Pakkasta kirkkotuvilla

DSC_9536 DSC_9544
Hitsiläinen!

En muista ollenkaan, kauanko nämä pakkaset ovat jo kestäneet. J sanoi yöllä huomanneensa pakkasmittarista ulkona paukkuneen 37 asteen verran. Päivällä pakkasta oli enää ”vain” 26 astetta, kun uskallauduin Pikku-J:n kanssa kotipihalle tekemään lumityöt.

Eilen vierailin kirkkotuvilla lasten päiväuniaikaan. Aurinko paistoi kauniisti taivaalta saaden pakkaslumen kimmeltelemään valossaan. Ailigas- tunturi Mantojärven pohjoispäässä näytti houkuttelevalta, voi kun jo pääsisi hiihtämään! Tai edes moottorikelkalla käymään katsomassa maisemia.

Vierailuni kirkkotuvilla koostui lähinnä maisemien ihastelusta. Muistin ottaa kameralla parit kuvatkin, vaikka mielenkiinto oli jossain aivan muualla kuin kohmeisilla sormilla asetusten säätämisessä. On outoa, etten ole koko talven aikana poistunut kylänraitilta luontoon.

DSC_9540 DSC_9535
DSC_9543
Vauva täyttää ensi viikolla kaksi viikkoa, joka tarkoittaa lupaa ulkoilulle. Tänään sain tietää että ensimmäisenä päivänä ulkoilua suositellaan 20 minuutin verran, ja joka päivä minuutteja saisi lisätä 20 lisää! Viikossa minuutteja tulee hurjasti kasaan, joten toivotaan että pakkaset laskevat reippaasti alle 20 asteen.

Onneksi kuitenkin koko ajan mennään kevättä kohti, jolloin päästään koko perheen voimin pilkkimään. Itse pikkuhiljaa lisäilen liikuntaa ja odotan innolla kuuden viikon rajapyykkiä, jonka jälkeen uskaltaa tosissaan alkaa urheilemaan. Toivottavasti en ole yhtä rapakunnossa tällä kertaa, kuin mitä esikoisen raskauden jälkeen olin…

Hyvää viikonloppua!

Hän on täällä!

IMG_20190204_185840 IMG_20190204_185326Kuukauden blogitauko on ollut varmaan pisin, mitä olen koko blogin historian aikana pitänyt. Syy taukoon oli yksinkertainen – en tahtonut kirjoittaa väkisin tekstiä, josta ei millään olisi luonnostunut mielenkiintoista. Edes itselleni. Eipä kotisohvalla istuskellessa ja sukkaa kutoessa kovin paljoa saanut ideoitua blogitekstejä…

Suunta on vain ylöspäin! Meidän pieni erätär syntyi jo lähes viikko sitten, hän ja minä voimme oikein loistavasti ja innolla odotamme pakkasten väistymistä sekä kahden viikon iän täyttymistä, jolloin talvivauvan kanssa saa alkaa ulkoilemaan. Vauva on oikein pieni ja suloinen, tyytyväinen rakkauspakkaus. Isoveljensä silmäterä.

Heti emme pienen kanssa suuntaa tunturiin, vaan aloitamme ulkoilun kevyesti vaunuttelemalla. Itselläni on tavoitteena aloittaa säännöllinen liikunta heti kun pakkaset sen sallivat. Etenen vauvan rytmin mukaan, ulkoilut kohdistuvat hänen päiväuniensa ajalle.

Ihan jännittää saada selville tämän hetkinen kuntoni. Onneksi viimeksikin kunto oli parantunut huomattavasti jo kolmen kuukauden sisällä, nyt tuskin kahden lapsen kanssa ehdin yhtä hyviin tuloksiin, mutta mihinkä se kiire tässä on. Pääasia, että saan kuntoni siihen pisteeseen että päästään koko perheen kesken ulkoilemaan.

Onneksi on nämä superpakkaset – viikon palautuminen synnytyksestä on vain hyväksi, muuten olisin jo varmaan hiippaillut kylänraitilla edestakaisin lukemattomia kertoja. Ja tuskin olisin malttanut olla koskematta niihin suksiin.

Palataan asiaan viimeistään ensi viikolla, jolloin on luvattu reilusti leudompia kelejä! Outoa kaivaa kamera esiin näin pitkän tauon jälkeen.

Hyvästi, vuosi 2018

DSC_7421
Jopas aika on kulunut nopeaa, ainakin näin loppuvuodesta! Tänään vuosi vaihtuu ja uuden vuoden tienoilla on ollut tapana kerrata menneitä ja lupailla tulevalle vuodelle. Minulle vuosi 2018 ei ole ollut mikään parhain. Koulukiireet ja nyt tämä toivottu raskaus ovat vieneet paljon aikaa, onneksi opiskelu päättyi keväällä ja pian pieni retkeilijätär liittyy seuraamme, jolloin pääsen jälleen luontoon seikkailemaan.

Molemmat asiat ovat onneksi pelkästään positiivisia! En muista milloin viimeksi olisin ulkoillut näin vähän kuin kuluneena vuotena. Ensi vuonna onneksi asiat tulevat olemaan toisin, vaikka olemme kiinni entistä enemmän lapsissa. Lapset eivät kuitenkaan estä toteuttamasta suunnitelmia.

DSC_7790Vuoden 2018 tammikuussa en ulkoillut kovinkaan paljoa. Kovista pakkasista huolimatta kävimme Jeagelveaijávrilla pilkillä, jonne saimme seniori-Jessestä seuraa.

Skáidejávrin kodan tsekkaus oli ollut jo pidempään suunnitelmissa. Hiihtelimme tuonne eräänä hyvin kauniina talvipäivänä Erätoveri E:n kanssa. Retki oli yksi ensimmäisistä uusien Oacin liukulumisuksieni kanssa.

DSC_7598
Maaliskuun auringossa hiihtelin Oađašangielas- tunturin juurelle ja petyin seikkailufiiliksissäni päädyttyäni merkitylle ladulle. Tälläisiä retkiä kaipaan!

Kävin Erätoverin kanssa Kuoppilaksen autiotuvalla testaamassa puusta tehtyä ahkiota. Elettiin huhtikuun loppua ja saatiin kokea yön yli reissulla sekä keväistä että talvista keliä. Onneksi loppuvuoden puolella järjestettiin ahkiokurssi – omani on vielä hieman kesken, mutta eiköhän se saada kevääksi valmiiksi!

Oakkostanjávri on tutumpi pilkkireissuilta, ihmeen kaupalla sain houkuteltua J:n kanssani yöreissulle sinne.

DSC_8274Kesäkuun alussa kävin juhlistamassa syntymäpäiviäni Skaidijärven kodalla. Tällä kertaa en nauttinutkaan siideriä juhlajuomaksi ;).

Viime kesä oli yhtä tuskaa. Oli yliluonnollisen kuuma ja parasta pahoinvoinnin aikaa. Nyt varmaan hoksaatte, miksi en kesällä paljoa retkeillyt… Onneksi uskallauduin aamupahoinvoinnista huolimatta Erätoverin kanssa Ellinpolulle yöksi. 

Meidän piti yöpyä teltassa kesällä myös J:n tyttären kanssa, mutta koska sää oli jotain aivan uskomatonta, emme valitettavasti päässeet reissuun. Elokuussa ennen kylmien kelien saapumista sain kuitenkin houkuteltua J:n minun ja Pikku-J:n mukaan Kaldoaivin erämaahan.

DSC_8605
Syyskuussa metsästettiin ruskaa. Pikku-J on toinen parhaimmista kuvauskavereistani ja hänenkin kanssaan laatuajan viettäminen on oikein mukavaa. Syksyllä pystyi aistimaan tulevan talven.

Talvi tuli kerrankin ajoissa! Hetkinen… Eipäs hätäilläkkään. Lokakuussa ehdittiin iloita maahan sataneesta lumesta, tuolloin ei olisi uskonut että vielä marraskuun puoleessa välissä ihmetellään puuttuvan hangen perään.

Marraskuussa toivotettiin 52 päivää kestävä kaamos tervetulleeksi. Edelleen kaamos on ihan jees, vaikkei olla lomaillessa ehditty ulos ”valoisaan” aikaan sen osuessa juuri sopivasti Pikku-J:n päiväuniajalle.

DSC_8933Kuluneen vuoden aikana tuli petyttyä ja ylitettyä itsensä. Olen onnellinen kaikista onnistuneista reissuista ja siitä, että löysin hiihtämisen ilot uudelleen. En malta odottaa, että pian pääsen suksien kimppuun!

Tulevalta vuodelta odotan paljon perheen kanssa ulkoilua. Pikku-J oli kolmen viikon ikäinen kun hän oli pilkkireissulla mukanamme ensimmäistä kertaa. Koska tämä pikkuinen syntyy joko tammikuun (jookos!) tai helmikuun puolella, hän ei tule pääsemään tunturiin yhtä pienenä kylmien kelien takia. Viimeistään kevätauringon paistaessa lämpimänä pääsemme muun perheen mukaan tunturiin. Riippuu toki pienokaisen voinnista.

Kesältä odotan paljon. Vaikken vaeltamaan lähde vauvan iän takia, tulen yöpymään luonnossa sekä yksin, että kaverin kanssa. Ja totta kai koko perheellä lähdemme telttailemaan! Maastoauton ja mönkijän ansiosta pääsemme koko porukalla liikenteeseen.

Talvella hiihdän hiki valuen. Haaveilen kaamosyössä telttailemisesta, mutta koska menin lupaamaan etten osta muuta retkeilyvarustetta kuin uudet vaelluskengät, tuo haave ei taida vielä ensi talvena toteutua (+ pelkään edelleen pimeää).

Kulunut vuosi on ollut täynnä surua, stressiä, kiirettä, iloa ja hauskanpitoa. Toivotan vuoden 2019 tervetulleeksi ja käsken kuluneet 12 kuukautta painumaan hiiteen. Ei enää tälläistä vuotta!

Klikkaamalla sinisellä painetuista tekstinpätkistä pääset linkattuihin postauksiin.

Hyvää ja onnellista uutta vuotta!

Mieleenjääneitä hetkiä luonnosta

DSC_1451
En ole viimeaikoina oikein muuta tehnytkään, kuin miettinyt ja muistellut jo tehtyjä retkiä luontoon. Ne hetket tulevat yllättäen – aamupuuroa sulatellessa, autolla ajaessa, kutoessa, siivotessa… ”Vitsi, kun siellä Kevon luonnonpuistossa oli jännittävää yöpyä! Vaikka pelkäsinkin koko yön”. Nuo lukuisat muistot retkiltä lämmittävät mieltä vielä vuosienkin jälkeen. Jännittävät hetket vaikeakulkuisissa maastoissa tuovat edelleen mieleen sen mielihyvän, kun raskas pätkä on takana päin ja itsestään on saanut olla ylpeä.

Kun en ole päässyt aikoihin retkeilemään, nuo muistot tsemppaavat ja tuovat varmuuden siihen että heti kun olen kynnelle kykenevä, tiedän suuntaavani luontoon. Luultavasti otan sukset varastosta ja painelen lähimmälle tunturille.

DSC_3235Mitkä asiat ovat sitten jääneetkään mieleen?

  • Edellä mainittu Kevon yö, kun nukuimme Erätoverin kanssa palaneen Tapiolan kammin jäänteiden lähistöllä. Oli syyskuu ja yöt pimeät, katselin järven rannalla otsalamppuni avulla kuinka pimeässä loistavat silmäparit kelluivat kauempana. Viereisellä rannalla oli ilmeisesti poro juomassa – siitäkin näkyi vain kiiluvat silmät. Yö oli muutenkin jännittävä lukuisten myyrien läsnäolon takia. Yö oli kuin jyrsijöiden liskojen yö.
  • Ammattikoulussa luonto-ohjaajaksi opiskellessani olimme muistaakseni Ylläksen puolella vaeltamassa. Koko päivän oli satanut vettä ja vaelsimme märän suon halki kohti yöpaikkaa. Suurin osa luokasta taisi nukkua hiihtokahvilan terassilla ja teltat roikkuivat terassin katosta kuivumassa, kuten lähes kaikki muutkin varusteet.
  • Pääsin myös eräopasopiskelijoiden mukana Lemmenjoelle, jossa Jäkäläpäällä sijaitsee Suomen syrjäisin kirjasto. Koko Lemmenjoen vaellus oli jo itsessään hieno kokemus kun saimme tutustua kullankaivuuseen ja vanhoihin kenttiin. Kirjasto tuulisen tunturin laella oli jotain, mitä ei ihan heti pääse kokemaan!
  • Vuosia sitten olin J:n kanssa Kaldoaivin erämaassa kalastusreissulla. Olimme juuri palanneet läheiseltä järveltä teltallemme, kun lähistöllä alkoi pyöriä pieni ketun näköinen eläin. Se oli uskalias ja pyöri leirimme lähellä vaikka mukanamme oli koira. Peku oli tuolloin tosin pieni pentu. Jo leiripaikalla epäilimme eläimen olevan jotain aivan muuta kuin kettu, ja myöhemmin valokuvia eteenpäin näyttäessämme saimme vahvistuksen epäilyllemme – naali oli vieraillut luonamme.

deuterNämä pienet mieleenjääneet hetket ovat syy miksi hakeudun kerta toisensa jälkeen retkille. Varmasti jokaisesta reissusta jää mieleen jotain mitä voi muistella vielä vuosienkin jälkeen. Edellä mainittujen esimerkkien lisäksi näitä upeita muistoja on lukuisia muita.

Retkeilyssä ei ole tärkeintä itse suoritus, vaan siitä saatava mielihyvä.