Oac XCD – Erämaan vaeltajatar

Hiihtäminen, Kaamos, Oac XCD, Talvi, Utsjoen reitit, Utsjoki, Yleinen

Itsenäisyyspäivän kaamoshiihto

20.12.2019julkaissut adventurelandlaplandJätä kommentti

Itsenäisyyspäivänä parisen viikkoa sitten kävin hiihtelemässä vailla määränpäätä. Lähdin pururataa pitkin kohti etelää, poikkesin ladulta sähkölinjan alle ja hiihtelin uppohangessa Finlandia hymnin soidessa taustamusiikkina.

Olin yhdentoista aikaan liikenteessä enkä osannut arvatakkaan kuinka oikeaan aikaan satuin nousemaan ylös Ánnáguravárrin rinnettä. Rinne itsessään on kamala nousta vuodenajasta riippumatta, sitä ei pääse ylös hengästymättä. Tai joku parempikuntoinen saattaisi päästäkkin, mutta tälläisellä vapaa-ajan liikkujalla meni tovi jos toinenkin nousta sivuttain sukset jalassa ylös.

Rinnettä pitkin kulkevaa polkua pitkin kulkeminen kesti kestämistään. Välillä pystyin hiihtelemään muutaman metrin eteenpäin kunnes sain taas kääntyä sivuttain kulkemaan. Pysähtelin monet kerrat katsomaan takanani kohoavaa oranssia valoa joka kajastui kaukana nousevasta auringosta. Kaamoksen aikana aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle.

Nousun loppuessa pidin pienen hengähdystauon ja tutkailin maisemia. Edessä siinsi sinertävä taivas ja lumesta oksansa kumartaneet koivut. Menin poroaidasta läpi ja hiihtelin hetken sen vierttä kunnes hoksasin etten jaksaisi kiertää kaukaa toiselle portille saakka, käännyin ja jatkoin matkaani poroaidan ulkopuolella.

Säikähdin lähelläni kirkaissutta pöllöä ja allani kerroksittain alas humahdellutta lunta lähestyessäni rinteen jyrkkää reunaa. Kylä aukeni edessäni, pystyin näkemään Utsjoen sulat kohdat ja alhaalla kulkevat autot. Retkeni jännittävin hetki oli edessä, ylhäältä pitäisi päästä alaskin.

Lähdin laskemaan rinnettä hitaasti, siksakkia vetäen. Rohkeampi olisi päässyt suoraan alas, mutten tohtinut ottaa riskiä. Lasketellessani tunsin kuinka lumessa piileskevät kivet naarmuttivat suksien pohjia.

Pysähdyin kallion alle ja seurasin kuinka lumiseinämä putosi pykälän alemmas. Onneksi rinteessä ei ollut paljoa lunta, lumivyöryn alle joutuminen ei kuulunut suunnitelmiini.

Ennen alas laskeutumista pysähdyin tutkimaan koloa kivien välissä jonne johti useammat ketun jäljet. Vaikka kuinka kurkin, en ylettänyt näkemään oliko kolossa pesää.

Jännittävä itsenäisyyspäivän hiihtoretkeni oli omiaan piristämään kaamospäivää. Hämärällä täytyy lähteä ajoissa ulos jos aikoo luontoon ennen pimeää ja se onkin koitunut ongelmaksi viime aikoina.

Kaamos on onneksi lyhyt ajanjakso, joten siitä on mukava ottaa kaikki ilo irti vapaapäivinä ulkoillen luonnossa.

Hyvää joulua kaikille!

Eräsukset, Hiihtäminen, Kalkujoki, kodat, tuvat, kammit, Oac XCD, Retkeilykohteet, Utsjoen reitit, Yleinen

Hiihtoretki Kalkujoen lammen laavulle

8.4.20198.4.2019julkaissut adventurelandlaplandJätä kommentti

Lauantaina kaunis aurinkoinen sää kannusti lähtemään hiihtoretkelle ylös Geologiselle polulle. Lämpöä riitti kolmen asteen verran joten pyrin pukeutumaan kevyesti, mutta suojaavasti.

Kuljen oikoreittiä pitkin Geologiselle polulle kun en laiskuuttani jaksa kävellä kävelytietä pitkin reitin alkuun risueläimille. Oikoreittini varrella on lyhyt, mutta kovin jyrkkä ylämäki jonka ylös kiipeämistä sukset jalassa jännitin etukäteen. En suinkaan stressannut sukset jalassa kiipeämistä, lähinnä hengästymistä…

Yllätyksekseni mäen kiipeäminen OACin liukulumisuksilla kävi kuin leikiten! Nuoskalumi loi suksien karvapohjiin hyvän pidon, jonka avulla tepsuttelin rinteen ylös hetkessä. Enkä onnekseni hengästynyt kovinkaan paljoa. Päästyäni merkitylle reitille yritin irrottaa suksien pohjiin kiinnittynyttä lunta tuloksetta.

Olisin voinut riisua sukset ja rapsutella lumet irti, mutta seikkailifiilis kutsui ja malttamattomana lähdin jatkamaan nousua ylös kohti määränpäätä. Lukuisat riekkojen jäljet parveilivat koivikoissa ja kelkanjälki kantoi hyvin.

Haaveilin jälleen hiihtovaelluksesta ja harmittelin, etten tänä vuonna pääse mukaan järjestettävälle reissulle. Ehkä ensi vuonna sitten! Ylös kiivetessä oli tullut kuuma, mutta heti poroaidan portille päästyäni täytyi nostaa huppu pään suojaksi. Ylhäällä ei olisi uskonut lämpötilan olleen niin korkea mitä se kotoa lähtiessä oli.

Hiihtelin kovassa tuulessa kohti Kalkujoen, tuttavallisemmin koulun laavua kohti. Oikea suksi jätätti perässä pohjaan tarttuneen lumen takia, en antanut sen haitata kulkua. Pian laavu häämöttikin edessä.

Laavun sisään päästessäni harmistuin. Vastassa oli puruinen lattia ja kasa ties mitä roinaa. Pyyhe roikkui katosta ja penkillä oli jonkun jättämät retkeilytarvikkeet ja vesipullo. Vesi ei ollut jäätynyt pullossa, joten ehkä tavaroiden omistaja oli keventänyt kantamuksiaan ja hakisi kamppeensa pian takaisin…? En tiedä, mutta nurkasta löytämäni teltta jopa ärsytti. Joo, Metsähallitus siistii kotia sekä autiotupia ja vie niiltä roskia pois, mutta niiden tarkoituksena on toimia suojana retkeilijöille – ei tavaroiden lopullisena jättöpaikkana. Olen oppinut, että taukopaikat on jätettävä siihen kuntoon kuin missä ne saapuessa olivat. Toivottavasti muutkin retkeilijät noudattavat tätä sääntöä yhteisen hyvän vuoksi.

Voihan se olla, että teltan sinne jättänyt aikoo hakea sen takaisin lähipäivinä. Toivon ainakin niin. Siistin hieman paikkoja ja jätin muiden omaisuudet paikoilleen. Keittelin teet kaasunjämillä ja vietin laavulla useamman tovin nauttien hiljaisuudesta.

Hyvästelin laavun ja rapsuttelin pihassa enimmät jäät irti suksien pohjista. Lähdin jatkamaan matkaa laavun takaa kulkevaa Geologista polkua pitkin. Polku oli lähes hiihdettävissä, paremmin sillä olisi päässyt kulkemaan lumikengillä hyvin tallotulla uralla.

Polku kulkee jyrkän kurumaisen syvänteen kautta koululle. Muistelin, että olen aikaisemminkin laskenut mäet suksilla joten tälläkin kertaa uskallauduin kokeilemaan. Pääsin jyrkimpään kohtaan saakka, kunnes oli riisuttava sukset pois jaloista ja jatkettava kävellen. En kaatunut kertaakaan (kerran otin tukea hangesta), vaikka lähellä oli. Onneksi vastaan ei tullut muita kulkijoita, jälkeen jättämäni jäljet tosin saattavat aiheuttaa kummaksuntaa… Enkä kyllä suosittele mäen laskemista kenellekään, viimeistään alhaalla kasvavat puut pysäyttävät laskijan.

Retkestä jäi käteen kauhea vaelluskuume ja tunturikaipuu. Vielä toistaiseksi riittää hyviä hiihtokelejä, kunnes lumi alkaa sulaa eikä tunturiin pääse hetkeen jalan. Pian koittaakin kesä ja vaelluskausi – sitä odotellessa!

Eräsukset, Hiihtäminen, Oac XCD, Yleinen

Kokemukseni OAC XCD 160 – suksista

5.3.20182.3.2018julkaissut adventurelandlaplandJätä kommentti

Tänä talvena olen tosissani innostunut hiihtämisestä tunturissa. Enää en tahtonut hiihdellä perinteisillä latusuksilla, vaan lainasin kunnon eräsukset. Eräsuksissa ei ollut muuta vikaa kuin niiden suuri koko joka vaikeutti risukoissa hiihtoa ja niistä ei löytynyt pitoa mäkiin. Myös kengät tuottivat päänvaivaa, huopakumisaappaat eivät pitäneet jalkojani tarpeeksi lämpiminä.

Aloin etsimään itselleni kevyempiä suksia, jotka soveltuvat sekä kelkkauralla, että syvässä hangssa hiihtoon. Niiden tulisi sopia myös kovalle hangelle ja rinteiden nousuun. Vastaan tuli monia potentiaalisia vaihtoehtoja, mutta sukset olisivat vaatineet kunnon monot. Hinnan noustessa moniin satoihin euroihin, päätin etten ota riskiä ja osta monollisia suksia, koska en tiedä pitävätkö parhaimmatkaan monot jalkojani lämpiminä.
Lyhyitä liukulumikenkiä en tahtonut, koska kaipasin sukselta myös hiihdettävyyttä. Kyselin muilta hiihtoa harrastavilta apua ja sainkin hyviä vinkkejä ja mielipiteitä. Otin myös yhteyttä suksia myyviin yrityksiin ja yhdestä sainkin kattavimman selostuksen Oacin suksista.

Aluksi innostuin lyhyemmistä ja leveämmistä suksista, mutta lopulta päädyin ostamaan pitokarvalliset ja teräskantilliset 160 senttiset Oac XCD- sukset, jotka toimivat sekä lumikenkinä, että suksina.

Suksien toimivuus

Aluksi odotukseni suksien karvapohjan pitoon olivat liian suuret ja menetinkin hermoni ensimmäisellä reissullani tunturiin. Tässä useamman kerran suksilla rinnettä kiivettyäni olen tullut siihen tulokseen, että mitä pehmeämpi ja urattomampi jäki on, sitä paremmin suksilla pääsee ylös. Etenkin lumikenkämäinen tallustelu auttaa pitämään pidon.

Suksilla on helppo hiihdellä kovalla ja pehmeällä pohjalla. Ne kantavat paremmin kuin lumikengät, mutta runsaslumisessa mäessä saattavat olla jopa hankalat. Kovalla kelkanjäljellä ja lumella ne saattavat luistaa sivuun.

Sukset eivät mahdu tavalliselle latu-uralle. Ne ovat joustavat, joten niillä on miellyttävä hiihdellä myös epätasaisessa maastossa. Mäkien lasku on kuin laskettelisi, suksien karvapohja hidastaa vauhtia aavistuksen verran ja suksilla on helppo mutkitella rinteessä. Olen käynyt vain kerran laskettelemassa ja laskun helppous yllätti – voisin joskus jopa pyhittää reissun vain laskemiseen…

Kuten kuvastakin huomaa, karvapohjiin voi pehmeällä kelillä tarttua lunta, joka loputa jäätyy pohjaan kiinni. Tämä on ainoa miinus jonka suksista olen käytön jälkeen huomannut.

Ea- binding

Suksien pakettiin kuuluivat siteet, joihin mainonnan mukaan sopisi mikä tahansa pohjapituudeltaan 24-38 senttinen kenkä. Itse hiihtelen pyöreäkärkisten kenkien kanssa jotka eivät aivan istu siteiden kärkikuppiin, jonka voi myös tarvittaessa poistaa isomman kengän mahduttamiseksi siteisiin. Kunhan remmit kiinnittää kunnolla, kengät kyllä pysyvät mukavasti paikoillaan.

Siteet piti kiinnittää itse suksiin kiinni. Netistä löytyy ohje siteiden kiinnitykseen, eikä niiden ruuvaamiseen mennyt kovinkaan kauaa aikaa. Koon säätäminen omaan kenkään sopivaksi käy leikiten pohjan oranssia lukkoa nostamalla ja pohjalevyä säätämällä. Ainoa siteiden miinus on toki pakkaskeleillä, jolloin lukkoa joutuu nostamaan avokäsin – siksipä säädöt kannattaa tarkistaa ennen reissuun lähtemistä…

Siteiden remmien lukot ovat jämäkät ja nopeat kiinnittää. Aluksi siteet tuntuivat jäykiltä, mutta ajan kanssa ne ovat vetreytyneet ja hiihtäminen on miellyttävämpää.

Itse olen viehättynyt hiihtämisestä aivan uudella tavalla! Lumikengätkin luovutin takaisin omistajalleen, en koe että tarvitsisin niitä suksien rinnalle. Kenkinä käytän Sorellin kaltaisia North Icen kumipohjaisia kenkiä, jotka ovat aavistuksen liian pehmeät tähän tarkoitukseen (jalkapohjani kipeytyvät). Kunhan löydän lahkeisiin kiinnitettävät lumilukkoni, alan käyttämään talvilenkkareita.

Toivottavasti postauksesta on jollekin apua! Itse ostin sukset kokeilematta vastaavia, meni pari hiihtokertaa että kunnolla pääsin suksista jyvälle ja voin kertoa, etten kadu ostopäätöstä!

*Kuvat on otettu Fielbmajärven hiihtoreissultani 23.2, seuraavaksi juttua siitä! Hyvää maaliskuuta kaikille!