Kiilopää – Suomunruoktu 15 km

Voi hitsit miten paljon himottais lähteä uudelle vaellukselle! Mutta vietän mielelläni loput kesälomastani kotona perheen kesken, vaikka vähän väliä mieleen tulvahtelee halu pakata rinkka ja lähteä uuteen seikkailuun…

… Harmi, ettei Urho Kekkosen kansallispuistoon lähtiessäni olo ollut samanlainen. Suunnittelin vaelluksen nopealla aikataululla ja en ollut edes varma kansallispuiston portista sisään astellessani, halusinko edes lähteä koko vaellukselle. Kiilopäällä katseeni osui puiseen kylttiin jossa kehotettiin olemaan lähtemättä yksin tunturiin. Katsoin kylttiä hetken ja mietin että no, onhan mulla koira mukana. Silti tuttu kehotus jäi takaraivoon kummittelemaan.

Kuljimme hyväkuntoista mönkijäuraa pitkin Kiilopään rinnalla kohti ensimmäistä yöpymispaikkaa. Tutkailin karttaa vähän väliä ja mittailin etäisyyttä Suomunlatvan taukopaikalle, jossa aikomukseni oli pitää päivän ensimmäinen tauko. Niilanpäällä kirvasin karttaani – siihen ei oltu ollenkaan merkitty tunturin alapuolella ollutta päivätupaa.

Hiljalleen reitti alkoi laskeutua kohti metsikköä. Puhelimesta katosi kentät ja hieman hermostunein fiiliksin juttelin Kiiskille kulkiessamme alemmas ja alemmas laaksoon. Mönkijäuralla näkyi lukuisia kengänjälkiä ja Suomunlatvan taukopaikalla ilahduin kahdesta muusta vaeltajasta.

Molemmat olivat reissussa yksinään. Sain heiltä paljon rohkaisua omalle reissulleni – alueella kuulemma liikkui monia yksinvaeltajia ja toinen jutustelijoista palaa vuosittain paikalle retkeilemään. Rohkeampana lähdin jatkamaan kulkuani kohti yöpymispaikkaa hirven kuivalihaa nautittuani.

Viimeiset 5 kilometriä menivät kevyin askelin. Tallustelin reitin ylittävät vesistöt kenkiä kastelematta, fiilistelin laskevaa aurinkoa ja pikkuhiljaa tuttu vaellusfiilis valtasi mielen.

Juuri ennen Suomunruoktua joki katkaisi mönkijäuran. Arvioin reittini hieman huonosti ja kastelin molemmat kenkäni varresta kulkiessani joen yli.
Suomunruoktulla oli paljon muita vaeltajia, jotka tervehtivät iloisesti saapuessamme autiotuvan pihaan.

Löysin heti joen läheisyydestä hyvän, tasaisen kohdan teltalle ja aloin oitis valmistelemaan ruokaa teltan kokoamisen ohella. Kiiski osoitti hieman mieltään haukkumalla ollessaan puuhun kytkettynä, mutta hiljeni saadessaan itsekin syötävää.

Saatuani teltan kokoon söin ja lähdin Kiiskin kanssa kiertämään aluetta. Tuvan molemmat puolet vaikuttivat olevan tupaten täynnä ja telttapaikoilla oli lukuisia yöpyjiä. Hieman huvitti aiempi yksinäisyydentunteeni ja huoli pärjäämisestä. Kiiskin kaulassa killunut B-Barkin tutkapantakin vilkutti vihreää valoa, eli kotonakin tiedettäisiin että olen päässyt kohteeseen.

Teltassa luin hetken aikaa kirjaa, Kiiski pisti oitis makuulleen huopansa päälle ja nukahti samantein ketarat ojollaan. Hiljalleen pistin itsekin nukkumaan puettuani päälleni lämpimästi vaatetta. Huomenna olisi edessä pitkä ja rankka päivä.