Vappuhiihto erämaan liepeille & pohdintaa yksinolosta

DSC_2643 DSC_2647
DSC_2657
Hiihdellessäni Härkävaarasta Utsjoen retkeilyreittiä myötäillen kotiin lämmin auringonpaiste helli ja hanki kantoi. Kuoritakki oli liikaa, fleecessä hiihdellessä hiki virtasi, vähemmällä ei pärjännyt pienen tuulenvireen takia. Liikkeellä oli muitakin, yksi otti aurinkoa kelkkansa päällä ja muutama ajeli valkoisena hohtavien tunturien liepeillä.

Olin lumoutunut! Toukokuun alku ja tunturi tuntui heräävän henkiin. Muutama pälvi paistoi siellä täällä ja kaksi hämähäkkiä hiippaili hangella kohti parempia piilopaikkoja. Kylällä kevät tuntuu tyssänneen sulaan asfalttiin, tunturissa se etenee vauhdilla. Lumen pinta on laskenut huomattavasti paikoittain.

DSC_2664 DSC_2668
DSC_2677
Yksin hiihdellessäni kaipasin seuraa ihmettelemään kevättä. Juttua olisi riittänyt pälvistä ja ohi lentäneistä joutsenista. Olisi ollut mahtavaa istua Johtalanvárrin huipulle kaverin kanssa nauttimaan vappusimat munkilla. En osaa vieläkään pitää tarpeeksi pitkiä taukoja.

Yksin oleminen on rentouttavaa työviikon päätteeksi. On voimaannuttavaa kiivetä hikoiluttavat mäet ylös tunturiin ja tuulettaa puurajalla pääsyä kauniiseen luontoon. Huolet ja murheet tulee käytyä läpi metsissä samoillessa, käyn usein vuoropuhelua päässäni päivän kuumimmista aiheista.

Muistan kun lähdin ensimmäistä kertaa yksin samaiselle retkeilyreitille. Pelotti lähtä yksin erämaahan. Nyt jälkikäteen pelkoni huvittaa, kirkolta lähtevä kylän keskustaan loppuva reitti on yksi helpoimmista mitä tuon jälkeen olen kulkenut. Pelkoni katosi nopeasti päästyäni ylös Vuolleseavttetvárrille, mutta on tuonkin jälkeen ollut läsnä yksin liikkuessani.

Valehtelematta pelkään ja jännitän ennen jokaista pidempää reissuani. Yöretkille lähtiessäni mietin mikähän järki tässäkin taas oli, onneksi tunteeni muuttuvat positiivisiksi nopeasti.

IMG_20200502_144847 DSC_2681
DSC_2684
Alunperin yksinoleminen johtui olosuhteista, vaelluskaverin puutteesta. Nykyään yksinoleminen on itsensä haastamistakin, olen huomannut positiivisia vaikutteita alettuani kohtaamaan pelkojani. Itsetuntoni on parempi ja mieleni paljon rauhallisempi. Olen oppinut itsestäni paljon uutta ja osaan jo ennakoida vaelluksille lähtiessäni miten reagoin ensimmäisten päivien aikana yksinoloon.

Ensimmäisen päivän lopulla tai toisen päivän aamuna iskee katumus ja perääntyminen. Kun niiden tunteiden yli pääsen vaellus pääsee alkamaan kunnolla. Ensimmäisillä kerroilla säikähdin fiiliksiäni ja ajattelin jopa ettei yksinvaeltaminen sittenkään ole juttuni. Eksynkö? Ei tämä olekkaan niin kivaa ja helppoa. Entä jos käykin jotain? Ikävä lapsia.

Ukk:n vaelluksella tunne iski seuraavana aamuna ja olin kääntyä kotiin monta kertaa ennen kuin pääsin olotilani yli ja jatkoin matkaa. Tuolloin en vielä tajunnut kohtaavani samat fiilikset joka reissulla. Hiihtovaelluksellani olo iski ensimmäisen päivän lopulla kun kaikki tuntui menevän pieleen. Loppua kohden olo helpottuu ja nautin kokemastani.

Vielä on paljon opittavaa ja koettavaa yksin vaeltaessa, suurimmat haasteet ovat vasta edessä pidentäessäni vaellusten kestoa ja lähtiessäni uusille alueille. Olen pohtinut voiko ekstrovertistä muuttua introvertiksi? Tuskinpa koskaan näin tulee käymään, kaverin ja perheen kanssa retkeily on edelleen mielipuuhaani!

Mietteitä tulevasta hiihtovaelluksesta

DSC_8036
Hiihtovaellukseen on enää vain alle kuukausi aikaa! Olen pohtinut onko muillakin samanlaisia vaiheita retken suunnittelussa. Itselläni suunnitteleminen tuntuu menevän jokaisella vaelluksella samaa kaavaa –

    1. Saa idea. Tällöin aletaan pohtimaan mikä olisi sopiva retkikohde, mikä miellyttää ja mitä tahdon kokea.
  • Hulluuntuminen. Tähän vaiheeseen kuuluu vaellussuunnitelmaan uppoutuminen, karttojen ja karttasovelluksen armoton selailu, netistä vaelluspostausten lukeminen kyseiseltä alueelta ja muistiinpanot vihkoon.
  • Täydellinen vaellussuunnitelma. Tässä vaiheessa vauhti hiljenee ja reissusuunnitelmaa aletaan syventämään pakkaus- ja ruokalistoin sekä aletaan kartoittamaan omia varusteita.
  • Varovaisuus. Mitähän sitä tuli suunniteltua? Olenko valmis tähän? Käyn läpi riskit ja omat pelot. Suunnittelu loppuu hetkeksi.
  • Uusi innostuminen. Kun päätöstä lähteä vaellukselle on sulateltu aikansa, innostus löytyy uudelleen ja vaelluksen valmistelu alkaa tosissaan.

DSC_8019
DSC_7991
Suunnittelen vaellukseni tarkoin. Olen kuluneiden reissujen aikana oppinut omia vahvuuksiani sekä heikkouksiani ja olen ottanut ne huomioon. Suurin haaste minulla on olla yksin.

Talvivaeltaminen on asia jota en ole ajatellut tekeväni lähivuosina. Viime syksynä palo vaeltaa enemmän syttyi ja aloin suunnitella ensimmäistä hiihtovaelllustani. Talviretkeilemisestä minulla on luonto-ohjaajan koulutuksen kautta osaamista ja olen ollut yhdellä lyhyellä talvivaelluksella mukana.

Päätin etten lähtisi hiihtovaellukselle mikäli en pystyisi kohtaamaan pimeyttä. Suurin syy miksen ole aikaisemmin innostunut aiheesta on juurikin ollut pelottava pimeys. Tämän talven aikana olen tullut sinuiksi pimeyden kanssa harjoittelemalla siellä olemista.

Ennen lähtöä otin tavoitteeksi nukkua yö teltassa lumella. Nukuin myös yön kodassa jonne lumikenkäilin kovalla tuulella lumi- vesisateessa pimeässä. Ulkona vietetyillä öillä olen tutustunut paremmin yöpymisvälineisiini talviaikaan.

’Kohteekseni valitsin tutun Hetta-Pallas reitin. Tutustuin kartoin ja blogitekstein alueen talvireitteihin. Varasin jokaiselle yölle varaustuvan varmistaakseni suojaisen yöpaikan.

Olen kesästä lähtien lueskellut retkiruuista ja olen nyt kuivannut monipuolisempaa ruokaa retkille. Valmispastat eivät ole mun juttu ja kaipaan ruokaani enemmän energiaa. Elintarvikekuivuri hurisee taustalla tätäkin blogitekstiä kirjoittaessa.

Alunperin minun piti ottaa vetoon puinen ahkioni. Testihiihdolla se osoittautui kuitenkin turhan raskaaksi. Ostin Partioaitasta Paris- ahkion ja J:n kanssa tuunasimme siitä hyvän puuahkion osillla. Aisojen kanssa on vielä ongelmia, emme ole löytäneet kaikkia osia niihin.

DSC_7848
DSC_7616

J on ollut suurena tukena ja on ollut mahtava huomata kuinka hän on osallistunut ahkion tuunaamiseen ja ruokien kuivaamiseen. Suurinta luottoa reissuuni toi hänen kommenttinsa jossa kertoi luottavansa erätaitoihini, muttei tekemäänsä ahkioon. Oli mieltä ylentävää kuulla toisen mielipide omasta pärjäämisestä. Itse luotan siihen että J:n tuunaama ahkio on kestävä.

Kuivaan aikaan vaeltaminen on paljon helpompi suunnitella. Talvivaeltamisessa pitää ottaa niin monet asiat huomioon! Oletko ajatellut, että talvella sulatat juomavedet lumesta, jos ei ole mahdollista saada vettä muualta? Suositus juoda vettä vuorokauden aikana on 1-1,5l vettä. Siinä on jonkin verran sulattelemista. Jos nukut yösi teltassa, suositellaan juomaan lämmintä ennen nukkumaanmenoa. Yöllä onkin kiva nousta pakkaseen pissalle, koska täysi rakko haittaa kehon lämpenemistä. (lähde)

Talvivaellukselle ei kannata lähteä ensimmäistä kertaa ilman tarkkaa suunnittelua ja asiaan perehtymistä. Mielestäni valintani lähteä ensimmäiselle reissulleni suositulle alueelle (Pallas-Yllästunturin kansallispuisto) suosittuun aikaan (maaliskuu) varaustupia hyödyntäen on fiksuin päätös. Jääköön telttamajoitteiset erämaat myöhemmälle, kun olen oppinut talviaikaan vaeltamisesta enemmän.

Pimeän pelosta eroon

DSC_1685 DSC_1688
DSC_1691
”- Sellaisilla ihmisillä, jotka ovat varovaisia ja pelkäävät enemmän, on ollut paremmat mahdollisuudet säilyä hengissä kuin sellaisilla ihmisillä, jotka tunkevat mihin tahansa pimeään luolaan tietämättä, mikä siellä odottaa.”

Näin kerrotaan Ylen artikkelissa ”Moni aikuinenkin pelkää pimeää: Mitä jos tuolla on joku?”

Niinpä. Mitä JOS.

Oma pimeänpelkoni on luultavasti itseaiheutettua. Tykkään katsella murhaohjelmia, lueskella kauhutarinoita ja seurata kauhusarjoja. Olen säikähtänyt pimeässä metsässä murisevaa eläintä, juoksemaan lähtenyttä jänistä ja poron tai hirven aiheuttamaa ääntä.

Pimeydessä minua odottavat möröt ja muut yliluonnolliset hörhöt. Sekä keltaiseen sadetakkiin pukeutunut mies, tunturikulkija ja vähintään joku muuten vain sekaisin oleva säikyttelijä.

Ennen pimeän pelon kohtaamista mennessäni pimeään musta massa ikäänkuin imaisi sisäänsä ja aiheutti suurta ahdistusta. Ilman otsalamppua en pystynyt edes juoksemaan huussiin, sielläkin täytyy tsekata ettei kakkajemmassa lymyile ketään (joo, joskus lapsena pelkäsin että huussin kuilussa on karhu). 

Pimeänpelon takia olen jättänyt menemättä tiettyihin paikkoihin lenkille, olen keskeyttänyt revontulien kuvaamisen ja paennut autolle enkä harrasta pimeän tultua ollenkaan telttailua. Onneksi Lapissa on yötön yö.

DSC_1699 DSC_1678
Nyt olen kyllästynyt pelkooni. Olen lopettanut kauhusarjojen ja elokuvien katsomisen, en lueskele ”tositarinoita” yliluonnollisista kohtaamisista taikka kummitusjuttuja. Olen aloittanut siedättämisen jonka toivon johtavan pelon poistumiseen.

Kolmen viikon aikana olen kulkenut samaa metsänpätkää pitkin koirien kanssa. Ensin hämärällä, sitten pimeällä otsalampun kanssa. Tiirailin ympärilleni, säikähdin mm. koiran pierua, usein teki mieli lähteä juoksemaan karkuun mutta en antanut pelolleni periksi. Neljännellä kerralla en enää pelännyt. 

Jatkoin pimeässä seikkailemista metsiin saakka, olen jopa käynyt paikoissa joissa talvisin en yleensä liiku pimeän takia. Kerta kerralla pimeän kohtaaminen on ollut helpompaa enkä enää joudu paniikin valtaan vaan osaan sysätä ajatukset muualle ja nauttia hiljaisuudesta.

Jatkan siedättämistä läpi talven, kunnes en enää pelkää ollenkaan ja uskallan mennä syvemmälle metsään. Mikäli tahdon aloittaa talvivaeltamisen, joudun pakostakin kohtaamaan pimeyden ja mielummin teen sen ennen retkiä.

Toivottavasti tämä siedättäminen johtaa pysyviin tuloksiin. Alun artikkeliin palatakseni, pimeän pelkääminen tulee selkärangasta ja tuskin koskaan tulen olemaan täysin rauhallinen pimeässä. Etenkään jos metsästä kuuluu ääniä.

Kuvat otettu 29.10.19 Kirkkotuvilta.

#NukuYöUlkona Kiilopään Metsähotellissa

DSC_1089 DSC_1084
DSC_1100
Lauantaina ajelimme Pikku-J:n kanssa Utsjoelta Kiilopäälle Suomen ladun järjestämälle Nuku yö ulkona – tapahtumaan. Suomen luonnon päivänä järjestettävä Metsähotelli oli tänä syksynä Kiilopään lisäksi myös Oittaalla.

Jo neljättä kertaa järjestettävä Nuku yö ulkona- tapahtuma kannustaa yöpymään luonnossa retkeilymajoitteessa taikka suoraan paljaan taivaan alla. Metsähotellissa yöpyminen joko omassa majoitteessa tai ilmottautuessa  varatussa majoitteessa oli täysin ilmaista.

Kiilopäälle saapuessamme meidät ohjattiin auton kanssa Metsähotellin asiakkaiden parkkipaikalle. Jännittävyyttä ajomatkaan lisäsi pienen joen ylitys autolla, viereisen sillan rakenteet eivät kestäneet autojen painoa. Suuntasimme pojan kanssa suoraan parkkipaikalta teltta-alueelle ja aloimme etsiä majoitteellemme paikkaa.

Ilmottautuminen jäi meillä välistä, kun en ollut ymmärtänyt parkkipaikalle ohjanneen henkilön ohjeita oikein, hieman ihmettelin että näinkö sitä vaan astellaan alueelle…

Metsähotellissa oli suuremman juhlan tuntua. Telttoja oli useita uusista Fjällrävenin Domeista vanhempiin tunnelitelttoihin. Oman telttapaikkamme vieressä oli myös useampi riippumatto ja syvemmältä metsästä löysimme jopa tentsilen!

Mieleeni laskeutui rauha kun kuulin äänen, josta pidän erityisen paljon – tuulen huminan harjuilla. Ruskan värittämä metsä oli kaunis tummista pilvistä huolimatta. Koska menimme Metsähotelliin suoraan parkkipaikalta, emme kävelleet alueen läpi ja pystytin telttamme rinteeseen kun luulin majoitusalueen päättyvän siihen. Ylempää olisi varmasti löytänyt paljon parempia paikkoja nukkua. Nälkä alkoi kurnia pitkän ajomatkan jälkeen, joten heti saatuamme majoitteemme pystyyn suuntasimme nuotiokioskille.

DSC_1082
DSC_1080 DSC_1088
DSC_1095
Vaikka paikalla oli yöpyjiä ja päiväkävijöitä runsaasti emme missään vaiheessa kohdanneet ruuhkaa. Nuotiokioski oli järjestetty hyvin, makkarat, tikkupullat ja mustikkapiirakat sai itse valmistaa nuotion ääressä, mikä oli oikein mukavaa! Valmiina ruokina oli pyttipannua ja makeita lettuja. Omaa mukia käyttäessä sai alennusta kahviin.

Pikku-J oli innoissaan Nuotiokioskin viereisestä muumipolusta ja söi makkaransa raakana, onneksi hän malttoi odotella alueella oman makkarani kypsymistä nuotiolla.

Nuku yö ulkona- tapahtuma oli hyvin lapsiystävällinen. Sekä henkilökunta, että vieraat kohtelivat lapsia hyvin ja juttelivat takaisin puheliaalle pojalleni hänen kertoessaan tohkeissaan tekemistään rasteista.

Muumipolulla pohdittiin retkeilyä ja sen valmistelua, Geokätköily oli mitoitettu pienellekin lapselle sopivaksi ja läskipyöräpisteeltäkin löytyi noin viiden vuoden ikäiselle lapselle sopiva minipyörä, jota Pikku-J ylsi juuri ja juuri ajamaan. Paljasjalkapolku oli ehkä jännittävin rasti minkä teimme. Frisbeegolfiin poitsu innostui juuri ennen rastien sulkeutumista kuuden aikaan illalla.

Vaativimmille rasteille emme osallistuneet. Mikäli olisin ollut yksin liikenteessä olisin joogannut tunturissa, patikoinut, suunnistanut ja maastopyöräillyt. Illalla oli mahdollisuus myös saunoa.

Metsähotellin ohjelma Suomen ladun sivuilla

Päivällisen söimme Kiilopään ravintolassa ja menimme telttaamme lepäilemään hetkeksi ennen illan odotetuinta aktiviteettia – Kiilopään huiputusta. (Kiilopään huiputuksesta kirjoitan erikseen postauksen)

DSC_1122
DSC_1149 DSC_1162
DSC_1168 DSC_1170
Hieman jännitti, jaksaisiko Pikku-J vielä illasta nousta korkean tunturin päälle. Lähdimme matkaan puoli kahdeksan aikaan illalla ja saavuimme takaisin yhdeksän jälkeen. Kiilopään rinteessä pääsimme todistamaan upeaa auringonlaskua, olimme juuri oikeaan aikaan liikenteessä. Huipun taukopaikalla evästimme hieman ennen patikointia takaisin Metsähotellille.

Iltapalaksi söimme Nuotiokioskin pihalla omia eväitämme, letun ja makkaraa. Hämärässä pihan nuotiot loivat leirimäistä tunnelmaa ja oli ilo huomata, kuinka moni oli saapunut istuskelemaan nuotiolle.

Iltapalan jälkeen pesimme hampaat, kävimme ulkokäymälässä ja täytimme vesipullomme paikan ainoasta vesipisteestä. Edelleenkään emme kohdanneet ruuhkaa, vaikka käymälöitäkin oli vain kolme. Poluille tuodut lyhdyt loivat pimeään kaunista tunnelmaa.

DSC_1182 DSC_1183
Kymmenen jälkeen leiripaikkamme lähellä oli meteliä, hiljaisuutta ei oltu määritelty missään. Onneksi viereisissä teltoissa hiljennyttiin pian ja poikakin nukahti pitkän, raskaan päivän jälkeen nopeasti. Itse en taaskaan saanut heti unta, katselin pimeässä taskulamppujen luomia oksien kuvioita telttakankaassa. Kauhukseni vasta tuossa vaiheessa hoksasin, ettemme olleet tosissaan ilmottautuneet missään paikallaolijoiksi! Käväisin sähköpostissa ja löysin roskapostin puolelta Nuku yö ulkona- tapahtuman osallistujakirjeen jossa neuvottiin ilmottautumaan paikalle saapuessa. Hups.

Yö meni heräillessä, hikoilin pakkaspussissani. En osannut arvatakkaan pakatessani että yöllä voisi olla jopa lämmin!

DSC_1188-2
Heräilimme seitsemän aikaan. Pikku-J kurkisteli pussistaan ja kertoi nukkuneensa hyvin. Koska teltta oli rinteessä, olimme molemmat valuneet teltan toiseen kylkeen yön aikana. Poika katseli piiretyitä samalla kun kasailin kamppeitamme aamupalaa varten kasaan.

Heti ensimmäiseksi kävimme ilmottautumassa osallistujiksi tapahtumaan. Onneksi myöhäinen ilmottautuminen ei haitannut! Haimme Nuotiokioskista makoisaa aamupalaa ja söimme toisen lapsiperheen seurassa nuotion vieressä hyvin haudutettua puuroa mustikoilla, sämpylää ja kananmunaa. Kahvi maistui mahtavalta.

Haikeana katselin aluetta. Pidän kovasti Urho Kekkosen kansallispuistosta ja tiesin jääväni kaipaamaan sen luontoa. Kävelimme metsän halki teltallemme ja aloin pakkailemaan kamppeitamme.

Ensimmäinen yömme Metsähotellissa oli onnistunut, kiitos tapahtuman järjestäjien! Tunsin olomme tervetulleeksi ja muiden osallistujien hymyt kertoivat että myös moni muu piti tapahtumasta.

Kun kirjauduimme ulos hotellista vannoin palaavani takaisin myös ensi kesänä. Pikku-J:kin on innoissaan lähdössä mukaan, Kiilopäälle tosin hän ei enää aijo kiivetä.

Tapahtuma sopii oikein hyvin perheille, aikuisille ja yksin yöpyjille. Tekemistä riittää jokaiselle ikäryhmälle. Ilmottautuessa tapahtumaan pystyy määrittelemään ryhmän osallistujamäärän, jonka mukaan majoite järjestetään mikäli ei omista omaa majoitetta. Muut yöpymisvälineet on oltava omasta takaa.

Lähde: www.suomenlatu.fi