan mistään joten mietiskelin niitä näitä. Usein seikkailufiiliksen koittaessa haaveilen vaelluksista. Yksin kulkiessa parhaimmat palat jäävät vain itselleen. Kukaan ei ole jakamassa komeaa perseelleen lentoa alamäessä tai silmänräpäyksessä katoavaa loistavaa ajatusta. Ehkä hyvä niin…

Lenkkeily luonnossa on muutakin kuin suorittamista. Tutkimusretki ruohonjuuritasolle sekä mieleen, että ympäristöön.

Ehkä tässä oltiin enemmänkin mielialaa kohottamassa kuin kuntoa.

Iltalenkki suoritettu.

 

 

Hiihtoretki Kalkujoen lammen laavulle

DSC_9791 DSC_9790
DSC_9782
Lauantaina kaunis aurinkoinen sää kannusti lähtemään hiihtoretkelle ylös Geologiselle polulle. Lämpöä riitti kolmen asteen verran joten pyrin pukeutumaan kevyesti, mutta suojaavasti.

Kuljen oikoreittiä pitkin Geologiselle polulle kun en laiskuuttani jaksa kävellä kävelytietä pitkin reitin alkuun risueläimille. Oikoreittini varrella on lyhyt, mutta kovin jyrkkä ylämäki jonka ylös kiipeämistä sukset jalassa jännitin etukäteen. En suinkaan stressannut sukset jalassa kiipeämistä, lähinnä hengästymistä…

Yllätyksekseni mäen kiipeäminen OACin liukulumisuksilla kävi kuin leikiten! Nuoskalumi loi suksien karvapohjiin hyvän pidon, jonka avulla tepsuttelin rinteen ylös hetkessä. Enkä onnekseni hengästynyt kovinkaan paljoa. Päästyäni merkitylle reitille yritin irrottaa suksien pohjiin kiinnittynyttä lunta tuloksetta.

DSC_9797 DSC_9795
DSC_9806
Olisin voinut riisua sukset ja rapsutella lumet irti, mutta seikkailifiilis kutsui ja malttamattomana lähdin jatkamaan nousua ylös kohti määränpäätä. Lukuisat riekkojen jäljet parveilivat koivikoissa ja kelkanjälki kantoi hyvin.

Haaveilin jälleen hiihtovaelluksesta ja harmittelin, etten tänä vuonna pääse mukaan järjestettävälle reissulle. Ehkä ensi vuonna sitten! Ylös kiivetessä oli tullut kuuma, mutta heti poroaidan portille päästyäni täytyi nostaa huppu pään suojaksi. Ylhäällä ei olisi uskonut lämpötilan olleen niin korkea mitä se kotoa lähtiessä oli.

Hiihtelin kovassa tuulessa kohti Kalkujoen, tuttavallisemmin koulun laavua kohti. Oikea suksi jätätti perässä pohjaan tarttuneen lumen takia, en antanut sen haitata kulkua. Pian laavu häämöttikin edessä.

DSC_9829 DSC_9862
DSC_9836
Laavun sisään päästessäni harmistuin. Vastassa oli puruinen lattia ja kasa ties mitä roinaa. Pyyhe roikkui katosta ja penkillä oli jonkun jättämät retkeilytarvikkeet ja vesipullo. Vesi ei ollut jäätynyt pullossa, joten ehkä tavaroiden omistaja oli keventänyt kantamuksiaan ja hakisi kamppeensa pian takaisin…? En tiedä, mutta nurkasta löytämäni teltta jopa ärsytti. Joo, Metsähallitus siistii kotia sekä autiotupia ja vie niiltä roskia pois, mutta niiden tarkoituksena on toimia suojana retkeilijöille – ei tavaroiden lopullisena jättöpaikkana. Olen oppinut, että taukopaikat on jätettävä siihen kuntoon kuin missä ne saapuessa olivat. Toivottavasti muutkin retkeilijät noudattavat tätä sääntöä yhteisen hyvän vuoksi.

Voihan se olla, että teltan sinne jättänyt aikoo hakea sen takaisin lähipäivinä. Toivon ainakin niin. Siistin hieman paikkoja ja jätin muiden omaisuudet paikoilleen. Keittelin teet kaasunjämillä ja vietin laavulla useamman tovin nauttien hiljaisuudesta.

DSC_9811 DSC_9867
Hyvästelin laavun ja rapsuttelin pihassa enimmät jäät irti suksien pohjista. Lähdin jatkamaan matkaa laavun takaa kulkevaa Geologista polkua pitkin. Polku oli lähes hiihdettävissä, paremmin sillä olisi päässyt kulkemaan lumikengillä hyvin tallotulla uralla.

Polku kulkee jyrkän kurumaisen syvänteen kautta koululle. Muistelin, että olen aikaisemminkin laskenut mäet suksilla joten tälläkin kertaa uskallauduin kokeilemaan. Pääsin jyrkimpään kohtaan saakka, kunnes oli riisuttava sukset pois jaloista ja jatkettava kävellen. En kaatunut kertaakaan (kerran otin tukea hangesta), vaikka lähellä oli. Onneksi vastaan ei tullut muita kulkijoita, jälkeen jättämäni jäljet tosin saattavat aiheuttaa kummaksuntaa… Enkä kyllä suosittele mäen laskemista kenellekään, viimeistään alhaalla kasvavat puut pysäyttävät laskijan.

Retkestä jäi käteen kauhea vaelluskuume ja tunturikaipuu. Vielä toistaiseksi riittää hyviä hiihtokelejä, kunnes lumi alkaa sulaa eikä tunturiin pääse hetkeen jalan. Pian koittaakin kesä ja vaelluskausi – sitä odotellessa!

 

 

Kaamos on ohi!

DSC_7395 DSC_7383
DSC_7375
17.1 aurinko pilkahti horisontin yllä Utsjoella. 52 vuorokautta kestänyt kaamos päättyi lyhytkestoiseen valonpilkahdukseen.

Ihan vielä aurinkoa ei täältä kylän pinnalta näe, mutta päivien valoisa aika pitenee vauhdilla. Pimeät pakkaspäivät vaihtuvat häikäisevään hangen kimalteluun, kohta saa tosissaan alkaa etsimään aurinkolaseja eteisen kaapista!

DSC_7365 DSC_7384
DSC_7400
Kävin 14. päivä lumikengin geologisen polun huippumerkillä, josta kuvat nappasin. Huipulla tuuli yltyi mahdottomaksi ja kuvien saaminen oli aikamoista taistelua kun samalla sai pitää sekä piposta että kameranjaloista kiinni.

Mie melkeinpä voisin sanoa tykästyneeni jopa enemmän hiihtämisestä kuin lumikenkäilemisestä tänä vuonna! Olenkin jo aikaisemmin maininnut etsiväni itselle uusia suksia, lopulta päädyin lukuisten mielipiteiden ja nettikaupan ohjeistuksen perusteella Oac XCD 160 karvapohjallisiin suksiin! Aluksi olin lyhyempien kannalla, mutta koska haen enemmän välinettä hiihtämiseen kuin lumikenkäilyyn, 160 senttiset ovat itselleni mahdollisesti ne sopivimmat sukset. Ja mitä parasta, niihin tulee ea-bindingit, eli melkeinpä mikä tahansa talvikenkä sopii niihin (elikkä jos J:n kenkä mahtuu siteisiin, hänkin voi käyttää niitä riekkometsällä) eikä erillistä monoa tarvita.

Toivottavasti jo ensi viikon perjantaina pääsisin testaamaan niitä, ja muutaman kokeilukerran jälkeen kirjoittamaan tänne arviota niistä.

Hyvää alkanutta viikkoa!

Synttärikahlaus Kalkujoelle

DSC_5206 DSC_5209
DSC_5212
Synttäreiden kunniaksi lähdin ”yksille” tunturiin. Paikkakuntalaiset ovat lisänneet kuvia tunturista facebookiin ja vähän jännityksellä odotin miltä tunturin lumitilanne näyttää ylhäällä.
Nousin ylös suoraan takapihaltamme oikoreittiä pitkin geologiselle polulle. Aluksi polulta ei tarvinnut paljoa poiketa, mutta mitä ylemmäs pääsin sitä lumisemmaksi maisemat kävivät. Koko patikan ajan taivaalta satoi vettä ja räntää, sinänsä hauskaa kun välillä sain kahlata polviin asti yltävässä lumihangessa.

DSC_5213 DSC_5216
DSC_5219 DSC_5223
Ylhäällä lumitilanne olikin lohdullisempi kuin mitä uskalsin edes toivoa! Siellä täällä oli paljasta maata ja jopa mustikan varpuihin oli ilmestynyt pienet silmun alut. Seurasin hirvien ja porojen jälkiä kohti Kalkujoen laavua ja tunsin kevätfiiliksen valtaavan mielen. Viimeisimmästä kuivan ajan tunturireissusta alkaa olemaankin jo tarpeeksi aikaa.

Vesisateen takia kameran linssiin tuli muutama tahra ja ne näkyvät ikävinä harmaina läntteinä kuvissa. Piilotin kameran takkini sisään ja kahlasin viimeiset metrit kodan pihaan. Samaan aikaan kaksi telkkää nousi lammen sulasta lentoon ja kapustarinta lauloi kauempana kaunista vihellyksen kaltaista ääntään. Olin aivan myyty, kesäisin paikalla vieraillessani en ole lammella kohdannut kertaakaan noin suurta ruuhkaa.

DSC_5224 DSC_5229
DSC_5227 DSC_5231
Kodalla korkkasin pari päivää sitten pilkkirepusta löytämäni siiderin. Kodan ovea en saanut kiinni puuttuvan hakasen takia, mutta mikäpä siinä oli istuskella ja ihastella maisemia vaikka kylmä tulikin.

Lueskelin laavun vieraskirjaa ja vähän siistin paikkoja. Kuvasin pihalla maisemia, varmistin että en jättänyt jälkeeni mitään ja lähdin kulkemaan polkua pitkin alas kylille. Alastulo kävi kuin leikiten (ei siiderin takia, kaadoin sen jängälle, lite ei ole mun makuun…) kun kuljin paljaalta laikulta toiselle. Vesisade yltyi päästessäni pururaalle ja jatkuu vielä tälläkin hetkellä, kun tätä tekstiä kirjoitan.

Kesä tulee vauhdilla! Mun puolesta tuo vesisade saa kestää vaikka viikon putkeen, kunhan ensi viikonloppuna pääsen viimein kulkemaan luontoon kunnolla!