Retkeilykohteet – Sivu 9 – Erämaan vaeltajatar

kesä, kodat, tuvat, kammit, Retkeilykohteet, Utsjoen kirkkotuvat, Utsjoki, Yleinen

Yöttömän yön ilta Kirkkotuvilla

18.7.2018julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Kuuman hellepäivän iltana tunturin taakse laskeutuva aurinko sai aikaan varjon, jonka keskellä oli jopa siedettävää ulkoilla. Kirkkotuvilla lukuisat kukat ympäröivät hiljaa paikoillaan seisovia tupia, auringonpaiste loi kesäillan tunnelmaa.

Ainoa äänen lähde oli hiljalleen tietä pitkin kulkeva vaeltaja, joka ilmeisesti oli juuri saapunut tunturista ihmisten ilmoille. Ampiaiset pörräsivät kukkien seassa harppoessani niiden ohitse kohti rantaa.

Olin ehkä liian myöhään liikkeillä, kun aurinko alkoi laskeutua nopeammin tunturin taakse. Maisemien painuessa varjon alle mäkäräiset loittonivat ja keli kävi entistä siedettävämmäksi.

Mietin, mahtoiko kirkkotupien ympäristö olla 1800 – luvullakin näin kukkiva, vai oliko keskeisellä paikalla niin paljon käyttöä, että piha oli täynnä polkuja ja tampattuja alueita, kenties laavuille?

Tupien ikkunat olivat melkeinpä aavemaiset niistä näkyvien sisällä olevien kalusteidensa takia. Pihalle vievällä sillalla katselin hetken pienen linnun puuhia ennen kuin poistuin takaisin autolleni ja kotia kohti.

Yötön yö päättyy 29.7, mutta valoisia öitä riittää vielä elokuun puolelle luoden yö yöltä upeampia auringonlaskuja. Viime kesänä kävimmekin Erätoverin kanssa yöpymässä yöttömän yön päätyttyä, tässä linkki postaukseen yöstä.

Minulla on enää vapaiden jälkeen vain kolme päivää töitä! Sitten alkaakin kesäloma, jonka yhtä viikkoa lukuunottamatta pyhitän retkeilylle.

Sitä odotellessa!

kesä, kodat, tuvat, kammit, Lasten kanssa ulkoilu, Retkeilykohteet, Utsjoki, Yleinen

Välimaan saamelaistila

7.7.20187.7.2018julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Tenojoen jokilaaksossa, Välimaassa on lammastila jonka Antti Jouninpoika Warsi perusti jokikalastukseen ja karjanhoitoon vuonna 1858-1866 (netistä löytyy kahta eri tietoa). Tilalla asuttiin aina vuoteen 1970 saakka, vuosien aikana tilalle nousi uusia rakennuksia tarpeiden mukaan. Arvellaan, että tilaa on asutettu jo 1600- luvulta lähtien, ellei jopa kivikaudelta saakka.

Tila on nykyään museokohde ja vapaa retkeilijöille. Tilalla on vanhoja rakenuksia, mm. hirsinen asuintalo, lampaiden asuttama turvekammi ja sauna sekä vinttikaivo.

Käväisimme tilalla lasten kanssa, tavoitteena päästä syöttämään paikalla laiduntavia lampaita. Tilalla oli helppo liikkua, pehmeän nurmikon takia sinne kannattaa suunnata lenkkikengät jalassa. Tila ei ole esteetön, eli sinne ei pääse lastenrattaiden tai pyörätuolin kanssa. Tenojoen ranta on aivan tilan vieressä.

Lampaat laidunsivat kauempana rakennuksista. Kävelimme hiljalleen niitä kohti, mutta innoissaan kaatuillut poika taisi säikäyttää ne saaden lampaat siirtymään yhä kauemmas. Jätettiin lampaiden lähestyminen sikseen, ei haluttu säikäyttää niitä sen enempää ja tyydyimme ihastelemaan niiden puuhia kauempaa.

Vanhat hirsirakennukset olivat mielenkiintoisia ja yllätyttiinkin, että yhden uumenista löytyi sauna! Tilalla on kesäisin lammaspaimenia, jotka ovat hakeneet pestiin Luontoon.fi- sivujen kautta. Siispä, lampaiden hoidosta kiinnostuneet, laitelkaapas ensi keväänä hakua menemään!

Tila on Utsjoen ja Nuorgamin välissä. Paikalle on hyvät opasteet Välimaan kohdilla. Tilan edessä on parkkipaikka.

Lähde: http://www.luontoon.fi/valimaa/historia

kodat, tuvat, kammit, Nuorgam, Retkeilykohteet, Skáidejávri, Utsjoen reitit, Yleinen

Nuorgam; Skáidejávrin reitti

13.6.201810.6.2018julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Pulmangintien varrella sää vaikutti vielä kohtuullisen hyvältä. Olin toki varustautunut sadekelille, mutta kenkävalintani meni pieleen ja lenkkikenkäni kastuivat heti moottorikelkkareitin portin läpi kuljettuani suolle, jota pitkospuut poluttivat vain satunnaisilla kosteikoilla.

Pororitilän lähelle jättämä autoni alkoi jäädä taaksepäin kun astelin merkattua reittiä pitkin kohti Skáidejávria. Kapustarinnat viheltelivät piiloistaan tutulla tavallaan, ne tuovat läsnäolollaan omanlaista turvallisuudentunnetta kulkiessani yksin luonnossa. Jos ne yhtäkkiä hiljenisivät, vannon, että saattaisin hieman jopa säikähtää!

Skaidijärven polku oli hyvä kulkea, sen lukuisat kosteat kohdat olisivat mielestäni vaatineet muutamat pitkospuut lisää. Maisemat olivat jylhät monikerroksisten sadepilvien takia ja katsottavaa riitti kilometritolkulla. Mietiskelin tulevaa vaellustani ja hain retkeltäni seikkailufiilistä, jonka tavoitin saapuessani Skaidijärven rantaan.

Ranta oli hiljainen. Sadepisarat alkoivat ropista takkiani vasten kovan tuulen saattelemana, joten hipsin kiireellä laavun sisälle. Laavu oli siisti, jätin terveiset vieraskirjaan ja söin vähäiset evääni ulos ovesta katsellen. Sain kulutettua aikaa sen verran, että ulos astellessani sade ja tuuli olivat laantuneet. Kiersin aikaisemmin ylittämäni suon ja seurasin reittimerkkejä kohti Nuorgamin istumakiveä.

Luulin, että istumakivi olisi tasainen, istuttava kivi. Tosiasiassa olin kävellä sen ohitse, kunnes hoksasin suuressa lohkareessa tumman kyltin. Kyltti osoittautui kartoitusmuistomerkiksi. Kivestä itsestään löytyy sen verran tietoa, että muinoin sitä oltaisiin käytetty levähdyspaikkana. Ei ihmekään, kivi suojaisi nykyäänkin koonsa ansiosta kulkijan kovimmiltakin tuulilta.

Tallustelin Pulmangintietä pohjoiseen päin takaisin autolleni. Pysähdyin vielä kuvaamaan aivan tien laidassa laiduntavia poroja.

Reitti on 5,8 kilometrin pituinen ja helppo kulkea kosteikoista huolimatta. Tsekkaa myös talven reissumme Skaidijärvelle!

Skáidejávrin reitti alkaa Nuorgamin Pulmangintien varrelta juuri ennen pororitilää, joka on merkattu kyltein. Reitti loppuu Istumakivenvaaralle, joka on suuren asfaltoidun levikkeen vieressä. Reitin voi kulkea kummin päin vain. Reitti on 5,8 kilometrin pituinen.

kevät, koira, Retkeilykohteet, Utsjoen reitit, Utsjoki, Yleinen

Kevättä tuntureilla

18.5.2018julkaissut Erämaan vaeltajatarJätä kommentti

Heh, vasta nyt kuvia blogiin lisätessäni hoksasin että Peku seikkailee niistä suurimmassa osassa. Minkäpä se kuvauksellisuudelleen mahtaa…

Keskiviikkona yllätyin kuinka vähän lunta tunturissa tähän aikaan keväästä voikaan olla! Hieman jouduin ohittelemaan lumikinoksia matkalla Kalkujoen lammen kodalle ja syvemmällä Paistunturin erämaassa lunta näytti olevan vielä reilummin. Voi siis jo sanoa, että Kalkujoen lammen kodalle pääsee kuivin jaloin!

Rakastan kuivaa aikaa. Pidän siitä kuinka risut ja kuiva kangas rapisevat kenkien alla, sekä soiden tuoksu innostaa kulkemaan kosteammassakin maastossa. En malta odottaa, että suopursut alkavat kukkia.

Kuljimme Pekun kanssa Geologista polkua pitkin poroaidalle ja oikaisimme suon kautta kodalle. Lampi oli vielä jäässä ja Peku rohkeana koirana uskaltautui tallustelemaan kelluvan jäälautan päälle. Huvittuneena odotin, että uimista kammoksuva koira kellahtaisi lauttansa päältä veteen, mutta tällä kertaa Peku säästyi kastumatta.

Hoksasin Johtalanvárrin rinteeltä tumman liikkuvan asian ja tosissani toivoin sen olevan vain poro. Hahmon verkkainen liikehdintä vahvisti luuloani ja jakoin matkaani kodan pihaan huoletta.

Kodalla kokkailin Summit to eat- merkkisen retkiruoan ja yllätyin sen mausta positiivisesti. Kirjoittelen kesän aikana lisää noista ”lisää vain vesi”– pussiruuista. Pekukin sai maistaa osansa ja näytti nuo hällekin maistuvan.

Geologisen polun kuljettuani innostuin vielä päivän päälle telttailemaan. Illalla pojan nukkumaanmenon jälkeen ajelin anoppilaan ja yövyin uudessa teltassani Tenojoen törmällä. Yöllä satoi vettä ja oli hieman kylmäkin, mutta palasin kotiin tyytyväisenä ja suhteellisen hyvin nukkuneena. Myös teltasta kirjoittelen kattavamman postauksen, kunhan olen päässyt testaamaan sitä lisää.

Kevät on ihmeellistä aikaa – virtaa riittää vaikka mihin! Paitsi sisällä oloon ja siivoukseen.

Tsekkaa ihmeessä viime kesäkuun tilanne Kalkujoelta tästä linkistä