Meille on tullut talvi!
Kävimme sunnuntaina ihailemassa auringonlaskua Ailigas-tunturin näköalapaikalta. Matkaa radiomaston juurelta parhaimmille paikoille on vain parisen sataa metriä, mutta meikäläinen on jo sen verran tuhdissa kunnossa, että jo toullainen pieni eteenpäin vaappuminen sai sohvan nurkan tuntumaan hyvin mukavalta.
Onneksi laskettuun aikaan ei ole enää kuin kolmisen kuukautta (ja silti olo on tälläinen…). Odotan innolla reippaampaa kautta, juuri tällä hetkellä en voi ajatellakaan pidempää fyysisesti koettelevaa retkeä mihinkään suuntaan – joka harmittaa älyttömästi!
Ailikkaalta näkymät lumenpeittämään kylään olivat upeat. Pikku-J kiipeili suurille kiville ja oli selvästi innoissaan jo pitkään odotetusta talvesta. Hänellä toki on taka-ajatuksia talvesta, kohtahan pikkukelkkakin saadaan takaisin kotipihaan ajettavaksi.
Minun alkutalveni näyttää voinnista riippuen jopa hieman tylsähköltä. Tällä hetkellä päätavoitteena on pystyä olemaan töissä ainakin joulukuuhun saakka, joten paljoa en uskalla lähteä luontoon rasittamaan itseäni.
Kevät-talvi taas näyttää jo paljon valoisammalta. Odotan innolla talven ensimmäisiä hiihtokertoja! Tällä kertaa meillä on vauvalle valmiiksi hankittuna varusteita, joiden avulla hänkin pääsee maaliskuussa kanssamme tunturiin. Toki se riippuu täysin hänestä itsestään onnistuuko keväiset pilkkireissut, mutta se on sen ajan murhe ja vauvan ehdoillahan tässä mennään.
Hyvää ja runsaslumista marraskuun alkua teille!
Erämaan vaeltajatar 