Lauantaina koitti se päivä kun viimein päästiin koko perheen voimin tunturiin. Kerta oli meille kaikille ensimmäinen tälle talvelle. Erityisen kerrasta teki se, että pieni melkein kuukauden ikäinen tyttäremme pääsi ensimmäistä kertaa erämaahan.
Vauvan vieminen tunturiin, etenkin talvella vaatii tarkkaa suunnittelua. Pikku-J oli hieman nuorempi käydessään ensimmäistä kertaa tunturissa ja onneksemme tuolloinkin reissu onnistui ongelmitta. Vauva matkusti reessä kovassa vaunukopassa vieressäni, hyvin suojattuna lumelta ja viimalta. Syöminen hoidettiin tuttipullolla joka lämmitettiin termospullossa säilytetyllä kuumalla vedellä. Mikäli vaipanvaihto olisi tullut tarpeeseen, olisimme päässeet anoppilaan kymmenessä minuutissa.
Valitsimme Jeagelveaijávrin kohteeksemme juurikin anoppilan läheisen sijainnin takia. Koska järvelle joudutaan nousemaan jyrkän rinteen kautta, ajoimme paikalle hieman kauempaa Tenojoen ja Vetsijoen jäitä pitkin. Paluumatkalla menimme suoraan alas rinnettä.
Onneksemme valitsemamme päivä oli hyvin lämmin – kylillä saatiin nauttia jopa viiden asteen lämmöstä! Tunturissa toki oli hieman kylmempää.
Ja mitenkä muutenkaan, järvellä pilkittiin ahkerasti. Pikku-J:kin onnistui saamaan pienen raudun, egokalakisan voitti kuitenkin vaari suurella punavatsaisella kalallaan. Jäällä oleskelu oli haastavaa lumen ja jään välissä lymyilevän veden takia, isompien lasten hanskat olivat likomärät kotiin palatessa. Asiaan saattoi tietenkin liittyä hanskojen dippailu vedellä täyttyneisiin jalanjälkiin.
Lapset kuluttivat aikaa läheisellä kumpareella laskien. Itse kävin lähistöllä ajelemassa Lynxillä, lähinnä maisemien takia. Pilkkiminen ei niinkään ole mun juttu, mielummin käytän aikani valokuvaamiseen ja ihan vaan istuskeluun.
Paistoimme nuotiolla makkaraa ja lapset herkuttelivat vaarin kuivalla lihalla. Vauva ruokaili kerran ja jatkoi tyytyväisenä uniaan. Loppua kohden tuuli alkoi yltyä ja aloimme tehdä lähtöä, lapset osallistuivat paikan siivoamiseen mielellään.
Lähdön kanssa ei pidetty kiirettä, ennen kuin pääsimme jäältä pois oltiin ehditty repiä jo kaksi moottorikelkkaa irti vesikosta. Matkan varrella vielä yksi kelkka meinasi jäädä hankeen kiinni, se vasta naurattikin Pikku-J:tä.
Kotiin päästyämme automatkan jälkeen vauva heräili eteisessä oikein tyytyväisenä. Harmi, ettei hänellä ole vielä hajuakaan mistä kaikesta jäi paitsi nukkuessaan!
Erämaan vaeltajatar 