Reitti Kuoppilasjärvelle 25 km

DSC_6188 DSC_6191
DSC_6197
Välillä kaipaa jotain simppelinpää retkikohdetta, yksi sellainen Utsjoella on Kuoppilasjärven autiotupa. Tuvalla on paljon käyttöä etenkin kevät-talvella kun järvelle suuntaavat pilkkijät pitävät taukoa tuvan lämmössä, mutta kesälläkin tuvalla riittää vierailijoita.

Autiotupa (8h) sijaitsee suojaisalla paikalla Ávžegeašoaivin ja Skálvevárrin (jolle muuten kannattaa kivuta katsomaan auringonlaskua ja maisemia!) välisessä notkossa. Sen pihapiirissä on ulkohuussi, halkovaja sekä kierrätyspiste. Kuoppilasjärven pohjoispäässä on kaksi kammia, joista toinen on lukittu. Autiotuvan pihapiirissä on teltalle paikkoja ja vaikka autiotuvalle pääsee vaeltaenkin helposti ja ajankohta sattuisikin olemaan ruuhkaton, tunturiin on hyvä ottaa aina teltta varuilta mukaan.

Eräänä sadetta enteilevänä päivänä Erätoveri E:n kanssa lähdimme patikoimaan kohti autiotupaa. Saimme kyydin Utsjoen hautausmaan parkkipaikalle ja aloitimme reissumme Utsjoen retkeilyreitin eteläpäästä. Kymmenen kilometrin matka tuvalle alkoi Badjeseavttet- joen myötä kulkien.

DSC_6203
DSC_6206 DSC_6218
DSC_6221

DSC_6224
DSC_6229 DSC_6234
DSC_6238
Ajattelimme kulkevamme neljään tuntiin Kuoppilasjärvelle, mutta lukuisat katseemme vanginneet mielenkiintoiset kohteet hidastivat kulkuamme – mutta eipä se haitannut. Ohitimme poron luurangon, tutkimme ilmeisesti talvella reestä pudonnutta jätesäkkiä ja sen sisältöä, pysähtelimme syömään hilloja… Kyllähän siinä vierähti tovi jos toinenkin.

Nammájärvien kodalla (5km maantieltä) pidimme tauon. Kota sopeutuu myös yöpymiseen tarvittaessa, mutta vetoisuutensa takia kodan kamiina ei riitä lämmittämään sitä kylmillä keleillä koko yöksi. Kodan ympäristöön kuuluu samat rakennuksetkin kuin lähes kaikkiin Metsähallituksen ylläpitämiin taukopaikkoihin- huussi, jätepiste ja halkovaja.

Kynttilän valossa nautimme evästä ja venyttelimme kohdataksemme seuraavat kilometrit. Matkamme jatkui kodan pihasta pienen vedenylityksen ohitse, joka oli reitin ainoa taktikointia vaatinut ylitys.

Nammájohkan ”kanjonissa” vauhti hyytyi jälleen kohdattuamme suurehkot hillamättäät. Reidet huusivat hoosiannaa meidän kyykkiessämme mättäältä toiselle. Ilta alkoi hiljalleen hämärtyä ja paksu sumupilvi laskeutui Nammajärvien ylle. Pienessä tihkusateessa jatkoimme matkaamme kohti avotunturia, ylitimme muutaman pienen joen ongelmitta ja jäimme jälleen pitämään taukoa vanhan poroaitauksen vierelle. Naureskelimme hieman hillasuolla käytettyä aikaa ja sitä, kuinka arvioitu vaellusaika oli mennyt jo ajat sitten umpeen. Kulkiessamme kohti Kuoppilasjärveä ohitimme muutamat porot ja haaveilimme iltapalasta ja nukkumaan pääsystä.

DSC_6248
DSC_6243 DSC_6253
DSC_6260
Kuoppilasjärvelle laskeuduttuamme huomasimme tuvan ovella muita vaeltajia. Päätimme, että olisimme sosiaalisia ja marssimme ovelle kysymään olisiko tuvassa tilaa vielä kahdelle väsyneelle kulkijalle – meidät otettiin ilolla vastaan ja pääsimme valmiiksi lämmitettyyn tupaan lepäämään.

Vanhempi pariskunta osottautui kokeneimmaksi vaeltajiksi ja mielenkiinnolla kuuntelimme heidän tarinoitaan huimista reissuista Ruotsiin asti. Saimme hyviä vinkkejä tuleviin retkiin ja laitoimme vatsat täynnä tikkupullaa nukkumaan.

Aamulla herätessämme edeltävän päivän 10 kilometriä ei tuntunut oikeastaan muualla kuin selässä. Yö tuli nukutua hyvin sopivan lämpimässä tuvassa ja edes kanssanukkujien aikaisempi herääminen ei häirinnyt myöhään nukkumistamme.

Reitti Kuoppilakselta kylille kulkee Roavvoaivin pohjoispuolelta Oađašanjávrien läpi Johtalanvárrille. Reitti jatkuu helppokulkuisena aina kylille asti, mutta ainakin elokuussa Oađašanjohkan ylittävä silta oli huonossa kunnossa ja pahoin pelkään että jossain vaiheessa se on siinä kunnossa ettei yli pääse kastumatta.

DSC_6270
DSC_6281 DSC_6283
DSC_6294
Me oikaistiin Ávžegeasoaivin ja Roavvoaivin välistä suoraan Oađašanjávrille. Tätä kautta kulkiessa maasto oli helppokulkuista, mutta hieman kosteahkoa. Roavvoaivin juurella pidettiin tauko, lepuuttelimme jalkojamme ja ihmettelimme kauempana näkyvää rakennelmaa. Oađašanjávrit ovat mun yksi ehdoton suosikkikohde Paistunturin erämaassa. Niiden rannalla vallitsee jännittävä tunnelma ja ehdottomasti tahdon joskus viettää telttayön siellä selvittääkseni mikä paikan fiiliksestä tekee niin voimakkaan.

Loppumatka menikin pienten oikomisten lomassa. Johtalanvárrilla oikaistiin suoraan Kalkujoen kodalle ja sieltä kotiin. Voi hitsit että ihminen voi olla tyytyväinen näinkin helposta ja lyhyestä reissusta! Yksikin yö tunturissa riittää saamaan seikkailufiiliksen pintaan ja vähentämään arjen stressiä.

Utsjoen retkeilyreittiä pitkin pääsee Utsjoen keskustaan entisen luontotuvan pihaan, pururaalle ja kuuluisille ”risueläimille”.  Luontotuvalle kulkiessa kilometrejä kertyy tuvalta 15.

Reitin voi kulkea molempiin suuntiin. Tunturissa sääolot voivat olla arvaamattomia ja muuttua hetkessä aivan toisenlaiseksi. Kartta on otettava aina matkaan ja oikomista suosittelen vain jos kartanlukutaito on hanskassa.

Silkeája – Kevon luonnonpuisto

DSC_6295 DSC_6300
DSC_6310

Kesäloma on nyt onnellisesti lusittu ja töihin paluu tapahtui yllättävänkin helposti. Näin alkuun mulla ei ole ehtinyt olla kuin yksi tuplavapaa, joka tuli vietettyä Kuoppilaksella (lisää siitä myöhemmin!). Maanantaina mulla oli vain yksi päivä vapaata ja päätin käyttää sen yllättäen ulkoiluun.

Lähdin Kiiskin kanssa Kevon Silkeájalle, joka on Kevon luonnonpuiston pohjoispään maantieltä lähin nuotio- ja leiriintymispaikka. Matkaa tieltä nuotiopaikalle on 2,5 kilometriä. Reitti kulkee koivu-mäntymetsän halki Bálddotjávrien läheisyyteen ja ylittää muutaman kosteikon joissa lenkkarit saattavat kastua. Pahimmissa kohdissa on pitkospuut. Itse luulin pärjääväni lenkkareilla hyvinkin, mutta nilkkani pyörivät kivikoissa siihen malliin että suosittelen laittamaan jalkaan pidempivartiset kengät, mieluiten vaelluskengät. Päiväreissulle riittää pelkkä reppu eväineen ja lämpimine varavaatteineen mukaan, mutta Kevon kanjoniin aikovan on ehdottomasti otettava vaellusvarusteet mukaansa.

DSC_6313
DSC_6321 DSC_6323
DSC_6332
Reitti on hyvin merkattu, mutta alussa on oltava tarkka ettei vahingossa poikkea kesän aikana maastoon kuluneelle ”uudelle” polulle. Polku ei johtanut mihinkään, ajatuksissani seurasimme sitä sen katoamiseen saakka keskelle risukkoa. Aika hurjaa, että polku on tosissaan muodostunut tämän kesän aikana! Hyvä esimerkki siitä, miksi Kevon luonnonpuiston sisällä ei saa poiketa reitiltä. Pitkä sateinen jakso oli onnekseni juuri vapaapäivänäni tauolla ja saimme nauttia auringonsäteistä useamman vaeltajan ohitettua meidät matkallaan bussipysäkille.

Pakko myöntää, olin hieman kateellinen huomatessani lähes jokaisen hymyillessä – olivathan he pitkän vaelluksensa loppusuoralla! Saavuimme Silkeájan leiripaikalle ja yllätimme kaksi päiväreissaajaa pöydän ääreltä lepäämästä, he pakkasivat tavaransa ja poistuivat paikalta vähin äänin. Harmi, eipä me Kiiskin kanssa pöytää tarvitukaan kun jäimme nuotiopaikalle. Kokosin pienen nuotion ja nautin termarissa tuomani chaiteet Kiiskin napostellessa puolet kanamakkaroistani taustalla. Istuskelimme kaikessa rauhassa, oli mukavaa kun kerrankin mulla oli sellainen fiilis ettei mihinkään ollut kiire.

Ilmeisesti bussi oli ajanut Kenesjärven ohi, kun uusia etelään päin vaeltavia alkoi virrata leiripaikan ohitse. Osa ei tervehtinyt, osa vaihtoi nopeat kuulumiset. Kiiski ilmoitti jokaisesta ohikulkijasta hiljaa haukahtaen, uskon sen hieman protestoineen syrjäistä makuupaikkaansa ja kanamakkaroiden loppumista.

DSC_6324
DSC_6350
DSC_6353
Silkeájan leiripaikalla on nuotiopaikan ja pöytäryhmän lisäksi puuvaja sekä ulkokäymälä. Leiripaikalla tulet saa tehdä vain sille osoitetulla paikalla. Kevon luonnonpuiston sisällä leiriintyminen on kaikkialla muualla kielletty paitsi nimenomaan sille merkityillä alueilla.

Silkeájalta on Guoikgáhoitájan nuotiopaikalle 3,5 kilometriä. Sen jälkeen reitti jatkuu mäntymetsän halki ensimmäiselle näköalapaikalle josta näkymät avautuvat hiljalleen jylhenevään Kevon jokilaaksoon.

Ajattelin Silkeájan olevan yksi niistä kohteista jonne Pikku-J:n kanssa voisin patikoida hänen kasvettuaan vielä muutaman vuoden. Reitin osittaisesta kivikkoisuudesta huolimatta pienimmätkin retkeilijät pystyvät kävelemään ainakin osan polusta ilman suurempia ongelmia ja Silkeájan leiripaikka tarjoaa hyvät puitteet ensimmäiselle patikkayölle. Itse Kevon reitti on taas kokeneemman vaeltajan kohde.

Lisää juttua Kevon yöreissusta täältä ja tästä