Pimeän pelosta eroon

DSC_1685 DSC_1688
DSC_1691
”- Sellaisilla ihmisillä, jotka ovat varovaisia ja pelkäävät enemmän, on ollut paremmat mahdollisuudet säilyä hengissä kuin sellaisilla ihmisillä, jotka tunkevat mihin tahansa pimeään luolaan tietämättä, mikä siellä odottaa.”

Näin kerrotaan Ylen artikkelissa ”Moni aikuinenkin pelkää pimeää: Mitä jos tuolla on joku?”

Niinpä. Mitä JOS.

Oma pimeänpelkoni on luultavasti itseaiheutettua. Tykkään katsella murhaohjelmia, lueskella kauhutarinoita ja seurata kauhusarjoja. Olen säikähtänyt pimeässä metsässä murisevaa eläintä, juoksemaan lähtenyttä jänistä ja poron tai hirven aiheuttamaa ääntä.

Pimeydessä minua odottavat möröt ja muut yliluonnolliset hörhöt. Sekä keltaiseen sadetakkiin pukeutunut mies, tunturikulkija ja vähintään joku muuten vain sekaisin oleva säikyttelijä.

Ennen pimeän pelon kohtaamista mennessäni pimeään musta massa ikäänkuin imaisi sisäänsä ja aiheutti suurta ahdistusta. Ilman otsalamppua en pystynyt edes juoksemaan huussiin, sielläkin täytyy tsekata ettei kakkajemmassa lymyile ketään (joo, joskus lapsena pelkäsin että huussin kuilussa on karhu). 

Pimeänpelon takia olen jättänyt menemättä tiettyihin paikkoihin lenkille, olen keskeyttänyt revontulien kuvaamisen ja paennut autolle enkä harrasta pimeän tultua ollenkaan telttailua. Onneksi Lapissa on yötön yö.

DSC_1699 DSC_1678
Nyt olen kyllästynyt pelkooni. Olen lopettanut kauhusarjojen ja elokuvien katsomisen, en lueskele ”tositarinoita” yliluonnollisista kohtaamisista taikka kummitusjuttuja. Olen aloittanut siedättämisen jonka toivon johtavan pelon poistumiseen.

Kolmen viikon aikana olen kulkenut samaa metsänpätkää pitkin koirien kanssa. Ensin hämärällä, sitten pimeällä otsalampun kanssa. Tiirailin ympärilleni, säikähdin mm. koiran pierua, usein teki mieli lähteä juoksemaan karkuun mutta en antanut pelolleni periksi. Neljännellä kerralla en enää pelännyt. 

Jatkoin pimeässä seikkailemista metsiin saakka, olen jopa käynyt paikoissa joissa talvisin en yleensä liiku pimeän takia. Kerta kerralla pimeän kohtaaminen on ollut helpompaa enkä enää joudu paniikin valtaan vaan osaan sysätä ajatukset muualle ja nauttia hiljaisuudesta.

Jatkan siedättämistä läpi talven, kunnes en enää pelkää ollenkaan ja uskallan mennä syvemmälle metsään. Mikäli tahdon aloittaa talvivaeltamisen, joudun pakostakin kohtaamaan pimeyden ja mielummin teen sen ennen retkiä.

Toivottavasti tämä siedättäminen johtaa pysyviin tuloksiin. Alun artikkeliin palatakseni, pimeän pelkääminen tulee selkärangasta ja tuskin koskaan tulen olemaan täysin rauhallinen pimeässä. Etenkään jos metsästä kuuluu ääniä.

Kuvat otettu 29.10.19 Kirkkotuvilta.

Hyvää uutta vuotta!

DSC_7244 DSC_7223
DSC_7225
Vuosi 2017 kului vauhdilla, toivottavasti seuraava osaa hieman jarruttaa sekä tuo mukanaan yhtä paljon upeita asioita kuin edeltävänsäkin.

Seikkailuntäytteistä vuotta 2018 teille kaikille! 

*Kuvat 29.12.2017 Utsjoen kirkkotuvilta

Utsjoen kirkkotuvat – historiaa Mantojärven rannalla

DSC_7023 DSC_7031
DSC_7024
Mantojärven rannalla, rehevällä kentällä seisoo useampi hirsirakenteinen tupa. Pihapiiriin kävellessä historian havina herättää mielenkiinnon ja tupia on hankala jättää tutkimatta.

1800- luvun alussa rakennetut tuvat ovat entisöityjä, mutta entisaikojen tunnelma on käsin kosketeltavissa. Tupia on aikoinaan siirretty muualle, mutta 14 niistä on päässyt takaisin kotiseudulleen kertomaan menneisyydestään – ennen kirkkotupia on käytetty suurten kirkkopyhien aikaan, jolloin kauempaa matkanneet yöpyivät niissä. Tuvat ovat vanhojen saamelaissukujen omistuksessa, tupien ovien pieleen on kiinnitettu kylttejä joista saa selville kunkin tuvan omistajan.

Pienen lapsen kanssa tuvilla vierailu on yksi kesän useammin tehdyistä retkistä. Kun ulkona sataa eikä oikein nappaisi lähtä metsään, menimme tuville tutkimaan avointen tupien sisältöä. Poika eläytyi täysin tupien henkeen ja alkoi välittömästi keittämään kahvia erään tuvan kahvipannulla, joka oltiin jätetty tulisijalle näytille. Halu leikkiä kaikella, mitä esille oltiin laitettu oli kova, joten vierailumme tupien sisällä oli nopeahkoa.

DSC_7042
DSC_7045 DSC_7039
DSC_7047
Pihapiiri on pienellekin helppo kulkea, muksahduksilta ei säästytty kun poika kirmasi kukkivien pientareiden seassa tuvalta tuvalle. Rannan läheisyydessä sijaitsevan rakennuksen uumenista löytynyt puureki vei suurimman huomion.

Kesäisin kirkkotuvilta saa maksutonta opastusta tupien historiaan. Paikalla on myös Šiella – käsityömyymälän kesäkauppa, jossa myydään paikallisten tekemiä nahkaisia, villaisia ja puisia käsitöitä. Kaupasta löytyy myös saamenkielistä kirjallisuutta ja postikortteja. Šiellan ympärivuotinen käsityömyymälä löytyy Kyläkauppa Giisan tiloista. Pakko myös mainita Utsjoen seurakunnan lähetystyökahvilasta, josta ollaan saatu todella hyvää palvelua maistuvien lettukahvien lisäksi. Kahvilassa toimii vain käteismaksu, myymälässä pystyy maksamaan elektronisesti.

Kirkkotuvat ovat lukossa talven ajan, mutta paikalla pystyy silti vierailemaan. Kaamoksen väreissä tuvat antavat upean alustan valokuvaamiselle ja itse vierailen paikalla revontulten kuvaamisen merkeissä. Enkä ole ollut ainoa!

Kirkkolle pääsee tupien parkkipaikan kautta suojatietä pitkin. Myös tien toisella puolella on kirkon oma parkkialue, jolta lähtee Utsjoen retkeilyreitti Kuoppilasjärvelle ja Härkävaaran kautta kylille.

Lähde: Saamivillage